Jos saksalaiset olisivat tienneet asiasta, he olisivat lähettäneet Törnin partiot Stalingradiin, selvittiköhän Törni milloinkaan Lemetin motin sarvien salaisuutta.
Kokelas Törni kukisti Lemetin motin
Lebensborn
56791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Kokelaan arvo oli hieman liioiteltu, sillä alikersantti Törni oli vasta ilmoitettu oppilaaksi seuraavalle RUK:n kurssille. Pataljoonankomentaja Matti Aarnio mainitsee kirjassaan, että nimitys antoi arvovaltaa johdettavien vanhempien aliupseerien suhteen. Lemetissä Törni ei siis ollut vielä edes upseerioppilas, mutta Aarnion mukaan erittäin lahjakas ja pätevä johtajanalku.
Törni lähetettiin komennettuna Niinisalosta ennätyslyhyen koulutuksen jälkeen jo maaliskuussa 1940 vänrikiksi ylennettynä takaisin rintamalle. 9.3. alkoi Törnin upseerinura Jr37:n tstos. Kuparissa, hänestä tuli pst-joukkueenjohtaja ja sai pari Bofoes 37 mm tykkiä. Törni siis johti tankin tappoa ihan asemia sunnittelemalla, mikä oli hänelle mieleen.
Törnin RUK alkoi 5. helmikuuta ja päättyi 1. toukokuuta 1940. Siis hieman vajaa 3 kuukautta. Ei se niin hirmu lyhyt ollut sotaa kokeneille miehille.
Törni palveli vänrikkinä 4. Prikaatissa, kunnes tuli aika lähteä Saksaan.
Tuo on väärä tieto.
Surullista että Suomen sotamuistojen keskeinen hahmo on patologinen murhaaja ja sotarikollinen. Josta tuli maanpetturi ja natsi jonka tie päättyi vielä Vietnamiin, USA:n häpeällisimpään epäonnistumiseen.
Törni ei koskaan palvellut Waffen-SS.n rintamajoukoissa. 1941 hänet palautettiin kielitaidottomana rähisijänä. 1944 hän kävi jotain sabotöörikurssia. Sekin aika meni pääasiassa ryypätessä.
Annat hieman väärän kuvan asiasta! Törni pyrki ja pääsi SS-joukkoihin, mutta koulutusvaiheessa todettiin Saksassa, ettävärv
Jät olivat tehneet virheen ja mukana oli miehistöön nähden aivan liikaa upseereita ja aliupseereita! Samaan aikaan oli Suomessa Jatkosota alkanut ja tarvittiin kipeästi armeijaan kokeneita upseereita. Niinpä yhteisellä sopimuksella Saksasta palautettiin Suomeen kymmeniä halukkaita upseereta.
Sodan aikana Törni joukkueineen tekiuseita vaarallisia tiedustelumatkoja NL:n rintaman selustaan ja hänelle myönnettiin Mannerheim=risti!
syy oli usea juopottelu ja sen mukainen käytös. Lisäksi hän ei osannut sanaakaan saksaa.
Se oli palautuksen syy hänen kohdaltaan. Tietysti hän myös oli yksi ylimääräinen upseeri.
Törnin toiminta Suomen armeijassa on eri asia. Mannerheim risti tuli nimenomaan hänen ansioistaan 1.D:n jääkärikomppanian päällikkönä kesällä -44.
SUURIN OSA SS-miehistämme ei osannut mennessään sanaakaan saksaa. Upseereista ylimääräisiä kotiutettiin Suomeen sotatilanteessa kymmeniä ja Törni itse halusi palata. Todennäköisesti myös kielitaito vaikutti asiaan.
Myöhemmin USA:ssa hän oppi englanninkielen täydellisesti.
vapaaehtoisista SS-miehistä oli käynyt muutakin kuin kansakoulun. Ja ykköskieli oli aina saksa.
Törni saattoi itsekin haluta paluuta, mutta hänellä ei myöskään ollut mitään käyttöä. Lisäksi juopotteli oli jatkuvaa.
Törnin englanti oli heikkoa, mutta tietysti hän oppi tarpeellisen sotilaskielen.
Ei pidä uskoa kaikkea. mitä Törnistä sepustelluissa ihannoivissa "elämäkerroissa" kerrotaan.
Törni oli 1945 taas SS-joukoissa.
Törni vaikutti USA:ssa 15 vuotta. Eiköhän siinä ajassa kielen opi.
Mitä Törnistä kertovista dokumenteista sitten uskotaan? Kyllä on näissäkin vastauksissa puuta heinää.
kertoviin tarinoihin kannatta suhtautua varoen, ellei ole dokumenttia tai mukana olleiden kertomuksia.
Törnistä alettiin tehdä supersankaria vasta kuoleman jälkeen. Tuli parikin elämäkertaa, jotka perustuvat tarinoihin tai silkkaan mielikuvitukseen.
Törni ei esimerkiksi varsinaisesti palvellut Waffen-SS.ssä ensi reissullaan, vaikka puki puvun päälleen. Hän turhautui seurailijaosastossa.
Toisella reissulla hänen väitetään komentaneen merijalkaväkipataljoonaa rintamalla. Kertokaa, miksi Saksan merivoimat olisi antanut miehiään kielitaidottoman SS-upseerin komentoon, joka lisäksi oli vihollismaan kansalainen?
Hänen väitetään puuhanneen englantilaisten ja jenkkien kanssa. Miten se olisi ollut mahdollista, kun hän ei osannut sanaakaan englantia ja oli kaiketi SS-upseerin asussa??
Törnistä puhutaan paljon skeidaa etkä sinä siinä suhteessa tilannetta paranna!
virheet tekstissäni.
Törni oli rintamalla Berliinissä kaksi viikkoa ennen Hitlerin itsemurhaa.
Törniä koulutettiin pommariksi Itämeren rannalla. Berliinissä hän ei edes käynyt, vaan hortoili sodan päättyessä kohti kotimaata ja joutui lopulta vangiksi.
Törni oli loppujen lopuksi SS-kapteeni, ja legenda kertoo, että ylennyksen hän sai Steinerilta Berliinissä.
Törni ei toisella reissulla tavannut Steineriä. Tuskin ensimmäiselläkään, sillä hän oli rintamalla.
Steiner ei muutenkaan ollut Berliinissä keväällä -45, vaan komensi 9.SS-Panssariarmeijaa.
SS-kapteeniksi ylennyksen järjesti pommarikurssilla SS-Sicherheitsdienst. Se valvoi Suomen vastarintaliikettä.
Pritzwalk on 50 km päässä Berliinistä ja Nauen 20 km, eli on ollut BÖÖLIINISSÄ.
Steiner oli Berliinistä koilliseen ja jäi NL:n 1. armeijan hyökkäyksen jalkoihin kolmen divisioonansa kanssa, mitä Hitler vaati suorittamaan pihtihyökkäystä Berliinin pohjoispuolella. 26.4.1945 Steiner olisi voinut olla vain Zukovin vieraana tai saarretussa Berliinissä, koska kaupungista oli jäljellä vain kaksi mottia.
Törni värväytyi Ratakadulla tiettävästi arveluttavien piirien kautta Saksaan, ja oli vain 7 viikkoa Wienissä.
Hienoa, että näki sitten Wienin. Ollaan iloisia:-D
Törni ei kummallakaan Saksan reissulla ollut Wienin lähelläkään.
Eikä värväytynyt Ratakadulla.
Suomalainen Waffen-SS-pataljoona perustettiin Wienissä 15. kesäkuuta 1941. Törniä säilytettiin Valpon sellissä Ratakadulla toisen pestinsä jälkeen. Yhteydet ovat samoja, mitä Bomanilla.
Suomalaisen SS-pataljoonan viimeinen erä koulutettiin Itävallassa. Suomalaista SS-pataljoonaa ei perustettu Wienissä.
Divisioonan miehet ja pataljoonana pojat.
Suoraan divisioonaan sijoitetut saivat tulikasteensa heti heinäkuun alussa 1941. Divisioona puhkaisi Stalin-linjan Satanovin luona ja eteni kesähyökkäyksen aikana aina Dneprin sillanpäähän saakka.
Sieltä sotatie jatkui kohti Itä-Ukrainassa sijaitsevia Donetsin ja Rostovin laakiota. Kun Puna-armeija aloitti marras-joulukuussa voimakkaan vastahyökkäyksen, Wiking divisioona ja sen suomalaiset joutuivat torjumaan sitä Miusjoella.
Sotaa kokemattomista koostunut pääjoukko siirrettiin alokaskoulutukseen Wieniin. Siellä joukko sijoitettiin SS-Kaserne Schönbrunnille (Kuva: Elo 1993, 87), joka on nykyiseltä nimeltään Mariahilfer Kaserne.
Vapaaehtoisista perustettiin SS-Freiwilligen Bataillon Nordost, jota koottiin ja muodostettiin kesäkuun 15.-18. päivien välisenä aikana. Sen jälkeen koulutus alkoi välittömästi kasarmin kentällä ja vähäisessä määrin myös maastossa.
http://www.norssit.fi/sivut/3_43_pantin_lunastajat.php
Maastokoulutusta oli kuitenkin hankala toteuttaa Wienissä. Pataljoona siirrettiinkin pian Itämeren rannalle Stralsundiin, jossa sitä koulutettiin 9.7.-25.8.1941. Sen jälkeen pataljoona siirrettiin 300 kilometriä idemmäksi Itä-Pommerissa sijainneelle Gross-Bornin harjoitusalueelle.
Koulutus jatkui siellä 26.8.- 15.10.1941. Alokaskoulutus katsottiin päättyneeksi 1.9., ja pataljoona vannoi 15.10.1941 Gross-Bornissa valan sekä sai oman lipun. Sen jälkeen koulutusta jatkettiin erilaisten kurssien muodossa.
Vänrikki Törni oli Itä-Lemetissä kuin kettu kanatarhassa.
http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/1055/country/9/area/70
Törni oli talousalikersantti Talvisodassa.
Törni ei ole voinut olla talousaliupseeri, koska niitä koulutettiin tykkipattereihin. Hän oli eläinlääkintäkoulussa.
aliupseerikoulussa myös eläinlääkintäkoulutuksen
Palttuaan JP 4:än hänet määrättiin talousaliupseeriksi, jonka vastuulla oli ruoanvalmistus ja hevosten hoito.
Lemetissä hän hakeutui vapaaehtoisesti taistelutehtäviin.
Hänet määrättiin noin 20 miestä käsittävän ruotsinkielisen yksikön jäännösten päälliköksi. Siitä ura urkeni.
Törni oli eläinlääkintäaliupseeri, heppojen hoitaja ei soppakeittiöitä kuljettele. RUKissa ollessaan ei ole voinut olla mikään päällikkö, hän oli pelkkä partionjohtaja.
JP4:n komentaja tilapäiseksi esimieheksi. Hänet oli jo määrätty RUK:iin.
Tässä kirjassa on aivan eri tarina, s. 268.
https://www.docendo.fi/tankit-tulee-taistelu-hyokkaysvaunuja-vastaan-talvisodassa-1939-1940-jouko-vahtola.html
"Törnin jääkärit" sivu 13-14.
Törnistä kerrotaan SS-miesten muistelmissa uskottavimmin, koska heille hän oli vain joukon jatkoa.
ole luotettavia. Vaan tutkimukset. Tosin ei nekään aina.
Ei tainnut osallistua tutkimuksiin.
Luin jostain selvityksetä, että torni oli isänmaallinen, hiljainen, ja halusi taistella NL vastaan.
1. Saksan reissu ei onnistunut, palasi suomeen, taisteli ja sai siitä mitallin.
Sodan lopussa pelkäsi tuhoa ja osallistui tulevaan vastarinta toimintaa, oli pohj. saksassa kulutuksessa. Mutta saksa antautui. Törni hakeutui länsiliiton vangiksi, koska tiesi kohtalon NL vankina. Palautettiin suomeen, josta karkasi ruotsin kautta Usa, ja haki, meni merijalkaväkeen, jossa soti vietnamissa, jossa tapahtui onnettomuus.
Vietnamiin värvätiin ulkoamaalaisia mielellään. Saivat usa kansalaisuuden.
Tosin torni enne vietnamia ,vielä toimi saksan miehitys joukoissa, siis ennen vietnamia.....
Monenlaista muutakin juttua on,, mutta tuoss a yleisimmät, ehkä lähimpänä totuutta... tai ei.
Katselin just juttua usa armeijasta, ja siinä haasteltiin sotilaita, jotka kertoivat että on etuoikeutettua päästä sotimaan afganistaniin !! Onkos näin naiveja edelleenkin ?? Mutta afganistan opetta naivisteja. Varmaankin oli tornin jutut ja monen muun samanlaisi a,, naiivin uskon asioita...
Kuten siviili elämässä se , että kun katsoo mitä nykyisessä murjaani ruotsissa tapahtuu, niin se opettaa ehkä näitä vallassa olevia naivisteja näkemään, mikä sotku meillekin on edessä kun terroristeja maahan lasketaan ja rajat vuotaa.... pska haisee jo...
" Palautettiin suomeen, josta karkasi ruotsin kautta Usa, ja haki, meni merijalkaväkeen, jossa soti vietnamissa, jossa tapahtui onnettomuus."
Törni istui maanpetoksesta. Presidentin armahduksen jälkeen hän siirtyi Ruotsiin, sieltä Venezuelaan ja lopulta USA:n. Hän värväytyi USA:n armeijaan pitkän prosessin jälkeen 1954. Hän palveli jalkaväessä ja kävi upseerikurssin sekä sai laskuvarjokoulutuksen.
Hän palveli sitten erikoisjoukoissa. liittyi vihreisiin baretteihin ja sitä kautta Vietnamiin.
"Vietnamiin värvätiin ulkoamaalaisia mielellään. Saivat usa kansalaisuuden. "
USA:n armeijaan oli vaikea päästä. Ensin piti olla kansalainen.
- ne lupaa nykyäänkin kansalaisuuden kun lähtee afganistaniin..tms... ja vietnam oli sama juttu !! - tykinruoka siis kelpaa ja on tarpeen !
USA:n armeijaan otetaan vain kansalaisia.
Ja asevoimat on ammattiarmeija.
Sotatoimiin lähetetään vain niihin erikoisikoulutettuja yksiköitä.
Ei pidä paikkaansa. Moitteetomasta palveluksesta USA:n armeijassa SAA kansalaisuuden. Tutustu tapaukseen Timo Peltomaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001183254.html
siis väärinkäsitys ja yksittäistapaus. Vietnamin sodan aikana oli asevelvollisuus.
Marttisen miehiltä ja Törniltä vaadittiin ensin kansalaisuus. Sitten pääsivät armeijaan. Ja alokkaina alkoivat.
Sama on vieläkin.
- joiltain osin on ns. ammattiarmeija..ja tekninen, jne jolloin tarvitaan koulutus kelpoista ainesta....siksi värvätään, koulutetetaan, jne..
- sitten tarvitaan myös määrää, tykinruokaa ja mosureita, niitä uhrattavia paljon..
esim. venäläisiä nuoria ja itä-euroopan nuoria on paljon usa armeijassa sodissa, ja jos jäävät henkiin niin saavat kansalaisuuden, näin on ollut ennen ja on nytkin !! tunne muutamia....
Saavat koulutuksen ja kolutukseta sotaan, jos jää henkiin saa paperit..tai muistokiven.
Kaukasian origin tarvitaan että että rotu tasapaino säilyy.
Suomalainenkin siirtolainen voi saada näin paperit, moni on saanut, mutta voi mennä henki samalla !!- eli on jossain määrin aivan samaa ideaa kuin muukalaislegioonassa...
Se mitä julkisuuteen kerrotaan, niin se voi olla sitten jotain muuta. Mutta edellä kerrottu on käytäntöä, josta ei sen suuremmin haastella.
-sodan jälkeen marttisen miehet sai pikakoulutuksen ja aseman, ja olivat talvi sota erikois kouluttajina.
torni taisi myös hankkia paperit menemällä armeijaa us, ja kävi peruskoulutuksen, ja airborne koulutuksen,,, sitten saksaan ja sieltä vietnamiin...
Vietnamiin joutuivat ne joita haluttiin rangaista huonosta palveluksestatai tai jotka halusivat lintsata reservin harjoituksista. Luokitukset 4-f...1-a, jälkimmäisten leirit ja harkat jatkuivat joka kesä, jos nukkui pommiin, joutui namiin kessun suosituksesta.
Törnin sotilasarvo oli sellainen, ettei hä ntä kessut määräilleet!
Törni oli naisen kaipuussaan hommannut apinan telttaansa Vietnamissa, se paskoi kessujen päälle orrelta, sitten syttyi sota, kun Törni puolusti apinaansa sitä ampumaan pyrkiviltä ryhmän jäseniltä. Oliko Törnin apinalla hame, kun se paskoi pöydille.
"- joiltain osin on ns. ammattiarmeija..ja tekninen, jne jolloin tarvitaan koulutus kelpoista ainesta....siksi värvätään, koulutetetaan, jne..
- sitten tarvitaan myös määrää, tykinruokaa ja mosureita, niitä uhrattavia paljon.. "
USA:lla on vakinainen värvätty asevoima, yli 1,5 miljoonaa miestä ja naista.
Lisäksi on vapaaehtoinen kansalliskaarti.
Molempiin otetaan vain kansalaisia. Kursseille voidaan hyväksyä ulkomaalaisia upseereita.
"esim. venäläisiä nuoria ja itä-euroopan nuoria on paljon usa armeijassa sodissa, ja jos jäävät henkiin niin saavat kansalaisuuden, näin on ollut ennen ja on nytkin !! tunne muutamia....
Saavat koulutuksen ja kolutukseta sotaan, jos jää henkiin saa paperit..tai muistokiven.
Kaukasian origin tarvitaan että että rotu tasapaino säilyy. "
Typeriä valeita.
"Suomalainenkin siirtolainen voi saada näin paperit, moni on saanut, mutta voi mennä henki samalla !!"
Ei voi. Ensin on oltava kansalaisuus. Vain kansalainen voi vannoa sotilasvalan USA:n lipulle.
"- eli on jossain määrin aivan samaa ideaa kuin muukalaislegioonassa... "
Höpö-höpö.
höpö höpö sulle.....uskot naviin sievään propagandaan. Ja se Käytäntö on erilainen.
- usa käyttää kansalaisuus papereita houkuttimena ja saa , värvää, näin nuoria miehiä sotaan...tehdään palvelusitoumus, ja kas kumma kansalaisuus tule,, jos sitten selviää hengissä !!!
En nyt muista kuinka kauan piti selvitä lähi-idässä,, mutta aika pitkä aika. ( - kun on ongelmia saada miehistöä riittävästi eri tappotantereille, niin siksi nämä keinot on käytössä......).
- Ja jos selviää hengissä, sopimus palvelusta, niin on kansalainen.
(- näin saa muukalaislegioonassakin ranskan kasalaisuuden )
Toimii näin,, Ensin valinta, koulutus, pojat sotaan, ja jos selviää, niin on ussa kanslainen... Tai saa muistokiven tai laatan jonnekin.
Usa upseeristo on enemmän vaatimuksia. samoin muukalaislegioonan mosurit on keräilyerä, mutta upseeristo vain ranskalaisia...Suurvalta ideologiaa tämä.
Liian sota hullu - oltas voitettu jos ei olis ollu törnejä armeja täynnänsä - törniläinen upseeri on heikko , aina hoppu ja kiire , ei hyvä.
taistelunjohtaja. Samanlaisia oli nuorissa upseereissa onneksi sadoittain. Ilman heitä ei olisi sotaa käyty.
Talvisodan aluksi nämä lakaistiin hautaan.
Juuri nuoret upseerit pelastivat maan. Tappiot olivat kyllä suuret sodan loppupuolella.
Siksi Törnin tapaiset aliupseerit koulutettiin upseereiksi.
Talvisodassa kuoli tai katosi kaikkiaan 25 243 suomalaista. Heistä 769 oli reservin vänrikkejä ja 192 reservin luutnantteja. Eli yli seitsemän prosenttia kirjoissa olleista. Aktiiviupseereita kaatui kaikkiaan 135, heistäkin valtaosa vänrikkejä.