Tuomiojan puoluellisuus on pahasta Suomelle!

Mitenkään haluamatta politikoida, niin me olemme valitsemassa ehdottomasti väärän tien ulkopoliittisesti. (siis ei puolue politikkaa)

Paasikiven ja Kekkosen raivaama puoluettomuus, joka sai varauksetonta arvonantoa myös Koiviston kaudella , oli se oikea tie, johon Suomen oli siunauksellista ja järkevää suuntautua.

Me olimme monille maille esimerkkivaltio, joka oli hoitanut suhteensa muihin maihin, karjalaisiin ja sotakorvauksiin esimerkillisen ihailtavasti.
Olimme myös nostaneet elintasomme sodassa "voittaviemme" yläpuolelle moninkerroin.

Ehkä voi Tuomiojan kaltaisilla entisillä vasemmisto-radikaaleilla tulla houkutus alkaa leikkimään ulkopolitiikan "kovaa" poikaa??
Tyhmää, Tyhmää, Tyhmää!!!!!

Suomen paras tie on Paasikiven ja Kekkosen viitoittama PUOLUEETON tie. Olla siis edelleen etyk-kokousten kaltaisten järjestylyiden isänmaana. Siis maana, jossa jokainen tuntee olonsa puoluettomaksi.
Siis emmekö Me juntit tajua omaa parastamme.

Tomiojalle kehottaisin myös varovaisuutta arvioissaan Lähi-idän suhteen, sillä rauha Israelissa kestää tasan tarkkaan niin kauan, kun
joku on hyökännyt Israelia vastaan.
Raamattu vastoin odotuksia on kuitenkin jo ennakkoon kertonut, että jokainen joka hyökkää Jumalan silmäterää vastaan, repii pahoin itsensä.
Onko näin käynyt? Mieti itse?

Juudas on puhunut
13475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Ehkä voi Tuomiojan kaltaisilla entisillä vasemmisto-radikaaleilla..."

Miten niin "entisillä"? On kai se mulkku edelleen vasemmistoradikaali!

Äänestä
  • Kuten sanoin, en halua sotkea tähän ensisijaisesti poliittista suuntautuneisuutta!

    Odotan kommenttiasi varsinaisesta asiasta?

    Äänestä

  • Juudas kirjoitti:

    Kuten sanoin, en halua sotkea tähän ensisijaisesti poliittista suuntautuneisuutta!

    Odotan kommenttiasi varsinaisesta asiasta?

    on se, että Tuomioja on todellinen mulkku. Hän on häpeäksi maallemme.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    on se, että Tuomioja on todellinen mulkku. Hän on häpeäksi maallemme.

    .

    Äänestä

Kuten alempana kirjoitin, liittyi Colin Powelkin Israelin vihollisiin.

Miksi ihmeessä tuolla maalla on niin paljon vihollisia?

Ovatkohan he koskaan katsoneet peiliin?

Tuomioja on hyvässä seurassa, toisin kuin Juudas joka erittäin räikeästi ja puolueellisesti vääristelee asioita.

Suomi puolueeton? Milloin? Rähmällään kohti Suurta ja Mahtavaa, joka Kommunismin nimissä on tappanut enemmän ihmisiä kuin Kristinuskokaan.

En viitsi, fanaatikko mikä fanaatikko.

Äänestä
  • ei nyt, eikä tulevaisuudessa!

    Äänestä

  • >>>Miksi ihmeessä tuolla maalla on niin paljon vihollisia? Suomi puolueeton? Milloin? Rähmällään kohti Suurta ja Mahtavaa, joka Kommunismin nimissä on tappanut enemmän ihmisiä kuin Kristinuskokaan. >En viitsi, fanaatikko mikä fanaatikko.

    Äänestä

  • melkoinen idiootti.

    Äänestä

hajahuomiota.

>Paasikiven ja Kekkosen raivaama puoluettomuus, joka sai varauksetonta
>arvonantoa myös Koiviston kaudella , oli se oikea tie, johon Suomen oli
>siunauksellista ja järkevää suuntautua.

Kylmä sota päättyi ajat sitten. Koetas tulla lähemmäs tätä päivää.

>Raamattu vastoin odotuksia on kuitenkin jo ennakkoon kertonut, että
>jokainen joka hyökkää Jumalan silmäterää vastaan, repii pahoin itsensä.
>Onko näin käynyt? Mieti itse?

Titus poltti ja hävitti Jerusalemin temppeleineen.
Laittoipa muutama tuhat jäppistä ristille. Hänestä tuli keisari.
Revi siitä.

Äänestä
  • >>>hajahuomiota.

    >Paasikiven ja Kekkosen raivaama puoluettomuus, joka sai varauksetonta
    >arvonantoa myös Koiviston kaudella , oli se oikea tie, johon Suomen oli
    >siunauksellista ja järkevää suuntautua.

    Kylmä sota päättyi ajat sitten. Koetas tulla lähemmäs tätä päivää. >>Raamattu vastoin odotuksia on kuitenkin jo ennakkoon kertonut, että
    >jokainen joka hyökkää Jumalan silmäterää vastaan, repii pahoin itsensä.
    >Onko näin käynyt? Mieti itse?

    >>>>Titus poltti ja hävitti Jerusalemin temppeleineen.
    Laittoipa muutama tuhat jäppistä ristille. Hänestä tuli keisari.
    Revi siitä.

    Äänestä

  • Juudas kirjoitti:

    >>>hajahuomiota.

    arvattu.

    >Kuten on todistettavissa, en puhunut kylmästä sodasta, vaan
    >puoluetomuudesta ja sen merkityksestä? (ilmeisen ajankohtainen myös
    >tänään)

    Et maininnut Kylmää sotaa mutta siihen kuuluneen Paasikive-Kekkosen linjan
    kyllä. Molemmat kuuluvat historiaan, eivät tähän päivään.

    >No mitenkäs Tiituksen tarina jatkui?

    Huiteli aikansa keisarina ja päätyi lopulta Flaviusten mausoleumiin.

    >Tietääkseni Jerusalem on Israelin pääkaupunki ja
    >tulee olemaan jatkossakin. (revi siitä)

    Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden.

    Äänestä

On uskomatonta, miten joku maa voi valita ainoastaan väkivaltaan ja raakuuteen perustuvan politiikan. Israel on niin tehnyt. Ja jos sitä ei uskovaisten mielestä voi tuomita, niin uskovaiset eivät noudata omia oppejaan (rauhan ja rakkauden puolustamista). On selvä, että nykyinen Israelin polittiikka vie suoraan sotaan. Jos olisin palestiinalainen, jonka kotitalon panssarit jyrväävät, olisi selvä, että nousisin väkivalloin sortajia vastaan (koska rauhan tie ei näy palestiinalaisia auttavan). Ymmärrän hyvin, että Israelin valtion harjoittama väkivalta lietsoo vain lisää väkivaltaa - kosto on ymmärrettävää.
Israelilaiset eivät käännä toista poskeaan - vaan kostavat kokemansa pahan moninkertaisesti. Se lisää kostonkierrettä.
Millään maalla ei voi olla oikeutta sellaiseen rasismiin ja summittaiseen totaaliseen väkivaltaan, kuin Israelilla.
Ei uskonto voi oikeuttaa rikoksiin ihmisyyttä vastaan!!!

Äänestä
  • >>>>On uskomatonta, miten joku maa voi valita ainoastaan väkivaltaan ja raakuuteen perustuvan politiikan. Israel on niin tehnyt. Ja jos sitä ei uskovaisten mielestä voi tuomita, niin uskovaiset eivät noudata omia oppejaan (rauhan ja rakkauden puolustamista). >Israelin polittiikka vie suoraan sotaan. Jos olisin palestiinalainen, jonka kotitalon panssarit jyrväävät, olisi selvä, että nousisin väkivalloin sortajia vastaan (koska rauhan tie ei näy palestiinalaisia auttavan). Ymmärrän hyvin, että Israelin valtion harjoittama väkivalta lietsoo vain lisää väkivaltaa - kosto on ymmärrettävää. Israelilaiset eivät käännä toista poskeaan - vaan kostavat kokemansa pahan moninkertaisesti. Se lisää kostonkierrettä.
    Millään maalla ei voi olla oikeutta sellaiseen rasismiin ja summittaiseen totaaliseen väkivaltaan, kuin Israelilla.
    Ei uskonto voi oikeuttaa rikoksiin ihmisyyttä vastaan!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Juudas kirjoitti:

Mitenkään haluamatta politikoida, niin me olemme valitsemassa ehdottomasti väärän tien ulkopoliittisesti. (siis ei puolue politikkaa)

Paasikiven ja Kekkosen raivaama puoluettomuus, joka sai varauksetonta arvonantoa myös Koiviston kaudella , oli se oikea tie, johon Suomen oli siunauksellista ja järkevää suuntautua.

Me olimme monille maille esimerkkivaltio, joka oli hoitanut suhteensa muihin maihin, karjalaisiin ja sotakorvauksiin esimerkillisen ihailtavasti.
Olimme myös nostaneet elintasomme sodassa "voittaviemme" yläpuolelle moninkerroin.

Ehkä voi Tuomiojan kaltaisilla entisillä vasemmisto-radikaaleilla tulla houkutus alkaa leikkimään ulkopolitiikan "kovaa" poikaa??
Tyhmää, Tyhmää, Tyhmää!!!!!

Suomen paras tie on Paasikiven ja Kekkosen viitoittama PUOLUEETON tie. Olla siis edelleen etyk-kokousten kaltaisten järjestylyiden isänmaana. Siis maana, jossa jokainen tuntee olonsa puoluettomaksi.
Siis emmekö Me juntit tajua omaa parastamme.

Tomiojalle kehottaisin myös varovaisuutta arvioissaan Lähi-idän suhteen, sillä rauha Israelissa kestää tasan tarkkaan niin kauan, kun
joku on hyökännyt Israelia vastaan.
Raamattu vastoin odotuksia on kuitenkin jo ennakkoon kertonut, että jokainen joka hyökkää Jumalan silmäterää vastaan, repii pahoin itsensä.
Onko näin käynyt? Mieti itse?

Juudas on puhunut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu