Vaimoni on hyvin kaunis - petän häntä silti

pettäjä_

Olen ollut käytännöllisesti katsoen koko aikuisikäni naimisissa aina 21 ikävuodesta eteenpäin. Nyt on toinen vaimo menossa. Toinen vaimoni on missikisojen finalisti (ei päässyt kolmen parhaan joukkoon eikä edes lehdistön suosikkitytöksi, mutta finalistiksi pääsi kuitenkin. Vuosilukua en nyt tietenkään kerro tässä kohtaa). Ja toki seksi on miellyttävää kauniin naisen kanssa ja kaunista naista on kiva näyttää kavereillekin ja on mukava liikkua edustustilaisuuksissa. Ei tarvitse ainakaan puolison ulkonäköä yhtään hävetä.Eikä tässä mitään, mutta totuus on kyllä valitettavasti sellainen, että monta kertaa paljon parempaa seksiä olen saanut kodin ulkopuolella kuin kotona. Ja näillä salaisilla seikkailuillani vastapuoli on ollut ehkä hieman pyöreähkö (niin kuin suomalaiset naiset yleensä on) ja ehkä ei aivan missikisa-ainesta, mutta he ovat sinut oman kroppansa kanssa. Monet ovat olleet helvetin hyviä seksissä. Missään nimessä ei voi väittää että kaikki naiset olisi lihavia ja rumia, jos ei ole "ihan missiainesta". Ja kun seksi on pirun hyvää, silloin sitä haluaa molemmat myös uudestaan ja uudestaan. Pisin salasuhde itselläni on kestänyt liki 5 vuotta, ja molemmat olimme ja olemme yhä onnellisesti naimisissa kumpikin omilla tahoillamme. Tämä pitkäksi venähtänyt salasuhde varmaan jatkuisi yhä edelleenkin, ellei toinen osapuoli olisi muuttanut työnsä perässä toiselle puolelle Suomea.

16

1892

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyselijä-77

      Luulitko sitten oikeasti joskus että naisen hyvä ulkonäkö tarkoittaisi hyvää seksiä?

    • "Olemme onnellisesti naimisissa tahollamme" Sori mutta tuskinpa vaan ja ketä yrität vakuutella? Jos seksiä haetaan muualta niin suhteessa ei mene hyvin! Seksi on parisuhteen liima.

      • åpoiklöä

        Entäs kun se liima kuivuu eikä enää toimi, mulle kävi niin. Nainen on samoin pillu, sitä ei vaan saa.


    • tilldeathdouspart

      Olen hyvännäköisen naisen kanssa naimisissa. Seksiä ei ole mutta silti en petä.

    • vaimitenon

      Olin vähän "rumemman" naisen kanssa pitkään ja hitto seksi oli hyvää, nainen teki lähes mitä vaan petissä, peppuakin oli tarjolla kunnes hän löysi itseäänkin rumemman miehen. Nyt olen aika hyvännäköisen naisen kanssa avoliitossa mutta seksi puutuu täysin. Yhteenveto, mielummin ruma nainen hyvällä seksillä kuin nätti/kaunis nainen ilman seksiä.

      • dfghjk

        Naisen seksihalut kasvavat jos mies on hyvännäköinen ja pitää huolta vartalostaan. Seksi on jo lähtökohtaisesti huonoa, jos nainen ei pysty syttymään miehestä.

        Kemiat ratkaisee, se kannattaisi oppia jo nuorena. Ja miehen kannattaisi tajuta, että parisuhde ei kanna pitkälle, jos vain omat halut huomioidaan. Nainen ei ole koriste miehelle, vaan miehen pitää saada nainen syttymään. Kaunis nainen voi ottaa ruman miehen, mutta aika paljon miehen pitää panostaa sängyssä, että pystyy paikkaamaan ulkonäköeron naisen kanssa.


      • kuten_aina
        dfghjk kirjoitti:

        Naisen seksihalut kasvavat jos mies on hyvännäköinen ja pitää huolta vartalostaan. Seksi on jo lähtökohtaisesti huonoa, jos nainen ei pysty syttymään miehestä.

        Kemiat ratkaisee, se kannattaisi oppia jo nuorena. Ja miehen kannattaisi tajuta, että parisuhde ei kanna pitkälle, jos vain omat halut huomioidaan. Nainen ei ole koriste miehelle, vaan miehen pitää saada nainen syttymään. Kaunis nainen voi ottaa ruman miehen, mutta aika paljon miehen pitää panostaa sängyssä, että pystyy paikkaamaan ulkonäköeron naisen kanssa.

        Taas sysätään kaikki miehen harteille, pitää olla hyvännäköinen, pitää huolta kropasta ja saada nainen kiihottumaan ja haluamaan, mikäs naisen rooli, maata kuin lahna selällään vai.


    • rrrrw

      Se riippuu mitä naisesta hakee, mikä sinut saa vauhtiin. Joku toinen mies voi laueta jo nähdessään vaimosi. Sinä itse voit olla sen verran paatunut, että pitää olla puristusote pikkuveikasta ja syväkurkkua että saat sen tuntumaan. Ei se kenessäkään vika silloin ole, vaan siinä mitä itse pitää kiihottavana. Ehkä siinä kohtaa kuitenkin kannattaa miettiä, josko vapauttaisit vaimosikin sopivampiin käsiin.

      Tiedän monta miestä, jolle kaunis nainen on itsessään riittävä kiihoke. Joko oma, tai sitten ennen makuuhuonesessiota katseltu pieni videonauha. Muu on vain kosketusta ja läheisyyttä rakkaan kanssa ja sen nautinnon jakamista.

      Onneksi en ole niin paatunut, että vaatisin jonkinlaisen käynnistysstimulaation painelemalla ja puristelemalla, että se olisi tuon toisen toiminnasta kiinni miten minä lämpenen. Lämpeneminen tapahtuu ihan muulla tavoin kuin oikeita nappuloita vääntämällä. Mutta meitä on moneen lähtöön.

      • tervealäpää

        Jos mies laukeaa kun näkee jonkun kauniin vaimon niin herkillä sitten on ja pillun saanti ollut kortilla. Kyllä minäkin voin saada jonkin asteisen erktion nähdessäni kauniin seksikkään naisen mutta että laukeaisin siihen on täysi mahdottomuus, kyllä siihen tarvitaan muhinointia.


    • Ihanvaankysyn

      Kirjoitit alkuperäinen, että seksi on paljon parempaa muiden kanssa. Miksi? Tekeekö naisesi jotain väärin vai mistä kiikastaa?

    • miesv82

      Jos syöt joka päivä makaronilaatikkoa pitkän ajan, se alkaa väkisinkin maistua puulta. Ei siinä sen kummempaa syytä ole.

      • sellastaelämäon

        Ihan samasta johtuu se, ettei vaimoa enää seksi kiinnosta. Kun päivästä toiseen katselee ja yrittää fiksuja keskustella murahtelijan kanssa, niin floppaahan ne halut seksikkäimmältäkin naiselta, edes tarvitse syödä sitä makaronilaatikkoa oikeastaan, riittää siis kuin katselee.


      • Sitä makaroonilaatikkoakin voi kokeilla eri mausteilla ja lisukkeilla.


    • miesv82

      Niitä fiksuja keskusteluja vaimon kanssa en oo käynyt, mutta saamattomuutta ja asioiden hoitamatta jättämistä olen katsellut pitkän aikaa häneltä. Itse kun niitä arjen asioita hoitaa niin asiat rullaa. Täytyy myöntää että se kyllä vie seksihalut.

      • valitustäälläeiauta

        Olet katsellut, mutta et pysty ottamaan asiaa puheeksi kuin tällä palstalla?


    • miesv82

      Olen kyllä ottanut asian puheeksi monet kerrat, mutta kestävää muutosta ei vielä ole tapahtunut.
      Ja tässä ei ollut pointtina valittaminen vaan oikaisu kun naiset valittavat aina miesten tekemättömyydestä, vaikka itse ovat samanlaisia... ainakin osa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2314
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1940
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1326
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1240
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1118
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      675
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      670
    Aihe