Syyllisyys

En haluaisi enää tuntea syllisyyttä jo kauan sitten humalassa tapahtuneesta. Rakastan miestäni mutta ennen häntä minulla oli hoito joka on kulkenut rinnallani kauemmin. Jo aikaa sitten olin entisen hoitoni kanssa samoilla pirskeillä ja hommat etenivät kännissä. Ei onneksi seksiin saakka. Kadun tätä valtavasti, en ole kertonut miehelleni tapahtuneesta mitään. Miten pettämisestä pääsee yli?
5434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rehellisyydellä.

Äänestä

Aloittaja kysyy:

<<Miten pettämisestä pääsee yli?>>

Riippuu aivan henkilöistä, mutta useimmin ei millään. Edellisen vastaajan "Rehelisyydellä" voi olla jopa radikaalin kielteinen vaikutus, kun kertoo miehelleen. Toisaalta oleminen kerran sivusuhteessa, on joillekin hyvin vakava, jota ei anna iselleen koskaan anteeksi. Toinen taas suhtautuu siihen vähäisenä erehdyksenä.

Tärkein on opetus, jonka on siitä saanut. Jos on rakastunut toiseen, on joutunut tajuamaan, kuinka tuloksetonta on tappelu vastaan. Jos on humalassa hortoillut, on joutunut näkemään, miten helposti lipsaus tapahtuu. On oppinut näkemään asian kokeneen silmin. On oppinut näkemään, että moraalinen jyrkkyys ja luulo muiden yläpuolella olemisesta on virvatulta. On tullut muita ymmärtävämmäksi ja liiat särmät ja varmuudet poistuvat. Toisin sanoen, on tullut realistisemmaksi.

Jos olette ennen yhteen menoa keskustelleet asiasta ja on molemminpuolinen toivomus kertoa, voi olla aihellista kertoa. Muuten ei.

Äänestä

Emme siis ole puhuneet asiasta. Enkä enää haluaisikaan ottaa asiaa puheeksi, on tapahtunut niin paljon suhteessamme tapahtuneen jälkeen. Tuntuu vaan välillä että hän ansaitsisi parempaa, eikä tälläistä petturia. Minulla on kovat omantunnon tuskat. Meille on tulossa vauva ja välillä tuntuu että lapsi olisi tämän toisen, vaikkei se ole mahdollista. En ole ollut yhdynnässä muiden kanssa kuin mieheni, meidän seurustelun aikaan.

Äänestä
  • Nythän minä vasta huomasin, että ethän sinä ole pettänyt miestäsi, vaikka itse niin sanot. Vaikka olisit tehnyt mitä vaikka kenen kanssa ennen seurusteluasi, sinulla ei olisi ollut sivusuhdetta, etkä olisi luvannut mitään tulevalle miehellesi. Sinulla on aivan oma käsityksesi sivusuhteesta eli "pettämisestä".

    Ennen seurusteluasi olit aivan vapaa, vapaa jopa olemaan yhdynnässä eri miesten kanssa vuorotellen ja yht´aikaa, sillä ei ihmisellä ole seurusteluvaiheen kokeilussa aikaa haaskattavana. Pian on jo liian vanha. Kun on tehnyt valinnan, vasta sitten voi tuntea olevansa velvoitettu vain yhteen.

    Älä MISSÄÄN TAPAUKSESSA ota asiaa käsiteltäväksi miehesi kanssa. Toisaalta rasittaisit hyvää miestäsi aiheetta, toisaalta olet täysin syytön yhtään mihinkään. Kun suuntaudut tuleviin, suuntaudut oikein.

    Onnellista vauvan odotusta teille! :))

    Äänestä

Sanotaan että mitä selvänä miettii sitä humalassa tekee. Tiukkaan moraalintajuun kuuluu että ei petä humalassakaan. Humalan syyksi ei voi laittaa mitään. Syyllisyydestä eroon? Se on hyvin henkilökohtainen asia jota ulkopuolelta on huono neuvoa.
Kun et mennyt seksiin asti, unohda koko asia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petturiminä kirjoitti:

En haluaisi enää tuntea syllisyyttä jo kauan sitten humalassa tapahtuneesta. Rakastan miestäni mutta ennen häntä minulla oli hoito joka on kulkenut rinnallani kauemmin. Jo aikaa sitten olin entisen hoitoni kanssa samoilla pirskeillä ja hommat etenivät kännissä. Ei onneksi seksiin saakka. Kadun tätä valtavasti, en ole kertonut miehelleni tapahtuneesta mitään. Miten pettämisestä pääsee yli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu