Nyt se on todistettu

y15

Naiset ovat aina oikeassa, jos pyrit kertomaan mielipiteesi, olet naisten vihaaja tai muuten väärässä. Keskustelua ei saa aikaan, jos olet eri mieltä heidän kanssa. Miehellä ei saa olla eriäviä mielipiteitä, muuten se koetaan loukkaavaksi.

Olen tehnyt erillaisia aloituksia, joissa kysytään mitä tahansa, en ole kertaakaan saanut kysymykseen vastausta, vaan selituksiä ja syytöksiä.

Kun näin on en ihmettele että olette eronneet, koska parisuhteen edellytyksenä on avoin rehellinen keskustelu yhteys, tällöin tiedetään toisten kipu pisateet ja näin estetään turhat loukkaantumiset. Jos toinen pelkästään myötäilee ei koskaan saada tietoon ihmisten oikeita asioita.

Minulla on hyvä parisuhde jossa keskustelemme aroimmastakin asioista avoimesti, näi tiedämme missä menee toisten rajat ja tähän asti ongelmat on kyetty saamaan keskustelemalla kuntoon. Mutta se edellyttää että molemmat hoitavat oman hyvinvointinsa. Olemme seurustelleet 15 vuotta ja kaikki näyttää valoiselta.

Se miksi tänne kirjoitan, haluaisin saada keskustelua oikeista asioista, tuntuu että asioista on tehty tabuja ja niistä ei kyetä puhumaan ääneen, ilman että saa naisvihan päälleen.

Kysymys

Miksi naisen pitää kertoa parisuhteen luottamuksellisia (henkilökohtaisia) asioita kavereille,
Tai onko tämä tarina elävä legenda?

23

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • upoi

      Mielipiteitä saa ja täytyykin olla erilaisia. Aika tylsää, jos molemmat ovat aina samaa mieltä kaikesta. Muistettava silti mielipiteiden olevan mielipiteitä. Kumpikaan ei ole sen enempää oikeassa. Parisuhteessa tärkeintä onkin molemminpuolinen luottamus ja toisen arvostaminen, niin yhteispeli toimii.

      "Miksi naisen pitää kertoa parisuhteen luottamuksellisia (henkilökohtaisia) asioita kavereille"

      Jotkut naiset kertovat, jotkut eivät kerro. Se on jokaisen omassa harkinnassa, päätettävä itse. Harva nainen kuitenkaan kertoo puolisostaan sellaisia asioita, joita ei haluaisi puolisonkaan kertovan naisesta itsestään. Valitettavan usein kyllä nainen salaa ystäviltään ja muilta esim. väkivallan puolisonsa taholta. Tästä olisin enemmän huolestunut, ettei asioita joista ainakin pitäisi kertoa kerrota.

      Miksi koet uhkaavana, jos nainen kertoo ystävilleen miehen asioita? Kannattaa miettiä niitä tunteita mitä kertominen aiheuttaa ja syventyä itseensä ja omaan elämäänsä. Mitä asioita esimerkiksi sinusta on kerrottu?

      Olisi todella hyvä ja kiva, että kertoisit esimerkkejä muutenkin omasta elämästäsi. Kuka sanoi mitä kenelle, miltä kenestäkin tuntui ja mitä sitten tapahtui. Näin kulkee keskustelu. Kirjoituksissasi se tyssähtää usein siihen, että syytät toisia jostain ja vaadit heitä parantamaan tapansa. Ikäänkuin tietäisit miten toisten suhteissa pitää toimia, paljon paremmin kuin he itse. Sitten valitat, että saat "vääriä" vastauksia, selityksiä ja syytöksiä. Sitten sanot itse saavasi syytöksiä. Sellainenhan ei ole mistään kotoisin. Jokaisen vastaus on ihan oikea, ja liittyy heidän elämäänsä, josta sinä et tiedä mitään, eikö niin? Sitä saa miten tilaa. Se on vuorovaikutuksen sääntö numero 1. Tilaat syytöksiä ja selityksiä - sitten valitat, kun saat niitä. Tämä liittyy juuri siihen, ettet puhu oikeista, konkreettisista asioista, vaan haluat vain lörpötellä yleisesti.

