Kovin herkästi Patriasta irtosi kaksi johtajaa, jotka ilmeisesti on lavastettu "vastuunkantajiksi".
Kaikkihan tietävät, että vastuunkantaja on koko puljun johtaja, eli pääjohtaja, sekä vastuuministeri, joka on tällä hetkellä Lintilä. Voihin olla, että vastuuta olisi syytä kantaa myös myös pääministerinkin, joka oli vain hetkeä aikaisemmin valtion omaisuudesta vastaava ministeri!
Ihmetystä herättää Sipilän kiirehtiminen lausumaan, ettei häntä kiinnosta kokoomuslaisen ex-ministeri Lindenin kuviot.
Kiinnostaako herra pääministeriä noin niinkuin Patrian muut tapaukseen liittyvät asiat, jotka ovat astetta vakavampia? Mene ja tiedä, voivat liittyä myös herra pääministeriin vähän enemmänkin ?
Milloin tulee hetki, jolloin herra pääministeri Sipilän teot punnitaan ?
Kun herra pääministeri vain haluaa lisäaikaa istua valtaistuimellaan. Miksi me suomalaiset annamme joidenkin röyhkeiden henkilöiden jatkavan valitsemallaan linjalla ja omaksi sekä kavereiden ja sukulaisten eduksi.
PS. Oliko ainakin toinen Patrian eronneista johtajista, Kari, aktiivikepulainen? Panssariajoneuvon kehittäjä ?
Mitäpä ei työmyyrä SUUREN JOHTAJANSA eteen tekisi. Ihan kuin Pohjois-Koreassa!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.