Elikkä meillä on äijän kaa semmonen ongelma, että asioita ei selvitetä. Äijä ollu mykkäkoulua koko päivän ja on nyt matkoilla. Suuttu mulle eilen illalla ja sen jälkeen ei ole puhunut. Luuria lyö korvaa ja viesteihin ei vastaa. Mä oon yrittänyt, että kaikki asiat pyrittäs selvitämään asiallisesti, mutta ei se onnistu. Asiat vain unohdetaan ja lakaistaan maton alle, mutta se jää aina kuitenkin kaivelemaan jompaa kumpaa. Hänen on vaikea puhua tunteistaan.
Uskon, että tämä kaikki on saanut alkunsa hänen lapsuudestaan, koska lapsuus on ollut sellainen, mitä kukaan ei toivo kenellekään. Vanhemmista toinen tappoi toisen ja sitten itsensä. Miestäni sisaruksineen riepoeltiin lapsuusikä paikasta toiseen.
Oisko mitään parannusta tähän puhumattomuuteen? Apu ois todella tarpeen. Olen hulluuden partaalla itse kohta, koska itse olen aina ollut sitä mieltä, että asioista on pystyttävä puhumaan.
Uskon, että tämä kaikki on saanut alkunsa hänen lapsuudestaan, koska lapsuus on ollut sellainen, mitä kukaan ei toivo kenellekään. Vanhemmista toinen tappoi toisen ja sitten itsensä. Miestäni sisaruksineen riepoeltiin lapsuusikä paikasta toiseen.
Oisko mitään parannusta tähän puhumattomuuteen? Apu ois todella tarpeen. Olen hulluuden partaalla itse kohta, koska itse olen aina ollut sitä mieltä, että asioista on pystyttävä puhumaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kurja tilanne, ymmärrän sinua täysin! Tosin oma eksäni ei ollut kokenut aivan yhtä kurjaa lapsuutta, mutta toisen vanhemman kuoleman nuorena kuitenkin.
Puhumattomuus alkoi häiritä ennen pitkää niin pahasti, että jopa minun normaalit kysymiset (mitä kuuluu, mitä teit tänään jne) koettiin kyttäämisenä ja vahtimisena. Eihän siitä mitään tullut, jos toinen ei vapaaehtoisesti osannut puhua, niin loppuhan siitä ennen pitkää tuli. Ja kaiken huipuksi minä en osaa itsekään puhua mistään vakavasta tai tunteellisesta!
Ehdotus tilanteeseesi: kirjoita miehellesi syvällinen kirje, jossa kerrot hänelle kaikki mitä tilanteesta tunnet. Pyydä häntä lukemaan se ja kommentoimaan. Älä painosta, äläkä enää kokeile soittaa tai viestittää sitä ennen. Vaikeaa... tiedän.
En voi luvata että kirjoittaminen auttaisi, mutta muutakaan apukeinoa en keksi. Toivottavasti saatte tilanteen selvitettyä.
Tiedän mistä puhut.Mieheni on ollut melkein puhumattomana jo kohta kolme viikkoa.Hän tekee hulluna töitä ja purkaa ärtymyksensä ja väsymyksensä muhun.Kyllähän se toista nakertaa, ainainen jännitys ja epävarmuus.Itse mielummin puhuisin asiat vaikka riitelemällä selväksi mutta minkäs teet? Kai se on niin, että joidenkin miesten on vaikeaa puhua tunteistaan.Mies haluaa mennä niinsanottuun luolaansa aina silloin tällöin.Kannattaa varmaan antaa olla ihan rauhassa ja odottaa sopivaa hetkeä.Ehkä sitten mies avautuu kun on valmis siihen. terv.Kohtalokaveri
Minua pelottaa, että joskus lähden vielä jonkun toisen matkaan, kun olen iltaa viettämässä. Tämä on ollut jo lähellä ja aamulla oli hirveä morkkis ja pelko, että mitä olen meinannut mennä tekemään.
Tämä kaikki pohjautuu vain siitä epävarmuudesta, mitä tunnen. En tiedä, mitä mieheni ajattelee, välittääkö hän enää. Sisimmässäni tiedän, että välittää, mutta toisaalta en ole varma jos en kuule sitä tarpeeksi usein. Hän täytyy saada minut vakuuttumaan siitä. Pelottaa, että lähden hakemaan vielä sitä hyväksyntää jostakin muualta, sitä tunnetta, että joku ainakin välittää, joku haluaa yms.
Miten saan suhteeseemme enemmän avoimuutta? Itse ilmaisen ja kerron tunteeni erittäin avoimesti. En todellakaan halua pettää miestäni, vaikka illalla se ei pelottaisi, niin aamulla olisin valmis viiltämään ranteet auki jos jotain tapahtuisi. Tarvin kipeästi apua tähän ongelmaan!! Mieheni on minulle tärkeintä mitä minulla on!
En tiedä kuulostaako absurdilta mutta yritä saada miehesi parisuhdeterapiaan.Ehkä se avautuu puhumaan jollekin vieraalle.Tiedän kokemuksesta että se voi olla hankalaa raahata mies sinne.Mutta me saatiin apua sieltä tosi paljon.
Jos todella haluaa yrittää, haluaa ottaa apuakin vastaan.
Mä voin kyl melkein 100% varmuudella sanoa, että ei iki maailmassa suostu. Hän ei välttämättä itse edes tiedosta koko ongelmaa.
ihan sama ongelma. Kun ieheni suuttuu hän ei puhu mitään.Ei kerro mistä suuttuu ja mikä on hätänä. Olen yrittänyt miljoona kertaa puhua ja selittää että asoista pitää puhua,mutta ei.. en myöskään tiedä mitä tämän asian kanssa tehdä. mihinkään parisuhdeneuvojalle hän ei lähde. Nyt hän on taas v ihainen jostain minulle mutta ei kerro miksi. Tuntuu pahalta koska en halua tahallani suututtaa häntä enkä tiedä mitä tein..
Se on jotenkin niin epäreilua kun toinen on tommonen.Mulla on tosi ahdistava olo kun ei saa selvää mikä on.Kerran ryhdyin itsekin viikon mykkäkouluun.Mieheni oli ihmeissään, se tehosi kyllä hyvin.Tosin lapsellista kissa-hiiri-leikkiähän se oli.Usein mökötyksen syy voi olla muualla kuin puolisossa esim. työhuolissa yms.
Minunkaan mieheni ei puhu - paitsi urheilusta. Hän ei osaa pukea asioita sanoiksi ja kun on lähtöisin kodista, jossa ei koskaan ole puhuttu mistään muusta kuin haukuttu toisia ihmisiä ja arvosteltu "parempia", on ymmärettävää, ettei vuorovaikutusrtaitoja juurikaan ole. Mutta pitää muistaa, että jokainen aikuinen kyllä oppii puhumaan ja ilmaisemaan itseään, jos oikeasti haluaa eli näillä puhumattomilla miehillä ei useinkaan ole halua edes puhua vaan he valitsevat helpoimman (?) tien ja lakaisevat asiat ja negatiiviset tunteet piiloon. Sitä on vaikea ymmärtää ja kestää mutta minkäs teet. Ei kannata syyllistää itseään toisen puhumattomuudesta tai mökötyksestä. Jokainen meistä on vastuussa omasta käytöksestään ja tavoistaan, ei kenenkään tarvitse ketään muuttaa; joko hyväksyy toisen sellaisena kuin on tai sitten sanoo mikä itseä riepoo, ei sen takia, että toinen alkaisia puhumaan vaan sen takia, että asiat on toisellakin osapuolella tiedossa, tehkään itse sitten valintansa puhuuko tai vastaako jotakin. Minä olen ollut puhumattoman miehen kanssa naimisissa 25 vuotta ja nyt alan joten kuten ymmärtämään miten itse asiassa hänelläkin on vaikeaa kun ei osaa ilmaista itseään. Miksikään puheterapeutiksi en ole koskaan alkanut mutta olen aina valmis kuuntelemaan, jos hänellä jotakin sanomista on ja itse kyllä puhun tunteistani ja ajatuksistani ja se onkin jonkin verran auttanut myös mietäni löytämään sanoja ajatuksilleen. Mutta vaikeata on! Se, että ei puhu toisen kiusaksi tai loukatakseen toista on sitten jo toinen juttu ja kannattaa miettiä, millaista kohtelua sietää. Sillä meitä kohdellaan parisuhteessa juuri niin kuin annamme itseämme kohdella.
Muutaman viikon puhumattomuuden jälkeen miehelläni oli mulle "ystävänpäivälahjaksi" postissa tulleet avioeropaperit.Olen ihan shokissa! Koko elämäni heitti kuperkeikkaa.Ja minä kun ajattelin antaa mieheni olla rauhassa kun ei se halunnut puhua mitään...
Ei se ettei puhu, tarkoita ettei ajattelisi asioita. Miehesi valinta on avioeropaperit ja näköjään yllärinä sinulle. Erikoinen ratkaisu, mutta kertoo jotakin parisuhteestanne. Luuletko, että jos olisit kinuamalla kinunnut miestäsi puhumaan (vastoin tahtoaan ja mahdollisesti luonnettaankin) tältä olisi vältytty. Jos vastaat kyllä, aika pienestä asia on ollut kiinni. Älä syyllistä itseäsi !
KYLLÄ NYT JOTENKIN VOI TOISELLE VIHJASTA JOS TOLLASIA PÄHKÄILEE.TAPAHTUNUT MIKÄ TAPAHTUNUT, MUTTA ASIA OLISI VOINUT TULLA ILMI JOTENKIN MUUTEN KUIN YLLÄTYKSENÄ POSTISSA,SITÄ TARKOITIN.