Tästä uutisoitu Ruotsissa jo aikaisemmin, mutta tänään myös Metro-lehdessä HS:n toimittaja Laura 'hakkaa kellarissa kovalevyä vasaralla' Halmisen juttu aiheesta.
(Otsikko ei ole mielestäni onnistunut: "Pahoinpitelystä syytetty ei saanutkaan tuomiota". Ihan kuin syytteen tulisi aina johtaa langettavaan tuomioon. Tässä jutussa ongelmana se, että kahden lautamiehen muodostaman enemmistön perustelut vapauttavalle päätökselle olivat syvältä/kestämättömät, kaikkea muuta kuin Ruotsin lain mukaiset. Lain mukaisesti hyvin perusteltuna vapauttava päätös olisi ollut ok.. Nyt sellaisia perusteluita ei ilmeisesti ollut kun noin kummallisiin ja lain vastaisiin turvauduttiin.)
Solnan käräjäoikeudessa kaksi kolmesta lautamiehestä, etunimiltään Ebtisam/Hassan, (silloin vielä Keskustapuolueen jäseniä, nyttemmin erotettu puolueesta), perustelivat vapauttavaa päätöstään sillä, että mies on vaimoaan paremmasta perheestä, ja tämän takia naisen kertomaan ei ole luottamista, ja muutenkin naisilla tapana valehdella näistä asioista.
Mies oli syytteen mukaan repinyt vaimoaan hiuksista, hakannut tätä kengällä kasvoihin ja tuuppinut päin huonekaluja.
Epäilystä naisen kertomaa kohtaa näissä kahdessa lautamiehessä herätti myös se, että nainen ei itkenyt (oikeudessako?), ja se, että nainen ilmoitti pahoinpitelystä poliisille eikä miehensä perheelle sharia-lain hengessä, koska pari oli vihitty n. 7 v. sitten sharia-menoin.
Ebtisam oli jo v. 2006 esittänyt, että Ruotsin tulisi tehdä poikkeuksia maahanmuuttajien kohdalla esim. perinnönjakoa ja avioliittoa koskevissa tapauksissa. Lakeja tulisi mukauttaa muslimien käytäntöihin.
Ensin pöyristyi syyttäjä, joka on valittanut hovioikeuteen. Todisteita on tulkittu ruotsalaisten oikeusistuinten sääntöjen ja käytäntöjen vastaisesti, hän kommentoi.
Keskustan pj. Annie Lööf: "Hiuksia nostattavat perustelut ja sopimattomia arvoja. Sellaisilla ei ole sijaa puolueessamme."

Vastaukset 11
Vanhimmat
Njoo, vaparit tietysti sanovat ettei haittaa, koska muslimit eivät kuulu kirkkoon, mikä on hyvä asia.
No eivätpä tietenkään sano.
Vapaa-ajattelijain liitto on ottanut kantaa mm. sukuelinten silpomista ("ympärileikkaus") vastaan. Se ei kuulu valtionkirkkojen oppeihin.
Jopa silloinkin kun vaparit kritisoivat muslimeja, se ei sinulle kelpaa, vaan sinä vänkäät ihan päinvastaista.
Ei se sitten ole ihme ja kumma, että te kaipaatte vapareilta muidenkin uskontojen kuin kristinuskon kritiikkiä, kun se muiden uskontojen kritisoiminen menee aina totaalisesti ohi silmienne ja korvienne.
Tai unohtuu teiltä sekunnissa. Jokaista kristinuskoon ja evl. kirkkoon kohdistettua kritiikkiä, märehditte piiitkään ja hartaasti - niiden suhteen teillä on norsun muisti, mutta ei todellakaan norsun nahka, vaan kovin herkkä hipiä.
No meni kyllä nyt aika lailla ohi. Mutta olikin varmaan tarkoitettu jollekin toiselle. En hirveästi ole nähnyt kritiikkiä muita kuin lutikoita kohtaan, mikä on mielestäni puute. Kirkon kritisointia taas en märehdi. Mutta teillä on hiukan sellainen asenne, ettei muilla väliä kunhan kirkon väki vähenee.
Liiton lausunnothan kohdistuvat julkiseen valtaan. Yksinkertaistaen emme kritisoi seurakuntaa joka tunkee kouluun, vaan koulua joka päästää sen. Muut kuin evlut ja ort kirkko taas eivät ole niin paljon naimisissa valtion kanssa.
Islam-kritiikkiä pitäisi kyllä lisätä. Mutta sitä ei voi tehdä mitenkään triviaalisti vain laajentamalla nykyistä toiminta -- jäsenyys ei muslimille on sama kuin jäsenyys luterilaiselle, eikä eroakirkosta.fi:n vastinekaan toimisi samoin.
Tekijöitä tähänkin kaivataan. Liity mukaan, ellet jo ole jäsen.
Mielestäni näin jutun ensin jollain aivan oudolla otsikolla, "Vapautettiin joska syytetty oli hyvästä perheestä" tjsp.
Hovissahan tämä korjaantuu, mutta aika selvästi kertoo miten on kotoutuminen onnistunut. On kyllä sievästi mukana järjestelmän osana, peräti lautamies, mutta sitten kuitenkin uskonto on vahvempi arvo.
Sinänsä hyvä, että otetaan mukaan, sillä tavallahan nimenomaan voi sopeutua meidän tapoihimme toimia, mutta joskus se kyllä tapahtuu liian sinisilmäisesti. Mukana olemiseen pitäisi liittää myös vaatimus tiettyjen arvojen aivan todellisesta omaksumisesta.
Näinhän se tietysti on, pitäisi ottaa mukaan. Mutta toisaalta selittää että maan lakien mukaan on eläminen.
En oikein osaa asettua pakolaisen asemaan. Saat turvapaikan ja oikeuden harjoittaa omaa uskontoa, mutta sekään ei tunnu riittävän. Eikä synny ymmärrystä siitä, että ehkä maallistumisen ja hyvinvoinnin välillä onkin joku yhteys.
Ja tarinaa jatkuu: Toinen noista kohutuista lautamiehistä, mies, hyväksyy, että hänen uransa lautamiehenä on ohi. Toinen, nainen, taistelee paikastaan. Hän väittää, että raatimies on kirjoittanut tuomion perustelun väärin. Ei noin voi perusteluja kirjoittaa, "vaikka olisimme sanoneetkin sellaista", hän kommentoi.
Ja syyttää raatimiestä salaisesta agendasta, mustamaalamisesta , henkilöön käyvästä hyökkäyksestä, minkä raatimies kiistää jyrkästi.
Tämä naislautamies, (ei siis mieslautamies), ihmettelee myös, että kun tuomiolauselma oli kirjoitettu jo 2 vk ennen sen julkisuuteen tuloa, niin kummallista, että silloin vasta nousi kohu. ???
Tarkoittako hän, että oikeuden sisällä olisi pitänyt nostaa suuri haloo? Ehkä. Mikä lie raatimiehen työn kuva. Onko edes soveliasta, että hän alkaa opastaa lautamiehiä, että perustelunne ovat niin typeriä, että kohu tästä nousee. Joten mitäs jos muuttaisitte tuomion perusteluja.
Tärkeää joka tapauksessa, että tällainen tulee julki, ja kansalaiset saa tietää millaisia lautamiehiä maassa on.
Jos tämä olisi hoidettu sisäisesti, niin lautamiehet olisivat tietenkin kiistäneet kaiken.
(Jarla muuten juuri nyt Kallion kirjaston vieraana.)
Mahdotontahan tästä tietysti on sanoa jälkikäteen mitä kukin aivan tarkkaan ottaen on sanonut. Mutta en näe miten kohu olisi voinut syntyä mistään väärintulkinnasta, vaan takana on vakava juttu asenteessa.
Ei sillä etteikö kristittyjenkin pyhässä kirjassa lue "ennemmin tulee totella Jumalaa kuin keisaria" tjsp. Eivät onneksi noudata tuota yleensä enää.
Mutta varsinainen asia: onko tästä kuulunut myöhemmin mitään uutta?