TEKIKÖ Yle itku-uutisen Otanmäen taposta

siellähän kaksi irakin turvista surmasi ryöstötarkoituksessa suomalaismiehen aiemmin?

Haastatteliko Yle uhrin surevia sukulaisia - no ei. Mutta nyt itketään näyttävästi yhden tapetun irakilaisen tähden, ja tytärkin vain olettaa mutta ei varmaksi tiedä.

Yle on todellista paskaa!
20321
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Oliko niillä irakilaisilla rikollinen tausta jo tänne tullessaan?

1Äänestä
  • No kun ei kerrota yhtään mitään mikä oli vainoamisen syy noilla pakoloisilla. Siellä noissa maissa, kyllä riittää syitä tappaa ja kivittää .Että silleen.

    1Äänestä

  • Heillä on oma sharian lakinsa, jota noudattavat myös täällä suomessa.
    Sitähän ei yle vahingossakaan kerro.

    1Äänestä

Me venäläiset luemme vain omaa MV-lehteämme.

1Äänestä

Uudessa monikulttuurisessa Suomessa kaikkien henki ei ole yhtä arvokas.

2Äänestä

Ylen uutisointi on hyvin värittynyttä.

2Äänestä
  • Painotettua ja tarkoitushakuista kuten ollut jo vuosikausia.
    Kenelle tämä yle oikein antinsa on tarkoittanut ja kuka sitä viitsii enää edes seurata?

    1Äänestä

Suomessa kuolee tuhansia kertoja enemmän ihmisiä kantaväestön toimesta. Yksittäisistä sattumista ei tule tehdä mitään suurta numeroa.

Äänestä
  • Kokoomusprovo.

    1Äänestä

Entäs polttomurhatun porilaistytön tapauksessa?

Asialla afgaanin paska.

2Äänestä
  • Ja Jokelan joukkosurma, sit se yksi Gerdt poksautti omatekemän jossain kauppasentrumissa jne. Näitähän riittää.

    Äänestä

  • raatoja.riittää kirjoitti:

    Ja Jokelan joukkosurma, sit se yksi Gerdt poksautti omatekemän jossain kauppasentrumissa jne. Näitähän riittää.

    Jokelan tekijä ei vaan ollut turvaa hakeva muslimi......öööhhhhööööö!

    Äänestä

  • vissi.ero kirjoitti:

    Jokelan tekijä ei vaan ollut turvaa hakeva muslimi......öööhhhhööööö!

    Laitetaan nyt kuitenkin kaikki pahanteot turvapaikanhakijoiden syyksi. Näin voimme pitää itseämme parempana kansana.

    Äänestä

  • raatoja.riittää kirjoitti:

    Ja Jokelan joukkosurma, sit se yksi Gerdt poksautti omatekemän jossain kauppasentrumissa jne. Näitähän riittää.

    Meillä on ihan omasta takaa kansamme keskuudesta näitä eriasteisia murhamiehiä/ rikollisia joita emme mihinkään maastamme saa, joten ei noita paskoja tarvitse puolta maapalloa tänne roudata paapottavaksi ja täysihoitoon.
    Ei luulisi olevan vaikeaa tajuta!?

    2Äänestä

  • suwakkihoratsutry kirjoitti:

    Meillä on ihan omasta takaa kansamme keskuudesta näitä eriasteisia murhamiehiä/ rikollisia joita emme mihinkään maastamme saa, joten ei noita paskoja tarvitse puolta maapalloa tänne roudata paapottavaksi ja täysihoitoon.
    Ei luulisi olevan vaikeaa tajuta!?

    Suomea rakentamaan ja vanhuksia auttelemaan saapuvia Aleja ei pitäisi palauttaa, vaan heidän sijastaan Irakeihin ja vastaaviin tulisi lähettää suomalaisia rasistivajakkeja, joilla ei ole muuta virkaa kuin luoda eripuraa yhteiskuntaan.

    1Äänestä

  • oikeat.henkilöt kirjoitti:

    Kokoomuslainen sprkouho taas viisastelemassa.

    1Äänestä

  • oikeat.henkilöt kirjoitti:

    Suomea rakentamaan ja vanhuksia auttelemaan saapuvia Aleja ei pitäisi palauttaa, vaan heidän sijastaan Irakeihin ja vastaaviin tulisi lähettää suomalaisia rasistivajakkeja, joilla ei ole muuta virkaa kuin luoda eripuraa yhteiskuntaan.

    Muslimit ja islam luo eripuraa yhteiskuntaan, se näkyy Länsi-Euroopan maissa.

    1Äänestä

asia on niin että nämä ketkä pakenee kotimaastaan, tulisi siellä tapetuksi joten sitten jotkut näistä tappaa siellä mihin pakenevat , joten ojasta allikkoon

kumma että niinistö sai jatkaa pressana vaikka hänen aikana kaikki nää matujen terrori teot ym. ??

1Äänestä

Yksittäistapaus. Samalla tavalla, kuin samaisesta paikasta tulleita raiskaajia nimitettiin yksittäistapauksiksi, niin tämä on myös sellainen. Raiskaajien takia käytäntöihin ei tehty muutoksia, koska kaikki oli yksittäistapauksia, niin sama tässä. Mitä sitten jos yksi nyt sattuu pääsemään hengestään???

2Äänestä

- valta media uutisointi on täyttä valhe propagandaa.
Ulkomaalaisten asioita kaunistellaan ja vatvotaan, ja kerrotaan osatotuuksia.
Ja Suomalaisia koskevaa terrori ja tappo uhkia vähätellään.
Raiskauksia suomessa vähätellään, turvattomuutta vähätellään,
ja rajat vuotaa yhä vieläkin !! jne..

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yle-paskaa kirjoitti:

siellähän kaksi irakin turvista surmasi ryöstötarkoituksessa suomalaismiehen aiemmin?

Haastatteliko Yle uhrin surevia sukulaisia - no ei. Mutta nyt itketään näyttävästi yhden tapetun irakilaisen tähden, ja tytärkin vain olettaa mutta ei varmaksi tiedä.

Yle on todellista paskaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu