Mooseksen laki ja Kristuksen laki

LähettiläsA

Moni on mennyt hämilleen siitä, että Raamattu toisaalta kertoo Jeesuksen täyttäneen lain ja joka itse täyttää lakia on menettänyt hyödyn Jeesuksen ristinkuolemasta.

Varsinkin Paavalin opetukset ovat vaikeasti tulkittavia ja niitä ei käsitä jos ei pohjalle, eli perustalle tunne Jeesusta, ainoaa pelastavaa ja kestävää perustusta.

Paavali kertoo itsestään sen, että hän eli ennen Jeesuksen tuntemista ILMAN LAKIA.
Tiedämme Paavalin kuuluneen kiivaimpaan lainpuolustaja lahkoon ja silti hän kertoo eläneensä ilman lakia. Tuolla kertomalla Paavali tarkoittaa sitä, että hän eli ennen isiensä perinnäissäännöissä, ei Jumalan laissa.

Jeesus todella täytti kaiken puolestamme ja ristillä Hän oli meidän syntiemme ja syymme tähden, ei omaa syytään. Jeesus oli synnitön Ihmisen Poikana ollessaankin. Hän nöyryytti Itsensä niin alas, että kertoo sen, että Hän kaiken Luoja ei ihmisenä tehnyt mitään omalla voimallaan, ei yhtäkään ihmettä ja tunnustekoa.

Näin Jeesus tuli meille Esikuvaksi siitä, että ihmisellä on taivaasta annettu VOIMA elää täytetyssä laissa, joka on synnin este. Jeesus oli Ihmisen Poikana KUULIAINEN Lähettäjälleen, eli Isälleen.

Kymmenen käskyä on liiton arkin sisällä, samoin kuin meihin kirjoitettu ja joka rikkoo noita käskyjä ei ole päässyt vielä sisälle Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon, eli ei ole kuollut lain kautta laille.

Paavali kertoo, että vasta käskysanojen tullessa hänelle Jeesuksen myötä tutuksi hän kuoli.
Kuolemastaan huolimatta Paavali kehuu tuota käskysanojen lakia ja kertoo, että jos hän ei olisi niinden kautta kuollut, niin hänen tulevaisuutensa olisi kuolema ja kadotus ja hän vaeltaisi lain alla ilman toivoa tämän maallisen vaelluksen ajan. Lain kautta Paavali kuoli laille ja pääsi orjan asemasta vapauteen ja Isän lapseksi.

Nyt, kun hän näki oman syntisyytensä ja himonsa käskyjen kautta, hän osasi huutaa Herraa avuksi ja sai kuolla synnille ja sai alkaa elämään uutta, vapaata elämää.

Ilman Jeesusta kukaan ei pelastu. Mooseksen lakia, josta Paavali alati varoittaa ei ihminen kykene pitämään ja siksi Jeesus sovitti myös vanhan liiton aikalaiset. Jumala kertoo vanhan liiton olleen huono ja kertoo sen takia tekevänsä kanssamme tämän uuden liiton, jossa kaikki kunnia menee Jeesukselle, synnittömälle Jumalan ja Ihmisen Pojalle.

Mooseksen laki ei kuulu meille ja siksi se lakikirja on laitettu liiton arkin SIVULLE todistamaan israelilaisten puolesta tai heitä vastaan.
Kymmenen käskyä kuuluu meille ja siksi ne ovat liiton arkissa sisällä todistamassa puolestamme tai vastaan.
Joka pitää Jeesuksessa lainsanat, eli käskyt, ei ole lain alla ja näin lailla ei ole mitään sanottavaa Jeesuksessa olevaa vastaan. Joka PYSYY JEESUKSESSA on vapaa synnin- ja kuolemanlaista.

409

4231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähettiläs.Antikristus

      Taasko alat täällä eksyttämis yrityksesi ?

      Lopeta jo !

      • Patricdoyle

        Onko se see Markus uusiPaavali, kun pökki niitä kiviä jäällä..?
        Jännää

    • HARHAOPPISTA-KARTA

      ADVENTISTIT:

      - lainkiivailijoita (fariseuksia)
      - eriseuraisia
      - kristittyjen syyttäjiä
      - adventistit ei ole samassa hengessä kristittyjen kanssa
      - omavanhurskaisia
      - ylpeyden syntiä
      - valehtelijoita että he noudattavat kymmentä käskyä rikkomatta käskyjä
      - (sapattilailla meuhkaajia)
      - epäuskoisia koska uskovat korvasyyhyllä
      - HARHAOPPISIA

    • kartaharhaoppista

      Jumalan kehoitus noudatettavaksi: "Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti."

      • Gredinta

        Aloittaja on varsin oikeassa tulkitessaan lain ja evankeluíumin yhteistyötä.
        Todellakin lain tehtävä on näyttää ihmiselle syntisyytensä ja että tarvitsee pelastusta omista yrityksistää. Siksi kymmenen käskyä ovat tärkeitä osoittamaan sen tason johon kristityn tulisi päästä, mutta joka on mahdotonta ilman että Jeesus tulee sydämeen ja vaikuttaa sekä tahtomisen ja tekemisen.

        Haluaisin kuitenkin huomauttaa että Tooran erikoiskäskyt eivät ole edes pelastumattomille vaikeita täyttää. Jos sillä tavalla saisi pelastuksen, silloin se olisi helpompaa kuin tulla Kristuksen luo ja tunnustaa oma kelvottomuutensa.
        Esimerkiksi uhreista ja puhdistusmenoista ei tarvitse välittää kun ei ole temppeliä. Temppeliä ei tarvitse rakentaa kun Mooses puhui vain ilmestysmajasta. Pienistä synneistä olisi selvinnyt uhraamalla uhri vaikkapa muutaman kerran elämässään. Suuria syntejä saattoi varoa, ei esimerkiksi ollut vaikeaa olla tekemättä aviorikosta Tooran mukaan. Tietysti saattaisi tuoda vaikeuksia toimeenpanna kivityksiä, mutta silloin toiset olivat tukena. Tooraa oli siis helpompi totella kuin Kymmentä käskyä. Siksi Jeesus korosti sitä että laki oli hengellinen: ei saanut vihata, eikä himoita.

        Toraistit valitsevat helpomman tien. Tooraa on mutkikasta täyttää, mutta on paljon vaikeampi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään.
        Sen tähden tooraa voi totella ilman mielenmuutosta, rakkauden lakia vasta kun oma minä on kuollut ja ihminen tulee ristin luo, ja alkaa elää Hengen johdossa!

        Kiitos kirjoituksestasi! Hyvä aloitus.

      • Eksytyksestä

        Adventismi aiheuttaa sokeutta ja harhaisuutta.
        Heidän ymmärryksensä ja ismiuskonsa eivät pysty ymmärtämään aloitusta.

        Komppaan hyvää aloitusta ja vihaan harhaoppeja.

      • piilouduitko.puuntaa
        Eksytyksestä kirjoitti:

        Adventismi aiheuttaa sokeutta ja harhaisuutta.
        Heidän ymmärryksensä ja ismiuskonsa eivät pysty ymmärtämään aloitusta.

        Komppaan hyvää aloitusta ja vihaan harhaoppeja.

        Miksi sinä fantasioit adventismia. Eikö kirjoitukset kelpaa, vai onko vanha-aatamisi eedenisipuun takana piilossa, jossa lukee adventismipuu, ettei vain Herran laki, eli rakkaudenlakia tarvitseisi totella.???
        Ehkäpä juuri näin. Ei tarvitse, ikäänkuin ottaa itse vastuusta Sanaan nähden, kun alkaa mantrata adventismia ja ellenismiä, niin pääsee jäämään makoilemaan perinnemantrapuuun juureen, eli laittomuuden henkeen. Siitähän sinunkin viestissäsi on kyse.
        Eli hirviästi luetaan perinnäisoppia, galatetaan ja jäädään vanhaan - eli hyvän pahantiedon puulle.
        Unohtuu Sapatin Herran seuraaminen.

    • Sylttytehdas

      Jumala rankaisi väärää profeettaa Ellen Whiteä.
      Whiteltä kuoli peräti kaksi hänen lastaan.
      Häneltä kuoli aviomies suhteellisen nuorena.
      Aivovamma ja pitkä tajuttomuuden tila nuorena.

      Ellen White on säätiöity profeetaksi ja Totuuden Valoksi säätiö White Estaten toimesta.

      Adventtikirkon säätiö tekee mittavaa maailmanlaajuista kustannustoimintaa ja käännytystyötä.

      • opetuslapseus.Herrassa

        Viestisi ei tee tyhjäksi Jumalan Sanaa, eli sapattia. Jäät vain muotojumaliseksi, jolla ei olekaan LuojaJumalan näköalaa ja SApatin Herraa.
        On vain yleisuskontojen hapatus ja sitä leipää suu täynnä sitten puhut, että onpa hyvää tämä minun hapanleipä. Se kun on vielä niin hapattanut meidän Siioninkin, niin se on HYVVÄÄÄ.
        Jätäpä se adventismi- hapate myös pois ja tartu raamattuun, tutki, kuka on Luonut taivaan ja maan, sekä Kuka on siunannut lepopäivän ja kuka on Sapatin Herra.
        Lähtökohdat voisivat olla sinullekin selkeämmät.
        Apostolinen helluntalaisuus on nähnyt sapatin raamatuullisen merkityksen, sekä on kansainvälinen seurakunta. Se ei ole Suomen hapateSiinonin marttiuskonnon kahleessa, kuten TE. Ja siinä mekkaloitte ja Ellenöitte, sekä harhassa mantraatte atventismia, ettei vain tarviisi tehdä synnistä parannusta.

        Synti on Jumalan lain rikkomista, mikä kylmentää useimpien rakkauden ja te olette kylmentäneet Luojaan sydämenne, ettekä ymmärrä Sapatin Herran opetusta, että pelastus on aina Herran työ.
        Te vain vanhanaatamin tapaan teette tyhjäksi Jumalan sanan ja kaikenkarvainen darvinismikin nostelee päätään, kun teillä ei ole tahtoakaan Kumartaa HÄntä, joka on luonut tämän kaiken. Eli juuuri TE olette peittovaate tähän aikaan ja Jumalan pelastusHerraan, sekä jaatte koko Jumalan kansan oppeinenne.
        Kuinkahan teille käy, kun tulette viimeiselle portille ja itse Sana käy mittaamaan sanojanne.
        Siitähän mitataan, kun pidetään Sana vääryyden kahleessa. Eikä anneta edes pelastettujen ymmärtää Luojan kirjoitettuun sanaan oppia.
        Eli hyvin on katoliset ja marttikin hapattanut teidät tuon sunnuntain, muotoperinneläksyn oppiin.
        Sitten teille oppi "ylösnousemuspäivästä"! Se on tuon pääsiäissanoman, eli kertakaikkisen uhrin sanoma, "se on täytetty!" opetus ja siinä päättyi seremonialaki.
        Edenistä- Golgatalle oli varjolaki voimassa ja kun kertakaikkinen uhri tuli, varjolaki päättyi. Ja nyt kun Jumalan tahto on ajantappiin asti voimassa, sen rikkominen opettaa teille, mitä on synti. Ja kun synnin suossa maataan, niin silloin on lain alla.
        Jotka käyvät armoalttarin kautta, eivät ole lainmukaan syytettynä, vaan armahdettuna ja näin Herra Uudessaliitossa laittaa lain sydämeen Valkeudeksi tielle.
        Ja tietoisen sitten tehdään matkaa, eikä maailma pääse saastuttamaan, kun sydän on ympärileikattu.
        Mutta eihän tämä hapatettu Siioni sitä tajua. Perinneoppi tekee tyhjäksi sen, mitä Sapatin Herran sanoma on. Pelastus on Jumalan työ ja kerran lopullinen sapatinlepo

    • lähettiläs.Antikristus

      Tämä veijari on ihan omaa luokkaansa !

      Hän on väittänyt kyenneensä elämään synnittömästi jo vuosia, vai oliko se peräti vuosikymmeniä !

      Eli hän on itse jumala, joka kykenee arvioimaan sen, mikä hänen toimissaan on syntiä ja mikä ei.

      Mutta siihen hän ei todellakaan pysty !

      Esimerkkinä on tämä aloituksen viesti jossa on totuuden vastaisia valheita yllin kyllin.

      Valehtelu ON SYNTIÄ.

      Mutta näitä levittämiään valheita, hän siis itse ei näe valheiksi eikä synneiksi, umpi sokea kun on !

      Ja kuitenkin siis hän väittää eläneensä synnittömästi jo vuosia/vuosikymmeniä !

      Ihmettelen vain enää sitä, että kuinka ihminen voi kadottaa noin pahasti todellisuudentajunsa ???

      • OnettomatIsminEväät

        Mihin seurakuntaan kuulut?
        Osaatko perustella Raamatulla syytöksiäsi ja mielipiteitäsi?

      • lähettiläs.Antikristus
        OnettomatIsminEväät kirjoitti:

        Mihin seurakuntaan kuulut?
        Osaatko perustella Raamatulla syytöksiäsi ja mielipiteitäsi?

        Lähettiläs on eri nikeillä kirjoitellut täällä jo pitkään !

        Nuo kirjoittamani asiat perustuvat siis Lähettilään omiin sanoihin !

      • miksietvastaa

        KÄÄRMEELLE
        Mihin seurakuntaan kuulut?
        Osaatko perustella Raamatulla syytöksiäsi ja mielipiteitäsi?

    • TämäONmuistettava

      Adventismi ja jhw-oppi lasketaan kristilisperäisiin uususkontoihin.
      Molemmat yrittävät imitoida ja jäljitellä kristinuskoa.
      Nämä syntyivät samoihin aikoihin suuressa eksytyksen aallossa Amerikassa.

      Tervehenkiset Kristityt tulevat toimeen ilman adventismia ja jhw.

      • 1234567---

        Nämä sinun mainitsemasi tervehenkiset kristityt, ovat niin tervehenkisiä, että pitävät Jumalan antamana sapatinpäivänä, kirkkojensa ja rukoushuoneidensa ovet tiukasti kiinni sapattisin. Ovet aukeaa silloin kun heillä on sapattisin siivoustalkoita tai myyjäisiä rukoushuoneissaan.

        Näin he sanovat: Sunnuntai on pyhäpäivä, jolloin mennään kirkkoon.

      • MikäOikeaksiTodistettu

        Adventismikäärmeet liikkeellä sunnuntai pedonmerkki uskollaan.

        MOT:
        Adventismi on harhaoppia.

      • 1234567---
        MikäOikeaksiTodistettu kirjoitti:

        Adventismikäärmeet liikkeellä sunnuntai pedonmerkki uskollaan.

        MOT:
        Adventismi on harhaoppia.

        MikäOikeaksiTodistettu: Sunnuntai on KEKSITTY PYHÄKSI.

      • Laskuntulos
        1234567--- kirjoitti:

        Nämä sinun mainitsemasi tervehenkiset kristityt, ovat niin tervehenkisiä, että pitävät Jumalan antamana sapatinpäivänä, kirkkojensa ja rukoushuoneidensa ovet tiukasti kiinni sapattisin. Ovet aukeaa silloin kun heillä on sapattisin siivoustalkoita tai myyjäisiä rukoushuoneissaan.

        Näin he sanovat: Sunnuntai on pyhäpäivä, jolloin mennään kirkkoon.

        Sapatti-intoilijat puhuvat vain sapatista, vaikka uskovien päätehtävä on julistaa evankeliumia! Evankeliumi pelastaa uskomattomia ja ennenkaikkea uskovia!

        16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

      • 1234567---
        Laskuntulos kirjoitti:

        Tottakai sapatista puhutaan. Sapattihan on Jumalan merkki. Tämä tulee julistaa kaikille selväksi.

      • Ev.-lut-Ilmajoki

        Monet protestantit kuvittelevat Raamatun opettavan sielun kuolemattomuutta ja tietoisuutta kuoleman jälkeen. Nämä ovat harhaoppeja, jotka ujuttautuivat kreikkalaisesta filosofiasta Raamatun tulkintaan.

    • Laki_on_voimassa

      Kristuksella oli Mooseksen laki. Kristuksen laki sisältää Mooseksen lain, mutta se on uutta, että Jeesus Kristus oli lain Messias profetoiden täyttymys. Lain alla olevat odottavat vielä Kristusta, mutta armon alla olevat noudattavat Jeesuksen Kristuksen käskyä noudattaa Mooseksen lakia.

      Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

      Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

      1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

      Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

      • Änkyräadventisteille

        Usko sunnuntai pedonmerkkiin on antikristuksen oppia.
        Adventistit uskovat sapatinjumaloimisen hengessä.

      • Laki_on_voimassa
        Änkyräadventisteille kirjoitti:

        Usko sunnuntai pedonmerkkiin on antikristuksen oppia.
        Adventistit uskovat sapatinjumaloimisen hengessä.

        Minä en usko, että sunnuntaipäivä olisi pedon merkki. Sunnuntai on väärä lepopäivä, mutta se ei ole oikeaan käteen tai otsaan otettava pedon merkki.

        Jeesus Kristus on Sapatin Herra ja sen takia meidänkin tulee uuden liitona aikana pitää sapatti. Niin piti Herramme Jeesus Kristus myös. Tämä ei ole adventistien asettama laki, vaan se on Jumala asettama laki, jota Jeesus Kristus noudatti itsekin.

      • 1234567---
        Laki_on_voimassa kirjoitti:

        Sunnuntai on pedonmerkki, ihmiskäsky pyhäksi.
        Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

      • Anonyymi
        Laki_on_voimassa kirjoitti:

        Minä en usko, että sunnuntaipäivä olisi pedon merkki. Sunnuntai on väärä lepopäivä, mutta se ei ole oikeaan käteen tai otsaan otettava pedon merkki.

        Jeesus Kristus on Sapatin Herra ja sen takia meidänkin tulee uuden liitona aikana pitää sapatti. Niin piti Herramme Jeesus Kristus myös. Tämä ei ole adventistien asettama laki, vaan se on Jumala asettama laki, jota Jeesus Kristus noudatti itsekin.

        Oikea käsi kuvaa ihmisen tekoja ja otsa kuvaa ihmisen ajatuksia.
        Käännä pedon luku 666 kreikan kieleen ja vertaa sitä arabian kielellä.
        Huomaatko paljonkaan eroa ?
        Islam ja heidän mahdinsa voisi olla peto ja antikristus.
        Tunnustatko Kristuksen vai Allahin tosi paikan tullen?
        Valinta on sinun, mutta muista, että Kristus auttaa sinua hädän tullen, kunhan vain olet uudesti ylhäältä syntynyt. Et totisesti ole hetkeäkään yksin.
        Äläkä ikinä päästä Kristuksen pyhää Henkeä sydämestäsi pois.
        Ja usko, että hän ottaa ihmispelon pois vaikka sinulle mitä tapahtuisi.

    • Paavali horjui tämän asian suhteen. Jerusalemin Juutalaisten edessä hän puolusti lakia, mutta pakanoille hän valittuna aseena heitä vastaan julisti lain loppuneen. Laki on parempi perusta kuin henki sillä laki on omaa vanhurskautta kun taas henki usein lainaa muiden töitä, ja jää velkaan jopa pakanoille. Paavali vuodatti itsenä tyhjiin monin tavoin mutta mielestäni hänen työnsä jäi silti kesken. Yhden ihmisen aivoissa on vain tietty määrä sanoja. Eikä yhden ihmisen panostus aina riitä.

      Järjestys protokolla ja etiketti on tärkeä tuntea myös. Luther heitti paljon tuleen sitä ja valitsi pelkän raamatun . Koko kristikunnan työ on vajaata ja sähellystä ilman uskoa siihen että Jeesus on täyttänyt kaiken ja se riittää. Ei laki, ei henki, ei järjestys vaan usko yksin auttaa.

      Tulee muistaa että kristityt ovat usein pahimpia rikollisia ja syntisiä. Kun uskoo sinisilmäisesti niin se on parempi kuin mikään muu.

      Uskon pyhään henkeen, yhden pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN JA IANKAIKKISEN ELÄMÄN. Joka yksin uskoo kaikista muista huolimatta on parempi kuin lain noudattaja, hengen jättiläinen, tai järjestyksen mestari.

      • lähettiläs.Antikristus

        Missä muka Paavali horjui ?

        Ihan sekavaa tuollainen opetus !

      • Totuusadventismista

        Usko sunnuntai pedonmerkkiin on antikristuksen oppia.

      • lähettiläs.Antikristus kirjoitti:

        Missä muka Paavali horjui ?

        Ihan sekavaa tuollainen opetus !

        Se oli pelkkä MIELIPIDE. Jos tahtoisin opettajaksi pyrkisin YLIOPISTON professoriksi enkä suinkaan julkisella keskustelufoorumilla opettaisi. Täällä esitän vain mielipiteitä.

      • lähettiläs.Antikristus
        alfa123om kirjoitti:

        Se oli pelkkä MIELIPIDE. Jos tahtoisin opettajaksi pyrkisin YLIOPISTON professoriksi enkä suinkaan julkisella keskustelufoorumilla opettaisi. Täällä esitän vain mielipiteitä.

        Ok, mielipide sitten, mutta mihin se perustuu Raamatussa ?

    • LähettiläsA

      Meistä monet ovat kiinnotuneet nykyään Hesekielin kirjoista. Lopun ajalla sinettejä avataan ja näin Jumalan lapset tuovat serakuntaan vanhaa ja uutta opetusta.
      Itse en kykene tuota Hesekieliä selittämään, mutta luulen, että Jumala on valmistanut jonkun siitä selitykset antamaan.
      Voisinhan toki selittää kuten moni muukin, mutta Jeesus ei lupaa ja sanoo, että meidän pitää tietää mitä kerromme. Ei olkoon ei ja on olkoon on ja kekseneräisyyksiä ei pidä meidän selityksissämme olla.
      Sen verran olen Hesekielistä oppinut, että leeviläisiä oli kahdenlaisia. Niitä, jotka tekivät porton tekoja muun Israelin mukana ja niitä, jotka pysyivät Jumalalle ja Sanalle uskollisina. Porton tekoihin langennet leeviläiset joutuivat kantamaan syntiensä paljouden ja tekemään työtä ulkopuolella kaikkein Pyhimmän. Uskollisena pysyneet leeviläiset sen sijaan saivat palvella Jumalaa kaikkein Pyhimmässä.
      Temppeli, josta Hesekiel kertoo näyttää samalta mistä kerrotaan Ilmestyskirjassa. Siellä virtaa vedet ja siellä kasvaa parantavat puut.
      Joka tapauksessa on hyvä, että olemme kiinnostuneet Hesekielin kirjasta, sillä siellä kerrotaan samoista asioista mistä kerrotaan Ilmestyskirjassa.

      • Jabin1.0

        Leeviläiset eivät saaneet mennä kaikeinpyhimpään, Leevin suvusta ainoastaan, Aaron ja hänen poikansa.

      • LähettiläsA
        Jabin1.0 kirjoitti:

        Raamattu kertoo kahdenlaisista leeviläisistä. Niistä, jotka joutuvat palvelijan virkaan kansan edessä ja niistä, jotka saavat palvella Jumalaa kaikkein Pyhimmässä.
        Ne leeviläiset, jotka menivät Jumalan luota kauas langenneen Israelin osan mukana eivät kelpaa kaikken Pyhimpään, vaan heidän tehtävänsä on olla kansan palvelijoita ja syntiensä kantajia.

        Ja Raamattu kertoo niistä leeviläisistä, jotka pysyivät Jumalalle uskollisina silloin, kun Israel oli eksynyt:
        15 Mutta ne leeviläiset papit, Saadokin jälkeläiset, jotka hoitivat minun pyhäkössäni suoritettavat tehtävät silloin, kun israelilaiset olivat eksyneet minusta pois, he saavat lähestyä minua, palvella minua ja seisoa minun edessäni uhraamassa minulle rasvaa ja verta, sanoo Herra, Herra.
        16 He saavat tulla minun pyhäkkööni ja saavat lähestyä minun pöytääni, palvellen minua ja hoitaen minulle suoritettavat tehtävät.

        Hesekiel 44
        6 Ja sano niille uppiniskaisille, sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: Jo riittävät kaikki teidän kauhistuksenne, te Israelin heimo,
        7 te kun olette tuoneet muukalaisia, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamattomia, minun pyhäkkööni olemaan siellä ja häpäisemään minun temppeliäni, samalla kuin olette uhranneet minun leipääni ja rasvaa ja verta; ja niin te olette rikkoneet minun liittoni-kaikkien muitten kauhistustenne lisäksi.
        8 Te ette ole itse hoitaneet minulle suoritettavia pyhiä tehtäviä, vaan olette panneet heitä puolestanne hoitamaan minulle pyhäkössäni suoritettavia tehtäviä.
        9 Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on.
        10 Vaan ne leeviläiset, jotka menivät minun luotani kauas, silloin kun Israel oli joutunut eksyksiin, nuo, jotka eksyivät pois minusta kivijumalainsa jälkeen, kantakoot syntinsä;
        11 he toimittakoot minun pyhäkössäni vartioinnin temppelin porteilla ja toimittakoot temppelipalveluksen: he teurastakoot polttouhrit ja teurasuhrit kansalle ja seisokoot heidän edessään heitä palvelemassa.
        12 Koska he ovat heitä palvelleet heidän kivijumalainsa edessä ja olleet Israelin heimolle kompastuksena syntiin, sentähden minä kättä kohottaen vakuutan heistä, sanoo Herra, Herra, että heidän on kannettava syntinsä.
        13 He eivät saa lähestyä minua, niin että toimittaisivat minun edessäni papinvirkaa ja lähestyisivät mitään minulle pyhitettyä, mitään korkeasti-pyhää, vaan heidän on kannettava häpeänsä ja kauhistuksensa, joita ovat tehneet.
        14 Ja minä panen heidät hoitamaan temppelissä suoritettavia tehtäviä, mitä siellä vain on palvelijantyötä ja toimitettavaa.

        15 Mutta ne leeviläiset papit, Saadokin jälkeläiset, jotka hoitivat minun pyhäkössäni suoritettavat tehtävät silloin, kun israelilaiset olivat eksyneet minusta pois, he saavat lähestyä minua, palvella minua ja seisoa minun edessäni uhraamassa minulle rasvaa ja verta, sanoo Herra, Herra.
        16 He saavat tulla minun pyhäkkööni ja saavat lähestyä minun pöytääni, palvellen minua ja hoitaen minulle suoritettavat tehtävät.
        17 Ja tullessaan sisemmän esipihan porteille he pukeutukoot pellavavaatteisiin älköötkä pitäkö yllänsä villaista toimittaessaan virkaansa sisemmän esipihan porteissa ja sisällä temppelissä.
        18 Pellavaiset juhlapäähineet olkoon heillä päässä ja pellavakaatiot lanteilla. Älkööt he panko vyötäisillensä mitään hiostuttavaa.
        19 Kun he sitten menevät pois ulompaan esipihaan, kansan tykö ulompaan esipihaan, riisukoot vaatteensa, joissa ovat virkaa toimittaneet, jättäkööt ne pyhäkön kammioihin ja pukekoot yllensä toiset vaatteet, etteivät pyhittäisi kansaa vaatteillansa.
        20 Älkööt he ajelko päätänsä, mutta älkööt myöskään antako tukkansa valtoinaan kasvaa: heidän on leikattava hiuksensa.

      • leeviläinen.pappeus
        Jabin1.0 kirjoitti:

        Leeviläiset eivät saaneet mennä kaikeinpyhimpään, Leevin suvusta ainoastaan, Aaron ja hänen poikansa.

        Jabin, mitä tässä sanotaan ???

        Hepr. 7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?

      • Anonyymi
        leeviläinen.pappeus kirjoitti:

        Jabin, mitä tässä sanotaan ???

        Hepr. 7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?

        Melkisedekin järjestys oli täydellisen synnitön.

    • jacobtaurine

      Adventisteja on kahdenlaisia

      1. Nimiadventistit
      2. Änkyräadventistit

    • >> Mooseksen laki ei kuulu meille ja siksi se lakikirja on laitettu liiton arkin SIVULLE todistamaan israelilaisten puolesta tai heitä vastaan.
      Kymmenen käskyä kuuluu meille ja siksi ne ovat liiton arkissa sisällä todistamassa puolestamme tai vastaan. <<

      Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Mooseksen laki ei kuulu meille? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Mooseksen laki ei kuulu meille, koska se oli arkin sivulla? Rakkauden kaksoiskäsky oli arkin sivulla, onko se siis kumottu? Jos kymmenen käskyä oli arkin sisällä, te vietätte tietenkin sapattia, sillä neljäs käsky kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Vaan se että neljäs käsky oli arkin sisällä ei jostain syystä estä kristittyjä pitämästä totena, että sapattikäsky on kumottu.

      Jeesus sanoi että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Laitetaan muistin virkistykseksi, mitä Jeesus opetti laista vuorisaarnassa:

      ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

      Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, joten uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa.

      Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uudessa liitossa saamme rikkoa Jumalan pyhää lakia? Missä kohtaa sanotaan, että Mooseksen laki on kumottu? Jos Jeesus ei kumonnut lakia, niin kuin hän sanoo vuorisaarnassa, kuka sen oikein kumosi?

      • LähettiläsA

        Oletko lukenut Raamatusta siitä taistelusta mitä Paavali käy Mooseksen lain puolustajia vastaan? Hän kertoo, että jos ihminen ympärileikkauttaa itsensä ja tekee muista vanhan liiton lain tekoja, niin Jeesus ei ole oleva hyödyksi hänelle.
        Jeesus todella täytti lain ja kaikki profeetat ja me saamme elää Jeesuksen täyttämässä laissa, joka on uudessa liitossa Rakkaus. Rakkaus ei saata tehdä pahaa, eikä se kärsi kokemastaan vääryydestä, sillä rakkaus voittaa kaiken. Rakkaus pitää voimassa liiton arkissa sisällä olevat kymmenen käskyä.

      • LähettiläsA kirjoitti:

        Paavali ei missään kohtaa taistele niitä vastaan, jotka noudattavat Mooseksen lakia. Anna tulla luku ja jae, jossa Paavali moittii yhtään ketään lain noudattamisesta. Paavali taistelee niitä vastaan, jotka opettivat, että ympärileikkauksella tai lain noudattamisella pelastuu. Me pelastumme yksin armosta, mutta armon alla emme saa tehdä syntiä, vaan meidän on noudatettava lakia. "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15) Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että jos ihminen tekee muita vanhan liiton lain tekoja, Jeesus ei ole oleva hyödyksi hänelle? Ei missään kohtaa, tuossa kohtaa puhutaan vain ympärileikkauksesta. Se että Jeesus täytti lain, ei tarkoita, että hän kumosi lain. Mitä osaa "en ole tullut kumoamaan lakia" sinä et ymmärrä?

        Sanot että rakkaus pitää voimassa liiton arkin sisällä olevat kymmenen käskyä, mutta rakkauden kaksoiskäsky oli arkin ulkopuolella! Joten tuon logiikan mukaan rakkauden kaksoiskäsky on kumottu.

      • LähettiläsA
        Kristitty.net kirjoitti:

        Mooseksen lakikirja on liiton arkin sivulla ja ikuinen laki, joka on Rakkaudenlaki on sisällä arkissa ja meissä, sillä kaikki kymmnen käskyä pysyvät voimassa RAKKAUDESSA.
        Galatalaiskirje 5
        1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
        2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
        4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
        5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
        6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
        7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
        8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
        9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
        10 Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
        11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
        12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
        13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

        >> Mooseksen lakikirja on liiton arkin sivulla ja ikuinen laki, joka on Rakkaudenlaki on sisällä arkissa ja meissä, sillä kaikki kymmnen käskyä pysyvät voimassa RAKKAUDESSA. <<

        Rakkauden kaksoiskäsky löytyy Toorasta eli Mooseksen laista, joka oli arkin sivulla, ei sen sisällä kuten sinä väität, joten sinun mukaasi se on kumottu, koska se ei ollut arkin sisällä.

        Kai Toorasta löytyy kaikki kymmenen käskyä? En tunne Tooraa, mutta sen tiedän, että laki on voimassa rakkaudessa joka pitää kaikki kymmenen käskyä voimassa.
        Mietippäs sitä, että saattaako rakkaudessa elävä tappaa, varastaa, tehdä huorin, himoita lähimmäisen omaisuutta ja niin edelleen. Käskyt ovat laki, joka ajaa uskovaisen Krsitukseen ja vapauteen. Lailla ei ole mitään heitä vastaan, jotka eivät riko lakia.

        Mutta rakkauden kaksoiskäskyä ei löydy kymmenestä käskystä, joten sinun logiikkasi mukaan rakkauden kaksoiskäsky on kumottu, koska se oli arkin sivulla.

      • LähettiläsA
        Kristitty.net kirjoitti:

        Mutta rakkauden kaksoiskäskyä ei löydy kymmenestä käskystä, joten sinun logiikkasi mukaan rakkauden kaksoiskäsky on kumottu, koska se oli arkin sivulla.

        Kymmenen käsky sisältyy rakkaudenlakiin ja Jeesus käski pitää käskyt elämään sisään pääsemiseksi.
        Matt. 19:17
        Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."

        Huoh. Niin niin, mutta rakkauden kaksoiskäsky löytyy Toorasta, ei kuitenkaan kymmenestä käskystä. Joten sinun logiikkasi mukaan rakkauden kaksoiskäsky on kumottu, koska se oli arkin sivulla.

    • Sanansuojassa

      Liittyen tuohon Hesekielin lukuihin, viittaan samalla myös Jesajan lukuihin, heti alkaen luvusta 1 ja siitäkin syystä, että siinä viitataan tähän Herran Pyhään jäännökseen, josta tulikin mieleen, että ovatko nämä sinettien avaajat, jotka yhdessä Ilmestyskirjan mukaan ovat arvolliset Karitsan kanssa avaamaan sinetit, myös osa Pyhää jäännöstä? Sinettien avaajat ovat Sanan mukaan jo sisimmässä majassa eli Jumalan valtakunnassa hengellisesti, koska muut eivät ole arvollisia sinettejä avaamaan ja tämän sanoo Raamattu.

      1 Jesajan, Aamoksen pojan, näky, jonka hän näki Juudasta ja Jerusalemista Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä.
      2 Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta.
      3 Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä.
      4 Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.
      5 Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.
      6 Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.
      7 Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät.
      8 Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.
      9 Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.

      Eli tuo jae 9 viittaa samaiseen jäännökseen. Se, mikä kuitenkin on jo täysin varmaa, on se, että Herran omat, ylhäältä uudesti syntyneet, ovat arvolliset avaamaan Karitsan kanssa sinetit. Ja liittyen osaan Hesekielin luvuista, tämä Jesaja 1 tuo esille myös eräässä toisessa ketjussa ilmi tulleen Israelin porttouden,

      21 Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.

      Samaa kirjoittaa Hoosea 4:
      14 En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu.
      15 Jos sinä, Israel, harjoitatkin haureutta, älköön Juuda saattako itseänsä syynalaiseksi: älkää lähtekö Gilgaliin, älkää menkö ylös Beet-Aaveniin älkääkä vannoko: "Niin totta kuin Herra elää".
      16 Sillä niinkuin niskuri lehmä on Israel niskoitellut; nyt on Herra kaitseva heitä niinkuin karitsaa laajalla laitumella.
      17 Efraim on liitossa epäjumalain kanssa-anna hänen olla.
      18 Kun heidän juopottelunsa on lopussa, he harjoittavat törkeätä haureutta. Ne, jotka ovat hänen kilpensä, rakastavat häpeätä.
      19 Tuuli siivillänsä ahdistaa häntä, he saavat häpeän uhriaterioistansa.

      Pyhä jäännös, luopumus, kääntymys pahoilta teiltä, laki, 10 käskyä, niissä pysyminen, synneille kuoleminen, ovat kaikki yhtä suurta kokonaisuutta, johon myös tämän ketjun aloitus olennaisesti liittyy monin eri tavoin.

      • LähettiläsA

        Hesekiel kertoo kahdenlaisista leeviläisistä. Niistä, jotka eivät kelpaa Jumalan Pyhimpään palvelemaan Jumalaa ja niistä, jotka kelpaavat Pyhimpään palvelemaan Jumalaa.
        Toiset leeviläiset lankesivat syntiin ja toiset pysyivät uskollisina. Syntiin langenneet joutuvat itse kantamaan syntiensä taakan ja joutuvat tekemään työtä kansan palvelijoina.

        Nuo leeviläiset, jotka eivät langenneet muun Israelin mukana syntiin, saavat palvella Jumalaa ja elää kaikkein Pyhimmässä.
        Vaikka nuo ovat samasta suvusta lähtöisin, niin silti heidät erottaa Jumala sillä oikeutuksella, että toiset suvun jäsenet pysyivät uskollisena ja toiset eivät.

        Olen usein miettinyt sitä, että onko tuhatvuotinen valtakunta vielä viimeinen armon osoitus noille leeviläisille ja israelilaisille, jotka lankesivat porttouteen. Vieläkö he joutuvat työtä tekemään ja lakia täyttämään.
        Ja vieläkö sama jatkuu, eli Pyhimmässä Jumalaa pavelevia vihtaan sen takia, kun itse ei sinne ole päästy?

        Keskustella asiasta saa, mutta ei saa sanoa asian olevan varma, jos ei ole saanut varmuutta Jumalalta. Edelleenkin kerron, että minulle ei Jumala ole ainakaan vielä avannut Hesekieliä kuin vain osittain. Kaikkea tietoa ei anneta yhteen astiaan ja näin me pysymme toisiamme tarvitsevina.

    • Kirjakääröt

      Matt.7:12 Biblia (1776). Kaikki siis, mitä te tahdotte, että ihmiset pitää teille tekemän, niin te myös heille tehkäät, sillä tämä on laki ja prophetat.

    • taukahiahjyu

      Roomalaiskirje:
      2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
      3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
      7:8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
      7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,

      1.Korinttolaiskirje:
      9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

      Paavali ei väitä, että hän olisi elänyt ennen uskoontuloa ilman Mooseksen lakia.

      Mitä sitten tarkoittaa tämä jae?
      Room 7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
      Paavali puhuu tässä siitä uhmamielestä, joka asuu meissä kaikissa ihmisissä. Paavali puhuu jokaisen ihmisen sisäisestä mekanismista, joka pakottaa rikkomaan lakia. Monissa kohdissa kirjeissään Paavali tekee itsestään ikäänkuin prototyypin, kun hän haluaa valaista jotain ihmiseen liittyvää mekanismia meille.
      Tämä asia näkyy hyvin pienissä lapsissa. Kun pieneltä lapselta kielletään jokin asia, hän on kohta tekemässä juuri niinkuin on kielletty. Jos asiaa ei olisi kielletty häneltä, hän ei olisi edes osannut rikkoa sitä.
      Tavallaan tämä mekanismi näkyy jo Aatamin ja Eevan tapauksessa. Kun heiltä kiellettiin syöminen hyvän- ja pahantiedonpuusta, he tekivät juuri niin.

      • LähettiläsA

        Mitähän, jos tekisit kuten Paavali.
        Antaisit käskysanojen näyttää sinulle synnin ja pyrkisit tekemään parannusta. Miksi sanon, että pyrkisit? Siksi, että ilman Jeesusta ei kukaan kykene tekemään sellaista parannusta jota Jumala meiltä vaatii. Helppo on tehdä ulkoinen parannus, mutta se ei riitä Jumalalle. Meidän tulee muuttua ajatuksia myösen ja vain Jeesus on kykenevä tuon muutoksen meille antamaan, eli synnyttämään meidät uudeksi.
        Meidät on kastettu Jeesuksessa kuolemaan ja ylösnousemiseen.

        Jos tekisit kuten Paavali, noudattaisit Jumalan lakia.

      • LähettiläsA
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jos tekisit kuten Paavali, noudattaisit Jumalan lakia.

        Kaikki ovat syntiä tehneet ja kirkkautta vailla. Siksi Jeesus ilmetyi, että Hän ottaa pois synnin. Laki siis ajaa lapsiuskovaisen Kristukseen ja siitä alkaa täysi-ikäisen ihana tie. Jos ihminen on vielä masentunut, ahdistunut, pelkää ja niin edelleen, hän on silloin vielä lain alla.

        Jeesus tuli vapauttamaan meidät lain alta, sillä Hän täytti lain ja antaa meillä voiman pysyä RAKKAUDESSA, joka pitää kaikki käskyt voimassa. Miten paljon onkaan kärsimystä uskovaisten keskuudessa, kun heidän ei annet tunnustaa Jumalan VOIMAA ja sitä, että Jeesus tuli parantamaan syntisiä ja sairaita. Eivät terveet tarvitse Parantajaa.
        1. Johanneksen kirje 3
        1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
        2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
        3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
        4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
        5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
        6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
        7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
        8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
        9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
        10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
        11 Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme

        Miten siis on, saammeko rakkaudessa tehdä syntiä ja tahallaan rikkoa Jumalan pyhää lakia?

      • LähettiläsA
        Kristitty.net kirjoitti:

        Miten siis on, saammeko rakkaudessa tehdä syntiä ja tahallaan rikkoa Jumalan pyhää lakia?

        Emme tietenkään riko Jumalan lakia. Se vaatii pysymistä Jeesuksessa, sillä Jeesus on AINOA synnitön. Joka tekee kuten Jeesus opettaa, pysyy Hänessä. Jeesus Itse kertoo, että Sanat, jotka Hän on meille puhunut tekevät ihmisestä puhtaan, mutta ei niin, että olemme vain kuulijoita emmekä tekijöitä.
        Tekijä pitää käskyt. Elämässä sisällä oleva ei halua rikkoa pienintäkään käskyä.

        Kiitos. Eli meidän tulee noudattaa lakia.

    • Laskuntulos

      Kr.net on palannut. Hän kiertää kaikki keskustelupalstat ja etsii kenet saisi niellä!

      • Käyttäkääjärkeä

        Kristitty.net voisi ehkä selvittää miten tooraa voitaisiin noudattaa maailmanlaajuisesti!
        Oletetaan että temppeli rakennetaan ja sinne kokoonnutaan kaikista kansoista. Koska toora oli sekä hyville että pahoille Israelissa ja sitä oli pakko noudattaa, niin säännöt lienevät samat myös tulevaisuudessa.
        Kaikki miespuoliset tulevat Jerusalemin temppeliin juhlille kolmesti vuodessa Koska heitä on nyt kolme ja puoli miljardia, ja osa vielä lapsia, ja osa liian vanhoja tulemaan, niin lasketaan että vain yksi miljardi miestä tulee Jerusalemiin kolmesti vuodessa temppeliin.

        Matka sinänsä on ongelma kun kolme miljoonaa jumbojettiä laskeutuu samanaikaisesti, 333 matkustajaa jokaisessa. Yksi laskeutuminen sekunnissa sallisi lähemmä satatuhatta konetta päivässä, joten saapuminen olisi suoritettu kuukaudessa.

        Tietysti kaikki Jerusalemin asukkaat ottavat mielellään vieraita koteihinsa, eihän kellään ole mitään sitä vastaan että joka perheeseen majoittuu tuhat miestä, jotka tarvitsevat ruokaa ja vuoteita ja myös vessan, jossa olisi reilu minuutti aikaa päivässä jokaiselle.

        Tietysti Kristitty.net sanoo että koska niin on ennustettu, niin silloin sen pitää toteutua. Voisiko hän siinä tapauksessa näyttää sen raamatunpaikan?

        Jos taas on kysuymys jonkun harhaanjohdetun ihmisen turhista haaveista, silloin häntä ei tule ottaa vakavasti!

      • Käyttäkääjärkeä kirjoitti:

        Raamatussa sanotaan, että kaikki kansat tulevat Jerusalemiin viettämään lehtimajanjuhlaa. Miten tämä toteutuu käytännössä, jää nähtäväksi. Sinä pilkkaat Jumalan sanaa.

      • Käyttäkääjärkeä

        Kansat tulevat, mutta et tiedä raamatunpaikkaa?
        Onko pilkkaa käyttää järkeä? Etkö sinä käytä? Uskotko silmät ummessa ja olet sokeain taluttaja?

    • antilate

      Lähettiläs on korvusteologi joko jehova tai adventisti, kyykäärmeen sikiö.

      • nähtyon

        Jos lähettiläs on kyykäärmeen sikiö, miksi hän lainaa suoraan raamatusta, sitäpaitsi ottamatta pois jakeita välistä, niinkuin toraistit tekevät?

        Mikä seurakunta tahansa voi olla ylpeä siitä että heillä on sellaisia jäseniä kuin Lähettiläs A

      • lähettiläs.Antikristus
        nähtyon kirjoitti:

        Jos lähettiläs on kyykäärmeen sikiö, miksi hän lainaa suoraan raamatusta, sitäpaitsi ottamatta pois jakeita välistä, niinkuin toraistit tekevät?

        Mikä seurakunta tahansa voi olla ylpeä siitä että heillä on sellaisia jäseniä kuin Lähettiläs A

        Eli synnittömät kelpaavat !

        Voi hyvää päivää sentään !

        Hänhän tekee itse itsensä jumalaksi, kun väittää kykenevänsä synnittömyyteen ja vielä tietävänsä itse sen, mikä on hänen omalla kohdallaan syntiä ja mikä ei !

        Tuollaisen arvion voi siis antaa vain ja AINOASTAAN JUMALA ITSE !

        Siksi häntä voi hyvin sanoa antikristukseksi, sillä kun antikristus ilmestyy eli kadotuksen lapsi, niin hän juuri väittää itseään Jumalaksi !

        Eli ihan kuten tämä "lähettiläs" tekee omilla sanoillaan !

      • nähtyon

        Oletko edes lukenut mitä lähettiläs A kirjoitti? Ei hän väitä olevan muita synnittömiä kuin Jeesuksen.
        On syntiä sanoa väärä todistus lähimmäisestään!
        Synti on tietoinen rikkomus. Kai silloin tietää mikä on syntiä!
        Ei esimerkiksi väärän lepopäivän pitäminen ole syntiä ennenkuin siitä on saanut valoa ja silti tekee väärin.

    • antilate

      nähtyon, että lähettiläs on kyykäärmeen sikiö, eivät pitkät lainaukset tee opetusta Sanan mukaiseksi, vaan ovat lainaukset ovat nimenomaan hämäykseksi.

      • nähtyon

        Jumalan sana on aina sanan mukainen! Mitä enemmän sitä lainaa, sitä parempi.
        Jos ottaa sanan sieltä, toisen täältä, voi todistaa vaikka minkä valheen!

    • lähettiläs.valehtelee

      Varokaa tämän lähettilään valheita !

      Paavali noudatti kyllä vanhan liiton järjestystä, vaikka hän sanoi olevansa laista vapaa !

      Mutta mistään perinnäissääntö jutusta ei ollut kyse, kuten lähettiläs valehteli !

      Paavali itse kertoo ja Raamattu kertoo sen syyn, miksi Paavali noudatti lakia eli vanhan liiton järjestystä:

      18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.
      19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
      20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAIN ALAINEN, voittaakseni lain alaiset;
      21 ilman lakia oleville IKÄÄNKUIN olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
      22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; KAIKILLE minä olen ollut KAIKKEA, PELASTAAKSENI EDES MUUTAMIA.

      Siis Paavali oli vapaa laista eikä ollut lain alainen, mutta noudatti silti lakia, MIKSI ?

      Siis kun Paavali kiersi evankeliointi matkoillaan, niin ENSIN hän meni juutalaisten luo, syngoogaan tai heidän kokous paikkaan, ja Paavalilla EI OLISI OLLUT MITÄÄN ASIAA SINNE, jos hän ei olisi toiminut vanhan liiton järjestyksen mukaan ULKOISESTI !

      Eli jos Paavali olisi käyttänyt vapauttaan hyväksi ja jättänyt täysin turhat vanhan liiton lakkautetut säädökset noudattamatta, olisi ovet sulkeutuneet edessä.

      Siis Paavali tiesi vanhan liiton aikuiset säädökset turhiksi, mutta noudatti niitä RAKKAUDEN ja EVANKELIUMIN tähden !

      Paavali jopa leikkautti Timoteuksen, jonka isä oli kreikkalainen, ja sekin tapahtui siis siksi vain, että Timoteus oli Paavalin kanssa työyhteydessä eli työparina, ja Timoteuksen siis myös piti päästä synagoogiin ja olla tervetullut juutalaisten yhteyteen.

      Tämä seuraava kertomus kertoo sen, kuinka tarkkaa tuo synagoogaan pääsy oli, ja mitä seurasi jos sinne meni puhdistumaton tai pakana !

      Ap. t. 21:28 ja huusivat: "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan."

      Laajemmin:

      21 Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan.
      22 Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen.
      23 Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä.
      24 Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.
      25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."
      26 Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri.
      27 Mutta kun ne seitsemän päivää olivat päättymässä, näkivät Aasiasta tulleet juutalaiset hänet pyhäkössä, kiihoittivat kaiken kansan ja kävivät häneen käsiksi
      28 ja huusivat: "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan."
      29 Sillä he olivat ennen nähneet efesolaisen Trofimuksen kaupungilla hänen kanssaan ja luulivat, että Paavali oli tuonut hänet pyhäkköön.
      30 Ja koko kaupunki tuli liikkeelle, ja väkeä juoksi kokoon; ja he ottivat Paavalin kiinni, raastoivat hänet ulos pyhäköstä, ja heti portit suljettiin.
      31 Ja kun he tahtoivat hänet tappaa, sai sotaväenosaston päällikkö sanan, että koko Jerusalem oli kuohuksissa.

      Siis on valhetta se, että Paavali olisi luottanut lakiin ja ollut lain alla, vaan kuten tuossa selvääkin selvemmin sanottiin:

      20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAIN ALAINEN, voittaakseni lain alaiset;

      Siis vaikka Paavali sanoi olevansa VAPAA, hän juutalaisten tähden noudatti lain määräyksiä mutta siis ULKOISESTI !!!

      Älkää antako tämän antikristuksen eksyttää itseänne !!!

      Hän opettaa valhetta, ja haluaa kaikki lain alle ja peruuttamaan vanhaan LAKKAUTETTUUN liittoon, vaikka UUSI on tullut ja vanha lakkautettu:

      2. Kor. 5:17 Siis; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. !

      Siis SIJAAN eli TILALLE

      • Eli Paavali oli tekopyhä paskiainen, joka noudatti lakia vain juutalaisten tähden? Eikö pakanoiden apostoli olisi ollut vapaa rikkomaan lakia pakanoiden seurassa? Silti Paavali noudatti lakia koko elämänsä. Tietysti hän noudatti lakia, koska mitään lakia ei ollut kumottu. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Missä kohtaa sanotaan, että saamme rikkoa Jumalan pyhää lakia?

        Ja Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, joten uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa. Se ei ole mitään vanhaan liittoon palaamista, että noudatamme Jumalan pyhää lakia.

        Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Hän siis sanoo, että
        1. Lakia ei ole kumottu
        2. Laista ei katoa pieninkään piirto

        Miksi näitä Jeesuksen sanoja ei uskota?

      • mjhm

        Sinä vääristelet Paavalin opetusta. Laki on voimassa uuden liiton aikana. Paavali opetti Roomalaiskirjeessään pakanoita noudattamaan lakia. Armon alla tulee noudattaa lakia, eikä lakia ole kumottu.

        Koska olet puhut lakia vastaan, uuden testamentin Jumalan Sana tuomitsee sinut.

        Tässä on sinulle TUOMIO:

        2 Piet 3:15 -- Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • lähettiläs.valehtelee
        mjhm kirjoitti:

        Teille on yhtä turhaa selittää tätä laki asiaa, kuin sanoa umpisokealle että: "Katso" !

        Mutta kertokaa te minulle, että mikä on vapauden laki ???

        Jaak. 1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, VAPAUDEN LAKIIN, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
        11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
        12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka VAPAUDEN LAKI on tuomitseva.
        13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

        Jään odottelemaan ! ;) :)

      • Käyttäkääjärkeä

        Täälläkin Kristitty.net julistaa että toora on kaikille nykyaikanakin. Niin pian kun alkaa kertomaan mitä se merkitsee, hän aljkaa haukkua Jumalan sanan pilkkaajaksi!

        Jos lakia ei ole kumottu, silloin kaikkien tulee sitä noudattaa ja tulla uhraamaan niin pian kuin temppeli on valmis.
        Jos yksi miljardi maailman seitsemästä miljoonasta tulisi todella Jerusalemiin, silloin kaupungin asukasmäärä tulisi 1200 kertaiseksi juhlien aikana.
        Sen pinta-ala on 125 km2, joten siellä tulisi seista koko vierailun ajan, kahdeksan henkilöä jokaisella neliömetrillä. Kukaan ei voisi liikahtaakaan. Sekö on toraistien ihannetilanne?

        Miettikää vä'hän, kuinka voitte tehdä teorianne järkeväksi! Ette kai halua että teitä toraisteja pidetään vähän tärähtäneinä!

        Toiset uskovat että he pääsevät taivaiseen Jerusalemiiin, jossa kyllä on tilaa, mutta jos se tulee alas Jerusalemiin, koko Israelin maa peittyy sen alle!
        Silloin ei voi käydä sapattisin katselemaan kuolleita Hinnomin laaksoon, koska kaikki entinen on mennyt!

        Haluatteko siis vaatia ihmisiä uskomaan satuja? eikö olisi parempi esittää jotain mikä olisi käytännössä edes mahdollista? Jos hississä on kahdeksan henkilöä, heille tulee paniikki. Mitä luulette tapahtuvan jos koko alue on täynnä ihmisiä vieri vieressä?

        Se joka esittelee vääriä teorioitaan Jumalan sanoina, on hyvin lähellä Jumalan pilkkaa!
        Raitistukaa!

      • lähettiläs.valehtelee
        lähettiläs.valehtelee kirjoitti:

        Teille on yhtä turhaa selittää tätä laki asiaa, kuin sanoa umpisokealle että: "Katso" !

        Mutta kertokaa te minulle, että mikä on vapauden laki ???

        Jaak. 1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, VAPAUDEN LAKIIN, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
        11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
        12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka VAPAUDEN LAKI on tuomitseva.
        13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

        Jään odottelemaan ! ;) :)

        Niin ja kuten edelläisessä viestissä oli:

        Eli jos ja kun haluaatte lain kautta vanhurskautua selvästikkin, niin TÄYTÄTTEKÖ LAIN ???

        Sinä et ole armon alla, vaan tuomion alla. Sinä et ole Kristuksessa, koska et noudata Kristuksen vaatimaan lakia.

        Sinulle on luettu TUOMIO, joka tarkoittaa sitä, ettet voi enää pelastua. Joudut aikanaan tuliseen järveen. Siteeratut Raamatun kohdat ovat uuden liitona aikana voimassa ja niitä sovellettiin sinuun. Minä en ole sinun tuomiostasi päättänyt, vaan sen on päättänyt Pyhä Henki

        Hepr 12:16 Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. 17 Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Vääristelet nyt Jaakobin kirjettä. Vapauden laki on nimenomaan Mooseksen lain noudattamista uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jaakob ei kumonnut Mooseksen lakia vaan julisti juutalaisille kristityille sellaista vapauden lakia, joka vaatii nimenomaan noudattamaan lakia.

        JAAKOB 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Room 2: 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • mjhm
        lähettiläs.valehtelee kirjoitti:

        Niin ja kuten edelläisessä viestissä oli:

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
        11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

        Eli jos ja kun haluaatte lain kautta vanhurskautua selvästikkin, niin TÄYTÄTTEKÖ LAIN ???

        Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti. Hän ei joutunut sen takia kirouksen alle. Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi, koska hän noudatti aina lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

    • liianyksinkertainen

      Oi katsohan lintua oksalla puun ...

      Eläimet täyttävät sen lain, jonka Jumala on heidän geeneihinsä kirjoittanut .. nuo Jumalan luomat.

      Synti turmeli kaiken luomakunnan ja niinpä eläimetkin ovat joutuneet eksytykseen ..

      Jumala kirjoitti aluksi geenit täydellisen oikeiksi ja täydellisiksi.. synnin tähden Jumala sääti, että virheitä tulee ja koko luomakunta on synnin orjuudessa ..

      Tuhatvuotisessa valtakunnassa on jälleen uudistettu luomakunnan geenit ... silloin ihmistenkin on helpompi elää Jumalan tahdossa ..

      Iankaikkisuudessa geenit kirjoitetaan aivan erilaiseen muotoon, ikuisuuden aineista valmistettuun ..

      Pelastus on tehty liian yksinkertaiseksi ja siksi se ei ihmiselle kelpaa, koska ihminen haluaa päteä ja olla itse omilla teoillaan kelvollinen..

      Ottaa vastaan Jumalan armo Kristuksessa on liian yksinkertaista ja itseriittoinen ja ylpeä tai haavoitettu ihminen ei voi sitä ottaa vastaan, vaan yrittää ansaita ... kun suostuisi vain ottamaan Kristuksen vastaan ja antaisi hänen tehdä työtä itsessään, mutta sellainen ei kelpaa.

    • LähettiläsA

      Usein Paavalin tekemisistä ja puheista syntyisi ristiriitainen kuva, jos ei tuntisi sitä perustusta, joka pantu on. Hän on Jeesus, ainoa perustus joka kestää kaiken.
      Paavali saarnasi vanhan liiton lakia vastaan ja oli todella vihainen siitä, että juutalaiset vaativat kaikkia ympärileikkattamaan itsensä, mutta joskus Paavali suostui laintekoihin, jotta juutalaiset olisivat rauhoittuneet ja kuulleet mitä sanottavaa hänellä oli. Paavali oli kaikille kaikkea, jotta voittaisi edes muutaman sielun Jumalalle.
      Raamatussa ei ole ristiriitoja, kun käsittää mitä Raamattu kertoo ja silloin käsittää, kun tuntee Jeesuksen.
      Galatalaiskirje 5
      1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
      2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
      3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
      4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
      5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
      6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
      7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
      8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
      9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
      10 Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
      11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
      12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!

      Apostolien teot 21
      20 Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.
      21 Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan.
      22 Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen.
      23 Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä.
      24 Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.
      25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."
      26 Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri.

      • nähtyon

        Hyvä että lainaat pitemmän palan kerralla, jotta näkee mitä Raamattu sanoo.

      • lue.kunnolla

        Mitään ristiriitaa ei ole jos luet tämän kunnolla:

        Paavali itse kertoo ja Raamattu kertoo sen syyn, miksi Paavali noudatti lakia eli vanhan liiton järjestystä:

        18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.
        19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
        20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAIN ALAINEN, voittaakseni lain alaiset;
        21 ilman lakia oleville IKÄÄNKUIN olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
        22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; KAIKILLE minä olen ollut KAIKKEA, PELASTAAKSENI EDES MUUTAMIA.

      • mjhm
        lue.kunnolla kirjoitti:

        Kopio edellä olevasta kirjoituksesta: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15202858/mooseksen-laki-ja-kristuksen-laki#comment-93011325

        Sinä vääristelet Paavalin opetusta. Laki on voimassa uuden liiton aikana. Paavali opetti Roomalaiskirjeessään pakanoita noudattamaan lakia. Armon alla tulee noudattaa lakia, eikä lakia ole kumottu.

        Koska olet puhut lakia vastaan, uuden testamentin Jumalan Sana tuomitsee sinut.

        Tässä on sinulle TUOMIO:

        2 Piet 3:15 -- Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

    • Jumalanaikataulut

      Laki kirjoitettiin ja annettiin siksi, että Israelin kansa säilyisi hengissä Jeesukseen asti, koska Jeesuksen piti syntyä Israelin kansan keskeltä; sen jälkeen Jeesus itse huolehtii siitä, että evankeliumin sanoma saa hänelle antautuneet ihmiset tekemään evankeliumin julistuksen täydelliseksi ja valmiiksi ja sitten Jumala uudistaa tuon Israelin kansan jäännöksenkin..

      Jeesus toi evankeliumin ensin Israelin kansalle, mutta kansa hylkäsi sen, siksi pakanat saivat mahdollisuuden ensin kuulla evankeliumin ja Israel paadutettiin ja vasta kun pakanoiden evankeliointi on valmiiksi saatettu, on jälleen Israelin kansan vuoro.

    • eipystynoudattamaan

      Lain noudattajat ovat kaikki valehtelijoita ja Raamattu sanoo, mikä heidän iankaikkinen osansa on ..

      Miksi he ovat valehtelijoita?

      Koska he sanovat noudattavansa lakia ja Raamattu sanoo selväsit, ettei kukaan, ei ainoakaan ihminen pysty sitä noudattamaan! Siksi he ovat valehtelijoita.

      Vain ne jotka tunnustavat, Herra, en minä pysty noudattamaan sinun lakiasi, anna anteeksi ja armahda minua, voivat päästä sisälle taivasten valtakuntaan.

      Eikös ole melkoinen paradoksi?

      • Nähtyon

        Toora on nykyaikana niin helppuo noudattaa kun ei tarvitse uhrata, ei puhdistautua, ei tappaa eriuskoisia. jäljelle jää joitakin ruokasääntöjä, joista ei tarvitse välittää jos on kasvissyöjä.
        Siksi se ei vaadi edes sydämenmuutosta!

        Jeesus sanoikin että meidän vanhurskautemme täytyy olla paljon suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten.
        Kymmenen käskyn laki Jeesuksen opettamana kieltää himon, vihan, ja vaatii että me rakastamme vihollisiamme. Se on paljon vaikeampaa kuin välttää gelatiinia karamelleissa.

        Ainoastaan Jeesus sydämessä voi meidät muuttaa niin että rakastamme Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistämme niinkuin itseämme! Me emme täytä edes kymmentä käskyä, vaan lain vanhurskaus täytetään meissä jotka emme vaella lihan mukaann vaan Hengen!

      • mjhm

        Raamattu kertoo rehellisesti, että vain hyvin harva uskovainen pelastuu taivaaseen. Antikristuksen henki on se, joka vastustaa Jumalan lakia Dan 7:25.

        Jos joku haluaa, että Jeesus Kristus armahtaa hänet, niin tulee tehdä parannus ja alkaa noudattamaan lakia. Harva on kuuliainen Jeesukselle, mutta ne harvat, jotka ovat, saavat armoa. Ilman lain noudattamista ei saa armoa.

        2 Piet 3:15 -- Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

    • paradoksienusko

      Amen.
      Room. 2:23
      joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?
      Gal. 2:19
      Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
      Fil. 3:9
      ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella

      Kaikki siis rikkovat lakia, niinpä yksikään ei voi laista kerskata, että hän sen täyttää - paradoksi.

      Laki vie synnistään tietoiseksi tulleen Kristuksen luo, koska hän tajuaa, ettei voi lakia täyttää - paradoksi.

      Lain hylännyt Kristuksen tykö tullut elää uutta elämää Kristuksessa ja Kristus hänessä täyttää lain ja uusi Kristuksen elämä hänessä tuo kunniaa Kristukselle, koska se ei enää vaella synnissä ja riettauksissa - jälleen paradoksi.

      Oma yritys oli siis tuomittu epäonnistumaan ja sen epäonnistumisen tunnustaminen ja vieminen ristin juurelle suo mahdollisuuden alkaa kasvaa Kristuksen kuvan kaltaiseksi elämässä ja teoissa- jälleen paradoksi.

      • korkeampitaso

        Aivan niin!

      • mjhm

        Puhut puuta heinää.

        Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti. Hän ei joutunut sen takia kirouksen alle. Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi, koska hän noudatti aina lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

    • Tuomittuepäonnistumaan

      Kolmisen sataa mijoonaa kristittyä on pärjännyt ihan hyvin ilman seitsemännen päivän adventismia pari tuhatta vuotta.

      Ei näytä adventismikäännytys onnistua tällä palstalla.
      Miksi adventistit eivät halua käännyttää jhw-ystäviään vaan uudestisyntyneitä helluntailaisia?

    • OMAVANHURSKAUDESTA

      Adventistit yrittävät tulla vanhurskaaksi lakia noudattamalla.
      Tätä ovat yrittäneet juutalaiset kolmisen tuhatta vuotta onnistumatta.

      • susiatulee

        Useimmat lainkiivailijat ovat muita kuin adventisteja. Heille ei kymmenen käskyä riitä niinkuin adventisteille! He käyttävät adventistien vaatteita, ettei suden hampaat heti näy!

      • mjhm

        Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti. Hän ei joutunut sen takia kirouksen alle. Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi, koska hän noudatti aina lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

      • saviseutulainen

        Pitkästä aikaa opettakoon meitä Carl Olof Rosenius:

        Jumalan vanhurskaus, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat. Room. 3 :22.

        Nämä sanat antavat meille vastauksen tärkeään kysymykseen. Kun armoa etsivä sielu on kuullut paljon Jumalan autuaaksi tekevästä vanhurskaudesta, herää tavallisesti hänessä kysymys: Miten, milloin ja minkä kautta tulen Jumalan vanhurskaudesta osalliseksi? Koko maailma on lunastettu, mutta eivät kuitenkaan kaikki ihmiset tule autuaiksi. Mistä tiedän, että minä omistan Jumalan vanhurskauden?

        Tässä on sinulle vastaus, sama vanha vastaus, jonka koko Raamattu antaa. Tässä sanotaan, että Jumalan, vanhurskaus tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta. Eräänlaista uskoa Jeesukseen Kristukseen nimitetään Jeesuksen Kristuksen uskoksi. »Jumalan vanhurskaus tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat», sanoo apostoli. Tämä on Jumalan vastaus. Vaikka ajattelet ja tunnet sydämessäsi miten tahansa, niin sanoo Jumala kaikkialla sanassaan: joka uskoo, uskon kautta, uskosta, usko Herraan Jeesukseen jne.

        Mutta mitä on usko? Mitä tarkoitetaan Jeesuksen Kristuksen uskolla? Et mistään saa varmempaa vastausta kysymykseesi, et mistään tarkempaa selitystä tähän kuin Raamatusta. Raamatussa Kristus itse monin paikoin tunnustaa jonkun ihmisen uskon olevan autuaaksi tekevän. Aina kun Jeesus sanoo, että sinun uskosi on sinut vapahtanut tahi muuta sen kaltaista, näemme, kun tarkastamme minkälaisia ne ihmiset olivat, joille Jeesus antoi tämän tunnustuksen, mitä autuaaksitekevä usko on.

        Jokainen heistä oli syntinen, joka, vaikka olikin koettanut täyttää Jumalan lain, ei ollut löytänyt vanhurskautta ja rauhaa. Päinvastoin olivat he tulleet onnettomiksi ja neuvottomiksi, kunnes kuulivat evankeliumin Kristuksesta ja tulivat hänen tykönsä ansaitsematonta armoa anomaan.

        Kansa tunsi Jumalan lain ja profeettain ennustukset Kristuksesta. Johannes Kastaja osoitti heille Jumalan Karitsan, ja lopuksi astui Kristus apostoleineen julkisuuteen saarnaten evankeliumia. Mutta niille, jotka omaan vanhurskauteensa luottivat, ei Kristus kelvannut.

        Ainoastaan köyhät ja avuttomat syntiset kerääntyivät Kristuksen ympärille Hän oli heille suloinen tuoksu. Johannes sanoo: »Kaikille, jotka ottivat hänen vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä».
        Ja he tulivat uusiksi ihmisiksi. Uskon kautta he kokonaan muuttuivat sydämeensä, sieluunsa, mieleensä ja voimaansa nähden. He olivat »Jumalasta syntyneet» ja koko elämänsä ajan riippuivat he Kristuksessa, tulivat hänen seuraajikseen.

        Sen saat kokea, kun tutkit Raamattua. Nyt tiedät, mitä autuaaksi tekevä usko on. Se ei ole pelkkää tietoa Jumalasta, Kristuksesta ja evankeliumista, ei liioin, Jumalan evankeliumin totena pitämistä. Vaan kun oma epäonnistunut parannuksentekosi, huono katumuksesi, rukouksesi ja heikko Jumalanpelkosi on sinut masentanut, niin synninhädässä ollessasi omistat evankeliumin Kristuksesta ja Jumalan vanhurskaudesta hänessä.

        Kun et tule toimeen ilman häntä, kunnioitat ja janoat hänen armoaan, kun hänen armonsa uskot ja omistat sen, saat sydämeesi lohdutusta, iloa, rakkautta ja halua Jumalan lakiin, saat luottavaisen lapsenoikeuden hengen, joka huutaa: Abba, rakas Isä. Ja jos uskosi Jumalan armon omistamisesta horjuu, niin masennut ja isoat ja janoat sitä uudelleen. Sisäisen ihmisesi puolesta siis eroat kokonaan kaikista uskottomista. Semmoinen on autuaaksitekevä usko.

        Mutta vaikka halusi sen jälkeen on Jumalan lakiin ja vaikka kaikki synti on sinulle tuskana ja tahtoisit kaikessa olla pyhä, saattaa sisäinen elämäsi sinulle kuitenkin tuottaa monta yllätystä. Toisinaan hengessäsi tuskasta huudat ja epäilys täyttää sydämesi, toisinaan taas olet kylmä ja kuollut.
        Mutta tästä vaihtelusta huolimatta olet kuitenkin Kristuksessa vanhurskas, Jumalan vanhurskaudella vanhurskas ainoastaan uskon kautta Kristukseen.

        Meidän vanhurskauttamme hänessä kutsutaankin tässä sen takia Jumalan vanhurskaudeksi, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta ja Room. 4: 11:ssa sanotaan sitä uskon vanhurskaudeksi. Sitä ei sanota minkään armolahjan vanhurskaudeksi, esim. parannuksenteon vanhurskaudeksi, nöyryyden tahi rakkauden vanhurskaudeksi; ei, vaan uskon vanhurskaudeksi.

        Tämän kautta on meille ilmoitettu, ettei vanhurskaus ole hengen hedelmä, vaan se on Jumalan Pojan oma vanhurskaus, jonka me uskon kautta omistamme. Ei se ole itse uskokaan, mutta sitä nimitetään uskon vanhurskaudeksi, koska me sen uskolla omistamme.

    • vaikkanäinkin

      Niinkuin "käyttäkää järkeä" niin selvästi toi esiin, maallinen Jerusalem ei pysty ottamaan vastaan koko maailman väestöä, eikä siinä olisikaan mitään järkeä, kun moni ei edes näkisi kaukaa temppeliä.
      Toraistit elävät unelmamaailmassa, joka ei voi toteutua ennen maailman uudelleen luomista, ja silloin taas ei ole temppeliä.

      Turhaa vouhotusta koko toraismi!

    • Toraistit saattavat ajatella siten, että Kristuksen laki ja Mooseksen laki ovat yksi ja sama asia. Tämä sen vuoksi, että he mieltävät sanan "laki" (toora, nomos) tarkoittavan aina Mooseksen lakia, kun se sopii heidän oppiinsa. Toora ja nomos tarkoittavat kuitenkin myös paljon muuta kuin vain Mooseksen lakia. Ne voivat tarkoittaa Psalmin tiettyä kohtaa (Psa 82:6; Joh 10:34) tai mitä tahansa opetusta pyhissä kirjoituksissa. Toora tai nomos tarkoittaa laajimassa merkityksessään kaikkia pyhiä kirjoituksia ja niiden sisältämiä opetuksia. On siis tutkittava asiayhteydestä, mitä sillä sanalla kulloinkin on tarkoitettu.

      • Sanat ”kristuksen laki” esiintyvät kaksi kertaa uuden liiton kirjoituksissa.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia – vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa – voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

        Galatalaiskirje:
        6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.

        Ensimmäinen kohta on laajemmassa asiayhteydessä tämä:

        1.Korinttolaiskirje:
        9:19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
        9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
        9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia – vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa – voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
        9:22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
        9:23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.

        Tämä on hyvin tärkeä kohta, koska toraistin mielestä Mooseksen laki ja Jumalan laki ovat yksi ja sama asia. Tässä nimenomaisessa kohdassa ne eivät voi olla yksi ja sama asia. Paavali puhuu ”lain alla” olemisesta (laissa olemisesta), jolla viittaa juutalaisiin ja Mooseksen lakiin. Hän sanoo, että hän ei ole itse Mooseksen lain alla vaan hän on Kristuksen lain alla (hän ei ole Mooseksen laissa vaan hän on Kristuksen laissa). Kristuksen laki on tässä sama kuin ”Jumalan laki”. Se ei voi olla Mooseksen laki, koska Paavali sanoi, että hän ei ole Mooseksen laissa vaan hän on Jumalan laissa, joka on Kristuksen laki.

        Mikä on tämä Kristuksen laki? Se on rakkauden käsky. Se kerrotaan muissa vastaavissa kohdissa, joissa viitataan siihen käskyyn ja ne ovat nämä:

        Galatalaiskirje:
        5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.”

        Huomaa, että tämä edeltää puhetta Kristuksen laista jakeessa Gal 6:2.

        Roomalaiskirje:
        13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

        Jaakobin kirje:
        2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”, niin te hyvin teette;
        2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
        2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
        2:11 Sillä hän, joka on sanonut: ”Älä tee huorin”, on myös sanonut: ”Älä tapa”; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

        Tästä Jaakonin kirjeen kohdasta käy ilmi, että kymmeneen käskyyn kuuluvia käskyjä kuuluu Kristuksen lakiin ja Jumalan lakiin. Mooseksen lain pienimmät käskyt eivät siihen Jumalan lakiin kuulu. Uuden liiton kirjoituksissa on erotettu toisistaan Mooseksen laki (Mooses) ja Jumalan laki juuri sillä tavalla, että Jumalan lailla tarkoitetaan vain rakkauden käskyä tai kymmenen käskysanan joukkoon kuuluvia käskyjä kuten ”älä himoitse”. (Room 7)

        Jumalan laki ja Kristuksen laki ovat siis eri asia uuden liiton kirjoituksissa kuin Mooseksen laki ja Mooses. Ne, jotka panevat toivonsa vanhan liiton lakiin ja Moosekseen joutuvat sen lain käskyjen mukaan tuomittavaksi (Mooses on tuomitseva heidät, sillä hän puhui edeltä kristuksesta, johon vanha lakiliitto päättyi ja tilalle tuli uusi liitto Kristuksen veressä ja ruumiin uhrin kautta, armoliitto, Joh 5:39-47; Gal 3-5; Room 10:1-13; Hebr 10:8-10).

    • LähettiläsA

      Jeesus käskee pitää käskyt, mutta kuten jo aikaisemmin oli puhetta, niin käskyjen pitäminen voidaan tehdä ulkoisesti. Silloin ihminen näyttää hurskaalta, mutta Jumalan silmissä tuo ei ole riittävää, vaan Jumala vaatii meitä luopumaan kaikesta ja sen jälkeen seuraamaan Jeesusta.
      Nyt jotkut ajattelevat, että pitääkö tosiaan luopua puolisosta, lapsista, kodista ja muusta omaisuudesta. Ei se sitä tarkoita, vaan sitä, että Jumalan tulee olla meille rakkaampi kuin mikään muu. Rakkaampi kuin puoliso, lapsi, koti, omaisuus. Sinä päivänä kun noin on, ei kukaan kykene meitä erottamaan Jeesuksesta. Ei rakkas puolisomme, ei lapsemme, ei omaisuutemme.
      Käskyjen pitäminen on tae siitä, että kutsuttu pääsee Jeesukseen ja vapauteen synnin- ja kuoleman laista. Jeesuksessa tapahtuu uudestisyntyminen, eli ulkona ollut pääsee sisälle elämään.

      Matteus 19
      16 Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"
      17 Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
      18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
      19 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'".
      20 Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"

      • LähettiläsA

        Rakkaus on lain täyttymys. Joskus kuulee jopa halvennettavan rakkautta, vaikka totisesti ilman rakkautta ei ole Jumalaa, eikä Jumalan lapsia. Jumala on kiivas Jumala, mutta Hänen armonsa ja hyvyytensä omiaan kohtaan on pohjaton rakkaus. Rakkaus voittaa kaiken. Ei ole olemassakaan voimaa, joka voittaa rakkauden. Rakkaus on lain täyttymys.
        Roomalaiskirje 13
        10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

      • antilate
        LähettiläsA kirjoitti:

        LähettiläsA on kyykäärme

      • käyttäkääjärkeä

        Lä'hettiläsA ja unitaari puolustavat Raamatun sanomaa sopusoinnussa tekstiyhteyden kanssa.

        Toraistit yrittävät epätoivoisesti saada muita uskomaan että toora edes voitaisiin toteuttaa maailmanlaajuisesti!
        Eikö järki sano ettei yksi temppeli riitä miljardeille ihmisille.
        Jerusalemissa ei ole tilaa kuin miljoonalle. Pitäisi ensin perustaa tuhat Jerusalemia Israeliin jotta vierailijoille olisi tilaa!!!!!

    • filade

      Jeesus julisti vuorella uuden Messiaanisen lain Matt.5-7, ja hän sanoi tulleensa täyttämään lain, lihan säännöt, jotka olivat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti, ja ottaessa sen tehtävän; Hebr.9:8-11. Mooseksen kautta annettu laki oli sydänten kovuuden mukaan asetettu, mutta seremonialakien sijaan Jeesus korosti rakkauden kaksoiskäskyä ja jyrkensi siveyslakeja Matt.5:21–48.
      Sapatin vietosta ei UT luvata siunausta, sitävastoin varoitetaan vakavasti perustautumasta lain tekoihin, sillä ne johtavat kirouksen alaisuuteen (Gal.3:10), lisäksi Jeesus ei kertaakaan käskenyt pitämään sapattia.

      • mjhm

        Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti, joka myös piti sapatin. Hän ei joutunut lain noudattamisen takia kirouksen alle. Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi, koska hän noudatti aina lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        FILADE, NYT ON AIKA LUKEA SINULLLE TUOMIO.

        Sinä vääristelet Raamattua. Laki on voimassa uuden liiton aikana. Paavali opetti Roomalaiskirjeessään pakanoita noudattamaan lakia. Armon alla tulee noudattaa lakia, eikä lakia ole kumottu. Koska olet puhut lakia vastaan, Uuden testamentin Jumalan Sana tuomitsee sinut.

        Tässä on sinulle TUOMIO:

        2 Piet 3:15 -- Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • Niinkuinsanotaan

        Yksi on lainsäätäjä ja tuomari! Se ei ole kukaan näillä sivuilla kirjoitteleva!!!!

      • niinpäniiin
        Niinkuinsanotaan kirjoitti:

        Yksi on lainsäätäjä ja tuomari! Se ei ole kukaan näillä sivuilla kirjoitteleva!!!!

        Niin kuin on Raamatussa, Jeesuksen 12 apostolia kielsivät ihmisiltä myös syntien anteeksisaamisen, kun Pyhä Henki heille sellaisen tehtävän antoi. Se tarkoitti tuomiota helvettiin. Mhjm:n tuomio on Raamatun mukainen.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Mt 16:17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

        Hes 29:2 "Ihminen, käännä katseesi kohti faraota, Egyptin kuningasta, ja julista tuomio hänelle ja koko Egyptille. 3 Sano hänelle: Näin sanoo Herra Jumala: -- Farao, Egyptin kuningas, minä käyn sinua vastaan!.

        5 Ja minä viskaan sinut autiomaahan, sinut ja kaikki sinun virtasi kalat. Sinä putoat kuivalle maalle, eikä sinua haeta, ei haudata. Maan petojen, taivaan lintujen ruoaksi minä jätän sinut. 6 Kaikki Egyptin asukkaat saavat tietää, että minä olen Herra.

    • antilate

      mjhm on kyykäärmeen sikiö.

      • niinpäniiin

        Miksi muka on? Hän siteerasi asiallisesti Raamattua ja kirjoitti muutenkin oikein. Sinä olet pilkkaaja ja pilkkaajat eivät peri Jumalan valtakuntaa.

        Matteus 12
        36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

        Ensimmäinen Korinttilaiskirje 6
        9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.

        Matteus 5
        22 .. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    • LähettiläsA

      Jumalan liiton arkkiin talteen laittama laksi on sama, mikä on meihinkin kirjoitettu.
      Jokainen voi miettiä sitä, että jos sanoo väärää todistusta lähimmäisestä syntyykö siitä ilo, vai syntyykö katumus, tai ainakin ymmärrys siitä, että valehtelee. Laki sisällä puhuttelee heitä, jotka ovat lähteneet kutsusta tielle, joka johtaa ristin kautta Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon.

      Laki ajaa kutsutun Kristukseen. Laittomuuden lapsi saa vallan vain siellä, missä Jumalan laki on hyljätty. Laittomuus saa koko vallan sen jälkeen, kun Jumalan lapset lakkaavat saarnaamasta laista ja lain kautta kuolemisesta laille.

    • LähettiläsA

      Jos joku luulee, että liitonarkki kuului vain vanhaan liittoon, niin Ilmestyskirja oikaisee asian:
      Johanneksen ilmestys 11
      15 Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti".
      16 Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta, jotka istuivat valtaistuimillaan Jumalan edessä, lankesivat kasvoillensa ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
      17 sanoen: "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.
      18 Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."

      19 Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.

    • Jabin1.0

      LähettiläsA, valehtelee tietoisesti. Mooseksen laki oli synnin ja kuoleman laki. Sanassa on kirjoitettu:
      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

      • Käyttäkääjärkeä

        En saanut sellaista käsitystä että LähettiläsA olisi kymmentä käskyä vastaan, päinvastoin.

        Elämän Hengen laki ei poista kymmentä käskyä, mutta se antaa uuden mahdollisuuden sille joka on lain kautta kuollut pois laista, ja antaa Hengen vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.

        Milloin toraistit uskovat Knessetin ottavan maailmanhallinnon ja rupeamaan antamaan tuomioita Suomessakin? Tuskinpa ihan lähipäivinä! Koska maailmassa on paljon rikollisuutta, ja eriuskoisia niin kaiketi sitten toteutetaan ainakin yksi kivittäminen sekunnissa Jerusalemissa!!!!!

      • LähettiläsA

        Mooseksen laki kirjoitettiin suojelemaan israelilaisia. Esim. Mooseksen lainkirjassa kerrotaan miten maata tulee kohdella, eli maan piti antaa levätä joka seitsemäs vuosi. Siellä kerrotaan miten pitää mihinkin suhtautua ja mitä ajatella mistäkin asiasta. Eli, Mooseksen lakikirjassa oli tarkat neuvot hyvään ja onnistuneeseen elämään.

        Kymmenen käskyä on ikuinen laki ja se on kirjoittu lain tauluhin, eli kivitauluihin ja tuo laki on liiton arkissa sisällä sen sijaan, että Mooseksen lakikirja on sivulla.
        Mooseksen lakikirja laitettiin liiton arkin sivulle todistamaan niiden puolesta, joille tuo laki kuului, tai heitä vastaan.

        Rakkaus on lain täyttymys, sillä rakkaus ei saata tehdä pahaa. Kymmenen käskyä on Jumalan omalla sormella kivitauluihin kirjoittamat:
        2. Mooseksen kirja 31
        18 Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.

        Sinäkin löydät nuo käskyt itsestäsi. Jos rikot niitä, niin saat rangaistuksen jo tässä ajassa, eli huonon omantunnon, pahan mielen ja jopa ahdistuksen ja masennuksen. Nuo käskyt on annettu suojaamaan ja suojelemaan meitä.

        5. Mooseksen kirja 31
        24 Ja kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun asti,
        25 käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, sanoen:
        26 "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.
        27 Sillä minä tunnen sinun tottelemattomuutesi ja uppiniskaisuutesi. Katso, minun vielä eläessäni teidän kanssanne te olette niskoitelleet Herraa vastaan; saati sitten minun kuoltuani!
        28 Kootkaa minun luokseni kaikki sukukuntienne vanhimmat sekä päällysmiehenne, että minä heidän kuultensa puhuisin nämä sanat ja ottaisin taivaan ja maan todistajiksi heitä vastaan.
        29 Sillä minä tiedän, että te minun kuoltuani vaellatte kelvottomasti ja poikkeatte siltä tieltä, jota minä käskin teidän vaeltaa. Sentähden on onnettomuus kohtaava teitä aikojen lopulla, kun te teette sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitatte hänet kättenne teoilla."
        30 Ja Mooses lausui koko Israelin seurakunnan kuullen tämän virren sanat, alusta loppuun asti:

      • Selvähänse

        Tietysti toora tulee laiksi Suomessa lähiaikoina. Lakia ei ole muutettu, eriuskoiset on kivitettävä ja laki on sama kaikkialla. Voihan syylliset lähettää lentokoneella Jerusalemiin, tulkit mukanaan, todistajat toisessa koneessa!
        On eri asia kuinka se tehdään käytännössä, jotta ehtii kaikki kivittää, ottaa ruumiit, ja haudata.
        Hautaamisesta ei ole toorassa käskyä, joten luulisin että ruumiit poltetaan krematoriossa Hinnomin laaksossa, silloin voi päästä eroon tuhansista joka päivä.

    • Sanansuojassa

      1. Joh. 3:
      3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
      4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
      5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
      6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
      7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
      8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
      9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
      10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
      11 Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme

      Rakkauden laki onkin sellainen täydellinen laki, jota onnistuu noudattaa silloin, kun on omille synneilleen ensin kuollut ja ne tulevat haudatuiksi sinne kasteen hautaan. Todella raskasta olisi elää vanhan liiton ajassa, koska sääntöjä ja niistä seuraavia rikkomusten rangaistuksia on lueteltu sivu tolkulla vanhassa testamentissa.
      Nyt elämme onneksi uutta liittoa, Rakkauden lain aikaa ja kun Jumala on jo valmiiksi istuttanut 10 käskyä kaikkien ihmisten sydämiin, niin vapaaksi pääsee noudattamalla lakia, joka on meidän jatkuva suuntaa näyttävä kompassimme. Silläpä tekeekin mieli lauluin sanoin, sanoa, voi mikä riemu, kun synnit anteeksi annettiin : )
      Ei pitäisi kenellekään olla vaikeaa, kun sydämiin kirjoitetut 10 käskyä opastavat ja pitävät meidät oikealla tiellä ja kaikki kiteytyy yhteen käskyyn rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä. niinkuin itseään. Se on hyvä tie.

      • jklljkl

        Kun Uusi testamentti puhuu laista, se ei tarkoita vain 10 käskyä, vaan koko Vanhaa testamenttia lakia ja profeettoja. Jumala kirjoittaa lakinsa niiden sydämiin, jotka opiskelevat sen Raamatusta. Kaikilla uskovilla ei ole Jumalan lakia sydämessään, koska he eivät halua sitä sinne.

        Se joka ei noudata lakia, ei ole Kristuksessa eikä Sanan suojassa.

      • Usko.Toivonen

        "Laki ja profeetat"

        Herran Jeesuksen opetus aiheesta.

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Ja Herran Jeesuksen ilmoitus perillepääsevistä:

        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        ( Matt. 25. )

        Tuossa siis täyttyy laki ja profeetat.

        Ei kukaan pelastu lain teoilla, vaan:

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
        ( Ef. 2. )

        Kuinka lain noudattaminen ilmenee lain kiivailijan teoissa?

      • jhgjgn
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Sinä saarnaat antikristuksen agendaa Dan 7:25. Raamattu ei kumoa lakia. Paavali noudatti uuden liiton aikana lakia, eikä tullut sen takia kirotuksi. Koska Paavali noudatti lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi. Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti, joka sai Jumalalta vanhurskauden seppeleen.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Pelastuksen edellytys on parannuksen teko lain rikkomisesta. Uusi testamentti sanoo selvästi, että ne uskovat, jotka rikkovat lakia vastaan, eivät saa armoa vaan tuomion.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • Usko.Toivonen

        Ja mikä on taivaallisen Isän tahto?

        Et vastannut kommentissa esittämääni kysymykseen lainkiivailijoille.

        Kuinka lain noudattaminen ilmenee lain kiivailijan teoissa?

        Onko Herran Jeesuksen opetus mielestäsi antikristuksen oppia?

        Kumpi siis opettaa?

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Kumpi ilmoittaa:

        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        ( Matt. 25. )

        Jeesuksen pyhät turvaavat Herraan Jeesukseen, eivät lain tekoihin.
        Uskovien tuntomerkki on ilmoitettu:

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Kuka oli se lainkiivailija, joka sai ylipapeilta vangitsemiskirjeen Jeesuksen pyhiä vastaan, Jumalan seurakuntaa vastaan?

      • hjmh

        Uusi testamentti kieltää puhumasta lakia vastaan. Sen takia luen sinulle nyt TUOMION. Olet saanut Jumalan Sanalta tuomion ja et voi enää pelastua. Minä en ole tästä tuomiosta päättänyt, vaan sen on päättänyt Pyhä Henki, joka tekee tiettäväksi kaikille sinun saamasi tuomion.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Jeesus Kristus tulee sanomaan sinulle Usko.Toivonen, että mene pois sinä laittomuuden tekijä (lain rikkoja).

        Mt 7:23: Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        Hepr 12:16 Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. 17 Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

      • saviseutulainen

        >>Uusi testamentti kieltää puhumasta lakia vastaan. Sen takia luen sinulle nyt TUOMION. Olet saanut Jumalan Sanalta tuomion ja et voi enää pelastua. Minä en ole tästä tuomiosta päättänyt, vaan sen on päättänyt Pyhä Henki, joka tekee tiettäväksi kaikille sinun saamasi tuomion.<<

        >>>Jeesus Kristus tulee sanomaan sinulle Usko.Toivonen, että mene pois sinä laittomuuden tekijä (lain rikkoja).<<<

        Nm. "hjmh",

        se henki mikä sinua "valaisee", ei ole Pyhä Henki.
        Mitä yllä kirjoitat on sieltä kammottavimmasta päästä mitä hengettömät lainkiivailijat ja toisten tuomitsijat ovat täällä sisäisestä pimeydestään sanoiksi pukeneet.

        Voi pimeyttä, voi tuomitsevaa, omavanhurskasta, lain alla eläjää!

      • Usko.Toivonen

        Lainkiivailijoiden toimestahan Stefanuskin tuomittiin ja taopettiin.

        55. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
        56. ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".
        57. Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
        58. ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
        59. Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
        60. Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.
        ( Apt. 7. )

        Yhdyn Stefanuksen rukoukseen:

        "Herra, älä lue tälle tuomion julistajalle syyksi tätä syntiä!"

      • hjmh
        saviseutulainen kirjoitti:

        Saviseutulainen, sinä teit Pyhän Hengen pilkkaa ja et voi pelastua taivaaseen. Et saa syntejäsi anteeksi. Joudut päiviesi jälkeen tuliseen järveen.

        Mt 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. 31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Mt 16:17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

      • hjmh
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Lainkiivailijoiden toimestahan Stefanuskin tuomittiin ja taopettiin.

        55. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
        56. ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".
        57. Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
        58. ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
        59. Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
        60. Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.
        ( Apt. 7. )

        Yhdyn Stefanuksen rukoukseen:

        "Herra, älä lue tälle tuomion julistajalle syyksi tätä syntiä!"

        Lähdit tekopyhästi siteeraamaan Stefanoksen rukousta. Mitä Stefanos sanoi kivittäjille?

        Ap.t 7:53 Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet."

        Sinä Usko.Toivonen et noudata lakia, vaan puhut lakia vastaan. Mitä Stefanos sanoi tähän:

        Ap.t 7:51 "Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä

        Sinä Usko.Toivonen olet saanut Pyhältä Hengeltä tuomion. Sinä joudut aikanaan tuliseen järveen. Tätä tuomita en ole mitä antanut, vaan sen on sinulle antanut Pyhä Henki. Tuomiosi on laillinen ja se pätee taivasten porteille asti.

        Mt 12: 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

      • Usko.Toivonen

        Niin, nämä tuomitsijat tuomitsivat täynnä Pyhää Henkeä olevan Stefanuksen kuolemaan. Ja myös Saulus oli osallinen tuohon väärään tuomioon.

        1. Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.
        ( Apt. 8. )

        Jeesuksen pyhiä vainottiin ja vainotaan yhä.

        Edelleenkin yhdyn Stefanuksen rukoukseen edestäsi.
        Herra antakoon anteeksi sinulle, sinä sinä et tiedä, mitä teet.

        Miksi et muuten vastaa esittämiini kysymyksiin.

        Noudatatko Herran Jeesuksen käskysanoja?

        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. ( Matt. 7. )

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Kuinka on ?

        Minä todistan rehellisesti, että Pyhä Henki on pyytänyt minua ilmoittamaan sinulle tuomion. Tuomio on täsmälleen Raamatun Sana mukainen ja sisältää asianmukaiset viittaukset Raamattuun. Olen täysin varma, että sinä vielä palat tulisessa järvessä.

        KUULE TAI OLE KUULEMATTA !!!

      • niinpäniiiin
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Niin, nämä tuomitsijat tuomitsivat täynnä Pyhää Henkeä olevan Stefanuksen kuolemaan. Ja myös Saulus oli osallinen tuohon väärään tuomioon.

        1. Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.
        ( Apt. 8. )

        Jeesuksen pyhiä vainottiin ja vainotaan yhä.

        Edelleenkin yhdyn Stefanuksen rukoukseen edestäsi.
        Herra antakoon anteeksi sinulle, sinä sinä et tiedä, mitä teet.

        Miksi et muuten vastaa esittämiini kysymyksiin.

        Noudatatko Herran Jeesuksen käskysanoja?

        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. ( Matt. 7. )

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Kuinka on ?

        Vääristelet Raamatun opetusta sen suhteen, miten on tuomioiden kanssa.

        Kukaan ei saa tuomita omassa lihassaan. Tätä ei "mjhm" ole väittänyt, vaan vetoaa Pyhän Hengen ilmoitukseen. Se on silloin profetia. Jeesus antoi apostoleille tehtäväksi julistaa tuomioita. Jakeiden sanat viittaavat nimenomaan Pyhän Hengen toimeksiantojen täytäntöönpanoon. Ainakin Raamatun mukaan tuomio on mahdollista ilmoittaa.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Mt 16:17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

        Hes 29:2 "Ihminen, käännä katseesi kohti faraota, Egyptin kuningasta, ja julista tuomio hänelle ja koko Egyptille. 3 Sano hänelle: Näin sanoo Herra Jumala: -- Farao, Egyptin kuningas, minä käyn sinua vastaan!.

        5 Ja minä viskaan sinut autiomaahan, sinut ja kaikki sinun virtasi kalat. Sinä putoat kuivalle maalle, eikä sinua haeta, ei haudata. Maan petojen, taivaan lintujen ruoaksi minä jätän sinut. 6 Kaikki Egyptin asukkaat saavat tietää, että minä olen Herra.

        En epäile saamaasi tuomiota, koska olet tehnyt siinä ilmoitetut synnit ja Raamatun viittauksissa on ilmoitettu sellaisten syntien seuraukset.

        Paavali ilmoitti korinttilaisille, että seurakunnasta pelastuu vain muutama. Ensimmäinen Korinttilaiskirje moittii uskovia laittomuuksista. Olen ymmärtänyt niin, että vain pieni osa seurakunnissa käyvistä pelastuu ja tuomio alkaa nimenomaan Jumalan huoneesta. Sinusta on tehty varoittava esimerkki sellaisesta, joka tuomitaan.

        1 Kr 9:22: Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia.

    • Jabin1.0

      Miksi te lainnoudattajat rikotte lakia? Olette vain tekopyhiä. Nyt on se teidän jumalanne päivä, sapatti. Työn teettäminen sapattina oli laissa kielletty, jos meinaatte lain pitää. niin lämmöt, sähköt ja vedet pitää katkaista,
      Omien sanojen mukaan ja oman oppinne mukaan ette ole Kriastuksen suojissa, siis että ole uskossa Jeesukseen. Olette uskossa oman oppiinne.

    • sääntöjä

      jklljkl väittää Kumalan kirjoittavan Tooran kokonaisuudessaan sydämeen, jos sitä opiskelee!

      Samalla lailla voi sanoa että lääketiede kirjoitetaan sydämeen jos sitä opiskelee! Onko siis Rakkauden laki riippuvainen meidän ulkoaopettelemisestamme?
      Täytyykö meidän opetella ulkoa satoja ja tuhansia tilanteita edeltäpäin että tietäisimme miten niissä tulee käyttäytyä!
      Jos työnantajasi antaa sinulle potkut, tiedätkö miten vastata, jos olet lukenut tooraa tarpeeksi?

      Jos tyttökaverisi hylkää sinun kosimistarjouksesi, mitä toora sanoo siitä?

      Jos äitisi juo, mien sinä voit häntä auttaa tooran mukaan? Jos veljesi kylvää hernettä kauran joukkoon, miten sinä menettelet tooran mukaan?

      Eikö ole paljon helpompi elää rakkauden lain mukaan kuin etsiä vastauksia toorasta silloinkin kun niitä ei ole!

      • jklljkl

        Jumala kirjoittaa lakinsa niiden sydämeen, jotka sitä opiskelevat ja noudattavat.

        Psalmi 40:8,9: Siksi minä sanoin: "Nyt olen tullut, Herra. Kirjaan on kirjoitettu, mitä minun pitää tehdä. Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni.

        Room 2:13: Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Jeremian aikana kirjat olivat käsin kopioituja ja hinnaltaan kalliita. Ihmiset menivät sen takia lainopettajien luokse, koska he osasivat kirjoitukset ulkoa. Meillä on nyt Raamattu melkein joka kodissa. Lähes kaikilla on mahdollisuus lukea Raamattua. Sen takia emme enää tarvitse opettajia, jotka osasivat tooran ulkoa ja lukivat sitä kansalle.

        Raamattu on perusta uudelle liitolle, joka tehtiin Israelin kansan kanssa.

        Jer 31:33,34: "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."

      • sääntöjä

        Pakanat eivät ole opiskelleet tooraa, mutta jotkut silti täyttävät lain, Paavalin sanojen mukaan: Room.2:14-16 : "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan. "

        Minun on vaikea uskoa että mainitut pakanat osasivat tooran ulkoa. Se laki joka oli kirjoitettuna heidän sydämissään oli rakkauden laki.

      • yjmy
        sääntöjä kirjoitti:

        Jumalan rakkauden laki on koko toora. Se ei ole vain pari sanaa, vaan kaikki mitä toorassa on. Jos joku ei noudata tooraa, hän ei ole Kristuksessa.

        Room 2:13: Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • Usko.Toivonen

        Tuo Herran Jeesuksen lausuma kohta vuorisaarnasta, jossa juuri hieman aiemmin ( Matt. 7 jakeessa 12. ) on Jeesuksen sanat laista ja profeetoista.

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

        Laki ja profeetat siis täyttyvät tuossa käskysanassa.

        Tuot esille tuomiota, vaikka tuomitseminen on ihmiseltä kielletty, sekin käskysana on tuossa Matteus 7. luvussa sanottu, jakeissa 1-2.

        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

        Koskeeko Herran käskysanat sinua itseäsi?

        Jeesus tuntee omansa, ja Jeesuksen omat tuntevat Jeesuksen.

        14. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, ( Joh. 10. )

        Alkuseurakunta ei kiivaillut fariseusten tapaan lailla, vaan toimivat Herran Jeesuksen käskysanojen mukaan:

        44. Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
        45. ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
        46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
        47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
        ( Apt. 2. )

        He toimivat Kristuksessa, Kristuksen rakkauden johtamina ja olivat koko kansan suosiossa.

        Kuinka lainkiivailijoiden toimesta lain kiivailun pohjalta tapahtuu edellä kuvatun mukaista?

      • myjj

        Raamatussa ei ole mainittu sanaa lainkiivailija eikä edes lakihenkinen. Jeesus ei koskaan arvostellut lain noudattamisesta, eikä sellaista tehnyt Paavalikaan. Uusi testamentti ei kumoa lakia, vaan säätää kuolemanrangaistuksen niille, jotka puhuvat lakia vastaan.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Usko.Toivonen

        Saulus tarsolainen sanoo olleensa lain kiivailija.

        3. "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.
        ( Apt. 22. )

        Niin kuin tänäänkin vielä on lain kiivailijoita.

        13. Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
        14. ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
        (Gal. 1. )

        Kristuksen palvelija Saulus sai Evankeliumin suoraan Herralta Jeesukselta.

        11. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12. enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
        ( Gal. 1. )

        Uusi luomus Kristuksessa, Paavali, Jeesuksen pyhä, ei enää julistanut ihmisiltä
        ( Gamalielilta ) saamaansa isien lakia, vaan pelastuksen Evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.

        3. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
        4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
        5. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
        ( 2. Kor. 4. )

        Ei siis Moosesta.

        15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
        16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
        ( 2. Kor. 3. )

      • nygj

        Niin Paavali käytti lakia väärin, kun lähti vainoamaan Kristittyjä. Se oli lain vastaista. Se oli sellaista kiivailemista joka oli väärin, koska se oli laitonta.

        Kun Paavali tuli uskoon, hän ei kumonnut lakia. Hän noudatti lakia kääntymyksen jälkeen, mutta ei enää vainonnut kristittyjä, koska se olisi ollut laitonta.

        Paavali moitti niitä juutalaisia , jotka eivät hyväksyneet Jeesusta Kristukseksi. Sitä tarkoittaa olla lain alla. Se tarkoittaa Kristuksen kieltämistä. Galattalaiskirje moittii kristinuskon hylänneitä juutalaisia siitä, että he eivät enää turvaa Jeesukseen, vaan palaavat vanhaan juutalaisuuteen, joka kielsi Jeesuksen.

        Mutta jos uskoo Jeesukseen, on velvollinen noudattamaan lakia. Paavali opetti roomalaisille pakanoille, että laki rikkovat tuomitaan helvettiin. Nämä jakeet kertovat sen, että Paavali vaati uuden liiton kristityiltä lain noudattamista. Paavalin sanojen mukaan armo alla on noudatettava lakia:

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Sinä Usko.Toivonen vääristelet koko ajan Paavalin kirjoituksia. Sinut on Pyhä Henki tuominnut tuliseen järveen. Pietari varoitti, että jos vääristelee Paavalin kirjoituksia, tuhoutuu.

        2 Piet 3:Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

      • Usko.Toivonen

        Missä kohden olen vääristellyt Paavalin kirjoituksia suorilla lainauksilla Raamatusta?

        Paavali itse kirjoitti :

        15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
        16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
        ( 2. Kor. 3. )

        Ja Paavali itse kirjoitti:

        3. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
        4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
        5. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
        ( 2. Kor. 4. )

        Moosesta luettaessa pysyy Evankeliumi peitossa.

      • Raamatun_mukaan

        Sinä olet todella suuri Raamatun vääristelijä. Paavali opetti, että Mooseksen laki kuuluu evankeliumiin. Evankeliumi käskee noudattamaan Mooseksen lakia. Tässä on luettelo synneistä, jotka mainitaan muualla laissa kuin vain kymmenessä käskyssä. Siis koko Mooseksen laki kuuluu EVANKELIUMIIN.

        1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava EVANKELIUMI, joka on minulle uskottu.

        Jeesus käski noudattamaan lakia. Se on osa evankeliumia:

        Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

        Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

      • ja.tulee.olemaan
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Tuo Herran Jeesuksen lausuma kohta vuorisaarnasta, jossa juuri hieman aiemmin ( Matt. 7 jakeessa 12. ) on Jeesuksen sanat laista ja profeetoista.

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

        Laki ja profeetat siis täyttyvät tuossa käskysanassa.

        Tuot esille tuomiota, vaikka tuomitseminen on ihmiseltä kielletty, sekin käskysana on tuossa Matteus 7. luvussa sanottu, jakeissa 1-2.

        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

        Koskeeko Herran käskysanat sinua itseäsi?

        Jeesus tuntee omansa, ja Jeesuksen omat tuntevat Jeesuksen.

        14. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, ( Joh. 10. )

        Alkuseurakunta ei kiivaillut fariseusten tapaan lailla, vaan toimivat Herran Jeesuksen käskysanojen mukaan:

        44. Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
        45. ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
        46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
        47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
        ( Apt. 2. )

        He toimivat Kristuksessa, Kristuksen rakkauden johtamina ja olivat koko kansan suosiossa.

        Kuinka lainkiivailijoiden toimesta lain kiivailun pohjalta tapahtuu edellä kuvatun mukaista?

        Paavit, piispat, papit tuomitsevat. Näin on ollut kautta aikain.

    • Jabin1.0

      jklljkl,miksi sinä itse rikot lakia? Nyt on sinun jumalasi päivä, sapatti ja sinä meuhkaat täällä.

      • Raamatun_mukaan

        Paavali noudatti uuden liiton aikana lakia, eikä tullut sen takia kirotuksi. Koska Paavali noudatti lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi. Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti, joka sai Jumalalta vanhurskauden seppeleen.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

      • Usko.Toivonen

        Ei kaiketi Saulus toiminut Kristuksen lain mukaan vainotessaan Jumalan seurakuntaa.

        Sehän on sula mahdottomuus.

        Eihän Saulus edes tuntenut Herraa Jeesusta, vaan joutui kysymään ...

        4. ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
        5. Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. ( Apt. 9. )

        .. "Kuka olet, herra?".

        Jeesus tuntee omansa ja Jeesuksen omat tuntevat Jeesuksen.

        14. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
        ( Joh. 10. )

      • hjgj

        Paavali noudatti lakia, kun oli uuden liiton kristitty.

        Sinä joka esiinnyt nimimerkillä "Usko.Toivonen", olet tuomittu kadotukseen.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15202858/mooseksen-laki-ja-kristuksen-laki#comment-93019856

      • ulkokultaisuutta

        Älkää kadoyustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta!

        Jeesus on lainsäätäjä ja tuomari. hjgj on ottanut Hänen paikkansa, on siis antikristuksen edustaja.

      • niinpäniiiin
        ulkokultaisuutta kirjoitti:

        Edellä on käsitelty samaa esittämääsi asiaa. Vääristelet Raamatun opetusta sen suhteen, miten on tuomioiden kanssa.

        Kukaan ei saa tuomita omassa lihassaan. Tätä ei hjgj ole väittänyt, vaan vetoaa Pyhän Hengen ilmoitukseen. Se on silloin profetia. Jeesus antoi apostoleille tehtäväksi julistaa tuomioita. Jakeiden sanat viittaavat nimenomaan Pyhän Hengen toimeksiantojen täytäntöönpanoon. Ainakin Raamatun mukaan tuomio on mahdollista ilmoittaa.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Mt 16:17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

        Hesekiel joutui ilmoittamaan tuomioista. Ei kai tämä teksti sitä tarkoita, että faarao pelastui taivaaseen? Ei tarkoita!

        Hes 29:2 "Ihminen, käännä katseesi kohti faraota, Egyptin kuningasta, ja julista tuomio hänelle ja koko Egyptille. 3 Sano hänelle: Näin sanoo Herra Jumala: -- Farao, Egyptin kuningas, minä käyn sinua vastaan!.

        5 Ja minä viskaan sinut autiomaahan, sinut ja kaikki sinun virtasi kalat. Sinä putoat kuivalle maalle, eikä sinua haeta, ei haudata. Maan petojen, taivaan lintujen ruoaksi minä jätän sinut. 6 Kaikki Egyptin asukkaat saavat tietää, että minä olen Herra.

      • Usko.Toivonen

        Lain tuomarille:

        11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
        ( Jaak. 4. )

        Olet siis asettunut lain tuomariksi, tuominnut lain. Outoa?

        Et ole vieläkään vastannut kysymykseeni.

        Noudatatko Herran Jeesuksen käskysanoja?

        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. ( Matt. 7. )

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Kuinka on ?

      • ulkokultaisuutta

        Jos"hjgj" on apostoli, näyttäköön apostolin tunnusmerkit niinkuin Paavali!

        Hänen sanomansa ei ole Raamatun mukaista, joten hänestä ei tarvitse välittää sen enempää kuin hänen kannattajistaan. Onhan niitä turhan puhujia vaikka millä mitalla, mutta eivät suuret sanat suuta halkaise!

        Todennäköisesti tämä "Profeetta" ei edes tiedä kuka henkilö on jota hän tuomitsee! Profeetat tiesivät, ei heitä voinut nimimerkillä huijata!

        Sinulla on vain omat lihalliset mielipiteet, eikä yhtään järkevää kommenttia. Vaadit ihmettä, mutta minä arvioin asiaa Jumalan Sanalla.

        Tämä "hjgj" on ainoa, joka on perustanut tekemisensä Raamattuun. Hänellä on hyvät lainaukset Raamatusta. Tuomio on laadittu huolellisesti.

        Sen verran vielä sinun letkautuksista. Tiesikö Malakia ne papit nimeltä, jotka Jumala irtisanoi palveluksesta, kun antoi hänelle profetian? Ei tiennyt, eikä tarvinnutkaan tietää. Tiedätkö sinä kuka on Malakia? Sitä ei tiedä kukaan, mutta se kirja on Jumalan antama profetia.

      • niinpäniiin
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Lain tuomarille:

        11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
        ( Jaak. 4. )

        Olet siis asettunut lain tuomariksi, tuominnut lain. Outoa?

        Et ole vieläkään vastannut kysymykseeni.

        Noudatatko Herran Jeesuksen käskysanoja?

        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. ( Matt. 7. )

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Kuinka on ?

        Herra Jeesus Kristus käski tuomitsemaan silloin, kun Pyhä Henki antaa sellaisen tehtävän. Etkö osaa tätä lukea? Katso alta. Siinä tämä lukee !!!!!

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Väännän sinulle rautalangasta, kun et halua ymmärtää asiaa. Kukaan ei saa tuomita omalla päätöksellä, kuten viittaat tuomitsemisen kieltoon, mutta tuomio tulee ilmoittaa, jos Pyhä Henki sellaista pyytää, mitä tarkoittaa Jh 20:21-23 ja Mt 16:17-19. Niin on käynyt sinulle. Tuomio on huolellisesti perusteltu, enkä epäile yhtään etteikö sitä olisi Pyhä Henki antanut.

        Tuomiosi perustuu Raamattuun. Hänellä oli oikeus julistaa sinulle tuomio, koska se oli Pyhän Hengen antama päätös. Ymmärrätkö tämän? Mikä tässä on niin vakeaa? Sekö, että itse sait oikean tuomion?

        Suuri osa uskovista tuomitaan. Paavali kertoi, että Korintin seurakunnasta pelastuu vain muutama. Ei siis ole ihme, että tuomio alkaa Jumalan huoneesta ja lähes kaikki seurakuntalaiset tuomitaan. Niin on käynyt nyt sinulle.

      • onko.vankila.edessä
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Lain tuomarille:

        11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
        ( Jaak. 4. )

        Olet siis asettunut lain tuomariksi, tuominnut lain. Outoa?

        Et ole vieläkään vastannut kysymykseeni.

        Noudatatko Herran Jeesuksen käskysanoja?

        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. ( Matt. 7. )

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Kuinka on ?

        Kuka teitä on tuominnut ?

      • Usko.Toivonen

        Paavali toimi Kristuksen käskyjen mukaan ja kirjoitti tuomitsemisesta.

        10. Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
        11. Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
        12. Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
        13. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
        ( Room. 14. )

        Ja Herra Jeesus itse käski:

        37. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. ( Luuk. 6. )

        Noissa Raamatunkohdissa on kysymys aivan eri asiasta, ei Paavalikaan tuominnut ketään kadotukseen, koska hän olisi toiminut vastoin Herransa käskyä.

        Tuo tuomari on ottanut lain omiin käsiinsä.

        11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?

        Ette ole vieläkään vastanneet kysymykseeni, miksi?

        Sinä olet saanut vastaukset kysymykseesi. Kyseenalaista asiattomasti Raamattua tässäkin asiassa. Vastustat myös Pyhää Henkeä ja Jumalan Sanaa.

        Kun lukee Raamattua, tulee ottaa huomioon asiayhteys. Jos Raamatun jaetta soveltaa sellaiseen kohtaan, mihin se ei ole tarkoitettu, vääristelee Raamattua, kuten teet. Sellaista tekee hellaripastorit paljonkin, kun saarnaavat koko ajan korvasyyhyyn ja opettavat laittomuutta. He saavat kuumimmat paikat tulisesta järvestä.

        Raamatussa on kielto tuomita, mutta se kielto koskee omavaltaista tuomitsemista. Sinä vääristelet asian niin, ettei Pyhällä Hengellä ole valtaa tuomita sinua. KYLLÄ ON!

        Väitätkö etteikö Jumalalla ole valta tuomita sinua? KYLLÄ ON! Raamatussa opetetaan, että Jumalan palvelijat voivat sellaisia profetioita antaa. Sinä et voi tätä asiaa millään kiistää, koska se lukee Raamatussa.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Kun joku julistaa Pyhä Hengen pyynnöstä sinulle tuomion, niin ei kai se profeetan päätös ole? Ei tietenkään ole. Se on Pyhän Hengen päätös. Niin on sinut tuominnut Isä Jumala, Jumalan Sana, Pyhä Henki.

        Ihan oikein meni sinua koskeva tuomio.

        Lk 12:4 "Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. 5 Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.

      • Usko.Toivonen

        Jumalan pelko, Kristuksen pelko on asia erikseen.

        Teitä ihmisiä minä en pelkää, koska oppirakennelmanne on teidän liikkeellepaneva seikka ja tapanne tulkita Raamattua.

        Siis tälläinen tapa, että Raamatusta otetaan kohtia omaan korvasyyhyyn.
        Esim. tässä ketjussa kadotustuomion julistaminen heille, jotka ovat eri mieltä tuomaroijan kanssa.

        Kadotustuomiota lausutaan eri mieltä olevien päälle hyvin herkästi.

        Kadotustuomiota ei ole Kristuksessa Jeesuksessa oleville.

        1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

        27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
        28. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
        29. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

        Sanoit: >>Kadotustuomiota ei ole Kristuksessa Jeesuksessa oleville<<

        Tämä pitää paikkansa.

        Mutta ei kaikki ne, jotka sanovat "Jeesus, Jeesus", ole Kristuksessa. Ne, jotka pilkkaavat Pyhää Henkeä, tekevät laittomuutta, opettavat harhaoppeja, rakastavat valhetta yms., eivät ole Kristuksessa. Jeesus tuomitsee helvettiin laittomuuden tekijät, vaikka he olivat tunnustaneet uskonsa ja tehneet jopa voimatekoja.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        Hellarit luulevat, että kielilläpuhuminen olisi merkki pelastuksesta. Ei todellakaan ole. Moni kielilläpuhuja tuomitaan helvettiin, koska he rikkoivat lakia vastaan tai puhuivat lakia vastaan, jolloin he eivät olleet Kristuksessa. Sen takia Jeesus sanoo näille hellareille, ettei tunne heitä, koska he eivät ole olleet Kristuksessa.

      • Usko.Toivonen

        Minä en ala kommentoimaan toisten ihmisten puolesta luulopuheiden perusteella. Mutta en ole vielä tähän päivään mennessä tavannut uskovaa ihmistä, joka olisi sanonut, kuten väität.
        Kielilläpuhuminen on Raamatun mukaan Pyhän Hengen lahja, joka aikanaan lakkaa.

        8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
        9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
        ( 1. Kor. 13. )

        Taivaallisen Isän tahto on, että kaikki pelastuisivat.

        4. joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
        5. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
        6. joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
        7. ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
        ( 1. Tim. 2.)

        Ja pelastus on vain Kristuksessa Jeesuksessa.

        40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
        ( Joh. 6. )

        Jeesus tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat Herran Jeesuksen.

        20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
        21. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
        ( Joh. 14. )

        Sanoit: >>Taivaallisen Isän tahto on, että kaikki pelastuisivat.<<

        Niin tahtoo Jumala, mutta totuus on, että vain hyvin pieni osa uskovista pelastuu.

        Lk 13: 23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: 24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

        Suurin osa uskovista tuomitaan ja kaikkein surkein tilanne on kirjanoppineilla papeilla ja muilla seurakunnan aktiiveilla. Jos käy mikrofonin takana puhumassa palturia tai kirjoittelee keskustelupalstoille soopaa, heille käyt todella huonosti.

        Jaak 2:1 Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. 2 Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. 3 Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. 4 Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. 5 Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! 6 Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Usko.Toivonen

        No katsopas " Raamatun-mukaan" mitä tuossa Room. 2. luvun asiayhteydessä sanotaan:

        25. Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
        26. Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
        27. Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
        28. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
        29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

        Onko siis joku ihminen, joka on kykeneväinen täyttämään Mooseksen lain?

        Mitä Herra Jeesus asaista sanoi?

        19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
        20. Kansa vastasi: "Sinussa on riivaaja; kuka sinua tavoittelee tappaaksensa?"
        21. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Yhden teon minä tein, ja te kaikki kummastelette.
        22. Mooses antoi teille ympärileikkauksen - ei niin, että se olisi Moosekselta, vaan se on isiltä - ja sapattinakin te ympärileikkaatte ihmisen.
        23. Sentähden: jos ihminen saa ympärileikkauksen sapattina, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, miksi te olette vihoissanne minulle siitä, että minä tein koko ihmisen terveeksi sapattina?
        24. Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio.
        ( Joh. 7. )

        Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi uskonkuuliaisuuden takia. Paavali ei joutunut kirotuksi, koska hän noudatti lakia ja uskoi Jeesukseen Kristukseen. Lainkuuliaisuus on Jumalan edessä vanhurskautta, kuten Roomalaiskirje opettaa.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

      • mjhm
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        No katsopas " Raamatun-mukaan" mitä tuossa Room. 2. luvun asiayhteydessä sanotaan:

        25. Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
        26. Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
        27. Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
        28. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
        29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

        Onko siis joku ihminen, joka on kykeneväinen täyttämään Mooseksen lain?

        Mitä Herra Jeesus asaista sanoi?

        19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
        20. Kansa vastasi: "Sinussa on riivaaja; kuka sinua tavoittelee tappaaksensa?"
        21. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Yhden teon minä tein, ja te kaikki kummastelette.
        22. Mooses antoi teille ympärileikkauksen - ei niin, että se olisi Moosekselta, vaan se on isiltä - ja sapattinakin te ympärileikkaatte ihmisen.
        23. Sentähden: jos ihminen saa ympärileikkauksen sapattina, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, miksi te olette vihoissanne minulle siitä, että minä tein koko ihmisen terveeksi sapattina?
        24. Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio.
        ( Joh. 7. )

        Harva pelastuu taivaaseen. Sinä Usko.Toivonen et pelastu, koska olet Jumalan vihollinen.

      • Usko.Toivonen

        Taas samaa toistoa korvasyyhyteologiasta.

        >> Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi uskonkuuliaisuuden takia. Paavali ei joutunut kirotuksi, koska hän noudatti lakia ja uskoi Jeesukseen Kristukseen. >>

        Ei tuollaista löydy Raamatusta.

        Paavali itse todistaa:

        12. Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
        13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
        14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
        15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
        16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.
        ( 1. Tim. 1. )

        Paavali vainosi Jumalan seurakuntaa, vaikka tunsi lain. Paavali oli kirjanoppinut.

        Juutalaisuuteen nähden hän oli lain noudattaja, mutta Jumalan suhteen suuri syntinen.

        Niin kuin Paavali itse todistaa entisestä vaelluksestaan:

        13. Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
        14. ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
        ( Gal. 1. )

        Ja Herra itse sanoi :

        19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä.
        ( Joh. 7. )

        Lakiin turvautuvan täytyy täyttää laki viimeistä piirtoa myöten.
        Ja Jeesus itse sanoo, että kukaan ei lakia täytä.

        Ja Paavali itse toteaa:

        19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
        20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
        21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        ( Room. 3. )

        Uskovan tuntomerkki on:

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on Jumalan voima.

      • iumh

        Sanoit: >>Taas samaa toistoa korvasyyhyteologiasta. >> Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi uskonkuuliaisuuden takia. Paavali ei joutunut kirotuksi, koska hän noudatti lakia ja uskoi Jeesukseen Kristukseen. >> Ei tuollaista löydy Raamatusta.<<

        Oletko ihan kuuro ja sokea. Sellainen löytyy Raamatusta aivan selvästi. Paavali uskoi Jeesukseen Kristukseen ja oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti. Jumala katsoi sen Paavalille vanhurskaudeksi. USKO RAAMATTUA, äläkä koko ajan levitä valheita. Tässä näin se sanotaan.

        1 Paavali noudatti lakia
        2 Ei ole vanhurskautta ilman lain noudattamista
        3 Jumala antoi vanhurskauden seppeleen Paavalille

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Olen tullut siihen johtopäätöksen, että sinä Usko.Toivonen olet Jumalan vihollinen.

        Jos joku herjaa Mooseksen lakia, hän ansaitsee kuoleman tuomion. Viimeisellä tuomiolla Jeesus noudattaa Raamattua täsmällisesti. Ne jotka rikkovat lakia vastaan tuomitaan.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • iumh
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Taas samaa toistoa korvasyyhyteologiasta.

        >> Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi uskonkuuliaisuuden takia. Paavali ei joutunut kirotuksi, koska hän noudatti lakia ja uskoi Jeesukseen Kristukseen. >>

        Ei tuollaista löydy Raamatusta.

        Paavali itse todistaa:

        12. Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
        13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
        14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
        15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
        16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.
        ( 1. Tim. 1. )

        Paavali vainosi Jumalan seurakuntaa, vaikka tunsi lain. Paavali oli kirjanoppinut.

        Juutalaisuuteen nähden hän oli lain noudattaja, mutta Jumalan suhteen suuri syntinen.

        Niin kuin Paavali itse todistaa entisestä vaelluksestaan:

        13. Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
        14. ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
        ( Gal. 1. )

        Ja Herra itse sanoi :

        19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä.
        ( Joh. 7. )

        Lakiin turvautuvan täytyy täyttää laki viimeistä piirtoa myöten.
        Ja Jeesus itse sanoo, että kukaan ei lakia täytä.

        Ja Paavali itse toteaa:

        19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
        20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
        21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        ( Room. 3. )

        Uskovan tuntomerkki on:

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on Jumalan voima.

        Sanoit: >>Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on Jumalan voima. <<

        Sinulla Usko.Toivonen on väärä evankeliumi.

        Minulla on oikea evankeliumi, kuten oli oikea evankeliumi Paavalilla. Evankeliumi opettaa noudattamaan lakia. Niin opetti Paavali:

        1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava EVANKELIUMI, joka on minulle uskottu.

      • Usko.Toivonen

        Paavali sai Evankeliumin suoraan Kristukselta, ja näin hän kirjoittaa,
        että ihminen ei vanhurskaudu lain kautta, vaan uskon kautta, armosta, se on Jumalan lahja.

        16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
        17. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
        18. Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
        19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,
        ( Roo. 3. )

        Paavalin mukaan uskova ei voi olla vanhurskas, jos ei noudata lakia. Sinä olet paholaisen kätyri ja eksyttäjä, kun muuta väität. Ne jotka eivät noudata lakia, joutuvat helvettiin, kuten sinäkin joudut.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Usko.Toivonen

        Lue Roomalaiskirjettä eteenpäin, se ei pääty yksittäiseen jakeeseen, jonka opistasi esität.

        21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,
        ( Roo. 3. )

        Paavali siis kirjoittaa myöhemmin NYT, Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu ..

        Vai kiistätkö?

        Ja myös Paavali kirjoittaa, että vanhurskaus ei tule lain kautta.

        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Krisuksen kuolema on turha niiden kohdalla, jotka sanovat vanhurskauden tulevan lain kautta, Paavalin mukaan.

      • dgdfdfg

        Jos et noudata lakia, sinulla ei ole uskoa Jeesukseen Kristukseen.

      • Usko.Toivonen

        Uskovan tuntomerkki on se, että hän turvautuu Herraan, huutaa avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta.

        Uskovan tuntomerkki ei ole se, että hän ylpeilee omalla kyvyllään hankkia Jumalan suosiota.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat". (Apt. 9. )

        Yksi on, joka ei syntiä tehnyt ja minä en ole hänen veroisensa, oletko sinä?

    • kysynpävaa

      Rabbien mukaan Vanhassa testamentissa on 613 lakia. Oikeastaan se voisi olla 700. Eikä tämäkään vielä riitä sillä on olemassa 1050 kohtaisia luetteloita laeista. Kuinka sitten voi tietää, mitkä lait, käskyt tai kehoitukset ovat vielä voimassa ja mitkä kuuluivat entiseen aikaan ja kultuuriin ? Lakien huolellinen tutkiminen osoittaa, että jotkut niistä kumottiin uudella lailla pian niiden kirjoittamisen jälkeen. Lakiin liittyvien kysymysten kohdalla on parasta antaa Jeesuksen ja Paavalin ratkaista, mikä on merkityksellistä ja mikä ei. Vuorisaarnassa Jeesus vahvistaa ja tiukentaa lakien merkityksen.

    • Jabin1.0

      Saunus noudatti mielestäänMooseksen Lakia vainotessaan Jeesuken seuraajia. Tosin häntä ehkä hiukan epäilytti, toimiko oikein: "menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka".
      Mooseksen Laki oli voimassa ja Lakia piti noudattaa Israelin kansan rajojen sisäpuolella.

    • luetooraa

      Mooseksen lain mukaan saastaisuutta ja syntiä ei voi poistaa ilman temppeliä!

      Toraistit ovat siis saastaisia ja syntisiä! Miksi heitä kuuntelemme!

      • nhgj

        Jeesus ei koskaan arvostellut lain noudattamisesta, eikä sellaista tehnyt Paavalikaan. Uusi testamentti ei kumoa lakia, vaan säätää kuolemanrangaistuksen niille, jotka puhuvat lakia vastaan.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

    • Sanansuojassa

      Kaikkein selvintä on ajatella, kuten asia on. Kun vanha liitto kumoutui, tuli uusi rakkauden laki voimaan ja sitä kohti tulee jokaisen pyrkiä. Ilman sitä, ei kukaan ole näkevä Herraa. Vaan he, jotka jäävät toisia tuomitsemaan, eivät itsekkään pysty menemään ahtaasta portista sisälle Jumalan valtakuntaan. Silloin he jäävät "Sauluksiksi" vanhaan liittoon, joka ei enää ole voimassa.

      Jo läpi vanhan liiton, Jumala itse kertoo tulevasta uudesta liitostaan ihmisten kanssa, Jeremia 31:

      31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
      32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
      33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

      Luukas 22 vahvistaa vanhan liiton kumotuksi näillä sanoilla:

      19 Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
      20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

      • niiinpäniiin

        Sinä et ole Kristuksessa etkä Sanan suojassa.

        Sen verran oikaisen sinua, ettei uutta liittoa tehty pakanoiden kanssa vaan ainoastaan Israelin kanssa. Sen takia uusi liitto ei kumonnut lakia, koska uusi liitto on solmittu vain Israelin kanssa.

        Liitto uudistaa lainkuuliaisuuden Israelin laille, joka on Mooseksen laki. Israelin rakkauden laki sisältää myös Mooseksen lain.

        Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. 32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.

        33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."

    • filade

      Paavalin varoitus vääristä lain opettajista;
      1Tim.1:7. He tahtovat olla lain opettajia, vaikka eivät itsekään ymmärrä,..
      8. Me tiedämme, ettei lakia ole säädetty vanhurskaan takia vaan lainrikkojien ja kurittomien, jumalattomien ja syntisten jne...

      Room.kirjeessä myös että laki herättää synnin.

      • mjhm

        Sinut filade on jo tuomittu. Jatkat puhumista kuin käärme.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Usko.Toivonen

        Kristuksessa ei ole kadotustuomiota.

        1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        ( Room. 8. )

        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room. 10. )

        Uskovan, Jeesuksen pyhän, Jumalan lapsen, tuntomerkki:

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Jumalan seurakunnan tunnistaa:

        2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
        ( 1. Kor. 1. )

        Sanoit: >>Kristuksessa ei ole kadotustuomiota.<<

        Tämä pitää paikkansa.

        Mutta ei kaikki ne jotka sanovat "Jeesus, Jeesus" ole Kristuksessa. Ne, jotka pilkkaavat Pyhää Henkeä, elävät laittomuudessa, opettavat harhaoppeja, rakastavat valhetta yms. eivät ole Kristuksessa. Jeesus tuomitsee helvettiin laittomuuden tekijät.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • Usko.Toivonen

        Herra Jeesus tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat Herran Jeesuksen.

        14. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, ( Joh. 10. )

        Raamatussa tosin on kerrottu, että on niitäkin, jotka käyttävät Herran nimeä väärin.

        13. Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".
        14. Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
        15. mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
        16. Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
        17. Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. ( Apt. 19. )

        He eivät olleet Jeesuksen pyhiä, jotka Herranaan avukseen huutavat Jeesusta Kristusta.

        Jeesuksen tuntee omansa ja ilmoittaa itsensä omilleen.

        20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
        21. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
        ( Joh. 14. )

      • mhjy

        Sinä et ole Herran oma. Sinä olet se, joka käyttää väärin Jeesuksen nimeä opettamalla laittomuutta. Kuten Jeesus sanoi, moni yrittää päästä Jumalan valtakuntaan, mutta ei voi.

      • filade
        mjhm kirjoitti:

        Sinut filade on jo tuomittu. Jatkat puhumista kuin käärme.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Hebr. sanan kohta koskee juutalaisia jotka aikoivat käydä noudattamaan mahdotonta lakia, joka on lihan vuoksi heikko (Room.8:3).

        Josta Paavalin opetus:
        Room.6:4. Mahdotontahan on uudistaa parannukseen niitä jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaallista lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä.

        Uskon kautta on Kristuksen Henkeä (Room.8).
        Uskon kautta Kristukseen on vapaa myös synnin laittomuudesta.

      • Raamatun_mukaan
        filade kirjoitti:

        Uskoa ei ole, jos tekee laittomuutta. Ilman tekoja usko on kuollut. Kuolema on sama asia, kuin tuomion tuliseen järveen.

        Mt 7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

      • Usko.Toivonen
        mhjy kirjoitti:

        Sinä et ole Herran oma. Sinä olet se, joka käyttää väärin Jeesuksen nimeä opettamalla laittomuutta. Kuten Jeesus sanoi, moni yrittää päästä Jumalan valtakuntaan, mutta ei voi.

        "mhjy" :ltä ei tule Raamatullista perustelua Jumalan sanasta, vaan ihmisen näkemys.

        "Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?"
        ( Hep. 13. )

        Mutta ilmeisesti vastaavanlaiset kommentit ovat ilmeisen yleisiä erilaisten selitysteologioiden julistajille.

        Esim. vt-seura julistaa "vain meillä on totuus".

      • Raamatun_mukaan
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        "mhjy" :ltä ei tule Raamatullista perustelua Jumalan sanasta, vaan ihmisen näkemys.

        "Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?"
        ( Hep. 13. )

        Mutta ilmeisesti vastaavanlaiset kommentit ovat ilmeisen yleisiä erilaisten selitysteologioiden julistajille.

        Esim. vt-seura julistaa "vain meillä on totuus".

        Sanoit: >>"mhjy" :ltä ei tule Raamatullista perustelua Jumalan sanasta, vaan ihmisen näkemys.<<

        Hänen kommenttinsa ovat tässä keskustelussa parhaiten perusteltu Jumalan Sanalla. Riittävästi Raamatun viittauksia ja täsmällinen perustelu.

        Sinulla Usko.Toivonen on epätoivoinen tilanne. Et ole pystynyt muuhun, kuin esittämään omia huteria ja lihallisia näkemyksiäsi harhaoppiesi varastosta.

      • Usko.Toivonen

        Selitysteologiat tunnistaa juuri niiden vaatimista selityksistä.

        Joku voi toista kompatakin, onhan täälläkin puolueita.

      • Usko.Toivonen

        Vielä tuosta puoluekehustasi "Raamatun-mukaan".

        Kommentoin tuolla ensimmäisen kerran tähän aiheeseen näin:

        >> Usko.Toivonen

        3.3.2018 10:21
        "Laki ja profeetat"

        Herran Jeesuksen opetus aiheesta.

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Ja Herran Jeesuksen ilmoitus perillepääsevistä:

        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        ( Matt. 25. )

        Tuossa siis täyttyy laki ja profeetat.

        Ei kukaan pelastu lain teoilla, vaan:

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
        ( Ef. 2. ) >>

        Ja tähän sain kaveriltasi vastauksen:

        >> Sinä saarnaat antikristuksen agendaa >>

        Herran Jeesuksen opetus aiheesta tuli näin tuomituksi antikristuksen opiksi.

        Sanoihan tosin Jeesuksen aikaiset lain opettajat Herraa Jeesusta väärässä hengessä toimivaksi, ja näin syyllistyivät Pyhän Hengen pilkaan.

        28. Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
        29. Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
        30. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
        31. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
        32. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.
        33. Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
        ( Matt. 12. )

        Saarnaat edelleen antikristuksen agendaa. Lain teoilla ei voi pelastua, jos kieltää Jeesuksen Kristuksen. Sitä Paavali tarkoitti tällä. Paavali myös opetti, ettei yksin usko riitä, jos rikkoon lakia vastaan. Jeesus sanoi, ettei pelasta niitä, jotka eivät noudata Jeesuksen käskyjä ja jotka tekevät laittomuutta.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Usko.Toivonen, saarnaa laittomuutta antikristuksessa. Miksi saarnaat antikristuksen agendaa. Antikristus on itse laittomuus, ihmisen hahmossa oleva laittomuuden mies. Hän kumoaa lain. Uhmaten hän puhuu lakia vastaan ja kiroaa senkin.

        Dan 7:25 25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.

        2 Ts 2:3 -- Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. 4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

      • Usko.Toivonen

        Tuohon jo toinkin tuolla aiemmin esille Jeesuksen todistuksen perillepääsevistä.

        31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        ( Matt. 25. )

        Laki ja profeetat täyttyivät Jeesuksen käskysanan mukisesti.

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Tässä on itse Herran ilmoittamana laki ja profeetat.

        Ja siitä merkkinä uutena luomuksina Kristuksessa tehdyt hyvät teot. Hengen hedelmä.

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
        ( Ef. 2. )

        13. Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
        ( Jaak. 2. )

        41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
        42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
        43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'

        Sinä sensuroit Raamattua. Sinä selität kaiken parilla jakeella ja niillä pyrit kumoamaan kaiken muun Jeesuksen opetuksen. Kaikki siteeraamani Raamatun jakeet ovat voimassa ja niitä sovelletaan sinun tuomitsemiseen. En yhtään ihmettele, miksi sinä olet tuomittu.

        Suurin osa uskovista tuomitaan kadotukseen. Huorakirkon aikana lähes kaikki papit ja nettikirjoittelijat opettamat laittomuutta, eli rohkaisevat rikkomaan lakia vastaan vääristelemällä Raamattua. Se selittää, miksi Jeesus sanoi, että vain hyvin harvat uskovat pelastuvat.

        Tässä on hyvin yksikertainen selitys sille, miksei juuri kukaan pappi tai nettikirjoittelija pääse taivaaseen. He julistavat antikristuksen laittomuutta. Jeesus sanoi aika selvästi, että jos laista ja profeetoista ottaa yhdenkin kodan pois ja niin opettaa, niin voi joutua helvettiin. Tätähän lähes kaikki tekevät. Sinäkin Usko.Toivonen jääräpäisesti jatkat tätä syntiä sokeana ja ymmärtämättömänä kuin päätön kana. Sitähän sinä nyt olet päätön kana, joka vastusti Jeesusta.

        Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

        Jeesus ei armahda ketään, joka ei tee parannusta lain rikkomisesta. Tästä on selvät sävelet Uudessa testamentissa. Ei ole mitään rakkauden lakia, joka kumoaisi Jeesuksen sanat, sillä tämäkin on rakkautta, että vaatii noudattamaan KOKO lakia.

        Hepr 5:8 Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. 9 Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle KUULIAISIA.

        Jh 15: 13 Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. 14 Te olette ystäviäni, KUN TEETTE SEN MINKÄ KÄSKEN TEIDÄN TEHDÄ.

        Et ole Kristuksessa, jos et noudata lakia. Sinulla ei ole rakkauden lakia, jos et tottele Kristusta. Jos julistat laittomuutta, sinä elät valheessa ja sinut heitetään tuliseen järveen. Sellainen valheen rakastaja sinä Usko.Toivonen olet.

        Otetaas loppuun vanhasta kunnon Bibliasta pari jaetta.

        Ilm 22:14 Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
        15 Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, ja huorintekiät ja murhaajat, ja epäjumalan palveliat, ja kaikki ne, jotka VALHETTA RAKASTAVAT JA TEKEVÄT.

      • 1234567---
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Tuohon jo toinkin tuolla aiemmin esille Jeesuksen todistuksen perillepääsevistä.

        31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        ( Matt. 25. )

        Laki ja profeetat täyttyivät Jeesuksen käskysanan mukisesti.

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Tässä on itse Herran ilmoittamana laki ja profeetat.

        Ja siitä merkkinä uutena luomuksina Kristuksessa tehdyt hyvät teot. Hengen hedelmä.

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
        ( Ef. 2. )

        13. Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
        ( Jaak. 2. )

        41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
        42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
        43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
        ( Matt. 25. )

        Ilm.14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
        Rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan.

      • Usko.Toivonen

        Ei ole kysymys parista jakeesta, mutta noissa esilleottamissani kohdissa Herra Jeesus itse, siis Hän itse, ilmoittaa lain ja profeettojen täyttyvän ..

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Ja tuon Hän vahvistaa Matteus 25. perillepääsevien osalta tapahtuneeksi.

        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; .....

        Se, jos nämä Herran sanat eivät sovi oppiisi, jonka nojalla toisia tuomitset, niin voit valittaa siitä Herralle Jeesukselle itselleen.

        Paavalin opetuskin kokonaisuutena on aivan muuta, kuin mitä yksittäisillä tekstikohdilla pyrit esille tuomaan.

        Paavalin oppi on, että kukaan ei tule vanhurskaaksi lain tekojen kautta.
        Paavalin oppi on, että vanhurkautus on Jumalan lahja, armosta, ei teoista.

        16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
        17. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
        18. Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
        19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,
        ( Room. 3. )

      • niinpäniiin
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Ei ole kysymys parista jakeesta, mutta noissa esilleottamissani kohdissa Herra Jeesus itse, siis Hän itse, ilmoittaa lain ja profeettojen täyttyvän ..

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        Ja tuon Hän vahvistaa Matteus 25. perillepääsevien osalta tapahtuneeksi.

        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; .....

        Se, jos nämä Herran sanat eivät sovi oppiisi, jonka nojalla toisia tuomitset, niin voit valittaa siitä Herralle Jeesukselle itselleen.

        Paavalin opetuskin kokonaisuutena on aivan muuta, kuin mitä yksittäisillä tekstikohdilla pyrit esille tuomaan.

        Paavalin oppi on, että kukaan ei tule vanhurskaaksi lain tekojen kautta.
        Paavalin oppi on, että vanhurkautus on Jumalan lahja, armosta, ei teoista.

        16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
        17. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
        18. Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
        19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,
        ( Room. 3. )

        Sanoit: >>Paavalin oppi on, että kukaan ei tule vanhurskaaksi lain tekojen kautta.
        Paavalin oppi on, että vanhurkautus on Jumalan lahja, armosta, ei teoista<<

        Tämä ei pidä paikkansa. Opetat valhetta korvasyyhyyn. Paavali sanoi, ettei uskova voi saavuttaa vanhurskautta, jos ei noudata lakia. Olet paholaisen kätyri, kun muuta julistat. Sinulla ei ole Paavalin evankeliumia ja sen takia sinä Usko.Toivonen olet kirottu.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Jaakob sanoi, ettei kukaan voi pelastua, jos ei osoita uskoaan teoilla. Usko ilman tekoja on kuollut, joka tarkoittaa tuomiota helvettiin. Joka TEKEE laittomuutta tuomitaan kadotukseen, kuten on sinulle Usko.Toivonen tapahtunut.

        Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
        Mt 7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • Usko.Toivonen

        Kuten edellä jo oli Jeesuksen itsensä todistus laista ja profeetoista, ja todistus perillepääsevistä, niin voimme luottaa Herran sanoihin.

        12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        ( Matt. 7. )

        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; .....
        ( Matt. 25. )

        Ei näistä sanota sinun oppisi mukaan.

        Ja myös Paavali sanoo asian selkeästi:

        21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,
        ( Room. 3. )

        Lahjaksi saatu vanhurskaus armosta, ei lain teoista.

        16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
        17. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
        18. Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
        19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Joka ei anna sovittaa itseään, sen kohdalla Kristus on turhaan kuollut.

        20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
        1. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        ( 2. Kor. 5:20-21 ja 2. Kor. 6:1 )

      • GNHGJ

        Sanoit: >>Lahjaksi saatu vanhurskaus armosta, ei lain teoista.<<

        Opetat vastoin Paavalin opetusta. Paavalin mukaan uskova ei voi olla vanhurskas, jos ei noudata lakia. Sinä olet paholaisen kätyri ja eksyttäjä, kun muuta väität. Ne jotka eivät noudata lakia, joutuvat helvettiin, kuten sinäkin joudut.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Usko.Toivonen

        Suosittelen sinulle koko Roomalaiskirjeen lukemista, ilman oppisi suodatusta.
        Siis koko kirje ilman ennakkosensuuria.

        Paavalin kautta tuleva viesti on selkeä.

        8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
        9. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. ( Room. 5. )

        Vanhurskautuminen, suuri Pelastus, on Jumalan lahja Jeesuksessa Kristuksessa.

        " Olemme vanhurskautetut hänen veressään ".

        " Pelastumme hänen kauttansa vihasta".

        Kuoliko Kristus sinun osaltasi turhaan? Mieti sitä.

    • eipystynytlaintekoihin

      'Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti. Hän ei joutunut sen takia kirouksen alle. Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi, koska hän noudatti aina lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.'
      Tässä julistaa itse belsebuul oppejansa. Mitä Paavali itse sanoi itsestään:
      Rooma 7:
      23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
      24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
      25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia

      • Raamatun_mukaan

        Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi uskonkuuliaisuuden takia. Paavali ei joutunut kirotuksi, koska hän noudatti lakia ja uskoi Jeesukseen Kristukseen. Lainkuuliaisuus on Jumalan edessä vanhurskautta, kuten Roomalaiskirje opettaa.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Jos joku herjaa Mooseksen lakia, hän ansaitsee kuoleman tuomion. Viimeisellä tuomiolla Jeesus noudattaa Raamattua täsmällisesti. Ne jotka rikkovat lakia vastaan tuomitaan.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Jeesus sanoi, ettei laittomuuden tekijät pelastu, vaikka uskoisivat. Laittomuuden tekijät eivät ole Kristuksessa.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        Mk 3:22 Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa."
        --
        29 Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." 30 He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki.

        Mt 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. 31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

      • saviseutulainen

        Kertaus on opintojen äiti:

        >Ainoastaan köyhät ja avuttomat syntiset kerääntyivät Kristuksen ympärille Hän oli heille suloinen tuoksu. Johannes sanoo: »Kaikille, jotka ottivat hänen vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä».
        Ja he tulivat uusiksi ihmisiksi. Uskon kautta he kokonaan muuttuivat sydämeensä, sieluunsa, mieleensä ja voimaansa nähden. He olivat »Jumalasta syntyneet» ja koko elämänsä ajan riippuivat he Kristuksessa, tulivat hänen seuraajikseen.<

        ( C.O.Rosenius )

        -

        Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
        1. Joh. 1:7

        Oi kallis lähde kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan, autuas Betesdani, jossa joka päivä saan kaikkine viheliäisyyksineni levätä, jossa jokainen tahra ja ryppy katoaa Jumalan silmien edessä, ja sieluni tulee lunta valkeammaksi. Syntini ovat kuin hiekka meren rannalla, ne käyvät pääni yli; mutta Karitsan veri on kuin meren aallot, ja se minut peittää.
        Vain tähän vereen tahdon perustaa toivoni; sillä " kun sinä näet veren, niin menet ohitse".
        Sen tähden ne, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä, ovat iankaikkisesti pelastetut sinun valtaistuimesi edessä.

        ( Vanhasta hartauskirjasesta Katso Jeesukseen )

    • Sanansuojassa

      Paavalin osa ei varmasti ole ollut helppo. Ensin hän teki Sauluksena ankaraa vainotyötä Jeesusta vastaan ja sen jälkeen, kun hän kohtasi Jeesuksen ja lähti Häntä seuraamaan Paavalina, ei sekään ollut helppo osa, mutta Paavali teki sen ilolla ja kärsi ilolla kaiken julmuuden, evankeliumin eteenpäin viemisen takia ja Kristuksen kalliin nimen tähden.

      Galatalaiskirje 4 sanoo näin,

      1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
      2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
      3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
      4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
      5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
      6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
      7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.

      Jos uskossa oleva vielä palvelee synnin lakia, on hän edelleen syntiensä orja ja silloin hän on vielä lihassa, mutta sitten kun hän saa hän syntyä hengen mukaan uudelleen, hän siirtyy Jumalan valtakuntaan näin,

      24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
      25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
      26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
      27 Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
      28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
      29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
      30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
      31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.

      Synti ei siis voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä olla Jumalan perillinen, mutta vapaa voi ja perii sen.

      • niinpäniiin

        Paavali teki parannuksen ja alkoi noudattamaan lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Sen takia Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi. Paavali ei tullut kirotuksi lain noudattamisen takia, vaan sai Jumalalta vanhurskauden seppeleen. Vanhurskaaksi julistetaan ne, jotka noudattavat Mooseksen lakia, mihin kuuluun myös sen asian tunnustaminen, että Jeesus Kristus on Herra.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Paavali opetti, että Jeesuksen evankeliumiin kuuluu vaatimus noudattaa lakia. Paavali sanoi, että laki on hyvä ja hänelle uskottu evankeliumi vaatii noudattamaan lakia.

        1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava EVANKELIUMI, joka on minulle uskottu.

        Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

      • saviseutulainen

        Jumalan armo, joka meille ennen ikuisia aikoja on annettu Kristuksessa Jeesuksessa. 2 Tim. l: 9.

        Apostoli sanoo, että Jumalan armo on meille Kristuksessa Jeesuksessa annettu. Jumala on rakkaus, mutta ei sellainen rakkaus, joka tinkii vanhurskauden vaatimuksissa ja katsoo syntiä sormien läpi.

        Sen takia on hän säätänyt keinon, miten hänen vanhurskautensa ja laupeutensa tulee tyydytetyksi. Se tapahtuu miehen kautta, jossa me olemme pyhät ja nuhteettomat lain edessä. »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa.» »Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.» »Kiroukseksi meidän tähtemme, että me perisimme siunauksen.»

        Tästä näemme, ettei meidän iäinen armovalitsemisemme perustu mihinkään löyhään Jumalan rakkauteen. Sillä pahateko oli sovitettava, rikos poistettava, synti peitettävä ja iankaikkinen vanhurskaus ilmi tuotava. Ei ensinkään meidän ansiomme, hyveemme tahi arvomme tähden, sillä me olimme synneissämme, kun Armahtaja kulki edellämme ja armahti meitä.

        Kristuksen tähden, näkymättömän Jumalan kuvan, esikoisen kaikista luontokappaleista, Jumalan iankaikkisen ja ainoan Pojan, mutta lihan mukaan Daavidin Pojan, ihmisen Pojan, vaimon siemenen, toisen Aadamin tähden hän armahti meitä. Hän, suuri Välimiehemme on paljon vaivaa nähnyt poistaessaan valheaidan, sovittaessaan syntimme, täyttäessään vanhurskauden, hankkiessaan meille kadotetun lapsenoikeuden ja kadotetun perinnön.
        ...

        ( C.O.Rosenius )

    • Jeesusainoapelastaja

      Mikä on lain tärkein tehtävä?
      Lain tärkein tehtävä on saada meidät tiedostamaan, että olemme syntisiä ja viedä meidät Jeesuksen ristin luokse, jossa ainoastaan voimme saada syntimme anteeksi ja päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

      Tuleeko uudestisyntyneestä Jumalan lapsesta synnitön?

      Ei tule, liha on aina syntinen ja siksi liha ei voikaan periä iankaikkista elämää, liha on tuomittu kuolemaan, tulemaan maaksi jälleen, sillä maasta se on valmistettukin.
      Uusi ihminen meissä perii iankaikkisen elämän.

      Jeesus nosti lain riman niin ylös, ettei yksikään voi sitä rimaa ylittää, vaikka ponnistelisi ja pinnistelisi kaikin voimin. Jeesus sanoi, että jo vihastuminen ja katsominen on Jumalan lain edessä rikos, ajatuksetkin Jumala tietää ja tietää, että olemme kaikki kelvottomiksi käyneet, olemme kuin saastainen vaate Jumalan edessä..
      Jotka siis vaativat Mooseksen lain noudattamista, vaativat sellaista, jota yksikään ihminen ei voi täyttää ja puhuvat silloin perkeleen suulla.. perkele aina vetoaa lakiin ja sanoo ihmiselle, että sinä et kelpaa..

      Jeesus tarjoaa Jumalan armoa ja sanoo, että minä olen kärsinyt sinulle määrätyn kuoleman rangaistuksen sinun puolestasi ja siksi sinä kelpaat, kun tulet minun tyköni, niin että minä saan armahtaa sinut.

      Jeesus tarjoaa omaa Jumalallista muuttavaa voimaansa meidän elämäämme, anna siis koko elämäsi Jeesuksen muuttavan voiman alaiseksi, vain hän voi tehdä sinusta astian = ihmisen, joka voi elämällään kirkastaa Jeesuksen nimeä .. omin voimin sinä et pysty itseäsi muuttamaan miksikään, vain Jeesus voi.

      Mene pois perkele täältä palstalta saarnaamasta valheitasi, valheilla ei ole sijaa Jumalan lasten elämässä, Jeesus on meidän elämämme Herra ja häneen me turvaamme ja saamme olla varmat siitä, että Jeesuksen uhri Golgatan ristillä oli riittävä uhri meidän syntiemme sovitukseksi.

      Jos sinä olet Jeesuksen oma, julista Jeesusta .. siitä me tunnistamme Jeesuksen omat, mitä he julistavat. Hyvä puu kasvattaa hyvää hedelmää, huono puu kasvattaa pahoja hedelmiä.

    • LähettiläsA

      Lain noudattajat vanhurkautetaan. Lain kuulijat eivät ole vanhurskaita Jumalan edessä, mutta he jotka pitävät lain ovat, sillä heidät Jumala vanhurskauttaa.
      Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti lain ja jokainen lain alle syntynyt saa kasvaa lain kasvatuksessa Kristukseen ja lain alta vapauteen. Jeesuksessa pysyvä noudattaa lakia. Jeesuksessa LAKI on RAKKAUS.
      Rakkaus ei saata tehdä pahaa. Kymmenen käskyä ovat ne käskysanat jotka ajavat kutsun saaneen Jeesukseen ja vain ja ainostaan Jeesuksessa ihminen pääsee lain alta vapauteen. Jeesuksessa laki pysyy voimassa.
      Roomalaiskirje 2
      1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
      2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
      3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
      4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
      5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
      6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
      7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
      8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
      9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
      10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
      11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.
      12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
      13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.

      • niiinpäniiiin

        Laki on Mooseksen laki, joka sisältää rakkauden. Ilman Mooseksen laki ei ole rakkautta, eikä vanhurskautta. Jeesuksen evankeliumi sisältää vaatimuksen noudattaa Vanhan testamentin lakia, kuten Paavali opettaa evankeliumista.

        1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava EVANKELIUMI, joka on minulle uskottu.

        Jeesus käski noudattamaan lakia, eikä siitä saa kumota yhtään kohtaa. Laki on osa evankeliumia:

        Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

        Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

      • LähettiläsA
        niiinpäniiiin kirjoitti:

        Kertoisitko mitä tarkoitat Mooseksen lailla, eli mitä lakeja meidän sinun mielestäsi tulee pitää?

      • bhvb
        LähettiläsA kirjoitti:

        Kertoisitko mitä tarkoitat Mooseksen lailla, eli mitä lakeja meidän sinun mielestäsi tulee pitää?

        Kaikkia, myös rituaaliuhrilakia. Sinä ehkä ajattelet, että se tarkoittaisi uhraamisen aloittamista, mutta kysymyksesi kertoo, ette osaa Raamattua. Se ei tarkoita, että uhraaminen alkaisi, koska laki kieltää uhraamasta muualla kuin Jerusalemin temppelissä, joten en aloita uhraamaan, koska temppeliä ei ole. Tämän takia juutalaisetkaan eivät uhraa. Paavali uhrasi uuden liiton aikaan, mutta silloin oli vielä temppeli. Minulla on ehtoollinen uhriateriana, joka senkin syödään ja juodaan Golgatan uhrin muistoksi.

        Ympärileikkaus ei ole välttämätön, koska laki ei velvoita ympärileikkaamaan Israelin ulkopuolella asuvia pakanoita. Noudatan lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, koska en halua joutua helvettiin. Jeesus kun sanoi, että lakia rikkovat tuomitaan helvettiin. Paavali pelastui, koska kääntyi uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja noudatti lakia. Sen takia Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Elämme parhaillaan antikristuksen aikaa. Kirkot, myös helluntaikirkko, ovat osa antikristuksen kirkkoa. Meidän ajasta ei pelastu vain pienet rippeet uskovista. Lähes kaikki helluntailaisista tuomitaan helvettiin.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • saviseutulainen
        bhvb kirjoitti:

        Tiedätkö mitä,

        Jeesus Kristus on TÄYTTÄNYT TUON LAIN sinunkin puolestasi.
        Laki ohjaa ( jos saa täyttää tehtävänsä, ts. ihminen tulee synnintuntoon ) syntisen ihmisen Jeesuksen Kristuksen tykö - Häneltä armoa etsimään/anomaan.
        Ja - USKON KAUTTA Jeesuksen Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja YLÖSNOUSEMUKSEEN saat sinäkin uskoa syntisi anteeksi annetuiksi - KOSKA HERRAMME JA VAPAHTAJAMME JEESUS KRISTUS ON TÄYTTÄNYT LAIN, SEN VIIMEISTÄ KIRJAINTA JA PIENINTÄ PIIRTOA MYÖTEN MEIDÄN EDESTÄMME.
        Ei yksikään ihminen kykene lakia noudattamaan niin, että se tulisi TÄYTETYKSI.
        Herra Jeesus korotti rimaa vuorisaarnassaan niin ylös, että meille totisesti tulisi selväksi se, ETTÄ IHMISEN ON MAHDOTONTA TÄYTTÄÄ LAKIA
        Me saamme Jumalan armosta tulla, USKON KAUTTA Jeesuksen Kristuksen täydellisesti täytettyyn työhön edestämme, syyttömiksi julistetuiksi - ja kun sydämestämme uskomme, että Jumala ON JEESUKSEN KRISTUKSEN KUOLLEISTA HERÄTTÄNYT, saamme tulla Jumalan armosta vanhurskautetuiksi JEESUKSEN KRISTUKSEN VANHURSKAUDEN KAUTTA.
        Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus luetaan meidän hyväksemme.

        Laista ei totisesti häviä yksikään kirjain eikä pieninkään piirto -niinkuin Herra Jeesus tähdentää. Tämä laki ei kuitenkaan enää voi tuomita ihmistä, joka on ottanut vastaan syntiensä sovittajana, lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan, Jeesuksen Kristuksen.
        Ellei Jumalan laki, kymmenen käskyä, saa ihmistä elämänsä aikana kääntymään Jeesuksen Kristuksen puoleen ja ottamaan Häntä vastaan sijaisuhrinaan - JOKA ON KERTAKAIKKIAAN KÄRSINYT ko. ihmiselle ( -kin ) kuuluvan rangaistuksen hänen puolestaan, niin tällöin tämä ihminen lopullisesti ja peruuttamattomasti ylenkatsoo Jumalan armon ja halveksii Jeesuksen Kristuksen ristinuhria ja polkee jalkoihinsa Hänen pyhän, edestään vuodatetun, verensä.

        Tällaisen ihmisen Jumalan laki tuomitsee - ellei tämä ihminen ole täydellisesti koko elämänsä päivinä ja hetkinä TÄYTTÄNYT KOKO LAKIA sen jokaista kirjainta, sen pienintä piirtoa myöten.
        Jos edes yksi käsky on tullut vaillinaisesti täytetyksi - on ko. ihminen RIKKONUT KOKO LAIN.
        Ihminen ei kykene lakia noudattamaan niinkuin sitä Pyhän Jumalan edessä noudattaa tulisi. Puhumattakaan, että hän sen täyttäisi.
        Vain Jeesus Kristus on kyennyt täyttämään lain, koko lain, sen jokaista kirjainta, sen pienintä piirtoa myöten.
        Ja totisesti Hän ei ole sitä täyttänyt itsensä edestä - VAAN MEIDÄN.

        Puhut jonnen joutavia ja väärää evankeliumia. Et usko edes Raamattua.

        En hyväksy sinun opetustasi ja hylkään saarnasi.

        Jeesus ei täyttänyt minun puolesta lain käskyjä, vaan kehotti noudattamaan lakia. Jeesus oli lain Messias profetoiden täyttymys, mikä ei tarkoita lain kumoamista, jonka Jeesus sanoi selvästi.

        Lk 11:17 Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa.

      • LähettiläsA
        bhvb kirjoitti:

        Kaikkia, myös rituaaliuhrilakia. Sinä ehkä ajattelet, että se tarkoittaisi uhraamisen aloittamista, mutta kysymyksesi kertoo, ette osaa Raamattua. Se ei tarkoita, että uhraaminen alkaisi, koska laki kieltää uhraamasta muualla kuin Jerusalemin temppelissä, joten en aloita uhraamaan, koska temppeliä ei ole. Tämän takia juutalaisetkaan eivät uhraa. Paavali uhrasi uuden liiton aikaan, mutta silloin oli vielä temppeli. Minulla on ehtoollinen uhriateriana, joka senkin syödään ja juodaan Golgatan uhrin muistoksi.

        Ympärileikkaus ei ole välttämätön, koska laki ei velvoita ympärileikkaamaan Israelin ulkopuolella asuvia pakanoita. Noudatan lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, koska en halua joutua helvettiin. Jeesus kun sanoi, että lakia rikkovat tuomitaan helvettiin. Paavali pelastui, koska kääntyi uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja noudatti lakia. Sen takia Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Elämme parhaillaan antikristuksen aikaa. Kirkot, myös helluntaikirkko, ovat osa antikristuksen kirkkoa. Meidän ajasta ei pelastu vain pienet rippeet uskovista. Lähes kaikki helluntailaisista tuomitaan helvettiin.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Etkö ole lukenut Raamatusta miten Paavali taistelee ympärileikkausia, uhrauksia ja aikoihin perustuvia tekoja vastaan?
        Juutalaiset vaativat noita tekoja, mutta Paavali varoitti sitomasta itseä lain alle ja lain tekoihin.

        Paavali ei sen sijaan taistele koskaan kymmentä käskyä vastaan, vaan kertoo itsekin joutuneensa käskysanojen edessä kuolemaan, mutta toteaa, että jos tuota kuolemaa ei olisi tapahtunut hän ei olisi koskaan päässyt elämään sisälle. Jos Paavali ei olisi ikuisen lain edessä joutunut tunnustamaan oman syntisyytensä, ei hän olisi edes käsittänyt olevansa syntinen. Eikä hän silloin olisi tarvinnut Jeesusta. Vain Jeesuksessa Paavali pääsi lain alta vapauteen. Laki on laitettu niskuroijia varten ja jos jatkaa niskuroijana jää lain alle.

        Paavali aivan itse tunnustaa eläneensä ennen Jeesuksen tapaamista ILMAN LAKIA, eli hän kertoo olleensa isien perinnäissääntöjen kannattaja.

        Roomalaiskirje 7
        7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
        8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
        9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
        10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
        11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
        12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

        Roomalaiskirje 6
        1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
        3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
        6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
        7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
        8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
        9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
        10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
        11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
        12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
        13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
        14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
        15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
        16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
        17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
        18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
        19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
        20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
        21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
        22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
        23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

        Ilmeisesti et lukenut kommenttiani tai et ymmärtänyt sitä. Kerroin, miksi uuden liiton aikana tulee noudattaa lakia. Ympärileikkaus ja uhraaminen eivät ole juuri nyt tarpeen, koska ei ole edes temppeliä.

        Minä noudatan lakia, koska uskon Jeesukseen Kristukseen ja uskon myös Raamattuun. Paavalikin noudatti lakia.

      • Usko.Toivonen

        Paavali totesi Kristuksen kuolleen turhaan, jos vanhurskaus olisi saatavissa lain kautta.

        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Sama ajatus Paavalin 2. kirjeessä korinttilaisille ( 2. Kor. 5:20-21 ja 2. Kor. 6:1 )

        20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
        1. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

        Kuinka on?

        Vääristelet koko ajan Raamattua. Kun Paavali puhui lain teoista, hän moitti niitä juutalaisia, jotka olivat luopuneet uskosta Jeesukseen Kristukseen. Sitä asiaa ei voi yleistää muihin tapauksiin. Paavali nimenomaan opetti, että jos joku uskoo, hän on velvollinen noudattamaan lakia, muuten hänen uskonsa ei kelpaa Jumalalle.

        Tämän asian vahvistukseksi sinulle on siteerattu lukuisia kertoja Raamatusta Paavalin opetusta, jossa asian on näin. Et viitsi korviasi lotkauttaa tälle totuudelle. Jankkaa vanhan liiton juutalaisten moitteen yleistämistä uuden liiton pakanoihin koko ajan. Ei Raamatusta ole mitään kumottu. Pari sanaa riittää tuomitsemaan Usko.Toivosen ja ilmeisesti edellä on sellaista tapahtunutkin.

        Laitetaan tähän loppuun Roomalaiskirjeestä pari lainausta. Nämä koskevat pakanoita. Niissä Paavali toteaa selvästi, että lakia vastaan rikkova uskovainen saa tuomion helvettiin. Jos sanon, että laki on noudatettava, jotta olisi Jumalalle kelpaavaa uskoa Jeesukseen Kristukseen. niin sinä Usko.Toivonen tulet tänne jankkaamaan valhetta ja eksytystä.

        Koita nyt lukea huolella nämä sanat roomalaisille pakanoille. NE VAATIVAT NOUDATTAMAAN LAKIA - MUUTEN USKO EI KELPAA!

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        LUET TÄSTÄ - PAAVALI SANOI, ETTÄ ARMON ALLA ON PAKKO NOUDATTAA LAKIA, MUUTE EI PELASTU

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Usko.Toivonen

        Olethan sinä oppiasi mielestäsi tukevia jakeita esitellyt ja selittänyt, mutta Paavali oppi on erilainen.

        Kyllä tässä Paavali tuo esille, ettei lain kautta kukaan voi saada vanhurkautta.

        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Kuoliko Kristus kohdaltasi siis turhaan?

        Niin taas sekoitat Galatalaiskirjettä sellaiseen asiayhteyteen, mitä se ei tarkoita. Koko Galatalaiskirje on tarkoitettu juutalaisille, jotka olivat luopumasta uskosta Jeesukseen Kristukseen. Jos ei usko Jeesukseen, ei ole hyötyä laista. Sinä et voi yleistää sitä esim. roomalaisiin pakanoihin, jotka uskoivat Jeesukseen, mutta eivät halunneet noudattaa lakia.

        Jostain syytä sinulle ei mene tämä jakeluun. Kun siteeraan sinulle Paavalia, sinä sanot, ettei se ole Paavali, joka puhuu. Paavali käski noudattamaan lakia, muuten ei pelastu. Galatialaisille Paavali sanoi, että lain noudattamisen lisäksi tulee uskoa Jeesukseen, muuten ei pelastu. Koska opetat väärää evankeliumia, sinä Usko.Toivonen olet kirottu.

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Sinulla ei ole mitään Raamatun kunnioitusta, kun et tunnusta sitä Paavalin kirjoitusta, että jos rikot lakia vastaan, sinut tuomitaan helvettiin. Paavali myös sanoi, että jos et usko Jeesukseen, sinut tuomitaan helvettiin. Näin tulee Jeesus toimimaan viimeisellä tuomiolla.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Sinä yrität juottaa meille sellaista myrkkyä, että pelkkä usko riittäisi silloin, kun rikkoo lakia vastaan. Paavali sanoi, että jos ei noudata lakia, ei ole Jumalalle kelpaavaa uskoa ja tuomitaan helvettiin. Tuliko tämä nyt selväksi sinulle Usko.Toivonen, joka olet paholaisen kätyri.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

      • saviseutulainen
        niinpäniiin kirjoitti:

        >> Tuliko tämä nyt selväksi sinulle Usko.Toivonen, joka olet paholaisen kätyri.<<

        Tuossa tulit syyttäneeksi paholaisen kätyriksi Jeesukseen Kristukseen uskovaa, Hänen seuraajaansa ja opetuslastaan; uudestisyntynyttä, elävässä Jumalan Pojan uskossa elävää ihmistä , joka huutaa avukseen Herran nimeä.

        Syytöksesi on kauhistava. Ymmärrätkö mitä olet sanonut!?

      • Usko.Toivonen

        Kyllä Paavali tuossa selkeästi sanoo, ettei lain kautta ole mahdollista saada vanhurskautta. Ei sitä tarvitse sen kummemmin selitellä.

        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Sama ajatus Paavalin 2. kirjeessä korinttilaisille ( 2 Kor. 5:20-21 ja 2. Kor. 6:1 )

        20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
        1. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

        Kuoliko Kristus kohdaltasi siis turhaan?

        Tiedätkö jonkun, joka on lain täyttänyt?

        Sinulle on selitetty se asia, miksi Paavali sanoo, ettei lailla voi saavuttaa vanhurskautta ja miksi Paavalin mukaan kukaan ei voi pelastua, jos ei noudata lakia. On turha jatkaa keskustelua, koska olet Jumalan vihollinen ja heittäydyt tahallaan typeräksi ja ymmärtämättömäksi.

        Paavali noudatti lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, minkä Jumala katsoi vanhurskaudeksi.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

      • Usko.Toivonen

        Ei selityksiä pidä uskoa. Tällä palstallahan törmää juuri selitysoppeihin.
        Eli Raamatun ilmoitusta selitetään omaan korvasyyhyyn.

        Ei noissa esilleottamissasi Raamatunkohdissa puhuta yhtään mitään sellaista, kuin esität, että :" Paavali noudatti lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, minkä Jumala katsoi vanhurskaudeksi. "

        Paavali antoi tuossa oman todistuksensa juutalaisille, jotka syyttivät Paavalia.

        Jeesus sanoi juutalaisille:

        19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. ...
        ( Joh. 7. )

        Kuinka siis väität, että joku täyttää Mooseksen lain?

        Ei Paavali sano täyttäneensä lakia, vaan sanoo, ettei kukaan tule vanhurskaaksi lain kautta.

        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Mihin Paavali tarvitsisi Kristusta, jos olisi lain täyttäjä?

        Onko Kristus kuollut sinun kohdaltasi turhaan.

    • hahahahah

      LähettiläsA, sinä olet valhejuutalainen ja valehtelija muutoinkin. Sinusta on varoitettu: Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
      Olet tällä palstalla kiusaamassa ja vainoamassa uskovia. Et ole uskossa, vaan laitoit juttusi uudesti syntymisestäsi vain hämäykseksi.
      Olet pimeyden lähettiläs.

      • mot__

        Tässä on naureskelija sinua koskevat kohdat Raamatusta:

        Juud 1:4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.

        2 Kor 11: 13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. 14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. 15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

        Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä
        ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.

        Ilm 14:9 Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, 10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. 11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen

      • jokaviimeksinauraa

        "hahahahah" on huomaamattaan sanonut totuuden: LähettiläsA ei ole juutalainen vaan kristitty.
        Hän on kuitenkin rikas vaikka kärsiikin vaikka mitä pilkkaa niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.

        Jos se häiritsee että lainaa pitkiä kohtia raamatusta, eikä vain yksittäisiä jakeita, niin mitä tapahtuisi jos itse lukisit koko raamatun läpi? Halkeaisitko kiukusta, herra hahahahah

    • hahhahahaaaa

      jokaviimeksinauraa, sinä ja sinun kaveri sielunviholllisen lähettiläs.olette kumpikin jumalattamia pilkkaajia. Miten kummasta te oikien pidätte sen teidän oman jumalannne lain???
      Teidän pitäisi elää eristyksestä muusta mailmassa omassa pikku harhayhteisössä. Eikä sekään riitä. Pitää olla myös temppeli ja uhrimenot. Eikä sittenkään riitä, kun kukaa ei lakia pysty täyttämään.
      Miten te oikein pystytte puhdistautumaan?
      Kaikki normaali työssä käynti, kaupassa asionti ja liikkuminen on teille lain vouhkaajille mahdotonta. Teillähän menee kaikki aika pesytymiseen ja pyykin pesuun ja vaatteitten vaihtoon.
      Lain vouhkaajat ovat sen oman oppinsa mukaan saastaisia. Eikä saastaiset kelpaa Jumalalle.
      Haahaahaaahaahaa, hahahahahaaahaahaa. Minähän viimeksi nauran. Haahaahaaahaahaa, hahahahahaaahaahaa.

      • jokaviimeksinauraa

        Minun tietääkseni ei lähettiläsA enkä minä ole puhunut sanallakaan tooran sääntöjen nuodattamisen puolesta!
        Jos naurultasi kykenet , lue ensin mitä on kirjoitettu ennenkuin vastaat!

    • hahhahahaaaahahhahahaaaa

      jokaviimeksinauraa, olet hänen kaverinsa. Tietenkin lakia pitää noudattaa kun on israelilainen, mutta keksit tuon Tooran. haaa haahhaahhahaha

      • jokaviimeksinauraa

        Älä naurata vaan lue mitä kirjoitetaan ennenkuin vastaat hölyn pölyä!

    • Sanansuojassa

      Nyt kyllä kirjoititte asiaa, siis kaikki muut paitsi tuo hahatus. Hänellä kun noita nimimerkkejä piisaa. Ehkä hän nauraa niin paljon omille jutuilleen, ettei sen tähden sormet osu nimimerkkiä kirjoittaessa oikeisiin näppäimiin. Kovasti tällä moninimimerkki hahatuksella on toisista pahaa sanottavaa, itseään hän kehuu, muut hän haukkuu, AINA! Toivon todella, ettei hän olisi tämän Juudaan kirjeen kaltainen, mutta samalla pahoin pelkään, että on.

      Juudaan kirje 1:

      11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
      12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
      13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.
      14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
      15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".
      16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
      17 Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
      18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
      19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

      • oikeinniin

        Onneksi on vielä järkeviä ihmisiä kuten sinä!

    • LähettiläsA

      Käskysanat näyttävät meille synnin, kuten näyttivät Paavalillekin. Jos minä himoitsen vaikkapa lähimmäisen puolisoa, tai muuta omaisuutta tulee käskysana varoittamaan minua. Tuon käskysananan edessä on mahdotonta jatkaa himoitsemista, sillä Jumalan pelko on se, joka ajaa ihmisen lain kautta Kristukseen.
      Yksinkertaisesti en himoitse toisen omaa, sillä olen sille himolle joutunut käskyn edessä kuolemaan.
      Jolla ei ole JUMALAN PELKOA ei hänellä ole myöskään Jumalaa.

      Jumala on kiivas Jumala, vaikka onkin sula lempeys ja rakkaus omiaan kohtaan.

      Jumala ei salli Itseään pilkattavan. Jumalan pilkkaa on kehittää omat jumalat ja julistaa omien jumalien oppia. Pysykää Jeesuksessa, se on uskokaa evankeliumi ja pysykää evankeliumin opetuksessa.

    • hahhahahaaaahahhahahaaaa

      LähettiläsA, sinulla on sitten kaikesta pyhyydestäsi ja puhtoisuudesta huolimatta lihallisia himoa?? Et ole niin pyhä kuin väität ja kuvittelt. Jo ajatus on aviorikkomuksesta on synti ja tuossahan ajatuksessi on nähtävillä. hhhaaahaha haahaaa Mitenkähän nyt pudistat itsesi???? Ethän ole edes uskossa, koska sinun ja porttokirkkosi uskoontulo, oppisi mukaani, tapahtuu yhtäkkiä koko porttokirkkkosi samana päivänä. hahahahaaaaaaaaahhha

      • voivoiv

        Sinä taidat olla riivaajahengen vallassa, kun tuollaista kirjoittelet ja päälle naureskelet kuin Batman elokuvien Joker, joka on demonin persoona.

      • jokaviimeksinauraa

        HAHAHAHAHAHAA on ainut mikä vastaa sinun ymmärrystäsi. Muista sanoista saa sen käsityksen että sinulla ei järki eikä muisti pelaa lainkaan. Et ilmeisesti osaa lukea vaikka osaatkin kirjoittaa!

      • voivoiv
        jokaviimeksinauraa kirjoitti:

        HAHAHAHAHAHAA on ainut mikä vastaa sinun ymmärrystäsi. Muista sanoista saa sen käsityksen että sinulla ei järki eikä muisti pelaa lainkaan. Et ilmeisesti osaa lukea vaikka osaatkin kirjoittaa!

        Mt 5:22 se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    • Sanansuojassa

      Paavali opettaakin Roomalais kirjeen 6 luvussa näin,

      1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
      2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

      Lisäksi Room. 3 vahvistaa sen, minkä LähettiläsA nimimerkki tuohon ylemmäs kirjoitti,

      19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
      20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
      21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
      22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
      23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
      24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
      25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
      26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

      Kun 10 käskyä osoittaa oikean tien, jota tulee käydä, osoittaa se samalla sen, mille synneille meidän tulee kuolla, jotta Kristus saisi meissä muodon. Ja tämä ei ole synnittömyysoppi, vaan Jeesuksen tarjoama vapaus, pois synnin ja kuoleman lain alta. Milloin ihmisten ymmärrys kirkastuu? Tämähän on niin selkeä asia. Jeesus tuli vapauttamaan meidät ja varoittaa meitä, ettemme antaisi uudelleen sitoa itseänne orjuuden ikeeseen palvelemaan syntiä.

      • tällälaillavain

        Aivan niin! Meidän ei tule muutella kirjoituksia eikä vain ottaa yhtä jaetta sieltä, toista täältä, vaan lainata pitempiä pätkiä saadaksemme selville mitä kirjoittaja tarkoittaa.

        Kiitos teille Sanan Suojassa ja LähettiläsA!

    • entäpäjostekisit

      Käskyjen kautta uskoaan harjoittava ajattelee jatkuvasti syntiä.
      Hän ei voi ajatella mitään muuta. Hän ajattelee, etten saa tappaa tuota inhottavaa naapuria, vaikka mieli tekisi. En saa tuon toisen naapurin ihanan rouvan kanssa harrastaa seksiä, vaikka mieli tekisi. Enkä saa harjoittaa tuon erään naapurin ihanan tyttären kanssakaan seksiä, vaikka hänellä on jo ikää tarpeeksi ja muodot kuin unelmissa. Enkä saa varastaa tuolta naapurilta tuota polkupyörääkään, vaikka siitä varmaan saisi myydessä monta sataa. Enkä saa himoita tuota naapurin uutta volvoakaan, onhan minulla itselläni ihan toimiva -98 opel itselläni.
      Käskyjen kautta uskoaan todeksi elävä ei voi muuta ajatella kuin synnin tekemistä ja hän yrittää sitten taistella noita ajatuksia vastaan, mutta mitä enemmän hän yrittää taistella noita ajatuksia vastaan, sitä varmemmin nuo ajatukset tulevat yhä uudestaan ja uudestaan mieleen. Hän tulee oikein kiukkuiseksi, kun ei pääse omista synnillisistä ajatuksistaan ja himoistaan eroon ja alkaa purkaa kiukkuaan sitten lähimmäisiin ja huomaa heissä kaikenlaisia virheitä ajatellen, etten minä nyt sentään noin paha ole, tuolla on paljon pahempia vikoja kuin minulla

      Mitäs jos antaisit itsesi Jeesuksen haltuun ja sanoisit, että rakas Jeesus, en minä voi mitään synnin houkutuksille ajatuksissani, mitä enemmän yritän niitä vastustaa, sitä pahempina ne tulevat yhä uudelleen ja uudelleen mieleen. Jeesus, minä en jaksa enää taistella, voitko Jeesus auttaa minua, voitko tulla minun sydämeeni asumaan ja täyttää minun sydämeni kokonaan sinulla itselläsi Jeesus, niin että voisin ajatella sinua ja elää sinussa ja saada voimani sinusta Jeesus. Auta minua Jeesus!

      Ensin Jeesus vie ihmisen rehellisyyteen, niin että ihminen etsii jonkun sielunhoitajan, jonka luona hän voi purkaa tuon oman epäonnistuneen yrityksensä olla kelvollinen Jumalalle ja tunnustaa kaiken epäonnistumisensa ja kun saa purettua nuo saastaiset, synnilliset ajatukset tunnoltaan, Jeesus voi vapauttaa hänet niistä, hänen ei enää tarvitse taistella niitä vastaan ja kun ei taistele, niin niitä ajatuksia ei enää tule niin usein ja ajatukset alkavatkin keskittyä siihen, että miten minä Jeesus voisin kirkastaa sinun nimeäsi, mitä voisin Jeesus tänään tehdä sinulle? Onko jossakin joku, jolle tänään voisin jotakin antaa, rukoilla hänelle kaikkein parasta, mitä Jeesuksella on antaa, sanoa hänelle jonkun rohkaisevan ja kauniin sanan, antaa ystävällisen hymyn ja kertoa, että olet tärkeä ihminen minulle ja arvostan sinua, olisiko jossain joku, joka tarvitsisi konkreettista apua, joka ei enää jaksakaan itse siivota kotia tai luoda pihasta lumia tai onko jossain tarvetta puun pilkontaan tai kaupassa käyntiin ... rajattomasti mahdollisuuksia elää Jeesuksen kaltaista elämää käytännön arjessa ..

      • LähettiläsA

        Nyt ymmärrät oikein ja väärin:) Muistan itse miten jouduin Jumalan lain eteen, eli kymmenen käskyä näytti minulle synnin. Sitä ennen olin ollut tyytyväinen siihen, että en ollut rikkonut käskyjä, mutta en käsittänyt sitä, että en ollut koskaan rikkonut käskyjä ulkoisesti. En ollut varastanut, en ollut himoinnut, en sanonut väärää todistusta lähimmäisestä ja niin edelleen.
        Olin ollut arkin turvassa, eli käskyjen suojaamana lapsesta asit, mutta kun Jumala kutsui minut uskomaan Poikaansa, löysinkin itseni syntisten joukosta. Taivaan Isään uskominen ei riittänyt Jumalalle, vaan Hän kutsui minut uskomaan Jeesukseen, joka on Jumalan Sana, Evankeliumi.

        Joukuin oppimaan ja huomaamaan, että atuksissani olin rikkonut käskyjä, vaikka ulkoisesti niin en koskaan tehnyt.
        Jouduin huutamaan Herraa avuksi ja Hän tuli. Ei tuo tapahtunut humauksessa, mutta terveeksi tuleminen tapahtui hujauksessa. Eli ensin jouduin itkemään omaa syntiäni ja syytäni, mutta päästyäni esiripun, se on Jeesuksen lihan kautta sisimpään majaan olen saanut tulla vapaaksi ja terveeksi ja sen jälkeen minun ei ole koskaan tarvinnut käskyjen edessä itseäni tutkia. Jeesuksessa kaikki käskyt ovat voimassa ja Hänessä on ilo, rauha ja VAPUS.
        Synninorja saa vapautksen lain kautta. Minäkin kuolin lain kautta laille.

        Näyttää tulleen kirjoitusvirheitä joten anteeksi ne:)
        Olen siis saanut olla lapsesta asti lain suojassa. Minulle on opetettu jo alkumetreillä Taivaan Isästä, käskyistä ja muista Jumalan asioista.
        Vasta Jeesuksen tultua elämäni Herraksi ja opettajakseni sain nähdä miten suuri ero on ulkoa puhtaalla ja sisältä puhtaalla. Sisäinen puhtaus muuttaa kaiken. Se tuo vapauden, rauhan ja ilon.

        Jos tulee kirjoitusvirheitä, niin älkää välittäkö niistä. On hiukan kiirettä ja monet tehtävät odottavat:)

    • hahhahahaaaahahhahahaaaa

      Lähettiläänkö jehovakelkkaan tässä pitäisi mennä? Lähettilään jehovakyyti vei ojaan ja allikkoon ja turmioon. Onhan minulla järki tallella, ei kiitos läähettilään valheille ja kieroiluille. hhaaahaahaaha

    • entäpäjostekisit

      'saanut tulla vapaaksi ja terveeksi ja sen jälkeen minun ei ole koskaan tarvinnut käskyjen edessä itseäni tutkia'

      Voi voi sentään. Nyt sinä elät itsepetoksessa. Olen kulkenut Jeesuksen seurassa vuodesta 1976 asti; enkä todellakaan ole päässyt vapaaksi himoista, jotka ajatuksiin tulevat, mutta enää en ajatuksiani pelkää, vaan hyväksyn sen Raamatun totuuden, että liha sotii henkeä vastaan ja henki sotii lihaa vastaan:
      Gal 5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan

      Niinpä minulla on lepo tuossa taistelussa, tiedän Raamatun totuuden, ettei tämä lihani, joka maaksi jälleen kerran tulee, tule koskaan pyhittymään Jumalalle kelvolliseksi; mutta en minä toteuta niitä lihan mielitekoja, annan niiden tulla vapaasti ajatuksiini ja mennä vapaasti pois; en ole enää siis niiden orja; ne eivät ohjaa elämääni; eivät ole ohjanneet koskaan, jostain syystä olen saanut elää Jumalan 'turvassa' silloinkin, kun en henkilökohtaisesti vielä Jeesusta tuntenut.

      Niin kauan kuin me tässä lihan ruumiissa joudumme elämään, niin kauan tämä liha himoitsee, vaikka ei saisikaan Jumalan käskyjen mukaan sitä tehdä; mutta koska Raamattu sanoo, että liha ei koskaan tule kelvolliseksi Jumalalle, niin se ei vie minulta pelastusvarmuutta mihinkään; olen Jeesuksen oma ja Jumalan lapsi ja vain Jeesuksen ristin kuoleman kautta olen siksi tullut ja olen iankaikkisen elämän omistaja ja Jumalan perillinen jo nyt, vaikka joudunkin asumaan tässä syntisessä ruumiissa vielä hetken ajan, ennen kuin todellinen vapaus koittaa.

      Mutta todellakin on sanottava, että nuo himot, jotka tunnistaa, eivät ole se likimainkaan pahin asia; sellaista toki on helppo karttaa, jonka tunnistaa vääräksi. Pahempia ovat ne synnit, joita ei lainkaan synniksi itse tunnista ja niistä löytyy Raamatun sivuilta pitkiä luetteloita, joita jokaisen olisi hyvä silloin tällöin tarkastella ihan oma kohtaisen elämän pohjalta, onko minulla itsekkyyttä, onko ylpeyttä, onko kateutta, onko ahneutta, onko niitä muita, joita Raamattu luettelee..
      Niidenkin kohdalla on hyvä tehdä parannusta, kun Pyhä Henki niitä tuo esiin ja todella antaa Pyhän Hengen muuttaa meitä enemmän Kristuksen kaltaisuuteen ..

      Täydellisiä meistä tulee kuitenkin vasta sitten, kun Kristus kutsuu meidät luokseen ja pukee meidät uuteen ruumiiseen, iankaikkisuus ruumiiseen, jossa ei enää ole himoja eikä synnillisiä haluja, eikä vajavaisuuksia, vaan olemme täydellisiä, niin kuin Kristus on täydellinen.

      • olenerimieltä

        Oletko niitä, jotka eivät koskaan kuole synnille? Raskas on taipaleesi.

      • Sanansuojassa

        Mietinkin entäpäjos nimimerkki, että taisit kirjoittaa enemmänkin itsestäsi ja omasta ajatusmaailmastasi. Täytyy sanoa, että taakkojen alla olet elänyt ja senkin turhaan itseäsi kiusaten. Lue ihmeessä ajatuksen kanssa ja Herra ymmärryksesi vapauden laista sinulle kirkastakoon.

        Onkohan sinulta unohtunut kokonaan tämä Matt. 11 luvun jakeet:

        28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
        29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
        30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

      • Jumalan_palvelija
        Sanansuojassa kirjoitti:

        Raamatusta voi ottaa paljonkin yksittäisiä Sanan paikkoja, joissa on lohdullista ja mukavaa, mutta pelastus on lopulta kiinni uskollisuudesta. Jos sivuuttaa Jeesuksen vaatimuksen parannuksen teosta, ei ole pelastustakaan. Mitä tarkoittaa parannuksen teko? Että hylkää synnin ja alkaa noudattamaan lakia. Jeesus itse noudatti lakia, mikä on se esimerkki, mitä meidän tulee itse noudattaa. Jos elää toisella tavalla, luopuu yhteydestä Kristukseen.

    • Sanansuojassa

      Kiitos kirjoituksestasi entäpäjos...

      LähettiläsA nimimerkki olikin jo vastannut pitkästi, joten en toista samoja asioita. Jeesuksessa lain alta pääseminen onnistuu, kun Herra tulee siihen itse voimallaan mukaan ja ei minun toki tarvitse onneksi tuollaista ajatusvyyhtiä päässäni pyörittää. Olisipa melkoinen mielen karuselli jäädä jatkuvasti pohtimaan syntien tekemistä ja niiden vaivalloista vastustamista.

      Me taivutamme tahtomme Jumalan tahtoon, Hänen Sanansa on lakimme, Rakkauden laki. Sitä kohti, siihen ja siinä kasvaen. Pois alaikäisyydestä, kasvu irti ja pois Isän alaikäisen holhouksen alta täysi-ikäisyyteen, vapauden lakiin, missä Kristus on lain täyttymys. Hieman eri asioita tarkoitin, kuin niitä, mistä minulle kirjoitit. Sana antaa kasvun, Herra tekee meihin saippuain pesijän pesun ja tai polttaa meistä kuonan tulellaan, se onkin kipeä prosessi ja sitä kautta ja sen jälkeen Hän itse vapauttaa meidät irti kuoleman laista iankaikkiseen elämään.

      • saviseutulainen

        ...

        Mitä näemme Jeesusta katsoessamme?

        Apostoli Johannes katseli Jeesusta ja kuvasi Häntä sanomalla, että Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Hänen totuutensa kertoo meille millaisia me olemme. Hänen totuutensa valossa alamme nähdä selkeästi omaa pahuuttamme. Hänen armonsa kuvaa sitä suunnatonta rakkautta meitä pahoja kohtaan, jonka tähden Luoja oli valmis antamaan henkensä luotujen puolesta.

        Nämä Jeesuksen olemuksen kaksi puolta ovat aina voimassa, löydämme ne aina Hänestä. Näemme myös niiden vaikutukset niiden elämässä, jotka ovat tulleet Hänen kohtaamikseen. He ovat murtuneet oman köyhyytensä tähden, mutta samaan aikaan ovat rikkaita omistaessaan Kristuksen rajattoman armon. Heistä huokuu yhtä aikaa kipu omasta tilastaan ja sisäinen rauha ja onni. He ovat pienentyneet niin paljon, että näkevät itsensä sijasta suuren Kristuksen.

        Jeesusta katseleva kristitty näkee Hänet yksin totuutena ja armona. Nämä kaksi ominaisuutta toimivat jatkuvasti käsi kädessä niin, että vain Jumalan ansaitsemattoman rakkauden ymmärtäneinä voimme uskaltaa katsoa sydämemme pimeyteen. Ilman armoa tahdomme peittää syntisyytemme toisilta ja itseltämme.

        Mutta vain totuuden näkeminen avaa meidät vastaanottamaan Jumalan armon. Eiväthän vahvat ja itsessään hyvät tarvitse armoa, he ovat tyytyväisiä omaan erinomaisuuteensa ja omiin tekoihinsa.

        Jeesuksen totuus murtaa erinomaisuutemme ja tekee meidät köyhiksi. Hänen totuutensa varmistaa, että pysymme Hänen armossaan.

        Jeesuksen katseleminen on kristillisyyden ydin ja yksittäisen kristityn suurin etuoikeus. Mitä tarkoittaa Jeesukseen katsominen? Sitä on vaikea sanoin kuvata. Siinä yksittäinen ihminen alkaa ymmärtää, että Jeesus on hänelle enemmän kuin tarpeeksi.

        Se on sisäisen huomion kiinnittämisestä Elämän lähteeseen, sen näkemistä, että Jeesus on personoitu Ihanuus ja Täyteys. Se on myös sydämen lukkiutumista Jeesukseen tavalla, jossa halutaan omistaa vain Hänet ja nähdä Häntä entistä selkeämmin.

        Millaisena meidän tulisi Hänet nähdä? Opetuslapset näkivät Hänet hetken aikaa kirkastuneena, kunnes pilvi jätti jäljelle ”tavallisen” Jeesuksen. Jumala kehotti opetuslapsia kuuntelemaan tätä tavallista Jeesusta. Mitä heidän tuli kuunnella?

        Huomaa, että tästä ihmeellisestä tapahtumasta lähtien Jeesus alkoi opettaa opetuslapsille omaa ristin tietään. Hän kertoi päämääränsä olleen ihmiskunnan syntien sovitus. Miten kolmiyhteinen Jumala tahtoo meidän siis katselevan Jeesusta? KATSOMALLA HÄNTÄ RISTIINNAULITTUNA!

        Ei ole mitään ihmeellisempää kuin katsella sydämen silmin ristiinnaulittua Jeesusta. Ristin juurelle saavat tulla kaikki epäonnistuneet, heikot, horjuvat, masentuneet ja väsyneet. Sinne saavat tulla ne, joita ei muualle hyväksytä. He saavat nostaa epätoivoisen katseensa kohti kärsivää Vapahtajaa ja huomata, että ristiltä heihin virtaa ihmeellistä lohdutusta sekä rauhaa.

        Ristin luota ei tule lähteä pois. Se ei ole paikka, jossa käydään vain hakemassa voimaa jotta voitaisiin lähteä etsimään jotain parempaa tai ihmeellisempää. Jumalalla ei ole mitään syvempää kuin ristiinnaulittu Poika.

        Jeesukseen kiinnittyvä kristitty keskittyy pääasiaan. Hän alkaa ymmärtää, että kaikki muut asiat, jopa muut tärkeät uskonasiat, ovat toisarvoisia tämän pääasian rinnalla. Tällainen kristitty katselee Jeesusta niin, että hän suorastaan ”unohtaa” muun ympärillä olevan hengellisen hyörinnän.

        Kristuksen katselemisella on omat vaikutuksensa. Jeesus on kuin aurinko, joka paistaa täydeltä terältä heti kun tullaan valonsäteiden alle. Jeesukseen keskittyvä kristitty on tämän Kristus-auringon vaikutuksen alaisuudessa ja siinä Jeesuksessa oleva ihmeellinen armo virtaa esteettä häneen.

        Tässä yhteydessä kristityn elämä alkaa hämmästyttävällä tavalla loistaa jotain lämmintä ja kaunista. Jeesukseen keskittyvä ihminen ei kuitenkaan todellisuudessa itse juurikaan näe hänessä tapahtuvia armon vaikutuksia. Hänen sisäiset silmänsä ovat niin kiinni Jeesuksessa, ettei hän edes kykene näkemään itsessään esiin tulevia Hengen hedelmiä. Ja vaikka hän näkisikin, ei hän niistä välittäisi, koska hän tahtoisi vain katsella itse Elämää ja todellista Antajaa!

        ( Lainaus: Jaakko Pirttiaho )

    • Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa Jumalan pyhää lakia ja tehdä syntiä? Missä kohtaa sanotaan, että laki on kumottu? Miksi Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?

      • olenlukenut

        Missä kohden Kristitty.net sanoo että "saamme rikkoa Jumalan pyhää lakia ja tehdä syntiä? Missä kohtaa sanotaan, että laki on kumottu? Miksi Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?"

        Vastaus: Aina ja joka paikassa!

        Sen sijaan hän ei koskaan sano että "Laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme, mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia!"

      • olenlukenut kirjoitti:

        Koska kukaan ei ole minulle pystynyt osoittamaan, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia, joudun toistamaan itseäni. Annas tulla luku ja jae, missä niin sanotaan, niin en enää kysele.

        Nyt kun emme enää ole kasvattajan eli lain alaisia, miten siis on, saammeko tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia? "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        Edelleen puuttuu se jae, jossa sanotaan että saamme rikkoa Jumalan pyhää lakia. Ja edelleen Jeesus sanoo vuorisaarnassa, että laista ei katoa pieninkään piirto ja että hän ei tullut kumoamaan lakia. Ilmeisesti sillä ei ole mitään väliä, mitä Jeesus sanoi.

      • olenlukenut

        "Laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme, mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia!"

        Kristitty.net! Älä' yritä muuttaa tätä tarkoittamaan että olemme kasvattajan alaisia!

        Koska emme ole enää tooran kasvatettavina, emme tee syntiä jos emme tee niinkuin aikaisemmin meille sanottiin.
        Tilanne on sama kun äiti sanoo teini-ikäiselle tytölleen: Älä' ole ulkona yhdeksän jälkeen, ja pidä varasi ettei kukaan poika saa sinua käytettyä hyväkseen"

        Kun tyttö on alkuinen, hänen ei tarvitse enää tehdä tiliä siitä milloin hän tulee kotiinsa tai kenen kanssa hän aikaansa viettää.

        Hän on vapaa menemään ja tulemaan, vanhemmat eivät enää määräile!
        Tietysti on niitä jotka antavat äitinsä määrätä avioliitossaan, mutta sellainen ei ole luopunut isästään ja äidistään ja liittynyt puolisoonsa, NAPANUORA ON KATKAISEMATTA!

        Tämä tilanne on toraisteilla, he eivät ole katkaisseet napanuoraansa, joten he eivät ole tulleet Jeesuksen omiksi, vaan toora vahtii anopin lailla heidän avioliittoaan. Ei sellainen liitto ole onnellinen! Jeesus sanoo: "Anna anteeksi!" Toora sanoo: "Anna nyrkistä!"

        Room.7:4. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

        Kristitty. net ei halua antaa elämäänsä Jeesuksen johtoon, vaan haluaa itse täyttää tooraa joka ei edes häntä koske, ellei ole joku niistä, joista 1.Tim.1:9,10 puhuu.

      • niinpäniiin
        olenlukenut kirjoitti:

        Juutalaiset olivat tooran kasvatuksessa. Se oli heille ohje ja laki. Ei juutalaiset huonoa kasvatusta saaneet.

        Kun olivat oppineet lain, heille tuli kuninkaaksi Jeesus Kristus. Laki ei ollut enää kuninkaan asemassa, koska Jeesuksesta tuli kuningas.

        Olennaista on kuitenkin ymmärtää, mitä kuningas käski. Hän sanoi, että noudata lakia. Jeesus myös ilmoitti, ettei hän tunnusta ketään Jumalan edessä, joka ei noudata lakia.

        Mt 7:23: Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        Kuten huomaamme Mooseksen laki on myös Jeesuksen laki.

      • Usko.Toivonen

        On vain yksi, joka on täyttänyt lain.

        Onko siis mielestäsi niin, ettei Herra Jeesus tunnusta ketään, ei yhtäkään Isän edessä?

        Kuinka on?

      • olenlukenut kirjoitti:

        "Laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme, mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia!"

        Kristitty.net! Älä' yritä muuttaa tätä tarkoittamaan että olemme kasvattajan alaisia!

        Koska emme ole enää tooran kasvatettavina, emme tee syntiä jos emme tee niinkuin aikaisemmin meille sanottiin.
        Tilanne on sama kun äiti sanoo teini-ikäiselle tytölleen: Älä' ole ulkona yhdeksän jälkeen, ja pidä varasi ettei kukaan poika saa sinua käytettyä hyväkseen"

        Kun tyttö on alkuinen, hänen ei tarvitse enää tehdä tiliä siitä milloin hän tulee kotiinsa tai kenen kanssa hän aikaansa viettää.

        Hän on vapaa menemään ja tulemaan, vanhemmat eivät enää määräile!
        Tietysti on niitä jotka antavat äitinsä määrätä avioliitossaan, mutta sellainen ei ole luopunut isästään ja äidistään ja liittynyt puolisoonsa, NAPANUORA ON KATKAISEMATTA!

        Tämä tilanne on toraisteilla, he eivät ole katkaisseet napanuoraansa, joten he eivät ole tulleet Jeesuksen omiksi, vaan toora vahtii anopin lailla heidän avioliittoaan. Ei sellainen liitto ole onnellinen! Jeesus sanoo: "Anna anteeksi!" Toora sanoo: "Anna nyrkistä!"

        Room.7:4. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

        Kristitty. net ei halua antaa elämäänsä Jeesuksen johtoon, vaan haluaa itse täyttää tooraa joka ei edes häntä koske, ellei ole joku niistä, joista 1.Tim.1:9,10 puhuu.

        Emme enää ole lain alla, miten siis on, saammeko tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan lakia? " Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        Missä kohtaa Tooraa sanotaan "Anna nyrkistä"? Annas tulla luku ja jae.

    • Jumalan_palvelija

      On tämä kovaa vääntöä. Otetaan jae sieltä ja jae täältä, joista tehdään uusi uskonto, joka on helluntailaisuus, katolilaisuus tms.

      Kun aikanaan lähdin lukemaan ihan itse Raamattua, enkä enää juossut kuutelemassa kaikenlaisia pastoreita, niin vastaan tuli paljon sellaista, joka sai minut epäilemään rippikoulupappiani ja uskonnon opettajaani. Ei löytynyt Raamatusta vapautta elää Mooseksen lain ulkopuolella. Jotenkin hämmennyin, miten kaukana pappien puheet olivat siitä, että itse luki Raamattua. Pikemminkin sain sellaisen kuvan, että uuden liiton aikana on kaksi keskeistä uutta vaatimusta uskoville:

      1. Juutalaisten on uskottava, että Jeesus Kristus on Messias. Eivät millään tätä nielleet, koska he halusivat sellaisen kuninkaan, joka ajaa maasta Rooman miehitysarmeijan pois. Raamatussa on myös kuva kärsivästä ristiinnaulitusta Messiaasta, mutta he halusivat sotasankarin. Toisessa tulemuksessa Jesajan kirjan valloittaja tuleekin Israeliin. Juutalaiset haluavat elää vain lain alla, eikä ottaa vastaan armoa Jeesukselta.

      2. Pakanoiden on oksastettava itsensä Israelin kansaan ja alettava noudattaa Mooseksen lakia. Ympärileikkauksesta ei ole käskyä Israelin ulkopuolella asuville pakanoille, mutta melkein kaikesta muusta on. Pakanat eivät halunneet tällaista, koska he halusivat pitää roomalaiset ja kreikkalaiset uskonnolliset juhlat tapoineen. Siitä syntyi roomalais- ja kreikkalaiskatoliset sekä luterilainen kirkko, jotka ovat kirjoittaneet mitä taitavimmin laaditut tekosyyt, ettei lakia tarvitse noudattaa. Pakanat halusivat elää lain ulkopuolella ja silloin todellisuudessa syntyi kristityt kirkkokunnat, joita johtaa laittomuuden mies antikristus. Tämä laittomuuden mies löytyy Vatikaanista, joka eksyttää lähes kaikki kristityt kadotukseen.

      Lopputulos on ollut se, että itse hylkäsin luterilaisuuden, menin upotuskasteelle ja aloin syömään kosherruokaa, viettämään sapattia, juutalaiskalenterin mukaan pääsiäistä jne. mutta toki niin, että juhlissa on mukaan Jeesuksen Kristuksen ylistys. Minä käytän Jeesuksesta nimeä Jeshua Hamashaich, jolla kutsun Jumalan Poikaa.

      Kun käännyin tällä tavalla Herran puoleen, sain uskovien upotuskasteen jälkeen Pyhän Hengen. Herra alkoi opettamaan minua Raamatusta. Todella hyvää opetusta olen saanut. Kaikki aukeaa niin helposti ja Raamattua on nyt todella helppo ymmärtää. Herra on opettanut minulle myös Ilmestyskirjan, jossa minulla ei ole enää juuri yhtään sellaista kohtaa, mitä en ymmärtäisi. Sama koskee Vanhan testamentin kirjoituksia. Uusi ja Vanha testamentit toimivat todella hyvin yhteen.

      Kaikki lähti siitä, että uskoin vuorisaarnan Raamatusta ja ryhdyin noudattamaan sitä. Se tarkoitti luterilaisen ja helluntailaisen kirkon oppien hylkäämistä. Sen voi sanoa, että olisinpa aiemmin tehnyt tämänkin.

      Matt 5:17-20:
      "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

      • onkohanniin

        Oletko valmis kivittämään eriuskoisia? Riittääkö sinulle Jeesuksen uhri, vai odotatko saavasi jälleen uhrata lampaita? Noudatatko lakia saastumisesta niin ettet istu tuolille jolla mahdollisesti on juuri istunut nainen jolla on se aika kuukaudesta?
        Teetkö joka vuosi kolme matkaa Jerusalemiin?

        Vai onko niin että olet ottanut osan juutalaisia tapoja ja olet soveltanut ne kristillisyyteen?
        Silloin et kylläkään noudata tooraa, mutta se saattaa riittää sinulle?

        Yleensä huomaa mihin ryhmään kuuluu kun tulee puhe armolahjoista. Toraistit eivät niitä saa eivätkä halua, eivätkä arvosta!
        Hengen alla vaeltava hyväksyy armolahjat jos niitä seurakunnassa esiintyy. Ne ovat lahjoja, joten niitä ei kukaan ansaitse, vaan Henki antaa kenelle haluaa.

        Toraisti luulee että armolahjat ansaitaan. Eräs toraisti sanoi kerran: "Jos kielilläpuhuminen olisi oikeaa ja meille tarkoitettu, minä olisin sen lahjan saanut, koska olen niin kovin pyrkinyt saamaan sitä!!!" Jumala oli hänen mukaansa velvollinen antamaan armolahjan hänelle, koska hän oli edistynyt niin pitkälle omatekoisessa jumalisuudessaan! Ylpeyden huippu!

        Toivon että olet vapaa. Vapaa ihminen voi osallistua juutalaisiin menoihin, mutta hän ei luule niillä mitään ansaitsevansa, ainoastaan Jeesus on hänen elämänsä johdossa.
        Kenties et ole edes ajatellut mitä toora todellisuudessa opettaa: "Ruhjevamma ruhjevammasta"!
        Toivon että Jeesus täyttää sinunkin elämäsi, eikä kuoleman laki!

      • Jumlalan_palvelija
        onkohanniin kirjoitti:

        Minun elämäni on täyttynyt Herrani Jeesus Kristus. Noudatan hänen antamaa opetusta ja esimerkkiä. Sen takia noudatan Mooseksen lakia, joka oli myös Jeesuksen laki. Pyhä Henki on opettanut minulle paljon laista. Olen koetellut kaiken kuulemani tutkimalla, löytyykö opetettu asia Raamatusta. Kyllä on löytynyt. Opetus on näyttänyt minulle paljon sellaista, miten suomalaisten seurakuntien opetus ja toiminta ovat Raamatun vastaisia.

        Olen huomannut, että Pyhä Henki ei koskaan opeta lakia vastaan. Jeesus noudatti aina lakia ja Pyhä Henki on Jeesuksen Henki.

        Olen valitettavasti huomannut, että suomalaisissa uuskarismaattisissa helluntaiseurakunnissa, ei vaikuta Pyhä Henki, koska he opettavat rikkomaan lakia vastaan. Sellaisen toiminnan hedelmät näkyvät kaikenlaisina väärinä hengen ilmiöinä.

        Eilen Helsingin Sanomat kirjoitti kolme sivua River-seurakunnasta, miten he painostavat ihmiset tyhjentämään lompakkonsa Tomi Lehdon kouraan. Lehto kielsi kysymästä, miten rahat käytetään, mitä pidän merkkinä siitä, että seurakunta ei ole todellisuudessa Kristuksen asialla.

    • olennaisinsiltipuuttuu

      Sinä olet ottanut Raamatusta "vaarin" ja olet kehittänyt siitä sellaisen sinulle sopivan välimallin. Tuo on omalla tavallaan sama asia, kuin olisit minkä tahansa lahkon jäsen, mutta eri säännöillä. Tekstissäsi oli selkeitä asia virheitä, joita et ole uuden liiton osalta ymmärtänyt ollenkaan ja olet tullut sokeaksi sille opin muodolle, evankeliumille, jonka Jeesus meille itse toi.

      Kaikki kirjoittavat samoin, toinen toisiaan vastaan, mutta Jeesuksen Sana ratkaisee opilliset kiistat, kun Se tulee sydämen Herraksi. Nyt sinun herrasi on osittain oma järkeilysi. Positiivisena asiana sanon, että osaat kuitenkin kirjoittaa sävyisästi, toisin kuin jotkut.

      • Jumalan_palvelija

        Minun tekstissäni ei ole yhtään virhettä. Olen ymmärtänyt evankeliumin ja uuden liiton oikein.

      • Jumalan_palvelija

        Sanoit: "olet tullut sokeaksi sille opin muodolle, evankeliumille, jonka Jeesus meille itse toi." tarkoittaen, ettei Mooseksen laki kuulu evankeliumiin. Paavali opetti Timoteukselle, että Mooseksen laki kuuluu Jeesuksen Paavalille antamaan evankeliumiin.

        Gal 1:11,12: "Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle."

        1 Tim 1:8-11: "Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu. "

      • LähettiläsA
        Jumalan_palvelija kirjoitti:

        Sinähän tuot Raamatusta kohdan, jossa kerrotaan ketä varten laki on säädetty ja ketkä jäävät lain alle. Tahdotko todellakin täyttää lakia, eli olla sellainen, joka jää vastuuseen laille.
        Lailla ei ole mitään sanomista niitä vastaan, jotka pysyvät Jeesuksessa, lain täyttäjässä.
        Rakkaus on laki.
        Usein rakkautta halvennetaan, kun ei käsitetä sitä, että siinä pysyy voimassa laittomuuden, eli antikristuksen VASTUSTUS ja KARKOITUS.
        Rakkaus ei saata tehdä mitään pahaa.
        Laki ajaa Jumalan lapset Kristukseen. Parannuksentie on ensimmäinen tie kutsun saanelle. Se tie johtaa pyhälle tielle, eli ihannalle tielle, jota pitkin eivät saastaiset kulje.
        Jeesus on puolestamme täyttänyt lain. Jeesuksessa kaikki käskyt ovat voimassa ja Jumalan lapselle on itsestään selvä, että nuo käskyt ovat voimassa ja ovat ihania.

        Jesaja 35
        1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
        2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
        3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
        4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
        5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
        6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
        7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
        8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
        9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
        10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

        Mooseksen laki on Kristuksen rakkauden laki. Kristus on rakkaus. Koska Kristus on itse antanut Mooseksen lain ja noudattanut itse sitä esimerkillisesti, se tarkoittaa sitä, että siinä on kaikki Jumalasta. Jos jokainen noudattaisi Mooseksen lakia, maailmassa olisi rauha ja ihmiset rakastaisivat toisiaan. Näin ei valitettavasti ole.

      • Jumalan_palvelija
        LähettiläsA kirjoitti:

        Sinähän tuot Raamatusta kohdan, jossa kerrotaan ketä varten laki on säädetty ja ketkä jäävät lain alle. Tahdotko todellakin täyttää lakia, eli olla sellainen, joka jää vastuuseen laille.
        Lailla ei ole mitään sanomista niitä vastaan, jotka pysyvät Jeesuksessa, lain täyttäjässä.
        Rakkaus on laki.
        Usein rakkautta halvennetaan, kun ei käsitetä sitä, että siinä pysyy voimassa laittomuuden, eli antikristuksen VASTUSTUS ja KARKOITUS.
        Rakkaus ei saata tehdä mitään pahaa.
        Laki ajaa Jumalan lapset Kristukseen. Parannuksentie on ensimmäinen tie kutsun saanelle. Se tie johtaa pyhälle tielle, eli ihannalle tielle, jota pitkin eivät saastaiset kulje.
        Jeesus on puolestamme täyttänyt lain. Jeesuksessa kaikki käskyt ovat voimassa ja Jumalan lapselle on itsestään selvä, että nuo käskyt ovat voimassa ja ovat ihania.

        Jesaja 35
        1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
        2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
        3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
        4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
        5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
        6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
        7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
        8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
        9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
        10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

        Mooseksen lain uhrijärjestelmä valmisti ihmiskunnan ymmärtämään sen suurimman mahdollisen rakkauden osoituksen, minkä Jeshua Hamashiach antoi Golgatan keskimmäisellä ristillä niiden hyväksi, jotka noudattavat Jeshuan käskyjä.

    • eksyneitäilmanöljyä

      Jumalan armo ei taida monellekaan tämän palstan kirjoittajalle enää riittää.

      He ovat tehneet itselleen erilaisia uususkonnollisia tapoja ja luulevat ylpeydessään ja omahyväisyydessään olevansa täydellisiä:

      He jopa luulevat noudattavansa Mooseksen lakia - moisia valehtelijoita tuntuu riittävän.

      Jeesus kun sanoi, ettei kukaan pysty lakia noudattamaan ja juuri siksi hän tuli ja julisti armoa; hän otti kantaakseen ristille meidän syntimme ja rikkomuksemme, mutta se on liian helppoa tai liian vaikeata ottaa vastaan, koska pelsebuuli kylvää valheita heidän mieleensä, ettei se riitä, ei se riitä, Kristus ei riitä; pitää tulla juutalaiseksi, enemmän juutalaiseksi, kuin syntyperäiset juutalaiset ja pitään valehdella pystyvänsä noudattamaan Mooseksen lakia.. pitää pettää itseään ja opettaa muitakin itsensä pettämiseen.. ei minulla enää ole syntiä, kun olen kuollut synnille ja olen täydellisen pyhä .. omilla teoilla täydellisen pyhä .. heille Jumalalla on aivan erityinen paikka taivaassa..

      No minkä heille voi, he elävät itsepetoksessa ja itse luomansa uskonnon vankilassa, jonne Kristuksella ei ole mitään asiaa; jos Kristus haluaa joskus koputtaa heidän ovelleen, he sanovat, että mene pois - sinun oppisi on väärä! Sinut pitää kerettiläisenä naulita ristille; niinhän he oikeastikin tekivät, juuri ne, jotka sanoivat olevansa täydellisiä Jumalan palvelijoita!

      Sielunvihollinen on erityisen ovela, josta Kristus meitä varoitti; hän viekkaudella saa jotkut eksymään; hän poimii Raamatusta jakeita ja sanoo, tässä sanotaan.. ja niin he jäävät kuuntelemaan sielunvihollista ja hänellä kyllä Raamatun jakeita riittää .. Kristus unohtuu lopulta kokonaan ja he ovat valmiita tappamaan Jeesuksen omat harhaoppisina..

      Voi kuinka surkuteltavia he ovatkaan .. ihan itkettää heidän kohtalonsa, sillä vaikea tai lähes mahdoton on heitä enää Kristuksen luokse takaisin tuoda, koska he pitävät sielunvihollisen ääntä Kristuksen äänenä .. kaikki on selvää ja yksinkertaista .. kunnes tuomiolla he tajuavat, kuka heidät petti..

      Jeesus armahda heitä, Jeesus armahda heitä, Jeesus armahda heitä ..

      • Jumalan_palvelija

        Minä noudatan Mooseksen lakia, koska uuden liiton aikana kuuluu niin tehdä. Olen halunnut liittyä Israelin kansaan, jotta pääsen uuden liiton jäseneksi.

      • Jumalan_palvelija

        Jeesus kehotti kaikkia kansoja noudattamaan Mooseksen lakia. Hän noudatti itse myös lakia antaakseen esimerkin, kuinka meidän tulee toimia. Kun alkaa niin tekemään, voi pyytää uskovien upotuskasteessa syntejään anteeksi Jeshua Hamashaichilta, jolloin pääsee armon alle.

        Matt 23:1-3: "Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. "

        Room 6:15: "Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!"

      • saviseutulainen

        Mikä kontrasti!

        Nimimerkin "eksyneitäilmanöljyä" viestin selkeän ja totuuden valaiseman sanoman jälkeen nm:n "Jumalan_palvelija" viestit edustavat sokeudessaan ja pimeydessään jotain sieltä pahimmasta päästä, mitä täällä lukemaan joutuu.

        >>Minä noudatan Mooseksen lakia, koska uuden liiton aikana kuuluu niin tehdä. Olen halunnut liittyä Israelin kansaan, jotta pääsen uuden liiton jäseneksi.<<

        Herää väkisin kysymys, onko tuommoista edes vakavassa mielessä ja tarkoituksessa kirjoitettu!

        Olen kirjoittanut sen vakavissani. Alla olen selvittänyt, että uusi liitto on solmittu vain Israelin kansan kanssa.

      • Jumalan_palvelija kirjoitti:

        Jeremian mukaan uusi liitto solmitaan Israelin kanssa (Jer. 31:31). Me olemme osallisia tuosta uudesta liitosta, koska meidät on oksastettu Israeliin, kuten sanotaan Ef. 2 ja Room. 11.

    • Jumalan_palvelija

      Kerroin edellä, että noudatan Mooseksen lakia, koska se kuuluu uuteen liittoon. Edellä eräs kyseenalaisti tämän asian viitaten siihen, etten olisi ymmärtänyt uutta liittoa oikein.

      Jeesus Kristus nosti viinimaljan sanoen sen oleva uusi liitto hänen veressään. Jeesus viittasi tällä Jeremian kirjassa mainittuun uuteen liittoon. Ei ole mitään muutta uutta liittoa kuin se, mistä Jeremia mainitsee. Monet opettavat, että uusi liitto on solmittu pakanoiden kanssa. En löytänyt mitään sellaista Raamatusta. Sen löysin, että uusi liitto on solmittu Israelin kansan kanssa ja tämä liiton lähettiläs on Herra Sebaot, Jeshua Hamashiach, kuten Malakian kirjassa on. Kun uusi liitto solmittiin yhtään pakanaa ei ollut läsnä, koska uusi liitto on tarkoitettu vain Israelin kansalle.

      Jer 31:31-33: "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."

      Miten sitten pakanoiden laita on, kun uusi liitto koskee vain Israelia. Jeesuksen lähetyskäsky kehotti opettamaan kaikki kansat noudattamaan myös lakia. Paavali opetti Roomalaiskirjeessä, että pakana voi liittyä Israelin kansaan oksastettuna Israelin jaloon öljypuuhun. Israel on se juurineste, joka ravitsee myös pakanan.

      Uuden liiton takia minä noudatan Mooseksen lakia. Joku voisi kutsua minua messiaaniseksi juutalaiseksi ja hyväksyn tämän. Jeshua oli myös messiaaninen juutalainen, joten olen iloinen voidessa seurata Herraani. Opetuslapset olivat myös messiaanisia juutalaisia. Kreikkalainen Timoteus kääntyi myös messiaaniseksi juutalaiseksi. Roomalainen sotapäällikkö Cornelius kääntyi myös messiaaniseksi juutalaiseksi, mistä Pietari ymmärsi, että Jumalalle kelpaa myös pakana, jos hän uskoo Israelin Jumalaan Jeshua Hamashiachiin.

      • näinpäinseon

        Juutalainen mies on aina ympärileikattu! Ellet ole ympärileikattu, et ole juutalainen.
        Sitäpaitsi juutalaiseksi pääsee vain kieltämällä Jeesuksen.

        Messiaaniset juutalaiset ovat alun perin juutalaisia, jotka ovat kääntyneet kristinuskoon. Niitä on lähinnä vain Israelissa.
        Täällä Suomessa on sen sijaan paljon messiaanisia kristittyjä.

        Jos tosiaan uskot että toora on tulevaisuutesi, lue keskustelu "Toraistinen tulevaisuus" ja vastaa sitten uskotko vielä samoin!

      • Jumalalan_palvelija
        näinpäinseon kirjoitti:

        Mooseksen laki ei edellytä ympärileikkausta Israelin ulkopuolella asuvalta pakanalta. Sen takia apostolien kokous vapautti pakanat ympärileikkauksesta, koska lakikaan ei sitä vaadi. On suuri harmi, ettei suomalaiset kristityt tunne kunnolla Vanhaa testamenttia, minkä takia laista on suuria väärinkäsityksiä.

        Ei kaikki juutalaiset kiellä Jeesusta Kristusta. Ne jotka tunnustavat Jeshuan Messiaaksi ja Jumalan Pojaksi, heitä kutsutaan messiaanisiksi juutalaisiksi, millainen minäkin olen. Jeesus, apostolit, Paavali, Timoteus, Cornelius jne. olivat kaikki messiaanisia juutalaisia. Olen upotuskasteen ottanut kristitty messiaaninen juutalainen.

        Sanoit, että juutalaiseksi pääsee vain kieltämällä Jeesuksen. En ole kuullut tällaisesta. Jos tarkoitat liittymistä suomalaiseen synagogaan, niin he eivät edellytä mitään uskontunnustusta. Rituaalien ja juutalaisten tapojen osaaminen ja noudattaminen ovat ainoa edellytys jäsenyyteen. Mutta minä en ole tällainen juutalainen, koska uskon Jumalan Poikaan Jeshua Hamashiachiin. En kuulu mihinkään juutalaiseen synagogaseurakuntaan.

      • näinpäinseon

        Sinä et ole mikään juutalainen, ainoastaan messiaaninen.

        Saattaa olla että jotkut rabbiinit päästävät juutalaiseksi ilman että kieltää Jeesuksen, mutta jos aktiivisesti julistat Jeesusta, ei sinua hyväksytä! Sitäpaitsijokainen juutalainen mies on ympärileikattu!

        Messiaaninen juutalainen on henkilö joka on juutalainen syntyperältään, mutta on tullut uskoon Jeesukseen.

      • Jumalan_palvelija
        näinpäinseon kirjoitti:

        Sinä et ole mikään juutalainen, ainoastaan messiaaninen.

        Saattaa olla että jotkut rabbiinit päästävät juutalaiseksi ilman että kieltää Jeesuksen, mutta jos aktiivisesti julistat Jeesusta, ei sinua hyväksytä! Sitäpaitsijokainen juutalainen mies on ympärileikattu!

        Messiaaninen juutalainen on henkilö joka on juutalainen syntyperältään, mutta on tullut uskoon Jeesukseen.

        Juutalainen on sellainen, joka on oksastettu Israelin jaloon öljypuuhun. Se edellyttää Mooseksen lain noudattamista. Muukalainenkin voi olla juutalainen.

        Jes 56:6,7: "Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla."

        Sak 9:7: " Silloin jäljelle jääneet filistealaiset tulevat minun omikseni. Heidät otetaan Juudan sukukuntien joukkoon, Ekronin asukkaat liitetään minun kansaani niin kuin jebusilaiset ennen."

      • mot__
        näinpäinseon kirjoitti:

        Sinä et ole mikään juutalainen, ainoastaan messiaaninen.

        Saattaa olla että jotkut rabbiinit päästävät juutalaiseksi ilman että kieltää Jeesuksen, mutta jos aktiivisesti julistat Jeesusta, ei sinua hyväksytä! Sitäpaitsijokainen juutalainen mies on ympärileikattu!

        Messiaaninen juutalainen on henkilö joka on juutalainen syntyperältään, mutta on tullut uskoon Jeesukseen.

        Apostolien kokous käsitteli väittämääsi asiaa, ettei ympärileikkaamaton voi olla juutalainen. Tämä oli tärkeä kysymys, koska ympärileikkaamattomat pakanat harjoittivat samaa uskontoa juutalaisten kanssa samassa seurakunnassa ensimmäiset pari sataa vuotta. Apostolit päättivät, ettei pakanan tarvitse ottaa ympärileikkausta ollakseen juutalaisten Nasaretin lahkon jäsen. Se päätös noudatti Mooseksen lakia.

      • Usko.Toivonen

        Tässä näyttää nyt tulevan esille sama vaatimus, kuin apostolien kokouksessa.

        5. Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".
        ( Apt. 15. )

        Kokouksen päätös kuitenkin oli, ettei pakana opetuslasten niskaan iestä ...

        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
        11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."

        Missä on sanottu, että pakanakristittyjen pitää noudattaa Mooseksen lakia?

        Kysyit: "Missä on sanottu, että pakanakristittyjen pitää noudattaa Mooseksen lakia? "

        Monissakin paikoissa Uutta testamenttia ja myös Vanhaa testamenttia, jonka Jeesus vahvisti olevan voimassa uuden liiton aikana. Ensin pari kommenttia Apostolien tekojen 15.-luvusta. Tämä luku käsittelee ongelmaa, että pakanat liittyessään seurakuntaan eivät osaa lakia, koska eivät ole käyneet synagogassa kuuntelemassa lain lukemista. Luku toteaa, että juutalaisilta lain noudattamista voidaan heti vaatia, koska he osaavat lain. Pakanoille annettiin aikaa opiskella lakia ja apostolit korostivat, että laista on heti laista noudatettava:

        1. Ettei saa harjoittaa haureutta,
        2. Ei saa syödä kosheherin kieltämiä ruokia, mistä annettiin esimerkkeinä kielto syödä verta ja sellaista lihaa, jota ei oltu verta laskettu pois
        3. Kielto harjoittaa epäjumalanpalvelusta, josta esimerkiksi annettiin epäjumalille uhrattu liha, jos sen tietää olevan epäjumalille uhrattua lihaa

        Apostolien kokous ei antanut pakanoille oikeutta valehdella, varastaa eikä murhata. Jos joku sanoo, että Ap.t 15 kumosi lain, silloin synnin tekemisen on mahdollista ilman mitään seuraamuksia. Mutta Raamatussa on lukuisissa kohdissa toistettu vaatimus pakanoiden noudattaa lakia pelastuksen ehtona. Lain rikkominen on pakanoille tuomion peruste.

        Otan muutaman esimerkin, missä on käsketty pakanoita noudattamaan lakia.

        1. Jeesus käski opetuslapsiaan noudattamaan Mooseksen lakia ja käski lähetyskäskyssä opettamaan tämän asian kaikille kansoille Matt 5:17-19. 23:1-3 ja 28:18-20. Jeesuksen elämä esimerkki on muutenkin ohje kaikille pakanoilla. 1. Johanneksen kirja velvoittaa pakanoita noudattamaan Jeesuksen esimerkkiä, mihin kuuluu lain noudattaminen 1 Joh 2:6, 3:4.

        2. Jeesus uudisti Vanhassa testamentissa olevan käskyn, että muukalaisilla ja juutalaisilla on sama laki Jes 56:6,7. 4 Moos 15:15,16: "Jumalaa palveltaessa koskevat teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia samat säädökset kuin teitäkin. Teidän on sukupolvesta toiseen aina noudatettava tätä määräystä: Herran edessä nämä muukalaiset ovat samassa asemassa kuin te. Sama laki ja samat säädökset koskevat sekä teitä että teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia."

        3. Jeesus opetti, että lain noudattamatta jättäminen on peruste tuomita uskova, myös pakana. Tämä tarkoittaa sitä, ettei armoa saa ilman parannuksen tekoa lain vastaisista teoista Luuk 16:29-31, Matt 5:20, 7:23 ja Joh 15:14. Jeesus puhui paljon tuomioista, mutta ei vapauttanut missään puheessaan pakanoita lain noudattamisesta. Raamatussa on paljon esimerkkejä, että pakanat kääntyivät kristityiksi, jolloin he myös noudattivat lakia, joista voisi sanoa esimerkkinä Jumalaa pelkäävä roomalainen sotapäällikkö Cornelius.

        4. Paavali opetti, että Efesolaisten pakanoiden tulee hylätä pakanalliset tavat ja alkaa elämään Jeesuksen Kristuksen opettamalla tavalla, mikä tarkoittaa lain noudattamista. Paavali korosti roomalaisille, ettei armon alla saa rikkoa lakia vastaan ja lisäksi opetti, että pakanat ja juutalaiset tuomitaan myös sen perusteella, noudattavatko he lakia vai ei Room 2:2:12,13,27, Room 6:15,16.

        Timoteus oli kreikkalainen pakana, jolle Paavali opetti, että Mooseksen laki on hyvä, ja Jeesukselta saamansa evankeliumi vaatii noudattamaan Mooseksen lakia.

        1 Tim 1:8-11: "Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu. "

        Lopuksi voisin esittää myös vastakysymyksen, missä kohtaa kaikki edellä kertomani on kumottu? Sellaista ei ole olemassa. Apostoli Johannes sanoi koskien kaikkia ihmisryhmiä niin pakanoita kuin juutalaisia, että lain rikkominen on aina syntiä.

        Edellä mainitsemien asioiden takia minä noudatan lakia, vaikka olen syntyperäinen suomalainen. Olen hylännyt luterilaisten ja helluntailaisten opin siitä, ettei laki koskisi uuden liiton pakanoita. Minä katson sellaisen opetuksen olevan Jumalan Sanan vastaista. Uuden liiton aikana Jumala ei tee eroa juutalaisten ja pakanoiden välillä, kuten Paavali opettaa.

        Lopuksi sanon, ettei lain noudattaminen ole vaikeaa. Kun opiskelee Vanhan testamentin kunnolla, niin lain noudattaminen on helppoa. Juutalaisten sekavat ja raskaat perinnäissäännöt eivät kuulu Raamattuun, joten niitä en noudata.

        Aamen. Raamatun mukaan lain noudattaminen ei ole vaikeaa.

        ”Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’ Se ei ole meren takana, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme? Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää.’” (5. Moos. 30:11-14)

        ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3)

        Psalmissa 119 Daavid ylistää Jumalan pyhää lakia 176 jakeen verran, eikä hän kertaakaan kutsu lakia raskaaksi taakaksi. Juutalaisten perinnäissääntöjä emme nuodata, koska Jeesus tuomitsi fariseukset perinnäissääntöjen noudattamisesta.

      • saviseutulainen

        ...

        Evankeliumi ei kumoa lain vaatimuksia

        Evankeliumi hyväksyy lain vaatimukset. Se ei kumoa lakia, vaan sanoo, että laki on täytetty. On tullut sijainen, joka on sen tehnyt. Lain täyttäjänä onkin itse Jumala, Jeesus todellisena Jumalana.
        Mutta lain täyttäjänä on myös ihminen, Jeesus todellisena ihmisenä. Jeesus eli täydellisen ihmiselämän, mutta ei itsensä vaan toisten tähden. Hän täytti moraalilain kaikki vaatimukset.

        Jeesus täytti myös uhrilain vaatimukset tulemalla syntiuhriksi ja kärsimällä lain määräämän rangaistuksen syyllisten puolesta. Näin evankeliumi on täytetty laki. Evankeliumi antaa kaiken ilmaiseksi kaikille muille paitsi yhdelle.
        Laki esittää Jeesuksen aina esikuvana, evankeliumi taas meidän sijaisenamme. Laki vaatii rakkautta, evankeliumi antaa rakkauden. Evankeliumin sisältö on Jeesus Kristus syntisen armahtajana.
        ...

        ( Otelainaus Olavi Peltolan opetuksesta Lain ja evankeliumin ihana ero )

      • Usko.Toivonen

        Aivan, "saviseutulainen", kiitos hyvästä kommentista.

        On vain yksi joka ei syntiä tehnyt, on vain yksi, joka täytti lain kaikilta osin, ja
        Hän on meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus.

        Sensijaan tuo selitys Mooseksen lain voimassa oleminen pakanakristittyjen osalta ei pidä paikkaansa.

        Apostolien kokouksessa kylläkin vaadittiin, että pakanakristittyjen pitäisi noudattaa Mooseksen lakia, siis kokonaisuudessaan, mutta niin ei Pyhä Henki sallinut.

        Sitä iestä, jota ei juutalaisetkaan eivät jaksaneet kantaa, ei pantu opetuslasten niskaan.

        Pietarin mukaan sellaisen vaatijat kiusaavat itseään Jumalaa.

        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
        11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
        ( Apt. 15. )

      • Jumalan_palvelija
        saviseutulainen kirjoitti:

        ...

        Evankeliumi ei kumoa lain vaatimuksia

        Evankeliumi hyväksyy lain vaatimukset. Se ei kumoa lakia, vaan sanoo, että laki on täytetty. On tullut sijainen, joka on sen tehnyt. Lain täyttäjänä onkin itse Jumala, Jeesus todellisena Jumalana.
        Mutta lain täyttäjänä on myös ihminen, Jeesus todellisena ihmisenä. Jeesus eli täydellisen ihmiselämän, mutta ei itsensä vaan toisten tähden. Hän täytti moraalilain kaikki vaatimukset.

        Jeesus täytti myös uhrilain vaatimukset tulemalla syntiuhriksi ja kärsimällä lain määräämän rangaistuksen syyllisten puolesta. Näin evankeliumi on täytetty laki. Evankeliumi antaa kaiken ilmaiseksi kaikille muille paitsi yhdelle.
        Laki esittää Jeesuksen aina esikuvana, evankeliumi taas meidän sijaisenamme. Laki vaatii rakkautta, evankeliumi antaa rakkauden. Evankeliumin sisältö on Jeesus Kristus syntisen armahtajana.
        ...

        ( Otelainaus Olavi Peltolan opetuksesta Lain ja evankeliumin ihana ero )

        Sanoit: "Evankeliumi ei kumoa lain vaatimuksia. Evankeliumi hyväksyy lain vaatimukset. Se ei kumoa lakia, vaan sanoo, että laki on täytetty. On tullut sijainen, joka on sen tehnyt. Lain täyttäjänä onkin itse Jumala, Jeesus todellisena Jumalana."

        Olavi Peltola antaa ymmärtää, että Jeesus täytti meidän puolesta velvollisuutemme noudattaa lakia. Havaitsen sen olevan ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa, jonka takia en hyväksy Peltolan opetusta. Jeesus oli lain Messias profetioiden täyttymys, mutta ei ollut lain täyttäjä meidän omien velvollisuuksiemme sijasta. Tästä syystä hylkään Olavi Peltolan opetuksen.

        Olen ilmoittanut, että itse noudatan lakia. Minä en ole täydellinen ihminen ja aika ajoin erehdyn. Mutta minun turvana on se, että tunnustan Herralle syntini ja teen parannuksen. Silloin voi luottaa siihen, että ole Jeshua Hamashiachin veren suojassa.

        Pelastuvien ja tuomittujen ihmisten välillä on se ero, että toiset eivät välitä laista ollenkaan, mutta toisilla on Jumalan pelkoa ja kunnioitusta opiskelemaan lakia ja noudattamaan sitä. On ihan eri asia, jos puhuu lakia vastaan kuin se, että opiskelee ahkerasti lakia noudattaakseen sitä.

        Jotkut ovat ymmärtäneet messiaanisen juutalaisuuden väärin, että me pyrkisimme uhraamaan jokaisella kalliolla ja kukkulalla eläimiä. Näin me emme tee eikä sellaista tee juutalaiset seurakunnatkaan, koska laki kieltää uhraamasta muualla kuin Jerusalemin temppelissä. Me messiaaniset juutalaiset myös tiedostamme sen, että Herramme Jeshua Hamashiach on ylipappi, joka ei ole fyysisesti läsnä toimittamassa säädettyjä uhreja, joten emme tee sellaista, minkä saa toimittaa vain ylipappi.

        Toinen väärinkäsitys on, että kaikki uhraaminen olisi polttouhreja. Kiitosuhrit syödään juhla-ateriana. Minun päivittäin syömä uhri on Jeshua Hamashiachin ruumis ja veri syömällä Golgatan uhrin muistoksi leivän ja juomalla viinin. Teen sen aina pääaterian yhteydessä. Näin pysyn Kristuksen veren suojassa, Sanan suojassa, kun syön Sanaa. Tämä ei poista minun velvollisuutta olla uskollinen Sanalle, joten en käytä armoa väärin tekemällä tahallaan syntiä.

        Jos erehdyn, tunnustan syntini Herralleni Jeshua Hamashiachille, pyydän anteeksi, teen parannuksen ja saan syntini anteeksi. Sillä Herrani Jeshua Hamashiach on armollinen Jumala, joka antaa kaikille niille anteeksi, jotka haluavat elää hänen Sanansa mukaisesti noudattamalla lakia parhaan kykynsä mukaan.

        >>... jotka haluavat elää hänen Sanansa mukaisesti noudattamalla lakia parhaan kykynsä mukaan. <<

        Katsos, kun se ei riitä, että "noudattaa lakia" parhaan kykynsä mukaan.
        Jeesus Kristus on täyttänyt tuon lain TÄYDELLISESTI - TÄYSIN JA KOKONAAN - meidän puolestamme, koska IHMINEN EI SIIHEN KERTA KAIKKIAAN KYKENE.

        Jos me yritämme tuoda jotain - lain kuuliaisuutemme, parhaamme mukaan yrittämisen, vilpittömän mielemme, katumuksemme, hartauden harjoittamisemme, rukouselämämme, paastomme, almumme, sapatin viettomme, ... sanalla sanottuna MITÄ TAHANSA ITSESTÄMME LÄHTEVÄÄ - Herran JeesuksenTÄYDELLISEN lain täyttämisen, täydellisen syntiemme sovituksen ja lunastuksemme, Hänen täydellisen ja kertakaikkisen RISTINUHRINSA ja YLÖSNOUSEMUKSENSA rinnalle, sen lisäksi, toivossa tämän oman "osuutemme" parantavasta vaikutuksesta pelastuksemme suhteen
        - OLEMME HALVENTANEET JA TURHENTANEET HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN TÄYDELLISESTI TÄYTETYN TYÖN MEIDÄN EDESTÄMME.

        Jeesuksessa Kristuksessa meillä on KAIKKI.
        Ilman Jeesusta Kristusta meillä ei ole mitään.

        P.S. Jumala ei anna meille anteeksi meidän syntejämme sen tähden, että haluamme >>>elää hänen Sanansa mukaisesti noudattamalla lakia parhaan kykymme mukaan.<<<
        - vaan suuresta armostansa Hän antaa meille syntimme anteeksi, kun katumuksessa niitä Häneltä anteeksi anomme JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ.

        YKSIN KRISTUS, YKSIN ARMO, YKSIN USKOSTA.

      • Jumalan_palvelija.ystävä

        Siteerasit teologian professori Martti Lutherin sola fide -oppia: "YKSIN KRISTUS, YKSIN ARMO, YKSIN USKOSTA. "

        Professori Luther havaitsi myöhemmin, ettei hänen yksi uskosta -oppi toiminut Raamatun kanssa. Hän havaitsi, että tämä oppi oli ristiriidassa Jaakobin kirjeen, Heprealaiskirjeen, Juudaksen kirjeen ja Ilmestyskirjan kanssa. Luther jopa vaati Jaakobin kirjettä poltettavaksi kamiinassa ja ovesta ulos heitettäväksi. Luther kauhisteli tätä Jaakobin kirjeen jaetta, koska se romutti yksin usko -opin.

        Jaak 2:24: "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella."

        Syy oli se, että näissä kirjeissä vaaditaan lain tekoja osoituksena uskosta. Luther oli niin syvällä katolilaisuuden anekauppojen vastustamista, että ei enää nähnyt itsessään sitä, että hän oli mennyt toiselle äärilaidalle taas Raamatun sivuilta ohi.

        Luther oli aluksi sitä mieltä, ettei lakia tarvita uskonnon harjoittamisessa, mutta kun talonpojat toteuttivat Lutherin oppia ryhtymällä sisällissotaan kirkkoa ja valtiota vastaan, Luther palasi takaisin vaatimaan lain noudattamista. Luther pystyi kuitenkin kirjoittamaan Roomalaiskirjeen selitysteoksessa, että vanhurskaus ei perustu lain tuntemiselle vaan sen noudattamiselle.

        Minä olen havainnut, ettei Luther ollut Jumalan mies. Kukaan Pyhässä Hengessä oleva opettaja ei vaadi Raamatun sensuroimista. Jos joku teologinen doktriini törmää Raamattuun, niin doktriini on väärä. Näin on Lutherin yksin armo, yksin usko -opin kanssa, joka ei ole Jumalasta. Ilmestyskirjan kumoaminen on synti, josta tuomitaan kadotukseen.

        Ilm 22:19: "Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu."

        Itse ole valinnut tieni. Noudatan Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ja opetusta. Noudatan Mooseksen lakia ja profeettojen kirjoja. Pelkään Jumalaani, enkä uskalla rikkoa lakia vastaan. Jos niin sattuisi vahingossa tapahtumaan, tunnustan syntini Herralleni Jeshua Hamashiachille ja pyydän anteeksi. Pyhä Henki on kertonut minulle, että minä olen Jumalan ystävä. Pyhä Henki kutsuu minua ystäväkseen.

        Joh 15:13-15: "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.

        En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut."

      • Jumalan_palvelija.ystävä kirjoitti:

        Kukaan Jumalan mies ei kirjoita teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan.

      • Jumalan_ystävä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kukaan Jumalan mies ei kirjoita teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan.

        Niin tarkoitit kommentillasi Martti Lutherin kirjaa "Von den Juden und Ihren Lügen" (Juutalaisista ja heidän valheistaan). Tätä Lutherin kirjaa käytti Natsi-Saksa juutalaisvastaisessa propagandassa. Saksan luterilaisessa kirkossa oli paljon pappeja, jotka tukivat Natsi-Saksan antisemitismiä. Martti Luther näki paavissa antikristuksen, mutta ei pystynyt näkemään itsessään samaa.

    • mikälakisinullavoimassa

      Kerrotko siis mitä lakia noudatat ja miten? Kirjoitat paljon ja pitkästi, mutta se olennaisin jää epäselväksi?

      • Jumalan_palvelija

        Noudatan Mooseksen lakia sekä profeettojen kirjoja Jeesuksen Kristuksen antaman esimerkin ja opetuksen mukaisesti. Se tarkoittaa uskovien upotuskasteen ottamista, ehtoollista, sapatin pyhittämistä, Korher-ruokavalion noudattamista, Herran juhlien pitämistä Vanhan testamentin kalenterin mukaan, mutta Jeesuksen Kristuksen kunniaksi jne.

        Näin toimi myös Paavali, eikä hänestä tullut kirottu. Ei minustakaan voi tulla kirottu, kun noudatan lakia. Minulle on Pyhä Henki ilmoittanut, että olen pelastuva ja saava vanhurskauden seppeleen.

        Ihminen saavuttaa pelastuksen, jos pysyy koko loppuelämänsä ajan uskollisena Jeesukselle Kristukselle, antamani esimerkin mukaisesti.

        "Korher-ruokavalion" tarkoitin Kosher-ruokavaliota.

    • armonvarassa

      Raamatun totuus on tämä: yksikään ei kykene noudattamaan Mooseksen lakia.

      Raamatun mukaan jokainen, joka sanoo noudattavansa lakia on siis valehtelija.

      Meillä ei ole muuta kuin Jumalan armon varaan Jeesuksessa Kristuksessa heittäytyä! Se on siis ainoa mahdollisuus!

      • niinpäniinvain

        Tavallaan olet oikeassa. Koska ei ole temppeliä, nioin tooraa ei voi noudattaa.
        Kuitenkin haluaisin sanoa että Jeesuksen aikana tooraa saattoi aivan hyvin noudattaa. Ei ole vaikeaa olla rakastelematta sisarensa tai tyttärensä kanssa. Ei ollut mahdotonta uhrata. Ei ollut suuria ongelmia ruoan suhteen, kun kaikki oli kosheria Israelin ruokakaupoissa. Vieläpä saastaisuussääntöjä noudatettiin. Fariseukset tekivät vielä enemmän: he maksoivat kymmenykset mintuista ja tilleistä.
        Saulus oli lain suhteen nuhteeton.
        Kuitenkin Jeesus sanoi: "Ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, ette pääse taivasten valtakuntaan!"

        Sen jälkeen Jeesus jatkaa: Joka vihaa veljeänsä, on murhaaja! Joka himoitsee, on tehnyt aviorikoksen! Joka paastoaa, älköön näyttäkö sitä ylpeillen! Joka auttaa, tehköön sen huomaamatta! Rakastakaa vihollisianne! Olkaa täydellisiä!

        Ei se ole toora joka oli Jeesuksen aikana mahdotonta noudattaa, Sen sijaan kymmenentä käskyä ymmärrettynä rakkauden lakina on mahdotonta noudattaa ilman että ihmisen sydän on muuttunut ja rakkaus täyttää ihmisen. Lain vanhurskaus täytetään meissä jotka emme vaella lihan mukaan, vaan hengen!
        Jumalan Henki ei johda meitä täyttämään tooraa vaan rakkauden lain! Ei Henki johda meitä uhraamaan eikä kivittämään eriuskoisia, vaan rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistämme!

        Luulisin että tarkoitit samaa!

      • kiitollisuus

        Kiitos. Hyvä viesti kaikille.

      • tämäkin.vielä

        Paavali noudatti lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, minkä Jumala katsoi Paavalille vanhurskaaksi. Paavali oli armon alla oleva lakia noudattava judaisti, joka sai Jumalalta vanhurskauden seppeleen. Paavali ei tullut kirotuksi vaan vanhurskaaksi.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

      • Miten siis on, saammeko tehdä syntiä ja rikkoa tahallaan Mooseksen lakia, kun kukaan ei pysty Mooseksen lakia noudattamaan? Missä kohtaa Raamattua muuten sanotaan, että Mooseksen lakia on mahdoton noudattaa? Sanassaan Jumala sanoo, että tämä käsky ei ole teille liian vaikea noudattaa:

        ”Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’ Se ei ole meren takana, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme? Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää.’” (5. Moos. 30:11-14)

        ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3)

      • Usko.Toivonen

        "k.n" kysyy.

        >> Missä kohtaa Raamattua muuten sanotaan, että Mooseksen lakia on mahdoton noudattaa? Sanassaan Jumala sanoo, että tämä käsky ei ole teille liian vaikea noudattaa: >>

        Voi olla, että ei aivan noilla sanoilla, mutta asia on kuitenkin tuotu Raamatun ilmoituksen kautta.

        Herra Jeesus ( Joh. 7. )

        19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä.

        Apostoli Paavali ( Apt. 13. )

        39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

        Apostoli Pietari ( Apt. 15. )

        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?

        Ja viittaa tällä apostolien kokouksessa farisealaisten vaatimukseen

        5. Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".

        Josta Pietari todistaa, ettei sellaista iestä ole kukaan jaksanut kantaa.

      • gnfv
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        "k.n" kysyy.

        >> Missä kohtaa Raamattua muuten sanotaan, että Mooseksen lakia on mahdoton noudattaa? Sanassaan Jumala sanoo, että tämä käsky ei ole teille liian vaikea noudattaa: >>

        Voi olla, että ei aivan noilla sanoilla, mutta asia on kuitenkin tuotu Raamatun ilmoituksen kautta.

        Herra Jeesus ( Joh. 7. )

        19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä.

        Apostoli Paavali ( Apt. 13. )

        39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

        Apostoli Pietari ( Apt. 15. )

        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?

        Ja viittaa tällä apostolien kokouksessa farisealaisten vaatimukseen

        5. Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".

        Josta Pietari todistaa, ettei sellaista iestä ole kukaan jaksanut kantaa.

        Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi uskonkuuliaisuuden takia. Paavali ei joutunut kirotuksi, koska hän noudatti lakia ja uskoi Jeesukseen Kristukseen. Lainkuuliaisuus on Jumalan edessä vanhurskautta, kuten Roomalaiskirje opettaa.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

    • Sanansuojassa

      Sinä kristitty.net yrität ilmeisesti todistaa, että vanha liitto olisi edelleen voimassa ja uutta liittoa ei ole. Vai mitä sinä yrität todentaa?
      Jumalan oma kansa, jonka Hän heidän sydämensä luopumuksen tähden nimitti vanhan liiton aikana Israelin, oman kansansa portoksi, tyttärineen, ei ollut Jumalalle yhtään mieluinen asia, vaan Hän oman aivoitustensa ja omaa käsivarttansa itselleen apuna käyttäen vihastui Israeliin ja jokainen voi lukea, mitä siitä sitten seurasi, kun Israel teki huorin ja oli Jumalalle haureellinen. Olisiko Jumala edes lähettyänyt omaa Poikaansa maan päälle, jos Israel ei olisi ollut Hänelle uskoton?

      Ei Jeesus tullut sen tähden, että Hän olisi tullut meitä tuomitsemaan, vaan sen tähden, jotta jokainen kääntyisi sydämen ympärileikkauksen kautta parannukseen, todelliseen oikeaan, jossa todella kuollaan synneille, pois lain alta, vapauden lakiin. Se laki ei riistä, eikä raasta meitä, vaan on keveä ies meidän kantaa. Hän tuli lunastamaan erityisesti juutalaiset, jotka olivat Hänelle selkänsä kääntäneet, ne, jotka olivat hänestä luopuneet tekemään porton tekoja ja kun Hänen omansa eivät ottaneet Häntä edelleenkään vastaan, alettiin evankeliumia julistaa pakanoillekin, jotka oksastetaan samaan puuhun ja joiden perustaksi on tullut tänä päivänä ja silloinkin Kristus kallio.

      Kuinka näin monet ovat nielleet väärän hapatuksen ja ovat joutuneet ojasta allikkoon sydämiensä ymmärtämättömyyden takia? Hienoja tekstejä osalla kyllä on, mutta jotkut ovat vielä jotenkin hakoteillä.

      • Jumalan_ystävä

        Kysyit: "Sinä kristitty.net yrität ilmeisesti todistaa, että vanha liitto olisi edelleen voimassa ja uutta liittoa ei ole. Vai mitä sinä yrität todentaa?"

        Kenen kanssa sinun mielestä Jumala solmi uuden liiton?

      • "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä." (Jer. 31:31-34)

        Kenen kanssa uusi liitto solmittiin? Pakanoiden? Ei, vaan Israelin ja Juudan heimon. Mitä tuosta uudesta liitosta sanotaan? Että olette vapaat laista? Ei, vaan että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan teidän sydämiinne. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että olemme vapaat rikkomaan Jumalan pyhää lakia? Paavali sanoo, että emme ole lain alla, mutta samaan hengenvetoon toteaa, että emme saa tehdä syntiä, vaikka olemme armon, emmekä lain alla (Room. 6:15).

        >> Se laki ei riistä, eikä raasta meitä, vaan on keveä ies meidän kantaa. <<

        Raamatussa sanotaan Mooseksen laista, että se on meille kevyt taakka. Jumala ei anna lakia, joka on raskas tai joka riistää ja raastaa meitä. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Mooseksen laki riistää ja raastaa meitä? Annas tulla luku ja jae, missä näin sanotaan. Ei ainakaan psalmissa 119, jossa Daavid 176 jakeen verran ylistää Mooseksen lakia.

        Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Ja kuka sen kumosi, kun Jeesus itse sanoo, että hän ei sitä kumonnut? Me pelastumme yksin armosta uskomalla Jeesukseen, mutta uudessa liitossa meillä ei ole mitään lupaa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia. Jeesus sanoi mene, äläkä enää tee syntiä. Jeesus kertoo, että laittomuuden tekijät eivät pääse taivasten valtakuntaan. Paavalin mukaan Mooseksen laki on pyhä, vanhurskas ja hyvä. Miksi siis emme noudattaisi sitä?

    • eipystytälakianoudattaa

      Ps. 14:3
      Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Paitsi Kristitty net.)

      Ps. 53:3
      (53:4) Mutta kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Paitsio Kristitty net.)

      Jer. 5:23
      Mutta tällä kansalla on uppiniskainen ja tottelematon sydän; he ovat poikenneet ja menneet pois. (Paitsi Kristitty net.)

      Dan. 9:5
      Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi. (Paitsi Kristitty net.)

      Mal. 2:8
      Mutta te olette poikenneet tieltä, olette opetuksellanne saattaneet monet kompastumaan, olette turmelleet Leevin liiton, sanoo Herra Sebaot. (Paitsi Kristitty net.)
      Mal. 3:7
      isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä.( Paitsi Kristitty net.)
      Room. 3:12
      kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Paitsi Kristitty net.)

      Room. 3:23
      Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. (Paitsi Kristitty net.)
      Room. 5:12
      Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet-. (Paitsi Kristitty net.)

      Koska vain Jumala pystyy noudattamaan Jumalan lakia ja Kristitty net sanoo, että hän pystyy noudattamaan Jumalan lakia, niin hän tekee itsestään Jumalan!
      Mitähän Raamattua Kristitty net lukee, kun hänen Raamatussaan ei ole noita yllä olevia jakeita!

      Riittäisiköhän nuo jakeet todistukseksi siitä, ettemme me ihmiset pysty noudattamaan Jumalan lakia?
      Meillä ei ole muuta tietä pelastukseen, kuin Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme! Kristitty netillä näyttäisi olevan oma erillinen sopimus Jumalan kanssa! Jos hän niin sanoo, ei kai sitä kannata vastaan väittää - ehkä hän näyttää tuon Jumalan allekirjoittaman oman erillissopimuksenkin kohta!

      • Jumalan_ystävä

        Paavali pystyi noudattamaan lakia siten, että pelastui taivaaseen uskossa Jeesukseen Kristukseen. Ennen kääntymystään Paavali ei noudattanut lakia, koska vainosi kristittyjä, mutta kääntymyksen jälkeen hän toimi oikein.

        Jokaisella on sama tilanne. On syntejä, jotka täytyy saada anteeksi, jotta voisi pelastua. Ne saa anteeksi, kun synnit tunnustaa ja ottaa upotuskasteen uskossa Jeshua Hamashiachiin syntien anteeksisaamiseksi Ap.t 2:38.

        Vain harvat pelastuvat Taivasten valtakuntaa. Moni uskova yrittää päästä sisään, mutta ei voi. Pelastuksen ratkaisee uskonkuuliaisuus. Haluanko noudattaa lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, vai kiellänkö lain kokonaan? Tässä on iso ero.

        Elämä on joka päivä uuden oppimista. Kun tunnustaa erehdyksensä Herran edessä ja pyytää anteeksi, parannuksen tehnyt saa anteeksi. Herramme Jeshua Hamashiach on armollinen. Se kuitenkin jokaisen tulee ymmärtää, että jos lainkuuliaisuutta ei ole, niin ei ole armoa. Lain halveksuminen on Kristuksen uhrin halpana pitämistä.

        Minä olen valinnut sen, että olen kääntynyt noudattamaan lakia ja profeettoja uskossa Jeshua Hamashiahiin. Olen saanut Pyhän Hengen, joka kutsuu minua ystäväkseen.

      • Miten siis on, saammeko tehdä syntiä tahallaan ja rikkoa Jumalan pyhää lakia, koska mehän olemme kaikki syntisiä? Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia? Annas tulla luku ja jae. Raamatun todistus on, että me olemme kaikki syntisiä ja pelastumme yksin armosta uskomalla Jeesukseen. Mutta Jeesus sanoi mene, äläkä enää syntiä tee. Emme siis saa uudessa liitossa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan lakia.

    • Jumalan_ystävä

      Monesti kuulee helluntaiseurakunnissa, että elämme uuden liiton aikaan, joka on lopettanut lain. Jos joku vaatii noudattamaan lakia, häntä moititaan uusjudaistiksi. Näissä lauseissa on kaikki eri tavalla, miten asian opettaa Raamattu. Jeshua Hamashiach oli juutalainen ja hän käski noudattaa Raamattua, joka on annettu ihmiskunnalle Israelin kansan kautta.

      1. Uusi liitto solmittiin Israelin kansan kanssa eikä pakanoiden kanssa. Kun Jeshua Hamashiach nosti viinimaljan, hän sanoin tämän olevan uusi liitto minun veressäni. Paikalla oli 13 juutalaista ja he kaikki ymmärsivät Jeshuan tarkoittavan Jeremian kirjassa mainittua uutta liittoa, koska Raamattu ei tunne muuta uutta liittoa.

      2. Raamatussa on vain yksi laki. Kristuksen laki on Mooseksen laki, jonka Messias profetiat ovat täyttyneet Jeshuassa. Kuten Raamattu opettaa sama laki on muukalaisilla kuin juutalaisilla, samassa asemassa ovat muukalaiset ja juutalaiset.

      3. Mooses ja Elia ilmestyivät kirkastusvuorelle Jeshuan ja kolmen opetuslapsen eteen. Mooses ja Elia edustavat kohtaamisessa Mooseksen lakia ja profeettojen kirjaa. Pietari kertoi vaikuttuneensa tästä kokemuksesta kirjeessään.

      4. On vain yksi pelastuva kansa, joka on Israel. Pakanat voivat liittyä Israelin kansaan, jolloin heistä tulee sama ihmisryhmä, kuten Paavali opetti. Jeshua kehotti opetuslapsia opettamaan kaikille kansoille Mooseksen lain. Paavali sanoi, että Jeesus antoi hänelle evankeliumin, johon kuuluu Mooseksen laki. Raamattu ei opeta noudattamaan roomalaista lakia tai omaa mielihalua elääkseen miten tahtoo.

      5. Tuhatvuotiskaudella maailmaa johtaa Jeshuan kanssa häneen uskovat juutalaiset. He eivät noudata roomalaisia oppeja vaan Jumalan lakia. Kaikki kansat tulevat sapattina, uudenkuun juhlan ja lehtimajanjuhlan aikana Jerusalemiin kumartamaan Israelin Jumalaa, Juudan Leijonaa, Jeshua Hamashiachia.

      Dan 7:25-27: "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

      Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti. Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä."

      Ilm 14:1-5: "Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.

      He eivät ole tahranneet itseään naisten kanssa vaan ovat pysyneet puhtaina kuin neitsyet, ja he seuraavat Karitsaa, minne hän meneekin. Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle. Valhetta ei heidän suustaan ole kuultu, he ovat puhtaita ja virheettömiä.

      • silmäsilmästä

        Kenties"Jumalan ystävä" unohti että kun Pietari yritti tasa-arvoa Mooseksen, Elia ja Kristuksen välillä ja halusi tehdä kolme majaa, niin taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa Häntä!!"
        Ei sanottu mitään Mooseksen tai Elian kuulemisesta. Laki ja Profeetat olivat Johannekseen asti!

        Pykälä 5 järkeilyssäsi on että kaikki kansat tulevat kolmesti vuodessa Jerusalemiin. Voit vilkaista keskustelua "Toraistinen tylevaisuus" jotta näet kuinka se käy käytännössä!

        Käytät nimimerkkiä Jumalan ystävÄ. Jeesuksen ystävä sinä tuskin olet, teethän Hänen uhrinsa tyhjäksi vaatimalla että tooran uhrijärjestelmä otetaan käyttöön tooran muiden sääntöjen kanssa! Tarkoitit kai että koko toora tulisi käytäntöön?

      • Jumalan_ystävä
        silmäsilmästä kirjoitti:

        Oikaisen olennaisen virheen kommentissasi. Laki ja profeetat olivat ennustusta Johannes Kastajaan asti, mutta sen jälkeen Messias profeetat toteutuivat. Jeesus sanoi tässä yhteydessä, mutta laista ei häviä piirtoakaan ennen, kuin taivas ja maa katoavat. Messias profetioiden täyttymys ei lopettanut lakia.

        Minä olen Jeesuksen ystävä, enkä minä tee tyhjäksi Herrani Jeshua Hamashiachin antamaa uhria kertomalla, että noudatan lakia, kuten Herrani Jeshua noudatti myös. Joka päivä minä nautin ehtoollisen, jolloin muistelen saamaani Golgatan sovitusuhria.

        Pyhä Henki puhuttelee minua ystävänään. Olen siis Jeesuksen Kristuksen ystävä.

        Joh 15:13-14: "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä."

      • ProTorah
        silmäsilmästä kirjoitti:

        Kenties"Jumalan ystävä" unohti että kun Pietari yritti tasa-arvoa Mooseksen, Elia ja Kristuksen välillä ja halusi tehdä kolme majaa, niin taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa Häntä!!"
        Ei sanottu mitään Mooseksen tai Elian kuulemisesta. Laki ja Profeetat olivat Johannekseen asti!

        Pykälä 5 järkeilyssäsi on että kaikki kansat tulevat kolmesti vuodessa Jerusalemiin. Voit vilkaista keskustelua "Toraistinen tylevaisuus" jotta näet kuinka se käy käytännössä!

        Käytät nimimerkkiä Jumalan ystävÄ. Jeesuksen ystävä sinä tuskin olet, teethän Hänen uhrinsa tyhjäksi vaatimalla että tooran uhrijärjestelmä otetaan käyttöön tooran muiden sääntöjen kanssa! Tarkoitit kai että koko toora tulisi käytäntöön?

        Tuhatvuotisessa rauhavaltakunnassa käytetään lakina tooraa. Se pitää paikkansa. Mikä muu laki se sitten olisi jos ei Mooseksen lakia? Oliko Jeesuksella joku muu laki taskussa piilossa? Ei tainnut olla. Tuhatvuotisessa rauhanvaltakunnassa toteutuu kaikki se, mitä Hesekielin kirjaan on kirjoitettu luvuissa 40-48.

    • Sanansuojassa

      Jesaja 55:

      3 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
      4 Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.
      5 Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.
      6 Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.
      7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.

      Hesekiel 16:

      59 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Minä olen tehnyt sinulle sen mukaan, kuin sinä olet tehnyt, kun olet pitänyt valan halpana ja rikkonut liiton.
      60 Mutta minä muistan liittoni, jonka tein sinun kanssasi sinun nuoruutesi päivinä, ja minä teen sinun kanssasi iankaikkisen liiton.
      61 Ja sinä muistat vaelluksesi ja häpeät, kun otat vastaan sisaresi, ne, jotka ovat sinua isommat, ynnä ne, jotka ovat sinua pienemmät, ja minä annan heidät sinulle tyttäriksi; mutta en sinun liittosi voimasta.
      62 Ja minä teen liittoni sinun kanssasi, ja sinä tulet tietämään, että minä olen Herra.
      63 Niin sinä muistat ja häpeät etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan sinulle anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet; sanoo Herra, Herra."

      Juutalaiset, Herran oma omaisuuskansa rikkoi liiton, jonka Herra oli tehnyt heidän kanssaan ja nyt näillä sanoilla Herra lupaa uuden iankaikkisen liiton heidän kanssaan, jotka suostuvat ympärileikkauttamaan sydämensä esinahan. Uusi liittohan kumosi myös käsin tehdyn ympärileikkauksen, vaikka useimmat eivät näy sitä uskovan, vaikka se lukee uudessa testamentissa selkeästi.

      Herralle ei tuolloinkaan riittänyt käsin tehty ympärileikkaus, koska muutoin heidän tekonsa olivat täydessä ristiriidassa oikein tekemisen kanssa ja samoin väittävät nyt monet tänäkin päivänä, ettei ole väliä sillä mitä teemme, vaan he luulevat Jeesuksen veren olevan sitä varten, että syntien tekemistä voi jatkaa loputtomiin. Silloin on kyllä ymmärryksessä vielä ammottavia aukkoja jäljellä, monin tavoin...

      Jer. 4:

      4 Ympärileikatkaa itsenne Herralle ja poistakaa sydämenne esinahka, te Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden.

      • niinpäniiin

        Ei uusi liitto ole kumonnut Abrahamin suvun jälkeläisten lihan ympärileikkausta. Jeesuskin ympärileikattiin. Sääntö ei koska Israelin ulkopuolella asuvia pakanoita. Sydämen ympärileikkaus koskee kaikkia ja aina koskenut kaikkia. Se tarkoittaa parannuksen tekoa laittomudusta tekemään Jumalan tahto noudattamalla myös Mooseksen lakia.

    • Jeesusarmahtaasyntisen

      Muistakaa, että perkele ei anna periksi opeistaan koskaan, siksi perkele ei voi koskaan pelastua ja hän haluaa eksyttää kaikki muutkin.

      Jos et tunnusta olevasi syntinen ja tarvitsevasi Jeesuksen veriuhria puolestasi, et voi pelastua, vaikka tekisit mitä!

      Lainkiivailijoilla ei ole synnintuntoa, he ajattelevat olevansa täydellisiä, koska he noudattavat lakia viimeistä piirtoa myöten. Raamatun ilmoitukselle he nauravat ja sitä pilkkaavat. He eivät usko sitä Raamatun totuutta, joka tuolla edellä on monin jakein tuotu esiin, ettei yksikään ihminen kykene Jumalan lakia täyttämään koskaan, ei yhtenäkään elämänsä päivänä, ei ennen uskoon tuloaan, eikä sen uskoon tulon jälkeenkään, koska Jumala on kertakaikkiaan sulkenut kaikki synnin alaisuuteen, että pelastus olisi yksin armosta, eikä ansioista.

      Room. 11:32
      Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

      Gal. 3:22
      Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.

      Kuolemaamme asti me joudumme elämään tässä synnin ruumiissa, eikä se meidän majamme koskaan tule synnittömäksi.

      Mutta se uudestisyntynyt ihminen, Jumalan ihminen, joka asustaa tässä syntisessä savimajassa, on Jeesuksen uhrin tähden kelvollinen ja siksi me saamme kaikki syntimme anteeksi, ihan niin kuin eräässä opissa julistetaan 'kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä'.

      Mutta eihän ihminen, jonka sydämessä asuu itse Herra Jeesus Kristus tahdo vaeltaa synnissä, vaan antautuu Pyhän Hengen muuttavan voiman alaisuuteen, jossa hän voi kasvaa Kristuksen kaltaisuutta, jotta hän voisi osoittaa lähimmäisilleen rakkautta ja siten osoittaisi heille sen, mitä Kristus saa ihmisessä aikaan.

      Mutta näitä itseään jumalina pitävien kanssa ei kannata väittelyä jatkaa, he eivät muuta oppejaan, jotka paholainen itse on heihin juurruttanut ja tuo oppi tuntuu niin hyvältä; sehän hyväilee ihmisen ylpeyttä ja itseriittoisuutta: 'olen paljon pyhempi, kuin nuo syntiset ihmiset'.

      Taivaaseen ei pääse kuin syntisiä ihmisiä - pyhiä lihansa pöhötyksessä eläviä siellä ei nähdä yhtään. Vain nöyriä siellä on, jotka pitävät kiinni Jeesuksen lunastustyöstä - täydellisesti riittävästä lunastustyöstä.

      • niinpäiniin

        Jokaiselta vaaditaan parannuksen tekoa uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jos parannusta ei tapahdu lain rikkomisen suhteen on edessä tuomio helvetin tuleen, myös niiden osalta, jotka tunnustavat uskonsa.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • Usko.Toivonen

        Montako synnitöntä tiedät "ninpäniini"?

        Minun tietääkseni on vain yksi, joka ei ole syntiä tehnyt.
        Eikä näin ollen myöskään laittomuutta.

        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, ..
        ( Room. 3. )

        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Kuoliko Kristus sinun osaltasi turhaan?

        Sen tiedän, että vain hyvin harva uskovainen pelastuu taivaaseen. Moni yrittää, kuten ehkä sinäkin yritit, mutta et sinne koskaan pääse.

        Kuka sitten onnistui? Esimerkkinä pelastuneista voi mainita vaikka Abrahamin, Iisakin, Jaakobin, Daavidin, Mooseksen, Johannes Kastajan, Lasaruksen ja Paavalin. 12 opetuslapsesta 11 pääsi perille, kuten myös Juudas Iskariotin paikalle tullut Mattias. Juudas Iskariot on helvetin tulessa rikkaan miehen kanssa. Sinä Usko.Toivonen joudut samaan paikkaan.

      • Usko.Toivonen

        Et siis kyennyt löytämään yhtään sellaista Herran Jeesuksen lisäksi, joka eiole tehnyt laittomuutta.

        Pietarikin teki laittomuuden ( noin esimerkkinä ).

        Missä kohtaa sinun Raamatussasi sanotaan, että harva uskovainen pelastuu?

        Minkä vuoksi uskovia vainottiin?
        Mikä oli se syy, vangitsemiskirjeeseen kirjattuna?
        Mikä siis on uskovan tuntomerkki?

      • niinpäniiiini

        Sinä heittäydyt tyhmäksi ja alat saivartelemaan. Sinun logiikalla on niin, että jos ihminen voi erehtyä yhdessä asiassa, niin koko lailla ei ole mitään väliä ja sitä saa rikkoa miten vain. Jeesus on armollinen niille, jotka tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen. Mutta ne, jotka vastustavat lakia ja rikkovat sitä tahallaan, he eivät saa armoa. Lähes kaikki uskovista kuuluu siihen ryhmää, ettei heidän jumalanpalveluksensa kelpaa Jumalalle. Heidät tuomitaan kadotukseen. Sinä jankkaat koko ajan, kuoliko Kristus turhaa. Hän kuoli VAIN niiden puolesta, jotka tekevät parannuksen lain rikkomisesta.

        Hepr 5: 8 Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. 9 Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia.

        Lk 13: 23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
        24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

      • Usko.Toivonen

        Jos puhutaan laogiikoista, niin Raamatun logiikka on se, että Mooseksen lakia ei annettu pakanakristittyjen noudatettavaksi.

        Raamatun logiikka on myös, että Mooseksen lakiin turvautuvat tullaan tuomitsemaan Mooseksen lain mukaan, pienintä piirtoa myöten.
        Jos rikkoo yhdessäkin kohdassa, niin epäonnistuu koko lain osalta.

        45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. ( Joh. 5. )

        10. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. ( Jaak. 2. )

        Iankaikkinen elämä on vain Jeesuksessa Kristuksessa.

        39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
        40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
        ( Joh. 5. )

        Kysymys on uudesti syntymisestä ylhäältä, ja vain Jeesuksen puoleen kääntyvä voi pelastua, tulla uudeksi luomukseksi Kristuksessa.

        Ja kiistaton uskovan, Jeesuksen Pyhän, Jumalan lapsen tunnite on se, että hän turvautuu Herranaan Jeesukseen Kristukseen.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Oletko sinä synnitunnossa kääntynyt koskaan Kristuksen puoleen täydestä sydämestäsi, saadaksesi syntisi anteeksi?

        Apostolit saarnasivat Sanaa, Sanaa rististä, joka on Jumalan voima.

        8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room. 10. )

        Ajattele ristin ryöväriä, mikä oli hänen ansionsa pelastumisessa?

    • uskovapelastuu

      Jokainen uskova pelastuu taivasten valtakuntaan, sen asian takuumiehenä on Jeesus itse, joka tuntee jokaisen uskovan.

      • niinpäniiin

        Ei pidä paikkansa. Ei kaikki ne jotka sanovat Jeesus, Jeesus pelastu. Jeesus sanoi, että moni uskova yrittää päästä taivaaseen, mutta vain hyvin harva sinne pääsee.

    • Sanansuojassa

      Jumalan Sanaa on ainakin meidän kaikkien uskominen, sillä Jumala oli aluksi Sana ja Sana tuli lihaksi ja jatkaisin vielä tuohon edelliseen tekstiini nämä raamatun lauseet, jotka kuvaavat sitä, mitä Jeesuksen uuden liiton vuodatettu veri täydellistää ja vahvistaa:

      Room. 2:

      25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
      26 Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
      27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
      29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

      Mitä sanotte tähän te, jotka olette jääneet jumiin Mooseksen lakiin lain alle, jonka ies ei ole keveä ja jonka kuormakaan ei ole keveä kantaa?

      • niinpäniiin

        Mooseksen laki ei ole raskas kantaa eikä vaikea noudattaa. Raamattu sanoo, että se on kevyt ja helppo noudattaa.

        Siteerasit yhtä tärkeää jaetta Roomalaiskirjeestä 2:27. Ne uskovat pakanat jotka eivät noudata lakia tuomitaan kadotukseen.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • niinpäniiin

        Sanansuojassa, sinä et ole sanansuojassa, vaan tuomion alla.

    • Sanansuojassa

      Minä olen Jeesuksen Rakkauden lain alla, etkä sinä ole minun tuomarini, vaan Sana on kaikkien tuomari ja Se tuomitsee jokaisen meidät tekojemme mukaan viimeisenä päivänä. Ja sen sanoo Sana.
      Oletteko te unohtaneet Jeesuksen kalliin sovintoveren, joka on puolestamme vuodatettu? Miksi yritätte jäädä pelkästään kirjanoppineiksi. Otatko sinä niinpäniin Jeesuksen sydämesi Herraksi vai oletko sinä Sanaa, Jeesusta vastaan, kun unohdat Raamatun opetukset?

      Jaak. 4:
      11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
      12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
      13 Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: "Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa" -
      14 te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu-
      15 sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon".
      16 Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha.
      17 Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.

      • mjhm

        Sinä et ole Kristuksessa etkä sanansuojassa, koska rikot Jeesuksen käskyjä koko ajan kirjoittamalla sosiaaliseen mediaan väärää opetusta. Vääristelet koko ajan Raamattua, mikä vie sinut tuhoon. Kristus käski noudattamaan Mooseksen lakia, jota itsekin noudatti. Kristuksen rakkauden laki on Mooseksen laki.

        Monet luulevat olevansa Kristuksessa ja huutavat Jeesus, Jeesus, mutta viimeisenä päivänä heille sanotaan, että lain rikkojat menkää pois ja he lentävät sen jälkeen tuliseen järveen.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

        2 Piet 3:15 -- Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

      • Usko.Toivonen

        Hep. 10:

        28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

        Jeesus sanoi :

        28. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. ( Matt. 10 )

        Jumalan Pojan aikaansaama suuri Pelastus on paljon suurempi.
        Rangaistus on paljon ankarampi niile, jotka vähättelevät Herran Jeesusksen sovitusverta.

        Stefanuksen kivittäjät, niskurit, ja Pyhän Hengen vastustajat, olivat lain kiivailijoita.

        51. Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin.
        52. Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
        53. te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
        ( Apt. 7. )

        Miksi vielä tänäänkin on "kivittäjiä", jotka voivat tosin tappaa ruumiin, mutta eivät henkeä.

        59. Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
        60. Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.
        ( Apt. 7. )

        Miksi armon Henkeä yhä pilkataan?

        Armon henkeä ei kukaan muu pilkkaa, muuta kuin sinä Usko.Toivonen. Galatialaiskirje oli tarkoitettu niille juutalaisille, jotka luopuivat uskosta Jeesukseen Kristukseen. Se oli armon hengen pilkkaamista. Sen takia laista ei ollut heille hyötyä, koska heillä ei ollut uskoa.

        Usko.Toivonen, sinä herjaat Jeesuksen sovitustyötä polkemalla Jeesuksen veren halvaksi uhriksi, kun kannustat rikkomaan lakia vastaa. Jeesuksen veri on kallis uhri ja se velvoittaa lopettamaan lain rikkomisen.

        Paavali myös opetti roomalaisille pakanoille, ettei ole uskostakaan hyötyä, jos ei noudata lakia. Jeesus käski noudattamaan lakia. Sinä Usko.Toivonen vääristelet koko ajan Raamattua ja puhut lakia vastaan.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • saviseutulainen
        niinpäniiin kirjoitti:

        Armon henkeä ei kukaan muu pilkkaa, muuta kuin sinä Usko.Toivonen. Galatialaiskirje oli tarkoitettu niille juutalaisille, jotka luopuivat uskosta Jeesukseen Kristukseen. Se oli armon hengen pilkkaamista. Sen takia laista ei ollut heille hyötyä, koska heillä ei ollut uskoa.

        Usko.Toivonen, sinä herjaat Jeesuksen sovitustyötä polkemalla Jeesuksen veren halvaksi uhriksi, kun kannustat rikkomaan lakia vastaa. Jeesuksen veri on kallis uhri ja se velvoittaa lopettamaan lain rikkomisen.

        Paavali myös opetti roomalaisille pakanoille, ettei ole uskostakaan hyötyä, jos ei noudata lakia. Jeesus käski noudattamaan lakia. Sinä Usko.Toivonen vääristelet koko ajan Raamattua ja puhut lakia vastaan.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        >> Galatialaiskirje oli tarkoitettu niille juutalaisille, jotka luopuivat uskosta Jeesukseen Kristukseen. Se oli armon hengen pilkkaamista. Sen takia laista ei ollut heille hyötyä, koska heillä ei ollut uskoa.<<

        Galatalaiset ottivat Paavalilta saamaansa totiseen, oikeaan ja ainoaan, evankeliumiin vaarallisia vaikutteita vääriltä opettajilta - lakihenkisiltä, jotka väittivät Paavalin julistamaa evankeliumia liian "helpoksi" ja vaillinaiseksi.
        He saivat myrkynkylvöllään galatalaiset uskomaan itseään väittämällä näille, että ihmisen, pelastuakseen, on ehdottomasti tehtävä myös lain tekoja - eikä uskoa yksin Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa, niinkuin Paavali opetti.
        Eivät galatalaiset luopuneet kokonaan uskostaan Jeesukseen Kristukseen - he ottivat vastaan väärää ja tuhoisaa oppia Paavalin jälkeen tulleilta eksyttäjiltä.
        He ottivat Herran Jeesuksen rinnalle hapatusta LAKIHENKISILTÄ EKSYTTÄJILTÄ.

        Sen tähden Paavali "repi partaansa ja harvoja hiuksiaan" heidän tähtensä.
        "Lain teoistako saitte hengen ...!?"

        "OI TE ÄLYTTÖMÄT GALATALAISET"!

        Ei Paavali moittinut Galatialaisia lain rikkomisesta vaan uskon puutteesta. Paavali itse sanoi roomalaisille pakannoille, jos et noudata lakia, joudut helvettiin.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Usko.Toivonen

        "niinpäniin" kirjoitti:

        >> Ei Paavali moittinut Galatialaisia lain rikkomisesta vaan uskon puutteesta. Paavali itse sanoi roomalaisille pakannoille, jos et noudata lakia, joudut helvettiin. >>

        Tässähän on kysymys juuri siitä, mitä Mooseksen lain markkinoijat tekevät, sanoessaan teidän pitää noudattaa Mooseksen lakia. Ei suoranaisesti Jeesuksen kieltämisestä.

        1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
        2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
        3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
        4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
        5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, ( Gal. 3. )

        Paavalin opetus on aivan selvä, lain kautta ei kukaan voi saada vanhurskautta.

        Kuten tässä Apostolien tekojen kohdassa selkeästi sanotaan, että vanhurskaaksi voi tulla vain uskon kautta Kristukseen.

        39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

        Ja Pietari myös todistaa, että Mooseksen lakia ei kukaan jaksa kantaa.

        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa? ( Apt. 15. )

        Pietarin mukaan on kysymys Jumalan kiusaamisesta, kun Mooselsksen lakia tuputetaan pakakristityille.

    • Kertokaa jo vihdoinkin minulle, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

    • Gredinta

      Ensiksikin totean että "Niinpäniin" nimimerkillä lienee useita kirjoittajia, toiset tooran puolesta, toiset vastaan eri keskusteluissa,

      Koskien kymmemtä käskyä: Jumala kirjoitti ne omalla sormellaan kahteen kivitauluun"eikä niihin sen enempää lisännyt"(5.Moos.5:22) Jumala ei kirjoittanut muita sääntöjä omalla sormellaan kivitauluihin!
      Toraistit pilkkaavat Jumalaa väittämällä ettei ole mitään eroa kymmenellä käskyllä ja muilla säännöillä jotka Mooses sidotti arkin ulkopuolelle! On kuin sanoisi: Jumalalla oli tarkoitus kirjoittaa koko toora kiviin, mutta Hänen kätensä väsyi! Hävetkää toraistit!

      Jumala teki selvän eron kymmenen käskyn ja Tooran sääntöjen välillä!
      Ainoastaan nämä kymmenen käskyä olivat sellaisia että kansa ne kuuli.

      Sen jälkeen Jumala antoi ohjeita siitä kuinka näitä käskyjä tulisi soveltaa silloisiin oloihin. Esimerkiksi käsky pitää mukana pientä lapiota kun meni tarpeilleen, tuskin oli tarkoitettu muuta kuin erämaavaellukselle! Eiköhän myöhemmät talonsa rakentajat selvittäneet tämän asian muulla tavoin. Eivät toraistit sitä noudata nykyään minun tietääkseni!
      Koko ilmestysmaja oli suunniteltu siirrettäväksi. Ei mitään ohjetta annettu kivisen temppelin rakentamiseksi. Kuitenkaan toraistit eivät pidä sitä tooran rikkomisena kun Daavid suunnitteli temppeliä, jopa vastoin Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa (1.Aik.17:5,6)

      "Minä (Herra) en ole asunut huoneessa siitä päivästä asti, jona johdatin Israelin tänne, tähän päivään saakka, vaan minä olen muuttanut teltasta telttaan ja asumuksesta asumukseen.
      Olenko minä koskaan, missä olenkin vaeltanut kaikessa Israelissa, kenellekään Israelin tuomareista, joita olen asettanut kaitsemaan kansaani, sanonut näin: Miksi ette ole rakentaneet minulle setripuista huonetta? "
      Toraistit hyväksyvät että tooran sääntöjä muutetaan tilanteen mukaan. Se ei ole mikään ongelma.
      Heille on suuri ongelma että he eivät halua tehdä niinkuin Mooses sanoi: Meidänhän pitää kuunnella sitä Profeettaa josta Mooses puhui. Samoin Jumala kehoitti ilmestysvuorella kuulemaan Jeesusta, sensijaan Mooseksen ja Elian kuulemisesta Hän ei sanonut sanaakaan.
      Toraistit eivät halua kuunnella Jeesusta vaan Moosesta! Siksi on selvää etteivät he kuule Moosestakaan.

      Toraistit häpäisevät Jeesuksen ristin uhria: Heille riittää se olosuhteiden pakosta pari vuosituhatta, mutta jos vain olisi mahdollista siihen täytyisi lisätä tooran määräämät uhrit! Heidän mielestään Jeesus oli vain eläinuhrien korvike tilapäisesti! Mitä jeesuksen pilkkaa!

      Kristitty arvostaa Jeesuksen uhria niin paljon, ettei hän halua siihen mitään lisätä. Kristiity arvostaa Jumalan kymmentä käskyä niin paljon ettei halua verrata niitä muuttuviin tilapäissääntöihin.
      Kristitty ymmärtää että kymmenen käskyn laki on rakkauden laki, joka on paljon vaativampi kuin konsanaan toora! Ei saa vihata, ei saa himoita, ei saa etsiä omaa kunniaa eri muotomenoilla, pitää olla täydellinen.
      Toraistit jättävät suurimman osan säännölstään noudattamatta, mutta kerskuvat lain noudattamisellaan! He ovat itsekeskeisiä ja sokeita.

      Todelliset kristityt ovat Kristuskeskeisiä! He omaksuvat Hänen kuolemansa omalle kohdalleen, he antavat Hänen johtaa itseään uudessa elämässä. He eivät kerskaa teoillaan, vaan kerskaavat siitä että heillä on suuri Vapahtaja ja he ovat vain armahdettuja syntisiä ilman mitään ansioita.

      He lukevat omat yrityksensä roskaksi, niinkuin Paavali:

      Fil.3:5." joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
      6. intoon nähden seurakunnan vainooja, LAIN VANHURSKAUTEEN NÄHDEN NUHTEETON
      7. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
      8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja PIDÄN SEN ROSKANA - että voittaisin omakseni Kristuksen
      9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, EI OMAA VANHURSKAUTTA, SITÄ JOKA LAISTA TULEE, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella."
      Voiko sen selvemmin sanoa!!!

      • niinpäniiin

        Toraistit eivät häpäise Jeesuksen uhria, koska he pitävät uhria kalliina ja eivätkä riko tahallaan lakia vastaan. Sinä häpäiset Jeesuksen uhrin, koska poljet sen maahan halpana uhrina. Jeesus antoi kalliin uhrin, joten se velvoittaa tekemään parannuksen lain rikkomisesta.

        Jh15:13, 14: "uurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.

      • niinpääniiin

        Yksi kirjain puuttui

        Jh15:13, 14: Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.

      • >> Jumala teki selvän eron kymmenen käskyn ja Tooran sääntöjen välillä!
        Ainoastaan nämä kymmenen käskyä olivat sellaisia että kansa ne kuuli. <<

        Täysin väärin, koko laki luettiin kansan kuullen. Miksi Jumala olisi antanut lain, joka on vain väliaikainen? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että se laki joka oli arkin sivulla kumotaan? Annas tulla luku ja jae, jossa sanotaan että muut käskyt kuin kymmenen käskyä on kumottu. Miksi Jeesus sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto? Miksi Jeesus ei sano, että laki on nyt kumottu? Miksi sinä et usko Jeesuksen opetusta?

        Anna jo vihdoin tulla missä kohtaa Raamattua sanotaan, että yksikin käsky on kumottu.

      • Usko.Toivonen

        Mooseksen lakia ei ole pantu pakakristittyjen kannettavaksi.

        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
        ( Apt. 15.)

    • Raamatun_mukaan

      Ne, jotka eivät noudata lakia, häpäisevät Jeesuksen uhriveren. Rikkoessaan lakia vastaan he polkevat Jeesuksen uhriveren maahan, koska pitävät uhria halpana.

      Ne, jotka noudattavat lakia, he ylistävät ja kunnioittavat Jeesuksen antamaa uhria. Noudattamalla lakia he osoittavat, miten kalliina he pitävät saamaansa uhria.

      Pietari opetti, että jos rikkoo lakia vastaan, ei ole pyhä, kuten Jumala on pyhä. Meidän tulee elää pyhää elämää, koska meidät on lunastettu kalliilla Golgatan uhriverellä. Joka ei ala elämään lain mukaista pyhää elämää, pitää Jeesuksen uhriverta halpana ja joutuu eroon Kristuksesta.

      1 Piet 1:14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. 18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.

      3 Ms 18: 2 "Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. 3 "Jokainen teistä kunnioittakoon äitiään ja isäänsä. Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 4 Älkää kääntykö seuraamaan epäjumalia älkääkä valako itsellenne jumalankuvia. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
      ----
      37 Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra."

      • Gredinta

        1. Sillä koska LAISSA ON VAIN TULEVAN HYVÄN VARJO, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
        2. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
        3. Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
        4. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
        5. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
        6. polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
        7. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala'."
        8. Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
        9. sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". HÄN POISTAA ENSIMMÄISEN TYSTYTTÄÄKSEEN TOISEN
        10. Ja tämän tahdon perusteella ME OLEMME PYHITETYT JEESUKSEN KRISTUKSEN RUUMIIN UHRILLA KERTA KAIKKIAAN.
        11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
        12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
        13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
        14. Sillä HÄN ON YHDELLÄ AINOALLA UHRILLA AINIAAKSI TEHNYT TÄYDELLISEKSI NE JOTKA PYHITETÄÄN.
        15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
        16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
        18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä EI UHRIA SYNNIN EDESTÄ ENÄÄ TARVITA.
        19. Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä JEESUKSEN VEREN KAUTTA on pääsy kaikkeinpyhimpään,
        20. jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
        21. ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
        22. niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
        23. pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
        24. ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
        25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
        26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        29. KUINKA PALON ANKARAMMAN RANGAISTUKSEN LUULETTE SEN ANSAITSEVAN JOKA TALLAA JALKOIHINSA JUMALAN POJAN JA PITÄÄ EPÄPYHÄNÄ LIITON VEREN, JOSSA HÄNET ON PYHITETTY, ja pilkkaa armon Henkeä!

        Jos me yritämme kulkea muuta tietä kuin Jeesuksen veren kautta, pitäen Hänen uhriaan riittämättömänä, meille on luvattu siitä rangaistus. Elämme uudessa liitossa joka perustuu Jeesuksen työhön.
        Hepr.8:13. Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi

        Ne jotka eivät halua pysyä uudessa liitossa, vaan luopuvat, ovat niitä jotka häpäisevat Jeesusta!
        Hepr.6:4. Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
        5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
        6. ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

      • Gredinta kirjoitti:

        Elämme uudessa liitossa. Mitä Jeremia sanoo uudesta liitosta?

        "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: MINÄ PANEN LAKINI (TOORAN) HEIDÄN SISIMPÄÄNSÄ JA KIRJOITAN SEN HEIDÄN SYDÄMIINSÄ ; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä." (Jer. 31:31-34)

        Uudessa liitossa siis Jeremian mukaan Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, eli uudessa liitossa laki on edelleen voimassa. Jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uudessa liitossa laki on kumottu? Annas tulla luku ja jae.

      • saviseutulainen

        1. Lainomaisuus on meidän luonnollista uskonnollisuuttamme

        Koetamme saada tällä erikoisella otsikolla kartoitettua sellaisen ongelmavyyhdin, johon jokaisen, joka alkaa etsiä Jumalaa, on pakko törmätä.

        Sanaan lainomaisuus kätkeytyy määrätty asenne ja ajattelutapa. Voimme kutsua sitä jopa päähänpinttymäksi, koska se on syvään juurtunut jokaiseen meihinkin. Se on halki aikojen ollut ihmisten luonnollisen uskonnollisuuden ydinoivallus. Aina lopulta järkemme ja tunteemme tarkkaavat lain määräyksiä ja näkevät meidän kelpaavuutemme Jumalalle perustuvan suorituksiin ja lain täyttämiseen.

        Jos yleensä uskomme, että Jumala on ja jos olemme kiinnostuneita Jumalan todellisesta tuntemisesta, on aivan varmaa, että jo etsimisemme alkuhetkistä alkaen olemme monin tavoin tämän lainomaisen perusasenteen vallassa. Lainomaisuus tuntuu niin mielekkäältä ja järkevältä. "Hyvän ihmisen tie, Luojan luokse vie".

        Lainomaisuus tarkoittaa sellaista näkemystä ja varmuutta, että suhteessa Jumalaan ratkaisevaa on se, millainen minä olen, mitä itse teen tai olen tehnyt ja mitä saan aikaan.

        Kun kuulemme tällaisen lainomaisuuden määritelmän, yleensä saamamme kristillisen opetuksen pohjalta ilman muuta väitämme, ettei tällainen lainomaisuus ole meidän ongelmamme. Emme silloin yleensä huomaa, että teoriassa olemme omaksuneet kristillisen opetuksen armosta, mutta käytännössä ja todellisuudessa elämämme lainomaisen asenteen hallitsemina.

        "Ihmiset - myös uskovat - ovat perusluonteeltaan ja lapsesta asti kuulemansa lainomaisen julistuksen tähden siinä määrin lain alla., että he eivät rohkene uskoa noin suuren armon ja vapauden voivan olla totta. Kuullessaan evankeliumia he voivat ilahtua pieneksi hetkeksi, kuin valon välähdyksen nähneinä, mutta sitten laki ja lainomaisen julistuksen kuunteleminen valtaavat heidän mielensä. Evankeliumin julistajaa epäillään "löysäläiseksi" ja hänet torjutaan" (Erkki Leminen).

        ...

        ( Otelainaus Olavi Peltolan opetuskokonaisuudesta Lainomaisuus )

      • saviseutulainen kirjoitti:

        Onko siinä jotakin pahaa, että noudattaa Jumalan pyhää lakia? Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

      • saviseutulainen
        Kristitty.net kirjoitti:

        Onko siinä jotakin pahaa, että noudattaa Jumalan pyhää lakia? Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

        Ettet viitsisi jankuttaa ja hakata päätäsi seinään,
        omaksi vahingoksesi!

        Et sinä noudata Jumalan pyhää lakia - niinkuin ei yksikään ihminen noudata,
        koska ihminen ei kykene kertakaikkiaan noudattamaan Jumalan lakia -
        niinkuin sitä noudattaa tulisi Pyhän Jumalan edessä.
        Toisin sanoen täydellisesti - TÄYDELLISESTI!
        Jos kykenet pitämään/täyttämään Jumalan lain 100 %:sti, sen jokaista kirjainta ja pienintä piirtoa myöten - ja kykenet itse SOVITTAMAAN SYNTISI Jumalan edessä, et ehkä ainoana ihmisenä kautta ihmiskunnan historian tule tarvitsemaan Jeesusta Kristusta, kun seisot Hänen tuomioistuimensa edessä.

        Tietenkään et kuvittele kykeneväsi sovittamaan itse syntejäsi Jumalan edessä.
        Mutta entä miten on Jumalan lain noudattamisen ja täyttämisen suhteen?
        Sanot noudattavasi Jumalan lakia. Voitko kertoa miten olet onnistunut ja oletko ehkä jäänyt joissain kohdin puuttuvaiseksi sen noudattamisessa/pitämisessä?

        Jeesukseen Kristukseen turvaamalla, Hänen nimeään avuksi huutamalla, voimme vastustaa perkeleen hyökkäyksiä, sen tuhansia nuolia, joita se ampuu kohti uskovaa ihmistä valhein, petoksin, kavaluuksin, viettelyksin .... tuhanten juonten mestari, kun on. Se tahtoo meidät niellä, tappaa ja tuhota.

        Myös Jeesukseen Kristukseen turvaamalla, Hänen pyhää nimeään avuksi huutamalla saamme nousta lankeemuksestamme, jos ( kun ) sellainen tulee.
        Nousta sieltä kuin olisimme tuleen kaatuneet!
        Hellittämättä taistella Jeesuksen Kristuksen avulla, Häneen turvaamalla, perkelettä vastaan.
        Sillä se ei uskovaa ihmistä rauhaan jätä, ennenkuin tämä on vetänyt viimeisen henkäyksensä tässä elämässä.

        Ihmisen omiin kykyihin vetoamalla ( lain noudattamisessa onnistuminen, sapatin ym.ym. ym. pitäminen, sen ja sen ehdoton noudattaminen ... ); olivatpa nuo "kyvyt" pienempiä tahi suurempia - uskovan ihmisen omavanhurskautta kavalasti nostattamalla, se saa hivuttamalla ihmisen aina kauemmas elävästä synnintunnosta ja täydellisestä riippuvuussuhteesta Jeesukseen Kristukseen.
        Omavanhurskautemme on yksi saatanan tehokkaimmista keinoista sen viekkaasti ja kavalasti pettäessä meitä.

        Kirjoittaapa täällä joku niinkin, ettei uudestisyntynyt uskova ihminen tarvitse enää Jumalan armoa!!!
        Synnin olemassaolo ja sen vaikutus uskovassa ihmisessä kielletään.
        Uskova - elävässä Jumalan Pojan uskossa oleva - ei saata enää syntiä tehdä!!
        Joku täällä kirjoittaa, ettei - lapsesta asti uskovana eläneenä - ole koskaan rikkonut tekemisen tasolla kymmentä käskyä vastaan. Ennen uudesti syntymistään hän kertoo tehneensä syntiä ajatuksen tasolla, muttei tosiaan tekemisen tasolla.
        Siis uudesti syntymisensä jälkeen ei enää edes ajatuksen tasolla!!
        Semmoisen käsityksen tuon kirjoittajan teksteistä vääjäämättä saa.

        "Itsessään köyhä syntinen, Jeesuksessa Kristuksessa puhdas ja pyhä",
        "armahdettu syntinen", Jeesuksen Kristuksen ristin "juurelle jäänyt ja jämähtänyt"
        on yllä kuvatun kirjoittajan ja hänen hengen heimolaistensa käsityksen mukaan jäänyt auttamatta "esipihaan" ruikuttamaan omaa surkeuttaan - sinne myös jääden, ellei Jumala vielä armossaan ehkä vedä tuota ristin juurella kyyhöttäjää sisempään pihaan, kaikkein pyhimpään, jossa ko. kirjoittaja hurskaine hengenheimolaisineen on itse paistatellut jo aika päiviä.

        Yksin Kristus, yksin armosta, yksin uskosta.

        Sinä jankutat aina samaa ja pyörität samaa vanhaa levyä. Vastaa yhteen kysymykseen: Saako uudessa liitossa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

      • kysymyshyvä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sinä jankutat aina samaa ja pyörität samaa vanhaa levyä. Vastaa yhteen kysymykseen: Saako uudessa liitossa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

        Hyvä ja tarpeellinen kysymys saviseutulaiselle. En usko, että vastaa, ikävä kyllä.

      • ngkj
        saviseutulainen kirjoitti:

        Ettet viitsisi jankuttaa ja hakata päätäsi seinään,
        omaksi vahingoksesi!

        Et sinä noudata Jumalan pyhää lakia - niinkuin ei yksikään ihminen noudata,
        koska ihminen ei kykene kertakaikkiaan noudattamaan Jumalan lakia -
        niinkuin sitä noudattaa tulisi Pyhän Jumalan edessä.
        Toisin sanoen täydellisesti - TÄYDELLISESTI!
        Jos kykenet pitämään/täyttämään Jumalan lain 100 %:sti, sen jokaista kirjainta ja pienintä piirtoa myöten - ja kykenet itse SOVITTAMAAN SYNTISI Jumalan edessä, et ehkä ainoana ihmisenä kautta ihmiskunnan historian tule tarvitsemaan Jeesusta Kristusta, kun seisot Hänen tuomioistuimensa edessä.

        Tietenkään et kuvittele kykeneväsi sovittamaan itse syntejäsi Jumalan edessä.
        Mutta entä miten on Jumalan lain noudattamisen ja täyttämisen suhteen?
        Sanot noudattavasi Jumalan lakia. Voitko kertoa miten olet onnistunut ja oletko ehkä jäänyt joissain kohdin puuttuvaiseksi sen noudattamisessa/pitämisessä?

        Jeesukseen Kristukseen turvaamalla, Hänen nimeään avuksi huutamalla, voimme vastustaa perkeleen hyökkäyksiä, sen tuhansia nuolia, joita se ampuu kohti uskovaa ihmistä valhein, petoksin, kavaluuksin, viettelyksin .... tuhanten juonten mestari, kun on. Se tahtoo meidät niellä, tappaa ja tuhota.

        Myös Jeesukseen Kristukseen turvaamalla, Hänen pyhää nimeään avuksi huutamalla saamme nousta lankeemuksestamme, jos ( kun ) sellainen tulee.
        Nousta sieltä kuin olisimme tuleen kaatuneet!
        Hellittämättä taistella Jeesuksen Kristuksen avulla, Häneen turvaamalla, perkelettä vastaan.
        Sillä se ei uskovaa ihmistä rauhaan jätä, ennenkuin tämä on vetänyt viimeisen henkäyksensä tässä elämässä.

        Ihmisen omiin kykyihin vetoamalla ( lain noudattamisessa onnistuminen, sapatin ym.ym. ym. pitäminen, sen ja sen ehdoton noudattaminen ... ); olivatpa nuo "kyvyt" pienempiä tahi suurempia - uskovan ihmisen omavanhurskautta kavalasti nostattamalla, se saa hivuttamalla ihmisen aina kauemmas elävästä synnintunnosta ja täydellisestä riippuvuussuhteesta Jeesukseen Kristukseen.
        Omavanhurskautemme on yksi saatanan tehokkaimmista keinoista sen viekkaasti ja kavalasti pettäessä meitä.

        Kirjoittaapa täällä joku niinkin, ettei uudestisyntynyt uskova ihminen tarvitse enää Jumalan armoa!!!
        Synnin olemassaolo ja sen vaikutus uskovassa ihmisessä kielletään.
        Uskova - elävässä Jumalan Pojan uskossa oleva - ei saata enää syntiä tehdä!!
        Joku täällä kirjoittaa, ettei - lapsesta asti uskovana eläneenä - ole koskaan rikkonut tekemisen tasolla kymmentä käskyä vastaan. Ennen uudesti syntymistään hän kertoo tehneensä syntiä ajatuksen tasolla, muttei tosiaan tekemisen tasolla.
        Siis uudesti syntymisensä jälkeen ei enää edes ajatuksen tasolla!!
        Semmoisen käsityksen tuon kirjoittajan teksteistä vääjäämättä saa.

        "Itsessään köyhä syntinen, Jeesuksessa Kristuksessa puhdas ja pyhä",
        "armahdettu syntinen", Jeesuksen Kristuksen ristin "juurelle jäänyt ja jämähtänyt"
        on yllä kuvatun kirjoittajan ja hänen hengen heimolaistensa käsityksen mukaan jäänyt auttamatta "esipihaan" ruikuttamaan omaa surkeuttaan - sinne myös jääden, ellei Jumala vielä armossaan ehkä vedä tuota ristin juurella kyyhöttäjää sisempään pihaan, kaikkein pyhimpään, jossa ko. kirjoittaja hurskaine hengenheimolaisineen on itse paistatellut jo aika päiviä.

        Yksin Kristus, yksin armosta, yksin uskosta.

        Toistat Martti Lutherin yksin armosta oppia, jonka Luther itse totesi olevan Jaakobin kirjeen vastainen. Ehkä sinuunkin on pujahtanut paholaishenki, kun yrität jatkaa saman valheen julistamista.

        Kyselit, onko kukaan toiminut oikein noudattamalla lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Kyllä on. Hän on Paavali.

        Jumala katsoi Paavalin vanhurskaaksi uskonkuuliaisuuden takia. Paavali ei joutunut kirotuksi, koska hän noudatti lakia ja uskoi Jeesukseen Kristukseen. Lainkuuliaisuus on Jumalan edessä vanhurskautta, kuten Roomalaiskirje opettaa.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

      • Usko.Toivonen

        Paavali sai armon.

        Uusi luomus Kristuksessa julisti Herraa Jeesusta.

        39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
        ( Apt. 13. )

        Apostolit uskoivat :

        11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
        ( Apt. 15. )

        Apostolit eivät siis uskoneet pelastuvansa, tulevansa vanhurskautetuiksi, lain kautta, vaan uskon kautta Herraan Jeesukseen.

        Ei Paavali puhunut mitään sellaista, el että hän olisi noudattanut lakia siten, että se olisi luettu hänelle vanhurskaudeksi, ei.

        13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
        14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
        15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
        16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.
        ( 1. Tim. 1. )

        Ei ole hyvä tehdä vääryyttä Raamatun ilmoitukselle.

    • amenamenamena

      Jokainen meistä rikkoo Jumalan Pyhää lakia, Kristuksen kolmoiskäskyn lakia, joka sisältää kaikki Mooseksen lainkin säädökset.
      Me emme kertakaikkiaan pysty sitä noudattamaan!!!

      Kristus tuli juuri siksi ja lunasti meidät lain kirouksesta!
      Room 3:
      23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
      24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

      Ei kertakaikkiaan ole muuta mahdollisuutta, kuin Kristus!

      Tähän julistukseen päätämme tämän ketjun ja kaikki uskovat, Jeesuksen omat todellakin pääsevät iankaikkiseen elämään. Jotka eivät pääse, ne eivät ole uskovia, vaan ovat sulkeneet oven Jeesukselta!
      Voit siis olla levollisella ja turvallisella mielellä., sinun syntisi on sovitettu Jeesuksen verellä ja se riittää täydellisesti sinun lunastukseksi, pyhitykseksi ja vanhurskaudeksi.

      Kiitos olkoon Jumalalle ja meidän Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!

      Amen

      • ihmh

        Sinulla ei ole valtuuksia julistaa syntien anteeksiantoa tämän foorumin lukijoille. Älä julista väärää pelastusvarmuutta, koska Pyhä Henki ei ole sinulle sellaista ohjetta antanut.

        Jeesuksen sanojen mukaan vain ani harva uskova pelastuu taivaaseen. Jos rikkoo lakia vastaan, ei saa Jeesukselta armoa. Jeesus vaatii parannuksen tekoa laittomuuksista, muuten uskovakin tuomitaan kadotukseen.

        Luuk 13:
        1 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
        2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
        3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

      • Usko.Toivonen

        Olen kysynyt sinulta jo aiemmin, että missä kohtaa Raamatussa sanoo tuon väittämäsi mukaan, eli:

        >> Jeesuksen sanojen mukaan vain ani harva uskova pelastuu taivaaseen. >>

        Laitatko Raamatunkohdan näkösälle.

      • Usko.Toivonen kirjoitti:

        Et kysynyt minulta, mutta vastaan silti:

        Lk. 13:23: Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin hän sanoi heille:
        Lk. 13: 24: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

        Jeesus sanoo, että monet eivät pääse taivaaseen, joka tarkoittaa, että vain harva pelastuu.

        Eikö ollut tarpeeksi vakuuttavaa? Hyvä on, laitetaan vielä pätkä Matteusta:

        Mt. 7:13: Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        Mt. 7:14: mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

        Jeesus sanoo suoraan, että vain harvat pelastuvat. Case closed.

    • kiitosJeesuskiitosJeesus

      Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.

      Kristus on meidän pelastajamme, kiitos Jumalalle.

      • niinpäniiin

        Kristus uhrasi henkensä vain niiden edestä, jotka kääntyvät noudattamaan Kristuksen käskyjä, joihin kuuluu noudattaa lakia.

        Hepr 5:8 Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. 9 Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle KUULIAISIA.

        Jh 15: 13 Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. 14 Te olette ystäviäni, KUN TEETTE SEN MINKÄ KÄSKEN TEIDÄN TEHDÄ.

      • Usko.Toivonen

        Ja mitä Herra Jeesus käski heidän tehdä?

        34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
        35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
        ( Joh. 13. )

        12. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
        13. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
        14. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.

        17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne. ( Joh. 15 )

        Kristuksen laki täyttyy:

        2. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. ( Gal. 6. )

        Ei siis tule toimia päinvastoin, eli laittaa Mooseksen lakia pakanakristyttyjen kuormaksi.

        Rakkaus on lain täyttymys:

        9. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        10. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. ( Room. 13. )

        Laki täyttyy yhdessä käskysanassa :

        14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". ( Gal. 5. )

        Kuninkaallinen laki:

        8. Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette; ( Jaak. 2. )

        Eli Herran Jeesuksen käsky, yksi käskysana, jossa kaikki laki täyttyy.

        17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
        ( Joh. 15 )

        Tämä oli niin tärkeä viesti, että päätit toistaa sen myöhemmin. Hyvä on, minäkin toistan itseäni. Sanotaanko jossakin kohtaa Raamattua, että kaikki muut käskyt on kumottu, ainoastaan rakkauden kaksoiskäskyä tulee noudattaa? Ei tasan sanota. Rakkauden käsky on tärkein käsky, ja jos me noudatamme sitä, täytämme muutkin käskyt. Tarkoittaako se, että saamme rikkoa kaikkia muita käskyjä? Ei tietenkään, vaan jos me rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä, noudatamme koko Tooraa!

        Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Laitetaanpa muistinvirkistykseksi, mitä Jeesus sanoo vuorisaarnassa:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        Jeesus sanoo tässä kaksi asiaa:

        1. En tullut kumoamaan lakia
        2. Laista ei katoa pieninkään piirto

        Miksi näitä Jeesuksen selviä sanoja ei uskota?

    • LähettiläsA

      Jeeusta syytettiin milloin mistäkin. Siitäkin, että Hänen opetuslapsensa alkoivat syömään pesemättömin käsin.
      Jeesus ei suostunut perinnäissääntöihin, joita juutalaiset pitivät äärettömän tärkeinä.
      Matteus 15
      3 Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden?

      Jeesus tiesi fariseusten ja kirjanoppineiden puhdistavan astiansa ulkoa, mutta nuo olivat usein sisältä täynnä saastaa. Kaikki alkaa ajatuksista ja jos ihminen ei puhdistu sisältä, niin hän saattaa murhata, tehdä aviorikoksia ja kaikkinaista pahaa ja vieläpä noidenkin jälkeen kuvittelee olevansa uskossa Jeesukseen, joka on Evankeliumi, eli Jumalan Sana, Uuden liiton Herra.
      Matteus 15
      19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
      20 Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä."

      • niinpäniiiin

        Kukaan apostoleista ei vaatinut perinnäissääntöjen noudattamista, koska ne ovat Raamatun vastaisia ja ihmisten laatimia. Mutta kaikki vaativat ja itse noudattivat Mooseksen lakia ja profeettojen kirjoja kokonaan. Se on oikein.

      • On tärkeä ymmärtää, että käsien pesu ennen ruokailua oli fariseusten omasta päästään keksimä perinnäissääntö, jota juutalaiset noudattavat edelleen. Jeesus oli jyrkästi tätä ja muitakin perinnäissääntöjä vastaan. Jeesus ei puolella sanallakaan moittinut yhtään ketään Jumalan käskyjen, Tooran, noudattamisesta.

    • LähettiläsA

      Juutalaiset noudattivat isien perinnäissääntöjä ja isien lakia. Niin teki Paavalikin siihen saakka kunnes Jeesus otti hänet puhutteluun. Paavali oli tarkkaan opetettu noudattamaan isien lakia ja hän uskoi tekevänsä Jumalalle palveluksen noudattamalla tuota lakia. Niin ei ollut, vaan Paavali joutui lain eteen, eli käskyjen eteen ja joutui näkemään syntisyytensä. Hänhän oli osallistunut isien lakia noudattamalla tappamisiin antamalla nimensä niiden tekojen puolesta. Paavali sai voiman tehdä parannuksen ja sai voiman kuolla synnille ja alkaa elämään uutta elämää.
      Apostolien teot 22
      1 "Miehet, veljet ja isät, kuulkaa, mitä minä nyt teille puolustuksekseni puhun".
      2 Kun he kuulivat hänen puhuvan heille hebreankielellä, syntyi vielä suurempi hiljaisuus. Ja hän sanoi:

      3 "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.

      4 Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
      5 niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.

      • niinpäniiin

        Olet paholaisen kätyri. Väität, että Paavali loukkasi Jumalaa, kun hän viimeiseen päiväänsä asti noudatti Mooseksen lakia.

        Paavali julistettiin vanhurskaaksi, koska hän noudatti lakia uskossa Jeesuksen Kristukseen. Luotan siihen, että muut näkevät alla siteeraamista Raamatun jakeista, että lain noudattaminen on oikein.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

      • Usko.Toivonen

        "niinpäniin" kirjoitti:

        >> Paavali julistettiin vanhurskaaksi, koska hän noudatti lakia uskossa Jeesuksen Kristukseen. >>

        Paavalin omien sanojen mukaan ei ole noin.

        13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
        14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
        15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
        16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.
        ( 1. Tim. 1. )

      • HUOMATTUtämä
        niinpäniiin kirjoitti:

        Olet paholaisen kätyri. Väität, että Paavali loukkasi Jumalaa, kun hän viimeiseen päiväänsä asti noudatti Mooseksen lakia.

        Paavali julistettiin vanhurskaaksi, koska hän noudatti lakia uskossa Jeesuksen Kristukseen. Luotan siihen, että muut näkevät alla siteeraamista Raamatun jakeista, että lain noudattaminen on oikein.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        2 Tim 4:8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä,

        Huomaatko niinpäniin-nimmari itse, että sinä sanot pahasti toisille kirjoittajille, mutta se mitä olen seurannut nuo rakkauslakilaiset eivät vastaa sinulle pahasti? Nuo keskustelevat asiasta, eivät hauku, kuten sinä teet. Mistä tuollainen ero teissä johtuu?

    • Sanansuojassa

      Noin minäkin olen asiat käsittänyt ja apostolien teot 26 sanookin näin:

      1 Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Sinun on lupa puhua puolestasi". Silloin Paavali ojensi kätensä ja lausui puolustuksekseen:
      2 "Pidän itseäni onnellisena, kuningas Agrippa, kun sinun edessäsi tänä päivänä saan puolustautua kaikesta siitä, mistä juutalaiset minua syyttävät,
      3 olletikin, koska sinä tarkkaan tunnet kaikki juutalaisten tavat ja riitakysymykset. Sentähden pyydän sinua kärsivällisesti minua kuulemaan.
      4 Kaikki juutalaiset tuntevat minun elämäni nuoruudestani asti, koska alusta alkaen olen elänyt kansani keskuudessa ja Jerusalemissa.
      5 He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat sen todistaa, että MINÄ MEIDÄN USKONTOMME ANKARIMMAN LAHKON mukaan olen elänyt fariseuksena.
      6 Ja nyt minä seison oikeuden edessä sentähden, että panen toivoni siihen lupaukseen, jonka Jumala on meidän isillemme antanut
      7 ja jonka meidän kaksitoista sukukuntaamme, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa, toivovat heille toteutuvan; tämän toivon tähden, kuningas, juutalaiset minua syyttävät.

      Siis Paavalia syytettiin siitä, että juutalaiset odottivat lupauksen toteutumista, eivätkä juutalaiset, tiukkoja perinnäissääntöjä noudattavat, edes tunnistaneet omaa Vapahtajaansa. Kuinka surullista ja edelleenkään lukuisat uskovat eivät tunne edes Vapahtajansa tahtoa heihin nähden ja siksi onkin syytä monien, todella monien kääntyä koko sydämestään Sanan puoleen ja miettiä, ettei vain kulkeutuisi sen ohitse, mikä on meille luvattu.
      Jeesuksen antama uhri poisti aiemmat uhrit ja Jumalalle uhraamisen ja Jeesuksen uhrin ylle tai ohi ei voi enää muita uhreja uhrata.

      • cxfd

        Paavali uhrasi uuden liiton aikana. Selitäppä tämä. Se on päivän selvää, että Pyhää Henkeä täynnä oleva Paavali teki oikein. Miksi et ymmärrä tätä? Sen takia, ettet siedä kuulla Jumalan Sanaa, koska sinä olet paholaisesta. Sinä et ymmärrä Raamattua, koska olet paholaisesta.

        Osallistumalla uhraamiseen Paavali osoitti, että hän noudattaa Mooseksen lakia, mikä on Jeesukselle Kristukselle mieleen.

        Ap.t 21:26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.

      • Usko.Toivonen

        Vastaus itseltään Paavalilta:

        19. Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
        20. ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
        21. ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
        22. heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
        23. Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
        ( 1. Kor. 9. )

        Paavali teki kaiken evankeliumin tähden, Hän julisti Herran Jeesuksen evankeliumia, Pelastuksen evankeiumia.

        23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
        ( 1. Kor. 1. )

      • mhgb

        Paavali opetti, että Mooseksen laki on osa evankeliumia. Kun Paavali noudatti lakia, hän noudatti Jeesukselta saamaansa evankeliumia.

        1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava EVANKELIUMI, joka on minulle uskottu.

        Jeesus käski noudattamaan lakia. Se on osa evankeliumia:

        Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

      • Usko.Toivonen

        Jeesuksen käsky, jossa täyttyy kaikki laki ja profeetat.

        17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne. ( Joh. 15 )

        Kristuksen laki täyttyy:

        2. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. ( Gal. 6. )

        Ei siis tule toimia päinvastoin, eli laittaa Mooseksen lakia pakanakristyttyjen kuormaksi.

        Rakkaus on lain täyttymys:

        9. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        10. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. ( Room. 13. )

        Laki täyttyy yhdessä käskysanassa :

        14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". ( Gal. 5. )

        Kuninkaallinen laki:

        8. Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette; ( Jaak. 2. )

        Eli Herran Jeesuksen käsky, yksi käskysana, jossa kaikki laki täyttyy.

        17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
        ( Joh. 15 )

        Oppisi on tarkoituksenhakuista, eikä siinä ole esillä Kristuksen evankeliumi.

        Paavali ei kirjoita mitä sattuu.

      • niinkuinsanotaan

        Miksi Paavali olisi uhrannut? Ei hän ollut tehnyt mitään nasiirilupausta olla leikkauttamatta hiuksiaan ja olla nauttimatta mitään viinirypäletuotetta!

        Vai tarkoitatteko että hän tänään leikkasi hiuksensa, oli juomatta viiniä tänä iltana ja huomena meni uudestaan leikkauttamaan hiuksensa nasiirilupauksen päättymisen merkiksi ja toisi samalla vaaditun uhrin?

        Ei suinkaan Paavali pilaillut, vaan hän meni miesten seuraksi, kun nämä lopettivat nasiirilupauksensa ja uhrasivat!

        Tietysti jos kuuluu niihin joita Paavali mainitsee, on hyvä ollaq tooran alla. Vanhurskaille toora ei ole tarkoitettu

      • niinkuinsanotaan kirjoitti:

        "Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri." (Apt. 21:26)

        Paavali ei ikipäivänä olisi toiminut näin, jos hän olisi uskonut, että toora on kumottu.

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Toora ei ole vanhurskaille? Vanhurskas määritelmän mukaan noudattaa Tooraa.

      • Usko.Toivonen kirjoitti:

        Jeesuksen käsky, jossa täyttyy kaikki laki ja profeetat.

        17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne. ( Joh. 15 )

        Kristuksen laki täyttyy:

        2. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. ( Gal. 6. )

        Ei siis tule toimia päinvastoin, eli laittaa Mooseksen lakia pakanakristyttyjen kuormaksi.

        Rakkaus on lain täyttymys:

        9. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        10. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. ( Room. 13. )

        Laki täyttyy yhdessä käskysanassa :

        14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". ( Gal. 5. )

        Kuninkaallinen laki:

        8. Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette; ( Jaak. 2. )

        Eli Herran Jeesuksen käsky, yksi käskysana, jossa kaikki laki täyttyy.

        17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
        ( Joh. 15 )

        Oppisi on tarkoituksenhakuista, eikä siinä ole esillä Kristuksen evankeliumi.

        Paavali ei kirjoita mitä sattuu.

        Sanotaanko Raamatussa jossakin kohtaa, että kaikki muut käskyt on kumottu, kunhan vain noudatat rakkauden kaksoiskäskyä? Ei tasan sanota, Jeesus sanoi, että laista ei katoa pieninkään piirto, se tarkoittaa, että laista todellakaan ei katoa pieninkään piirto vaan pieninkin käsky velvoittaa meitä edelleen. Mitä osaa "en ole tullut kumoamaan lakia" te ette ymmärrä?

    • Tämä ketju tarjoaa loistavat syyt kiertää kaikki ahdasmieliset uskonyhteisöt mahdollisimman kaukaa. Vaikka maapallon toiselta puolelta, jos mahdollista. Ja ihan kaikki.

    • näinsemeneee

      Jokainen meistä rikkoo Jumalan Pyhää lakia, Kristuksen kolmoiskäskyn lakia, joka sisältää kaikki Mooseksen lainkin säädökset.
      Me emme kertakaikkiaan pysty sitä noudattamaan!!!

      Kristus tuli juuri siksi ja lunasti meidät lain kirouksesta!
      Room 3:
      23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
      24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

      Ei kertakaikkiaan ole muuta mahdollisuutta, kuin Kristus!

      Tämä ketju onneksi kohta sulkeutuu.. samaa jauhantaa on jo kohta 400 ...

      Pieni ohje:

      Kun olet mielipiteesi ja käsityksesi kirjoittanut; älä toista sitä samaa tuhatta kertaa, koska silloin on taas tuotava esiin toisia mielipiteitäkin uudestaan ja niin samat viestit jatkuvat ja jatkuvat.

      Jokainen Jeesuksen oma pääsee sisälle taivasten valtakuntaan. Ne jotka ovat sulkeneet sydämen oven Jeesukselta, jäävät ulkopuolelle.

      • Emme pysty noudattamaan lakia, joten saamme rikkoa sitä, niinkö? Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa rikkoa Jumalan pyhää lakia? Ja missä kohtaa sanotaan, että kukaan ei pysty noudattamaan Jumalan lakia? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala antoi meille lain, joka on mahdoton noudattaa? Annas tulla luku ja jae, jossa näin sanotaan. Mitä Raamattu sanoo lain noudattamisesta ja sen helppoudesta?

        ”Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’ Se ei ole meren takana, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme? Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää.’” (5. Moos. 30:11-14)

        ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3)

        Mitä osaa "sana on sinua aivan lähellä, niin että voit sen täyttää" sinä et ymmärrä?

        Olkoonkin, että laki on kevyt taakka ja meidän helppo noudattaa, me olemme silti kaikki syntisiä. Näin sanoo Johannes ensimmäisessä kirjeessään. Tarvitsemme siis kaikki pelastusta. Me pelastumme yksin armosta, uskomalla Jeesukseen. Lain teot eivät auta meitä pelastukseen. Mutta jos rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt.

        "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." (Joh. 14:15)

        Jeesus sanoi mene, äläkä enää tee syntiä. Meillä siis uudessa liitossa ei ole mitään lupaa tehdä syntiä, vaan meidän on noudatettava Jumalan pyhää lakia. Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, joten uudessa liitossa meidän on noudatettava Tooraa, Jumalan pyhää lakia. Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto.

        Tällä palstalla esiintyvän harhaopin nimi on antinomismi, joka opettaa, että laki ei ole enää voimassa. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu, ei ole enää voimassa, ei enää velvoita meitä? Antakaas tulla luku ja jae, missä kohtaa näin sanotaan.

    • onkopuhtauselämää

      Tässä ketjussa ei ole montakaan, joka syyttelee, haukkuu, ivaa pilkkaa. Eikä sellaisia montakaan, jotka väittävät muita eksyttäjiksi.
      Onko tämä puhtain ketju palstalla siinä mielessä, että täällä ei ketään nimitetä nimeltä eksyttäjäksi. Joku kyllä sanoo toisia paholaisenkätyriksi, mutta ei näytä saavat samalla tavalla takaisin antoja.

    • uskonkauttaeiteoista

      'Paavali julistettiin vanhurskaaksi, koska hän noudatti lakia'

      Oi oi mitä valhetta taas tässäkin julistetaan. Paavali ei pystynyt noudattamaan lakia, vaan sai uskon kautta Kristukseen vanhurskauden.

      1. Moos. 15:6

      Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi
      'sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.'
      Gal. 2:16

      mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
      Gal. 3:22

      Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
      Gal. 3:26

      Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa
      Gal. 5:6

      Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
      Ef 2:
      8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
      9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

      Uskosta Paavali tässä puhuu!

    • uskostavanhurskaus

      Room. 10:4

      Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

      • Jumalan_ystävä

        Sana "loppu" on käsikirjoituksessa "telos", mikä tarkoittaa lopputulosta, päämäärää, ennen pitkää, päätepistettä tai loppua. Kun lukee koko luvun kokonaan, niin asiayhteys kertoo, että Kristus on lain päämäärä. Kristus on Messias profetoiden täyttymys. Suomalainen Raamattu on kääntänyt tämän jakeen väärin noudattaakseen luterilaista antinomismin harhaoppia. Raamattu ei opeta Kristuksen lopettaneen lakia, vaan olleen lain Messias profetoiden täyttymys.

      • niinkuinsanotaan

        Jos nyt sanoista puhutaan niin toora, joka tässä on käännetty sanalla laki, tarkoittaa oikeastaan opetusta, eikä mitä vain opetusta, vaan nimenomaan Mooseksen kirjojen ohjeita.

        Siksi lause pitää kääntää: " Kristus on Mooseksen opetuksen päämäärä, tuoden vanhurskauden jokaiselle joka uskoo"

        Mooseksen opetukset olivat siis ainoastaan siihen asti kunnes Jeesus tuli, ja päämäärä saavutettiin. Monet väittävät että laki jatkuu Kristuksen ohi, toisin sanoen se on ohittanut päämääränsä!
        "Laki (Mooseksen opetukset) ja profeetat olivat Johannekseen asti, siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa..."

        Jännällä tavalla lainaat Luukasta. Katsotaanpa mitä heti seuraava jae sanoo:

        Lk. 16:16: Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
        Lk. 16:17: Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

        Jeesus tässä toistaa saman minkä sanoi jo vuorisaarnassa, että laista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus sanoi suoraan, että hän ei tullut kumoamaan lakia. Joten laki todellakin jatkuu Jeesuksen jälkeenkin. Että Jeesus on lain päämäärä, tarkoittaa sitä, että Jeesus on se maali johon Toora tähtää. Jeesus on sen kulminaatiopiste, täyttymys ja päämäärä, ei suinkaan sen loppu. Miksi et usko Jeesuksen selviä sanoja? Jeesus sanoo vuorisaarnassa kaksi asiaa:

        1. En tullut kumoamaan lakia
        2. Laista ei katoa pieninkään piirto

        Näiden selvien sanojen tulee olla se linssi, jonka läpi tulkitsemme vaikeammin ymmärrettäviä kohtia, eikä päinvastoin.

    • jollekiniloasentään

      Paholainen iloitsee suuresti tästä ketjusta, koska jokainen ulkopuolella oleva, joka lukee näitä väittelyitä, saa todella tarpeekseen kristityiksi itseään sanovista ja varoo todella, ettei tuollaisiin ala ikinä.

    • iloHerrassaon

      Jeesus tuli vapauttamaan meidät kaikista ahdasmielisistä uskonyhteisöistä!

      'Hän antoi ilon, hän antoi ilon, iloitsen aina Herrassani ..'

      • Aamen! Kuten helluntailaisuudesta, adventismista, luterilaisuudesta, katolilaisuudesta, lestadiolaisuudesta ja babtismista.

    • LähettiläsA

      Jeesus on lan LOPPU kaikille, jotka uskovat. Laki ajaa Kristukseen, lain täyttäjään ja ihminen, joka pääsee lain kautta Kristukseen ei täytä itse lakia, vaan uskoo. Jumalan antama usko pitää voimassa lain, joka on rakkaus ja jossa kaikki ikuisen lain käskyt ovat tallella.

      • fgdefv

        Sana "loppu" on käsikirjoituksessa "telos", mikä tarkoittaa lopputulosta, päämäärää, ennen pitkää, päätepistettä tai loppua. Kun lukee koko luvun kokonaan, niin asiayhteys kertoo, että Kristus on lain päämäärä. Kristus on Messias profetoiden täyttymys. Suomalainen Raamattu on kääntänyt tämän jakeen väärin noudattaakseen luterilaista antinomismin harhaoppia. Raamattu ei opeta Kristuksen lopettaneen lakia, vaan olleen lain Messias profetoiden täyttymys. Jeesuksen sanojen mukaan, Kristuksen laki on Mooseksen laki.

      • fgdefv kirjoitti:

        Aamen. Kristus on lain päämäärä, ei suinkaan lain loppu. Miten Kristus voisi olla lain loppu, kun Kristus opetti, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?

        Hienoa että täällä on muitakin antinomismin vastustajia, omat voimat välillä käyvät vähiin.

    • LähettiläsA

      Enkeli kulki Jeesuksen edellä ja häneen asti kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet.
      Jeesuksen täytetty työ loi uuden ajan ja vanha aika jäi taakse. Jeesus on kertakaikkinen Uhri, eikä uhrauksia ja laintekoja enää tarvita. Kymmenen käskyn edessä ihminen joutuu näkemään oman syntisyytensä ja joka näkee kykenemättömyytensä ja syntisyytensä HUUTAA HERRAA AVUKSI ja näin tunnustaa, että omalla voimalla hän ei voi itseään pelastaa.
      Matteus 11
      1 Ja kun Jeesus oli antanut kahdelletoista opetuslapselleen kaikki nämä käskyt, niin hän lähti sieltä opettamaan ja saarnaamaan heidän kaupunkeihinsa.
      2 Mutta kun Johannes vankilassa ollessaan kuuli Kristuksen teot, lähetti hän opetuslapsiansa
      3 sanomaan hänelle: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"
      4 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
      5 sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia.
      6 Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."
      7 Kun he olivat menneet, rupesi Jeesus puhumaan kansalle Johanneksesta: "Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?
      8 Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.
      9 Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta.
      10 Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'.
      11 Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.
      12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
      13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;

      • Samaatarkoitetaan

        Laki ei ennusta mitään. Siksi se on väärin käännetty tässä. Mooseksen kirjoitukset, TOORA, ennusti toisen Profeetan tulemisen, ja sanoi että sitä Profeettaa tulee kuunnella!

        Kymmenen käskyä eivät katoa, koska ne ovat vielä taivaassakin liiton arkissa.

        Tooran tehtävä oli täytetty kun Jeesus tuli.

      • unug
        Samaatarkoitetaan kirjoitti:

        Laki ei ennusta mitään. Siksi se on väärin käännetty tässä. Mooseksen kirjoitukset, TOORA, ennusti toisen Profeetan tulemisen, ja sanoi että sitä Profeettaa tulee kuunnella!

        Kymmenen käskyä eivät katoa, koska ne ovat vielä taivaassakin liiton arkissa.

        Tooran tehtävä oli täytetty kun Jeesus tuli.

        Jeesus sanoi nimenomaan, ettei laki kumoudu. Jeesuksen tuli toteuttamaan lakia, mikä tarkoittaa tottelemaan lakia. Jeesus nimenomaan sanoin, älkää luulkaa, että laki muuttuu mihinkään.

        Sanoit, ettei laki ennusta mitään. Miten väärin kirjoitat. Laki ennusti Messiaasta, joka on Mooseksen kaltainen profeetta. Messias ei ollut toisenlainen, jolla olisi ollut uusi laki, vaan Messiaalla oli omana lakina Mooseksen laki.

      • Samaatarkoitetaan kirjoitti:

        Laki ei ennusta mitään. Siksi se on väärin käännetty tässä. Mooseksen kirjoitukset, TOORA, ennusti toisen Profeetan tulemisen, ja sanoi että sitä Profeettaa tulee kuunnella!

        Kymmenen käskyä eivät katoa, koska ne ovat vielä taivaassakin liiton arkissa.

        Tooran tehtävä oli täytetty kun Jeesus tuli.

        >> Kymmenen käskyä eivät katoa, koska ne ovat vielä taivaassakin liiton arkissa. <<

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että käskyt, jotka olivat arkin sisällä eivät katoa, mutta arkin sivulle laitettu laki kumotaan? Jos näin olisi, rakkauden kaksoiskäsky olisi myös kumottu, sillä se oli arkin sivulla.

      • >> 13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; <<

        Tarkoittaako tämä, että laki ja profeetat olivat voimassa vain Johannekseen asti? Sama jae Luukkaan evankeliumissa jatkuu näin:

        16:16: Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
        16:17: Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

        Luukkaan evankeliumin kertomuksessa Jeesus painottaa tässä yhteydessä, että laista ei katoa pieninkään piirto, kuten hän oli opettanut jo vuorisaarnassaan. Että laki ja profeetat ovat Johannekseen ei siis tarkoita, että laki oli voimassa vain Johannekseen asti. Laki on voimassa kunnes taivas ja maa katoavat.

      • Raamatun_mukaan
        Kristitty.net kirjoitti:

        >> 13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; <<

        Tarkoittaako tämä, että laki ja profeetat olivat voimassa vain Johannekseen asti? Sama jae Luukkaan evankeliumissa jatkuu näin:

        16:16: Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
        16:17: Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

        Luukkaan evankeliumin kertomuksessa Jeesus painottaa tässä yhteydessä, että laista ei katoa pieninkään piirto, kuten hän oli opettanut jo vuorisaarnassaan. Että laki ja profeetat ovat Johannekseen ei siis tarkoita, että laki oli voimassa vain Johannekseen asti. Laki on voimassa kunnes taivas ja maa katoavat.

        Luukkaan evankeliumi ei kerro kaikkea, mitä Jeesus kertoi tässä kohtaa. Jeesus puhui nimenomaan laissa olevista Messias profetioista ja myös Malakian kirjassa olevasta profetiasta, että Jumala lähettää Elian. Laki oli siis näiden asioiden ennustusta, mikä täyttyi Jeesuksen ja Elian tultua Johannes Kastaja nimisenä miehenä.

        Mt 11:12 Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. 13 Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, 14 ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla.

      • Raamatun_mukaan kirjoitti:

        Olkoon niin, mutta missään kohtaa ei sanota, että laki oli voimassa vain Johannekseen asti. Sitä paitsi jos laki oli voimassa vain Johannekseen asti, misti Jeesus noudatti lakia ristinkuolemaansa asti?

    • antilate

      Kristitty.net, sinä olet satoja kertoja esittänyt samat sielunvihollisen valheet täällä. Etkö tosiaan osaa muuta kuin valehdella???
      Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

      • Sanotaanko tässä, että saamme rikkoa Jumalan pyhää lakia ja tehdä syntiä?

      • hjmh
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sanotaanko tässä, että saamme rikkoa Jumalan pyhää lakia ja tehdä syntiä?

        Laissa sanotaan, älä pilkkaa Pyhää Henkeä. Tätä käskyä sinä et noudata.

      • hjmh kirjoitti:

        Miten minä olen pilkannut Pyhää Henkeä? Siten, että en usko sinua?

    • Nimimerkki hjmh:

      >> Minä todistan rehellisesti, että Pyhä Henki on pyytänyt minua ilmoittamaan sinulle tuomion. Tuomio on täsmälleen Raamatun Sana mukainen ja sisältää asianmukaiset viittaukset Raamattuun. Olen täysin varma, että sinä vielä palat tulisessa järvessä.

      KUULE TAI OLE KUULEMATTA !!! <<

      Onko wewewewewewewewewe nyt jhmh? Todellakaan ei ole Pyhältä Hengeltä tämä ilmoitus, vaan pahalta hengeltä. Säälittävää ja surullista, ei ole uskovan tehtävä jaella kadotustuomioita.

      "Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan." (Lk. 6:37)

      Mitä osaa "älkää kadotustuomiota lausko" hjmh alias wewewewewewewe ei ymmärrä?

      Tämä kadotustuomioita jakeleva surullinen nimimerkki pilkkaa itse Pyhää Henkeä väittäessään Pyhän Hengen jakelevan kadotustuomioita. Häpeä! KUULE TAI OLE KUULEMATTA!

      • hjmh

        Sinä Kristitty.net olet eksyttäjä. Et maininnut olennaista Raamatusta. Raamattu opettaa, että kadotustuomio tulee julistaa toisella, jos Pyhä Henki sellaista käskee.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Mt 16:17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

        Mitäs nyt sanot? Raamatussa on selvä opetus, että Pyhä Henki voi käskeä palvelijaansa kieltämään toiselta syntien anteeksiannon. Oliko niin, että apostolit tuomittiin kadotukseen, kun kielsivät syntien anteeksiannon toiselta Pyhä Hengen käskystä? Ei tuomittu, vaan apostolit pääsivät taivaaseen ja ne, jotka kuulivat apostoleilta kiellon syntien anteeksisaamisesta, he kaikki ovat helvetin tulessa, minne sinäkin Kristitty.net menet.

        Olet Kristitty.net siis Pyhän Hengen vastustaja. Sinä Kristitty.net olet susi lampaiden vaatteissa.

        Mt 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. 31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

      • hjmh kirjoitti:

        Sinä Kristitty.net olet eksyttäjä. Et maininnut olennaista Raamatusta. Raamattu opettaa, että kadotustuomio tulee julistaa toisella, jos Pyhä Henki sellaista käskee.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Mt 16:17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

        Mitäs nyt sanot? Raamatussa on selvä opetus, että Pyhä Henki voi käskeä palvelijaansa kieltämään toiselta syntien anteeksiannon. Oliko niin, että apostolit tuomittiin kadotukseen, kun kielsivät syntien anteeksiannon toiselta Pyhä Hengen käskystä? Ei tuomittu, vaan apostolit pääsivät taivaaseen ja ne, jotka kuulivat apostoleilta kiellon syntien anteeksisaamisesta, he kaikki ovat helvetin tulessa, minne sinäkin Kristitty.net menet.

        Olet Kristitty.net siis Pyhän Hengen vastustaja. Sinä Kristitty.net olet susi lampaiden vaatteissa.

        Mt 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. 31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

        Mitä osaa "älkää kadotustuomiota lausko" sinä et ymmärrä? Lausut kadotustuomion jokaiselle, joka vastustaa sinua. Kertoo paljon sinusta. Sinussa ei toimi Pyhä Henki, joka on varsin selvää jokaiselle. Oletan, että olet wewewewewewewewe. Miten saviseutulainen pilkkasi Pyhää Henkeä? Mikä oli hänen syntinsä? Kun sinä aikanaan tuomitsit minut kadotukseen, se johtui siitä, että minä sanoin yksinkertaisesti, että en usko sinua. Jokainen, joka siis ei usko sinua, on matkalla kadotukseen. Sinä teet siis itsesi Jumalaksi. Hanki joku muu harrastus, kukaan ei usko sinua, kukaan ei ota sinua vakavasti. Ja mitä tarkoittaa "KUULE TAI OLE KUULEMATTA"? Jos joku on tuomittu ikuiseen kadotukseen, eihän hän voi enää mitään kuulla. Hän on kadotuksen lapsi. Pyhä Henki ei toimi niin kuin sinä toimit, että lonkalta jakelee kadotustuomioita oikealle ja vasemmalle. Pyhä Henki ohjaa, opastaa, varoittaa ja kehoittaa. Jos sinussa olisi Pyhä Henki, sinä osoittaisit kirjoituksista miten kukin on erehtynyt ja opastaisit heitä oikealla tielle. Toimintasi on naurettavaa.

        Jos sinussa on Pyhä Henki, tehdään niin kuin Danielin kirjassa, kerro minulle uni jonka näin ja sen selitys, niin minä uskon sinua. Näin voimme todeta, onko sinussa Pyhä Henki vai ei.

        Sinä tivaat ihmettä, kuten tivasi kirjanoppineet Jeesukselta. Jeesus vastasi, että tämä sukupolvi on paha ja sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonan merkki.

        Sillä ei ole merkitystä, uskotko sinä Kristitty.net oikeaa profeettaan vai ei. Sillä on merkitystä, että sinä Kristitty.net olet kadotuksen lapsi ja sinusta on tullut varoittava esimerkki. Olet tehnyt kuoleman syntiä. Olet myös Jumalan vihollinen ja Pyhän Hengen vastustaja.

        Olen lukenut sellaista, että sinä Kristitty.net olet julistanut toiselle kadotustuomion käyttämällä tahallaan väärin Pyhän Hengen nimeä, minkä myöhemmin tunnustit olevan pelkää sarkasmia. Israelin Jumala ei ole sarkasmin Jumala. Tätä sinä et ymmärrä, koska Kristitty.net sinä et ole Jumalasta.

        Voin kertoa sinulle, että se joka käyttää Pyhän Hengen nimeä tahallaan petollisella tavalla, kuten sinä Kristtý.net olet tehnyt, ei saa tekoaan anteeksi ja hänet tuomitaan tuliseen järveen.

        Tässä on Raamatusta paikka, joka sopii sinunlaiseen juutalaiseen, joka väittää olevansa juutalainen, mutta ei ole.

        Ilm 3:9:Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni.

        Viimeisenä päivänä sinut Kristitty.net laitetaan enkelien toimesta polvilleen ja saat kuulla tuomion. Sen jälkeen enkelit heittävät sinut tuliseen järveen. Tämä on se vahvistus, jonka saat minusta.

        Ei tule unta ja sen selitystä, joten et toimi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kuitti sille. Eiköhän jokaiselle ole selvää, että sinä olet väärä profeetta ja itse pilkkaat Pyhää Henkeä. Miksi vaihdot nikkisi, oliko wewewewewewewewe liian hankala?

        Ja minun kuolemansynti on mikä? Että en usko sinua? LOL!

        >> Voin kertoa sinulle, että se joka käyttää Pyhän Hengen nimeä tahallaan petollisella tavalla, kuten sinä Kristtý.net olet tehnyt, ei saa tekoaan anteeksi ja hänet tuomitaan tuliseen järveen. <<

        Lausuit juuri itse itsellesi tuomion. Saatko jotakin tyydytystä siitä, että tuomitset toisia kadotukseen?

        Vielä kysyn sinulta, mikä oli saviseutulaisen kadotukseen vievä synti?

      • hjmh
        Kristitty.net kirjoitti:

        Ei tule unta ja sen selitystä, joten et toimi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kuitti sille. Eiköhän jokaiselle ole selvää, että sinä olet väärä profeetta ja itse pilkkaat Pyhää Henkeä. Miksi vaihdot nikkisi, oliko wewewewewewewewe liian hankala?

        Sinä olet röyhkeä Pyhä Hengen pilkkaaja. Sinun kanssasi en enempää väittele.

        KUULE TAI OLE KUULEMATTA

      • viisas.mies
        Kristitty.net kirjoitti:

        Ei tule unta ja sen selitystä, joten et toimi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kuitti sille. Eiköhän jokaiselle ole selvää, että sinä olet väärä profeetta ja itse pilkkaat Pyhää Henkeä. Miksi vaihdot nikkisi, oliko wewewewewewewewe liian hankala?

        Teit tällaisen johtpääksen: "Ei tule unta ja sen selitystä, joten et toimi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kuitti sille."

        Olet yhtä lapsellinen kuin sellainen ateisti, joka rukoilee Jumalalle:
        "Anna takapihalle ilmestyä omenapuu, niin uskon sinuun."

        Sitten hän vilkaisee takapihalle, johon ei ilmestynyt yhtään uutta puuta ja sanoo:
        "Noniin, eipä sitä Jumala ollut. Kuitti sille".

        Lopputulos on, että Jumala on edelleen olemassa ja ateisti kuolee synteihinsä. Ja minä menen nyt katsomaa uutiset televisiosta.

      • viisas.mies kirjoitti:

        Hjmh esiintyy täällä suurena profeettana, jos Pyhä Henki ilmoittaa hänelle ketkä kaikki joutuvat kadotukseen, varmasti ei olisi mikään ihme Pyhän Hengen ilmoittaa hänelle myös uni ja sen selitys.

      • olen.ymmärtänyt.asian
        Kristitty.net kirjoitti:

        Hjmh esiintyy täällä suurena profeettana, jos Pyhä Henki ilmoittaa hänelle ketkä kaikki joutuvat kadotukseen, varmasti ei olisi mikään ihme Pyhän Hengen ilmoittaa hänelle myös uni ja sen selitys.

        Se on selvä asia, että Pyhän Hengen nimeä sarkasmissa käyttäneet joutuvat kadotukseen. Olen ymmärtänyt, että sinä olet sellaista tehnyt ja joudut Aaronin poikien kanssa samaan Gehenaan.

      • olen.ymmärtänyt.asian kirjoitti:

        Se on selvä asia, että Pyhän Hengen nimeä sarkasmissa käyttäneet joutuvat kadotukseen. Olen ymmärtänyt, että sinä olet sellaista tehnyt ja joudut Aaronin poikien kanssa samaan Gehenaan.

        Iloitsetko sinä siitä, että minä joudun kadotukseen?

    • Sanansuojassa

      Kol. 4:
      5 Vaelluksessanne olkaa viisaat ulkopuolella olevia kohtaan, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä.
      6 Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.

      Luuk. 6:
      36 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
      37 Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
      38 Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

      Olipa jotenkin tekstit menneet jo ohi tuon aloituksen aiheen? Jokaisen, joka on Kristuksessa, tulee muistaa nämäkin ohjeet. Meillä kaikilla on sama Jumala, joka meistä huolehtii. Tuomiovaltaa meille ei ole annettu, joten kirjoittajat voinevat palata alkuperäiseen aiheeseen.

      • hjmh

        Pyhällä Hengellä on tuomiovalta. Jokainen väärä sana, minkä kirjoittaa Suomi24 on kirjoittajaan vastaa viimeisellä tuomiolla. Suomi24 ei ole Herralle otollinen keskustelufoorumi. Täällä moni on vetänyt päälleen kadotustuomion parilla turhalla sanalla.

        Mt 12:36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

        Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Jh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

      • puhusuoraan

        Oletteko kuulleet profeetasta joka ei käytä omaa nimeään, vaan piiloutuu nimimerkin taakse? Tekikö Elia niin? Tekikö Pietari niin? Tekikö Paavali niin?

        Kaikki profeetat jotka julistivat Jumalan tuomioita, tekivät sen julkisesti!
        Poikkeuksena lienee hjmh joka on niin innokas kadotustuomioiden jakaja, että hän lienee ostanut niitä niputtain halvalla Hennes Ja Mauritsin Huutokaupasta (Lyhennys: HJMH)

        Ei ole Jumalan tyyli käyttää nimimerkkiä. Hän puhuu avoimesti!

      • joo.tiedän.monta
        puhusuoraan kirjoitti:

        Joo olen esim. lukenut sellaisesta Raamatusta. Esim. Malakia oli sellainen. Kukaan ei tiedä kuka hän oli ja eikä hän varmaan tiennyt kenet tuomitsi tuhoon.

        Sefanja taisi olla myös sellainen, kun nimi merkitsee kätketty Jumala. Elia taisi lähettää myös kirjeitä, niin ettei ollut kasvokkain tekemisissä tuomitun kanssa. Voi olla etteivät tunteneet edes toisiaan tai tuomittu olisi koskaan kuullut Eliasta ennen sitä.

        Niminmerkki lienee Jumalan päätös ja silloin se on hyvä ja edellä huomioon otetun silloin tällöin käytetty tapa.

      • puhusuoraan

        Kun Malakia puhui, ihmiset näkivät hänet. Kun Elia kirjoitti, kirje oli Elialta.
        Sefanja oli Sefanja nimeltään. Sef,1:1." Herran sana, joka tuli Sefanjalle, Kuusin pojalle, joka oli Gedaljan poika, joka Amarjan poika, joka Hiskian poika, Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä. "

        hjmh piilottelee nimimerkin takana ja lähettää muka Jumalalta tuomioita! Häpeä röyhkeyttäsi!

        Malakian profetia on kirja, eikä häneltä ole muuta toimintaa tiedossa. Yleinen käsitys on, ettei kukaan tiedä hänestä mitään ja moni arvelee, että kyseessä oli tarkoituksella nimimerkki. Kun Elia kirjoitti kirjeen nimi oli Elia ja vuonna 2018 profeetan nimi voi olla sitten mikä tahansa.

        Minun mielestä Jumala voi käskeä jakaa profetian nimimerkillä netissä. Ehkä sinä et huomaa sitä, että se voi olla hyvinkin viisasta. Jumalan profeetat on aina haluttu tappaa. Nyt ei puukko ylety profeettaan. En olisi niin varma, mitä kukin tekee, kun palstaa lukee. Unitaari on tehnyt Kristitty.netistäkin rikosilmoituksen poliisille.

      • puhusuoraan

        Kerro nyt ketkä ovat sanoneet Malakiaa nimimerkiksi! Kuinka yleinen käsitys on että tiedämme jotain Obadjasta, Sefanjasta, Naahumista? Onko meillä historiallista todistusaineistoa Aabrahamista, Iisakista, tai Jaakobista?

        hjmh ei ole mikään muu kuin luulottelija jota ei kannata ottaa vakavasti. Jos hän on profeetta, esiintyköön rohkeasti niinkuin profeetat ovat aina tehneet! Ei hän edes tiedä missä maassa tätä kirjoitan. saatikka sitten kuka kunkin nimimerkin takana on!

        Henkilön tunteminen tai näkeminen ei ole välttämätön tieto. Malakia on juuri sellainen profeetta, joka ei esiintynyt omilla kasvoillaan. Monet teologian tutkijat ovat arvelleet, että Malakia tarkoittaa vain sanansaattajaa, eikä olisi profetian kirjoittajan nimi. Profetia arvioidaan annetun sanoman sisällön perusteella ei pärstäkertoimen perusteella. Tee sinäkin niin.

        Tsekkasin edeltä keskustelut liittyen mjmh:n. Viestit on perusteltu hyvin. Tuomiot perustuvat tuomitun omiin sanoihin ja Raamatussa niistä määrättyihin seurauksiin. En löytänyt niistä virhettä. En yhdy sinun mielipiteeseesi, että hän on vain luulottelija. Minun mielestä sinä olet vain luulottelija, joka arvostelee ilman, että osoittaa kantansa oikeaksi Raamatusta. Tuollainen ylpeys voi mennä farisealaiseksi pilkaksi ja pahimmillaan Pyhä Hengen pilkkaamiseksi.

        Et sinä näitä asioita tiedä. Oletko sinä tämä Kristitty.net?

    • Sanansuojassa

      Mistä kohtaa sinä tuon olet ottanut, että Pyhä Henki olisi tuomitsija?

      Alussa oli Sana ja Sana oli Jumala ja Hän tuli itse lihaksi tänne maan päälle meidät vapahtamaan. Varmasti on syntejä, joiden ylle armo ei riitä, kuten Pyhän Hengen pilkkaaminen, mutta kyllä Jumala on myös armahtavainen, jos joku tietämättömyyttään täällä sanoo muutaman väärän sanan. Jeesus on kuitenkin armollinen ja näkee ihmisten sydämiin ja Hän vetää jokaista parannukseen.

      Eiväthän kaikki voi olla kasvussaan samassa, vaan jokainen kasvaa omaan tahtiinsa Sanan tuntemisessa, toiset vain eivät tosiaan koskaan suostu kasvamaan, vaan jäävät pilkkaajiksi, ikävä kyllä. Mutta on varmasti heitäkin, joita on opetettu väärin ja he ovat siitä syystä lähteneet kasvamaan kieroon, niin onhan heillä mahdollisuus oikaisuun.

      Paljon erikoisia kirjoituksia on tässäkin ketjussa. Jotkut eivät tunne Jeesusta kuin osittain, mutta silti on erittäin tiukat luulot asioita. On hyvä, että keskustelu jatkuu, mutta asiallisella linjalla.

      • saviseutulainen

        ...

        Jos tahdot säilyttää evankeliumin totuuden väärentämättömänä, niin on hyvin tärkeätä, ettet luule Jumalan armon olevan riippuvaisen sinun hurskautesi ja voimasi eri asteista, sillä silloin olet jo hairahtunut pois uskosta. Jos luulemme armon riippuvan meidän pyhityksemme suuruudesta, niin meillä on toinen perustus uskoon, kuin »mikä pantu on». Mutta koska armon saanti ei riipu eri pyhitysasteista, niin evankelistat aivan oikein esittävät evankeliumeissaan heikoimpien opetuslasten armahtamisen esimerkkinä Kristuksen rakkaudesta.

        Siitä ymmärrät, mitä meidän on näistä esimerkeistä opittava. Ei suinkaan, ettei synti mitään merkitsisi, ei, että meidän tulisi omistaa opetuslasten heikkoudet, eikä liioin, että jokainen, joka on heidän kaltaisensa heikkouksiin nähden, on kristitty, vaan että, kuten tässä näemme, Kristuksen armo, heikkouksistamme huolimatta, on suuri ja järkkymätön.

        Sinun on opittava heikon uskosi vahvistukseksi ymmärtämään Kristuksen sovituksen ja syntien anteeksiantamisen suuruus. Silloin tämä vahvistunut uskosi lisää sinussa rakkautta ja voimaa kaikkeen hyvään. Saat silloin kokea, että Kristuksen rakkaus vaatii sinua, jos olet elävä jäsen hänessä.

        Mutta jos Kristuksen rakkaus sinussa vaikuttaa päinvastoin leväperäisyyttä syntiin nähden, niin todistaa se, että olet kuollut. Tämä on yhtä varmaa kuin se,, että hedelmäpuun rungossa elävä oksa saa rungosta auringon vaikutuksesta yhä runsaammin nesteitä ja tekee hedelmiä, kun sitä vastoin se oksa, joka ei ole elävässä yhteydessä runkoon, saman auringon vaikutuksesta kuivettuu.

        Sinun armosi turviin, Jeesus, kätkeydyn. Sinne peitän kaiken syntini ja viheliäisyyteni. Lähetä Pyhä Henkesi sieluuni minua lohduttamaan, varoittamaan ja opastamaan totuuden tiellä. Amen.

        ( C.O.Rosenius )

    • Sanansuojassa

      Tuo Roseniuksen kaunosieluinen kirjoitustyyli on hieno, mutta kyllä Herra silti meiltäkin vaatii lojaaliutta Sanaansa kohtaan, eikä pelkästään sitä ristinjuurelle jäämistä. Meidän tulee kasvaa uskossamme täysi-ikäisiksi ja käsittää, että uskova saa kasvaa ristinjuureltakin armonkin alta sinne vapauteen.
      Hienoa tekstiä sinänsä, silloin kun langennut kaipaa lohdutusta ja Herran läheisyyttä ja anteeksi antamusta. Kuitenkin meidän tulee kasvaa uskossamme aikuisiksi ja siihen myös Sana ja ne 10 käskyäkin "käskevät".

    • kuinkajulistat

      Miksi te ette julista pelastajasta, ainoasta pelastajasta?

    • aikansalakioli

      Mooseksen laki oli siihen aikaan tarkoitettu. Ei Jumala tarkoittanut sitä lakia pysyväksi.

      Orjuutta ja orjan tappamista ja tyttären orjaksi myymistä .. se laki on ollut ja mennyt iäksi pois!

      Jeesus ei hyväksy orjuutta, Jeesus ei hyväksy tyttären myymistä orjaksi, eikä orjan pieksämistä, niin että orja kuolee ..

      Jos joku sanoo, että Jeesus hyväksyy nuo, niin hän on pahasti harhaoppinen!!!!

    • Sanansuojassa

      Eihän Jumala palaa enää vanhaan liittoon, jonka Hän itse jo kumosi. Jeesuksen veren myötä olemme uudessa liitossa, jossa Hän kehoittaakin Sanan kautta, että emme saa antaa uudelleen sitoa itseämme orjuuden ikeeseen.

      Samoin kuin Paavali oli Sauluksena tiukan kurin alla tekemässä "pahaa", niin samoin meille on tultava sama ymmärrys Jeesuksen tahtoon, kuin Saulukselle annettiin, kun Hän sai syntyä uudeksi Jeesuksen kohtaamisen myötä ja sai uudeksi nimekseen, Paavali nimen.

      Jeesushan kysyi Saulukselta, miksi vainoat minua? Miksi kukaan meistä haluaisi jäädä sellaiseen orjuuteen, kuin näkee kaikissa ketjuissa ihmisten jääneen, ettei ymmärretä Paavalia oikein? Vaan jäädään tuomarien paikalle, vaikka olemme toisten palvelijoita, joiden tulisi viedä evankeliumia eteenpäin, että ihmiset saisivat vapauden.

      Luuk. 4:
      17 Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna:
      18 "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,
      19 saarnaamaan Herran otollista vuotta".
      20 Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt.
      21 Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen".

      Ja näin lupasi myöskin jo Jesaja 49:
      7 Näin sanoo Herra, Israelin lunastaja, hänen Pyhänsä, syvästi halveksitulle, kansan inhoamalle, valtiaitten orjalle: Kuninkaat näkevät sen ja nousevat seisomaan, ruhtinaat näkevät ja kumartuvat maahan Herran tähden, joka on uskollinen, Israelin Pyhän tähden, joka on sinut valinnut.
      8 Näin sanoo Herra: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut; minä olen valmistanut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, kohottamaan ennalleen maan, jakamaan hävitetyt perintöosat,
      9 sanomaan vangituille: "Käykää ulos!" ja pimeässä oleville: "Tulkaa esiin!" Teiden varsilta he löytävät laitumen, kaikki kalliokukkulat ovat heillä laidunpaikkoina.
      10 Ei heidän tule nälkä eikä jano, ei hietikon helle eikä aurinko satu heihin, sillä heidän armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät vesilähteille.

    • Anonyymi

      Kyllä on tosiaan uskon opin alkeissa porukka kii.

      Maitoruokaa vain tarvitsevat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe