Asiantuntijatkin ihmeissään - miksi 25-34-v

vuotiaiden työllisyysaste yhä laskee?

Nuorten aikuisten työllisyysaste on laskenut hyvästä taloustilanteesta huolimatta. Samaan aikaan kaikissa muissa ikäryhmissä työllisyysaste nousee.

Helsingin seutukunnassa työttömyys kasvoi vuosina 2010-2016 peräti 60 prosenttia, kun muualla Suomessa kasvu oli 20 prosenttia.

Niin, mitähän nuorten miesten ryhmää on tullut Helsinkiin runsaasti? Ovat virallisen kokoomustotuuden mukaan tulleet työvoimapulan paikkaajiksi mutta kävi juuri toisin. Ei tämän tajuamiseen mitään asiantuntijoita tarvita.
23286
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Pakolaiset eivät ole tulleet Suomeen töihin, vaan turvaan.

2Äänestä
  • Pakolaisleirilläkin olisi ollut turvassa, mutta taikaseinä puuttuu sieltä.

    Äänestä

  • Mitkä helvetin pakolaiset? Oikeat ovat kotimaassaan.

    Äänestä

  • Vuosina 2016 ja 2016 Suomeen tilattiin 46000 isisterroristia, ja heti alkoi puukot heilua toreilla ja turuilla

    Äänestä

Mä tiedän syyn tuohon, koska elän ihmisenä, kävelevänä ja ajattelevana
tässä ajassa.

Missä asiantuntija hengittää? Vai onko se kone?
Niiden pitäis lopettaa se huumeiden käyttö varsinkin työaikana.

Jos on olevinaan työllinen (joka saa siitä palkkaa) asiantuntija ja laukoo lausuntoja eetteriin
pitäisi pystyä olemaan edes silmät auki.

1Äänestä

"Asiantuntijatkin ihmeissään - miksi 25-34-v vuotiaiden työllisyysaste yhä laskee?

Nuorten aikuisten työllisyysaste on laskenut hyvästä taloustilanteesta huolimatta. Samaan aikaan kaikissa muissa ikäryhmissä työllisyysaste nousee.

Helsingin seutukunnassa työttömyys kasvoi vuosina 2010-2016 peräti 60 prosenttia, kun muualla Suomessa kasvu oli 20 prosenttia.

Niin, mitähän nuorten miesten ryhmää on tullut Helsinkiin runsaasti? Ovat virallisen kokoomustotuuden mukaan tulleet työvoimapulan paikkaajiksi mutta kävi juuri toisin. Ei tämän tajuamiseen mitään asiantuntijoita tarvita."


Maahan tuottamiensa kymmenien tuhansien nuorten massamaahanmuuttajien avulla Orpon kokoomus voi taas haukkua suomalaisia laiskoiksi, jotka eivät halua töihin.

Kokoomussisäministeri Kai Mykkänen kertoi vielä kokoomuksen tavoitteena olevan nostaa kiintiöpakolaisten määriä kymmenkertaisiksi nykyisestä 750-1050 vuosittaisesta kiintiöpakolaisesta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15194794/haittamaahanmuuton-kulut-tanskassa-jo-5-mrd-vuodes#comment-92926513

1Äänestä

Joutuvatko maahan luvatta tulleet ilmoittautumaan kortistoon työttömiksi työnhakijoiksi?

1Äänestä
  • Eivät+joudu,+ne+pääsevät+sopeutumiseläkkeelle+heti+tultuaan+Suomen+rajojen+sisään+!Seuraava+juttu+perustuu+poimintaan+Korkeimman+oikeuden+sivuilta:+http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014Kommentit+on+poimittu+sivulta:+http://pastebin.com/m3529332Discorahan+tarvetta?+Täältä+vihdoinkin+infoa.Sitä+aina+kuulee+kyseltävän+turvapaikkaturisteille+syydettävistä+tuista,+kun+kukaan+ei+käy+töissä...+Monesti+kuulee+kuinka+kantasuomalainen+yh-äippä+kituuttaa+yhden+lapsensa+kanssa+ja+selviää+juuri+ja+juuri,+mutta+yhdeksän+jäsenen+somaliperhe+elelee+leveästi.+Siitä+toki+voit+jo+vetää+tarvittavat+johtopäätökset,+mutta+kun+niitä+tukitietoja+ei+saa+julkisena+mistään."Saakohan+ne+jostakin+syystä+enemmän+tukia+eri+tahoilta+kuin+kantaväestö?"Katsotaanpas.+Nyt+kävi+niin+hauskasti,+että+eräs+huijari+on+korkeimman+oikeuden+kautta+käynyt+tukihuijauksiaan+selvittelemässä+ja+se+sattuukin+olemaan+julkista+tietoa.http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014Tässäpä+siis+aineistoa,+joka+varmasti+on+faktaa,+koska+luvut+ovat+KKO:n+päätöksestä.+Kyseinen+päätös+löytyy+edelläolevan+linkin+takaa.Tässä+saatiin+siis+ensimmäistä+kertaa+tarkat+tukitiedot,+nekin+tosin+sosiaalitukien+väärinkäyttöä+koskevan+oikeudenkäynnin+yhteydessä.+Korkein+Oikeus+antoi+24.2.2009+päätöksen,+jossa+väärillä+tiedoilla+tukia+saanut+maahanmuuttaja+ei+ollut+tehnyt+rikosta+antaessaan+vääriä+tietoja+viranomaisille.+Sekä+käräjäoikeus+että+hallinto-oikeus+olivat+tuominneet+naisen+törkeästä+petoksesta.+KKO+vapautti+naisen+syytteistä.Faiza+A+haki+oleskelulupaa+itselleen+ja+yhdelle+lapselleen+Suomen+Etiopian+suurlähetystöön+28.4.1998+jättämällään+hakemuksella+perheenyhdistämisperusteella.+Hakemus+perustui+siihen,+että+A+oli+solminut+6.4.1998+avioliiton+Abdullahi+B+-nimisen+miehen+kanssa,+jolla+oli+pysyvä+oleskelulupa+Suomessa,+ja+että+lapsi+oli+heidän+yhteinen.Ulkomaalaisvirasto+myönsi+päätöksellään+14.2.2000+oleskeluluvat+ajalle+14.2.2000+-+14.2.2001+ja+jatkoi+niitä+28.4.2002.+Oleskeluluvan+voimassaoloaikana+A+haki+toisen+lapsensa+Etiopiasta+Suomeen+ja+synnytti+kolmannen+lapsensa.Oleskeluluvan+saatuaan+A+oli+hakenut+yhdessä+B:n+kanssa+Kansaneläkelaitokselta+ja+Helsingin+kaupungilta+sosiaalietuuksia+ja+toimeentulotukea,+joita+heille+oli+myös+maksettu.+Sittemmin+A+ja+B+olivat+ilmoittaneet+viranomaisille,+etteivät+he+tosiasiassa+olleet+avioliitossa+eikä+B+ollut+A:n+lasten+oikea+isä+ja+että+A:n+aviopuoliso+ja+lasten+isä+asui+edelleen+Etiopiassa.Ulkomaalaisvirasto+myönsi+päätöksellään+14.2.2000+oleskeluluvat+ajalle+14.2.2000+-+14.2.2001+ja+jatkoi+niitä+28.4.2002.+Oleskeluluvan+voimassaoloaikana+A+haki+toisen+lapsensa+Etiopiasta+Suomeen+ja+synnytti+kolmannen+lapsensa.A+haki+yhdessä+B:n+kanssa+sosiaalietuuksia+ja+toimeentulotukea+seuraavasti:Kansaneläkelaitokselta·+1.4.2000+-+31.8.2002+lapsilisää+yhteensä+7+488,75+euroa,·+3.4.2000+-+3.1.2002+lasten+kotihoidon+tukea+yhteensä+8+708,10+euroa,·+20.2.2001+-+3.1.2002+äitiys-+ja+vanhempainrahaa+yhteensä+2+654+euroa+sekäHelsingin+kaupungilta·+3.4.2000+-+31.1.2002+toimeentulotukea+yhteensä+36+872,27+euroa.Etiopialainen+maahanmuuttajanainen+on+saanut+nettotuloja+yhteensä+55.723+euroa.+Kun+rahan+jakaa+keskimäärin+kuukausille,+tulee+siitä+2.570+euroa+kuukaudessa.+Huomioitakoon,+että+aluksi+hänellä+oli+vain+yksi+lapsi.+Vuoden+tuloksi+tulee+30.840+euroa+netto.Tänä+vuonna+2009+ansaitakseen+kolmen+lapsen+äitinä+tuon+määrän,+pitää+palkan+olla+vuodessa+44.400+euroa+eli+3.700+euroa+kuukaudessa.+Kun+palkasta+maksetaan+vero+ja+työeläkemaksu,+käteen+jää+Helsingissä+sama+summa.Vuoden+2002+verotilastojen+mukaan+ylimpään+tilastoituun+tuloluokkaan+eli+yli+200.000+markkaa+(siis+yli+33.600+euroa)+kuuluvia+veronmaksajia+oli+10,6+%.+Tapauksen+nainen+siis+kuului+Suomen+suurituloisten+joukkoon.+Vuodesta+2000,+jolloin+hän+muutti+Suomeen,+palkat+ovat+nousseet+30+%+ja+varmaan+myös+toimeentulotuki.Late+Lapista.+mamut+afrikkaan+Ry!

    1Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Eivät+joudu,+ne+pääsevät+sopeutumiseläkkeelle+heti+tultuaan+Suomen+rajojen+sisään+!Seuraava+juttu+perustuu+poimintaan+Korkeimman+oikeuden+sivuilta:+http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014Kommentit+on+poimittu+sivulta:+http://pastebin.com/m3529332Discorahan+tarvetta?+Täältä+vihdoinkin+infoa.Sitä+aina+kuulee+kyseltävän+turvapaikkaturisteille+syydettävistä+tuista,+kun+kukaan+ei+käy+töissä...+Monesti+kuulee+kuinka+kantasuomalainen+yh-äippä+kituuttaa+yhden+lapsensa+kanssa+ja+selviää+juuri+ja+juuri,+mutta+yhdeksän+jäsenen+somaliperhe+elelee+leveästi.+Siitä+toki+voit+jo+vetää+tarvittavat+johtopäätökset,+mutta+kun+niitä+tukitietoja+ei+saa+julkisena+mistään."Saakohan+ne+jostakin+syystä+enemmän+tukia+eri+tahoilta+kuin+kantaväestö?"Katsotaanpas.+Nyt+kävi+niin+hauskasti,+että+eräs+huijari+on+korkeimman+oikeuden+kautta+käynyt+tukihuijauksiaan+selvittelemässä+ja+se+sattuukin+olemaan+julkista+tietoa.http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014Tässäpä+siis+aineistoa,+joka+varmasti+on+faktaa,+koska+luvut+ovat+KKO:n+päätöksestä.+Kyseinen+päätös+löytyy+edelläolevan+linkin+takaa.Tässä+saatiin+siis+ensimmäistä+kertaa+tarkat+tukitiedot,+nekin+tosin+sosiaalitukien+väärinkäyttöä+koskevan+oikeudenkäynnin+yhteydessä.+Korkein+Oikeus+antoi+24.2.2009+päätöksen,+jossa+väärillä+tiedoilla+tukia+saanut+maahanmuuttaja+ei+ollut+tehnyt+rikosta+antaessaan+vääriä+tietoja+viranomaisille.+Sekä+käräjäoikeus+että+hallinto-oikeus+olivat+tuominneet+naisen+törkeästä+petoksesta.+KKO+vapautti+naisen+syytteistä.Faiza+A+haki+oleskelulupaa+itselleen+ja+yhdelle+lapselleen+Suomen+Etiopian+suurlähetystöön+28.4.1998+jättämällään+hakemuksella+perheenyhdistämisperusteella.+Hakemus+perustui+siihen,+että+A+oli+solminut+6.4.1998+avioliiton+Abdullahi+B+-nimisen+miehen+kanssa,+jolla+oli+pysyvä+oleskelulupa+Suomessa,+ja+että+lapsi+oli+heidän+yhteinen.Ulkomaalaisvirasto+myönsi+päätöksellään+14.2.2000+oleskeluluvat+ajalle+14.2.2000+-+14.2.2001+ja+jatkoi+niitä+28.4.2002.+Oleskeluluvan+voimassaoloaikana+A+haki+toisen+lapsensa+Etiopiasta+Suomeen+ja+synnytti+kolmannen+lapsensa.Oleskeluluvan+saatuaan+A+oli+hakenut+yhdessä+B:n+kanssa+Kansaneläkelaitokselta+ja+Helsingin+kaupungilta+sosiaalietuuksia+ja+toimeentulotukea,+joita+heille+oli+myös+maksettu.+Sittemmin+A+ja+B+olivat+ilmoittaneet+viranomaisille,+etteivät+he+tosiasiassa+olleet+avioliitossa+eikä+B+ollut+A:n+lasten+oikea+isä+ja+että+A:n+aviopuoliso+ja+lasten+isä+asui+edelleen+Etiopiassa.Ulkomaalaisvirasto+myönsi+päätöksellään+14.2.2000+oleskeluluvat+ajalle+14.2.2000+-+14.2.2001+ja+jatkoi+niitä+28.4.2002.+Oleskeluluvan+voimassaoloaikana+A+haki+toisen+lapsensa+Etiopiasta+Suomeen+ja+synnytti+kolmannen+lapsensa.A+haki+yhdessä+B:n+kanssa+sosiaalietuuksia+ja+toimeentulotukea+seuraavasti:Kansaneläkelaitokselta·+1.4.2000+-+31.8.2002+lapsilisää+yhteensä+7+488,75+euroa,·+3.4.2000+-+3.1.2002+lasten+kotihoidon+tukea+yhteensä+8+708,10+euroa,·+20.2.2001+-+3.1.2002+äitiys-+ja+vanhempainrahaa+yhteensä+2+654+euroa+sekäHelsingin+kaupungilta·+3.4.2000+-+31.1.2002+toimeentulotukea+yhteensä+36+872,27+euroa.Etiopialainen+maahanmuuttajanainen+on+saanut+nettotuloja+yhteensä+55.723+euroa.+Kun+rahan+jakaa+keskimäärin+kuukausille,+tulee+siitä+2.570+euroa+kuukaudessa.+Huomioitakoon,+että+aluksi+hänellä+oli+vain+yksi+lapsi.+Vuoden+tuloksi+tulee+30.840+euroa+netto.Tänä+vuonna+2009+ansaitakseen+kolmen+lapsen+äitinä+tuon+määrän,+pitää+palkan+olla+vuodessa+44.400+euroa+eli+3.700+euroa+kuukaudessa.+Kun+palkasta+maksetaan+vero+ja+työeläkemaksu,+käteen+jää+Helsingissä+sama+summa.Vuoden+2002+verotilastojen+mukaan+ylimpään+tilastoituun+tuloluokkaan+eli+yli+200.000+markkaa+(siis+yli+33.600+euroa)+kuuluvia+veronmaksajia+oli+10,6+%.+Tapauksen+nainen+siis+kuului+Suomen+suurituloisten+joukkoon.+Vuodesta+2000,+jolloin+hän+muutti+Suomeen,+palkat+ovat+nousseet+30+%+ja+varmaan+myös+toimeentulotuki.Late+Lapista.+mamut+afrikkaan+Ry!

    JA JATKOA EDELLISEEN! Palvelu virhe !

    KUN TÖRKEÄ PETOS EI OLE RIKOS

    Korkeimman oikeuden mukaan ”…asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, minkä suuruisina sanotut sosiaalietuudet A:lle olisi oikeiden perhetietojen perusteella myönnetty. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille olisi aiheutunut vahinkoa A:n ilmoittamien virheellisten tietojen seurauksena. Näyttämättä on jäänyt sekin, että A olisi virheellisiä perhetietoja ilmoittamalla pyrkinyt saamaan suurempia etuuksia kuin mihin hän olisi ollut oikeutettu tai että hänen on pitänyt käsittää aviopuolisonsa henkilöllisyyttä koskevalla oikealla tiedolla voivan olla merkitystä hakemiensa etuuksien määrän kannalta. Näin ollen A ei ole syyllistynyt niihin petoksiin, joista hänelle on vaadittu rangaistusta.”

    KKO olisi voinut vaatia Kelaa ja Helsinkiä laskemaan, kuinka paljon vahinkoa on aiheutunut vääristä tiedoista. Kun tätä laskentaa ei ole tehty, ei ole tapahtunut rikostakaan. Varsin kummallinen ratkaisu. Sehän tarkoittaa, että uhrien on ennakoitava Korkeimman oikeuden tekemät ratkaisut ja sen mukaan tehtävä korvausvaatimukset erilaisin vaihtoehdoin. Mutta tämä rangaistuksen arvottaminenhan on juuri oikeuden tehtävä. Jos Suomen laissa on tällainen porsaanreikä, se pitäisi tukkia heti, koska se antaa mahdollisuuden kaikenlaisille avustus- ja tukihuijareille, joita etenkin nyt kun valtio kaataa tukimiljardeja sinne tänne tulee esille kuin sieniä sateella.

    EIVÄT TUET TÄHÄN LOPU

    Ennen toimeentulotukipäätöstä Faizan toimeentulo turvattiin maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin, mitä määrää ei käsitelty oikeudessa.

    Asumistuki on eri tukimuoto, eikä sitä käsitelty korkeimmassa oikeudessa. Ennen toimeentulotuen myöntämistä rahantarvitsija ohjataan hakemaan kaikki muut mahdolliset lakisääteiset etuudet. Tällaisia ovat muun muassa työttömyysturva, eläke- ja sairausturva, asumistuki sekä opintotukijärjestelmä (opintoraha, -laina, asumislisä).

    3-lapsinen perhe saa kaupungilta asunnoksi 4 huonetta ja keittiön. Asunnon vuokra Itä-Helsingissä on 1100-1300 euroa. Tällaiseen asuntoon saa Kelalta asumistukea 695 euroa. (Laskuri osoitteessa http://asiakas.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication). Jos tuloja ei ole, vuokran omavastuun saa toimeentulotukena.

    Jotta itse itsensä elättävä väestörekisteriin kuuluva voisi maksaa 695 e vuokran ja saada käteen verojen, työeläkemaksun ja vuokran jälkeen vuodessa 30.840 euroa, hänen palkkansa tulee olla 60.000 euroa eli 5.000 euroa kuukaudessa.

    Sitäpaitsi miesystävä sai omat tukensa olivat ne sitten työvoimapoliittisia tai muita. Ne tulevat tähän päälle, eikä niitä alunperinkään haettu takaisin, koska hänellä oli laillinen oleskelulupa Suomessa.

    Työtön maahanmuuttaja saa työmarkkinatukea kotoutumistukena pääsääntöisesti 3 ensimmäisen Suomessa asumisvuoden ajan. Tuen maksuaika voidaan pidentää 5 vuoteen. Kotoutumistukena maksettava työmarkkinatuki määräytyy samoin perustein ja on saman suuruinen kuin tavallinen työmarkkinatuki. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden ajalta kotoutumistuki maksetaan ilman tarveharkintaa. Työmarkkinatuki on 25,63 euroa päivässä, ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa. Vuodessa tätä tukea kertyy 6.663 euroa.



    MORAALIN RAPPEUTUMINEN

    Palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli heinä-syyskuussa 2008 noin 2 800 euroa kuukaudessa, kertoo Tilastokeskus. Miehet ansaitsivat keskimäärin 3.110 ja naiset 2.520 euroa. Kuukausipalkkaisten keskiansio oli noin 2.920 euroa ja tuntipalkkaisten laskennallinen kuukausiansio 2.370 euroa. Työssä käyvä keskipalkkainen aviopari ei siis yhdessäkään ansaitse yhtä hyvin kuin kolmen lapsen maahanmuuttajaäiti yksin tukien avulla. Ero on suuri kun huomioidaan työstä aiheutuvat matka- ja päivähoitokustannukset.

    Että sellaista kivaa. Laittakaa tietoa eteenpäin edes potutuksen maksimoimiseksi.

    Late Lapista. somaalit afrikkaan Ry!

    1Äänestä

  • Maahantulijat eivät joudu myöskään Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten työttömien kiusaksi luoman Aktiivimallin kohteeksi, se koskaa vain kantasuomalaisia.

    1Äänestä

Nollatyösopparit ja vuokrafirmat eivät ole ratkaisu kun elintaso ja oma elämä ei sillä parane lainkaan, maksakaa kunnon palkkaa ja palkatkaa suoraan työpaikoille ilman näitä kusettajia.

Onkin suomalaista sisua olla menemättä paskaduuneihin missä ei ole mitään tulevaisuutta, hyvä nuoret teissä on munaa toisin kuin näillä paskafirmoilla jotka kusettavat duunaria ja kuvittelevat että ihmiset suostuvat tekemään ilmaiseksi töitä.

1Äänestä

Muiden ikäryhmien "työllisyyden kasvu" perustuu siihen tilastokikkaan että yksi tunti työtä viikossa poistaa työttömien listalta.

1Äänestä
  • Tuo on pitkälti harhaluulo, koska Tilastokeskuksen tilastointimenetelmä on aivan onneton todellisen työllisyysasteen selvittämiseen. Työttömän on osuttava 12 000 hengen otantaan, jolle tehdään puh-kysely.

    1Äänestä

Suomessa tehtiin viime vuonna yli 61000 myönteistä oleskelulupapäätöstä.
Näistä 40000 alle 35 vuotiaita, jotka suurin osa asuvat pääkaupunkiseudulla.
Tänä vuonna tulee olemaan sama juttu. Ensi vuonna prosentti tulee olemaan
vielä suurempi. Kauanko homma saa jatkua, ennen kuin joku uskaltaa sanoa
tämän johtuvan muista kuin omasta porukasta?

1Äänestä

Asiantuntijat vierailulle Lähi-Itäkeskukseen arkipäivänä 12-16 välisenä aikana.

Äänestä

1990-luvulla syntyneet kultamunat saivat kansalaisuuden ja ovat arvatkaa missä ikähaarukassa.

Äänestä

Jospa nuorille aikuisille ei kelpaa pienipalkkaiset työt esim. siivoja ym..ym. Vanhemmat ihmiset niitä pienipalkkaisia töitä on tehnyt vuosikymmeniä ja nyt kituuttavat pienellä eläkkeellä.

Äänestä
  • Nykyään tarjotaan vaan 0-tuntisoppareita ja lyhyttä pätkätyötä, ei kerry eläkkeitä senkään vertaa.

    Äänestä

  • Työssä käyvä keskipalkkainen aviopari ei siis yhdessäkään ansaitse yhtä hyvin kuin kolmen lapsen maahanmuuttajaäiti yksin tukien avulla.

    Niin. Helposti siinä tulee monelle "haistakaa v koko yhteiskunta" mieleen ja heittäytyy itsekin elätiksi. Valitettavasti Suomessa on rasismia valkoisia kohtaan eikä valkoinen saa etuja kuten matu. Siperia opettaa uusvihreitä verenperimän tärkeydestä.

    Äänestä

  • Ei kuule ole maksajia enää seuraan polven eläkkeisiin eli nykyisille 50 vuotiaille.

    15-20 vuoden päästä on tilanne se ettei ole eläkekertymää lähes lainkaan nykyisille 20-30 vuotialle joten eläkkeet lasketaan väkisinkin ja siinä on monella itkupotkuraivarit kun taas kustiin silmään.

    Äänestä

Mikä on enemmän kuin minun työt. Ainoa homma mitä työstän on homonatsikaverini perse.

Äänestä
  • Tajuatko yhtään, ettei kaikkia kiehdo sairaalatyö lihavan mummon lähihoitajana ?

    Väkiluku naisten puolella viisivuotisikäryhmittäin jaoteltuna 31.12.2017:

    0 - 4 vuotiaita : 136 051
    5 - 9 vuotiaita : 151 721
    10 - 14 vuotiaita : 147 620
    15 - 19 vuotiaita : 143 840
    20 - 24 vuotiaita : 159 738
    25 - 29 vuotiaita : 172 102
    30 - 34 vuotiaita : 170 593
    35 - 39 vuotiaita : 169 737
    40 - 44 vuotiaita : 161 943
    45 - 49 vuotiaita : 161 558
    50 - 54 vuotiaita : 183 869
    55 - 59 vuotiaita : 183 582
    60 - 64 vuotiaita : 188 012
    65 - 69vuotiaita : 191 919
    70 - 74 vuotiaita : 164 019
    75 - 79 vuotiaita : 116 605
    80 - 84 vuotiaita : 89 455
    85 vuotiaita : 101 635

    http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_002.px/table/tableViewLayout2/?rxid=771ddf6c-bed8-4384-bfdb-3bade3b06a05

    Äänestä

Kun maassa on hallitus, joka ei ymmärrä mistään mitään, niin jo se vie työhalut ja sitten vielä vaaditaan kaikkea turhaa koulutusta ja paperia jokaiseen nippelin vääntöön, jonka lapsikin osaisi. Varsinkaan miehet kun eivät tykkää koulutuksesta, vaan opettelevat tarvittavat taidot itse, niin tästä aiheutuu syrjäytymistä.

Sitten vielä m a t u t, joita mistäänmitäänymmärtämätön hallitus suosii..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


heittäkää.ne.ulos kirjoitti:

vuotiaiden työllisyysaste yhä laskee?

Nuorten aikuisten työllisyysaste on laskenut hyvästä taloustilanteesta huolimatta. Samaan aikaan kaikissa muissa ikäryhmissä työllisyysaste nousee.

Helsingin seutukunnassa työttömyys kasvoi vuosina 2010-2016 peräti 60 prosenttia, kun muualla Suomessa kasvu oli 20 prosenttia.

Niin, mitähän nuorten miesten ryhmää on tullut Helsinkiin runsaasti? Ovat virallisen kokoomustotuuden mukaan tulleet työvoimapulan paikkaajiksi mutta kävi juuri toisin. Ei tämän tajuamiseen mitään asiantuntijoita tarvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu