Yllättäen petetty

Rvfaellos kirjoitti:

Reilu kakskymppisenä esimmäinen ero parisuhteesta tuntuu uskomattoman pahalta. Ei väliä missä olen, kyyneleet valuvat tahattomasti aina kun tunnetila jälleen valtaa minut. Tiedän päätöksen olevan oikein mutta silti olen tämän viikon aikana miettinyt ,että mitä jos kuitenkin yrittäisin. ~ Olin siis melkein vuoden yhdessä ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Rakastin häntä syvästi, yhä edelleen rakastan. Olin jo jonkin aikaa miettinyt eroa, sillä olin huomannut kuinka olemme ihmisenä erilaisia, meillä oli erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat. Alkuun rakastuin hänessä siihen miten paljon hän minusta välitti ja oli valmis vuokseni tekemään, pikkuhiljaa kuitenkin tunsin muuttuneeni itsestäänselvyyksi. Minusta tuntuu ,että monesti miehet eivät arvosta naistaan tai ymmärtävät vasta arvon menetettyään tämän. Muistan kuinka hän aina sanoi kuinka ”olen parasta mitä hänelle on tapahtunut” , vei minut kaikkien näytille, yllätti minut ja halusi viettää kaiken vapaa ajan kanssani. Vuoden aikana riidoista onnistuin aina uhkaamaan häntä erolla, sillä ajattelin miksi olla yhdessä jos tuntuu niin pahalta jatkuvasti pelko toinen menettämisestä. Pääsiäisenä olisi ollut meidän vuosipäivä, mutta viime vklppu pilasi kuitenkin kaiken. Olin perjantaina siinä kunnossa etten kyennyt uudestaan juhlimaan, annoin hänen kuitenkin mennä ystäviensä kanssa viihteelle, kuka minä olisin pilaamaan hänen iltansa kun itse olin edellisenä iltana myös juhlinut. Varoitin kuitenkin että hänellä menee aina yli ilman minua ystäviensä kanssa. Ihmettelin kunnsain vasta aamulla puhelun häneltä, eikä jän ollut koko yön aikana minua muistanut.. tunsin jonkun olevan pielessä.. kysyin missä hän oli ollut viimeyönä mutta en saanut kuin pelkkää sönkötystä vastaukseksi, annoin asian ollu ja halusin jutella vasta selvinpäin kasvotusten. En kuitenkaan enään malttanut odottaa jättäväni hänet kun kuulin eräältä ystävältä hänen olleen ystävänsä kanssa parin muun randon naisen kanssa hotellilla jatkoilla mistä hän ei ikinä minulle mitään maininnut. Näin hänet sunnuntai aamulla ja heti ensimmäisenä hän alkoi itkemään minut nähdessään, tiesin hänen tehneen jotain sopimatonta. Koskaan hän ei sitä minulle myöntänyt. Minä jätin hänet, pokerface ylläni halusin vain pois tilanteestä. En usko hänen menneen ns ”loppuun asti” mutta jotain salattavaa hänellä silti oli kun ei pystynyt edes puolustautumaan, ja mielestäni jo siihen tilanteesee joutuminen varattuna jo kertoo paljon. Siitä on nyt viikko, olo yhtä huono kun viikko sitten. Kysymys mikä painaa mieltäni jatkuvasti on ,että tekiköhän hän tämän tahalteen jotta minä jättäisin hänet? Koska ns tiesi eron kuitenkin tulevan? Hän ei ole kertaakaan ottanut linuun yhteyttä eron jälkeen, katuuko hän edes vai onkohan mahdollisesti iloinen päästessään minusta eroon? Onko uskottomuus suunniteltua ?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä