Ensinnäkin maataloustuki on vähän kuin hölmöläisten peiton leikkuuta. Veronmaksajilta otetaan rahaa, joka siirretään elintarvikkeiden tuottajille, jotta veronmaksajat saisivat halvempaa ruokaa.
EU:n tullimuurit tappavat 6600 ihmistä päivässä. Suuri osa tästä johtuu maataloustuista ja -tulleista. Jos Afrikka voisi lisätä osuuttaan kaupasta edes prosentin, se ansaitsisi 49 miljardia puntaa enemmän vuodessa ja 128 miljoonaa ihmistä vapautuisi köyhyydestä. Viisi prosenttia toisi jo 248 - 350 miljardia puntaa", kertoo Wikipedia.
Näin se on Suomi ja Eu saisi halvempaa ruokaa, kun se tuotettaisiin siellä jossa se on edullisempaa tuottaa. Näihän toimii teollisuuskin. Palvelut kuten terveydenhoito, niitä ei ole glopalisoitu, mutta voihan tulla aika , jolloin lähetetään potilas leikkaukseen ulkomaille. Venäjäkin voisi sitten perustaa Suomen rajan tuntumaan leikkauskeskuksen ja hoitokodit.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Maataloustukiaiset tuhoavat sekä kansallisen että kansainvälisen talouden. Rikkaiden maiden vastikkeettomat maataloustukiaiset ovat kehitysmaiden köyhyyden perussyy.
En takuulla ostaisi ulkomaista ruokaa - pitäkööt itse mössönsä. Siellähän on nälänhätää monessa maassa.
Mitä järkeä kuskata ruokaa kalliilla kustannuksilla kaukaa merten takaa? Päästöt jne.
Siitä mielellään maksaa, jotta saa lähiruokaa ja omasta maasta. Kallis valuutta tarvitaan muihin tuotteisiin ja investointihyödykkeisiin.
Opetelkoot tekemään jotakin kiinnostavaa tekniikan ym. puolelta, joka ei täällä kannata.
Vai että oikein tapetaan ihmisiä, kun ei haluta ostaa heiltä turhaan - onpa kieroa moralisointia!
Painutkoot suohon tuollaiset laskeskelijat! Naurettavaa.
Suurin osa kehitysmaista on kansaivälisen hätäapuruokinnan varassa
koska niiden hallitsijat ovat myyneet parhaat viljelysmaat
ulkomaalaisille yhtiöille tai valtioille, Kiina. Venäjä, arabiöljymaat
ovat maatalousmaan omistajina ja alkuperäisväestö on ajettu
syrjäseuduille.
Maataloustukiaisten ansiosta täällä uuninpankolla on mukavata köllötellä ja panna keskustaa tuulensuojaan. Käypkö katteeks? Röyh!
Me kaikki muistamamme, miten Eu ja Yhdysvallat sopivat maatalouksiensa tukemisesta Afrikasta ja Meksikosta tuotetun ruuan ja ruuan raaka- aineiden tuonnin estämiseksi. Nyt ei ole varsinkaan Afrikan valtavilla ja hedelmällisillä viljelysmailla mitään käyttöä, koska maanviljely on jäänyt näillä seuduilla kuokan ja vaskoolin tasolle. Pakolaisongelma on seurauksena tällaisesta lyhytnäköisyydestä. Jokainen voi karttapalloa vilkaisemalla todeta, että yksin Afrikka voisi hoitaa koko maapallon ruokahuollon. Joka tapauksessa näin tulee vielä käymään, kunhan ensin poistamme itsekkäät ja äärimäisen kalliit maataloustukemme. Maataloustuet varsinkin Suomessa ovat maailman suurimpina pahin kehityksemme jarru.
Suomalainen+200%+tappiolla++saastetta+ja+inflaatiota+tukiaisilla+tuottava+harrastelija+estää+köyhien+ja+oikeaa+työtä+tekevien+maataloustuottajien+pääsyn+markkinoille.+
Vastuullinen+kuluttaja+valitsee+kaupassa+ekologisen+ja+MTKkepuvapaan+ulkomaisen+elintarvikkeen.
Vaikka vain terveyssyistä kannattaa tukea suomalaista ruokatuotantoa. Jo Keski-Euroopan leveyksillä tarvitaan moninkertainen määrä kasvinsuojeluaineita Suomeen verrattuna.
Kaikkein turmiollisinta on tuottaa elintarvikkeita vientiin jättitukien mahdollistamana. Se tarkoittaa sitä, että annamme pääasiassa veronmaksajien euroja ja siinä ohessa aivan vähän elintarvikkeita ostajalle. Tälläinen rahan lahjoittaminen on syytä välittömästi lopettaa.