Otteita ylimääräisestä
Kaupungin infernaalisesta synkkyydestä johtuen ei ratsumiehelle tullut avautuvasta näkymästä muuta mieleen kuin mustan runon musta rutto.
Pariisi oli pysyvä epidemia tauteineen, kuolemanhajuineen ja pimeine kujineen ja katuineen. Ratsumiehelle, tämä ikivanha lauttapaikka yli samean joen, oli maanpäällinen helvetti, nuossut ylös lemuavasta suosta oudon voiman työntämänä, ja jäänyt palamaan paikoilleen kaikessa vastenmielisyydessään, iljettävyydessään ja rumuudessaan. Täällä kadut olivat yhä verestä raudanhajuiset, vetelät, ja saappaat ja kaviot savessa liukkaat kuin käärmeen kieli. Täällä jumalat halkoivat toistensa kalloja ja ihmiset toistensa päitä. Huudon ja kauhun määrää ei voinut verrata kuin hulluuden määrään. Yhtä kaikki: samaa helvettiä liekeissä: rääkyviä huoria, ihraa valtaistuimilla, lattioita nuolevia olentoja ja murhaajia, mudassa ryömivää nälkää ja kurjuutta. Seinen ihmisrannat kuin mätäpaise elimistön sisällä luikertelevissa putkissa. Tässä ja täällä, saman maan päällä ja sen joen töyräillä, paisuneilla penkereillä ja puhkeamaisillaan olevilla kukkuloilla.
Pysähtymättä ratsastaja antoi hevosen käydä lävitse mustana käryävän kaupungin, ja kietoutui viittaansa kuin valheeseen tai petokseen käsi miekankahvalla, valmiina sivaltamaan ensimmäistä tielle osuvaa - vaikka lasta tai naista.
Palatseja ja palatsien palvelijoita. Kasvot ikkunoissa eivät olleet kenenkään. Täällä ei ollut mitään.
(Naurua)
Jalopenoratsastaja
2
159
Vastaukset 2
- crux
Oli tuossa vähän Waltarin tunnelmia. Mikael -romaanien keskiaikaiset ruttokuvaukset ja väkivaltaisuudet ovat vaikuttavia ja sikäli todenmukaisia että maailma tosiaan on lohduton paikka.
Mjaa
Mielenkiintoinen pointti tuo että pointtia ei ole.
Mun pitää tutkiskella asiaa.
(Naurua)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27521Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390
