Perheen isät vaalikaa perhettänne

Ammattiapuatarvitseva

Te liitossa olevat isät/ miehet. Olkaa puoliskollenne rehellisiä ja suojelkaa liittoanne ulkopuolisilta seksisuhteilta. Sillä liittonne on arvokas tärkeä kulmakivi ja siitä kannattaa pitää hyvää huolta.
Minä niin en tehnyt ja siinä menetin kaiken.
Tapasin nimittäin naisen joka oli jo vuosia harrastanut seksisuhteita vain liitossa olleiden miesten kanssa, mistä en silloin tiennyt mitään.
Vielä liitossa ollessa ja eroa harkitsevana aloin seurustelemaan tälläisen tyypin kanssa, joka osoittautui mitä suuremmaksi virheeksi.
Alusta alkaen tänä nainen sai koukutettua valkoisilla valheillaan ja seksiä käyttäen minut hänen vaikutus piiriinsä. Olin hänelle hyvä uhri josta hän laskenmoiden aikoin hyötyä niin taloudellisesti kun miutenkin.
Alussa näytti suhde toimivan, mutta pian alkoivat ikävät asiat näyttäytyä suhteen edetessä.
Minä hyväuskoisena perheen isänä ( nuorin lapisistani 13v) uskoin hänen valheitaan ja toteutin hänen taloudellisia toiveitaan. Miksi näin tein on hyvä kysymys. Nainen oli hyvä näköinen ja hyvä manipuloimaan sanoillaan,teoillaan ja seksillä.
Suhteen edetessä huomasin outoja piirtitä hänessä. Esim se että hän laittoi kaikki laskunsa avaamatta suoraan laatikkoon?? Kysyin häneltä syytä tälläiseen käytökseen niin hän sanoi että hänen luottotiedot on jo menny mitä välii enää..
Monien vaiheiden jälkeen hänen tunteensa minua kohtaan alkoivat viilenemään ja oli suorastaa kylmä. Huomasin että hänellä oli jo siinä vaiheessa useami seksisuhde menossa vaikka oli lupautunu vain minulle. Suuri alkoholin käyttö nosti päätää . Hän osoittautui alkoholistiksi ja mielialahäiriöiseksi naiseksi jolla oli seksiadtekti vaikka hänellä ikää vasta 46v.
Menetin tässä ajassa liittoni ja useampia tuhansia euroja tähän alkoholisoituneeseen seksityöläiseen.

Te miehet / isä. Kiretäkään kaukaa tälläiset naiset jotka noutkuvat baareissa ilmasia trinksuja odottaen ja helppoa seksiä. Se tulee loppupelissä todella kalliiksi.

2

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näillämennäänkin

      Niin kyllä se kannattaa miettiä tarkoin onko se sen arvoista. Minäkin tapasin varattuna samanlaisen naisen. Tiesi kyllä että mulla perhe. Olihan ihanaa kun ihastuneena ja sokeana epäuskoa itselleen uskotellen kuinka noin kaunis on minusta kiinnostunut. No ajattelin kokeilla ja alkoihan se leikkimään. Kun olisin halunnut seksiä jotta tietäisin minkä saisin ei suostunut. Laittoi valitsemaan. No siinä vaiheessa ajattelin että on sentään periaatteita kun ei seksiin ruvennut. Alistuneena tapailu ja huvittelun sitä aikani. Kun joku minut käräytti ja epäilen tuon hullun olleen kyseessä. Löin jarrut pohjaan sen kohdalta. Kun kotona piti perustella sain sen uskomaan että narsisti on ja kuinka minua kiristää. Onneksi meni läpi. Mutta en kertonut kuka se on eikä se edes tiennyt. Kun kävin kaaoksen läpi mitä tapahtui näin että sillä olikin velkoja ja ongelmia ex kanssa. Ja olisin joutunut pelkäksi maksu mieheksi. En siis eronnut enkä anna tuon narsistin käydä perheeni kimppuun. Olisi pitänyt nähdä jo alussa kun olin aina se joka maksoi kaiken. Oluet, syömisestä, ja lahjoja ym. Eikä itse juurikaan maksanut mitään. Toisaalta näkijän sen kotonakin ettei sillä ollut rahaa edes remonttiin. No opin kyllä ja arvostan perhettäni enkä aijo sitä menettää kuten kuvaat oman tarinasi. Katson että opetti sen verran että luottaa pitää täysillä ja ihminen joka tietoisesti aloittaa suhdetta on jo aika sairas. Säälin sitä kovasti. Sillä jo uusi menossa. Seuraan toki mitä sille tapahtui meillä yhteisiä tuttuja joista ei taida edes tietää. Mutta sen opin perheeni on se jota suojelen lopouelämäni ja kohtelen kiittollisena puolisoani joka kykeni näkemään kuinka alas menin ja uskoin kaiken sen mitä en tavallaan nähnyt.

    • järkimukaan

      Surullista, että se vieraissa käyminen on missään tilanteessa millään tasolla vaikuttanut järkevältä tai oikealta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe