Meillä on ollut Tiinan kanssa vähän outo "suhde". Olemme tapailleet satunnaisesti 2-3 kertaa viikossa noin 2kk ja pidämme yhteyttä puhelimitse useamminkin. Emme "vakituisesti seurustele" tai siis emme ole ainakaan sitä myöntäneet toisillemme. Hän on monesti sanonut että haluaa tutustua minuun. Hän sanoo minua haluttavaksi, ihanaksi, tosin viime kerrasta on aikaa kaksi viikkoa kun hän kehui minua noilla sanoilla. Aina silloin tällöin hän hakee fyysistä kontaktia (hieroo haaroistani) kun olemme kahdestaan. Seksiä olemme harrasteneet muutamaan otteeseen tosin viimeksi reilu 2 viikkoa sitten. Eilen tuli pommi. Kun kehuin kaverini bileissä Tiinaa ihanaksi hän sanoi että "ei saa sanoa noin, kun ei omista ihmistä". ja sitten se halusi etten "paijjannut" sitä kun hän makasi sängyssä. SAnoi ettei halua kosketusta. Siis suutelin häntä poskelle hellästi ja silitin hellästi ja Tiina makasi kylmänoloisena siinä. Tunti ennen tota tapausta se nojasi minuun ja hieroi haaroistani kun olin hänen selän takana niin että hän veti minua itseensä päin. Jotenkin tuntuu että meidän juttu on ohi. Helvetti kun naiset on niin vaikeita. Valvoin koko yön, melkein itkien, päänsäkyä. Mitä teen?
Siis hauaisin hirveesti kysyä sen kuulumisia ja mikä se eilinen juttu oli, mutten uskalla. Siis Voinko pelkästään kuulumisia kysellä tältä tytöltä niin ettei se sitä häiritse. Hän on useasti sanonut että saan soittaa sille milloin vain. Mutta vai kannataako odottaa minun hänen yhteydenottoa. Voiko nainen tuntea olonsa epämukavaksi jos kysyn kuuumisia, vaikka häntä ei just nyt kiinnosta minun seura. Äh.
Siis hauaisin hirveesti kysyä sen kuulumisia ja mikä se eilinen juttu oli, mutten uskalla. Siis Voinko pelkästään kuulumisia kysellä tältä tytöltä niin ettei se sitä häiritse. Hän on useasti sanonut että saan soittaa sille milloin vain. Mutta vai kannataako odottaa minun hänen yhteydenottoa. Voiko nainen tuntea olonsa epämukavaksi jos kysyn kuuumisia, vaikka häntä ei just nyt kiinnosta minun seura. Äh.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei.
Tilanne josta kirjoitit on aika hankala, sai minut miettimään.
Voisiko kyseessä olla sitoutumis kammo, taustalla suhde joka on ollut traumaattinen, mahdollisia tunteita exää kohtaan yms...
Oli syy mikä tahansa niin tuntuu oudolta että kosketus muuttuisi tunnissa kielletyksi. Melkein pitäisi kysyä minkä ikäinen tämä ailahtelia on, voiko syynä olla kaverien mahdolinen eripurainen mielipide sinusta. Ainakin itselleni sillä oli nuorempana mekitystä=15-16v. Jos taas kyse on vanhemmasta naisesta, voiko olla että hänellä on useampi ehdokas yhtä aikaa kierrossa. Voiko olla jotain hullua tunteiden testaamista...
Voi olla että itse odottaisin yheyden ottoa tuon käytöksen jälkeen. Koska itse ainakaan en haluaisi puhelimitse kuulla jotain epämiellyttävää itsestä (jos kiinnostus on lopahtanut voi tarkoituksella sanoa jotain joka loukkaa, ettei tulisi mahdollista ripustsutujaa).
Anna ajan kulua niin näet onko tytöllä/naisella todellista kiinnostusta sinua kohtaan.
T:vaimo81
sori kirjoitusvirheet 3kk vauva sylissä 2 nakkijärjestelmällä lopputulos oli aika monta virhettä...