      "parisuhteen edellytyksenä on avoin rehellinen keskustelu yhteys, tällöin tiedetään toisten kipu pisateet ja näin estetään turhat loukkaantumiset. "

      Parisuhteen edellytys on juuri nuo sanomani molemminpuolinen luottamus ja toisen arvostaminen. Se, että luottamus ja arvostus säilyy vaatii kosolti itsensä kuin toisen tuntemista, molempien tunteiden tunnistamista, hienovaraista kuulostelua. Tilannetajua ja kykyä joustaa ovat myös toimivan ja onnellisen parisuhteen edellytyksiä. Sanomattakin on selvää, että jos vain toinen aina joustaa, ei hän ole eikä voi olla onnellinen; ainakaan parisuhteessaan.

      Ihmiset ovat hyvin erilaisia siinäkin mitä pitävät "rehellisyytenä". Rehellisyys ei todellakaan ole asioiden laukomista ja möläyttelyä toiselle "rehellisyyden nimissä".

      • y15

        Parisuhde on luottamus suhde, jokaisen tulee olla luottamuksen arvoinen, jos kääntää asian toisin päin, hyväksytkö itse että sinusta kerrotaan asioita mistä ei sinun kanssa ole sovittu.

        On täysin eri asia jos parisuhteessa on väkivaltaa, sitä ei voi rinnastaa normaaliin parisuhteeseen, siihen on pakko hakea apua. Enkä tämän tyyppistä asiaa tarkoittanut

        Olen havainnut että kun vaaditaan ¨hienovaraista kuulostelua¨ on suhteessa tabuja joista toinen ei halua puhua ja silloin suhde ei ole avoin, luottamus suhde.

    • 2et

      Terve
      Olisiko mahdollista keskustella joltain muulta kuin mies/naisvastakkainasettelupohjalta, niin keskustelusta tulisi oikeudenmukaista?

      Käyn Setan järjestämässä tietyssä ryhmässä. Siellä on periaatteina mm. itsemäärittely- ja itsemäärittelemättömyysoikeus sekä kunnioittaminen. Eiköhän näitä samoja periaatteita voisi noudattaa täällä keskustelussa? Kun jokainen, sukupuolesta riippumatta, kertoo mielipiteensä, hän ei ole sen enempää väärässä tai oikeassa kuin sinäkään. Mutta mielipide on erittäin tärkeä erottaa toisten ihmisen identiteetistä, johon mm. sukupuoli läheisesti liittyy. Lähtökohtaisesti on pidettävä kaikkien olevan ihmisiä, joilla on tiettyjä ominaisuuksia, tunteita, ajatuksia... Sukupuoli ei niitä määrittele. Ei myöskään esimerkiksi uskonto tai kansalaisuus. Ihan maailman tappiin voidaan kinata siitä miten naiset, miehet tai vaikka muslimit ajattelevat. Arvostella ja arvioida heidän vastauksiaan ja todeta "väärin ajattelevat" (= erilailla kuin minä). Joten pliis, älä enää avaa "keskusteluja" naisista. Jokainen haluaa tulla kuulluksi ihmisenä, ei sukupuolena.

      • y15

        Tämä nyt sattuu olemaan avioero sivusto, naisista ei tule miehiä, eikä miehistä naisia, vaikka asiaa mitenkä vääntäisi. Kaunis ajatus mutta epärealistinen, minun mielestä, mutta tämä keskustelu kuuluu varmasti toisen ryhmän alle.

      • yyolj
        y15 kirjoitti:

        Höpöhöpö. Ihmisiä on kaikenlaisia, paina tämä mieleesi. Naisista ei tule miehiä eikä miehistä naisia, vaan jotkut naiset OVAT miehiä ja miehet naisia. Heidän sukupuolensa voi korjata leikkauksella. Lisäksi on vielä muun sukupuolisia, intersukupuolisia, miehiä jotka pukeutuvat naisiksi. Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuneisuus on myös eri juttu. Transmies voi olla homo siinä missä muutkin miehet, tai transnainen lesbo.

        Avioliitossa elää myös homo- ja lesbopareja, transsukupuolisia jne. Myös he voivat erota. Homo- ja lesbopareilla on lapsia.

        "Siellä on periaatteina mm. itsemäärittely- ja itsemäärittelemättömyysoikeus sekä kunnioittaminen. Eiköhän näitä samoja periaatteita voisi noudattaa täällä keskustelussa? "

        Ja sinäkö olet sitä mieltä, ettei normi heteromiehellä tai -naisella ole mm. itsemäärittelyoikeutta? Älä nyt ihan hullu ole. Itse olen heteronainen, tiedän minkälainen olen, mitä ajattelen, mitä tunnen, miten olen vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Sinä et sitä tiedä. Et voi sanoa, että naisena ajattelen ja toimin siten kuin sinä ajattelet naisten toimivan. Enhän minäkään ole niin tyhmä, että sanoisin kaikkien miesten ajattelevan eritavalla kuin minä, vain siksi, että ovat sukupuoleltaan miehiä.

        Täysin samaa mieltä edellisen kanssa, että sukupuolitetusta kirjoittelustasi pitää luopua juuri nyt. Ihmiset tosiaan ovat ennen kaikkea ihmisiä, ja heitä tulee sellaisena kunnioittaa, kaikenlaista lokerointia välttää, se on loukkaavaa.

      • Y15
        yyolj kirjoitti:

        Ja sinäkö olet sitä mieltä, ettei normi heteromiehellä tai -naisella ole mm. itsemäärittelyoikeutta? TÄMÄN VÄITTEEN VEDIT TÄYSIN OMASTA PÄÄSTÄSIÄlä nyt ihan hullu ole EN SE HULLUMPI KUIN MUUTKAAN. Itse olen heteronainen, tiedän minkälainen olen, mitä ajattelen, mitä tunnen, miten olen vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Sinä et sitä tiedä. EI MINUN TARVITSEKKAAN Et voi sanoa, että naisena ajattelen ja toimin siten kuin sinä ajattelet naisten toimivan KOMMENTOIN TÄÄLLÄ OLEVIEN KIRJOTUSTEN POHJALTA. Enhän minäkään ole niin tyhmä, että sanoisin kaikkien miesten ajattelevan eritavalla kuin minä, vain siksi, että ovat sukupuoleltaan miehiä. TÄÄLLÄ OLEVIEN KIRJOITUKSIEN PERUSTEELLA, MIEHIÄ MOITITAAN USEISSA JUTUSSA, MUTTA KUN ASIOITA KYSEENALAISTAA, NIIN SAA NAISET KIMPUUNSA. MUTTA YKSIKÄÄN EI VASTAA ALKUPERÄISEEN VIESTIIN VAAN SELITTELEE KAIKKEA MUUTA .

        Täysin samaa mieltä edellisen kanssa, että sukupuolitetusta kirjoittelustasi pitää luopua juuri nyt. Ihmiset tosiaan ovat ennen kaikkea ihmisiä, ja heitä tulee sellaisena kunnioittaa, kaikenlaista lokerointia välttää, se on loukkaavaa

        ETTÄ TÄHÄN TAVOITTEESEEN PÄÄSTÄÄN, ON YMMÄRRETTÄVÄ MIESTEN JA NAISTEN EROAVAISUUDET IHMISINÄ. MIES EI SYNNYTÄ, NAINEN EI SIITÄ. AJATUS TOKI ON KAUNIS MUTTA REALITEETIT ON HUOMIOITAVA

        ITSEKKÄÄT IHMISET LOUKKAANTUVAT ERILLAISISTA MIELIPITEISTÄ, DIKTAATURISSA VOIDAAN MÄÄRÄTÄ MITEN AJATELLAAN, MUTTA EI DEMOKRAATTISESSA YHTEISKUNNASSA.

      • 2et
        y15 kirjoitti:

        Tämä nyt sattuu olemaan avioero sivusto, naisista ei tule miehiä, eikä miehistä naisia, vaikka asiaa mitenkä vääntäisi. Kaunis ajatus mutta epärealistinen, minun mielestä, mutta tämä keskustelu kuuluu varmasti toisen ryhmän alle.

        Siis?? Miksi sinulle on niin pirun vaikeaa ymmärtää, ettei ihmiset ajattele sukupuolellaan, joka on vain yksi osa ihmisen identiteettiä? Sukupuolikin on, kuten jo edellisissä viestissäni kerroin, juuri sellainen, joksi ihminen ITSE sen kokee ja määrittelee.

        Minä olen sukupuoleltani nainen, heteronainen. Kuulun siis enemmistöön. Mutta en todellakaan ajattele, että kaikki muut heterot naiset ajattelevat samoin kuin minä. En myöskään ajattele, että heteromiehet ajattelevat ja toimivat samalla tavalla. Elämässäni on vain n. 10 läheistä miestä (parisuhteessa olen heistä ollut kolmen kanssa). Nämäkään miehet eivät ajattele samalla tavalla. Heistä myöskään kukaan ei ole kohdellut minua pelkästään sukupuoleni kautta, "naisena", vaan ihmisenä. Tämä onkin perusvaatimus ihmissuhteelle. Että tulee kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on, omana itsenään, eikä siten kuin mies haluaa minut määritellä. Pätee myös nais- ja muu sukupuolisiin ystäviin.

        Biologisia eroja miehillä ja naisilla on vain lisääntyminen (naisilla kuukautiset). Siittäjiä ei periaatteessa kuitenkaan tarvita ;), ainoastaan siittiöitä. Lapsi on äidin kohdussa (tai transisän... Suomessakin on jo tällainen harvinaisempi tapaus), 9 kk, kunnes syntyy. Syntymästä alkaa varsinaisesti isän vanhemmuus. Jos alkaa. Tästä on lukuisia, tuhansia, miljoonia esimerkkiä, kun isä ei ala vanhemmaksi ollenkaan. Heistä on hyviä esimerkkejä myös julkkiksissa, kuten viime aikoina otsikoissa ollut Jörn Donner, joka pitää yhteyksiä kuudesta lapsestaan kahteen. Mitä siis tästä opimme? Emme mitään. Tai sen, että ihmiset ovat erilaisia, olivat he miehiä, naisia tai jotain muuta.

        Setasta vielä, koska se liittyy erityisen hyvin tuohon lisääntymiseen. Eli Suomessakin on lukuisia ja lukuisia ns. sateenkaariperheitä, joissa lapsen isä tai äiti tai molemmat kuuluvat seksuaali/sukupuolivähemmistöön. Koska tunnen heitäkin useita, tiedän kertoa, ettei homo- tai lesboparin kesken käydä keskusteluja, joissa asetetaan sukupuolet vastakkain "miehet sitä, naiset tätä" tyyliin. Näin tietysti siksi, koska pari on samaa sukupuolta. Tästä olisi heteroilla paljon opittavaa. Jos heterosuhteessa menee jokin, mikä tahansa pieleen, niin syy ei ole koskaan kumppanin sukupuolessa. Eli yritä nyt ihmeessä sinäkin ajatella myös naiset ihmisinä. Älä korosta miesten ja naisten välisiä eroja, vaan mieti yhdistäviä asioita ja seikkoja. Tätä on tietty hankalaa tehdä, ellei TODELLA tunne kaikenlaisia ihmisiä.

        PS. Setan eri ryhmissä on paljon heteronaisia ja -miehiä, etenkin läheisryhmissä.

      • 2et
        Y15 kirjoitti:

        Ja sinäkö olet sitä mieltä, ettei normi heteromiehellä tai -naisella ole mm. itsemäärittelyoikeutta? TÄMÄN VÄITTEEN VEDIT TÄYSIN OMASTA PÄÄSTÄSIÄlä nyt ihan hullu ole EN SE HULLUMPI KUIN MUUTKAAN. Itse olen heteronainen, tiedän minkälainen olen, mitä ajattelen, mitä tunnen, miten olen vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Sinä et sitä tiedä. EI MINUN TARVITSEKKAAN Et voi sanoa, että naisena ajattelen ja toimin siten kuin sinä ajattelet naisten toimivan KOMMENTOIN TÄÄLLÄ OLEVIEN KIRJOTUSTEN POHJALTA. Enhän minäkään ole niin tyhmä, että sanoisin kaikkien miesten ajattelevan eritavalla kuin minä, vain siksi, että ovat sukupuoleltaan miehiä. TÄÄLLÄ OLEVIEN KIRJOITUKSIEN PERUSTEELLA, MIEHIÄ MOITITAAN USEISSA JUTUSSA, MUTTA KUN ASIOITA KYSEENALAISTAA, NIIN SAA NAISET KIMPUUNSA. MUTTA YKSIKÄÄN EI VASTAA ALKUPERÄISEEN VIESTIIN VAAN SELITTELEE KAIKKEA MUUTA .

        Täysin samaa mieltä edellisen kanssa, että sukupuolitetusta kirjoittelustasi pitää luopua juuri nyt. Ihmiset tosiaan ovat ennen kaikkea ihmisiä, ja heitä tulee sellaisena kunnioittaa, kaikenlaista lokerointia välttää, se on loukkaavaa

        ETTÄ TÄHÄN TAVOITTEESEEN PÄÄSTÄÄN, ON YMMÄRRETTÄVÄ MIESTEN JA NAISTEN EROAVAISUUDET IHMISINÄ. MIES EI SYNNYTÄ, NAINEN EI SIITÄ. AJATUS TOKI ON KAUNIS MUTTA REALITEETIT ON HUOMIOITAVA

        ITSEKKÄÄT IHMISET LOUKKAANTUVAT ERILLAISISTA MIELIPITEISTÄ, DIKTAATURISSA VOIDAAN MÄÄRÄTÄ MITEN AJATELLAAN, MUTTA EI DEMOKRAATTISESSA YHTEISKUNNASSA.

        "TÄHÄN TAVOITTEESEEN PÄÄSTÄÄN, ON YMMÄRRETTÄVÄ MIESTEN JA NAISTEN EROAVAISUUDET IHMISINÄ. "

        Ei ole. Ainoastaan on ymmärrettävä ihmisten erilaisuus, sellaisena kuin se oikeasti on. Eli TUNNETTAVA juuri ne ihmiset, joiden kanssa on tekemisissä (puoliso/kumppani, lapset, vanhemmat, ystävät jne). Sukupuolitetusta kirjoittelusta voi luopua ainoastaan luopumalla omasta sukupuolitetusta ajattelusta. Jos sellaista on. Sinulla on vielä, paljon.

      • y15
        2et kirjoitti:

        Ikävä kertoa, mutta haave maailmaasi on todella pitkä matka ja minun mielestä on hyvä, että on miehiä ja naisia, sekä heidän erilaisuuksia. Jos tätä ei ole, ei ihmiskunta jatku, koska pientä jännitettä tulee olla.

        Tämä on minun oma mielipide eikä se velvoita ketään muuta olemaan samaa mieltä, elleivät itse halua. Sinulla on oma mielipide etkä voi määrätä mitä mieltä muut haluavat.

    • suoli24huono

      Mitä sitte kitiset ,sullahan on asiat kunnossa.

    • lopettaisitjo

      Sukupuolella ei ole enää merkitystä miten parisuhteessa menee. Kyse on siitä miten meidät on kasvatettu. Sinä olet jämähtänyt jonnekkin 1900-luvun alkuun mielipiteinesi. Tule hyvä ihminen tälle vuosituhannelle sieltä. Ei kukaan täällä enää jaksa sun tyhjänpäiväistä ininää.

      • y15

        Kyllä näyttää siltä että sukupuolella on suurikin vaikutus miten miehen ja naisen avioliitossa menee. Näyttää siltä ettei yksikään nainen kykene vastaamaan rehellisesti mihinkään kysymykseen, ilman selittelyä ja nälvimistä. Mutta toivon ja tiedän että tänne on pesiytyneet ne minä minä ihmiset.

        Olen kumminkin tyytyväinen, kun tiedän että muutama on jo huomannut mistä on kysymys.

        Miesten on hyvä tietää, että jos vielä menet naimisiin, et mene pelkästään puolison kanssa naimisiin, vaan ystävät tulee kaikissa asioissa mukaan.

      • vcbcv

        Sukupuolella ei ole mitään väliä liiton onnistumiseen. Kyllä se on parin vuorovaikutus- ja sosiaalisista taidoista kiinni. Myös itsetuntemusta pitää olla liiton onnistumiseksi.

        Täysin samaa mieltä edellä kirjoittaneen kanssa tästä

        " Sukupuolitetusta kirjoittelusta voi luopua ainoastaan luopumalla omasta sukupuolitetusta ajattelusta. Jos sellaista on. Sinulla on vielä, paljon"

        Yrität epätoivoissasi ruokkia sukupuolittunutta ajattelutapaasi. Siitä ei tosiaan pääse eroon kuin pyrkiä ajattelemaan itse toisin. Harjoittelu auttaa.

        Lähtökohtaisesti tarvitset enemmän kokemuksia erilaisista ihmisistä. Ihmiset ovat oikeasti erilaisia, eikä sukupuolella ole siinä mitään merkitystä.

        "Miesten on hyvä tietää, että jos vielä menet naimisiin, et mene pelkästään puolison kanssa naimisiin, vaan ystävät tulee kaikissa asioissa mukaan"

        Siis? Puolisoilla, sekä naisilla että miehillä on tietysti ystäviä, sukulaisia, tuttavia jne. He ovat ja pysyvät elämässä luonnollisesti mukana. Olisi epänormaalia, jopa sairasta jättää heidät uuden kumppanin vuoksi. Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia tämän vuoksi. Johtunee siitä, että jo alun perin etsin miehen, jolla on omakin elämä. Ja ennen kaikkea omia ystäviä ja lapsia. Jälkimmäisiä sen vuoksi, että mies ymmärtäisi paremmin lapsia. Ystäviä siksi, ettei hänen sosiaalinen elämänsä rajoitu minuun ja ystäviini.

        Parisuhteen onnistumiseen vaikuttaakin ennen kaikkea tuo; mitä enemmän ihmisiä tuntee, ja on vähintään yksi tai kaksi erittäin läheistä ystävää, sitä jouhevammin liitto sujuu.

      • y15
        vcbcv kirjoitti:

        Elämme demokraattisessä yhteiskunnassa jossa on sananvapaus, minä olen tätä mieltä.

        "Miesten on hyvä tietää, että jos vielä menet naimisiin, et mene pelkästään puolison kanssa naimisiin, vaan ystävät tulee kaikissa asioissa mukaan"

        (Siis? Puolisoilla, sekä naisilla että miehillä on tietysti ystäviä, sukulaisia, tuttavia jne. He ovat ja pysyvät elämässä luonnollisesti mukana. Olisi epänormaalia, jopa sairasta jättää heidät uuden kumppanin vuoksi. Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia tämän vuoksi. Johtunee siitä, että jo alun perin etsin miehen, jolla on omakin elämä. Ja ennen kaikkea omia ystäviä ja lapsia. Jälkimmäisiä sen vuoksi, että mies ymmärtäisi paremmin lapsia. Ystäviä siksi, ettei hänen sosiaalinen elämänsä rajoitu minuun ja ystäviini.)

        Tämä on täysin sinun oma mielikuva minun ajatuksesta, olen täysin samaa mieltä kanssasi, mitä kirjoitit.

        Minä puhun siitä kun puoliso ei huolehdi omasta hyvinvoinnista, vaan alistuu. Myöhemmin kertoo tukihenkilöille, kavereille, miten inhottava kumppani on, vaikka ei itse ole oman hyvinvoinnin eteen tehnyt mitään.

        (Parisuhteen onnistumiseen vaikuttaakin ennen kaikkea tuo; mitä enemmän ihmisiä tuntee, ja on vähintään yksi tai kaksi erittäin läheistä ystävää, sitä jouhevammin liitto sujuu.)

        Luottamus on tärkein ominaisuus parisuhteessa, on asioita jotka kuuluvat ainoastaan puolisoille ja on asioita joita voidaan kertoa myös muille. Hyvä mittari on siinä että hyväksyisitkö että puolisosi kertoisi samanlaiset kommentit omille kavereilleen.

        Sen olen huomannut etteivät miehet keskustele omasta vaimosta, he puhuvat asioista yleisellä tasolla. Taas täällä olevien kirjoituksien perusteella naisilla on omasta mielestä oikeus kertoa kaikki puolisosta. Tästä syntyy varmasti ongelmia, kun pariskunnan henkilökohtaiset asiat avataan ulkopuolisille. Jos tämä ajatusmalli yleistyy, eivät uudet rakastuneet pariskunnat, voi luottaa toisiinsa oikeasti, miksi viemme tämän tunteen heiltä.

    • ettäolymp

      vosulla on limitteetön tili käytettävissä

    • kyssäripyssäri

      y15:lle.

      a. Mistä sinä tiedät varmaksi, että sinun puolisosi kertoo sinulle kaikki salaisimmat ja arimmatkin asiansa?

      b. Ja mistä sinä tiedät etteivät muiden miesten jutut oikeasti koske heidän omaa perhe-elämää?

      c. Mitkä asiat sinun mielestäsi ovat pariskunnan henkilökohtaisia asioita joista ei saa kenellekään ulkopuoliselle puhua?

      • y15

        a
        Kaikilla on omat salaiset ja arat asiat joita ei kerrota kenellekään ulkopuolisolle.
        Jos joudut miettimään itsesi kanssa, että kertooko kumppani kaiken, tilanne on jo alunalkaen huolestuttava.

        b
        Koska olen kuullut niitä, eikä niissä puhuta omasta tai muiden vaimosta, vaan asioista yleisellä tasolla elämästä ja naisten ja miesten ajatusmaailma eroista.

        c
        Luottamuksellisessä parisuhteessa molemmat voivat kertoa omista aroistakin asioista toiselle luottamuksellisesti, ne voiva olla mitä tahansa ja nämä asiat normaalisti vahvistavat yhteenkuulumista, sekä luottamusta. Ei kukaan voi toisten puolesta sanoa mitkä asiat ovat hänelle arkoja, omista asioista voi kertoa ulkopuolisille, mutta ei puolison asioista.
        On keskusteltava puolisonsa kanssa että ymmärtää toisen ns.. kipupisteet.

        Et vastannut yhteenkään kysymykseeni y15.

        Minä kysyin sinun -henkilökohtaista- mielipidettä. Sinä piiloudut vastauksissasi "yleisen jargonin" taakse. Etkö -sinä- uskalla kertoa omaa mielipidettäsi mihinkään asiaan?

        a) Mistä - sinä - tiedät varmaksi, että puolisosi on kertonut sinulle kaikki salaisimmat asiansa?
        Perustelen kysymystäni sillä, että minä en ole ottanut tätä asiaa puheeksi, sinä olet.

        b1) Kerrotko millaisessa tilanteessa te miehet olette näistä miesten ja naisten välisistä eroista keskustelleet?
        b2) Onko sinulla joku isompi miesten piiri jossa näitä keskusteluja käydään??
        b3) Ovatko kaikki miehet olleet -sinun- kanssa samaa mieltä naisista?

        c) Sanot: omista asioistaan jokainen voi kertoa ulkopuolisille, mutta ei puolison asioista.
        Pohjustan seuraavaa kysymystä: esim. henkinen tai fyysinen pahoinpitely on mitä suurimmassa määrin puolison asia ja kyseisen ihmisen tekemä asia.

        c1) Annatko selkeän esimerkin siitä mitkä - sinun mielestäsi - ovat salassa pidettäviä puolison asioita?
        Huomioithan, että kysyn -sinun- mielipidettä, en yleistä jargonia siitä miten jokaisella on omat kipupisteensä.

