Millainen suhde sinulla on? Kauanko olette olleet yhdessä? Mikä pitää teidät yhdessä? Oletko onnellinen ja tyytyväinen kumppaniisi?
Millainen on hyvä suhde?
Kysymyskuuluu
19454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suhde on hyvä. Viihdymme yhdessä ja meillä on hauskaa päivittäin omien juttujemme myötä. Seksuelämämne on hyvää. Ainoa ongelma on se että kun mieheni ottaa alkoholia, hänestä kuoriutuu ärsyttävä, kiukutteleva pikkukakara joka haukkuu kaikki muut paitsi itsensä. Häpeän häntä kun hän on kännissä. Eli ylämäkeä ja alamäkeä, kuitenkin pääsääntöisesti rakkaudella.
Mikäs tutkimus täällä on taas käynnissä? Kerrohan mihin tarkoitukseen tietojasi käytät?
Olen itse ollut 1 v suhteessa ja käyn läpi varmaan jotain kriisiä. Mietin näitä asioita kuinka täytyisi olla. En tiedä oikein olenko onnellinen vai mitä tämä on..
Tähän kateuden kyllästämään ja itseään vättelevään kulttuuriimme "kel onni on, se onnen kätkeköön, kel aarre on, se aarteen peittäköön" ei tuollainen kysmys istu lainkaan.
Pitäisi vain valittaa omaa kurjuuttaan, että muut, kurjuudessa kamppailevat saisivat helpotusta.
Olemme olleet yhdessä 51 vuotta ja siitä ajasta aviossa pian 49 vuotta.
Elämäämme aineelliset puitteet ovat vaihdelleet. "Vaimo, vaimo. Pane sieniin puolet petäjäistä"!
Tuosta tilanteesta huolettomaan, stressittömään elämään.
Yhtään varsinaista kriisiä tai sen tapaistakaan emme ole kokeneet.
Koskaan ei kritiikki ole kohdistunut kumppanin ominaisuuksiin. Tekemiseen tai tekemättä jättämiseen aiheen ilmetessä kylläkin mutta yksikään asia ei ole jäänyt selvittämättä heti tilanteessa.
Fyysinen perustarve tulee tyydytetyksi melkein riittävässä määrin.
Nuorena en olisi voinut kuvitella eläväni näin hyvän elämän!
"Tähän kateuden kyllästämään ja itseään vättelevään kulttuuriimme "kel onni on, se onnen kätkeköön, kel aarre on, se aarteen peittäköön" ei tuollainen kysmys istu lainkaan.
Pitäisi vain valittaa omaa kurjuuttaan, että muut, kurjuudessa kamppailevat saisivat helpotusta." Onneksi ei päde enää nykyaikana, tosin ikäisesi keskuudessa tuo asennoituminen on luultavasti valtavirtaa
Vanhemmat ikäluokat ovat suvaitsevampia.
Menehän itseesi ja ajattele objektiivisesti miten herkästi nuoretkin leimaavat itsestään myönteisen asia, ominaisuuden tai saavutuksen, kehumiseksi vaikka kyse on vain tosiasian toteamisesta!
Vahingonilo on kärkkäämpää nuorten joukossa verrattuna vanhempiin ikäluokkiin.
Ympäristöön vertaaminen ei rajoitu mihinkään ikäluokkaan mutta nuorilla toisten aivoilla ajatteleminen on vahvemmin valintoja ohjaavaa kuin vanhemmilla.
Nuoret hakevat herkemmin kanssaihmisten hyväksyntää materiaalisin keinoin.
Vanhemmilla ikäluokilla on, nuoria enemmän rohkeutta elää omaa elämäänsä ajatellen etupäässä omia tarpeitaan ja mieltymyksiään.
Vanhemmat juoksevat vähemmän trendien perässä joka juokseminen on selkeä merkki vertaamisen ja joukkoon kuulumisen tärkeydestä.
Vilpittömästi säälin ikäisiäsi!
"Pitäisi vain valittaa omaa kurjuuttaan, että muut, kurjuudessa kamppailevat saisivat helpotusta."
Itse koen tuon toisin. Nimenomaan niin päin, että elämä on todellisempaa, monimuotoisempaa jakaessa myös parisuhteen surut ja mahdollisen kurjuuden läheisten kanssa. Tai edes parin läheisen. Mikään ei ole niin hienoa ja voimaannuttavaa kuin toisen ihmisen ymmärrys pahassa paikassa. On myös melkoisen mielenkiintoista millaisia vaikeita asioita jotkut ihmiset ovat salanneet vuosia. Kun itse avautuu asioista, muutkin uskaltavat. Se yhdistää. Tietenkin kannattaa harkita tarkkaan kenelle avautuu. Monilla ei edes ole tällaista ihmistä. Se on ikävää, todella. Yksinäisyys, parisuhteessakin on vitsaus.
"Vanhemmilla ikäluokilla on, nuoria enemmän rohkeutta elää omaa elämäänsä ajatellen etupäässä omia tarpeitaan ja mieltymyksiään."
Näin on ollut sukupolvesta toiseen, täysin luonnollista. Nuorempana etsii itseään ja omaa tietään. Vanhempana elää rohkeammin arvojensa mukaista elämää. Ei tietysti välttämättä. Jotkut, etenkin naiset, elävät muiden hyväksi elämänsä alusta loppuun. Enpä sanoisi, että sekään paha on, pikemminkin katoava luonnonvara...
""kel onni on, se onnen kätkeköön, kel aarre on, se aarteen peittäköön"
Pitkällä ja "monimutkaisella" elämänkokemuksella sanoisin tuohon, että hyvin monen onnen takana on mitä karmaisevampia tragedioita, tai vähintään ikäviä tapahtumia, suruakin. Ei kannata paistella onneaan, jos vaikenee vaikeista asioista. Menee esittämisen puolelle. Onni ei ole sama kuin hyvä kulissi. Miten moni onkaan sanonut "ei olisi siitäkään parista uskonut, näyttivät niin onnelliselta".
Minullakin on aivan tuttavaperheistä tuollaisesta havaintoja. Koskevat pitkäaikaisten parisuhteiden sisltöjä.
Maassamme on myös alueellisia kulttuurieroja. Sydänsavossa ja Satakunnassa suhtaudutaan vieläkin asioihin hieman yleensä eri tavoin.
Kyllä vieläkin esimerkiksi aineellinen, ammatillinen tai sosiaalinen onnistuminen onnistujan esiin tuomana herättää kielteisiä reaktioita, selityksiä ja jopa kateutta. Ikäluokkaan katsomatta.
On tiettyä yhteyttä vahingoniloon.
"Maassamme on myös alueellisia kulttuurieroja"
Kyllä, ja etenkin suvuittain. Suvut, jotka ovat asuneet vuosituhansia (tms) samalla paikkakunnalla, ovat usein varsin tiukkapipoista sakkia eivätkä siedä sitä, jos joku kehuu itseään. Vaikka toisaalta, kukapa sen kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse? Kas siinä ikuinen ristiriita.
Tosin monessa suvussa ei suvaita itsekehua, mutta muita kehutaan, ei ikinä haukuta toisia. Toisissa suvuissa tällainen ruma käytös, haukkuminen (ellei suoraan niin selän takana) on normaalikäytäntö. Siitä ei pääse yleensä eroon kuin yhdellä tavalla; muuttamalla kaupunkiin.
44 vuotta yhdessä. Ydistää rento lupsakkuus, samanmielisyys, vähän kiero huumorintaju ja hyvä seksi.
Millainen suhde sinulla on?
Minulle se merkitsee hyvää oloa ja sitä, että voi olla oma itsensä kumppaninsa seurassa; ei tarvitse mielistellä, pelätä, arvailla tms. Haluaa miellyttää kuitenkin ja haluaa, että myös toisella on hyvä olla. Intohimo kuuluu minun hyvään suhteeseen.
Kauanko olette olleet yhdessä?
Yhdessä kaiken kaikkiaan 40 vuotta, joista 35 naimisissa
Mikä pitää teidät yhdessä? Intohimo, yhteiset koetut asiat, yhteinen omaisuus, lapset ja se hyvä olo, jonka vain me voimme toisillemme antaa
Oletko onnellinen ja tyytyväinen kumppaniisi?
Välillä onnellinen, yleensä tyytyväinen, joskus onneton ja harvoin pettynyt. Kaikki kuuluu pitkään parisuhteeseen, ne huonot ajat ja vastoinkäymiset myös.
Millainen suhde sinulla on? Kauanko olette olleet yhdessä?
-18v avioliitto, sitä ennen viitisen vuotta yhdessä.
Mikä pitää teidät yhdessä?
-Rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan. Samansuuntainen arvomaailma ja varsinkin se, että olemme kumpikin "halailijoita" eli pusuttelu ja läheisyys on jokapäiväistä.
Meillä on lapsia ja yhteistä omaisuutta, mutta ne eivät pidä meitä yhdessä.
Oletko onnellinen ja tyytyväinen kumppaniisi?
-Olen onnellinen ja enemmän kuin tyytyväinen mieheeni. Sanoisinpa, että hän on minulle täydellinen jackpot ja sovimme hyvin yhteen. Meillä ei riidellä, vaan erimielisyydet keskustellaan läpi. Mitään parisuhdekriisiä ei ole ollut, mutta pari ulkopuolista (jotka siis ei ole liittyneet varsinaisesti meidän parisuhteeseen, mutta vaikuttanut siihen) kriisiä on läpikäyty, hyvällä menestyksellä.
Eli halailu pitää teidät yhdessa, ei lapset tai omaisuus...hmmm...mielenkiintoista, onko siis ihan sama kunhan vain on halailija ja omaa samanlaisen arvomaailman. JOs näin, sinulle löytyy monta "sitä oikeaa" maailmassa.
Pelkkä halailu ei riittäisi ja siksi laitoinkin ensimmäisiksi rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan.
En rakasta kaikkia, joita olen halannut. Toivottavasti et sinäkään.
Lapset ja omaisuus eivät todellakaan pidä meitä yhdessä. Jos en rakastaisi miestäni niin en usko, että viihtyisimme yhdessä. Rakastan niin paljon lapsianikin etten halua heidän elävän rakkaudettomassa perheessä.
Olen ollut nykyisessä suhteessani n. 5 vuotta. Olemme siis aika tuore pari vasta, mutta koen että suhteemme on jo vahvasti ohittanut "kiemurat", joita alun huuman jälkeen tulee. Elämme hyvin onnellista ja rauhallista elämää. Meillä molemmilla on lapsia, ja koska lapset olivat hyvin, hyvin pieniä tavatessamme, niin tämä meidän perhe on lapsillekin käytännössä ainoa jonka muistavat. Koenkin että suhteen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, että lastenkin on hyvä olla. :)
Tämä suhde on mielestäni hyvä mm. näiden asioiden takia
-Molemmat osoittavat toisilleen arvostusta ja kunnioitusta (edes harvojen riitojen aikana ei koskaan ole nimitelty tms.)
-Jos toinen on joskus väsynyt tai allapäin, niin toinen tsemppaa enemmän tukeakseen.
-Emme tuhlaa elämää tyhjänpäiväiseen "henkevien" vatvomiseen, mutta puhumme toki rakkaudesta.
-Meillä on huumoria! Nauru, leikkimielinen piikittely, vitsailu, pelleily... Ne ovat valtavan tärkeitä suhteessa! Ehkä jopa kaikkein tärkein asia. Yhteinen huumorintaju pysyy läpi elämän, vaikka muilla osa-alueilla muutoksia tulisikin.
-Seksielämämme on laadukasta.
-Molemmat voi olla oma itsensä, hyvässä ja pahassa. Ja molemmilla voi olla myös omia menoja. Ne menot eivät kuitenkaan koskaan johdu halusta, että pitäisi päästä "vapaalle", vaan liittyvät joko harrastuksiin, ystävien kanssa oloon tms. Olemme molemmat vähän kotihiiriä aina kun siihen on tilaisuus, mutta työt ja harrastukset vievät paljon aikaa. Osaamme olla onnellisia myös silloin kun emme ole samassa paikassa. Päivä ilman puhelua on oikein ok. :)
-Luotamme toisiimme täysin. Kaikessa.
-Haluamme kohdella toisiamme hyvin, eli suhde tuo meistä esiin parhaat puolemme vuodesta toiseen.
-Mutkattomuus!!!! (Edellinen pitkä suhteeni oli aikoinaan yksinkertaisissakin asioissa niin hankala, että todellakin tätä osaan arvostaa!) Jos vaikka toinen sanoo menevänsä autotalliin hommiin, niin toinen sanoo OK! Jos toinen huikkaa lähtevänsä kauppaan, niin toinen sanoo OK! Tai vastaavaa. Elämä rullaa, helposti.
-Hyväksymme toistemme perheet ja ystävät sellaisina kuin he ovat.
-Rakastamme toistemme lapsia kuin omiamme, ja kohtelemme tasapuolisesti.
Kaiken kaikkiaan ihailen ja rakastan puolisoani valtavan paljon, ja tiedän että niin hänkin minua. Tämä tunne on vapauttava, eikä ahdista millään muotoa. Aikuisten ihmisten kypsää rakkautta. :)
On hyvä suhde, oikeinkin hyvä ja onnellinen. Siksi, koska tässä suhteessa on helppo, kevyt ja mukava olla. Niin yksin kertaista se on. Joskus nuorena törmäsin toistuvasti niihin ihmisiin, jotka tekevät asioista raskaan hankalia. Kaikki pitää keskustella puhki, analysoida, murehtia. Ei sellaista kukaan normaali jaksa pidemmän päälle. En tarkoita sitä, etteikö oikeita murheita saisi murehtia (vaikkapa lapsen vakava sairastuminen, läheisen kuolema...) mutta tarviiko analysoida vaikkapa sitä että mitä toinen ajattelee sillä hetkellä, kun toinen käyttää jotain tiettyä sanaa... tarviiko murehtia sitä että millä tavalla rakkauden osoitus olisi parasta... onko keskusteltava ihan oikeasti siitä että toisella tuntuu jotenkin hassulta kun toinen lainaa hänen peittoaan... ihmiset tekevät uskomattomista asioista välillä hankalia.
Hauskaa, helppoa ja hellää. Näillä on ihmisen hyvä olla!
Vastaanpa nyt tähänkin. Eli hyvä suhde on tasapainoinen. Ja kuten tuossa edellä todettiin "Hauskaa, helppoa ja hellää. Näillä on ihmisen hyvä olla! " Korostan tuota helppoa. Hyvä suhde ei missään nimessä ole pohjatonta keskustelua "sivulauseista", analysointia, toisen tarkkailua. Ei myöskään sellainen, jossa jokapaikkaan mennään käsikädessä - jopa roskikselle. Molemmilla pitää olla oma elämä.
Aika samoilla linjoilla minä pysyn, kuin aiemmat onnellisten suhteiden kirjoittajat. Mutkattomuus! Se on yksi minun parisuhteeni onnellisuuden kriteeri. Meillä eletään ilman märehtimistä syväluotaamista, kyttäämistä tai ahdistumista. Tällaisia kuulee ystäviltä toisinaan, kun kokevat jostain selittämättömästä syystä suhteensa epäonnellisiksi.
Ja se että yhdessä on kiva olla. Naurattaakin toisen jutut.
Me olemme eläneet yhdessä 12 vuotta. 2 lasta. Naimisissa 8 vuotta.