Useimmat suvaitsisivat vieraat avaruudesta

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005573401.html?ref=rss

Maan ulkopuolinen elämä ei pelota, ajattelee planeetta Maan kansalainen
Amerikkalaistutkimus antaa viitteitä siitä, että ihmiset ottaisivat tiedon maapallon ulkopuolisesta elämästä ”avosylin” vastaan.

ELOKUVA- ja viihdeteollisuus on tehnyt kaikkensa, jotta maapallolle saapuvat vieras elämä ja äly näyttäytyisivät kielteisessä valossa. Mutta ihmisten reaktio siihen ei ole samansuuntainen – ei ainakaan, jos puhutaan mikrobitason elämästä.

Pikemminkin se on kuin ”hyväntahtoisessa” elokuvassa E.T. (1982), jossa poika ja vieras avaruusolio ystävystyvät.

PELOTTAVISTA uhkakuvista huolimatta tutkijat sanovat, että vieraan elämän löytyminen otettaisiin ainakin Yhdysvalloissa todennäköisesti vastaan avosylin, ei paniikissa.

Vieraan elämän mahdollisuutta on pohdittu pitkään, jo ennen 1800-lukua. Sitä, miten tavallinen kansalainen suhtautuisi vieraaseen elämään, on silti tutkittu ja mitattu aika vähän.

Aiemmin on tutkittu enemmän julkisia reaktioita siihen, jos viestejä elämästä muualla saataisiin.

PROFESSORI Michael Varnum tutki ryhmänsä kanssa 15 joukkoviestimen julkaisemien artikkelien kieltä. Niissä kerrottiin Maan ulkopuolista elämää koskevista todisteista.

Sosiaalipsykologi Varnum on professori Arizonan osavaltion yliopistossa. Hän esitteli tuloksia viime viikon lopulla Yhdysvaltain tiedeviikolla Austinissa Texasissa.

Yksi tutkituista oli Nasan ilmoitus vuonna 1996. Tutkijat kertoivat silloin, että Marsista Maahan tulleessa meteoriitissa oli mahdollisesti mikrobeja. Toinen uutinen oli Tabbyn tähdestä. Se himmeni ja sykki 2010-luvun puolivälissä niin oudosti, että syyksi ehdotettiin vieraan älyn tekemiä rakennelmia.

VARNUM tutki 500 osallistujan vastauksia. He olivat saaneet verkossa oletetun ilmoituksen siitä, että maapallon ulkopuolisia mikrobeja oli löydetty.

Lisäksi tutkittuihin kuului 500 vastaajaa, jotka saivat verkossa luettavakseen uutisartikkelin, joka ilmoitti että Maan ulkopuolisia mikrobeja oli löydetty. Vastaajat saivat pohtia, mitä uutinen merkitsi heille itselleen ja miten ihmiskunta reagoisi siihen.

Lisäksi 500 vastaajaa sai verkossa luettavakseen artikkelin, jossa kerrottiin vuoden 1996 mikrobien löydöstä, tai artikkelin tutkijoista, jotka valmistivat keinotekoista elävää solua.

Sitten kaikkia vastauksia analysoitiin. Tutkimus julkaistiin äskettäin Frontiers of Psychology -tiedelehdessä. Tutkimuksesta kertoi sanomalehti Guardian.

TUTKIMUS paljasti, että vastauksissa myönteinen kieli oli yleisempää kuin kielteinen. Vastaajat uskoivat, että maan ulkopuolinen elämä toisi enemmän etuja kuin riskejä.

Vastaajat tuntuivat kuitenkin ajattelevan, että koko ihmiskunta olisi vähemmän innostunut löydöstä kuin he itse olivat.

Omat vastaukset kuviteltuihin ilmoituksiin sisälsivät keskimäärin yli viisi prosenttia myönteisiä sanoja ja 1,32 prosenttia kielteisiä sanoja. Kun vastaajat pohtivat koko ihmiskunnan vastausta, olivat samat luvut 3,81 prosenttia positiivisia ja 2,97 prosenttia kielteisiä.

Vastaajien ikä, sukupuoli, tulot ja muut muuttujat eivät vaikuttaneet juuri lainkaan vastauksissa, sanoi Varnum.
---------
Suurin osa ihmiskunnasta siis suhtautuu maan ulkopuoliseen elämään ja jopa älyllisen täysin meille vieraan lajin vierailuun maapallolla positiivisesti ja toiveikkaasti. Mahtaa isänmaallisia idiootteja taas harmittaa kun valtaosa väestöstä on niin suvaitsevaisia, että suvaitaan jopa vieras laji avaruudesta, laji jolla todennäköisesti on täysin toisenlaiset arvot ja normit kuin meillä ihmisillä on. Erilaisuus on mahdollisuus oppia ja kasvaa, kun kohtaamme viimein jossakin vaiheessa vieraan, itseämme paljon pidemmälle kehittyneen älyllisen lajin.
Isänmaallisilla öyhöttäjillä on vaikeuksia hyväksyä Välimeren takaa tulevat toiset ihmisetkin niin mitenkähän pitkälle mahtaisi isänmaallisten pinna kiristyä jos kadulla alkaisi liikkua täysin toisen näköisiä olentoja jotka eivät koskaan ole olleet ihmisiä lainkaan? Alkaisiko kauhea älämölö, että "nuo perkeleet valtaavat planeettamme ja vievät naisemme!"?
Yksi asia on täysin varma: ennemmin tai myöhemmin kohtaamme älyllistä elämää, siihen kannattaa varautua henkisesti jo nyt. Me emme voi ajaa vihamielisesti vieraita avaruudesta pois täältä, heillä on oikeus tulla vierailulle maapallolle ja meidän on vain opittava elämään vieraiden kanssa sovussa.
26545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei ne kysy suvaitaanko vaiko eikö kuten ei nykyiset tuliatkaan joita suomeen saapuu.

Äänestä
  • Noh, jos vieras äly viitsii lentää vaikkapa parin sadantuhannen valovuoden päästä maapallolle asti niin ehkäpä niiden ei paljon tarvisekaan kysellä suvaitsemmeko me heitä vai emme. Vierailla on täysi teknologinen ja kulttuurillinen ylivoima jo valmiiksi jos ovat keksineet keinon lentää tähtien välisiä matkoja. Vieras äly voi todeta, että tehän suvaitsette tai itkette ja suvaitsette silti, koska heillä on kiertoradalla tarpeeksi tulivoimaa vaikka koko planeetan tuhoamiseen. Ihmiskunnan on parempi valita se suvaitseva linja ja rauha ihan valmiiksi jo.

    1Äänestä

  • eitarvitsekaankysyä kirjoitti:

    Noh, jos vieras äly viitsii lentää vaikkapa parin sadantuhannen valovuoden päästä maapallolle asti niin ehkäpä niiden ei paljon tarvisekaan kysellä suvaitsemmeko me heitä vai emme. Vierailla on täysi teknologinen ja kulttuurillinen ylivoima jo valmiiksi jos ovat keksineet keinon lentää tähtien välisiä matkoja. Vieras äly voi todeta, että tehän suvaitsette tai itkette ja suvaitsette silti, koska heillä on kiertoradalla tarpeeksi tulivoimaa vaikka koko planeetan tuhoamiseen. Ihmiskunnan on parempi valita se suvaitseva linja ja rauha ihan valmiiksi jo.

    Viisaampia ovat varmasti mutta ei nillä yhtään tulivoimaa ole mukana muuten ovat yhtä palikoita ja tuho intoisia kuin maa asukit.

    Äänestä

  • eitarvitsekaankysyä kirjoitti:

    Noh, jos vieras äly viitsii lentää vaikkapa parin sadantuhannen valovuoden päästä maapallolle asti niin ehkäpä niiden ei paljon tarvisekaan kysellä suvaitsemmeko me heitä vai emme. Vierailla on täysi teknologinen ja kulttuurillinen ylivoima jo valmiiksi jos ovat keksineet keinon lentää tähtien välisiä matkoja. Vieras äly voi todeta, että tehän suvaitsette tai itkette ja suvaitsette silti, koska heillä on kiertoradalla tarpeeksi tulivoimaa vaikka koko planeetan tuhoamiseen. Ihmiskunnan on parempi valita se suvaitseva linja ja rauha ihan valmiiksi jo.

    "Vieras äly voi todeta, että tehän suvaitsette tai itkette ja suvaitsette "

    Tuntuu vähän siltä että ruotsissa on jo tuo tilanne,
    kuten ranskassa, saksassa ja muualla euroopassa.
    Kohta myös suomessa.

    Äänestä

Varmaan kiertäisivät pallomme kaukaa, jos näille kulmille sattuisivat ajautumaan kun näkisivät miten sotahullu porukkaa täällä asustaa.

Äänestä

Humanoidit olisi älykkäitä, toisin kuin turvapaikka surffarit.

Äänestä

Avaruuden gastronomit löytävät maapallon ja tarjoavat hanua omena suussa lajitovereilleen.

Äänestä

Elämän synnylle itsestään ei ole perusteita.

Äänestä

Tähän en usko:
Avaruudesta tulevat vieraat saattaisivat olla robotteja ja/tai kyborgityyppisiä luomuksia. Onko sellaisella luomuksella hyvää tahtoa kohdata maan elämää uteliaasti ja tasavertaisesti. Avaruusmatkailu ei toimi jos organismi ei elä miljoonia vuosia. Ihminen elää sen 110-120 vuotta maksimissaan. Avaruusmatkailu ei ole mahdollista lyhytikäiselle organismille kuten nykyihminen on. Voisi kuvitella että tänne kenties tulevat muukalaiset ovat jonkinasteisia koneita eivätkä lainkaan "verta ja lihaa" . Miten kommunikoida koneen kanssa jolta puuttuu haavoittuvuus.

Tätä veikkaisin:
Se knoppi tähän. Itse en ole materialisti. Se mitä tulemme kohtaamaan ei ole materiaa vaan energiaa jossain muodossa. Energia ei ole sidoksissa aikaan ja ulottuvuuteen kuten materia on.
Energia voi halutessaan muuttaa muotoansa materiaksi jos niin haluaa.

Äänestä
  • Se mahdollisuus on olemassa, että ihan biologinen, elävä organismi jolla on rajallinen elinikä voisi keksiä keinon lentää avaruudessa valoa nopeammin. Mekin olemme sen jo teoriassa keksineet, sen nimi on Alcubierre drive ja se on aika-avaruutta taittava "poimuajo" joka mahdollistaa periaatteessa rajattoman nopeuden mikäli toimiva laite joskus saadaan rakennettua. Vieras äly siis voi saapua aluksella joka kykenee valoa paljonkin nopeampiin huippunopeuksiin.

    Äänestä

  • tämäkinmahdollisuus kirjoitti:

    Se mahdollisuus on olemassa, että ihan biologinen, elävä organismi jolla on rajallinen elinikä voisi keksiä keinon lentää avaruudessa valoa nopeammin. Mekin olemme sen jo teoriassa keksineet, sen nimi on Alcubierre drive ja se on aika-avaruutta taittava "poimuajo" joka mahdollistaa periaatteessa rajattoman nopeuden mikäli toimiva laite joskus saadaan rakennettua. Vieras äly siis voi saapua aluksella joka kykenee valoa paljonkin nopeampiin huippunopeuksiin.

    Kun tajuaa seuravat speksit niin tulee samalla ymmärtäneeksi, että sellainen ihminen kuin mitä me tunnemme ei tule koskaan poistumaan meidän aurinkokunnasta (Marsia pidemmälle) asuttaakseen jotain toisia maailmankaikkeuksia.

    Jos ajatellaan ensiksi kiihtyvyyttä. 20 g kiihtyvyys on tappava. Se kuivaisi herneen ja minkä tahansa elävän kasvin tai olennon. Jos ajatellaan, että avaruusalus kiihdyttäisi lineaarisesti 20 g nopeudella, siis koko ajan olisi päällä tuo 20 g kiihtyvyys, kestäisi noin sata vuotta ennen kuin saavutettaisi valonnopeus. Kun tuo nopeus olisi saavutettu (jollain meille tuntemettomalla polttoaineella) kestäisi kymmeniä tuhansia tai jopa miljoonia vuosia ennen kuin saavuttaisimme jotain asuttamiseen kelpaavaa planeettaa.

    Kun tämän tajuaa niin samalla tajuaa myös sen, että me emme lähde täältä marsia kauemmaksi milloinkaan eikä tänne tule mitään mikä olisi jotain eloperäistä solumassaa. Konekin tuhoutuisi tuossa ajassa pieniksi pirstaleiksi avaruussäteilyn vuoksi. Tällaiset avaruus siirtokunnat elävät vain scifikiihkoilijoiden pääkopassa mutta mitään todellisuuspohjaa niissä ei ole.

    Tällaista tekniikkaa ei ole olemassa eikä tule koskaan olemaan. Matematiikka on lahjomatonta mutta ihmismieli on lahjottavissa vaikka millaisten tarujen ylläpitämiseen. Tämänhän me voimme todeta jo nyt.

    Äänestä

Miksi rinnastat mahdolliset ulkoavaruudesta tulevat älykkäät olennot afrikan suunnalta tuleviin vatipäihin? Oletko seonnut sen suvakismisi kanssa?

Äänestä

Sitten sieltä saapuukin jokin valtava ufokapitalistien ulkoplanetaarinen kaivosdrooni, joka ilmoittaa, että nyt tarvitaan kaikki pallon mineraalit, vesi ja ilma mitä teiltä löytyy ja kaksi ihmisyksilöä päälle jollekin firman keräilijälle kokoelmiin, muut saavat pussata perseilleen hyvästit.

Äänestä
  • ainahan lemmikkieläimiä tarvitaan. Ihminen on sopeutuvainen otus. Hetkessä muuttuu kuuliaiseksi tahdottomaksi lemmikiksi ulkoavaruuden örkille.

    Äänestä

  • lemmikki_ihminen kirjoitti:

    ainahan lemmikkieläimiä tarvitaan. Ihminen on sopeutuvainen otus. Hetkessä muuttuu kuuliaiseksi tahdottomaksi lemmikiksi ulkoavaruuden örkille.

    Entä jos se ulkoavaruuden vieras ei halua ihmisistä lemmikkejään, mutta kokee tarpeelliseksi järjestää olot maapallolla uudelleen koko ihmiskunnalle siirtämällä päätösvallan vieraan lajin kotimaailman käsiin vieraalle hallinnolle?

    Äänestä

  • tämäkinmahdollista kirjoitti:

    Entä jos se ulkoavaruuden vieras ei halua ihmisistä lemmikkejään, mutta kokee tarpeelliseksi järjestää olot maapallolla uudelleen koko ihmiskunnalle siirtämällä päätösvallan vieraan lajin kotimaailman käsiin vieraalle hallinnolle?

    Suvakit alkavat mieluusti lemmikeiksi agressiivisille kehitysmaakulttuureille ja kepu/kokoomus-hallituksemme taas antavat mieluusti rahaa ja etuja vastaan päätösvaltamme EUlle.

    Äänestä

Tokihan korkeamman moraalin ja sivistystason oliot on aina tervetulleita ja se tekninen tietämys, siinä lakkais kertaheitolla öljyn käyttö ja energia olisi täysin ilmaista, matkustaminen maan toiseen päähän kestäisi sekunnin, eikä valtateitä tarvittaisi ollenkaan, tämmöisen maahanmuuton minäkin ottaisin vastaan ilomielin :)

Hollywoodin ufot ja pahat humikset on täysin viihdekäyttöön tarkoitettu, en usko ollenkaan että maan ulkopuolinen elämä olisi vihamielistä. Naurettava koko ajatuskin että jos jotkin oliot olisi niin kehittyneitä, että voivat taittaa aika-avaruutta päästessään tänne parissa tunnissa tuhansia valovuosia, että he olisi jotain Hollywood vouhkia "Rambo" aseineen =) Päin vastoin, taitavat tuolla värähtelytason toisella taajuudella naputella sormiaan kovastikin jo pöytään, että milloin ihmiskunta oikein kehittyy eteenpäin tästä nykyisestä jämähtyneestä kehitysmaa-tasostaan? Ikävä kyllä rahan ahnauksen takia todellinen kehitys antaa edelleen odotuttaa, koska jotkut pörhöt ei ole vielä tienanneet tarpeeksi massia :(

Äänestä
  • Motto: Mieluummin alieneita kuin venäläisiä!

    Äänestä

Luultavasti olisi tulossa suvakkejakin pahempia pahiksia. Valovuosien matkan jälkeen on kuitenkin tarve tyhjentää rakko ja ottaa resurssit haltuun. Ei ole telluslaisilla rajoineen siihen mitään sanomista. Ei vaan papatit riitä.

Äänestä

Vaikka eivät tulisikaan, niin jos ottavat yhteyttä jotenkin eli kosminen puhelin soi, älkää vastatko.

Äänestä
  • Minulla on 15-vuotta vanha Motorola-puhelin. Siihen tulee joskus salaperäinen viesti, jossa pyydetään minua saunomaan. Onkohan kyseessä kosminen linja, koska viestin lähettäjän numeroa ei näy?
    Pitääkö laittaa fooliohattu päähän?

    Äänestä

Tervetuloa! Meillä on tilaa...!

Äänestä

elää avaruuden korpimailla arviolta satoja triljoonia, ja sieltä hyökkää maahan alus joka tuo mukanaan parin miljardin kokoisen hyökkäysjoukon. Niin ei pidä maapallon kaupunkien kadotessa liekkimereen ajatella että avaruusoliot olisivat vihamielisiä taikka pahoja. Nehän ovat nuo pieni äärimuukalaisten joukko joka ihmiskunnan tappaa. Rakastakaamme niitä kuollessamme.

Äänestä

Eikös se Hawking viime vuosina sanonut että pitäisi olla hissukseen ettei avaruudessa mahdollisesti olevat huomaa meitä. Nähtävästi kallistunut siihen ajatukseen ettei siitä hyvää seuraisi.

Äänestä

kgfhjhgg

Äänestä

En usko että ihmiset jotka tosissaan ajattevat ja tutkivat ulkopuolista elämää ovat ihan täysin järjissään koska se on niin utopinen asia ettei siihen voi uskoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suvaitsevaisuuskunniaan kirjoitti:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005573401.html?ref=rss

Maan ulkopuolinen elämä ei pelota, ajattelee planeetta Maan kansalainen
Amerikkalaistutkimus antaa viitteitä siitä, että ihmiset ottaisivat tiedon maapallon ulkopuolisesta elämästä ”avosylin” vastaan.

ELOKUVA- ja viihdeteollisuus on tehnyt kaikkensa, jotta maapallolle saapuvat vieras elämä ja äly näyttäytyisivät kielteisessä valossa. Mutta ihmisten reaktio siihen ei ole samansuuntainen – ei ainakaan, jos puhutaan mikrobitason elämästä.

Pikemminkin se on kuin ”hyväntahtoisessa” elokuvassa E.T. (1982), jossa poika ja vieras avaruusolio ystävystyvät.

PELOTTAVISTA uhkakuvista huolimatta tutkijat sanovat, että vieraan elämän löytyminen otettaisiin ainakin Yhdysvalloissa todennäköisesti vastaan avosylin, ei paniikissa.

Vieraan elämän mahdollisuutta on pohdittu pitkään, jo ennen 1800-lukua. Sitä, miten tavallinen kansalainen suhtautuisi vieraaseen elämään, on silti tutkittu ja mitattu aika vähän.

Aiemmin on tutkittu enemmän julkisia reaktioita siihen, jos viestejä elämästä muualla saataisiin.

PROFESSORI Michael Varnum tutki ryhmänsä kanssa 15 joukkoviestimen julkaisemien artikkelien kieltä. Niissä kerrottiin Maan ulkopuolista elämää koskevista todisteista.

Sosiaalipsykologi Varnum on professori Arizonan osavaltion yliopistossa. Hän esitteli tuloksia viime viikon lopulla Yhdysvaltain tiedeviikolla Austinissa Texasissa.

Yksi tutkituista oli Nasan ilmoitus vuonna 1996. Tutkijat kertoivat silloin, että Marsista Maahan tulleessa meteoriitissa oli mahdollisesti mikrobeja. Toinen uutinen oli Tabbyn tähdestä. Se himmeni ja sykki 2010-luvun puolivälissä niin oudosti, että syyksi ehdotettiin vieraan älyn tekemiä rakennelmia.

VARNUM tutki 500 osallistujan vastauksia. He olivat saaneet verkossa oletetun ilmoituksen siitä, että maapallon ulkopuolisia mikrobeja oli löydetty.

Lisäksi tutkittuihin kuului 500 vastaajaa, jotka saivat verkossa luettavakseen uutisartikkelin, joka ilmoitti että Maan ulkopuolisia mikrobeja oli löydetty. Vastaajat saivat pohtia, mitä uutinen merkitsi heille itselleen ja miten ihmiskunta reagoisi siihen.

Lisäksi 500 vastaajaa sai verkossa luettavakseen artikkelin, jossa kerrottiin vuoden 1996 mikrobien löydöstä, tai artikkelin tutkijoista, jotka valmistivat keinotekoista elävää solua.

Sitten kaikkia vastauksia analysoitiin. Tutkimus julkaistiin äskettäin Frontiers of Psychology -tiedelehdessä. Tutkimuksesta kertoi sanomalehti Guardian.

TUTKIMUS paljasti, että vastauksissa myönteinen kieli oli yleisempää kuin kielteinen. Vastaajat uskoivat, että maan ulkopuolinen elämä toisi enemmän etuja kuin riskejä.

Vastaajat tuntuivat kuitenkin ajattelevan, että koko ihmiskunta olisi vähemmän innostunut löydöstä kuin he itse olivat.

Omat vastaukset kuviteltuihin ilmoituksiin sisälsivät keskimäärin yli viisi prosenttia myönteisiä sanoja ja 1,32 prosenttia kielteisiä sanoja. Kun vastaajat pohtivat koko ihmiskunnan vastausta, olivat samat luvut 3,81 prosenttia positiivisia ja 2,97 prosenttia kielteisiä.

Vastaajien ikä, sukupuoli, tulot ja muut muuttujat eivät vaikuttaneet juuri lainkaan vastauksissa, sanoi Varnum.
---------
Suurin osa ihmiskunnasta siis suhtautuu maan ulkopuoliseen elämään ja jopa älyllisen täysin meille vieraan lajin vierailuun maapallolla positiivisesti ja toiveikkaasti. Mahtaa isänmaallisia idiootteja taas harmittaa kun valtaosa väestöstä on niin suvaitsevaisia, että suvaitaan jopa vieras laji avaruudesta, laji jolla todennäköisesti on täysin toisenlaiset arvot ja normit kuin meillä ihmisillä on. Erilaisuus on mahdollisuus oppia ja kasvaa, kun kohtaamme viimein jossakin vaiheessa vieraan, itseämme paljon pidemmälle kehittyneen älyllisen lajin.
Isänmaallisilla öyhöttäjillä on vaikeuksia hyväksyä Välimeren takaa tulevat toiset ihmisetkin niin mitenkähän pitkälle mahtaisi isänmaallisten pinna kiristyä jos kadulla alkaisi liikkua täysin toisen näköisiä olentoja jotka eivät koskaan ole olleet ihmisiä lainkaan? Alkaisiko kauhea älämölö, että "nuo perkeleet valtaavat planeettamme ja vievät naisemme!"?
Yksi asia on täysin varma: ennemmin tai myöhemmin kohtaamme älyllistä elämää, siihen kannattaa varautua henkisesti jo nyt. Me emme voi ajaa vihamielisesti vieraita avaruudesta pois täältä, heillä on oikeus tulla vierailulle maapallolle ja meidän on vain opittava elämään vieraiden kanssa sovussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu