Olet nähnyt auringon joka nousee. Olet nähnyt myös kuun! Ja se aika, kuolema odottaa meitä kaikkia.
Itsemurhaaja, sinä tiedät koska lähdet?
19
642
Vastaukset
- KurjuudenKuningatar
Tällainen murhayritys! Yrität provosoida heikoissa elämänkantimissa olevia tekemään itsemurhan!
Jos joku harkitseekin itsemurhaa: älä tee.
Elämässä tulee kohdanneeksi todella pahojakin asioita, mutta niistä voi selviytyä, vaikkei tuolloin asiaa uskoisikaan. Olen itse aikoinaan muutamankin kerran yrittänyt itsemurhaa, harkinnut joskus, mutta aina kuitenkin selvinnyt.
Aikoinaan kävin läpi monta tulihelvettiä. Sisäinen tuska oli hirveä. Mutta ajattelin: "Olen Helvetissä, tuli on kova ja polttaa, mutta jossain on ovi täältä ulos. Kun en pysähdy vaan kuljen eteenpäin, jossain on tämänkin Helvetin pakko loppua."
Pääsin ulos, mutta arvet se tuska jätti. Toisilla elämä on helppoa, mutta usko vaan: suurimmalla osalla maailman ihmisistä, ei. Maailmassa ihmiset taistelevat elämästään:
- Ei ole ruokaa, ei ole vettä.
- Köyhyyttä. Ei ole rahaa riittävästi, jos ollenkaan. Monet istuvat kaduilla kerjäämässä. Ehkä moni heistä kävi aikoinaan töissä, mutta maailmassa on maita joiden eläkejärjestelmä ja sosiaaliturva ei ole kuin Suomessa. Toisilla Suomessa pyyhkii paremmin, toiset ovat jatkuvasti "pers'auki". Tässä köyhyydessä ja taistelussa on yritettävä selviytyä, laillisesti. Mietittävä omaa rahankäyttöään. Köyhyys kouluttaa ihmistä, suorastaan "ekonomiksi" asti! Meitä köyhiä on maailmassa miljardeja, Suomessa satojatuhansia. Kun näet kadulla kerjäläisen, edes hymyile hänelle ystävällisesti ja anna vaikka pieni ropo. Rikas on se, jolla on annettavaa.
-Jossain on sotaa: ihmisiä kuolee ja haavoittuu. Joiltain katkaistaan jalka, joltain puuttuu käsi tai silmä. Yhtäkkinen miinaan astuminen, muttei kuolemaa, vaan jäljelle jäävä kipu. Suomessa meillä on sentään hyvä sairaanhoito ja lääkkeet joka vaivaan. Kaikkialla maailmassa ei näin ole. Samaten puhdas vesi ja viemärihuolto. Ajatellaan tätä kun käymme wc:ssä ja lämpimässä suihkussa! Olen asunut ulkomailla huomattavasti huonommissakin olosuhteissa. Annan todella arvoa suomalaiselle vessalle, kylpyhuoneelle ja saunalle. Lämpöpattereille, tiiviille ikkunoille. Jääkaapille, jossa ruokaa.
- Joillain on pahoja sairauksia. Itselläni on niin monta sairautta ja tehtyä leikkaustakin, etten ole jaksanut aina laskea. Tällä hetkellä on kävelyvaikeuksia leikkauksen jälkeisen turvonneen polven takia. Tällaisia, vakavasti tai muutoin monisairaita ihmisiä on paljon, myös Suomessa. Kun itse päätyy sairaalasänkyyn, kannattaa kuunnella toisten potilaiden elämäntarinoita. Sitä ällistyy, mitä kaikkea jotkut ovat joutuneet kestämään. Tämä ei tietenkään vähennä omaa tuskaa, jota ei pidä vähätellä vain siksi, että "joku muu on kärsinyt enemmän". Jokaisen meidän kärsimyksemme on omamme ja se on aitoa kärsimystä, josta yritämme selviytyä.
- Suurin osa maailman ihmisistä on kokenut erilaista väkivaltaa: henkistä, fyysistä, seksuaalista tai hengellistäkin. Miljoonat naiset, lapset, monet miehetkin ovat kokeneet raiskatuksi tulemisen. Siitä toipuminen on oma helvettinsä joka voi kestää vuosia, vuosikymmeniäkin.
- Orjuudessa pitämisen. Orjuuttakin on monenlaista. On orjuutta, kun toinen ihminen hallitsee toisen ihmisen elämää niin, ettei tämä koe itseään vapaaksi. Tällaista, henkistä orjuutta esiintyy myös Suomessakin ja paljon. Myös prostituutio on omanlaisensa orjuus.
Joten: kun kaikista näistä selvität itsesi läpi elämän, olet todellakin oman elämäsi Asterix! Jokseenkin reippaasti kulkien, vaikka ontuenkin, heität murheitasi yli olkapääsi kuin muinaiset gallialaiset roomalaisia! Ja joskus voi tulla aika, että sinä itse voit tukea muitakin murheen lyömiä. Et ole enää vain ottava onnenkerjäläinen, vaan jo antava kurjuuden Kuningas / Kuningatar!
. - hki.m46
todennäkösesti tänään illalla arvon kummalla tavalla köysi vai glykooli
- Mooses-Pessi
Itsemurha kannattaa aina.
- hki.m46
varsinki kun on elämä umpikujassa jokapuolella seinä vastassa
- raskassydän
Voi sinua. Koita jaksaa, en muuta voi sanoa. Sanon tämän hyvällä. Elämä on rankkaa välillä ja toisille miltein aina. En tiedä, miten nämä kortit jaetaan, mutta oma elämäni on ollut raskas ja täynnä surua ja olen viimeeksi eilen itsekin miettinyt elämäni lopettamista. En kuitenkaan haluaisi läheisilleni tuottaa tuskaa, sillä tiedän, mitä läheisen menettäminen tuo tullessaan. Oletko hakenut ammatti-apua?Kannustaisin hakemaan, sillä olet arvokas ja toivon, ettet tee itsellesi pahaa. Päivä kerralaan, hetki kerrallaan. Ehkä tulee joku päivä sinulle hyvä hetki ja asiat rupeavat sujumaan. Tsemppiä sinulle:)
- hki.m46
ei ole enää voimia tehdä mitään muuta kun makaa ja katsoa telkkaria on toisinaan monta päivää ettei jaksa tehdä ruokaa eikä syödä olen vaan aivan loppu.
en tiedä mistä hakea apua eikä kyllä ole voimia siihenkään.
- määvain
Elämä on liian arvokasta että se päättyisi oman käden kautta ja oletteko ajatelleet mitä se tekee läheisille, mies ystäväni tappoi itsensä liki 5 vuotta sitten ja vieläkin mietin miksi?
- hki.46
kenelle läheiselle? asun yksin ja taistelen jokapäivä kivun kanssa. lääkärit ei ymmärrä että mua sattuu. kelan mielestä en ole sairas. kaikki on kuollu paitsi roidi joka kusettaa mua minkä kerkee. voimat vaan on loppu.
- AinutNeuvoKöyhälle
hki.46 kirjoitti:
kenelle läheiselle? asun yksin ja taistelen jokapäivä kivun kanssa. lääkärit ei ymmärrä että mua sattuu. kelan mielestä en ole sairas. kaikki on kuollu paitsi roidi joka kusettaa mua minkä kerkee. voimat vaan on loppu.
Rukoile Jumalalta johdatusta.
- hki.m46
sitä on kokeiltu huonolla menestyksellä vaimo sekos ja meni avioliitto ja perhe ja koti
- KirjallinenSuunnitelma
hki.m46 kirjoitti:
sitä on kokeiltu huonolla menestyksellä vaimo sekos ja meni avioliitto ja perhe ja koti
Ajattele tilannettasi uutena alkuna. Kaik on männy. On aika alkaa uusi elämänvaihe.
Kirjoita paperille itsellesi mitä kaikkea haluaisit tehdä (itsaria lukuunottamatta). Kaikki suurimmat haaveesikin. Sitten pohdi mahdollisuuksia toteuttaa niitä. Kirjoita ylös miten tähän tilanteeseen pääsisit.
Kirjallinen suunnitelma on hyvä. Siihen voit laittaa plussat ja miinukset, sekä suunnitelman kuinka toteuttaa ne.
Jos se mikä on ollut entistä, on kertakaikkiaan mennyt, nyt sinun tulee rakentaa elämäsi uuden suunnitelman varaan. Sitten on aika toimia! - hki.m46
sellaisen tein vuosi sitten äsken katselin ja vetilin loputkin (hyvät jutut yli)
silloin kun oikeesti sattuu ja taistelee kipua vastaan kokoajan on ne iloset asiat oikeesti vähissä
- meikäjätkä
Olen tuhansia kertoja kirjoittamalla päässyt eroon myös itsemurha-ajatuksista. Kirjoitin vain aluksi kuivamustekynällä. Kesäloman aikana kirjoituksia tuli kenkälaatikollinen.
Omaisteni, jopa muutaman ymmärtävän kaverin takia luovuin aina itsis-ajatuksista. Jos vähänkin on saumaa, etsi ihminen muita vaihtoehtoja kuin itsis.
Jos tulisi parantumaton sairaus, tietäisin helpoimman ja siisteimmän tavan lähteä omaehtoisesti. Kirjoittaisin jälkeenjääneille mieleen tulevat asiat ja perustelut.
Tänäänkin totesin itsekseni, että tuhannet ihmiset ovat pienemmistä syistä tappaneet itsensä kuin meikäjätkä. Tämä rumuuteni takia kun näen miten ihmiset säpsähtävät munt nähtyäin.- Yht78
Hittojako välität mitä muut sinusta ajattelevat! Mikä on ns rumaa? Kyllä se on se mitä ihmìnen ajattelee, mitkä ovat arvot, empatia ja rehtiys, jotka ovat kaunista. Rikkaus, ulkonäkö ym, on vain kuorta...kaikki ovat lopulta maata, osa luonnon kiertokulkua. Ruumispaidassa ei ole taskuja...
- melko.pihalla.kuljen
Yht78 kirjoitti:
Hittojako välität mitä muut sinusta ajattelevat! Mikä on ns rumaa? Kyllä se on se mitä ihmìnen ajattelee, mitkä ovat arvot, empatia ja rehtiys, jotka ovat kaunista. Rikkaus, ulkonäkö ym, on vain kuorta...kaikki ovat lopulta maata, osa luonnon kiertokulkua. Ruumispaidassa ei ole taskuja...
Se onkin hyvin lohdullista, että monet ihmiset näkevät ihmisen psyykentilan. Hyväksyvä katsekontakti syntyy. Tulee heti mukavampi olo.
Kun pitää itsensä kondiksessa, pitkäkin mase-suo loppuu. Joku hyvä juttu kuva-tai lehtimediasta saa mukavan vinkin.
Unet ovat nostaneet meikän pinnalle vuosi vuodelta. Kuikuilin unessa suuressa pelihallissa rahattomana.
Leijonan luolassa näkemäni Diamant tuli luokseni ja sanoi; tule ensi keskiviikkona tuonne keskipöytään, pöytä on varattu meille.
Alkasin fundsimaan että pitäisiköhän pelata joku rahapeli vaikka netissä.
- 12356
samoilla ajatuksilla mennään...
- 12356
millä kannattas rasvaa köysi? epäonnistunu yritys köysi ei kiristyny (matka ei riitä ovenkahvaan kiinni ja oven yli toiselle puolen)
- 12356
olen valmis minun sydän on rikottu ja nyt on aika ja kokeilen margariinia
- midnight90
Ensi syksynä täältä lähdetään niin että pauke kuuluu. Ensin kuitenkin lusitaan kesä pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2612894Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232244- 1271745
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.191648Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun981464Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71290Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e231150Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91043Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21023- 61998