Kuka vieläkin uskoo, että tämän hetken Darkkis ei ole yksi monista periksen luomista mielikuvitushahmoista, jotka keskustelevat keskenään?
Kuka uskoo?
Buhahaha
33456
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kovasti kyllä ihmetellä saa, että miksi jotkut täällä luulevat mua joksikin trollihahmoksi tai samaksi tyypiksi Periksen kanssa, vaikka mä ja Peris ollaan kaksi ihan eri henkilöä. Mutta mitä ihmettä oikein tarkoitat jollain "tämän hetken Darkkiksella"?
"Mutta mitä ihmettä oikein tarkoitat jollain "tämän hetken Darkkiksella"?"
Varmaan sitä, että se vuonna 2005 sivaripalstalle kirjoittanut DarkFear-nimimerkki ei ollut tuollainen typeristä mielikuvitushahmoista jankkaava ja autistista kehitysvammaista huonosti esittävä trolli vaan muistutti juttuineen jopa oikeaa ihmistä.
Hyvä etten vastannut itse, kirjoitit paremman vastauksen.
Tuskin sä edes luit tota sivaripalstaa vuonna 2005, vai luitko muka?? Mielestäni mä oon nykyäänkin ihan yhtä asialinjalla näissä kirjoituksissa.
En ole lukenut sivaripalstaa mutta kyllä silloinen darkkis sinkkupalstallekin kirjoitti. Ja kuten tätä.ihmettä sanoi, oli uskottavampi hahmo, ehkä jopa oikea ihminen, kun taas sinun darkkiksesi on tökeräkin tökerömpi putous-hahmo, peris.
Mikä ihmeen "sinun" Darkkiksesi? Sama henkilö mä olen, kun mikä tonne sivaripalstalle kirjoitteli silloin vuonna 2005. Että ei täällä mikään tai kukaan toinen henkilö ole tämän mun nimimerkkini takana.
Siellä nyt vaan oli sivaripalstalla ihan eri keskustelun aiheet, niin siksi siellä keskusteltiin ihan eri aiheista kun tällä Sinkut-palstalla.
Peris, ihan oikeasti... miksi jatkat tätä naurettavaa sirkusta? KUKAAN ei enää usko darkkiksen ja kumppaneiden olemassa oloon. Mitä sinä saat irti tästä pelleilystä? Siitäkin saisi paljon antoisampaa keskustelua kun tämä myötähäpeää herättävä huumorisi.
Voidaan toki järkätä palstalaisten välinen Live-tapaaminen, niin sitten ainakin nähdään se, että kuka on kuka ja ketkä ovat aitoja persoonia ja ketkä taas eivät ole. Mä tulisin oikein mielelläni tänne tapaamiseen.
Sut olisi helppo löytää ihmisjoukon keskeltä. Etsii vain kaljuimman miehen porukasta ja tadaa, siinä darkfear.
Ihan milloin tahansa. Sovitaanko vaikka sinne Penetrators MC:n kerhotalolle, minkä osoite oli...?
Tottahan haluan nähdä periksen, Timpan, bickyn ja darkkiksen samaan aikaan paikalla.
Itse asiassa ei tarvitsisi edes tapaamista. Vaikka ihan Penetrators MC:n Varissuon kerhohuoneen edessä otettu VALOkuva tyypeistä riittäisi. Siis ei tökerö MS paint -töherrys mitä osaat tehdä, peris, vaan ihan oikea valokuva.
No mä en kyllä itse jaksaisi lähteä tonne Turkuun asti matkustamaan, kun en siellä enää asu. Mutta jos pidettäisiin tapaaminen jossain muualla, kuten vaikka esim. Helsingissä.
Mikä olikaan selityksesi sille, että se ystävänpäiväkortti oli tehty tietokoneella, vaikka kerroit käsin askarrelleesi sen ja siinä ei ollut postimerkkiä?
Äkkiäpä se uho palstatapaamisen järjestämisestä hiipui. Helsingistä Turkuun on lyhyt matka. Pääset minun kyydilläni, Joten siitä vaan järjestämään, hop hop.
Eikä se mihinkään hiipunut, sillä oon edelleenkin kiinnostunut tästä live-tapaamisesta. Mutta Turkuun asti en vaan viitsi vaivautua sen takia lähtemään.
Mikä olikaan selityksesi sille, että se ystävänpäiväkortti oli tehty tietokoneella, vaikka kerroit käsin askarrelleesi sen ja siinä ei ollut postimerkkiä? Niin?
Oli siinä Dodge Ram jyystö-Truckin kuva ja sitten leikkasin siihen penis-logon koristeeksi:))))))))))))))))))))))
Etköhän sinäkin ole jonkun trollihahmo.
Ketä ehdotat?
Miksi asia vaivaa aloittajaa?
Koska tökerö ja helposti vääräksi todistettava valehtelu ärsyttää, samoin kun se että peris on valjastanut kokonaisen armeijan rekisteröityja profilleja komppaamaan omia juttujaan. Tässä ei ole edes kyse mielipide-eroista, vaan siitä että peris kusettaa härskisti, ja todella nolosti. Hänen väitteensä ovat loukkaus jokaista normaaliälyistäkin kohtaan (vaikka kaikki eivät siitä henkilökohtaisesti välittäisikään).
Miltä se tuntuisi jos minä perustaisin vaikka kymmenkunta rekisteröityä profiilia jotka kehuvat toinen toisiaan? Mitä sinuunkin tulee, voin olla varma siitä, että elisakettu on elisakettu, minkä takana on yksi enemmän tai vähemmän aidosti kirjoittava ihminen eikä yksi multinikeistä. Se on minusta ihailtavaa. Se että tekee tusinan verran valenikkej, ei ole ihailtavaa.
Lisäksi, joko joku periksen alter egoista on ylläpitäjä, tai ainakin hänellä on hyvät kontaktit ylläpitoon, sillä jotkut vastaukset häviävät pikavauhtia, jopa minuuteissa. Eikö tämä sinun mielestäsi ole hyvinkin epäeettistä toimintaa, vääristellä totuutta poistelemalla itselle hankalia kommentteja?
Myöskin näyttää siltä, että kommentteja katoaa edes ilman merkintää siitä, että kommentti on poistettu. Siitä en osaa sanoa onko periksellä mitään tekemistä asian kanssa vai ei, joten oletan että se asia ei ainakaan johdu hänestä.
Ohops, otan edellisen väitteen komenttien katoamisesta ilman merkintää takaisin, sillä näyttää siltä että liikkeella oli kaksi ketjua melko identtisillä sisällöillä ja vastaukseni löytyy toisesta niistä.
Perustelet selkeästi. Mutta kun tälläisellä keskustelupalstalla ollaan, tulee väistämättä eräs kysymys mieleen. Onko läpinäkyvä valehtelu ärsyttävämpää kuin hyvin naamioitu valehtelu?
Se lienee makuasia mikä on ärsyttävintä? Ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Ainakaan hyvin naamioitua valehtelua ei ole niin helppoa todistaa vääräksi. Joten se saattaa mennä ohi huomaamatta, tai sitten sen huomaa hyvinkin selkeästi, ja suututtaa että se on niin hyvin muotoiltu, ettei sen totuusarvoa mitätöityä. Jos näin on, se lienee olemukseltaan enemmän mielipide kuin fakta.
Oletetaan, että jokaisella hahmolla (kirjoittajalla) olisi tarve muuttaa totuutta tai valehdella hahmonsa vuoksi. Vähentäisikö silti tämän arvoa? Oletko koskaan muuten pohtinut kenenkään hahmoa arvona?
Sori,+mutta+nyt+hukkasin+kyllä+kontekstin.+Jokaisen+kirjoittajan+hahmo+sisältää+totuutta+jotain+0%+ja+100%+väliltä,+mutta+niin+kauan+kun+se+on+se+yksi+hahmo+kenen+nimissä+kirjoittelet,+ei+pitäisi+olla+ongelmaa,+vaikka+joidenkin+hahmojen+mielipiteeet+ärsyttäisivätkin+aivan+helvetisti.+Tilanne+muuttuu+jos+saat+ostettua+"lisä-ääniä"+luomalla+useampia+hahmoja.
Surkuhupaisinta+tässä+on+että+minulla+ei+ole+mitään+henkilökohtaista+peristä+vastaan,+jos+hän+kirjoittelisi+vain+omissa+nimissään+omia+näkemyksiään,+hän+ei+suuremmin+edes+ärsyttäisi.+Mutta+se+että+hän+jankkaa+tökeröiden+väärennösten+ja+valheiden+totuudesta,+ärsyttää+suunnattomasti+koska+se+olettaa+etten+näe+ilmiselvää+kusetusta.+Miltä+itsestäsi+tuntuisi,+jos+joku+tyrkyttäisi+sinulle+maksuvälineenä+käsin+piirrettyä+satasta+väittäen+sen+olevan+aito?
Ja ehkä eniten tässä ärsyttää se, että Darkkis on siltikin periksen luomista hahmoista sympaattisin, ja jotkut vieläkin uskovat, että sen takana on joku eri henkilö kun peris - vaikka darkkis, peris, timppa ja penetrators mc:n kundit sopivasti sattuvat paikalle noin tunnin viiveellä aina kun tarvitaan.
Itse näkisin sen arvon eräänlaisena samaistettavuutena tai tarpeena. Tietty jos sitä ei tapahdu, ei näe arvoakaan. Mutta jollekin muulle se arvo on olemassa.
Jos peris tekisi noista hahmoistaan edes vähän enemmän moniulotteisia ihmishahmoja kaksi- (tai peräti yksi)ulotteisten paperinohuiden stereotypioiden sijaan, niin niihin voisikin samaistua ja ne ehkä palvelisivat tarkoitustaan. Nyt ne ärsyttävät kaikki, koska ilmentävät vaan sitä yhtä ainutta luonteenpiirrettä minkä peris on heille keksinyt.
Millä tavalla Bicky ym. ovat sun mielestäsi stereotypisia? Mä oon ihan itse heitä nähnyt ja he nyt ovat kukakin sellaisia ihmisiä, kun mitä ovat.
Ensinnäkin mulla ja Periksellä ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, sillä me ollaan kaksi ihan eri henkilöä. Onhan Peris tämän itsekin usein kertonut.
Etkö ole koskaan huomannut sitä, että miten usein mä ja Peris kirjoitellaan tänne hyvinkin eri aikoihin?? Peris kirjoittaa usein aamuvarhaisin ja mä taas iltamyöhäisin ja tälläkin hetkellä yöaikaan.
Tässä vielä muutamia eroja mun ja Periksen välillä:
- Peris on kotoisin Turusta ja mä taas ihan eri suunnalta.
- Periksellä on auto ja oma firma, kun mulla ei ole kumpaakaan noista.
- Peris asuu isossa omakotitalossa maaseudulla, kun mä asun kerrostalokaksiossa kaupunkilähiössä.
- Mulla on tatuointeja, kun taas peris ei kertomansa mukaan niistä välitä.
- Mä oon käynyt sivarin, kun Peris on saanut vapautuksen asepalveluksesta.
- Työskennellään todennäköisesti myös eri alalla.
Että kyllä näitä eroja mun ja Periksen välillä on sen verran paljon, että myös sun pitäisi tajuta meidän olevan kaksi ihan eri henkilöä. Varmasti löytyy vielä muitakin eroja, kun mitä nyt tossa nopeasti lueteltuna muistin.
Oletko muuten se sama hönö, joka yhteen aikaan oli Teemu-pakkomielteen vallassa? Teemu siellä, Teemu täällä. Sitten kun Teemu sai pimppaa ja jätti palstan, aloit nähdä Peristä trollaamassa joka puolella. Uskallatko avata jääkaapin oven? Ettei vaan Peris istu siellä trollaamassa!!!!!!
En ole, ja kyseinen pakkomielteinen Teemu-tyyppi ärsytti minua suunnattomasti juuri siksi että Teemu oli selvästi jättänyt pastan aikaa sitten, eikä ollut mitään todisteita sille että kirjoittaja olisi ollut Teemu M. Kuvitelma oli vain sen Teemu-pakkomielteisen päässä.
Sen sijaan sille että bicky ja kumppanit ovat vain periksen multipersoonia alkaa olemaan jo melkoisesti todisteita.