HITLERIT KURIIN

Eikö näille h...tin Hitlereille saa kuria. Suomessa on liikaa ihmisiä jotka joutuvat kärsimään joidenkin sadistien kynsissä. Onko mitään instanssia mikä voisi auttaa? Työministeriö tai sosiaali- ja terveysministeriö tai joku instanssi jolla on Suomessa vielä valtaa puuttua tälläisiin asioihin. Eihän tämä voi jatkua. Rahallisestikin se tulee kalliiksi.
AUTTAKAA HYVÄT IHMISET LÄHIMMÄISIÄNNE.!!!!!!!!!!!! POISTAMALLA NÄMÄ SADISTIT TYÖPAIKOILTA.
202375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Juuri näin on tehtävä. Jopa taannoiset luottamusmiehet olivat pahimpia kiusaajia.

Äänestä
  • Firman luottamusnainen ja nyt vielä yritti Tampereen Kunnanvaltuustoon vihreiden listalla.

    Onneksi ei päässyt mokomakin ihmisten kiusaaja.

    Äänestä

Erittäin järkevä kannanotto.
Lähes jokaiselta isommalta työpaikalta löytyy vähintään yksi "häirikkö". Hänen kieroutuneen henkisen kehityksen tuloksena on käytös ja asenne, josta on pelkkää haittaa koko työyhteisölle.
Puhutaan paljon työhyvinvoinnista, mutta se on pelkkää ministereitten hölinää. Käytännön tasolla ei mitkään säännöt ja ohjeet kuitenkaan toimi. Työnantajat tänäpäivänä eivät välitä pennin vertaa oikeasta työhyvinvoinnista. Pääasia on että osakkaille saadaan mahdollisimman suuri potti. Lähes poikkeuksetta näiden häiriköiden käytöksen takaa löytyy epäsosiaalinen elämässään totaalisesti karille ajautunut skitsofreeninen ihminen. Ei edes työterveyshuolto pysty eikä halua puuttua missään tapauksessa näihin kaheleihin. Eräälläkin suurella työpaikalla tällainen hitleri (nainen) pomputteli ja pomputtelee edelleen kaikkia työkavereitaan. Hän on omasta mielestään aina oikeassa joka asiassa. Ei salli eriäviä mielipiteitä. Kerran on hakannut työkaverinsa kun ei kestänyt toisten mielipiteitä. Tästä tuli käräjäreissu ja vahingonkorvaukset. Siitäkään tuo öykkäri ei oppinut, kaksi kirjallista varoitusta käytöksestä työnantajalta. Seuraavana olisi lähtö edessä. Edes oma työnjohtaja ei uskalla sanoa tälle häirikölle vastaan, ja manipuloinnin taito on mitä parhain kun hän perustelee omia toimiaan. Jokaisella työpaikalla pitäisi olla tehokkaampi työntekijöiden käytöksen valvonta kuten oppilaitoksissakin. Huonosta yhteistyökäytöksestä tulisi automaattisesti lähtö. Kyllä terveitäkin yksilöitä olisi tilalle helppo saada. Kai se on kuitenkin niin, että halvalla ei hyviä työkavereita saa, ja hulluja saa halvalla.

Äänestä
  • Onhan se vielä niin, että jos työntekijät ovat olleet samassa hyvässä työpaikassa koko ikänsä, niin he eivät tiedä millaista on muualla.
    Tällaisessa diktatoorisessa työyhteisössä ei mikään miksikään muutu vaikka voirasvassa paistettaisiin.
    Tarkoitan lähinnä asioiden muuttamiseksi tasapuoliseksi ja sellaisia epäoikeudenmukaisien urakoiden muuttamista oikeudenmukaisiksi.
    Joukkohenki tekee työpaikan joko hyväksi tai hyvin huonoksi.
    Yksi diktaattori voi olla hengen luoja. Se voi olla jopa vaikka pää - tai osaston luottamusmies. Kuinka sellaista huonoa luottamusmiestä voidaan, tai kannattaako edes tukea?
    Omalla kohdallani luottamusmiehet painostivat lopputiliin, johon jotkut rakkaat työtoverit yhtyivät.
    Mutta eipä ole kuulemma tilanne muuttunut, paitsi työtahti joidenkin kohdalta kiristynyt.

    Äänestä

Että yksikin häirikkö työyhteisössä pudottaa kyseisen yksikön työtehoa todella raskaasti.

Tulee siis niin sanotusti "persnettoa" firmalle.

Tämä kun ymmärrettäisiin työnjohdossa ja suurempienkin pomojen keskuudessa, niin härikkö olisi se joka lähtisi, eikä se tunnollinen työntekijä, jonka tämä häirikkö on ottanut hampaisiinsa.

Itse olin YT-valtuutettuna suuressa firmassa ja YT palavereita 4 kertaa vuodessa.
YT palaverihan on työntekijöiden ja työnantajan yhteistyötä, eikä pelkästään irtisanomista.

Täällä selvitin johdon edustajille tuota asiaa ja kuinkas kävi?

Vaikka firman hienot säännöt kertoo, että pitää ajatella aina ensin firman parasta, niin minulle sanottiin näin tehdessäni, että "ei sinun tarvitse tällaisia miettiä, johto on sitä varten."

Eikä asialle tehty muuta, kuin että minut irtisanottiin perusteetta, ollessani sairauslomalla.

Ja tehtiin samalla varoittava esimerkki muille putsaamalla työpisteeni keskellä päivää pahvilaatikkoon kaikkien nähtäväksi.

Juttu on menossa raastupaan Espoossa.

Firma on muuten Hewlett-Packard Oy.

Äänestä
  • Olihan minunkin työpaikallani taannoin peräti 8 palaveria vuodessa. Parisen viikkoa kesti ja taas alkoi lässyn lässyn lässyn ja minut tehtiin syylliseksi.
    Koska nämä just nämä käläkäläkälä-ukot leimasivat minut kiusaajaksi. Kun minä onneton menin puhelemaan luottamusmiehelleni ongelmasta, niin hän muljauttikin asian juuri päinvastaiseksi.
    Siinä minä sitten olinkin kuin seinää vasten kun nämä käläkäläkälä-ukot juorulivat minut yhteistyö kelvottomaksi ja ihmisarvonikin heitettiin suoraan roskakoriin.
    En tiedä selviääkö nämä asiat koskaan. Iankakkisuudessa näitä ei selvitetä. Luottamusmies on saanut suojatyöpaikan liiton kainalosta. No onneksi olkoon hänelle, kun on päässyt "uusiin saappaisiin." Toivottavasti ne ei rupea hiertämään.

    Äänestä

  • entinen työntekijä kirjoitti:

    Olihan minunkin työpaikallani taannoin peräti 8 palaveria vuodessa. Parisen viikkoa kesti ja taas alkoi lässyn lässyn lässyn ja minut tehtiin syylliseksi.

    luottamusmiehiksi hakeutuu nykyään paljon sellaista porukkaa jolla on jotain häiriökäyttäytymistä, mielenhäiriöitä joita eivät itse huomaa. Ihmettelenpä vaan miten he pystyvät manipuloimaan muut valitsemaan heitä luottamusmiehiksi taikka -naisiksi.

    Itse olin kurssilla äskettäin ja siellä oli myöskin tällainen ns.luottamusmies, entinen kylläkin kun oli työpaikaltaan saanut potkut.
    No hänpä ottikin minut sitten sillä kurssilla silmätikuksi. Puhui minusta jotain paskaa muille selän takana ja aina kun avasin suuni (kurssillahan joutuu myöskin vastailemaan kun kysytään) niin aivan ihmeellisiä silmäyksiä muihin kurssilaisiin, sellainen ohhoijaajaa ilme päällä joka ikisen kerran. Ja tämä kurssi oli todella lyhytkestoinen että tämä ihminen sen kurssin perusteella ei tuntenut minua pätkän vertaa että olisi edes tiennyt jotain minusta mistä puhua muille. Pääsin siihen käsitykseen että hän ei vaan pitänyt minusta kun en kaveerannut hänen kanssaan ja ollut kaikesta samaa mieltä mitä hän esitti.
    Joten jos tällaisia henkilöitä on paljonkin luottamusmiehinä niin en kyllä yhtään ihmettele että työpaikoilla on kiusaamista ja huonovointisuutta näinkin paljon mitä nykyään on. Tämä ex-luottamusmies oli täydellinen tyyppiesimerkki työpaikkakiusaajasta.

    Minua todella inhotti tämän ihmisen käytös ja tulen kyllä muistamaan sen lopun ikääni. Ja tuollaisia toimii kaikenmaailman yhteiskunnallisissa liikkeissä ja AY-aktiiveina. !!! ???????????????????????

    Äänestä

  • entinen työntekijä kirjoitti:

    Olihan minunkin työpaikallani taannoin peräti 8 palaveria vuodessa. Parisen viikkoa kesti ja taas alkoi lässyn lässyn lässyn ja minut tehtiin syylliseksi.
    Koska nämä just nämä käläkäläkälä-ukot leimasivat minut kiusaajaksi. Kun minä onneton menin puhelemaan luottamusmiehelleni ongelmasta, niin hän muljauttikin asian juuri päinvastaiseksi.
    Siinä minä sitten olinkin kuin seinää vasten kun nämä käläkäläkälä-ukot juorulivat minut yhteistyö kelvottomaksi ja ihmisarvonikin heitettiin suoraan roskakoriin.
    En tiedä selviääkö nämä asiat koskaan. Iankakkisuudessa näitä ei selvitetä. Luottamusmies on saanut suojatyöpaikan liiton kainalosta. No onneksi olkoon hänelle, kun on päässyt "uusiin saappaisiin." Toivottavasti ne ei rupea hiertämään.

    saat suun auki siellä palaverissa ja niin tein.
    Hulluksi olisin tullut jos en olisi yrittänyt.

    Suurin osa näistä työntekijöiden "edustajista" junaili itselleen Compaq:in oston yhteydessä "kivat" työpaikat tiskin alta työnantajan avustuksella.

    He kun olivat puhumatta hankalista asioista.

    En ole heille kateellinen vaan säälin heitä, jotka väsyttyään tai virheen tehtyään huomaavat, että työnantaja arvostaa heitä yhtä paljon kun minuakin.

    Eli potku perseelle on se arvostus.

    Ja jos et liittoon tai työttömyyskassaan kuulu, niin tervemenoa kelan päivärahalle.

    Äänestä

  • Häirikkö tosiaan laskee firman tulosta heikentyneenä työmotivaationa. Mutta haitat rajoittuvat vain firmaan. Monasti työnjohtaja tietää kyllä, että ilmapiiri on huono. Mutta työnantaja ei vain voi tehdä sille mitään. Jos työnantaja yrittää erottaa häirikön, härikkö yleensä löytää itselleen kannattajia. Moni työntekijä pelkää häirikköä ja antaa heti häirikön kannalta myönteisiä lausuntoja, jos häirikkö niitä vaatii. Eli heti kun häirikkö laskelmoi, että jostakin työntekijästä on hyötyä, sitä ruvetaan mielistelemään. Kaveruutta jatkuu siihen saakka, kunnes työkaveri ei enää ole hyödyllinen.

    Työntekijälle ei ole mitään hyötyä siitä, että työkaveri saa aina kunnian onnistuneesta työstä. Työkaverin epäonnistuminen on suuri ilo. Ei työnteossa onnistuminen ole mikään työnantajan ja työntekijän henkilökohtainen juttu, vaan silläkin on merkitystä mitä mieltä muut työntekijät ovat siitä. Jos kunnia onnistuneesta työstä valuu väärille henkilöille, voi porukka pitää joukkovoimaa hyväksikäyttämällä huolta siitä, että kyseisen työntekijän hommat eivät onnistu toista kertaa. Hyvä idean tunnistaa siitä, että se tulee oikeilta henkilöiltä. Ei taulustakaan tee arvokasta se, mitä kuvassa on, vaan se kuka sen on allekirjoittanut. Häirikkö on usein sosiaalisesti älykäs ja osaa lumota porukan puheellaan. Häirikkö osaa taitavasti suoraan sanomatta antaa ymmärtää, että jos et ole puolellani, olet meitä kaikkia vastaan.

    Mitä tulee työnantajan mahdollisuuksiin puuttua ongelmiin, pitäisi muistaa ettei työnantaja ole kaikkivoipa. Joku yrittäjä onkin loistavasti sanonut, että avioerokin on helpompi ottaa, kun yrittää päästä eroon työntekijästä jota ei kiinnosta hommat eikä käytösnormit. Turha sinun on ehdottaa käytäntöä, jossa häirikkö lähtisi eikä työntekijä. Osakkeenomistajat ovat sen verran ahneita, että kyllä ne omin nokkinensa osaisivat pitää tunnollisen työntekijän töissä ja antaa häirikölle kenkää, jos se vain olisi työnantajan vallassa. Työntekijän asema työpaikalla ei perustu ansioihin eikä työntekoon vaan se perustuu juridisiin oikeuksiin.

    Ammattiliiton rooli rajoittuu vain työnantajan ja työntekijöiden välisiin asiohin. Ammattiliiton edustajat eivät voi puuttua epäkohtiin jos on kyse kahden työntekijän välistä ongelmista. Ammattiliiton edustajat vaan yrittävät delegoida asian työnantajan hoidettavaksi. Ja mikseivät yrittäisi, eiväthän ne siitä epäsuosioon joudu.

    Tasa-arvo työpaikalla ei duunarieliitin etu. Jos työpaikalla on liian hyvä tasa-arvo, on duunarieliitillä oikeudet vetää herne nenäänsä, kun joutuvat olemaan samassa kastissa kesselien kanssa. Eli potentiaalinen duunari voi laskelmoida, että ei firma tästä kaadu, vaikka hän tässä vähän aiheuttaa ongelmia. Jos firmassa on liian hyvä ilmapiiri, se pitää ulosmitata palkankorotuksina. Ei paremmassa asemassa olevalle työntekijälle ole mitään hyötyä hyvästä ilmapiiristä.

    Vähän ajan päästä esimies kyynistyy ja huomaa ettei hyvä johtamistapa tehoakkaan riidanhaluiseen persoonallisuuteen. Eli vanha hyväksi havaittu johtamismenetelmä palaa käyttöön.

    Sen nimi on hajoita ja hallitse. Kaikki alaistenkin vittuilu näkyy esimiehen vittuiluna. Ei alasella ole mitään riskiä, kun se alkaa haastaa riitaa esimiehen kanssa. Päinvastoin, työkaverit samaistuvat päänaukojaan (se on hyvä jätkä, kun se ajaa työmiehen asiaa)

    Työelämän epäoikeudenmukaisuuksista on helppo syyttää työnantajaa tai esimiestä, mutta pitää muistaa, että kaikissa tapauksissa ongelmien lähde ei olekaan aina se miltä päällepäin näyttää.

    Äänestä

  • tiu kirjoitti:

    Häirikkö tosiaan laskee firman tulosta heikentyneenä työmotivaationa. Mutta haitat rajoittuvat vain firmaan. Monasti työnjohtaja tietää kyllä, että ilmapiiri on huono. Mutta työnantaja ei vain voi tehdä sille mitään. Jos työnantaja yrittää erottaa häirikön, härikkö yleensä löytää itselleen kannattajia. Moni työntekijä pelkää häirikköä ja antaa heti häirikön kannalta myönteisiä lausuntoja, jos häirikkö niitä vaatii. Eli heti kun häirikkö laskelmoi, että jostakin työntekijästä on hyötyä, sitä ruvetaan mielistelemään. Kaveruutta jatkuu siihen saakka, kunnes työkaveri ei enää ole hyödyllinen.

    Työntekijälle ei ole mitään hyötyä siitä, että työkaveri saa aina kunnian onnistuneesta työstä. Työkaverin epäonnistuminen on suuri ilo. Ei työnteossa onnistuminen ole mikään työnantajan ja työntekijän henkilökohtainen juttu, vaan silläkin on merkitystä mitä mieltä muut työntekijät ovat siitä. Jos kunnia onnistuneesta työstä valuu väärille henkilöille, voi porukka pitää joukkovoimaa hyväksikäyttämällä huolta siitä, että kyseisen työntekijän hommat eivät onnistu toista kertaa. Hyvä idean tunnistaa siitä, että se tulee oikeilta henkilöiltä. Ei taulustakaan tee arvokasta se, mitä kuvassa on, vaan se kuka sen on allekirjoittanut. Häirikkö on usein sosiaalisesti älykäs ja osaa lumota porukan puheellaan. Häirikkö osaa taitavasti suoraan sanomatta antaa ymmärtää, että jos et ole puolellani, olet meitä kaikkia vastaan.

    Mitä tulee työnantajan mahdollisuuksiin puuttua ongelmiin, pitäisi muistaa ettei työnantaja ole kaikkivoipa. Joku yrittäjä onkin loistavasti sanonut, että avioerokin on helpompi ottaa, kun yrittää päästä eroon työntekijästä jota ei kiinnosta hommat eikä käytösnormit. Turha sinun on ehdottaa käytäntöä, jossa häirikkö lähtisi eikä työntekijä. Osakkeenomistajat ovat sen verran ahneita, että kyllä ne omin nokkinensa osaisivat pitää tunnollisen työntekijän töissä ja antaa häirikölle kenkää, jos se vain olisi työnantajan vallassa. Työntekijän asema työpaikalla ei perustu ansioihin eikä työntekoon vaan se perustuu juridisiin oikeuksiin.

    Ammattiliiton rooli rajoittuu vain työnantajan ja työntekijöiden välisiin asiohin. Ammattiliiton edustajat eivät voi puuttua epäkohtiin jos on kyse kahden työntekijän välistä ongelmista. Ammattiliiton edustajat vaan yrittävät delegoida asian työnantajan hoidettavaksi. Ja mikseivät yrittäisi, eiväthän ne siitä epäsuosioon joudu.

    Tasa-arvo työpaikalla ei duunarieliitin etu. Jos työpaikalla on liian hyvä tasa-arvo, on duunarieliitillä oikeudet vetää herne nenäänsä, kun joutuvat olemaan samassa kastissa kesselien kanssa. Eli potentiaalinen duunari voi laskelmoida, että ei firma tästä kaadu, vaikka hän tässä vähän aiheuttaa ongelmia. Jos firmassa on liian hyvä ilmapiiri, se pitää ulosmitata palkankorotuksina. Ei paremmassa asemassa olevalle työntekijälle ole mitään hyötyä hyvästä ilmapiiristä.

    Vähän ajan päästä esimies kyynistyy ja huomaa ettei hyvä johtamistapa tehoakkaan riidanhaluiseen persoonallisuuteen. Eli vanha hyväksi havaittu johtamismenetelmä palaa käyttöön.

    Sen nimi on hajoita ja hallitse. Kaikki alaistenkin vittuilu näkyy esimiehen vittuiluna. Ei alasella ole mitään riskiä, kun se alkaa haastaa riitaa esimiehen kanssa. Päinvastoin, työkaverit samaistuvat päänaukojaan (se on hyvä jätkä, kun se ajaa työmiehen asiaa)

    Työelämän epäoikeudenmukaisuuksista on helppo syyttää työnantajaa tai esimiestä, mutta pitää muistaa, että kaikissa tapauksissa ongelmien lähde ei olekaan aina se miltä päällepäin näyttää.

    Olet suurelta osalta oikeassa, mutta jos ei työnantaja vastaa häirikön toiminnasta, niin työtekijätkö sitten?

    Eli ne joita tämä häirikkö syö aamupalakseen joka päivä ja kääntää takkia saatavan hyödyn mukaan?

    Ei häirikköä tarvitsisi erottaa, monissa yrityksissä on käytössä varoitus käytäntö eli 1-3 varoitusta ja sitten kenkää, jos asiat eivät korjaannu.
    Joukkovoiman käyttö häirikköä vastaan on melkoisen vaikeaa, koska kuten sanoit on häirikkö usein taitava manipulaattori ja saa toiset puolelleen.

    Tuo "duunari eliitti" juttu on niin masentavaa, että siitä loistaa isosti läpi kirjoittajan oma työtausta.
    Eikä hyvää työilmapiiriä voi mitata palkalla tai palkankorotusten "ulosmittauksella", jos nimittäin näin ajattelet oikeasti, niin et tiedä työilmapiiristä yhtään mitään.

    Sama asia näkyykin kommentistasi, ettei "paremmassa" asemassa olevalle työntekijälle ole mitään hyötyä hyvästä työilmapiiristä.
    Usein nämä häiriköt kuvittelevat olevansa paremmassa asemassa, kuin "duunarit" ja siitähän tämä häiriköinti osaksi kumpuaa, ollaan pomoa vaikka ei oikeasti ollakaan.

    Työelämän epäoikeudenmukaisuuksista onkin helppo syyttää häiriköinnin kohteeksi joutunutta ja usein väsynyttä, masentunuttta ihmistä, joka ei pysty enää puolustautumaan häirikköä, eikä työnantajaa vastaan.

    Hän on se joka saa potkut jollain verukkeellisella syyllä, koska on työnantajalle helpompi erotettava, kuin häirikkö, joka alkaisi kuitenkin perätä juridisia oikeuksiaan.

    Äänestä

Olen lukenut näitä kiusausjuttuja tällä palstalla ja muualla. Minusta niillä on kaikilla yhteinen tekijä se, että kilpailu on mennyt kovaksi ja raa'aksi. Suomalaisille työpaikoille on tullut irtisanomisten myötä kova kilpailu ja huono ilmapiiri. Ihmiset elävät suuressa epävarmuudessa työpaikoilla ja kaikki keinot on sallittuja oman nenänsä nostamiseen. Nämä ilmapiiriongelmat ovat erityisen yleisiä työpaikoilla, jossa on paljon määräaikaisia työsuhteita. Vanhalla hyvällä 70-luvulla työn saanti oli helppoa, työpaikka oli pysyvä ja työpaikan ihmissuhteet oli kunnossa. Työpaikkakiusaaminen on tullut esille vasta globalisaation kautta syntyneen kovan kilpailun ja markkinatalouden seurauksena. Tässä kohtaa mukaan tulee työn johto. Firmat etsivät hyvinvointia irtisanomisten kautta. Lisäksi vielä sanotaan, että "ok 10% lähtee, mutta sillä varmistamme että 90% työntekijöistä jää". Mitä tämä kertoo jäljelle jääville työntekijöille ? Se kertoo sen, että jotta te voitte jäädä jonkun toisen täytyy lähteä. Siitä alkaa taas armoton elinjäämiskamppailu, jossa heikot häviää. Ns. kiltit ja mukavat työntekijät jäävät jalkoihin. Työelämän sanotaan vaativan nykyään hyvää itsetuntoa, luottamusta itseensä ja kilpailukykyä. Tätähän se käytännössä tarkoittaa, että kestää epäterveen kilpailun, josta ei sitä paitsi hyödy työntekijä eikä työnantaja. Työnantajat ovat sellaisessa harhakäsityksessä, että työntekijöiden työn teko tehostuu kun porukkaa vähennetään ja työntekijöitä kilpailutetaan. Vaikutus on kuitenkin päinvastainen. Vain työntekijöistä huolehtimalla, turvatun tulevaisuuden antamalla ja terveellä kilpailulla saavutetaan tuloksia. Johtoon valitaan nykyään ihmisiä, jotka ovat narsistisia ja luonnehäiriöisiä. Heillä ei ole empatiaa ja ihmisten johtamisen kykyä. Sen seurauksena ihmiset voivat huonosti työpaikoillaan. Ketä enää kiinnostaa tekeekö Nokia, Sonera yms. firmat voittoa vai tappiota, koska ei työpaikkojen pysyvyys siitä ole kiinni. Ihmiset ovat vain pelinappuloita. Tällainen kehitys on erittäin vahingollista eikä johda pitemmän päälle kuin merkittäviin sosiaali- ja terveysmenojen kasvamiseen yhteiskunnassamme.

Äänestä
  • Totta osaksi, mutta kyllä ainakin urakkatöissä pystyttäisiin oikeudenmukaisimpiin ratkaisuihin, jos haluttaisiin. Ei haluta, koska halutaan että kukaan ei saa hankkia omalla ponnistustasollaan enempää kuin tuo toinen laiskempi tai alhaisemman työmotivaation omaava. Se kateus ja taas kateus.
    Tuskin on tyhmenpää kuin kateus. Se myrkyttää ilmapiirin.
    Suuri ryhmäurakka on kuin riitaisa jääkiekko-ottelu, missä rystyset valkoisena ja niska punaisena tapellaan - ei niinkään maaleista vaan lihasta ja rahasta.
    Henkilökohtaiset urakat käyttöön. Silloin työn tekeminen on paljon mielekkäämpää, kannustavampaa ja palkitsevampaa ilman kenekään peiliin katsomista ja siihen kehoittamista.
    Sittenpähän kukin seisokoon työpaikallaan vaikka päällään päivät pitkät. Se ei sitten työtoverille kuulu.
    Ryhmässä pitäisi asettaa tavoitteet, määritellä tauot jne. Niistä tulisi myös pitää kiinni, mutta sepä ei kaikille sovi. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
    Eräskin työtoverini naureskeli kerran ettei hän tee enempää kuin 60 mk:n edestä tunnissa, mutta kuitenkin kuittasi 80 mk:n tunipalkan toisen siivellä.
    Näitä siipeilijöitä kyllä ryhmäurakka suosii.
    Onko se oikeudenmukaista? - Ei ole!
    Kiusaamista ja henkistä väkivaltaa on aina ollut, mutta viimeaikoina kilpailun ja ahneuden lisäännyttyä on myös kilpailu kiristynyt.
    Entäs ne halpamaiset työtoverista nimittelyt. Ne ovat solvaamista, josta voi saada syytteen tuomioistuimessa.
    Entä kun se tapahtuu osaston luottamusmiehen toimesta? Siinäpä sitä "skarppina"ollaankin???

    Äänestä

  • Olen kanssasi samaa mieltä.

    Edellisessä työpaikassani ilmapiirimittaukset näyttivät, että n.70% työntekijöistä oli tyytymättömiä tilanteeseen, kun asiaa ajoin 2 vuoden ajan, tuli aina sama selitys, asialle ei voi tehdä mitään.

    Kysyipä HR:n edustaja jopa, että "Miksi ihmiset eivät irtisanoudu, jos on noin ikävää olla?, ei täällä pakko ole olla töissä".

    Ja kyllähän heitä irtisanoutuikin, yksikön n.30 työntekijästä lähti 12.

    Eri juttu on se halutaanko työilmapiirille tehdä jotain vai ei, tässä tapauksessa ei haluttu.

    Äänestä

  • Onko työnantajat niin sokeita etteivät nää että ne tunnolliset, rehelliset ja ahkerat savustetaan ulos ...
    Luuserit ja epärehelliset jää .. pelaavat omaan pussinsa myöskin työnantajaa vastaan .. ovat kaiken kaikkiaan häikäilemättömiä tyyppejä senhän kertoo jo tuo raakamaisuus toisia työkavereita kohtaan... HERÄTKÄÄ TYÖNANTAJAT MENETÄTTE PARHAAN OSAN TYÖVÄESTÖSTÄ TÄLLÄ MENOLLA.........meillä ei ole aikaa tapella ja puolustaa itseämme kun teemme työn tunnollisesti ja rehellisesti ...NÄINKÖ MEIDÄT PALKITAAN .. SE ON TODELLA LOUKKAAVAA..

    Äänestä

  • savustettu kirjoitti:

    Onko työnantajat niin sokeita etteivät nää että ne tunnolliset, rehelliset ja ahkerat savustetaan ulos ...
    Luuserit ja epärehelliset jää .. pelaavat omaan pussinsa myöskin työnantajaa vastaan .. ovat kaiken kaikkiaan häikäilemättömiä tyyppejä senhän kertoo jo tuo raakamaisuus toisia työkavereita kohtaan... HERÄTKÄÄ TYÖNANTAJAT MENETÄTTE PARHAAN OSAN TYÖVÄESTÖSTÄ TÄLLÄ MENOLLA.........meillä ei ole aikaa tapella ja puolustaa itseämme kun teemme työn tunnollisesti ja rehellisesti ...NÄINKÖ MEIDÄT PALKITAAN .. SE ON TODELLA LOUKKAAVAA..

    Se saattaapi käydä niin että varmalta päällikön tuoliltakin voipi kepsahtaa.
    Johtajan tuolikaan se ei ole niin varma, jos kiusaajia ei saada kuriin.
    Onhan meillä mahdollisuus valittaa vaikka Ey:n tuomioistuimeen.
    Suomen työtuomioistuimet ovatkin puoluebyrokraattien hallitsemia, erittäin politisoituneita. Sittenpä se onkin jonkinlaista mainetta maailmalla.

    Äänestä

  • entinen työntekijä kirjoitti:

    Totta osaksi, mutta kyllä ainakin urakkatöissä pystyttäisiin oikeudenmukaisimpiin ratkaisuihin, jos haluttaisiin. Ei haluta, koska halutaan että kukaan ei saa hankkia omalla ponnistustasollaan enempää kuin tuo toinen laiskempi tai alhaisemman työmotivaation omaava. Se kateus ja taas kateus.
    Tuskin on tyhmenpää kuin kateus. Se myrkyttää ilmapiirin.
    Suuri ryhmäurakka on kuin riitaisa jääkiekko-ottelu, missä rystyset valkoisena ja niska punaisena tapellaan - ei niinkään maaleista vaan lihasta ja rahasta.
    Henkilökohtaiset urakat käyttöön. Silloin työn tekeminen on paljon mielekkäämpää, kannustavampaa ja palkitsevampaa ilman kenekään peiliin katsomista ja siihen kehoittamista.
    Sittenpähän kukin seisokoon työpaikallaan vaikka päällään päivät pitkät. Se ei sitten työtoverille kuulu.
    Ryhmässä pitäisi asettaa tavoitteet, määritellä tauot jne. Niistä tulisi myös pitää kiinni, mutta sepä ei kaikille sovi. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
    Eräskin työtoverini naureskeli kerran ettei hän tee enempää kuin 60 mk:n edestä tunnissa, mutta kuitenkin kuittasi 80 mk:n tunipalkan toisen siivellä.
    Näitä siipeilijöitä kyllä ryhmäurakka suosii.
    Onko se oikeudenmukaista? - Ei ole!
    Kiusaamista ja henkistä väkivaltaa on aina ollut, mutta viimeaikoina kilpailun ja ahneuden lisäännyttyä on myös kilpailu kiristynyt.
    Entäs ne halpamaiset työtoverista nimittelyt. Ne ovat solvaamista, josta voi saada syytteen tuomioistuimessa.
    Entä kun se tapahtuu osaston luottamusmiehen toimesta? Siinäpä sitä "skarppina"ollaankin???

    Mitenköhän luulet ryhmäurakan alunperin tulleen keskuuteemme?
    Siinä voidaan pakottaa kaikki samaan ruotuun.
    Työntekijöille joukkovoimankäyttö on ainoa keino painostaa työnantajaa. Eli lakko siis.

    Jos ammattiliiton jäsen kokee, että hän voi itse vaikuttaa tarpeeksi asiohinsa, hän voi pitää liiton toimintaa tarpeettomana.
    Eli jos joku tienaa omasta mielestään omilla ansiollaan palkkansa ja eikä muista ay-toiminnan osuutta, voi solidaarisuus olla koetuksella.

    Jos tuloerot repävät liian suureksi, lakon aikana matalapalkaisempi porukka tulee töihin ja sanoo, ettei me viitsitä taistella parempipalkkaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tai että ei meillä ole varaa lakkoilla samanlailla kun teillä. Kun taas matalapalkkaisemmat haluavat samaa palkkaa parempipalkkaisemmat, on kommentit samanlaisia kuin työnantajalla "Ei täällä ole pakko olla". Eli jos halutaan että lakkoase toimii, se edellyttää sitä, että tuloerot pysyvät pieninä ahkeruus- tai osaamiseroista huolimatta.

    Ainahan voidaan tehdä niin, että ahkerampi tienaa enemmän, mutta sen seurauksena saadaan yhteiskunta minkä ay-liike on pyrkinyt estämään, missä toiset tienaavat erittäin paljon enemmän kuin toiset. Palkitseminen ansiosta edistään työmotivaatiota, mutta ei edistä käsityksiä oikeudenmukaisesta tulonjaosta.

    Valitettavasti olet oikeassa, se kateus, se kateus. Kun porukassa on 10 työntekijää ja yksi tekee hommansa paremmin kuin muut ja tienaa enemmän, on enemmistöllä oikeus saada samaa palkkaa kuin se yksikin. Oikeus perustuu siihen, että enemmistö on enemmistössä. Eli enemmistö ei vaadi itseltään samoja velvoitteita, riittää että se saa samaa palkkaa.

    Ainoa keino toteuttaa ryhmäurakka on se, että työntekijät eivät saan tietää, miten kaveri onnistui hommissaan. Mutta viimeistään luottamusmies tai palkkatietohin käsiksi pääsevä tasa-arvovaltuutettu juoruaa kaikille, kuka on työmaan pyrkyri. Urakkatietojen salaaminen voi johtaa myös epäluottamukseen eli epäillään että työnantaja on antanut laadunvalvojille ohjeet keksiä virheitä, että palkkamenot laskisivat. Yhteisö pyrkii ampumaan aina ääripäät alas. Eli liian laiskoja ja liian tunnollisia ei suvaita.

    Liian ahkeraksi ei kannata heittäytyä. Laiskemmat käyttää sitä vain hyväkseen. Mitä enemmän teet töitä, sitä enemmän työkavereille jää aikaa ihmissuhdepuuron pyörittämiseen. Siinä vaiheessa kun työsi on valmis, porukka on kääntynyt sinua vastaan. Töihin keskittyvä on eristänyt itsensä sosiaalisesti ja jäänyt ulos kaikista juttuporukoista. Sitten höpötysporukan puheenjohtaja tulee luoksesi ja sanoo, että luuletko voivasi ottaa kunnian itsellesi yhteisesti tekemästämme työstä. "Hei kuulikstei mitä toi sanoi? Se sano että se on yksin tehnyt kaikki. Selkään pitäis antaa tommosellekin saatana."Jos haluat vaikeuksia, sano vaan, että minä olen tehnyt tämän sillä aikaa, kun te vaan hopötitte". Esimiehellesi syntyy mielikuva, että työkaverisi on ahkera, koska se esittelee hommasi itsetekemänään eteenpäin. Kun taas sinä et ole tehnyt mitään. "Koskaan mä en oo kuullut tai nähnyt sen tekevän mitään. Pitäiskö sille antaa kenkään? Mitä mieltä ahkerammat alaiseni ovat?".

    Työelämään turhautuminen johtuu osittain siitä, että työn tuottama arvonlisä jaetaan poliittisesti (TUPO) eli kaikille sama. Omaan asemaan ei saa vaikuttaa koska se johtaisi vahvojen yhteiskuntaan.

    Ei tasa-arvolakikaan huomio ahkeruutta eikä tunnollisuutta. Jos työntekijä tekee samaa työtä, sille pitää maksaa samaa palkkaa (samapalkkaisuusperiaate) kuin hitaammin ahkeroivalle. Jos laiskuri riitauttaa eripalkkaisuuden, se voi käydä työnantajalle kalliksi.

    Äänestä

  • Ahkera pois potkittu kirjoitti:

    Se saattaapi käydä niin että varmalta päällikön tuoliltakin voipi kepsahtaa.
    Johtajan tuolikaan se ei ole niin varma, jos kiusaajia ei saada kuriin.
    Onhan meillä mahdollisuus valittaa vaikka Ey:n tuomioistuimeen.
    Suomen työtuomioistuimet ovatkin puoluebyrokraattien hallitsemia, erittäin politisoituneita. Sittenpä se onkin jonkinlaista mainetta maailmalla.

    Luulisi huonon ilmapiirin vaikuttavan firman imagoon. Onko tällaiseen varaa, kun kilpailu on hirvittävän kovaa yritysten välillä.
    Vai lineekö niin, että huonossa ilmapiirissä tehdäänkin hyvää tulosta hampaat irvessä. Siinä saattaa työntekijöiden terveys pitemmän päälle joutua kovalle koetukselle. Kannattaako sekään?

    Äänestä

  • Nähtäväksi jää kirjoitti:

    Käsittelit melko laajasti ryhmäurakan ongelmakenttää.
    Siinä urakkamuodossa toimii porukkadiktatuuri täydessä laajuudessan
    Jos satut olemaan toisajattelija,(toisinaan ajattelija) tai sellainen ei kaikille mielistelijä tyyppiä niin varmasti joudut kiusatatuksi.
    Useimmassa työpaikassa keksimällä keksitään tuosta erilaisella mielipiteillä varustetulle juonia juonimisen jälkeenkin.
    Ja täysin valheellisia juttuja toiselta osastoltakin.
    Nimenomaan ryhmärakoissa on pyrittävä sellaiseen tavoitteillisuuteen jollaiseen on kaikilla mahdollisuudet. Mutta sekään kun ei kaikille käy, ei käy sittenkään vaikka olisivat ammattimiehiäkin. Mennään sieltä mistä aita on matalin.
    Kaiken kukkuraksi jos urakoita hänkkäröivät jokaisen työntekijän kohdalla olevat digitaalit - mittarit ja kuitenkaan kaikille ei voi tulla samanlainen tavara.
    Kilpailu kävi kuumana siitä, kuka saa helpoimman tavaran käsiteltäkseen jotta saisi digitaaliin enmmän näyttöä.
    Ongelmat eivät siinä urakkamuodossa ole niinkään yksiselitteisiä, eikä mustavalkoisia.
    Eikä varsinkaan kun tullaan sanomaan työtoverille, että sä oot niin vittumainen mies ettet tule toimeen. Osoitellaan riittämättömyyttä ja pätemättömyyttä.
    Siinä, jos missä tarvitaan yhteistyöhenkeä, vaan sitä ei valitettavasti suuressa 25 hengen porukasssa löytynyt. Huippuna kun vielä tahallaan häirittiin työn tekoa.
    Ryhmäurakka ikäänkuin ruokkimalla ruokkii tosi ikäviä kiusaamisklikkejä.

    Äänestä

  • Nähtäväksi jää kirjoitti:

    Luulisi huonon ilmapiirin vaikuttavan firman imagoon. Onko tällaiseen varaa, kun kilpailu on hirvittävän kovaa yritysten välillä.
    Vai lineekö niin, että huonossa ilmapiirissä tehdäänkin hyvää tulosta hampaat irvessä. Siinä saattaa työntekijöiden terveys pitemmän päälle joutua kovalle koetukselle. Kannattaako sekään?

    Vielä parempaa tulosta tehtäisiin jos jotkut vanhat tantat olisivat pois jaloista, on annettu ymmärtää.Talo tekee tulosta huonosta työilmapiiristä huolimatta.Väki vaihtuu. Nuoria käy kokeilemassa "työniloa", mutta häipyvät jostain kumman syystä muutaman päivän kuluttua.
    Johto saa kannuksia ja työntekijät risuja.

    Äänestä

  • hyvä tulos kirjoitti:

    Älä luule että vanhat narsisitiset psykopaatit lähtevät. Ne eivät lähde kuin kulumalla jos sittenkään.Heillehän raha on pääasia. Ne sitäpaitsi lietsovat huonoa ilmapiiriä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työpaikoilta kirjoitti:

Eikö näille h...tin Hitlereille saa kuria. Suomessa on liikaa ihmisiä jotka joutuvat kärsimään joidenkin sadistien kynsissä. Onko mitään instanssia mikä voisi auttaa? Työministeriö tai sosiaali- ja terveysministeriö tai joku instanssi jolla on Suomessa vielä valtaa puuttua tälläisiin asioihin. Eihän tämä voi jatkua. Rahallisestikin se tulee kalliiksi.
AUTTAKAA HYVÄT IHMISET LÄHIMMÄISIÄNNE.!!!!!!!!!!!! POISTAMALLA NÄMÄ SADISTIT TYÖPAIKOILTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu