Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen on alkanut näyttää yhä varmemmin siltä, että Yhdysvallat ei tule säilymään yhtenäisenä valtiona enää kovin pitkään.
Vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu kasvaa kaiken aikaa, eri osavaltioissa puuhaillaan itsenäistymistä liittovaltiosta, kaduilla on jatkuvasti ääriryhmien välisiä yhteenottoja, rotumellakoita ja jengisotia. Käy katsomassa minkä tahansa amerikkalaisen poliittisen sivuston kommenttiosastoa, niin näet, kuinka ihmiset puhuvat ihan vakavissaan eri mieltä olevien surmaamisesta ja vallankaappauksesta jne.
Jopa epäpoliittisista urheilutapahtumista tulee nyky-USA:ssa valtavia poliittisia tai rodullisia vääntöjä. Hyvä esimerkki on NFL:n ympärillä viime syksynä vellonut kohu, kun mustat urheilijat osoittivat mieltään "valkoisten etuoikeuksia" vastaan kieltäytymällä seisomasta kansallislaulun aikana.
Nyt USA:n olympiajoukkueessakin kuohuu, kun tummaihoinen urheilija raivoaa somessa siitä, että hänen sijaan valkoinen nainen tuli valituksi joukkueen lipunkantajaksi. Mustan urheilijan mielestä asian ratkaiseminen kolikonheitolla oli väärin, sortavaa ja rasistista. Hänet olisi pitänyt valita kaikkien muiden urheilijoiden ohi yksinkertaisesti ihonvärinsä takia:
http://www.breitbart.com/sports/2018/02/08/u-s-olympian-shani-davis-injects-race-into-coin-toss-decided-u-s-flag-bearer/
Oikeisto on tietysti raivoissaan tapauksesta, kun taas vasemmisto hyysää ja hyssyttelee, ja syyttää kaikkia valkoisia amerikkalaisia rasismista jne.
Tällainen yhteiskunnallinen hajaannus ei yksinkertaisesti voi jatkua missään valtiossa pitkään ilman jonkinlaista väkivaltaista konfliktia tai sisällissotaa, tai valtion jakautumista useisiin pienempiin valtioihin.
Itse veikkaan, että USA:lla on korkeintaan ehkä joku 10-15 vuotta aikaa, ennen kuin paine kasvaa sietämättömän korkeaksi ja maa ajautuu joko sisällissotaan tai sitten monet eri osavaltiot alkavat ajamaan itsenäistymistä toden teolla.
Jos Trump valitaan toiselle kaudelle, voi toki olla, että USA:n hajoamisprosessi tapahtuu jopa nopeammin, sillä totalitarismin polulle lähteneet vasemmisto ja demokraatit eivät yksinkertaisesti enää kykene hyväksymään sitä, että hekin joutuvat ajoittain luopumaan vallasta.
Vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu kasvaa kaiken aikaa, eri osavaltioissa puuhaillaan itsenäistymistä liittovaltiosta, kaduilla on jatkuvasti ääriryhmien välisiä yhteenottoja, rotumellakoita ja jengisotia. Käy katsomassa minkä tahansa amerikkalaisen poliittisen sivuston kommenttiosastoa, niin näet, kuinka ihmiset puhuvat ihan vakavissaan eri mieltä olevien surmaamisesta ja vallankaappauksesta jne.
Jopa epäpoliittisista urheilutapahtumista tulee nyky-USA:ssa valtavia poliittisia tai rodullisia vääntöjä. Hyvä esimerkki on NFL:n ympärillä viime syksynä vellonut kohu, kun mustat urheilijat osoittivat mieltään "valkoisten etuoikeuksia" vastaan kieltäytymällä seisomasta kansallislaulun aikana.
Nyt USA:n olympiajoukkueessakin kuohuu, kun tummaihoinen urheilija raivoaa somessa siitä, että hänen sijaan valkoinen nainen tuli valituksi joukkueen lipunkantajaksi. Mustan urheilijan mielestä asian ratkaiseminen kolikonheitolla oli väärin, sortavaa ja rasistista. Hänet olisi pitänyt valita kaikkien muiden urheilijoiden ohi yksinkertaisesti ihonvärinsä takia:
http://www.breitbart.com/sports/2018/02/08/u-s-olympian-shani-davis-injects-race-into-coin-toss-decided-u-s-flag-bearer/
Oikeisto on tietysti raivoissaan tapauksesta, kun taas vasemmisto hyysää ja hyssyttelee, ja syyttää kaikkia valkoisia amerikkalaisia rasismista jne.
Tällainen yhteiskunnallinen hajaannus ei yksinkertaisesti voi jatkua missään valtiossa pitkään ilman jonkinlaista väkivaltaista konfliktia tai sisällissotaa, tai valtion jakautumista useisiin pienempiin valtioihin.
Itse veikkaan, että USA:lla on korkeintaan ehkä joku 10-15 vuotta aikaa, ennen kuin paine kasvaa sietämättömän korkeaksi ja maa ajautuu joko sisällissotaan tai sitten monet eri osavaltiot alkavat ajamaan itsenäistymistä toden teolla.
Jos Trump valitaan toiselle kaudelle, voi toki olla, että USA:n hajoamisprosessi tapahtuu jopa nopeammin, sillä totalitarismin polulle lähteneet vasemmisto ja demokraatit eivät yksinkertaisesti enää kykene hyväksymään sitä, että hekin joutuvat ajoittain luopumaan vallasta.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Trump.lla on oikea suunta saada maahantunkeutujat töihin tai takaisin mistä ovat lähteneetkin. Työpaikkoja ei ameriikassakaan riitä puolelle mailmanväestölle jotka haluavat ameriikkaan.
Ihmettelen miksi Suomessa ivataan yle ja mtv lähetyksissä ameriikkaa ja sen presidenttiä. Kielteinen suhtautuminen alkoi heti seuraavana päivänä kun presidentiksi valittiin trump. Hän ei päässyt edes näyttämään miten työpaikkoja luodaan toisin kuin suomessa jossa kansaa kuritetaan. Yleensäkin suomessa media on hyvin puoluepoliittinen kanavointi kansalleen jossa on kielteinen kanta suurien maiden presidenttejä kohtaan vaikka pikkumaiden talous on täysin riippuvainen niistä.
Ameriikalaiset ovat saanet tarpeekseen juutalaisterroristeista.
Veikkaisin, että Yhdysvallat tulee säilymään yhtenäisenä, mutta Trumpin kannattajakunnasta ei voi sanoa samaa. Muistellaan tätä sitten 15 vuoden päästä ;-)
No enpä usko, että Yhdysvallat tulisi säilymään yhtenäisenä. Ei tällä menolla. Trumphan ei varsinaisesti ole se, joka aiheutti kansakunnan kahtiajaon, vaan hänen vaalivoittonsa paljasti, miten paljon USA kansakuntana on jo hajonnut. Ja se hajaannus taitaa olla jo ikävä kyllä peruuttamatonta.
>>vaan hänen vaalivoittonsa paljasti, miten paljon USA kansakuntana on jo hajonnut.
No nyt ollaan oikeilla jäljillä.
Näet suomenkn VALEHTELEVA valtamedia pimittelee kapitalistimaiden konkurssia ja sen seurauksia tavalla, jota voi vain hämmästellä. Mutta me paljastamme totuuksia.
Sama näet koskee SAKSAA !!! Herrliinin sanomat on toistellut Saksan (ja usan) mahtia mutta saksassakin ollaan kusessa, sen todistaa epäpyhä hallitusvehkeily. Entiset valta-kusettajat ovat nyt vaikeuksissa ja löytämässä - kaskummaa - toisensa. Peli joka näytti ennen hallitus-oppositio -asetelmalta olikin TÄYTTÄ HUIJJAUSTA !!!! (niin muuten myös usassa)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15176669/quotdemarinquot-ja-oikeiston-epapyha-allianssi-saksassa#comment-92763914
Hyvä kommentti.
USA:lle koittaisi paremmat päivät kansakuntana jos se hylkäisi sotapolitiikan ja jatkuvan riehumisen maailmalla. USA:n onnettomuus viime maailmansodan jälkeen oli päästä sotilasteollinen kombinaatio valta-asemaan ja korruptoida hallinto läpimädäksi. USA on valtio joka olisi täysin turvassa kahden valtameren takana. Sitä ei uhkaisi mikään. Nyt se sotaöyhöttämisellään vain tuhoaa maata, polttaa rahaa ja kärjistää siten maan sisäistä tilannetta.
Impperialisti on rakentanut sotakoneistoaan täsmälleen samalla periaatteella kuin Hitlerin saksa. Valloitusotteella. "Demokratiat" on impperialistin puheissa silkaa silmänlumetta.
Katso vaikka Saudi-Arabiaa, impperialistin alusmaata, jonka sotilasjuntta lienee jo liitossa impperialistin sotilastukikohdan - Israelin - kanssa.
Se joka vihaa USA:ta toivoo että USA jatkaa terrorismin vastaista taistelua eli käytännössä siis verovarojen siirtämistä pienen rikkaan eliitin taskuun omaa kansaansa köyhdyttäen.
Minä pidän tavallisista ruohonjuuriamerikkalaisista paljon. Ja juuri siksi toivon että Deep State, CIA, Pentagon ja sen läpimätä korruptoitunut eliitti luhistuu. Sitä kautta koittaa amerikkalaisille jälleen vapaus.
Trump on tehnyt hyvää työtä deep staten purkamisessa, mutta koko suon kuivattamiseen ei 4v tai edes 8v riitä.
Suunta on kuitenkin oikea.
toivottavasti trump hoitaa homman
Siltä+se+voi+kyllä+vaikuttaa,+sillä+demokraatit+ovat+edelleen+niin+raivoissaan+vaalitappiostaan.+Tappio+tuli+niin+yllättäen+ja+puskista,+etteivät+monet+heistä+voi+vieläkään+sitä+hyväksyä.+Siksi+he+kehittelevät+mielummin+kaikenlaisia+salaliittoteorioita+Trumpin+ja+Venäjän+masinoimasta+vaalipetoksesta+(vaikka+todellisuudessa+demokraatit+olivat+niitä,+jotka+tekivät+yhteistyötä+venäläisten+kanssa).
Tästä+kaikesta+saadaan+kiittää+demokraatteja+tukevaa+valtamediaa.+Amerikkalainen+valtamedia+kunnostautui+presidentinvaaleissa+valeuutisten+levittäjänä+ja+vääristeli+tietoisesti+tosiasioita.+Se+kehitti+keinotodellisuuden,+jossa+Hillary+Clintonista+piti+tulla+mukamas+99%+todennäköisyydellä+presidentti,+vaikka+todellisuudessa+hänen+mahdollisuutensa+voittoon+olivat+paljon+huonommat.
Demokraatit olivat täysiä idiootteja valittuaan Trumpin vastaehdokkaaksi hilary Clintonin tapaisen korruptoituneen mummon. Ihmisten piti valita kahdesta pahasta se vähemmän paha. Kuka tahansa normaalimpi tapaus olisi pärjännyt paremmin Trumppia vastaan.
Rauhantutkija Johan Galtung ennusti poika-Bushin aikana , että USA:n hajoaminen alkaisi 2025--->
Joo, tuossakin oon yksi artikkeli, monta löytyy. Galtung ennusti Neukkuliiton paukahtamisen 1980 kymmenessä vuodessa...;)
https://motherboard.vice.com/en_us/article/d7ykxx/us-power-will-decline-under-trump-says-futurist-who-predicted-soviet-collapse
USA:n suurin ongelma ja sen lopulta hajottava tekijä ovat kehitysmaaluokkaa olevat tuloerot jotka kaikenlisäksi ovat jatkuvassa kasvussa.
Myös HUUMEET ovat Usassa MEGALUOKAN ONGELMA.
Plutokratia+on+tulossa+tiensä+päähän,tätä+on+ennustettu+jo+pitkään+mutta+aina+ns.+Rebuplikaanit+on+onnistuneet+ajamaan+valtiota+eteenpäin+mutta+vain+velan+voimalla+ja+nyt+jenkkienkin+maksukyky+on+tullut+tiensä+päähän.+Hyvä,jos+jenkkisysteemi+romahtaa+piakkoin,säästymme+ehkä+ydinsodalta.+Jenkeillä+ei+ole+nyt+oikein+varaa+siihen+ja+jos+heidän+talous+romahtaa+ennen+sotaa,ydinaseet+voidaankin+purkaa+sen+jälkeen+koska+vastakkainasettelua+ei+enää+ole+kuin+ehkä+pienemmissä+länsimaissa+mutta+niidenkin+kansan+nousut+tuhoutuu+oikeistojensa+pienuuteen+jota+koko+kansasta+Suomessakin+edustaa+vain+20%.
Vihdoinkin+ilahduttavia+uutisia+tasavaltalaiselle.
Mitä+nopeammin+jenkki+romahdus+tulee+sen+parempi.
Ei todellakaan ole velka tiensä päässä. Vaikkapa Japani on tuplasti Yhdysvaltoja velkaisempi.
Linkki "teitoosi", muutoin mutua.
https://www.statista.com/statistics/268177/countries-with-the-highest-public-debt/
Annapa linkki omaan "teitoosi".
Annapa oma "tietosi" Japanin velasta. Kiitos.
Siinähän+se+luki+ylimmäisenä,+240+%.
Missä+oma+linkkisi?
Älä valehtele.
En toki.
Japani on velkaa vain itselleen - esim Hollanti on korviaan myöten veloissa, mutta itselleen.
Japani ja Kiina kyrsii juutalaisia pankkiireja.
Miksi nimenomaan juutalaisia? Ei kristittyjä tai ateisteja ollenkaan?
Kuka mahtaa omistaa US-dollarin ja ja keille Suomikin on velkaa - muitten eurooppalaisten ohella - maksetaa Kreikkaa ja paaaaljon muuta juutalaista lainaa - Suomi on velkaa juutalaisille.
Kansallinen omaisuus on myyty maasta ulos ja verojen alentamiset korvattu lainanotolla - JUUTALAISILLE.
Suomi ON sionistien hallinassa.
US-dollarin+omistaa+lähinnä+keskuspankkinsa+kautta+USA:n+kansa.+Heistä+98+%+on+ei-juutalaisia.+Ja+Suomi+on+ottanut+velkaa+aivan+lainanantajan+etniseen+taustaan+katsomatta.
Oikeasti+Suomi+on+valkohäntäpeurojen+hallinnassa.
Miksi Kennedy pääsi hengestään - hän oli murhaansa seuraavana päivänä allekirjoittamassa paperia, jolla FED lakkautetaan ja ja USA siirtyy kansalliseen omaan pankkiin - omaan dollariin ..
https://is.gd/ytt8Bx
Ei kun kyse oli uskonnollisesta ja rotuvihasta. Juutalaiset eivät sietäneet irlantilaista ja katolista presidenttiä.
Opiadit eli vahvat kipulääkkeet ovat myös SUURI ONGELMA Amerikassa.
USA on maailman vanhin pystyssä oleva demokratia. Kestänyt paljon vaikeampia aikoja kuin nämä päivät.
Kokoomusprovo vailla faktaperusteista linkkiä Usan nykytilanteeseen.
No tavaa vaikka tuota, urpo:
https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_United_States_(2008–present)
Voi toki olla, että kaiken tämän poliittisen ja yhteiskunnallisen kaaoksenkin jälkeen jenkkilä on vielä pystyssä, mutta se tulee muuttumaan radikaalisti, enkä olisi yllätynyt, jos näkisimme siellä 10 vuoden sisällä uuden sisällissodan.
Kokoomuslainen suitsuttaa nykyään savijaloilla seisovaa ihannevaltiotaan.
Totta turiset.
Kommari hourii vallankumouksista ikiaikaiseen tapaansa.
Sanoo palstan kokoomuslainen konkan tehnyt exyrittäjä mykyään sprkouho.
Sanoo palstan SKP:läinen sossutukien ikinostelija.
Sanoo palstan kokoomuslainen sprkouho trollatessaan tapansa mukaan.
Linkki "tietoosi", muutoin mutua.
Sanoo palstan SKP:läinen sossutukien ikinostelija jankuttaessaan tapansa mukaan.
USA'n natiivit tietävä sen tuontidemokratian olemuksen.
BTW - P-Amerikan natiiveilla (intiaanit) oli maailman kehittynein demokratia - ennen Eurooppalaista.
Moderni demokratia syntyi Yhdysvalloissa 1700-luvun lopulla. Brittimonarkia sinne oli tuotu.
Sanoo palstan kokoomuslainen jankuttava sprkouho.
Ei kai? Linkki tietoosi!
Kokoomustrolli yrittää viisastella hädissään.
Ihanko totta?
Ihan totta. Case closed.
SKP lakkautettiin 90-luvun alussa kun Neuvostoliitto romahti.
Mutta on perustettu aina uudelleen.
Kokkare yrittää olla "hauska" viisastellesssaan, ei mene läpi.
Meinaatko?
Linkki "tieoosi", muutoin huuhaata.
Ajatella!
https://www.skp.fi/
Annapa linkki omaan tietoosi.
Jep! Mäne vällyihin ja ota nalle viekkuusi.
Miksi?
Siksi koska uni paras lääke on.
Ei kai?
Mälkin ostin ihqun ison nallukan muistaakseni 6 vuotta sitten Tarjoustalosta ja se on mun makkarissa joka yö mun vierelläni.
Usan suurin ongelma on maata johtava rikollinen khazarijutikkamafia, ja samalla se on myös kaikkien muiden maailman maiden ongelma.
Kasarimafia oli 80-luvulla.
Usa on ongelmaKAATOPAIKKA.
Veroluikurien paratiisi.
USA on rappioyhteiskunta. Se selvisi kuin Phil Spectornkin tappoi jonkun ämmän vuonna 2003.
USA on perhanan ovela ottavat koko ajan lainaa lisää mitä suuremmaksi heidön bruttokansantuotteensa tulee mutta siten että juuri ja juuri kykenevät maksamaan velkojensa korot ja siten saavat homman pyörimään vuodesta toiseen mutta ovat erittäin riippuvaisia bruttokansantuotteestaan. Pienikin romahdus siinä niin jenkit on romahdus vaarassa,2008 oli viimeksi käydä niin mutta selvisivät nyt ovat laskeneet että pankkeja pitää pitää erittäin vahvoina että vain pörssiromahduksissa vain sijoittajat häviää ja yleensä niissäkin vain piensijoittajat,mutta kun niitä on todella paljon,isotkin summat tasaantuu suuren ihmisryhmän kesken,he kärsivät tappiot omana kipeinään ja homma jatkuu niin kuin ennenkin.
Onhan se riski ottaa velkaa. Toivottavasti Suomessa ollaan viisaampia. Meillä on poikettu pohjoismaisesta linjasta Amerikan suuntaan velkaannuttamalla 10 vuotta todella kovaa.
Ei siinä tietenkään koko yhteiskunta romahda, vaikka valtion rahat loppuvat. Julkisen sektorin palkat ja suoraan valtion huomassa olevat tulonsiirrot siinä suurimmassa vaarassa ovat.