8 KÄSKY

Miten te uskottomuuspalstan selaajat suhtaudutte siihen klassiseen Vanhan testamentin käskyyn, jossa sanotaan, että ei saa himoita toisen aviopuolisoa ...eikä mitään, mikä on hänen omaansa. Itselleni siitä aiheutuu omantunnontuskia ja mietin tätä käskyä varsinkin, kun olen itsekin ollut ihastunut varattuun. Kirkon aviolittomoraaliin kuuluu uskottomuuden ehdoton torjuminen. Se ei ole sallittua, mutta kun asia iskee kohdalle, niin silloin käskynkin voima ja valta on heikoilla. Luultavimmin kuitenkin sieltä Raamatusta tämä pettämisajatus on lähtöisin. Pettäjällä ei ole toimissaan mukana käskyn noudattamisen tuoma hyvä omatunto. Miten selität omantunnon toiminnan pettämisessä, pettäjä vai puuttuko sinulta ihmissuhdetaitoja, herkkyyttä, toisen kunnioitusta?
1389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voisi tietysti kysyä, onko tärkeämpää tuntea omantunnontuskia puolison edessä vai käskyn rikkomisesta. Ehkä käskyyn kuitenkin sisältyy se viisaus, että pitää arvostaa toisten omaisuutta, vaikka se tekeekin myös puolisosta hieman tavaraan viittaavan. Monille ihmisille on nykyisin tärkeää olla haluttu ja tuntea olevansa seksuaalisesti tavoiteltu. Tämä on jotenkin uutta kirkon seksuaalikäsityksen kannalta. Mitä mieltä kirkon opetuksista? Vastatkoon ken voi ja uskaltaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko omaatuntoo kirjoitti:

Miten te uskottomuuspalstan selaajat suhtaudutte siihen klassiseen Vanhan testamentin käskyyn, jossa sanotaan, että ei saa himoita toisen aviopuolisoa ...eikä mitään, mikä on hänen omaansa. Itselleni siitä aiheutuu omantunnontuskia ja mietin tätä käskyä varsinkin, kun olen itsekin ollut ihastunut varattuun. Kirkon aviolittomoraaliin kuuluu uskottomuuden ehdoton torjuminen. Se ei ole sallittua, mutta kun asia iskee kohdalle, niin silloin käskynkin voima ja valta on heikoilla. Luultavimmin kuitenkin sieltä Raamatusta tämä pettämisajatus on lähtöisin. Pettäjällä ei ole toimissaan mukana käskyn noudattamisen tuoma hyvä omatunto. Miten selität omantunnon toiminnan pettämisessä, pettäjä vai puuttuko sinulta ihmissuhdetaitoja, herkkyyttä, toisen kunnioitusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu