Työsarka on - rahoitusta ei

Mulla on ollut pitkään sellainen tilanne, että teen tutkimustyötä, josta alan ammattilaiset ovat tietoisia ja tukevat sitä periaatteessa, mutta kuitenkaan en ole toistaiseksi onnistunut saamaan tutkimukselleni rahoitusta. Kuulun työvoimatoimistossa tukiryhmään, jolle teen selotuksia työnhakutilanteestani. Odotan parhaillaankin juuri päätöstä siitä, että saisinko rahoitusta järjestymään tutkimustyölle, jota teen. Olen saanut työmarkkinatukea jo aika monta vuotta. Tosin itselläni on aika rankka työhistoriakin takanani, lähes viisitoista vuotta virkavuosia. Pidän tilannettani hieman epäoikeudenmukaisena, koska joudun vastentahtoisesti olemaan työmarkkinatuella mm. siitä syytä, että rahoituksista päättävät tahot eivät paneudu riittävästi asioihin yhteiskunnan kannalta. Olen satsannut tukimukseeni jo niin paljon aikaa, että en tahdo jättää sitä kesken. Muuta alani työtä, jota kannattaisi harkita, ei ole tällä hetkellä tarjolla itselleni. Yhteiskunnallinen keskustelu työttömyydestä on tästä syystä ikävää kuunneltavaa, kun ei voi itse vaikuttaa päätöksiin riittävästi.
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitähän ajattelit tutkia?

Äänestä

Joidenkin esimerkiksi yliopiston laitoksissa toimivien henkilöiden mielestä ei ole niin merkityksellistä se, tuleeko tutkimusraha valtion työmarkkinatuesta vai jostain muualta. Yliopistot ovat muutenkin valtion rahoittamia laitoksia, joten siellä olevat henkilöt eivät aina ymmärrä tätä yksilön taistelua, jossa hän kamppailee mm. siitä, joutuuko kantamaan "työttömän" aseman kanssa tutkimustyötä koskevissa rahoitusvaikeuksissa. Tämä voi olla joissakin tapauksissa yliopistojen "yhteiskuntapolitiikkaakin". Yksilöiden oma arvontunne siitä, tekeekö hän arvokasta tutkimustyötä, ei korreloi rahoituslähteen kanssa. Pitäisi kysyä näiltä päättäjiltä, ollaanko menossa hyvään suuntaan? Toisaalta kuitenkin yliopistossa työskentelvät ovat itse aika kiinni erilaisissa arvostuksissa ja voi olla, että he eivät huomaa asioissa niiden oleellisia piirteitä. Ehkä raha ratkaisee liikaa, koska sen suhteen esiintyy niin paljon epäjohdonmukaista ajattelua.

Äänestä

Monelle on käynyt niin, kun ovat hommansa saaneet päätökseen joku toinen vie työn tulokset.
Rahaa ei tipu, kun et vaadi. Onko sopimukset kunnossa.Keskustele jonkun luottohenkilön kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päättäjien tiedossa kirjoitti:

Mulla on ollut pitkään sellainen tilanne, että teen tutkimustyötä, josta alan ammattilaiset ovat tietoisia ja tukevat sitä periaatteessa, mutta kuitenkaan en ole toistaiseksi onnistunut saamaan tutkimukselleni rahoitusta. Kuulun työvoimatoimistossa tukiryhmään, jolle teen selotuksia työnhakutilanteestani. Odotan parhaillaankin juuri päätöstä siitä, että saisinko rahoitusta järjestymään tutkimustyölle, jota teen. Olen saanut työmarkkinatukea jo aika monta vuotta. Tosin itselläni on aika rankka työhistoriakin takanani, lähes viisitoista vuotta virkavuosia. Pidän tilannettani hieman epäoikeudenmukaisena, koska joudun vastentahtoisesti olemaan työmarkkinatuella mm. siitä syytä, että rahoituksista päättävät tahot eivät paneudu riittävästi asioihin yhteiskunnan kannalta. Olen satsannut tukimukseeni jo niin paljon aikaa, että en tahdo jättää sitä kesken. Muuta alani työtä, jota kannattaisi harkita, ei ole tällä hetkellä tarjolla itselleni. Yhteiskunnallinen keskustelu työttömyydestä on tästä syystä ikävää kuunneltavaa, kun ei voi itse vaikuttaa päätöksiin riittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu