Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Läheisriippuvuus

    Synnyin perheeseen jossa isä oli alkoholisti. Näin melkein koko ensimmäiset viisivuotta elämästäni kuinka isä henkisesti ja fyysisesti pahoinpiteli äitiä. Jouduin olemaan useaan otteeseen heitteille jätettynä muiden hoivissa. Isoäitini osottain hoiti minua kun oma äitini yritti pitää kaiken kasassa, käydä töissä huolehtia muista lapsista. Isäni raitistui kun aloitin koulun. Hän oli jossain vaiheessa oikein ihana isä ja oli raitistumisen myötä hän oli enemmän läsnä kun äitini joka teki vuorotöitä. Mutta tämä ainainen henkinen väkivalta jota hän ja jota äitini harrasti"et sä osaa" ei tosta mitään tuu. Jopa alku aikuis iällä isäni sanoja lainaten "Kyllä tuo sun työsi on surkeeta, kuka tuollaista tekisi."Kaikkiin asioihin puuttuminen aikuis iällä ja muistoissani pyörii välillä fyysiset rangaistukset nahkaremmillä lyöden. Olen nyt itse sairastunut tai ollut aikaajpin hyvin läheisriippuvainen. En halua tukahduttaa mun parisuhdetta joka on mulle lasten jälkeen se kaikista tärkein suhde. Rakastan miestäni enemmän kun mitään muuta koskaan aiemmin. Haluan että tämä pysyy kasassa ilman että mun tarvii tuntea tälläistä syvää ahdistusta ja lamaantumista hänen poissaollessa. En haluaisi tuhlata elämääni menneeseen mutta en osaa päästää irti. Kannan kamalaa syyllisyyttä olemassaolostani hetkittäin. Olinko huono lapsi? Miksi äiti ei välittänyt? Miksi mun äiti ei edelleenkään osaa tehdä omia päätöksiä ja kulkee mun isän talutusnuorassa? Mun on hirveän vaikea luottaa ihmisiin joka tuo vaikeuksia ystävien saamisessa. Esimerkiksi raskausaikana kun ajattelin että uusipaikkakunta ja nyt pystyn tapaamaan uusia ihmisiä "mamma tapaamisissa" missä saa vertaistukea tulevaan äitiyteen. Ei niitä koskaan tullut. Kerta toisensa jälkeen kaikki teki ohareita. Odottelin ison mahani kanssa itkua niellen kun kukaan ei tullutkaan paikalle. Voi kun olisi oikea ystävä jolle voisi puhua ilman että tulisi arvostelluksi ja voisi vielä luottaa. Onko sellaisia ihmisiä enää olemassa?
    0<50
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset

    Vanhimmat

    Ei vielä vastauksia

    Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    Laura850 kirjoitti:

    Synnyin perheeseen jossa isä oli alkoholisti. Näin melkein koko ensimmäiset viisivuotta elämästäni kuinka isä henkisesti ja fyysisesti pahoinpiteli äitiä. Jouduin olemaan useaan otteeseen heitteille jätettynä muiden hoivissa. Isoäitini osottain hoiti minua kun oma äitini yritti pitää kaiken kasassa, käydä töissä huolehtia muista lapsista. Isäni raitistui kun aloitin koulun. Hän oli jossain vaiheessa oikein ihana isä ja oli raitistumisen myötä hän oli enemmän läsnä kun äitini joka teki vuorotöitä. Mutta tämä ainainen henkinen väkivalta jota hän ja jota äitini harrasti"et sä osaa" ei tosta mitään tuu. Jopa alku aikuis iällä isäni sanoja lainaten "Kyllä tuo sun työsi on surkeeta, kuka tuollaista tekisi."Kaikkiin asioihin puuttuminen aikuis iällä ja muistoissani pyörii välillä fyysiset rangaistukset nahkaremmillä lyöden. Olen nyt itse sairastunut tai ollut aikaajpin hyvin läheisriippuvainen. En halua tukahduttaa mun parisuhdetta joka on mulle lasten jälkeen se kaikista tärkein suhde. Rakastan miestäni enemmän kun mitään muuta koskaan aiemmin. Haluan että tämä pysyy kasassa ilman että mun tarvii tuntea tälläistä syvää ahdistusta ja lamaantumista hänen poissaollessa. En haluaisi tuhlata elämääni menneeseen mutta en osaa päästää irti. Kannan kamalaa syyllisyyttä olemassaolostani hetkittäin. Olinko huono lapsi? Miksi äiti ei välittänyt? Miksi mun äiti ei edelleenkään osaa tehdä omia päätöksiä ja kulkee mun isän talutusnuorassa? Mun on hirveän vaikea luottaa ihmisiin joka tuo vaikeuksia ystävien saamisessa. Esimerkiksi raskausaikana kun ajattelin että uusipaikkakunta ja nyt pystyn tapaamaan uusia ihmisiä "mamma tapaamisissa" missä saa vertaistukea tulevaan äitiyteen. Ei niitä koskaan tullut. Kerta toisensa jälkeen kaikki teki ohareita. Odottelin ison mahani kanssa itkua niellen kun kukaan ei tullutkaan paikalle. Voi kun olisi oikea ystävä jolle voisi puhua ilman että tulisi arvostelluksi ja voisi vielä luottaa. Onko sellaisia ihmisiä enää olemassa?

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu