Olen nuorehko nainen jonka suhde on kestänyt parisen vuotta. Sairastan masennusta. Ongelmaksi on muodostunut se, että tuntuu että parisuhde vie viimeisetkin voimat. Väsynyt olin jo ennen suhteen alkua, mutta nyt olen aivan pohjalla. Tuntuu ettei osaa enää ajatella järkevästi, ja kaipaisi apuja että ylianalysoiko kaiken.
Mies tuntuu olevan kovin mustasukkainen, ja tuntuu että olen eristäytynyt kaikista ystävistä ja sukulaisista. Ei ole enää ketään kelle jakaa näitä ajatuksia. Ei tuo ole suoranaisesti kieltänyt tapaamasta ketään, mutta saattaa mainita että ystävät on tyhjän kanssa, ja mököttää jos edes laitan yhden viestin ystävilleni, puhumattakaan että tapaisin ketään.
Se tuntuu niin ahdistavalta itsestä se ilmapiiri, etten ole enää jaksanut pitää kehenkään yhteyttä. Kylmä hiki nousee, ja kädet tärisee kun edes huomaa toisen suuttuneen. Vaikkei koskaan käsiksi käynyt, muuta kuin moittii ja suuttuu.
Itseä ahdistaa myös toisen fyysinen riippuvuus. Koko ajan pitäisi halata ja pussailla, ja siis pitkään, aina esim sängystä noustessa 10-15min ennen kuin pääsee edes ylös, tai suihkuun mennessä, sieltä tullessa, tai ihan vaan jos olen menossa vessaan niin tullaan ovelle nököttämään. Ja jos koitan päästä pois tilanteesta niin suututaan. Tai ihan vaan aina ohi kulkiessa pitää tarrata kiinni. Joskus tuntuu kuin suossa kävelisi.
On käynyt mielessä että koittaako toinen väkisin saada minut suuttumaan. Siis sellaista että jos sanon että haluaisin vessaan, niin toinen toteaa että et sä rakasta mua kun en jää ensin puoleksi tunniksi pussailemaan. En enää tiedä onko kyseessä että pitäisi todistella rakkauttani, vai se että koitetaan saada oikeasti suuttumaan. Haluaako toinen kenties sittenkin oikeasti että käskisin painua pois.
Koitan kilttinä ihmisenä ymmärtää toisen tarpeita ja syitä, mutta en oikein osaa sanoa miten saisin omaa tilaa suhteessa toista loukkaamatta. Tuntuu että itsellä ei ole enää yhtään henkistä eikä fyysistä tilaa. Kaipaisin joskus että saisin olla vaikka päivän tai kaksi tehden omiani, omissa ajatuksissani. Ihan vain senkin takia, koska en voi tehdä kaikkea noita toisen läsnäollessa. Koska ne mistä pidän tai haluaisin tehdä on toisesta turhamaista, tai muuten typerää.
Haluaisin vaikkapa kuunnella omaa musiikkia, tai katsoa sarjoja mistä pidän, tai vaikka vaan huvikseni meikata, tai edes koittaa ilman mitään syytä vaatteita kaapista, siis esim. tuommoisia 'tyttöjen juttuja'.
Jos teen noita, niin tuntuu että toinen ja suuttuu. TV sarjat ja musiikki on kuulemma huonoja mitä haluaisin kuunnella tai nähdä. Ja sitten ihmettelee miksen voi muka tehdä samoja asioita yksin ollessa kuin yhdessä.
Jos olen koittanut mainita jostakin, saan aina vastaukseksi että 'minä en tarvitse ystäviä', tai 'minä en tarvitse omaa aikaa'. Siis mies sanoo. Tuntuu että menen ihan lukkoon enkä osaa sanoa mitään takaisin...
Joskus tuntuu että toinen pitäisi itseään jotenkin parempana noista syistä, ja mua huonompana. Esimerkiksi turhamaisena ja itsekkäänä jos haluaisin olla välillä yksin tai ystävien kanssa... Olen yrittänyt selittää toiselle että ihmiset on erilaisia, ja että tukehdun suhteessa, eikä aikeena ole pettää tai jättää jos haluan omaa tilaa, mutta huomaan että toinen ajattelee vastauksista päätellen että hänen tapansa on oikea, ja vika on vain minussa. Vaikka oon koittanut selittää ettei oo oikeaa eikä väärää tapaa, vain erilaisia ihmisiä. Ja että olen omasta mielestäni joustanut jo liiaksi saamatta mitään takaisin...
Toinen on kyllä rakas monella tapaa, mutta tuntuu että voimat loppuu. Ja että olen niin yksinäinen, että itken melkein joka päivä. Ja että olen niin umpikujassa kun en tiedä miten saisin olla oma itseni toisen mieltä pahoittamatta.
Liian usein mietin, että tuntuu etten ole enää varma että toinen rakastaa oikeasti. Vaikka toinen onkin mustasukkainen ja vahtii jokaista liikettäni, ja sanoo sen rakkaudesta tekevän, niin tuntuu pahalta että toinen pitää mua niin epäluotettava, että pitää syyttä koko ajan vahtia, ja arvostella tekemisiäni, tai edes mitä haluaisin tehdä. Olo on useammin halveksittu kuin rakastettu.
En enää tiedä mitä tekisi, tai ajattelisi.
Mies tuntuu olevan kovin mustasukkainen, ja tuntuu että olen eristäytynyt kaikista ystävistä ja sukulaisista. Ei ole enää ketään kelle jakaa näitä ajatuksia. Ei tuo ole suoranaisesti kieltänyt tapaamasta ketään, mutta saattaa mainita että ystävät on tyhjän kanssa, ja mököttää jos edes laitan yhden viestin ystävilleni, puhumattakaan että tapaisin ketään.
Se tuntuu niin ahdistavalta itsestä se ilmapiiri, etten ole enää jaksanut pitää kehenkään yhteyttä. Kylmä hiki nousee, ja kädet tärisee kun edes huomaa toisen suuttuneen. Vaikkei koskaan käsiksi käynyt, muuta kuin moittii ja suuttuu.
Itseä ahdistaa myös toisen fyysinen riippuvuus. Koko ajan pitäisi halata ja pussailla, ja siis pitkään, aina esim sängystä noustessa 10-15min ennen kuin pääsee edes ylös, tai suihkuun mennessä, sieltä tullessa, tai ihan vaan jos olen menossa vessaan niin tullaan ovelle nököttämään. Ja jos koitan päästä pois tilanteesta niin suututaan. Tai ihan vaan aina ohi kulkiessa pitää tarrata kiinni. Joskus tuntuu kuin suossa kävelisi.
On käynyt mielessä että koittaako toinen väkisin saada minut suuttumaan. Siis sellaista että jos sanon että haluaisin vessaan, niin toinen toteaa että et sä rakasta mua kun en jää ensin puoleksi tunniksi pussailemaan. En enää tiedä onko kyseessä että pitäisi todistella rakkauttani, vai se että koitetaan saada oikeasti suuttumaan. Haluaako toinen kenties sittenkin oikeasti että käskisin painua pois.
Koitan kilttinä ihmisenä ymmärtää toisen tarpeita ja syitä, mutta en oikein osaa sanoa miten saisin omaa tilaa suhteessa toista loukkaamatta. Tuntuu että itsellä ei ole enää yhtään henkistä eikä fyysistä tilaa. Kaipaisin joskus että saisin olla vaikka päivän tai kaksi tehden omiani, omissa ajatuksissani. Ihan vain senkin takia, koska en voi tehdä kaikkea noita toisen läsnäollessa. Koska ne mistä pidän tai haluaisin tehdä on toisesta turhamaista, tai muuten typerää.
Haluaisin vaikkapa kuunnella omaa musiikkia, tai katsoa sarjoja mistä pidän, tai vaikka vaan huvikseni meikata, tai edes koittaa ilman mitään syytä vaatteita kaapista, siis esim. tuommoisia 'tyttöjen juttuja'.
Jos teen noita, niin tuntuu että toinen ja suuttuu. TV sarjat ja musiikki on kuulemma huonoja mitä haluaisin kuunnella tai nähdä. Ja sitten ihmettelee miksen voi muka tehdä samoja asioita yksin ollessa kuin yhdessä.
Jos olen koittanut mainita jostakin, saan aina vastaukseksi että 'minä en tarvitse ystäviä', tai 'minä en tarvitse omaa aikaa'. Siis mies sanoo. Tuntuu että menen ihan lukkoon enkä osaa sanoa mitään takaisin...
Joskus tuntuu että toinen pitäisi itseään jotenkin parempana noista syistä, ja mua huonompana. Esimerkiksi turhamaisena ja itsekkäänä jos haluaisin olla välillä yksin tai ystävien kanssa... Olen yrittänyt selittää toiselle että ihmiset on erilaisia, ja että tukehdun suhteessa, eikä aikeena ole pettää tai jättää jos haluan omaa tilaa, mutta huomaan että toinen ajattelee vastauksista päätellen että hänen tapansa on oikea, ja vika on vain minussa. Vaikka oon koittanut selittää ettei oo oikeaa eikä väärää tapaa, vain erilaisia ihmisiä. Ja että olen omasta mielestäni joustanut jo liiaksi saamatta mitään takaisin...
Toinen on kyllä rakas monella tapaa, mutta tuntuu että voimat loppuu. Ja että olen niin yksinäinen, että itken melkein joka päivä. Ja että olen niin umpikujassa kun en tiedä miten saisin olla oma itseni toisen mieltä pahoittamatta.
Liian usein mietin, että tuntuu etten ole enää varma että toinen rakastaa oikeasti. Vaikka toinen onkin mustasukkainen ja vahtii jokaista liikettäni, ja sanoo sen rakkaudesta tekevän, niin tuntuu pahalta että toinen pitää mua niin epäluotettava, että pitää syyttä koko ajan vahtia, ja arvostella tekemisiäni, tai edes mitä haluaisin tehdä. Olo on useammin halveksittu kuin rakastettu.
En enää tiedä mitä tekisi, tai ajattelisi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Seurustelet elämäntapaluuserin kanssa. Narsisti projektoi omia pelkojaan muihin ihmisiin niin paljon ettei koskaan pysty rakastumaan yhtään kehenkään. Voisin neuvoa romaanin verran mutta vaikutat olevan sen verran kartalla että tyydyn vain lainaamaan Justin Bieberiä: baby go love yourself.
Kyllä sinun on nyt vaan laitettava se oma terveytesi ykkösasiaksi. Ota yhteyttä vaikka ensiksi johonkin läheiseesi ja vuodata koko tilanne. Ja keskustelkaa sitten vaihtoehdoista. Tuo parisuhde ei ole terve ja etenkin sinun tapauksessa pitäisi välttää sellaista suhdetta. Tuo eristäytyminen paha, sillä sokeudut sille kuinka kamalalta tuo tilanne ulkopuolisen silmään näyttää. Varmaan hänessäkin niitä hyviä puolia kuten kaikissa, mutta sun oma olo ei kestä tuota parisuhdetta.
Eroa ajatellen, asutteko yhdessä?
Tuo kyllä valitettavasti kuullostaa liiankin tutulta. Olin itse samantyylisessä suhteessa ja pakko se oli lopettaa. Toinen vaan otti enemmän kuin antoi. Varmasti on kyseessä narsistinen persoona. Eihän tuo ihan normaalilta kuullosta. Kyllä tuossa tilanteessa pitäisi ajatella itseään, kun huomaa ettei jaksa enää. Kiltit ihmiset vaan jaksaa liian pitkään.
Tuo mieshän on hyvin sairas!
Se on sairastuttanut sinutkin. huomaatko miten te kumpikin vajoatte syvemmälle ja syvemmälle. Kohta toinen , toden näkoisesti sinä hukkuu, eikä toisesta hukkuvasta ole pelastajaksi.
Heti paikalla eroon tuosta henkisestä kiristäjästä.
Sinä tarvitset lepoa ja rauhaa. Tuo mies kieltäytyy suomasta sitä sinulle.
VALINTA on tietenkin sinun omasi. Kukaan ei voi käsiraudoilla sinua riistää tuon kiduttajan läheisyydestä.
Sinun itse on tehtävä se vapaaehtoisesti ja itse.
Mitä nopeammin, sitä parempi!