Kaksinaamaista eläinsuojelua

"Helsingissä järjestettiin suuri mielenosoitus uutta eläinsuojelulakia vastaan. Siinä marssi kaupunkilaiskuplassa elävät todelliset ”maatalousasiantuntijat”.

http://ls24.fi/artikkelit/kaksinaamaista-elainsuojelua

Tässä maassa on miljoona koiraa, joiden pitoa ei pysty kukaan valvomaan. Pentutehtaissa elää tuhansia koiria täysin ala-arvoisissa oloissa. Lisäksi ulkomailta tuodaan ilman mitään moraalia kaikenlaisia eläimiä. Ahtaissa kuumissa asunnoissa viettää aikaa tuhansia lintu-, metsästys- paimen- ym. isoa koiraa, joiden lajityypillinen elintapa on juosta kymmeniä kilometrejä päivässä ulkona. Kun ne sen sijaan pääsevät kiertämään kaupunkikorttelin aamuin illoin kävelyvauhdilla.

Paljon puhutaan ylijalostetuista kanoista, mutta unohdetaan autuaasti mm. buldogit, joilla on kymmeniä tuskaa aiheuttavia rotuvikoja. Samoin huoli mäyräkoirista ja monista muista luonnottomiksi jalostetuista roduista. Näitä pidetään, koska ne ovat niin suloisen rujoja.

On niin trendikästä kulkea elävä olento narun päässä ja syyksi sanotaan, että se on hyvää liikuntaa. Esimerkiksi sauvakävely on 10 kertaa tehokkaampaa, kuin seurata jatkuvasti pysähtelevää ja ulostavaa koiraa jos todella liikuntaa halutaan.

Sitten tämä miljoonainen koirien ja kissojen lauma vaatii ruoakseen tonneittain juuri sitä kanan-, sian-, naudan- ja kalan lihaa, joiden pidosta tämä joukko valittaa. Kauppa ja teollisuus kiristää tuottajia tekemään aina vain halvemmalla, jotta näiden pikkulemmikkien tarpeet saadaan mahdollisimman halvalla tyydytettyä. Kauppojen eläinruokaosastot ovat nykyisin yhtä suuria, kuin ihmisten. Paradoksaalista on, että vegaani kyllä syöttää koiralleen lihaa, koska koira on lähtökohtaisesti lihansyöjä.

Lisäksi pienet eläinrakkaat lapsukaiset vaativat kissoja ja marsuja, joihin sitten pian kyllästytään ja hylätään roskiksiin ja luontoon kuolemaan nälkään ja tauteihin. Kissoja hylätään 20 000 vuodessa, joka on aivan järkyttävä luku. Kuka se onkaan eläinrääkkääjä?

Nämä lemmikkien tuskat ovat lukumäärältään moninkertaisia verrattuna tuotantoeläimiin, joita valvoo valtava virkamiesten ja vapaaehtoisten lauma. Mutta vain niistä pidetään hirveää meteliä. Kuinka monta mielenosoitusta on tehty rääkättyjen lemmikkieläinten puolesta?
0<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Oma_moraali_hukassa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu