Suomen kannalta ja se nopeuttaa asioiden hoitoa.Mutta jos yksilö joutuu tietätämättään tai ilman juridista syytä tiedustelun alle ja enemmän kuin yhden protokollaattisen organisaation tutkittavaksi niin että ihmisoikeudet ja yksilönsuoja tulee räikeästi loukatuksi oli se sitten teknisesti vakoilua, seurantaa ja tiedonjakoa eli instanssien kesken
Tällöin yksilö voi hakea Euroopan Unionin oikeustuomioistuinten kautta oikeutta ja Hollannissa on juristeja jotka ryhmänä voivat ajaa jopa miljoonien eurojen kanteita jäsenvaltiota vastaan ottaen suuren osan korvauksista itselleen ts Asianajotoimistojen kulujen kautta mutta asianomainen kanteen nostaja saa suhteellisen hyvän korvauksen jos valtio on tiedustelutoiminnallaan aiheuttanut toteen oukeusasteissa haittaa ja kohtuutonta epäoikeudenmukaisuutta ja henkistä kärsimystä yksilönä Euroopan Unionin kansalaisena tai avio tai avo puoliso tai Schengen alueen ulkopuolisena joka turistina tai muuten tietyn sopimuksen tahi avioliiton tai muun syyn mukaan on joutunut tiedustelun ja sen myötä yksityisyyttä loukkaavien ja muiden lakia ja ihmisoikeuksien rikkomusten kohteeksi.
Tällöin yksilö voi hakea Euroopan Unionin oikeustuomioistuinten kautta oikeutta ja Hollannissa on juristeja jotka ryhmänä voivat ajaa jopa miljoonien eurojen kanteita jäsenvaltiota vastaan ottaen suuren osan korvauksista itselleen ts Asianajotoimistojen kulujen kautta mutta asianomainen kanteen nostaja saa suhteellisen hyvän korvauksen jos valtio on tiedustelutoiminnallaan aiheuttanut toteen oukeusasteissa haittaa ja kohtuutonta epäoikeudenmukaisuutta ja henkistä kärsimystä yksilönä Euroopan Unionin kansalaisena tai avio tai avo puoliso tai Schengen alueen ulkopuolisena joka turistina tai muuten tietyn sopimuksen tahi avioliiton tai muun syyn mukaan on joutunut tiedustelun ja sen myötä yksityisyyttä loukkaavien ja muiden lakia ja ihmisoikeuksien rikkomusten kohteeksi.
Vastaukset 125
Vanhimmat
Ja lakipykälissä on se että jos yksilönoikeuksien joutunut syyttä tiedustelu protokollan alaiseksi ja kynnys syytteiden ja sitä kautta tutkinnan lopettamiselle ei ole esteitä on tutkittavan tiedot ja aineisto määrättävä poistettaviksi rekistereistä että haittaa jatkossa yksilölle ei ole jos tahi tutkittava hakee valtion virkaan tahi työhön tahi koulutukseen joka vaatii turvaluokituksen tahi muun puhtaan rekisterin joka kertoo henkilön luotettavuudesta ja valmiudesta vastaanottamaan yhteiskunnallisesti tai muuten luotettavuudellaan vastaan annettuja työtehtäviä ja vastuita omilla tiedoillaan ja rekistereillään.
Niinhän sitä sanotaan mutta salainen tiedustelu pitää asiansa salassa eli ei tuhoakaan tietoa tai laittaa sen toisen maan tiedustelulle tallennukseen. Mjkään valvonta tällaista toimintaa ei voi estää, jos tiedustelulla on pahaa tahtoa ja sillähän on.
" jos tiedustelulla on pahaa tahtoa ja sillähän on. "
Tuostahan on olemassa esimerkki ... Zdanovin SIKALAUMAN avulla aikaansaatu "vallankaappaus" ja Suomi-TSEKA l. sisäm. Yrjö Leino ja TULIPUNAINEN-VALPO. ;-)
Samaa virhettä ei muuten toisteta ... .
IMHO.
Virhe koko imho
Perustele väittees .... tai pidä leipäläpes ummessa!.
IMHO.
Imhohan yrittää rajoittaa sananvapautta, niin kuin puhemies Risikko eduskunnassa edustaja Rinteen puheenvuoroa. Olet Risikon kanssa sama liiton miehiä, vrt Gestapo. Lue kirja suomen tiedustelusta 1919-39, jos osaat. Tuskin se on tänä päivänäkään siitä muuttunut muuta kuin pahempaan suuntaan.
- Edustamasi p*skapostausten osalta ... ei olisi ollenkaan huono idea, jos TROLLIT menettäisivät vapautensa ja SOME-yhteydet ulkomaailmaan, vaikkapa erittäin perustellisen (pitkän) tutkinnan ajaksi. ;-)
- En muuten ole. Ahas ... vertaat siis Suomen Kansallista Kokoomusta, saksan salaiseen valtionpoliisiin. Sehän vasta fiksua onkin. Ymmärrätkö reppana itsekkään, mitä tulit postanneeksi?.
- Mitäköhän kirjallista teosta allamainituista mahdoit tarkoittaa?. Kyseessä on lista lähteistä (WiKI), koskien suomen sotilastiedustelua ...
Lähteet
Elfvengren, Eero, Kosonen, Matti & Laidinen, Einar: Vihollisen selustassa: päämajan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1939–1944. Keuruu: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-22154-8.
Elfvengren, Eero & Laidinen, Einar: Vakoilua itärajan takana : Yleisesikunnan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1918–1939. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2012. ISBN 978-952-492-660-7.
Heiskanen, Raimo: Saadun tiedon mukaan... Päämajan johtama tiedustelu 1939–1945. Otava, 1989. ISBN 951-1-10173-0.
Karjalainen, Mikko (toim.): ”Kaukopartiot tiedustelutehtävissä (Lassi Saressalo)”, Salaisen sodan sivut: tiedustelua, vakoilua ja salatoimintaa jatkosodassa, s. 45–60. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2003. ISBN 951-25-1486-9.
Karjalainen, Mikko (toim.): ”Sotilastiedustelun synty (Eero Elfvengren)”, Salaisen sodan sivut: tiedustelua, vakoilua ja salatoimintaa jatkosodassa, s. 11–29. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2003. ISBN 951-25-1486-9.
Kosonen, Matti: Raja railona aukeaa: tiedustelua Neuvosto-Karjalassa vuosina 1920–1939. Joensuu: Kustannusyhtiö Ilias, 2001. ISBN 952-5309-18-5.
Kosonen, Matti: Talvisodan tiedustelijat. Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-347-5.
Mäkelä, Jukka L.: OsKu : Tiedustelua ja kaukopartiointia välirauhan ja jatkosodan ajoilta. Porvoo : WSOY, 1966. ISBN puuttuu kirjasta.
Paarma, Harri: Salaista tiedustelua Napapiirillä 1939. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto, 1970. ISBN puuttuu teoksesta.
Pale, Erkki, toim. Reijo Ahtokari: Suomen radiotiedustelu 1927–1944. Viestikoelaitoksen kilta, 1977. ISBN 952-90-9437-X.
Rislakki, Jukka: Nimeni on Salokorpi – Toivo Salokorpi. Sotilasaikakauslehti, 2003, nro 3, s. 55–60. Helsinki: Upseeriliitto.
Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1938.
Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957.
Turunen, Pekka: Salaisen sodan asiamies - Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta. Helsinki : Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-7066-9.
Aivan ehdottoman tarpeellinen laki. ABC:llä ruokailevat ja kahvittelevat poliisit eivät nykyisin enää kuule, mitä naapuripöydässä istuvat hämärämiehet suunnittelevat, kun heillä on se virvenappi korvassa. Niinpä poliisin rikostiedustelun tulee käydäkin etukäteen asentamassa hämärämiesten pöytään mikrofoni ja lähetin, jonka lähetyksen kahville tulevat poliisit voivat kuulla korvanapistaan.
Tässäkin on kyllä varottava tilannetta, että poliisit sekoittavat tämän lähetyksen komentokeskuksensa ohjeisiin. Olisi se aika noloa, jos poliisit kuullessaan tiirikka-Tomin sanovan kassakaappi-Kallelle, että "haepas tuolta tietyömaalta yks dynamenttipötkö ja työnnä se tuonne pihalla olevan poliisiauton pakoputkeen", pitäisivät sitä komentokeskuksen käskynä ja toimisivat sen mukaan.
Nyt kokoomus paljasti vihdoin todelliset karvansa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14982757/tiedustelulaki#comment-92935551
Tuli todellinen pommi porvarihallituksen ja erityisesti kokoomuksen ajamasta tiedustelulain massavalvonnasta. Porvarihallitus haluaa todellakin ulkoistaa suomalaisten urkinnan Natolle ja USA:lle eli NSA:lle ja CIA:lle. Hyvästi suomalainen tietotaito, yrityssalaisuudet, kilpailutukset ja patentit. Vastapalvelukseksi kokoomus saa jatkossakin vaalivoittoja.
HS - Hallitus esittää: Ulkomaisille tiedustelupalveluille lupa auttaa salaisissa operaatioissa Suomen sisällä
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005574038.html?share=c1650f4d9071df4f906ff4e2990e8c59
"Tiedustelulait antaisivat vieraiden maiden tiedustelulle luvan salaiseen tiedusteluun Suomessa Supon ja Puolustusvoimien ohjauksessa ja apuna. Hallitus uskoo, että Suomi hyötyisi ulkomaiden agenttien taidoista erityisesti tietoverkoissa. HS seuraa tiistaina eduskunnan lähetekeskustelua, joka koskee siviili- ja sotilastiedustelulakeja, tiedustelutoiminnan valvontaa ja luottamuksellisen viestin salaisuutta."
Saako ulkomaalaiset bondit tappoluvatkin täällä?
Naton hybridikeskuksella ”lupa tappaa”
https://mvlehti.net/2017/09/10/naton-hybridikeskuksella-lupa-tappaa/
"USA:n ja Naton hyvin organisoitu salainen sotilastiedustelukeskus ”hybridiosaamiskeskus” on saanut Suomen laissa rajoittamattomat toimintaoikeudet ja täydellisen syytesuojan. Hybridiosaamiskeskuksella on siis lupa tappaa.
Suuremmat vapaudet kuin YK:lla ja suurlähetystöillä."
Mitä nämä salaiset ulkoistetut operaatiot ovat?
Vankilennot?
Sieppaukset?
Kidutusleirit?
Teollisuusvakoilu?
Niinistön puhelimen kuuntelu?
Kyberhyökkäykset?
Vaalien manipulointi?
Porvarihallitus kokoomus etunenässä paitsi myy Suomen kansallisomaisuutta ja itsemääräämisoikeutta(EU-liittovaltio, taakanjako, yhteisvastuut) sekä ulosliputtaa suomalaista työvoimaa, myy myös Suomen turvallisuuden ja suomalaisten valvonnan ulkomaille.
Vakoilulaki - Vallankaappaus - "Tiedustelulaki hallituksen esityksenä" USA:n geopolitiikkaa ajamassa
https://finnsanity.blogspot.fi/
Miksi valta pitää luovuttaa julkisesta demokratiasta salaisille militaristisille organisaatioille, joita ovat mm. CIA, MI5, MI6, ja mossad ja jotka jo ohjaavat suomalaisia militaristisia valtion organisaatioita Suomessa?
Kuinka Suomea militarisoidaan huikeilla valheilla ja kansanedustajia painostaen valetiedolla, USA:n ja CIA:n laajalla hybridisodalla, propagandalla. Vieraiden valtojen geopolitiikalla, uudella kolonisaatiovaikuttamisella.
Onko militarisointi ja kylmän sodan propaganda hyväksi meille suomalaisille ja pohjoismaille?
Vakoilulaki ja vallan luovuttaminen vieraalle geopolitiikalle.
Tiedustelulaki on Venäjän informaatiosodankäynnin kohteena, mistä yllä oleva valheita vilisevä kirjoitus on esimerkkinä. Tietenkin, koska voimaan tullessaan laki vaikeuttaa Venäjän vakoilutoimintaa Suomessa.
"Miksi valta pitää luovuttaa julkisesta demokratiasta salaisille militaristisille organisaatioille, joita ovat mm. CIA, MI5, MI6, ja mossad ja jotka jo ohjaavat suomalaisia militaristisia valtion organisaatioita Suomessa?"
Ymmärsit tuon uutisen väärin. Siinähän sanotaan selvästi, että
"Itsekseen ulkomaiset tiedustelupalvelut eivät kuitenkaan saisi Suomessa tiedustella, vaan lakiesitykset edellyttävät niiltä yhteistyötä Supon tai Puolustusvoimien kanssa. Tiedustelupalveluiden pitäisi samalla toimia Suomen lain mukaan, hallituksen esityksessä sanotaan.
Lisäksi ulkomaiden tiedustelupalvelut olisivat Supon tiukassa seurannassa ja ohjauksessa: hallituksen esitys siviilitiedustelulaiksi esittää, että vieraan valtion tiedustelija toimisi suojelupoliisin vastuulla, määräysvallassa ja johdolla."
Lisäksi unohdit kokonaan perustelut:
"Hallitus esittää uusia pykäliä sen vuoksi, että tiedusteluyhteistyöstä olisi hyötyä Suomelle: ”Ulkomaisella virkamiehellä voi olla sellaista osaamista tai muita ominaisuuksia, joita suomalaisella virkamiehellä ei ole ”, hallituksen esitys muotoilee."
Myös SDP näyttää haluavan porvarihallituksen kokoomuksen, kepun ja sinisten tapaan tiedustelulain massavalvontaoikeudet suomalaisten poliittisten toisinajattelijoiden valvonnan takia terrorismin ja Venäjän hybridivaikuttamisen sijaan, joita käytetään vain keppihevosina myydä urkintalaki kansalle.
Vastarinta: Tiedustelulaki tarvitaan Vastarintaliikkeen vuoksi, sanoo demareitten kansanedustaja
https://mvlehti.net/2018/02/24/vastarinta-tiedustelulaki-tarvitaan-vastarintaliikkeen-vuoksi-sanoo-demareitten-kansanedustaja/
"Tytti Tuppurainen tunnustaa avoimesti, että tiedustelulakia tarvitaan kansallismielisten toisinajattelijoiden vainoamiseksi.
Jesse Torniainen kirjoittaa vastarinta.com:ssa eduskunnan tiistaina käydystä tiedustelulain käsittelystä. SDP:n Tytti Tuppurainen puolusti tiedustelulakia perustellen sen tarpeellisuutta Vastarintaliikkeen olemassaololla:
”Arvoisa rouva puhemies! Esityskokonaisuus on perusteltu ja tarpeellinen. Suomeenkin kohdistuu uudenlaisia turvallisuusuhkia: kyberhyökkäyksen, hybridisodan käynnin muoto tai vaikkapa väkivaltaiset poliittisen ääriliikkeet niin kuin Pohjoismainen vastarintaliike, Krimin kriisi – nämä kaikki perustelevat sitä, että päivitämme tiedustelulainsäädännön ajan tasalle.”
Tässä kuultiin ilmeisesti ensimmäinen avoin tunnustus siitä, että tiedustelulain tärkeimpänä pointtina pidetään sen käyttämistä poliittisen järjestön aktiiveja vastaan, eikä suinkaan terrorisimin torjuntaa lain avulla."
Mitä ihmettä, terrorismia ei edes mainittu vaikka Turun terroristisen puukko-iskun takia porvarihallitus ja varsinkin kokoomus on tiedustelulakia pikaisena ajanut ja vaatinut. Totuus on sittenkin aivan toinen, massaurkintaoikeudet halutaan kantasuomalaisten nykypolitiikkaa kritisoivien "vihapuhujien" metsästämiseen, jopa venäjän hybritrollit ovat pelkkä tekosyy Natottajilla. Poliittinen eliitti ja polpo saa kansa kuriin ja ojennukseen poliisivaltiolla.
Massavalvotaanko suomalaisia siis pian ulkomaille ulkoistetulla urkinnalla?
Hallitus esittää: Ulkomaisille tiedustelupalveluille lupa auttaa salaisissa operaatioissa Suomen sisällä
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005574038.html?share=c1650f4d9071df4f906ff4e2990e8c59
Mitä muuta Suomi menettää ulkomaile kuin kansalaisten yksityisyyden?
Tämä on kyllä isänmaallisen hyvinvointivaltiodemokraatin kirjoitus, joka ei halua ulkomaisten tahojen pääsevän vapaasti mellastamaan Suomeen sen takia että kokoomus on seljällään ja odottaa jotain hämäriä korruptioetuja tästä toiminnasta. Se on selvää että ulkomaalaisille ulkoistettu tiedustelu maan sisällä auttaa varastamaan Suomesta paljon rahanarvoista, joka pitää maan kokoaan suurempana. Venäjän toimet on perseestä, mutta ei sen takia kannata antautua toisten vietäviksi, jotka tosin tajuavat ajaa omaa etuasemaansa toisin kuin Suomen ruskeakielten hallitus. No se myy muutenkin Suomea pala palalta globalistihyväveljilleen. Raha on jumala ilman isänmaata.
Kuulostaisi enemmän isänmaalliselta, jos kirjoitus ei olisi valheita täynnä.
Lindenhän tunnettuna kokoomusministerinä kävi kauppaamassa vakoilutuotteita Ugandan tiedustelulle, tiedustelulailla ulkoistetaan amerikkalaisille ja eun tiedustelulaitoksille suomen tiedustelu kuten kokoomus haluaa, Lindenin laitteilla kuulemma aletaan vakoilemaan Suomen kansalaisia. Kyllähän tämä toiminta on Suomen etujen myymistä eniten tarjoaville, ei kokoomuslaiset ole suomalaisia vaan itä-amerikkalaisia.
Tiltun ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.
arkkiveisu veisaa vaan kokomustia trollejaan
Voi hulluparkaa.
Tiedustelu on villi länsi, ei siellä tiedustelijoita mitkään lait estä, se tiedetään historiasta.
Pöljällä on halvat huvit näköjään
Supotrollit meuhkaa tiedustelulain puolesta kuukausipalkalla.
Valtiopetostehtailua puhuu asiaa, kyllähän suomea myydään lännen tiedustelulle tiskin alta. Esimerkit lännen tiedustelun touhuista ovat yleisessä tiedossa mm. vikileaks kautta. Näistähän ei lännen hallitukset eivät moiti suurta ja mahtavaa USA n CIA a ja NSA a niin kuin lennokkimurhistakaan. Myös valtion ja kuntien omaisuutta yksityistetään kiihtyvällä vauhdilla suomessa ulkomaisille yhtiöille. Aina_sama_laulu on kuuro ja sokea tai on niin mustat CIA lasit päässä ja NSA kuulokkeet korvilla ei tiedä mistään mitään, kuin huutaa, että ryssän trollit on asialla olipa kysymys mistä vain.
aina_sama_laululla on aina kommentti: kirjoitus valheita täynnä, kerro missä
Nytkö TROLLI vasta saa tietoonsa ja tenhottaa internationaalia hoilaten, että teemme/tulemme tekemään yhteistyötä mm. CIA:n, MI6:n, Sureten, jne kanssa ... . Oi, voi teitä pojanm*lkkuja. Tuota yhteistyötä on jatkunut jo kauan ennen teidän aikaanne ... syykin lienee valtaosalle suomalaisia päivänselvä. Teille ei asia ole valjennut ... MIKSIKÖHÄN?.
Olisiko IDIOTISMILLA ja keskenkasvuisen NAIVISMILLA kenties osuutta asiaan ... ?.
Kun kantiksen taustat ovat kunnossa, ei ole mitään tarvetta kehittää itkupotkuraivareita kotimaisesta tiedustelulain ajantasaistamisesta, varsinkaan, jos käyttää aktiivisesti somea, eri bonuskortteja, jne. jossa susta kerätään kaikki jakamasi tieto ... perskarvan väriä ja lempi välipalaasi myöten.
IMHO.
Esimerkkinä väite tiedustelun ulkoistamisesta. Se on perätön. En pidä isänmaallisena tekona, että maanpuolustustamme pyritään heikentämään valheellisella vaikuttamisella.
44.div tykittää tiedustelumies niinkuin ainakin. Vuodatuksesta näkee, että miten tiedustelu toimii, kyllä se sinunkin karvoituksen väri on tiedossa. Varo vaan ettei, joku leikkaa niitä pois. Jatka vain Torniaisen potkuraivareiden harjoittelua itkien, että selviät.
Se on uhka-arvio tiedustelulain vaikutuksista suomen kansalaisten intimiteettisuojaan ja sananvapauteen. Trollit aina vetoaa isänmaallisuuteen kuten kokomustatkin
44.div lla taitaa olla syy idiotismin puolella. Economist lehdessä luki, että Suomen tiedustelu oli maalittamassa USAn ydinohjuksille Suomessa maaleja amerikkalaisten tiedustelijoiden kanssa. Tällaistako se 44.div isänmaallisuus, taisi olla Stalin divisioona ja Stalinin tiedustelumies
Viittaat minun edustavan idiotismia ja hetken päästä vahvistat postauksessasi avoimesti olevasi tietoinen suomen tiedustelun aikaisemmasta yhteistyöstä ulkomaisten tiedusteluelimien kanssa. Vahvistat siis samalla aikaisemman postaukseni olevan totuudenmukainen ja valehtelevasi.
Näin se TROLLIN logiikka ontuu, kuten aina. Wanhat Suomalaiset Wiisaudet "Valheella on lyhyet jäljet" ja "Ahneella on p*skainen loppu" luonnehtivat loistavasti TROLLIN sekoilemista sanomansa kanssa.
Montako suostumusta olet antanut turvallisuusselvityksen tekemistä varten, töitä hakiessasi ... saitko hakemasi työpaikan?.
Minusta on tehty, eikä estettä ole ollut ... koskaan. ;-)
Sellaista on minun isänmaallisuuteni suomea kohtaan ... .
IMHO.
Ja sekö olisi syy olla säätämättä ulkomaista tiedustelua rajoittavaa lakia?
Yhtenä ongelmana on se että jos Interpolilta tai esimerkiksi tietyltä Ranskan tiedusteluviranomaiselta tulee tutkinta pyyntö Suomesta niin viranomaisprotokolla toimii aivan oikein ja moitteettomasti mutta tiedon keruu,tallennus ja merkinnät tietyksi ajaksi tiettyyn tietokantaan toimivat mutta tiedon jakoa eri administraatioiden välillä ei valvo kukaan joten jopa Ranskan junia, logistiikka ja lentokoneliikennettä valvovat viranomaiset saavat ja pystyvät pääsemään tiedostoihin vaikka tiedusteluprotokolla "nimellisesti" on rajattu vai ja ainoastaan tietyn tiedustelun jaoston käytettäväksi.
Kyllä ranskalaiset ovat niin laiskoja toimimaan että eiköhän sen työn lopulta suomalainen viranomainen joudu lopulta tekemään ja valvomaan ilman ylityölisiä
Kekkonen oli niin oikeassa kun piti kokoomuksen hallituksen ulkopuolella, sehän on todella vaarallinen?
Se olikin demokratian vastaista.
Ja tässä tulee nämä tärkeät seikat että kun muslimit,virolaiset,venäläiset,ruotsalaiset aikuiset ja lapset rakentavat Suomessa yhteiskuntaamme niin annamme heille mahdollisuuden loistaa ja iloita kauniissa Suomessamme ja yhdessä urheillaan,kunnioitetaan perheitä, nautitaan hyviä ruokia,opitaan kulttuureja ja nähdään että heillä perheet,isät ja äidit ,lapset ja mummut ja papat ovat yhdessä ja he ottavat meidät vastaan ja avaavat meille ovet ja toivottavat tervetulleiksi Tutustumaan Heihin Ja ihan oikeasti.
Kyllä näin, mutta jos alkaa paukkumaan kuten Ruotsissa?
Ennen naapurin mummo tai pappa tai se pieni poika oli se paras tiedustelupoliisi pienessä kylässä ja 9 vuotias Sherlock Holmes kirjoitti vihkoon koulumatkoillasn rekisterinumeroita ja pikkusisko keräsi kiiltokuvia ja oli jopa parempi salapoliisi kuin Rouva Marple ja nyt ovat ajat muuttuneet ja tarvitaan kauniiseen nukkuvaan Ruusukylään ja sinne vanhaan kirkonkylän sotamuseoon yltiösankareita,suojeluskunta ja sotaisa tiedusteluosasto jota johtaa lukiossa huonot arvosanat saanut sotahullu kiusaaja Kalle
CIA ja NSA ovat nyt sitten temmeltämässä Suomen maaperällä ihan vapaasti ???
NATOtrollit ovat kipinöissään Suomen tiedustelulaista jonka kaikkia sääntöjä ei edes tunneta.
Tiedustelulailla pyritään seulomaan pelkästään omia kansalaisia mutta huumerikollisuus senkun vain rehottaa Suomessa tämänkin jälkeen.
Tiedustelulaki ei poista huumerikollisuutta vaan pyrkii vain lisäämään CIAn huumebisnestä aivan vapaasti Suomessa.
Ja tätä sitten pidetään hyvänä asiana ???
"CIA ja NSA ovat nyt sitten temmeltämässä Suomen maaperällä ihan vapaasti ???"
Ja rehtinä tiltuna tietysti oletat, etteivät GRU, FSB, SVR ja FAPSI ole tehneet sitä samaa jo pitkään. ; )
1. Naton epämääräinen isäntämaasopimus
2. Naton hybridikeskus, jonka koskemattomuus on suurempi kuin diplomaateilla "lupa tappaa bondit".
3. Tiedustelulain massavalvontaoikeudet, jotka voidaan ulkoistaa ulkomaisten tiedustelupalveluiden hoidettaviksi.
Tässä on aika selvä jatkumo ja toimintaohjelma.
Kolme valhetta. Isäntämaasopimuksessa ei ole mitään epämääräistä, mitään Naton hybridikeskusta saati tuollaisia oikeuksia ei ole olemassakaan, eikä tiedustelulaki ulkoista valvontaa ulkomaille.
Aika selvä jatkumo valehtelussa.
Uuden tiedustelulain perusteella CIA ja NSA saavatkin sitten tiedustella suomessa vapaasti, ehkä SupoPelttarin hyviä ystäviä, mutta ainahan amerikkalaiset ovat saaneet tiedustella suomessa vapaasti. Siinä oikein suomensyöjät.
Eivät saa.
Toivossa on hyvä sanoi lapamato
Isäntämaa sopimuksessa on paljonkin hämärää, sen hyväksyminen ohi eduskunnan, velvoitteet Nato avustamisesta ilman, että ollaan Naton jäseniä. Eli ollaan Naton tukikohta ja tiedustelulain yhteistyöpykälä aiheuttaa sen, että ollaan Naton tiedustelualusta. Aina-sama-laulun on turha kusettaa, näkyy olevan aina sama laulu; NATOA NATOA VAAN
Perustelepa, miten isäntämaasopimus muka tehtiin ohi eduskunnan, kun sitä valmisteltiin eduskunnassa yli neljä vuotta ennen allekirjoittamista?
Eduskunta ei hyväksynyt isäntämaa sopimusta, vaan se valmisteltiin valiokunnassa ja edustajille annettiin ulkomaan kieliset versiot ja ennen kuin edustajat sai sen käännettyä , niin sen olikin joku kentsu allekirjoittanut. Hyvin hämärää noin demokratian kannalta
Valiokunnissa on kansanedustajia, ja he valmistelivat itse sopimuksen suomenkielellä. He itse päättivät, ettei sopimusta viedä suureen saliin heidän itsensä siellä käsiteltäväksi. Lisäksi kansanedustajien kielitaito riittää englanninkielisen allekirjoitusversion ymmärtämiseen.
Siinä sen näkee, kansalle ei haluta esittää eduskunnassa näin oleellista sopimusta, tämä on taas sitä oikeiston kikkailua, tuskin sopimuksen vastustajilla edes oli tietoa tällaisesta menettelystä. Kokoomus pääsi taas vetämään lipan alta natsi-jussin avulla.
Ja oikeisto on olevinaan niin demokraattinen
Voitko kertoa tarkemmin, millä lailla sopimus olisi pitänyt esitellä kansalle, ja mikä tekee sopimuksesta erityisen oleellisen? Ihmettelen myös, millä lailla liität esimerkiksi Erkki Tuomiojan kokoomukseen? Tietänet varmaankin hänen osuutensa sopimuksen valmistelussa.
kyllä minä tiedän, en kerro, ota selvää
Huvittavaa.
Lapsellisuutesi on huvittavaa ... jopa 3-luokkalainen osaa näsäviisauden paremmin, kuin kaltaisesi LOOSERI!.
IMHO.
seniilin sotahullun horinoita
Asinus ad lyram ........ siinäpä TROLLIN postauksen anti .........
osoitit älykkyytesi, mutta mihin suuntaan
Se osoittaa, että kansanedustajille maksetaan ihan turhasta.
... ja tysin ylimitoitetut korvaukset ... suhteutettuna työn vaativuuteen ja paikallaolovelvoitteen noudattamatta jättämiseen. Eläkkeestä puhumattakaan.
Noh ... kääriliinoissa ei edellenkään ole taskuja. ;-)
IMHO.
Uuden Suomen mielipidekirjoituksen mukaan isäntämaasopimus olisi pitänyt hyväksyä eduskunnassa, koska se on valtiosopimus eikä mikään muistio. Lisäksi suomen on pakko ottaa NATO tukikohtia suomeen, koska kiistatapauksessa Natolla on 2 ääntä ja Suomella yksi sopimuksen mukaan. Suomi ei ole tehnyt mitään varaumia ydinaseiden sijoittamista vastaan Suomeen sopimuksessa. Onko Suomen sotavoimien ylipäällikkö Jens Stoltenberg ja varapäällikkö Sale. Kaikki kansanedustajat eivät ole valiokunnassa ja siellä on voitu tehdä äänestyspäätöksiä ja ehkä vaitiolopäätös. Eipä ihme, että valiokuntaan kuulumattomat edustajat ovat olleet ulkona englanninkielisine sopimusteksteineen dangerosenglannilla.
Eipä ihme, että silloin eduskunnassa edustajat oli kuohuksissaan sopimustekstin julki tullessa. Supo on myös tutkinut isäntämaasopimusta ja sen sopimista, mutta eipä ole kuulunut tuloksia.
Tuolla epäonnistuneella tulkinalla ... Eipä ole ihme, että TROLLI on pihalla, kuin tamppooninnaru. ;-)
IMHO.
Sopimuksen realisoituessa eduskunta eikä presidentti sovi tukikohdista eikä ydinaseiden sijoituksesta, vaan natojoukkojen komentaja ja suomen puolustusvoimien komentaja.
Suomi ei ole NATON jäsen, mutta Suomi on NATON alusmaa.
Suomensyöjä voi työntää tamponin naruineen sinne minne päivä ei paista, tulkinnan on tehneet viisaammat kuin suomensyöjä.
Kaada TROLLI ittelles vaan ... .
Mahtaa olla elämäs melko helvatan yksinäistä ja v*ttumaista, kun apu ei kelpaa ... .
Ei ihme, että aikas kuluu palstalla typeryyksiä suoltaessas.
ps. Ammattimies ajaa kelillä, kuin kelillä ja pelillä, kuin pelillä ... . ;-)
IMHO.
Isäntämaasopimuksessa ei tulkinnanvaraa, vaan sen mukaan tehdään, mitä sopimuksessa on sovittu.
ajele rauhassa
Tiedustelulaki loukkkaa ihmisten perusoikeuksia.Suomesta tehdään poliisivaltiota.No matuja voidaan urkkia mutta ei suomalaisia.Kokoomus on tosiaan sotkenut Suomen asiat perusteellisesti.
Putinisti on siis huolissaan, että suomalaiset viranomaiset saisivat oikeuden tehdä sitä samaa, mitä ulkomaalaiset tekevät meille jo nyt. Häntä ei huoleta ollenkaan ulkomaiden tekemä vakoilu tai tiedustelu.
Ei huoleta. Minusta on vain hyvä, että ulkomaalaiset tietävät, millaisina pelleinä me heitä pidämme ja oppivat ehkä itsekin tajuamaan, millaisia pellejä he ovat. Ihmisiä asuu erittäin rajoitetusti Pohjoismaiden ulkopuolella ja Amerikan mantereella ihmisiksi voi laskea vain osan alkuperäisasukkaista, nimittäin ne, jotka vielä taistelevat asekädessä 1492 tullutta miehittäjää vastaan.
Onpas mukava kuulla, että kannatat tiedustelulakia, vaikkakin kovin omituisin ajatuksin. Koska me olemme mielestäsi oikeita ja aitoja ihmisiä, eihän silloin voi olla haitaksi jos tiedustelun nykyaikaiset keinot ovat käsissämme.
Kuka meitä vakoilee?Ei tavallisen ihmisen touhut kiinnosta minkään maan tiedusteluviranomaisia.nyt sitten pitäisi vakoilla oman maan kansalaisia.En tiedä mistä tiedustelulaki malli kopsattu USA:sta,Venäjältä tai DDR:stä?Suomeen tämä ei ainakaan sovi.
Jos nyt ihan välttämättä haluat urkkia tietoosi, mitäs sinusta ajattelen, niin omapahan on tuleva vitutuksesi.
Todellisuudessa tietenkin tiedustelulaki on täysin hyödytön ja tarpeeton, mutta se tehdään ja tuputetaan kansalle ameriikan malliin turhan "turvallisuus"viranomaisten tyhjäntoimittajalauman kasvattamiseksi kuluttamaan valtion rahoja, joita on velanottamisen jälkeen taas ihan liikaa.
Minä en kauheasti edes epäile, etteikä Supolla ole jo nytkin keinonsa saada kaikki ne tietonsa, jotka se haluaa saada. Turun puukottajaa ei napattu ennen tekoaan, koska seurattavaa kuulema oli liikaa. Jos meillä olisi ollut tiedustelulaki, seurattavaa olisi ollut vielä enemmän. Ja aivan samanlaisia selityksiä olen lukenut esim. Ranskan terrori-iskuihin liittyen.
Miksei ne sitten tiedustele ja urki näitä ulkomaan tiedustelijoita eikä seulo koko kansaa, tuskin sillä seulonnalla on mitään tekemistä ulkomaan tiedustelun kanssa. Tiedustelu on laiton maailma, jota tuskin laillakaan saadaan valvottua.
Mistä sait päähäsi että koko kansa seulotaan? Ihan ufo juttu.
Supon Pelttari kertoi televisiossa ja sanoi, että ylimääräiset tiedot tuhotaan, kyllähän se on selvää massavalvontaa. Minusta niillä menetelmillä tongitaan ihmisten digitaalista mediaa perustuslain vastaisesti, ilman että ihminen on syyllistynyt yhtään mihinkään.
Titlujen maanpetoksellinen toiminta voi kiinnostaa... Tiedetään, kuka pääsee ensimmäisenä aitan taakse, kun tulee tiukka paikka! Ei ihme, että tiltuilla ruskea valuu punttia pitkiin!
Ja kuka meitä vakoilee? No, veli venäläinen tietysti, pahat mielessään. Niinkuin aina!
Paremminkin CIA ja NSA.Venäjää ei kiinnosta Suomi.Ei täällä ole mitään vakoiltavaa.Tiedustelulakia voi soveltaa korkeintaan politiikkojen ,liikemiesten törmäilyihin Ugandassa tms.
Kaikki mahdolliset maat tätä sivustoa seuraa, joilla tekniikka hallussa ja lisäksi SUPO ja Suomen sotilastiedustelu. Että silleen...mutta ei se vittuilua haittaa. Onhan näitä sivustoja niin paljon, ettei näitä tavallinen selaaja näe
mee ite aitan taa tee mitä miehen pitää tehdä
Sinua ei nyt kukaan viitsi vakoilla ymmärrettävistä syistä
Tiedustelulait ovat asianmukaisesti valmistellut ja hyväksytään aikanaan valvontatoimineen eduskunnan haluamassa muodossa.
Kokoomus ei siitä määrää, eivät myöskään tiltut.
Vasemmisto luonnollisesti vastustaa lakeja, koska ne edistävät maamme turvallisuutta.
Vastustus on silmän lumeeksi painotettu valvonnan lisäämiseen. Sillä heikennettäisiin lakien tehoa.
Kohti urkintayhteiskuntaa tai sanotaan että sitä ilmiötä voimistetaan entisen NL:ton malliin.
No ei sinne päinkään. Ulkoinen ympäristö muuttuu ja suomen turvallisuutta valvovien tahojen on pysyttävä mukana kehityksessä. PISTE!.
Jännä vaan, kuinka vasurit ja sossut ovat tällasissa asioissa liki aina vastakarvaan. Liekkö syynä, joidenkin yksilöiden, mahdolliset yhteydet SVR:ään?.
IMHO.
...piste? Nythän keskustelu vasta alkoi.
Siinä taas supon tekoäly vouhkaa. Tiedustelulaki johtuu siitä, kun poliisi ilmoitti kokoomusjohtoiselle supolle, että vastaanottokeskuksessa on epävakaa, murhanhimoinen maahanmuuttaja. Supo teki uhka-arvion, ettei siitä ole välitöntä uhkaa ja ei tarvita toimenpiteitä. Tästä huolimatta tämä maahanmuuttaja sitten puukotti ihmisiä Turussa. Kokoomus on nyt hädissään, kun kokoomustaustaisen Pelttarin Supo töppäsi näin rankasti.
Niinpä kokoomus, peitelläkseen tätä Pelttarin töppäystä ja ehkäistäkseen Pelttarin Supoa töppäämästä uudelleen, haluaa nopeutetussa lainsäätämisjärjestyksessä saada voimaan tiedustelulain, jolla päästään suomen kansalaisten digitaaliseen viestitään ja sosiaaliseen mediaan ja ihmisen digitaalisiin rekistereihin. Kaikki tietävät kuitenkin, ettei digitaalisella urkinnalla yhtään puukotusta tai muuta murhaa estetä. Supo pitäisi lakkauttaa ja antaa poliisille supon hommat niin ne tulee hoidettua. Miten Supon toiminta-aluetta laajennetaan ulkomaille, kun se ei pysty hoitamaan hommiaan Suomessakaan.
"Kaikki tietävät kuitenkin, ettei digitaalisella urkinnalla yhtään puukotusta tai muuta murhaa estetä"
Onhan niitä estetty maailmalla vaikka kuinka monta.
Eiköhän kokoomus määrää apupuolueiden sinisten ja kepulien avulla. Me tiltut ei kyllä päästä vaikuttamaan mitenkään, että estettäisiin 20-30-40 luvun poliittisen EK-poliisin paluun.
Ei luetella yritysten nimiä mutta Tanskassa eräs tunnettu tietokoneruutua ja huolto olivat asentaneet asiakkaan tietämättä portit ja laitteet huollettavana koneeseen ja myöhemmin salakuuntelulaitteet ja portit löydettiin ja asiakas aloitti oikeudenkäynnin huoltotoimenpiteitä antanutta yritystä vastaan.Asiakas voitti ja sai kovan korvauksen yksityisyyden ja rikollisen tiedustelun ja sen kautta korkeimman oikeuden päätöksen jossa asiakas todettiin syyttömäksi urkintaan ja salakuuntelutekniikan asentajat niin välittömät kuin välilliset syytteeseen ylilyönneistä ja ihmisoikeuksien rikkomisista toden näytetyksi ja korvauksiin kyseisessä tapauksessa.
toisinajattelijat suu pannaan, kun puolustusvoimat saa paremman käsityksen ketkä kirjoittelevat natovastaista soopaa? Kyllä vastaiset hiljentyy ja Suomen liittyminen Natoon nousee kannatus nousee pilviin. Mitenkä suu pannaan vastaiset ja tiltut?
Hävetkää kaikki vastaiset toisinajattelijat, pian olette vähemmistö sillä Nato kannatus on pian todellisuudessa yli 60 prosenttia!!
IMHO.
...uuden lain, äkkiä Natoon!
Natovastaiset kirjoittajat siis tiedustelulain seurannassa? Ovatko myös porvarihallituspolitiikan vastaiset, EU-liittovaltio-taakanjako-vastuunjakopolitiikan vastaiset, ovet seljällään -haittamaahanmuuttopolitiikan vastaiset, kansallisomaisuuden myynnin vastaiset ym. ym. syitä varmaan löytyy jos ei kannata kokoomuksen poliittisideologista linjaa.
Henkilöllisydet tutkitaan, haitataanko elämää, tehdäänkö kotikäyntejä, kuunnellaanko puhelinta? Mihin tämä kyttäävä varjohallinto piilossa on valmis, jotta sen politiikka toteutuu ja vastustavat näkemykset saadaan blokattua ja sensuroitua?
...tule seurata Nato keskusteluja, se tarkottaisi, että heillä olisi kanta Nato jäsenyyteen, mutta kun heillä EI SAA OLLA KANTAA NATO JÄSENYYTEEMME, NIIN MITENKÄ HE ITSE SAAVAT SEURATA NATO KESKUSTELUA. TÖRKEÄÄ POLITIIKKOJA KUSETETAAN TAI OVAT JUONESSA ITSE MUKANA!!
Päättäjät varmistakaa, ettei tässä käy näin!!
Täälläkin vakituisesti kirjoitelee kaksi kenraalia Naton puolesta ja ne tekevät ihan mitä vaan, että joudumme Natoon.
sen kun näkis, puolustusvoimat ei mitään tiijä
Tiedustelulaki on syvältä, puutteellinen ja jolla on tarkoitus luoda pelkästään uusi valvomaton lain ulkopuolella oleva organisaation. Sossut ja vasemmisto ovat kerrankin oikeassa ja oikealla asialla. Ei pidä luoda suomalaista FBI/CIA tai sen piiloorganisatiota, jota ei valvo kukaan edes lain mukaan. Väestöltään pienessä valtiossa, jonka väkimäärä eie des riitä Pietarin väkimäärään, täysin hallitsematon orgnisaatio johtaavälttämättä johdon korruptioon ja tarkoitushakuisiin johtopäätöksiin. Eikö nykyisistä poliisijohtajista suuri osa ole tutkinnan alla jo pelkästään nykyisten valtaoikeuksien vuoksi. Miten olisi laita, jos jollekin näsä johtoiselle organisatiolle annetaan vapaat kädet? Ei vaan tule mitään. Näsiin ja kepuun ei kannata luottaa ja niin kiireellistä asiaa ei ole ollut, että harkinta aikaaei riittäisi. "Lemuaa kun pierasee, sano ranskalainen"
Aarnion tapainen valtionvirkamies jolla on valtaoikeudet tiedustella ja junailla Nato metkuja, sekä ottaa lahjuksia tiedustelupalveluilta, siinä sitä Nato kenraalia kerrassaan.
Jos meidät pakotetaan Natoon, ei juuri kukaan suostu menemään varusmieheksi armeijaan ja reservistä poistutaan joukolla, näin toimii isänmaalinen ihminen. Ne jotka jää kapiaiseksi armeijaan arvosta riippumatta saavat petturin leiman, Kansamme puolustustahto on silloin romahtanut täydellisesti. Sitä saa mitä ihan väkisin tilaa. Tarkoitus Natokaarteilla oli toinen saatte nähdä, että tähän suuntaan ollaan menossa, ellei puheet Natosta jo lopeteta, sillä jos ne ei lopu tarkoittaa se lopulta sitä, että herrat haluavat meidät sinne vilpillisesti ja pakosta.
Äänestäkää vaan proletaarit porvaria jatkossakin. Teillä on kohta "ilo" päästä CIAn vesikidutuslennolle läntisiä arvoja oppimaan...
Hoitovirheisiin kuolee vuodessa noin 1700 henkee?
Tieliikenteeseen reilu 200 henkee?
Montakohan euroo ovat suunnitelleet käytettäväksi "tiedusteluun" ja montako henkee se vuositasolla pelastaisi? Jos ei estä kun 10 turun kaltasta terroritekoo? niin ei siihen juuri kahta euroo enempi kannata sijoittaa.
Oliko sattumaa, että turun puukottaja pääsi tekemään tekonsa, huolimatta viranomaisille ja supolle annettua tietoa tästä puukottajasta. Jos supo antoi puukottajan tehdä terroritekonsa, että voisi kokoomus kiristää oppositiota hyväksymään tiedustelulain kiireellisessä säätämisjärjestyksessä ja supon urkintavaltaa huomattavasti laajentaen. Lisäksi laki antaa mahdollisuuden ulkoistaa suomen tiedustelu esim. CIA:lle, ulkoistaminen on kokoomuksen toinen minä. Kyllä näistä syistä poliittinen murha varmaan kokoomuksen piirissä hyväksytään. Ei ole ensimmäinen kerta suomen historiassa.
Kun tiedustelu on ulkoistettu CIA:lle ja muille amerikkalaisjärjestöille, niin toisinmiettivät voi joutua varomaan Suomessa Amerikan tappolennokeita, niin supo voi sanoa, "ei me mutta ne muut", vaikka tappopyyntö onkin supolta. Amerikkahan tappaa toisinmiettiviä päivittäin ympäri maailmaa muun tappotouhun ohessa
Eiköhän suomalaiset valitse tiedustelun pomoksi jonkun venäläismielisen
Meillähän on kokemusta valita valtakunnansyyttäjäksi/huumepoliisin johtoon parhaita rehellisiä ihmisiä.
Eikö sinne pitäisi valita suomalainen, joka ei urki kansalaisten digiverkkoa ja pitää huolen ainoastaan suomen asioista eikä hyökyile mihinkään ilmansuuntaa. Epäilepä löytyykö suomesta tällaista johtajaa, nykyiset tiedustelujohtajat ovat jo liian syvällä NSA_CIA suossa, kun niitä ei parlamentaarisesti kestä valvoa.
Eduskunnan puhemies Risikko sääti eduskuntaan työjärjestyksen, että edustajat turvat ,laki- ja muista asioista, tukkoon tai häkki heilahtaa. Risikko on läheistä sukua SUPO n päällikölle Pelttarille. Taidetaan Suomea olla viemässä diktatuuriin, jossa Risikon ja Pelttarin totuus, kokoomus, on ainoa oikea.
Risikkohan esti puheenvuoron Rinteeltä kun Sipilää hiillostettiin valheista eduskunnan kyselytunnilla. Kokoomuslaista sananvapautta: turpa tukkoon oppositio
Suomi24 on mainio tiedustelun kohde kun tavallinen selaaja ei näitä helpolla löydy. Nämä sivustot tiedustelun ansa, jota kaikki maailman tiedustelulaitokset seuraavat ja saavat kattavan kuvan suomalaisesta sielun maisemasta. Haitannooko tuo
Eee se haettoo ... .Siinäpähän ihmettellööt
Uuden tiedustelulain nojalla suomi viedään tiedustelumaailman hetteikköön, josta ei nousta ja rahan menolla ei ole määrää.
Tiltujen älämölö tämän asian ympärillä osoittaa, kuinka tarpeellista se Suomelle on ja kuinka paljon se mahtaa maanpettureita pelottaa!
Tiedustelulaki tervetuloa vaan! Meillä on demokraattisesti valitut edustajat tätä asiaa päättämässä ja ainakin minä uskon heidän tekevän viisaita päätöksiä. Tiltujen mielestä tämä on tietenkin kauhistus!
Uskossa on hyvä elää, sanoi lapamato
Tiedustelulakihan on maanpetos, jota sos hallitus on viemässä eduskuntaan. Hallitus on jo osoittanut, ettei siitä ole lakien noudattajaksi.
Eli sinä et ole taas saanut rahaa sossusta?
En milloinkaan
Tiedustelulaki vois olla hyvä Mutta kuka valvois toimintaa? Poliisithan on tunnetusti vähintään rikoksista epäiltyjä?
http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251517-noin-150-poliisia-urkkinut-luvattomasti-ei-ymmarreta-tietojarjestelmia
Tiedustelulaki on globaalin maailman kehitykseen liittyvä projekti, jota tarvitaan kansalaisten valvontaa, kun maailman maat ja talous keskittyy yksiin käsiin. Myös valvontaorganisaatio on maailman laajuinen, jo nyt ennen tiedustelulakia Supo jo kuuluu Euroopan tiedusteluyhteisöön ja tiedustelulakien hyväksymisen jälkeen globalisaation syvetessä Supo kuuluu maailman tiedusteluyhteenliittymään.
Ihmisiä ohjataan ruotuun hybridivaikuttamisella, esim. äänestyskäyttäytymistä, mielipiteenohjailua, talouskäyttäytymistä, ay-oikeuksienrajoittamista ja ihmisoikeuksien rajoittamiseen. Ihmisten käyttäytymistä seurataan kaikilta osa alueilta ja jos käyttäytyminen poikkeaa globaalistien säätämästä normikäyttäytymisestä niin aletaan hybridivaikuttaminen, jotta ihminen saadaan käännettyä säädettyyn mielipiteeseen. Tämä siksi, että globaalin maailman mahtimiehet saadaan pysymään vallassa hybrididemokratialla.
Demokratiaa ja sananvapautta on alettu rajoittamaan eu:n alueella. Ja tuon lain puitteissa siitä viedään loputkin pois.
Jos maassa on tahoja, jotka voi täällä tehdä mitä huvittaa ja ovat kaikkien lakien yläpuolella se on hyvin huolestuttavaa.
"Demokratiaa ja sananvapautta on alettu rajoittamaan eu:n alueella. Ja tuon lain puitteissa siitä viedään loputkin pois."
Täysin höpöhöpöä. Ja tietenkin tiedät sen itsekin. Venäjän tiltut ovat muka niin huolissaan Suomen sananvapaudesta, vaikka tuossa naapurimaassa on oikeasti diktatuuriin vajoamassa oleva maa.
"Jos maassa on tahoja, jotka voi täällä tehdä mitä huvittaa ja ovat kaikkien lakien yläpuolella se on hyvin huolestuttavaa."
Eipä täällä ole. Esim. Eurooppalaisen hybridikeskuksen toimintaa ei Suomi voi puuttua, mutta jos sen työntekijt syyllistyvät esim. ylinopeuteen, he saavat toki sakot, jotka on maksettava.
"Hybridikeskus työntekijä voi saada sakot ylinopeudesta, mutta työssään tekemistä laittomuuksista ei voida tuomita eikä tutkia. Olipa helpotus........................"
Se on helpotus, koska tiedämme, että hybridikeskus työskentelee meidän omaksi hyväksemme. siksihän tiltut sitä vastustavatkin.
itä vinkujat kuriin ja tiedustelulait voimaan.
Tiltujen, ja tietysti myös heidän todellisen tai ainakin aatteellisen kotimaansa Venäjän mielestä Suomessa saisivat tiedustella ainoastaan FSB, GRU, SVR , FAPSI ja muut Venäjän tiedustelupalvelut.
Kun tosiasia on kuitenkin se, että Venäjä on naapurimaistamme se ainoa uhkatekijä kansalliselle turvallisuudellemme, tarvitsee Suomi uusia keinoja pitää silmällä tuota mainittua uhkatekijää, jotta tarpeen niin vaatiessa maamme kykenisi reagoimaan ja ennen uhan muuttumista todelliseksi vaaraksi.
Länsitrollin maksettu isänmaa on NSA, CIA ja USA
TILTUN l. kremlingrammarin "palkka" on kyllä kaikilla jo tiedossa ... eikä yksikään ole kade. ;-)
IMHO.
44.div palkka on sossussa ja siitä ollaan hirveän kateellisia
Ei 44.diville kukaan täysjärkinen työnantaja palkkaa maksa, ellei NSA/CIA/HYBRIDIKESKUS ole alkanut palkkaamaan SekundaTrolleja
VÄÄRIN ... tehdystä työstä maksetaan palkkaa ja hyvin tehdystä työstä maksetaan luonnollisesti hyvää palkkaa. Molemmat TES:n mukaan, lisineen. ;-)
Olet varmaan huomannut KELA:n "tilinauhasta" että kotona loisimisesta ja TROLLAAMISESTA ei makseta lainkaan lisiä.
TIRSK!:
Tutkimusten mukaan suomalaiset suhtautuvat jo nyt varsin myönteisesti Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Puolustusministeriön alaisen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan marraskuussa 2017 julkaiseman kyselytutkimuksen tuloksen mukaan Naton kanssa tehtävään sotilaallisen yhteistyöhön suhtautuu myönteisesti 61 prosenttia ja kielteisesti 32 prosenttia kyselyyn vastanneista.
Myönteisesti suhtautuvien osuus on pienessä kasvussa edellisen tutkimukseen verrattuna.
https://defmin.fi/tehtavat_ja_toiminta/viestinta/maanpuolustustiedotuksen_suunnittelukunta_mts
Kun Suomella ja Natolla on tunnetusti hyvät ja monipuolisesti toimivat suhteet, niin miksei voi ajatella sieltä päin saadun jotain tiedustelutietoa Airiston Helmi -tapauksen suhteen.
Sen sijaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin politiikka ei juurikaan vakuuta suomalaisia, sillä vain kaksi prosenttia tutkimukseen vastanneista pitää Putinin politiikkaa turvallisuutta ja vakautta luovana.
"Suomalaiset ovat varsin yksimielisiä ainakin yhdestä asiasta. He eivät usko Venäjän presidentin Vladimir Putinin politiikkaan. Tämä käy ilmi Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Vain kaksi prosenttia vastaajista koki, että Putin olisi tehnyt maailmasta turvallisemman paikan. Suomalaisten selvä enemmistö arvioi myös, että Putin on lisännyt vastakkainasettelua ja kärjistänyt kansainvälistä keskustelua."
https://yle.fi/uutiset/3-10296024
Saulin+politiikan+vaikututus+on+-2+%+turvallisuuteen+tekemättömän+kyselyn+mukaan+eikä+suomalaiset+usko+saulin+politiikkaan.++Airistolta+tuskin+on+saatu+ulkopuolelta+nato+mailta+mitään+tiedustelutietoa+kun+sellaista+ei+ole+ilmennyt,+Airiston+isku+tehtiin+kansan+uskomiseksi+että+venäjällä+on+aikeita+valloittaa+suomi+ja+samalla+vietiin+huomio+usan+tukikohdan+rakentamisesta+rovaniemelle+naton+sotaharjoituksen+aikana.+Yle+trollaa+surutta+venäjää+vastaan+mutta+eihä+se+ole+ihme+kun+sillä+on+nykyään+oma+trollitoimisto,+tosin+sekin+floppasi+kun+trumppikin+sai+vai+4%.+Lisäksi+kyselyt+on+harhaan+johtavia+kun+kysytään+yhteistyöhön++myönteisesti+suhtaatuvia+mutta+kysely+natoon+liittymiseen+antaa+35+%+myönteisesti+suhtautuvia+saulin+tuella.+Tiedustelulaista+on+jo+kokemuksia+kiinassa+miten+ihmisten+netinkäyttöä+seuraamalla+ihmiset+pisteytetää+hyviin+ja+huonoihin+ja+huonoille+voidaan+sitten+asettaa+rajoituksia+työpaikoihin,+matkusteluu,+äänestämiseen,+sosiaaliturvaan,+opiskelupaikkoihin,+kaupankäyntii++jne.
Suomen+tiedustelulakiesityksessä++ja+myös+sotelakiesityksissaä+on+myös+mainittu+pisteytys+eli+tiedustelu+toimii+sitten+suomalaisista+totaalisesti.