tällä kertaa EU:n kautta.
EU:n 28 jäsenmaasta 22 jäsenmaata kuuluu Natoon. Tosiasia on, että EU-Nato-yhteistyön (EU-NATO cooperation) EU:ssa pystyvät määrittelemään ja myös määrittelevät Nato-maat, eivät Naton ulkopuoliset maat. Nato johtaa jäsenmaittensa voimalla EU:n puolustusyhteistyön kehittämistä.
Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis tapasi Hollannin virkaveljensä Jeanine Hennis-Plasschaertin Pentagonissa 15.8.2017 .
Yksi keskeinen asia tapaamisessa oli puolustuksen Schengen-alueen muodostaminen Eurooppaan.
Natomaa Hollanti vetää EU:ssa Sotilaallinen liikkuvuus -hanketta (Military Mobility)
Sen tarkoituksena on taata sotilashenkilöstön ja -voiman esteettömät liikkeet EU:n valtiorajojen sisällä.
Yksi ilmoitettu painopiste Hollannilla on EU-Nato-yhteistyö sotilaallisessa liikkuvuudessa, joka käytännössä tarkoittaa Nato-maiden asevoimiin liittyvää liikkuvuuskartoittamista.
Suomi on mukana tuossa Hollannin johtamassa hankkeessa. Tiettävästi Suomi on mukana ainoana maana, joka ei kuulu Natoon. On helppo arvata, että Hollannin johtama Sotilaallinen liikkuvuus -hanke tullaan määrittelemään Naton lähtökohdista ja hyvä niin. Suomi on taas askeleen lähempänä Natoa tällä kertaa EU:n kautta.
EU:n puolustusyhteistyö ei ole enää siinä mukana oleville vapaaehtoista, vaan jäsenmaan täytyy sitoutua täysin suorituskykyjen kehittämiseen ja siis myös Nato kauttakulkuun. Suomi ei siis voisi enää asettaa EU:n puolustusyhteistyön tiivistyessä EU:n Nato-maita eri kastiin erilleen EU:sta.
Mahdollisessa sotilaallisessa kriisissä tai sodassa Suomen on ajateltava EU:n Nato-maita ensisijaisesti EU-maina, jotka nyt sattuvat kuulumaan myös Natoon.
lähde: Ari Pesonen,US

Vastaukset 8
Vanhimmat
Loistavaa että yhteistyö tiivistyy myös Eu:n ja Naton välillä. Itä vinkujille taas järkyttävä tappio. Viikosta toiseen tulee vain uusia tappioita mutta silti yritetään kehua r...ä täällä
"EU:n puolustusyhteistyö ei ole enää siinä mukana oleville vapaaehtoista, "
Kyse on erillistä hankkeista, joihin jäsenmaat osallistuvat täysin vapaaehtoisesti omien tarpeidensa mukaan.
"vaan jäsenmaan täytyy sitoutua täysin suorituskykyjen kehittämiseen ja siis myös Nato kauttakulkuun. "
Hölynpölyä.
"Suomi ei siis voisi enää asettaa EU:n puolustusyhteistyön tiivistyessä EU:n Nato-maita eri kastiin erilleen EU:sta. "
Mitä höpiset. EU:n Nato-maat määrittävät itse toimintansa. Ei Suomella ole mitään valtuuksia niiden aseman määrittämiseen.
Suomi osallistuu itse haluamiinsa yhteishankkeisiin. Se ei sido meitä millään tavalla Natoon, koska ne ovat EU:n hankkeita.
Hollantiko on tehnyt Suomesta itselleen siirtomaan?
Päättää Suomalaisten puolesta? Tuskin.
Kun niin himottaa tuo natopaska, niin muuta sinne Hollantiin tai Norjaan.
itä vinkujan naurettavia itkuja taas. On erinomaista että Nato/EU maat yhdessä kehittää toimintaa ja sekös itä vinkujia vituttaa
Et maininnut natodildo tätä kohtaa jutussa!
"Toivottavasti Suomi ei vain ryhdy hankalaksi ja vesittämään työryhmän tavoitteita, kun Suomessa asiasta tulee varmasti olemaan erilaisia poliittisia mielipiteitä. Toivottavasti Suomi ymmärtää täysin Euroopan yhteisen hyvän."
Siis ei Suomen etua vaan kenen?
Loistavaa että EU/Nato yhteistyö vahvistuu
Olen ollut johtava nato trolli,asustelen Virossa.Nyt olen tullut siihen tulokseen että käännän takkini.Tämä nato ei auta ketään,on vain rahan kerääjä,täyttä humpuukkia jonka kanssa kaikki yhteistyö lopettava.Tähän tulokseen olen tullut.
Oi ihminen etkö sä muistakaan, sun elos, jotta on rahtu vaan, jok' ainoa askel sun matkallas on askel kohti sun kuoloas.