Terroristit tietolähteenä suomalaisille

MTV3 uutisoi: Tarkkailujärjestö: "Syyrian joukot hallitsevat kymmenesosaa Itä-Ghoutasta.

Syyrian hallituksen joukot etenivät lauantaina Itä-Ghoutassa kiivaiden pommitusten tukemina. Hallituksen joukot tukijoineen ovat edenneet tasaisesti jo torstaista saakka.

Kapinallisten mukaan hallituksen joukot käyttävät edetessään poltetun maan taktiikkaa ja tuhoavat kaiken.

Hallituksen joukkojen edetessä kymmenettuhannet siviilit ovat odottaneet turhaan ruokaa ja hätäaputarvikkeita piiritetyillä kapinallisalueilla."

Tästähän saattaa saada sen kuvan, että hallituksen joukot ovat pahiksia ja natosidonnaisuuksia omaavat kapinalliset olisivat hyviksiä.
7141
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

luulla että nikkiä "upseerisimies" käyttävä typerys olisi jotakin muuta kuin tiltu, mutta tekstihän kumoaa moisen.

Nato ei edelleenkään toimi Syyriassa tiltujen valeista huolimatta.

1Äänestä
  • Nato toimii Brysselistä, käsin.

    Äänestä

Terroristien ainoa toivo on ihmiskilvet ja näin on ollut aina ja kaikkialla...surullista.

Äänestä
  • Natotrollien ainoa toivo on sensuuri Naton hirveyksien uutisonnissa Irakissa Jemenissä ja Syyriassa. Kerrotaan mieluimmin, että saudinaiset saavat käydä potkupallo-ottelissa, ajaa autoa ja mennä ruotuväkeen.

    Äänestä

Ei heidän kallojaan murskata, mutta hallituksen joukot ovat ottaneet jo neljänneksen Itä-Ghoutasta joten kauan ei ehdi media asiaa märehtimään.

Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Älähän sano ... Olympilaisten hengessä kleptokraatti ja despootti vetelevät ... ;-)

    http://www.kaleva.fi/jari/2018-02-25/#karuselli

    Syyrian tapahtumat liittyvät vahvasti arabikevääseen, ja siinä puolestaan oli Yhdysvalloilla näppinsä pelissä. Jenkkilän valtava aseteollisuus tarvitsee sotaa ja kaaosta menestyäkseen, siksi jenkit ovat aina viemässä demokratiaa maihin joissa sillä ei ole edellytyksiä toimia.

    Kuka tahansa puolueeton henkilö voi nähdä että USA:n toimet maailmanpolitiikassa ovat olleet vielä paljon pahempia kuin Venäjän. Ilman Irakin invaasiota koko ISIS-järjestöä ei todennäköisesti olisi syntynyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


upseerisimies kirjoitti:

MTV3 uutisoi: Tarkkailujärjestö: "Syyrian joukot hallitsevat kymmenesosaa Itä-Ghoutasta.

Syyrian hallituksen joukot etenivät lauantaina Itä-Ghoutassa kiivaiden pommitusten tukemina. Hallituksen joukot tukijoineen ovat edenneet tasaisesti jo torstaista saakka.

Kapinallisten mukaan hallituksen joukot käyttävät edetessään poltetun maan taktiikkaa ja tuhoavat kaiken.

Hallituksen joukkojen edetessä kymmenettuhannet siviilit ovat odottaneet turhaan ruokaa ja hätäaputarvikkeita piiritetyillä kapinallisalueilla."

Tästähän saattaa saada sen kuvan, että hallituksen joukot ovat pahiksia ja natosidonnaisuuksia omaavat kapinalliset olisivat hyviksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu