Mitä tekisin

Dreaming

Mä olen ihastunut ainakin 20 vuotta vanhempaan mieheen jonka kanssa olen samalla työpaikalla. Nähdään ehkä muutamia kertoja viikossa, jutellaan pääasiassa työhön liittyvistä asioista. Toivon aina että voitaisiin olla jonkin aikaa kahden mutta yleensä aina kun se tilaisuus yllättäen koittaa, silloin menen täysin lukkoon ja alan punastelemaan. Viimeksi tänään. Jutellessamme yritän tulkita miehen ilmeitä ja katsetta, onkohan hän kiinnostunut vai ei. Tulen aina tulokseen kyllä mutta en voi itse tehdä siirtoa hän kun on varattu ja pelkään nolaavani itseni. Hän ei tiedä parisuhdetilannettani, olen kyllä sinkku. Tunnen itseni muutenkin typeräksi kun haaveilen hänestä. Toivoisin että voisimme tutustua joskus paremmin sillä hän saa minut aina hymyilemään. Jatkanko odottamista vai kerronko hänelle joskus tunteistani?

24

3250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novaratuille

      turha sulle on antaa neuvoja!! joka tapauksessa tulet kertomaan tunteistasi!! neuvottiin sit mitä tahansa!! joko jätät varatut rauhaan tai kertomalla teet vaan itsesi naurunalaiseksi!! itsepähän päätät!!!

      • huomattuon

        totta varattujen vonkaajia ei järki puheet auta.....


    • Taasnäitävonkaajia

      Ei ole todellista..onko kanootit kaislikossa ja asenne kohdillaan !!
      Isähahmoako olet etsimässä?
      Kirjoituksesi (aloittaja) kertoo kyllä millainen olet ja jos tämä 20.v vanhempi mies sun tunnustuksista kiinnostuu,niin silloin kaksi samanlaista saisi toki toisensa...

      • odottelevaanvanhempaa

        ..ja yhteistä teissä olisi se, että sä napostelet E-pillereitä ja mies Viagraa ja eturauhasvaivoihin muita tabuja :D


    • Teeomantuntosimukaan

      Rohkeutta vaan, kerran se vain kirpaisee ja pahinta mitä voi sattua on "ei". Onpahan yksi kokemus enemmän ja tästähän elämässä on kyse. Turhaa sä täällä kyselet muiden mielipiteitä, katkerat vanhatpiiat täällä jakelee elämänohjeitaan.

      • Jakeluusi

        Just varmaan sun aivoituksesi mukaan ei mitään pahaa sotkea toisten liittoja. Kaikenlaiset selkärangattomat täällä neuvojaan jakeleekin. Toivottavasti saat joskus maistaa omaa lääkettäsi. <jos elämässä on kyse vain typeristä kokemuksista ei sinussa paljon ole annettavaa. Huithaithapeli olet.


      • elämänkokemuksia

        Anna palaa vaan,jonkinsortin ihmisii ne miehetkin ovat. toisinaan näen heidän silmissään hieman inhimillisyyttäkin.


    • Juurisevanhempi

      Kateelliset taas panettelee, älä välitä! Kun tapaamme seuraavan kerran, ota puheeksi työvaatteiden materiaali, niin tiedän sen olevan Sinä, Et tule pettymään...

      • Paspsukka

        Ei kukaan täysjärkinen ole vanhasta ukosta kateellinen..


    • Tytteli29

      Miksi tuhlaat parhaat vuotesi kulahtaneeseen papsuun,kun voisit saada nuoren ja komean miehen?? Erilainen ystäväpiiri,enkä vois kuvitella vanhaa pierua ystävieni kanssa illanviettoon..mustasukkaisuus tulisi kuvioihin,koska papsu häviää ulkonäössä nuorenmille..ja 10v kuluttua toinen on jo fyysisesti epämiellyttävä..Mietippä kaksi kertaa ennenku otat vanhan pierun.

    • Ihastus voi olla ohimenevää ja voit vielä tykästyä ikäiseesi nuoreen mieheen.Tuo vanhenpi mies voi vaan haluta kanssasi vähän aikaa pitää hauskaa,mutta ei muuta. Ei kaikki jätä kumppaneitaan nuoren naisen vuoksi,koska.heillä reaaliteetit kohdillaan ja erilainen elämäntilannekkin luo haasteensa ja voihan mies olla liitossaan onnellinenkin? Etsi vapaa mies niin säästyt pettymyksiltä..

    • taksimiehen

      Mikä ihme vanhassa kiinnostaa? Minulle ei kelpaa 5 vuotta vanhempikaan.

    • kkokokok

      iske kiinni vaan minä seurustelen vain 10v anhemman miehen kanssa ja hän tietää miten minut sytytetään, siinä jo korostuu varmuus ja iän mukana tuoma ammattitaito naisen kohtelussa, aikoinani ex miehen kanssa minulla oli suuria vaikeuksia saada orgasmi emätin yhdynnässä mutta ei enää, jopa toisen osaston iso o on mahtavaa kokea

    • Qwerty23

      Elämä n lyhyempi kun luuletkaan. Ei kannata hannata. Ota miehestä selvää. Mitään et häviä!

    • tolkkupäähän

      Sairasta haaveilla isänsä ikäisestä miehestä. Järki käteen ja oman ikäisiä katselemaan.

      • kimppuun.vain

        hei kuule, ihastuminen on luonnollista, oli ikä mikä vain.


    • sykologi

      Siinähän ei ole mitään noloa, että ihastuu, oli ihastuksen kohde sitten varattu tai itseä huomattavasti vanhempi.

      Olen monesti miettinyt, että mitähän kaikkea tunnesotkua ihmiset sotkee ihastumiseen, kun se menee noin monimutkaiseksi omassa päässä?

      Jos ihastut johonkuhun, sitten vaan ihastut, ei se sen kummempaa ole. Sen voi sanoa tai jättää sanomatta.

      On sitten asia erikseen miksi sanoa? Useimmat sanovat vain siksi, koska on odotuksia toista kohtaan. Mutta tosiasiassa se on sitten jo ihan toinen ja eri asia. Pikku juttu, mutta oleellinen, asioita ei kannata sotkea. Ihastumisen myöntämisestä tulee vaan vaikeeta, jos siihen sotkee omat odotuksensa, sitten alkaa pelätä nolatuksi tulemista.

      Ihan aikuisten oikeesti on olemassa ihmisiä, jotka ihastuvat, mutta joilla ei ole odotuksia toista kohtaan. Silloin ihastus vaan pidetään omana tietona tai myönnetään. Jos odotuksia toista kohtaan ilmantuu, se kenties pidetään omana tietona tai sitten kerrotaan toiselle. Yksinkertaista. Mutta tähän sitten sotkeutuu pettymyksen tunteita jne... ja siitä tulee omassa päässä monimutkaista.

    • Q56

      Ihastuminen ja rakastuminen ei ole ikäjuttu vaan sielujuttu. Itse ihastuin nuorempaan, vaikken koskaan ole katsonut nuorempien perään. Tuli vain kohdalle nainen joka kolahti ja lujaa. Ei näitä voi estää eikä ennustaa. Moralisoijat menkää vain parantelemaan omaa elämäänne ja antakaa ihmisten elää.

    • kannattaamiettiäensin

      Joo joo. elää voi vain kerran, mutta silti voi miettiä ja myös omassa pikku päässään päättää ketä siinä elämän pituisella matkalla loukkaa tai satuttaa. Silloin kun ihastuu perheelliseen, parisuhteessa elävään ihmiseen ja tekee itse aloitteen hänen suhteensa, olisi hyvä miettiä omaa napaa/pimpsaa/penistä pidemmälle.

      Toki voihan sitä koko elämänsä painaa eteenpäin oma minä edellä ja ottaa kaiken mitä irti saa muista ihmisistä, viis siitä vaikka joku viaton sun puuhastelusta arpia sieluunsa.

      Kuitenkin olisi hyvä miettiä aina ennen kuin tekee asioita, etenkin sellaisia joilla voi olla hyvinkin kauaskantoiset seuraukset jollekin täysin syyttömälle sivulliselle.

    • roppakoppa

      Siis eihän ihastuminen sinänsä ole mikään teko tai rikos. Sehän on vaan tuntemus.

    • SenPa

      Mies kun on kyseessä, niin pari ajatusta:
      1. Useimmat meistä ovat uskomattoman huonoja ymmärtämään naisten vihjeitä, siis suora puhe sopivall hetkellä, vaikka voisi pelottavakin. Uskon että ihastumisesi kohde on tarpeeksi fiksu turvaamaan olosi oli vastakaikua tai ei.

      2. Kun mies on vanhempi, on hänellä (jos on fiksu) sinua suurempi kynnys lähestymiseen. Kukaan ei halua olla se ”setä-mies”, joka vainoaa nuoria naisia. Tai siis saada sitä mainetta tahattomasti.

      3. Sitten ne palstan moralisoijat -eivät tiedä mistään mitään. Ei kukaan lähde toimivasta suhteesta pois, vaikka kuinka ulkopuolelta vokoteltaisiin. Eli turha tuntea syyllisyyttä siitäkään etukäteen.

      Eli neuvoni, pöhinää pyttyyn! Elämä on lyhyt ja onnellisuus rakentuu sielunkumppanuudesta ja oman elämän hallinnasta. Siihen ei kuulu ikä, rotu, tai muut taustatekijät.

    • MissäpäinSomea

      Toivoisin olevan tuo kohde. Olenko?

      • Blondisi

        Olit ehkä (hki) joskaan ei enää olla työssä samassa paikassa


    • Rebecca1

      Jos haluat uusperheen ongelmat, ja joka toinen viikko lisäksi miehen kolme lasta :) Niin mikäs siinä riko vaan perhe. Ja ihmettelet sitten 10 vuoden päästä, kun mies tarvitseekin jo Viagraa eikä jaksa teidän omien kanssa ollenkaan. Ehkäpä hän löytää sitten töistä taas uuden. Kun kotona väsy ilmapiiri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2505
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1867
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1631
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1585
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1538
    8. 73
      1446
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      100
      1355
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe