Kokoomuksen uusi sisäministeri Mykkänen on tuonut hallitukseen avauksen pakolaiskiintiön moninkertaistamisesta nykyisestä. Mitä tuo sitten tarkoittaneekaan eli kenties jopa 10 000 läpsyttelijää vuosittain meidän maksettavaksi ja elätettäväksi. Kokoomus haluaa pitää ison työttömien reservin eli pitää saada lisää työttömiä, että alimmat suorittavan portaan palkat eivät nousisi. Samalla Kokoomus haluaa leikata työttömyyskorvauksia ja sosiaalitukia, koska näitä "pakolaisia" elätetään ottamalla kantasuomalaisilta pienituloisilta ja työttömiltä. Kokoomus on puolue, jonka tärkein yhteiskunnallinen agenda on auttaa rikkaita rikastumaan lisää ja pitää köyhät köyhinä tai vielä köyhempinä. Kokoomuksen porukka haluaa, että köyhät jakavat keskenään köyhyyttä ja rikkaat sekä hyvätuloiset keskenään hyväosaisuuden.
Kokoomus haluaa moninkertaistaa pakolaiskiintiön
Orpo_Listitään
28344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kyllä se noin on.
Mykkänen käy nuoruuden voimalla luopumisen kimppuun.
Tämä kokoomusidiootti tavoittelee vaan Brysselin virkaa näillä möläytyksillään.
Mykkänen on syntynyt kultalusikka suussa, mamma on lapioinut ruuan suuhun??Ei ole ukolla mitään järkeä päässä, aktiivimallista puhui pehmosia, täytyis mykkä laittaa välillä leivättömän pöydän ääreen, johan menis suu suppuun?? Vai meinais mykkäspaska hommata suomeen lisää vuohi paimenia?? Varmaan idiootti yrittää brysselin virkaa?? Mites eukko sehän on venäläinen??
Onko Mykkänen edes Suomalainen ?? epäilen,,, paha petturi samoin kuin Katainen,, näitä pettureita riittää !!!!
Lapuan syntymässään säihkähtäneet ovat taas käyttämässä keppihevosinaan köyhiä, joista he tuskin paljon välittäisivät jollei noi muunväriset heitä niin paljon hermostuttaisi.
Kokoomuslainen en ole enkä koskaan sellaiseksi tule, mutta jos ministeri Mykkäsellä on tällainen vastuullinen näkemys pakolaiskiintiöasiasta niin olen varauksetta sen takana. Seuraavaksi haluan nähdä löytyykö vastuullisuutta myös muilta, pölhöpopulistithan me tunnemme jo entuudestaan. Ja lopuksi tältä paikalta, iltaluettavaksi suosittelen Iltasanomien tämän päivän pääkirjoitusta, jonka otsikko on Ero EUsta ei ole vaihtoehto..
Ilta Sanomien toimittelija kirjoitti täyttä hatusta vedettyä paskaa välittämättä tippaakaan faktoista. Suomen nettomaksu on yli 250 euroa per henki toisin kuin toimittelijan väittämä 50 euroa. Suomi on menettänyt euron takia kymmeniä miljardeja vientituloja viimeisen parin vuoden aikana. EU pakotti Suomen vastaanottamaan sosiaaliturvapaikanhakijoita ja terroristeja kymmeniä tuhansia, eikä loppua invaasiolle tule ennen eroa EU:sta. Nämä kun lasketaan yhteen, ollaan EU:n takia jo satoja miljardeja miinuksella. Tyhmyydestä sakotetaan ja näin on käynyt suomalaisille, kun poliitikot päättivät liittää Suomen EU:iin.
Mikä sitten on hinta meidän päätäntävaltamme häviämiselle oman maamme ja kansamme asioihin? Sitä ei voi heti rahaksi muuttaa, mutta vapauden menetys on seurausta EU:sta ja poliitikkojemme ahneudesta sekä oman edun tavoittelusta.
Suomi on EU:ssa missä Brysselin herrat ja Saksan sekä Ranskan poliitikot päättävät meidän asiat. EU tulee mitä luultavimmin kaatumaan ja aiheuttamaan Eurooppaan sisällissotien aallon ja täydellisen katastrofin. Olisi hyvä jos EU muutettaisiin takaisin vapaakauppa-alueeksi ja lopetettaisiin kaikki poliittiset sitoumukset ja euro lakkautettaisiin.
Juri näin kuuluu ajatella. Tekomme Afrikassa eivät kestä päivänvaloa, koska olemme erehtyneet käännyttämään alkuasukkaita taikauskosta toiseen. " Jeesus parantaa sairaat " olemme jankanneet ja kun ihmettä ei sitten tapahtunutkaan, he niin mielensä pahoittivat ja meidän on nyt hyvitettävä inhottavat tekomme! 🖐🏿
https://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk
Totuus tekee kipeää. Persullekin.
ruottalaasethan niitä on ollu käännyttämäs niin kuin suomalaisiakin aikoinaan
Jos halus pitää omasta uskosta kiinni katkaistiin pää
Kyllä siellä ambomaalla on ollut lapualaisiakin käännyttäjiä ja piispa Leonard Ayala on käynyt Lapualla henkilökohtaisesti kiittämässä ( lue: pyytämässä lisää resursseja, koska lähetyssaarnaajan mukana tuli aina länsimaisia mukavuuksia, joita ilman saarnaajaperheet eivät voineet elää ).
Tuohon päänkatkomiseen et usko itsekään.
Nuori_hurppa ---netistä nuo tositarinat näkee, eläs vesitä, kyllä tuhot vyöryypi;
--lähi-itä ja afrikka hävittävät kehittyneet kulttuurit JOS MAHDOLLISTA
Niin näkee. Ihmisen alkukoti on Afrikassa ja siellä kai sitten kehitys on pisimmällä? Tasa-arvossa lienee vähän petraamista, mutta kyllä uljaita kaupunkeja ovat rakentaneet! 🌇
http://www.travelstart.co.ke/blog/15-best-cities-live-africa/
Eurooppa kärventyypi jos noita täällä ruvetaan ruakkimaan ja päätäpahkaa vielä--
Ruuhille pyrkivät nassutelemaan ja täydellä ylöspidolla-
-nassuttelu kulttuurit-
Eivät tule tänne sotkemaan ! Lupaan ja vannon...... 👿
Sout alkaneet pollareiden suojeluksessa.
https://www.youtube.com/watch?v=rbUJZp753yQ&t=4702s
Kurdi anarkistimiekkari Maidania Vastapäätä Narinkkatorilla
Esko pidätetty.
Katselkaas hypittämällä nämä maidanit, eihän näitä sanasta sanaan kannata kuunnella.
https://www.youtube.com/watch?v=VHgykog61Vs
(Nauhoite) Poliisi kielsi Maidan II Narikkatorilla!
Pelin henkeä esille.
Mykkänen! Raja kiinni, annetaan ruotsin nauttia näistä moniosaajista.
Keskity sinä vain sisäisiin asioihin, kuten suomalaisten asioden hoitamiseen.
Mikäli joku vinkuu näitä elättejä lisää, Ottakoot niitä ja huolehtikoon niistä omalla lompsallaan!!!
Mulla ei ole noille paperittomille ratkaisuksi kuin nimimerkin mukainen kannustinpalkkio.
Ruotsi on turvallinen maa, etenkin Malmöötä suosittelen.
Tämä mykkänen on yksi idiooteista mitä nykyisin on eduskunnassa,ainut joka sanoo suoraa kuinka asiat on on huhtasaari
Käykääs tuolla linkillä maahanmuutofoorumilla ja sen alla olevassa -mailman menoa-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15180123/taas-matut-uhkailleet-nyt-kiesmaa!!
Perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu KANSALLE! Nyt kuitenkin on niin, että ministerit ja eduskunta ajavat ihan täysin jotain muuta kuin KANSAN etua, joten on pakko miettiä, että ovatko äänestäjät täysiä idiootteja vai tapahtuuko vaalituloksille näin tietokoneiden aikakaudella jotain kummallista vai mistä johtuu.
Se kuitenkin on selvä asia, että jos hallitus ja eduskunta menettelevät KANSAN TAHDON VASTAISESTI, niin ainoa vaihtoehto kansalaisilla on se sama lääke kuin 100 vuotta sitten.
Perustuslain mukaan persujen telaketjusiipi ei ole kansa.
Villit laumana sekaamme hiluilimaan, sekäs suomelle tuopi jotakin.
Kaikki rähinät völjyissään.
Lapuan vähä-älymystö on taas onnistunut luomaan itselleen leikkikentän.
Avatessa näkyy laajempi härspäkkää-
https://pt-media.org/2018/02/10/pottunokka-on-yksin-ei-ole-perhetta-eika-klaania-puolustamassa-ja-kehitysmaalainen-tietaa-taman/
Puolitäydessä metrossa tai bussissa istuu hiljaisia pottunokkia keskittyen kännykkäänsä tai sanomalehteensä. Kyytiin astuu lauma nuoria möliseviä kehtiysmaalaisia. Tunnelma pienessä tilassa muuttuu käsinkosketeltavan tukalaksi ja varovaiseksi. Jokainen pottunokka tekee nyt kahta asiaa: ensinnäkin hän ruuvaa korvakuulokkeidensa volyymia hieman isommalle, keskittyy entistä syvemmin sanomalehteensä pitäen katseen tiukasti vain ja ainoastaan lehdessä, tai torkkuu entistä keskittyneemmin. Hän siis keskittyy toden teolla siihen mitä oli juuri ennen kehitysmaalaisten tuloa tekemässä. Pottunokka haluaa olla niin huomaamaton kuin vain ikinä voi. Varsinkin nuoret naiset uppoutuvat aivan omaan ulottuvuuteen. Olisi katastrofi herättää vähäisintäkin huomiota tai antaa ymmärtää, että mölisevä apinalauma häiritsee.
Pottunokka on tilassa yksin, vaikka ovat enemmistö. Jos hän sanoisi mölyävälle apinalaumalle, että voitteko olla hiljaa, niin koko apinalauma hyökkää sanojan kimppuun ja muut pottunokat keskittyvät entistä syvemmin siihen mitä ovat tekemässä. Pottunokka on yksin.
Se toinen tekeminen on sitten sitä, että jokainen pottunokka toivoo koko ajan, että apinalauma jäisi pois seuraavalla pysäkillä. Jos se toiveen ja rukouksen määrä olisi nähtävissä liitelevän ylöspäin, ilma olisi sakena toivomusta kuin lumipyry.
Todellisuudessa Suomen rajat eivät enää vuoda kuin seula, vaan paremminkin kuin rikottu veneen pohja. Mutta ne vuotavat ihan toiseen suuntaan, mitä nämä erivärisistä säikähtäneet tuumivat.
Jokaisesta suomalaisen ansaitsemasta eurosta valuu ulkomaille ylikansallisten yhtiöiden pussiin, sijoittajien taskuihin, perintäyhtiöiden lakkariin ja veroparatiiseihin, niin että Suomeen jää vain muutamat sentit.
Eipäs nuo NORJALAISETKAAN ölytylojaan muille anna.
-Suomen päätäjät ovat lapsosia ja kellumalla elävät ,ilman peräsimiä-kyllä kansa maksaa !