      • Sisäpolitiikka

        a) kaikilla on jotain omaa jota ei kerrota kenellekään
        b) perhe-elämästä puhutaan yleisellä tasolla
        c) raha-asiat ja muut perheen sisäiset asiat pysyy vain perheen sisällä niistä ei kylillä puhuta.

    • iteihmettelentuollaista

      Miksi ap teet itsellesi turhan ongelman? Jos sinulle on niin tärkeää, että naiystäväsi tms. ei kerro suhteestanne mitään muille niin miksi et vaan sano sitä tuolle naisellesi. Naiset yleensä ymmärtää asioita, kun puhut niistä. Miksi välität mitä jotkut muut suhteissan tekee, antaa jokaisen tehdä niinkuin parhaaksi näkee ja mitä keskenään sopii.

      • y15

        Naisen näyttää olevan mahdotonta keskustella asioista ilman syyllistä. Minulla kyseisen asian kanssa ei ole ongelmia, vaan yritän herättää avointa keskustelua, täällä olevien kanssa.

        Olen saanut yhden vastauksen kysymykseen, toki se torpattiin hänen seuraavassa viestissä, se siitä naisten ymmärtämisestä.

        Teen tämän pelkästään siksi että saisin edes yhden lapsen pelastettua riitaisista evioeroista, en muuta.

        Äiti sana on vanhentunut myytti, jos näitä juttuja tällä lukee, kukaan ei ymmärrä edellistä motiivia, vaan vainoharhaisesti pyritään selittelemään mitä kullakin päähän tule.

    • tämänsainihanitse

      Kyllä näin on että naisen sana on laki parisuhteessa. Meilläkin vallan sain kun ukko jäi nolosti kiinni pettämisestä. Minähän se nyt olen joka määrittää menot ja kulut. Samoin sen mitä vaadin tämän suhteen jatkumiseen. Tietää ukko tämän kyllä. Joten tiedän olevani se joka on vallassa tässä suhteessa. Ja ukko itse päätti tämän hyväksyä. Se kuinka oikeassa olen sitä en osaa nyt sanoa mutta kertoilee se kyllä kun kysyn asiasta. Eikö tämä ole selkeästi meidän suhteen vallan pitoa puhtaasti?

      • perusasiatkunnossa

        Aika sairasta kyllä pitää toista tossun alla? Eikö se ole jo osoittanut ettei sinua rakasta kerta petti? No kukin tyylillään ja päätöksillään on siinä suhteessa mihin itse haluaa. Mutta naurettavaa vallan pitämistä teillä. Voin vain kuvitella kuinka toinen on tossun alla ahdistuneena. Kuka sitäkin auttaisi? Ikävää että näet suhteesi vallan käyttönä etkä rehellisenä rakkautena. No eihän tuohon voi kukaan puuttua eikä olla sanelemassa teidän suhde kuvioita. Mutta minä en kyllä sietäisi pettämistä vaan nakkaisin kylmästi ulos elämästäni. Pitää toivoa ettei oma kumppani moiseen ryhdy. Ethän te pysty nyt mistään asiasta sopimaan edes yhdessä kun toinen on tossun alla pelkoineen suostu en kaikkeen mitä määräät. En osaa edes kuvitella itseäni asemaan että määräisin kaikesta. Ei tuokaan ole mielestäni kovinkaan palkitsevaa pitkässä juoksussa. No kukin tyylillään ja tahdollaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7897
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1724
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1104
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1103
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      57
      977
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      187
      915
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      900
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe