Olisin kiinnostunut lukemaan kokemuksia uskoontuloratkaisuista. Mitä se ratkaisu oli? Miten sen ymmärrät nyt? En ole kenenkään kuullut kertovan mitä tai mikä se on. Voiko siitä kertoa ilman mitään kaanaankieltä ymmärrettävästi kaltaiselleni uskonnottomalle. Kyselyni johtuu ainoastaan tiedonhalustani.
Kertokaa ratkaisustanne (uskoontulostanne)
oletko.tullut.uskoon
25255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kotona oli uskonnoton ympäristö, sain aikalailla humanistisen kasvatuksen, lukion käytyä varmaan tietyssä mielessä jopa jollain tavalla klassisen kasvatuksen. Teini-ikäisenä kun filosofia ja psykologia alkoi kolisemaan, olin jo aika vakuuttunut, ettei Jumalaa edes ole. Päätin kokeilla kuitenkin ja sen kummemmin tietämättä miten rukoilla, rukoilin jotenkin siihen tapaan, että "jos olet, johdata mua". Samoihin aikoihin alkoikin sitten Raamatun lukeminen, rippileirin ja konfirmaation skippasin. Ei siinä mitään suurta huminaa silti ollut, mitään yksittäistä ahaa-elämystä. Nyt sellanen kakskyt vuotta myöhemmin, en voi olla ihmettelemättä Jumalan kunniaa, enkä voi olla kiittämättä Hänen suomasta armosta. Jotenkin siihen tapaan on mennyt mun kohdallani. Matkalla vieläkin, Luoja yksin tietää minne päädyn.
Tolla konfirmaation skippaamisella tarkoitin siis myös sitä, että ehtoollisesta en ole koskaan voinut ottaa osaa.
Tarinani on liian pitkä kerrottavaksi. Tässä kuitenkin tarina jossa omat kokemukset henkimaailman olemassaolon todellisuuden alkaessa paljastumaan.
https://www.youtube.com/watch?v=LnbgtH_Cdi8
Itse olen ollut ilmassa heiluvassa sängyssä ja tuntenut myöskin pahuuden läsnäolon. Silloinen tyttöystäväni näki kerran saman asian ja tajusi etten olekaan hullu. Oletan hänen mahdollisesti ajatelleen niin.
Vai mitä henkimaailman olemassaolosta tietämätön tyttö tuumii kun poikaystävä kertoo säikähtäneenä: " sänkyni heilui ylös alas ilmassa viime yönä." Mulle tuota tapahtui joitain kertoja erään istunnon jälkeen, jossa henkimaailman olemassaolon todellisuuden sain selville.
Pahan voiman läsnäolon vaan tunsi.Aivan kuten turvallisuuden hyvän olon Jeesukselle elämäni annettuani. Jmala pystuu ja haluaa suojella ihmisiä saatanalta ja henkivallassa eläviltä seuraajiltaan,kapinallisilta. Jumalalle se on helppoa. Eka rukous Jeesukselle: pahan läsnäolo katosi lopullisesti, 26v ollut poissa! Istunto kesälomalla 1991,rukous 1992 vuoden alussa.Niin kauan etsin apua kunnes eräs uskova kristitty uskoi minua ja kertoi tietävänsä kuka voisi auttaa.
En uskonut pätkääkään Jeesukseen toisaalta en ollut uskomattakaan.En ollut sellainen kaikkitietävä asenteeltani vaan tiesin että olen se tapaus, joka on : " You aint seen nothing yet."
Uskonnollinen radikalisoituminen edellyttä ratkaisua, päätöstä toteuttaa uskoaan käytännössä. Niinpä Turun ja Tukholman muslimi -tappajat toimivat uskonsa mukaan ja Jumalan tahtoa noudattaen. Islam on vielä jäljessä kristinuskosta.
Kun olen lukenut usko.vaisen ja Pertsan juttuja, olen ymmärtänyt pysyä kaukana uskosta. Heidän esimerkkinsä on ollut niin valaiseva, että se on riittänyt.
Tämä on tärkeä pointti. Heistä on ollut täällä pelkästään hyötyä. He ovat antaneet kristinuskosta tai ainakin uskonnosta ja uskovaisuudesta pelkästään epämiellyttävän kuvan. Tuokin on todellisuutta.
Vähän näyttää olevan näitäm ratkaisuntekijöitä kun heiltä kysyy heidän kokemuksistaan. Eivätkö ne kestä päivänvaloa?
Ei taida olla palstalla ketään joka olisi tullut ratkaisulla uskoon. Taitaa olla pelkkää älämölöä koko ratkaisu.
Kerro evl, miten sinä tulit homoherätykseen.
Jeesus tarttui minuun, otti omakseen ja antoi tehtäväksi auttaa palestiinalaisia aineellisesti ja hengellisesti. Sillä tiellä ollaan ja siunaukset kasvavat päivä päivältä vaikka laitalahkoja kuinka vituttaisi!
🤗 🤗 🤗 🤗 🤗 🤗 🤗 🤗
🤗 🤗 🤗 🤗 🤗 🤗 🤗 🤗
Eikö lääkkeet toimineet harhoihin vai etkö hakenut apua?
Kertomuksia uskoon tulemisesta on varmasti aika paljon ja monessa kohtaa. Niitä on ollut myös täällä.
Kotini ei ollut uskonnollinen, mutta tunsin jostain syystä selkeästi jo aivan pienenä sekä hyvän että pahan läsnäolon.
Pelätessäni alle kouluikäisenä ajoin muka pois pahoja. En tietenkään osannut ajatella mitä ne voisivat olla. Tuli kuitenkin hyvä olo ja pelko poistui. Rukoilin, että olen Jumalan ja minä en pelkää mitään, koska Jumala suojelee.
Saattoi muutes myös suojelusenkeli taululla olla osuutensa asiaan, joka oli kotimme käytävän seinällä.
Kaipasin yhteyttä Jumalaan. Lauloin virsiä yksikseni kotona alakoululaisena. Rukoilin.
Varmaan kasvoin uskoon. Ei ollut mitään sellaista Big päng pammausta uskoon tulemiseni.
Tämä ratkaisu sana tuntuu hieman huonolta kun uskosta on kysymys. Ratkaisuhan tarkoittaa jonkin ongelman tai tehtävän ratkaisua. Sanaristikoita ratkotaan jne..
Enemmänkin puhuisin uskoon tulosta, kääntymisestä, uudestisyntymisestä heräämisestä jne..
Itse tulin uskoon nuorena. Olin kyllä ollut jo tietynlaisessa lapsenuskossa aikaisemminkin. Elin kuitenkin maailmassa en ollut tietoisesti uskossa, vaikka suhtauduinkin myönteisesti uskoon.
Ajattelin, että uskovilla on jotain parempaa josta itse jäin paitsi.
Sitten nuorena erinäisten elämänkokemusten kautta aloin etsimään elämän tarkoitusta. Ihmisuhteissa koin monia menetyksiä. Lähiympäristössä tapahtui vakavia tapaturmia, missä nuoria menetti henkensä. Mieleeni nousi, mikä on elämän tarkoitus, mitä tietä on kuljettava, mikä on totuus? Muista kun kerran näitä pähkäilessä kuin jostakin mielen sopukoista nousi esiin tämä Raamatun lause; Jeesus sanoo:" Minä olen tie, totuus ja elämä". Silloin havahduin, näitä asioitahan olin juuri pähkäillyt ja etsinyt niihin vastauksia. Tuntui kuin kaikki olisi loksahtanut kohdalleen. Mutta se oli vain alku ja herääminen.
Myöhemmin sitten tein päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta. Aloin lukemaan hengellistä kirjallisuutta, ja Raamattua. Jotenkin kuitenkaan en saanut, niistä otetta. Sanoma hävisi kuin vesi hanhen selästä, mitään ei jäänyt mieleen.
Sitten taas kerran kun luin kirjaa, eikä se tuntunut mitenkään tarttuvan tuskastuin koko lukemiseen. Rukoilin mielessäni ,että jos olet olemassa, anna nyt minun saada edes jotain tolkkua tästä kirjasta. Yht äkkiä tuntui kun jokin lämmin henkäys kulki lävitseni. Jatkoin lukemista. Siinä kirjassa oli Raamatun lauseita aina välillä ja nuo Raamatunlauseet nousi kaikkein selkeimmäksi. Suorastaan ahmin noita Raamatunlauseita tuosta kirjasta. Tajusin, että se oli Pyhän Hengen aikaansaannosta.
Silloin tulin uskoon.
Tajusin myös sen, että Raamatusta löytyy totuus. Se on se Pyhä kirja jota tulee lukea, vaikka on monia uskontoja ja hengellisiä kirjoja.
Sen vuoksi painotankin aina sitä, että Raamattua tulee lukea Hengessä ja totuudessa kun itselläni on siitä niin vahva kokemus, ettei se pelkällä sisälukutaidolla tai ihmisjärjellä lukemalla aukene.
Myöhemminkin on tullut erinäisiä hengellisiä kokemuksia, mitkä on vain vahvistanut uskoani.
Ajattelen niin, että ei millään omilla ansioilla tai ratkaisulla, vaan sydämen tahdolla ja Pyhällä Hengellä tullaan uskoon.
Lue tuhlaajapoikasen asia Raamatusta!
Niin jos olet elossa, et voi olla törmäämättä siihen ratkaisuteemaan, anna sille sitten itsellesi sopiva nimi jos haluat, mutta asia ei muutu miksikään, Jumalan Henki kutsuu ja ihminen valitsee, ratkaisee taikka sat amuuta nimitekelettä joka päästää ihmispolon siitä taakasta jonka lutterin laitos on lanseerannut maailmaan.
ettäkö minkä, sen saa itse miettiä.
Lisään vielä sen, että täällä kun ei tunneta toisiamme ja täällä kun nousee aina keskeisiksi ne asiat mitä ajassa on, unohdetaan monesti ihminen, jonka kanssa keskustellaan. Ihmisiähän me kaikki olemme. Saattaa olla rankkojakin elämänkokemuksia. kinataan aivan toisarvoisista asioista.
Omasta elämästäni voin sanoa, että olen köyhistä oloista, menetin aikaisin molemmat vanhempani heidän sairastuttuaan, olin monta vuotta lastenkodissa. Olen nähnyt jo lapsena ja kokenut paljon sellaista, mitä lapsen ei tulisi nähdä eikä kokea. Senpä vuoksi täällä olevat keskustelut on minulle kuin pintaraapaisua elävästä elämästä. Minun uskoni tai vakaumukseni niillä ei muutu.
Minulle tuhlaajapoika vertaus merkitsee sitä kun on ollut jo uskossa, ja kun maailma houkuttelee, ihminen luopuu uskostaan, mutta kun maailma ei annakaan sitä hyvää, mitä lähti etsimään. Tuhlaajapoika katuu lähtöään ja päättää palata takaisin Isän luo.
Siis palata takaisin siihen uskoon mistä oli lähtenytkin.
Ensin aloin kuulla ääniä päässäni. Sitten alkoi näkö mennä sekavaksi. Sitten Jeesus sanoi unessa että seuraa minua.
Tässä useampi: http://www.kotisatama.net/fi/usko/todistajat/
Ihmettelen sitä ettei yhteystiedoissa mainita mikä uskonlahko on kyseessä, vaan se tieto täytyy muita teitä hankkia. Minusta olisi rehellistä kertoa se.
En nyt puhuisi mistään lahkosta, mutta selkeästi ei käy selville, mitä suuntausta edustetaan.
Yhdessä kaverini kanssa rukoiltiin luonani.
Saatiin siinä molemmat sisäinen ymmärrys henkimaailman todellisuudesta, hyvästä ja pahasta ja että Herramme Jeesus Kristus on täydellinen Hyvyys.
Sitten ryhdyttiin Raamattua lukemaan pikkuhiljaa ja oli ihmeellistä kun tuntui että se oli kuin meille kirjoitettua.
Siellä puhuttiin meille tutuista asioista.
Ja se rauha ja ilo!!!🤗🤗🤗😁
Uskoontulomme tapahtui siis rauhassa kotona, ei mitään joukko suggestiota.tms.
Olimme varmasti etsikkoajassa molemmat ja varmasti sykäyksen rukoukseen saimme kun Näimme " Jeesus tulee, Oletko valmis?" julisteen.
Uskon lopun olevan Jumalan työtä, armoa.
Minulle on käynyt niin että aikuistumisen ja tietojen karttumisen ja kokemusten myötä lapsen uskoni on aivan henkitoreissaan. Se tuntuu surulliselta, mutta lapsuuteen ei voi eikä tarvitsekaan palata. Voisin verrata uskoa Jumalaan joulupukki -uskoon. Mitään ratkaisuja en ole tehnyt puolesta enkä vastaan.
Lienee aika tavallinen tilanne aikuistumisen myötä?