Katekismus sanoo 6. käskyn selityksessä:
"Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea.
Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Avioliiton suojelemisen vaatimus koskee sekä omaa että toisten avioliittoa. Käskyn piiriin kuuluu ihmisen koko elämänkaari. Rakkaudesta ja vastuusta irrotettu seksuaalisuus orjuuttaa ihmistä ja vahingoittaa sekä häntä itseään että toisia.
Avioliiton rikkominen haavoittaa syvimpiä ihmissuhteita ja horjuttaa elämän perusrakennetta. Puolisoiden keskinäinen anteeksiantamus ja tahto sitoutua toisiinsa saattavat kuitenkin auttaa vaikeastakin umpikujasta. Avioliiton lopullinen särkyminen voi johtaa avioeroon.
Päätös uudelleen avioitumisesta on vastuullinen ja vakava. Sen tuominen Jumalan ja ihmisten eteen ei kysy vain tahtoa sitoutua vaan myös armoa ja anteeksiantamusta."
Miten siis Katekismus suhtautuu saman sukupuolen avioliittoihin?
Miten joku pappi voi väittää, että avioliitto olsi muuta kuin miehen ja naisen liitto?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Katekismusta tulee harvemmin luettua mutta kyllähän tuo näyttää ihan selvästi olevan avioliiton tarkoitus sanottu tuossakin 🤗
Todellisuus ja käytäntö ajavat kuitenkin aina ohi jäykän ja todellisuutta kunnioittamattoman kirjaimen. Esim. kenenkään ei ole pakko elää helvetillisessä avioliitossa kuolemaansa asti vaikka kirjain niin kehoittaa.
Luitko aloituksen
"Avioliiton rikkominen haavoittaa syvimpiä ihmissuhteita ja horjuttaa elämän perusrakennetta. Puolisoiden keskinäinen anteeksiantamus ja tahto sitoutua toisiinsa saattavat kuitenkin auttaa vaikeastakin umpikujasta. Avioliiton lopullinen särkyminen voi johtaa avioeroon."
Eikös katekismukseen vetoaminen ole vähän kehnoa, ei se nyt mikään sitova kirkkolakidokumentti ole. Lisäksi tuossa selityksessä muotoillaan avioero yleisesti sallituksi, vaikka avioero on sallittu vain yhdestä syystä. Katekismus on uskonopettamista varten, mutta ei mikään lopullinen teologinen oppikirja.
evl, raamatunlukija_, luterilainen_, kristitty_mies, ym.
Vetoaa palstalla siihen, että katekismus ei kiellä homoliittoja.
Mutta voiko katekismukseen vedota kun se näemmä sallii avioerot? Muutkin pykälät voivat olla erikoisesti selitettyjä, sapattikin on käännetty lepopäiväksi ja sunnuntaiksi.
Minusta ensin pitäisi ymmärtää, että avioero ei koskaan ole "oikeus tai voitto" vaan se on aina monia ihmisiä koskeva tragedia.
Noinhan se on, mutta se ei muuta sitä, että avioero on sallittu vain yhdessä tapauksessa ja että katekismus vaikuttaa sallivan sen paljon epämääräisemmin määritellysti "Avioliiton lopullinen särkyminen voi johtaa avioeroon" eli katekismuksen perusteella se jää aviopuolisoiden itse päätettäväksi, milloin avioliiton lopullinen särkyminen on tapahtunut. Ei ole kannattavaa vedota tuon dokumentin hyviin kohtiin, kun se sisältää selkeästi kyseenalaisiakin kohtia, siinä jää itse syylliseksi niihin huonoihinkin kohtiin.
Tässä kohtaa varmaan puhutaan käskyn mukaisesti haureuden tähden aiheutuvasta avioerosta.
Ja siinä varmaan anteeksiantamisella ja parannuksen tekemisellä on suurin osuus päädytäänkö avioeroon vai ei.