Ennen talvisotaa ja talvisodan aikana Neuvostoliitto teki kaikkensa ettei Suomi voisi saada lännestä sotilaallista apua.
Talvisodan aikana Ranska ja Englanti suunnittelivat tulevansa Norjan ja Ruotsin kautta Suomen avuksi.
Neuvostoliitto oli perillä näistä suunnitelmista ja ehdotti helmikuussa 1940 Saksalle että se miehittäisi Norjan ettei Suomea voitaisi auttaa sitä kautta.
Huhtikuussa 1940 Saksa miehittikin Norjan ja karkotti pois siellä olleet Ranskan ja Englannin joukot.
Natsi-Saksalla oli Basis Nord niminen laivastotukikohta Murmanskin lähellä ja sieltä osallistuttiin Norjan valtaukseen.
Sodassa Suomi pärjäsi uskomattoman hyvin. Puna-armeija pysäytettiin ja työnnettiin takaisin pientä maa kaistaa länsikannaksella lukuunottamatta.
Ranskan ja Englannin väliintulon uhka sai Stalinin luopumaan Terijoen hallituksesta ja suostumaan rauhanneuvotteluihin Helsingin hallituksen kanssa.
Mutta kun Suomi oli rauhanneuvottelujen aikaan yksin Neuvostoliitto pystyi kiristämään Suomea uhkaamalla jatkaa sotaa ellei Suomi luovu alueista joita Neuvostoliitto ei ollut asein saanut vallattua.
Talvisodan aikana Ranska ja Englanti suunnittelivat tulevansa Norjan ja Ruotsin kautta Suomen avuksi.
Neuvostoliitto oli perillä näistä suunnitelmista ja ehdotti helmikuussa 1940 Saksalle että se miehittäisi Norjan ettei Suomea voitaisi auttaa sitä kautta.
Huhtikuussa 1940 Saksa miehittikin Norjan ja karkotti pois siellä olleet Ranskan ja Englannin joukot.
Natsi-Saksalla oli Basis Nord niminen laivastotukikohta Murmanskin lähellä ja sieltä osallistuttiin Norjan valtaukseen.
Sodassa Suomi pärjäsi uskomattoman hyvin. Puna-armeija pysäytettiin ja työnnettiin takaisin pientä maa kaistaa länsikannaksella lukuunottamatta.
Ranskan ja Englannin väliintulon uhka sai Stalinin luopumaan Terijoen hallituksesta ja suostumaan rauhanneuvotteluihin Helsingin hallituksen kanssa.
Mutta kun Suomi oli rauhanneuvottelujen aikaan yksin Neuvostoliitto pystyi kiristämään Suomea uhkaamalla jatkaa sotaa ellei Suomi luovu alueista joita Neuvostoliitto ei ollut asein saanut vallattua.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala olivat suomalaisten hallussa talvisodan päättyessä. Rauhaneuvotteluissa niitä ei yksinolon takia voitu pitää.
Uhkaamalla jatkaa sotaa Neuvostoliitto sai ne kiristettyä itselleen.
Jos olemme liitossa Naton kanssa ei sellainen kiristys onnistu.
Tosiaan, jos kuuluisimme Natoon, ei kukaan voisi kiristää meiltä enää Viipuria, Käkisalmea eikä Sortavalaa.
Hienoa, kun mainitsit tästä. En ollut itse tullut tuota ollenkaan ajatelleeksi.
Kun tulisi talvi ja tappaisi nämä natopaskat ..
Natopaska huutaa aina apua. Apua, nato, apua.
Viekää sille nyt joku oikein kunnon köysi, jos vaikka saataisiin loppumaan nuo karseat avunhuudot ..
Taitaa pelottaa nato trolleja,ette pääse natoon.Suomen kansan emmistö ei halua natoa.Miksi pelkuri raukat ette mene sinne nato ihanuuteen vaikka Viroon.Tuommosia vinkujia ei tarvita Suomessa.Olette pohjasakkaa,
Siitä huolimatta Suomen kansan enemmistö uskoo, että Nato auttaisi meitä sodassa. Ole huoletta, ei pelota ja me maanpuolustushenkiset kyllä puolustamme sinuakin.
Ranskan ja Englannin väliintulouhkaa talvisodan aikana voidaan pitää eräänlaisena Naton esiasteena.
Ilman sitä Stalin ei olisi luopunut Terijoen hallituksesta ja suostunut rauhanneuvotteluihin Helsingin hallituksen kanssa.
Valitettavasti rauhanneuvotteluissa Suomi oli yksin jota Neuvostoliitto käytti Suomen kiristämiseen.
Uhkaamalla jatkaa sotaa ellei Suomi luovu alueista joita NL ei ollut asein saanut vallattua.
Neuvostoliitto oli helmikuussa 1940 kehottanut Saksaa miehittämään Norjan ettei Suomea voitaisi auttaa sitä kautta.
Suomen täytyy olla Naton jäsen jotta Nato on tukenamme rauhanneuvotteluissa Venäjän kanssa.
Ettei talvisodan tragedia koskaan toistuisi.
"Taitaa pelottaa nato trolleja"
Ei pelota. Mutta haluan Venäjän pelkäävän niin ettei koskaan hyökkää Suomeen. Paras keino siihen on liittyä Natoon.
"Venäjä ei koskaan hyökkää Naton jäsenmaahan" sanoi Putin.
"Venäjä ei koskaan hyökkää Naton jäsenmaahan" sanoi Putin.
Et kai sä sen puheisiin usko? Jos sattuu laukasuvirhe niin joku pikkuruinen nato maa katoaa kartalta. Putte pyytää anteeksi ja elämä jatkuu... virhelaukasuja tuskin sattuu USAa kohti...
Luuletko että muut jäävät odottamaan seuraavaa virhettä?
Vahinkoja voi sattua niissä laukasu napeissa...
Mitään sotaa ei tule,jos ei olla rakkina isommille.Ei siellä nakkikioskillakaan parane päätä aukoa isommilleen,siinä voi käydä huonosti.
"Mitään sotaa ei tule,jos ei olla rakkina isommille.Ei siellä nakkikioskillakaan parane päätä aukoa isommilleen,siinä voi käydä huonosti."
Ei snagarilla tarvitse välttämättä päätään aukoa ja silti voi joutua ottelemaan, vaikka olisi mitä rauhallisin aterioitsija.
Puolustatko sinä itseäsi ja läheisiäsi jos joku käy päälle?
Ei Suomessa ole lain mukaan sallittua puolustaa itseään, minulla on siitä tositteena käräjöintiä ja 800€ lasku taskussa. Että sillee.
Jos väittämäsi pitää paikkansa, on kyse oikeusistuimen tekemästä virheestä.
"Joissain tilanteissa soveltuvat kuitenkin niin sanotut vastuuvapausperusteet. Näiden perusteiden mukaan rikoksentekijää ei voida pitää syyllisenä rikokseen, jos hänen katsotaan toimineen tietyn, hyväksyttävän, motiivin pohjalta. Oikeutettu itsepuolustus, jota laissa kutsutaan hätävarjeluksi, on tällainen vastuuvapausperuste."
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-itsepuolustus
"Mitään sotaa ei tule,jos ei olla rakkina isommille"
Sotaa ei tietenkään tule jos aina suostuu Venäjän vaatimuksiin mutta menee itsenäisyys. Baltian maat ei halua tehdä uudestaan samaa virhettä kuin 1939-1940.
Suomessa sodan jälkeen alkoi kova kommunistien propaganda että olisi kannattanut suostua vaatimuksiin jolloin sota olisi vältetty.
Jättivät vain sanomatta että vaatimuksilla pyrittiin samaan kuin Baltian maiden kohdalla.
Älä, kävikö noin 30-luvulla.. No hemmetti, sitten ehdottomasti Natoon!
Niinhän se on aina elämässä,isot sanoo pienet anoo.Ihan sama mitä täällä pieni ihminen sanoo,kyllä ne päätökset ja määräykset tulee isommilta.Ihan turha mitään valitella.
"Niinhän se on aina elämässä,isot sanoo pienet anoo.Ihan sama mitä täällä pieni ihminen sanoo,kyllä ne päätökset ja määräykset tulee isommilta.Ihan turha mitään valitella."
Ei lainkaan hyvä motto.
Tuolla asenteella voi yhteiskuntien kehityksellä ja valtioiden välisellä neuvotteluilla heittää sitä kuuluisaa kuikkaa, ja se nyt ei vaan ole modernin elämän hyvä tavoite, eikä edes rauhan säilymisen kannalta mitenkään suositeltava ratkaisu jos suurille ei edes yritetä asettaa mitään rajoitteita.
Lännen apu?no Ruotsi antoi apua talvisodan aikana muttei antanut kauttakulku lupaa länsiliittoutuneiden joukoille Ruotsin halki Suomeen.Ruotsi ei anna itsenäisenä valtiona kaikenlaisten armeijoiden natsi- Saksa,Nato tms. kulkea maansa läpi.Tässä on suurin ero valtiona Suomen ja Ruotsin välillä.
Heh heh, antoihan Ruotsi saksalaisten kulkea sota-aikana maan läpi. Salli asekuljetuksetkin taistelussa Norjaa vastaan.
Ruotsilla on isäntämaasopimus NATO:n kanssa siinä missä Suomellakin.
Ei Ruotsi antanut natsi-Saksan kulkea maansa läpi.Suomi antoi kauttakulun lisäksi Saksan vielä miehittää Pohjois-Suomen.Ruotsi piti kiinni maansa koskemattomuudesta kuin Suomi.Siinä on valtava ero.
Kyllä antoi. Joukkojen keskittäminen maan halki ja lomakuljetukset. Sekä malmin myymisen Saksan aseteollisuudelle. Tuon verran luulisi edes Bäckmannin sivistystä hankkineen.
Ei natsi-Saksa saanut Ruotsin satamissa kuten Suomessa Vaasassa,Oulussa,Torniossa sai armeija nousta maihin ja ajella ympäri Pohjois-Suomea.Kyllä tässä oli valtava ero Ruotsin ja Suomen toiminnan välillä.
Bäckman tunnetusti väärentää historiaa unohtamalla Neuvostoliitolle epäedullisia faktoja.
Neuvostoliitto antoi Natsi-Saksalle Basis Nord nimisen laivastotukikohdan alueeltaan Kuolan niemimaalta. Ja Neuvostoliitto kehotti helmikuussa 1940 Saksaa miehittämään Norjan ettei liittoutuneet voisi sitä kautta auttaa Suomea.
Huhtikuussa 1940 Saksa miehittikin Norjan ja karkotti sieltä pois Suomen auttamiseen tarkoitetut Ranskan ja Englannin joukot.
Neuvostoliion ei siten enää tarvinnut pelätä että länsivallat tulisivat Norjan kautta Suomen avuksi. Sen pelon takia Stalin oli luopunut Terijoen hallitusksesta ja suostunut rauhanneuvotteluihin Helsingin hallituksen kanssa.
Molotov sanoikin jo kesäkuussa 1940 Liettuan ulkoministerille että Baltian maat Suomi mukaanlukien liitetään Neuvostolittoon.
Neuvostoliitto painosti siksi Suomea monenlaisilla vaatimuksilla ja Suomi tietenkin pyrki turvautumaan ainoaan mahdolliseen auttajaan Saksaan.
Saksalaisille joukoille annettiin syksyllä 1940 kauttakulkulupa Suomen kautta Norjaan ja siitä olikin suuri apu.
Marraskuussa 1940 Molotov vaati Berliinissä saksalaisia kauttakulkujoukkoja pois Suomesta ja Suomelle sitten saman mittakaavan ratkaisua kuin Baltian maille.
Hitler vastasi ettei Suomea vastaan saa tulla sotaa. Molotov totesi siihen että tämä Hitlerin vastaus tuo uuden momentin elokuun 1939 salaiseen etupiirijakoon.
Hitler siis pelasti Suomen sovjetisoinnilta marraskuussa 1940.
Suomen tottakai kannatti myötäillä Saksaa niin paljon ettei se luovuttaisi Suomea uudestaan Neuvostoliitolle kuten luovutti elokuussa 1939.
Leningradiin Suomi ei hyökännyt vaikka Saksa niin vaati.
Suomi harjoitti talvisodan jälkeen pakon sanelemaa reaalipolitiikkaa. Pakon loi Neuvostoliiton pyrkimys toteuttaa elokuun 1939 salainen etupiirijako Suomen kohdalla Baltian maiden malliin.
Suomi onnistui sen torjumaan mikä on pieneltä maalta uskomaton saavutus.
Saavutuksen ainutlaatuisuus luultavasti selittää ulkomaisissa dokumenteissa useinkin esiintyvän virheellisen maininnan että Neuvostoliitto miehitti Baltian maat ja Suomen.
Suomihan mainitaan salaisessa etupiirijaossa yhtenä Baltian maana.
En tässä mitään vääristellyt.Ruotsi toteutti puoluettoman ja liittoutumattoman valtion politiikkaa jota Suomi ei halunnut ja kyennyt toettamaan samalla tavalla kuin Ruotsi toisen maailmansodan aikana.Tämä on fakta jota ei pysty kukaan kumoamaan.
"Ruotsi toteutti puoluettoman ja liittoutumattoman valtion politiikkaa "
Suomikin oli puolueeton maa ennen talvisotaa. Neuvostoliitto ja Saksa kuitenkin päättivät salaisella sopimuksella 23.8.1939 että Suomi kuuluu Neuvostoliiton etupiiriin.
Ruotsista sopimuksessa ei puhuttu mitään joten se saattoi jatkaa puolueettomuuttaan.
Venäläinen historiantutkija V M Holodkovski sanoi vuonna 1989 suomalais neuvostoliittolaisessa historiantutkijoiden symposiumissa:
"Neuvostoliitto auttoi Saksaa varustautumaan ja hankki verisellä sodalla Suomenkin vihollisekseen.
Suomea pientä puolueetonta maata vastaan aloitettiin rikollinen sota jonka koko edistyksellinen ihmiskunta tuomitsi"
Neuvostoliitto ei myöskään pyrkinyt ensin sotimalla ja myöhemmin painostamalla ja uutta hyökkäystä suunnittelemalla liittämään Ruotsia "Neuvosto-kansojen kunniakkaaseen perheeseen", kuten se teki Suomelle.
Suomen vaihtoehdot talvisodan jälkeen olivat joko sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa tai antautuminen Moskovan käskyvaltaan ja liitettäväksi Neuvostoliittoon, kuten Stalin ja muu Neuvosto-johto suunnitteli koko vuoden 1940 ajan.
Suomi valitsi Saksan ja jäi itsenäiseksi, ja sekös se komuloisia ja muita tiltuja jurppii vieläkin.
Tämmösen löysi.
https://www.google.fi/search?q=pilakuvat nato&client=tablet-android-samsung&prmd=ivmn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjhvNHI96_ZAhWO2qQKHRulCAcQ_AUIESgB&biw=1280&bih=800#imgrc=PWGtjeSxTDg5ZM:
Tavattuaan presidentti Ahtisaaren Moskovan Kremlissä 1994 Jeltsin sanoi: "Minä katson, että Karjalan liittäminen oli epäilemättä stalinistista politiikkaa, totalitarismin hyökkäyspolitiikkaa, emmekä me presidentti Ahtisaaren kanssa missään tapauksessa hyväksy sellaista."
Venäjän Suomen-politiikan menestyksekkääksi luojaksi tituleerattua Derjabinia haastatteli Postimees-lehden Moskovan kirjeenvaihtaja Kadri Liik.
Kirjoitin miten käsitän Talvisodan. Tarkoitan, miten todellisuudessa käsitän, sillä varmaan tiedätte, että olen aiemmin kirjoittanut siitä paljon kirjoja Juri Komissarovin nimellä, mutta ne ovat kaikki olleet ideologialtaan ortodoksisia.
Mutta silloin kirjoitin, että hyökkäyksemme oli Suomen suhteen vääryys. Seuraavana päivänä Jeltsin lähetti minulle henkilökohtaisen vastauksen, että voitte kertoa suomalaisille, lisätköön seppeleenlaskun ohjelmaan!
Seuraava looginen askel oli että Putin asetti Mannerheimin haudalle seppeleen.
Neuvostoliitto myönsi ja tuomitsi vuonna 1989 tehneensä 23.8.1939 salaisen etupiirijaon Saksan kanssa.
Talvisotakin Suomea vastaan Venäjällä on myönnetty vääryydeksi.
Venäjän pitäisi vielä virallisesti tuomita Molotovin puheet kesäkuussa 1940 ja marraskuussa 1940 Suomelle samasta ratkaisusta kuin Baltian maille.
Ja Venäjän pitäisi kertoa miten Suomi olisi voinut välttää sovjetisoinnin. V M Holodkovskin mielestä vain tukeutumalla Saksaan.
Jos Venäjä virallisesti alkaisi olla samaa mieltä kuin Holodkovski niin voisimme olla samaa mieltä toisen maailmansodan ajasta.
Suomalaisen oikeustajuun ei oikein sovi että salainen etupiirijako tuomittiin Neuvostoliitossa 1989.
Mutta sen toteuttamista talvisodan jälkeen ei ole tuomittu. Juuri sehän ajoi Suomen turvautumaan Saksaan.
Molotov sanoi marraskuussa 1940 Berliinissä Hitlerille: "Elokuun 1939 sopimus on tarkoitetulla tavalla toteutettu Suomea lukuunottamatta"
Kaikki muut sopimuksessa Neuvostoliiton etupiiriin annetut maat oli siihen mennessä liitetty Neuvostoliittoon.
Venäjällä ilmeisesti pelätään että Karjalan palausta ei voitaisi välttää jos Molotovin puheet kesäkuussa 1940 ja marraskuussa 1940 tuomittaisiin virallisesti.
Siksi jatketaan sillä virallisella linjalla ettei Suomen itsenäisyyttä mitenkään uhattu talvisodan jälkeen.
Vaikka faktat todistavat Molotovin halunneen Suomen liittämistä Neuvostoliittoon. Ja hän tietenkin vain toteutti Stalinin ohjeita.
Molotov viittasi sanonnoillaan Suomen vehkeilyyn Saksan kanssa vuonna 1940.Eihän itsenäinen ja puolueeton maa tee kauttakulkusopimuksia,sopimuksia Barbarossa,sotilaallisia sopimuksia,nyt sitten isäntämaasopimuksia jne.
"Molotov viittasi sanonnoillaan Suomen vehkeilyyn Saksan kanssa vuonna 1940"
Höpöhöpö. Kesäkuussa 1940 Suomessa ei ollut mitään saksalaisia. Molotov kuitenkin sanoi Liettuan ulkoministerille että Baltian maat, Suomi mukaan lukien, liitetään Neuvostoliittoon.
Siitä pyrkimyksestä luonnollisesti seurannut Neuvostoliiton painostus vasta pakotti Suomen turvautumaan Saksaan.
Kuten V M Holodkovski myönsikin. Venäjän johdon pitäisi tehdä samoin.
Saksan sotilaskoneet Suomen ilmatilassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syksyllä 1940 saksalaiset Norjan Banakista, ja myöhemmin Kirkkoniemestä operoivat lentokoneet tekivät tiedustelulentoja Neuvostoliiton alueelle Suomen ilmatilan kautta. Lennot suoritettiin 27. syyskuuta – 29. marraskuuta vuonna 1940 päätehtävänä oli kuvata teitä ja Muurmannin rataa. Lennot tehtiin Dornier Do 17 -koneilla, joita oli myöhemmin myös Suomen ilmavoimilla. Huhtikuussa 1941 tiedustelulennot Neuvostoliittoon Suomen alueen kautta aloitettiin uudelleen, usealta eri kentältä.[5]
Vuoden vaihteessa 1940–1941 Luftwaffen Ilmaviestipataljoona 100 testasi X-pommitussuunnistusjärjestelmää (saks. X-Verfahren) ja sen laskentalaitetta (saks. X-Gerät) pitkänmatkanlennoilla Keski-Euroopasta muun muassa Pohjois-Suomeen. Lennot tehtiin 7 000 metrin korkeudessa ilman välilaskuja. Koneet oli varustettu siviilitunnuksin ja maalattu harmaiksi.[5]niin Eikö ollut saksalaisia Suomessa vuonna 1940?
" Eikö ollut saksalaisia Suomessa vuonna 1940? "
Ei ollut kesäkuussa 1940. Jolloin Molotov sanoi Liettuan ulkoministerille, että pienten maiden aika on ohi. Baltian maat, Suomi mukaan lukien, liitetään Neuvostoliittoon. Baltian maat liitettiinkin ja Suomea painostettiin uhkaavilla vaatimuksilla.
Suomessa pelättiin siis täysin aiheellisesti että meille käy samoin kuin Baltian maille ja saksalaisille annettiin siksi syksyllä 1940 kauttakulkulupa.
Mannerheim sanoo muistelmissaan että kauttakulkusopimus esti Neuvostoliion hyökkäyksen.
Siltä asia näyttääkin kun Molotov marraskuussa 1940 Berliinissä vaati ensin saksalaisia kauttakulkujoukkoja pois Suomesta ja Suomelle sitten saman mittakaavan ratkaisua kuin Baltian maille .
Hitler vastasi ettei Suomea vastaan saa tulla sotaa. Molotov totesi siihen että tämä Hitlerin vastaus tuo uuden momentin elokuun 1939 sopimukseen.
Puhutaan vuodesta 1940 eikä jostakin yksittäisestä kuukaudesta.Saksalaisia oli Suomessa 1940.Ei ihme että Molotov otti asian puheeksi saksalaisille.
Suomessa ei ollut saksalaisia kesäkuussa 1940. Jolloin Molotov sanoi, että Baltian maat ja Suomi liitetään Neuvostoliittoon. Suomessa pelättiin täysin aiheellisesti että meille käy samoin kuin Baltian maille.
Saksalle annettiin siksi kauttakulkulupa syksyllä 1940 eikä Suomea liitetty Neuvostoliittoon.
Voidaan spekuloida maailman lopuun saakkaa mitä olisi tapahtunut jos Suomi ei olisi tehnyt kauttakulkusopimusta.
Itse kallistun Mannerheimin kannalle. Eli Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen.
Wikipedia: "Kesäkuussa Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan koveni. Suomessa hallitus tulkitsi Neuvostoliiton uhan kohdistuvan suoraan Suomen itsenäisyyteen ja demokratiaan. Neuvostoliiton vaatimuksiin ei haluttu taipua ja hallituksen linjaa tuki laaja kansalaismielipide.Poliittista tukea hallitus haki Saksalta.
Historiantutkija Mauno Jokipiin mukaan on huomattava, että suoraa syy-seurausyhteyttä kauttakulkusopimuksesta jatkosotaan ei ole tutkijoiden etsinnöistä huolimatta löytynyt. Saksassa kenraali Paulus oli vasta elokuussa 1940 alkanut laatimaan offensiivisuunnitelmaa, joka myöhemmin sai nimen Barbarossa. Sen ensimmäinen luonnos valmistui marraskuussa, eikä elokuussa 1940 Suomessa osattu ennustaa myöhempää kehitystä"
Berliinin vierailullaan marraskuussa 1940 Molotov vaati Hitleriltä nimenomaan vuonna 1939 solmitun Molotov-Ribbentrop -sopimuksen lisäpöytäkirjan toteuttamista.
Suomen kautta kulkeneista saksalaisista sotilaista puhuttaessa on muistettava se seikka, että maassamme oli jo sitä ennen puna-armeijan miehittäjäjoukkoja sekä Suomelta sodalla vallatuilla maa-alueilla, että valtaamatta jääneessä Hangossa.
Suomen täytyy liittyä Natoon välttääkseen samanlaisen joutumisen diktaattorien pelinappulaksi kuin joutui 1939-1944.
Uskomattomalta tuntuu että siitä myllystä kuitenkin selvittiin vaikkakin pahasti ruhjottuna ja silvottuna.
Euroopan vahvimmat sotamahdit tekivät jopa yhteistyötä Suomen nujertamiseksi.
https://histdoc.net/historia/NaSo1939-12-09.html
Neuvostoliitto pyytää Saksan apua sukellusveneittensä huoltotäydennyksiin merellä Pohjanlahdella
Neuvostoliiton Laivastokomitea tiedottaa meille äärimmäisen luottamuksellisesti, että sukellusvenesaartoa Suomea vastaan suunnitellaan Pohjanmerelle. Laivaston esikuntapäällikkö tiedustelee, voisivatko Pohjois-Ruotsiin liikennöivät saksalaiset höyrylaivat ottaa mukaansa polttoainetta ja elintarvikkeita Neuvostoliiton sukellusveneitä varten, jotka ne sitten voisivat huomaamatta luovuttaa niille merellä.
Suosittelen vahvasti venäläisten pyyntöön suostumisen harkitsemista
http://www.lausti.com/articles/ajantasa/viro.html
Noitten tapahtumien historioissa siteerataan usein Vjatšeslav Molotovin saarnaa, jonka Liettuan tyrmistynyt ulkoministeri Vincas Krėvė-Mickevičius sai kuulla Moskovan Kremlissä kesäkuun viimeisen päivän myöhäisenä iltahetkenä tuona kohtalokkaana vuotena 1940. Molotov suositteli kuulijalleen realismia, sillä Liettua ja muut Baltian kansat, ”Suomi mukaan luettuna”, tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen.
viimeisenkin kulissin kaatoi vähemmän siteerattu kohta samasta Molotovin läksytyksestä. Stalinin ulkoministeri nimittäin sanoi näin:
Olisi anteeksiantamatonta, jos Neuvostoliitto ei nyt käyttäisi hyväkseen tilaisuutta, joka ei ehkä enää tule toistumaan.
Natonasset eivät ole päässeet vielä talvisodan jäisistä poteroista ylös, huvittavaa.
Nasseille tiedoksi, Stalin ja Molotov ovat kuolleet jo ajat sitten.
"Natonasset eivät ole päässeet vielä talvisodan jäisistä poteroista ylös"
Talvisodan ajan tapahtumat ovat erinomainen esimerkki miten pienelle maalle käy sen jäädessä yksin .
Jos silloin olisi ollut Nato ja Suomi kuulunut siihen Suomea ei olisi 23.8.1939 salaa liitetty Neuvostoliiton etupiiriin minkä toteuttamisesta seurasi talvisota ja jatkosota.
Suomi olisi kuulunut lujasti läntisen puolustusliiton etupiiriin joka olisi ensin pitänyt voittaa.
Eräänlainen Naton esiaste pelasti Suomen talvisodan aikana mutta valitettavasti se ei ollut Suomen tukena enää rauhanneuvotteluissa.
Stalin luopui Terijoen hallituksesta ja suostui rauhanneuvotteluihin Helsingin hallituksen kanssa pelätessään että Ranska ja Englanti tulevat Suomen avuksi.
Kun Saksa huhtikuussa 1940 miehitti Norjan ja karkotti siellä olleet Ranskan ja Englannin joukot Suomi sen jälkeen saattoi saada apua vain Saksalta.
https://histdoc.net/historia/NaSo1940-04-11.html
Saksan Moskovan-lähettilään (Schulenburgin) muistio
Neuvostoliitto on huojentunut Saksan sotatoimista Norjassa
Mielestäni tälle käänteelle on vain yksi selitys: sotatoimiemme Skandinaviassa on täytynyt olla suuri helpotus neuvostohallitukselle, niin sanoakseni sen sydämeltä on kivi vierähtänyt. Sitä, mistä heidän huolensa oli saanut alkunsa, ei voi edelleenkään varmuudella todeta. Otaksun seuraavaa: Neuvostohallitus on aina saanut hyvin tiedusteluaineistoa. Jos englantilaisten ja ranskalaisten tarkoituksena oli miehittää Norja ja Ruotsi, voidaan varmuudella otaksua, että neuvostohallitus on tuntenut nämä suunnitelmat. Sellainen on ilmeisesti aiheuttanut hirveän kauhun tunteen. Neuvostohallitus on jo nähnyt englantilaisten ja ranskalaisten ilmestyvän Itämeren rannalle ja nähnyt Suomen kysymyksen, kuten lordi Halifax on ilmoittanut, avattavan uudelleen; ja lopulta kauhuista suurimpana vaaran joutua vedetyksi sotaan kahden suurvallan kanssa. Tämän pelon olemme ilmeisesti poistaneet. Vain näin tulee herra Molotovin täysin muuttunut asenne ymmärretyksi.
Vain Natoon liittymällä voidaan idän uhka ehkäistä. Tapelkoon Venäjä yssikseen kiinalaisten kanssa Siperian kohtalosta.
Suomen varmistettava Idän apu solmimalla YYA-sopimus hyvän naapurimme Venäjän kanssa.
Jeltsin ja Derjabin myönsivät talvisodan vääryydeksi Suomea kohtaan.
Jos Venäjän johto vielä ottaisi saman kannan kuin historiantutkija V M Holodkovski niin ei olisi oikeastaan mitään erimielisyyttä talvisodasta ja jatkosodasta..
Holodkovskin mukaan Suomella ei talvisodan jälkeen ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa Saksalta apua.