Suvakki haluaa elintasosurffareita lisää Suomeen.

Niina Ratilainen on myöskin juuri se valtuutettu, joka Turun valtuustossa on ajamassa eteenpäin Helsingin mallia, jossa paperittomille turvapaikanhakijoille taattaisiin palvelut, eli sosiaaliturvaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa veronmaksajien kustantamana.
https://urly.fi/V2x
13276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihmisarvo on jakamaton, olemme kaikki lopulta muukalaisia, monikulttuurisuus on rikkaus, vierasmaalaisille annetut varat ja omaisuus eivät ole keltään pois, maahanmuuttajat ovat suuri voimavara, saamme heille annetut tuet takaisin moninkertaisina, he integroituvat parissa vuodessa, menevät töihin ja maksavat veroja, he pelastavat Suomen, poistavat työvoimapulan, korjaavat ikävääristymän, omat lapsemme ovat yhteiskunnalle paljon kalliimpia kuin valmiit moniosaajat, lopettakaa lastenteko, adoptoikaa alaikäisiä partalapsia, he ovat lääkäreitä ja koneinsinöörejä, he ovat syntyneet 1.1. , pakolaiset eivät koskaan vanhene eivätkä eläköidy, aivan yksin tulleiden partalasten joukot ovat kultamunia täynnä, tutustukaa maahanmuuttajiin, geeniperimänne paranee, rotu jalostuu, meillä on unelma, Uusi Maailma, laulakaamme, olemme niin hurskaita ja hyviä, Suomi on rikas, kaikkia pitää auttaa, Suomeen mahtuu 62 miljoonaa muslimia ja vain muslimia, jokaisella on oikeus tulla tänne ilmaiseen hoivaan, antakaa heille heidän rahansa, pelastakaa avionrikkojat, raiskaajat, murhaajat, terroristit ja mielipuolet. Suomi lähettää ihmisiä kuolemaan, naisia ja lapsia. Mitä sanotte lapsillenne? Kukaan ei voi elää monikymmenmiljoonaisissa rikkaissa öljyvaltioissa. Ottakaa pakolaisia koteihinne, tehkää vapaaehtoistyötä, kotoudutaan Suomeen kaikki yhdessä, mitään haittoja maahanmuutosta ei ole, kääntykää pakolaiset kristityiksi homoiksi 20 minuutissa, tehkää hakemus verkossa omalla äidinkielellänne, se on helppoa, nopeaa ja halpaa, pakolaiset rikastuttavat kulttuuriamme jota ei ole olemassa, suomalaiset tekevät enemmän rikoksia, isänmaalliset suomalaiset ovat natseja ja rasisteja, jokainen raiskaaja ja terroristi on yksi meistä, se kuuluu kulttuuriin, ymmärtäkää toisianne, olemme kaikki maahanmuuttajia, keenerit olivat ensin, suomalaisia ei ole olemassa. Kuka hoitaa vanhuksemme, kuka maksaa eläkkeemme? Vain miehiä saa palauttaa, mikäli valehtelevat huonosti. Tervetuloa Suomeen pakolaiset! Tervetuloa valehtelijat, sairaat, murhaajat ja erityisesti kaikki kuolemaantuomitut. Täällä saatte lämmintä pullaa, kukkia, kynttilöitä, villasukkia ja v:ttua. Me maksamme sakkonne, rikoksenne, ajokorttinne ja hampaanne. Suomi nousuun! Ottakaa naisemme, lapsemme ja kotimaamme eestä ja takaa.

Äänestä

EI SAA NAURATTAA!!! Sattuu vatsaan.

Äänestä

  • Ehdotus viralliseksi käännökseksi: batikhäxa = matupatja

    Äänestä

Suvakit on kyltymättömiä.

Äänestä

Voisi sekin ämmä vetää itsensä vessasta alas. Ehkä noilla vasureilla on oikeasti jotain raiskausfantasioita ja he todellakin haluavat nähdä länsimaisten yhteiskuntien palavan??

Äänestä

Monikulttuurisuus on perseestä. Ei mulla muuta.

Äänestä

Turussa ei ole kovin hyviä kokemuksia näistä paperittomista. Kukaan ei jää ilman papereita ilman syytä! Ei näitä ihmisiä pidä enää hemmotella ja hyysätä. Heidät täytyisi vain poistaa maasta mahdollisimman nopeasti. Laivalla heidät saa takaisin Ruotsiin halvalla. He eivät ole mikään merkittävä asia edes Irakin asioissa. Siellä olisi paljon tärkeämpiäkin huolia kuin nämä karkurit.

Vai eikö joku ymmärrä, että nämä nuoret miehet kannattavat naisten pakkohunnutusta, islamia ainoaksi oikeaksi uskonnoksi ja länsimaalaisten vapauksien rajoittamista? He saattavat jonkin aikaa rellestää alkoholin ja suomalaisten naisten kanssa, mutta pohjimmiltaan he tahtovat tottelevaisen musliminaisen, joka synnyttää heille joukon muslimilapsia.

Ne, jotka ajattelevat toisin, saavat turvapaikan, sillä edellä mainitut (paperittomiksi jääneet) nuoret miehet ahdistelevat ja uhkailevat heitä. Irakista ja Afganistanista tulee tänne sekä uhreja että uhkailijoita - tämän he ovat itse todenneet.

Äänestä

Jokainen "paperiton" VALEHTELEE, ellei todellakin ole luku- ja kirjoitustaidoton vuohipaimen erämaasta!!!

Kyllä normaaleilla ihmisillä on olemassa muutakin kuin älykännykkä. On papereita taskussa, matkarepussa, kotona laatikossa, vanhemmilla, työnantajilla ja kotimaan viranomaisilla. Mitähän pahaa ovatkaan tehneet ne, jotka eivät ole vuohipaimenia? Onko luottaminen ihmisiin, jotka valehtelevat? Eipä tietenkään ole ja valheen tulisi aina johtaa välittömään turvapaikan menetykseen ja karkoitukseen, jos haluamme pitää Suomen turvallisena.

Äänestä

Suvakki haluaa todellisuudessa vain tummaa salamia. Käryvideoita on netissä pilvin pimein. Eivät vain myönnä tätä tosiseikkaa.

Äänestä
  • Siltähän se vähän vaikuttaa, kun katsoo suvakkinaisten tekosia. Jos he todella haluaisivat auttaa pakolaisia, niin "apua" annettaisi Suomessa, vaan siellä missä se on tehokkainta ja vaikuttaa pakolaisuuden syitä vähentävästi!

    Väestöräjähdyksen tuonti Suomeen ja Eurooppaan ei ole oikein linjassa ilmastonmuutoksen tai muidenkaan maailman ongelmien torjunnan kanssa, koska lähes kaikki ihmiskunnan aiheuttamat ongelmat johtuvat liiallisesta väestönkasvusta. Merkillistä on esimerkiksi se, ettei YK:n 17-kohtaisessa kestävän kehityksen ohjelmassa edes mainita väestösuunnittelua eikä puhuta yhtään mitään väestönkasvun taittamisen tärkeydestä.

    Väestöräjähdys kehitysmaissa on paha asia, mutta väestöräjähtäjien päästäminen kehittyneisiin maihin on mielipuolista!

    Äänestä

  • Kuljumeri kirjoitti:

    Siltähän se vähän vaikuttaa, kun katsoo suvakkinaisten tekosia. Jos he todella haluaisivat auttaa pakolaisia, niin "apua" annettaisi Suomessa, vaan siellä missä se on tehokkainta ja vaikuttaa pakolaisuuden syitä vähentävästi!

    Väestöräjähdyksen tuonti Suomeen ja Eurooppaan ei ole oikein linjassa ilmastonmuutoksen tai muidenkaan maailman ongelmien torjunnan kanssa, koska lähes kaikki ihmiskunnan aiheuttamat ongelmat johtuvat liiallisesta väestönkasvusta. Merkillistä on esimerkiksi se, ettei YK:n 17-kohtaisessa kestävän kehityksen ohjelmassa edes mainita väestösuunnittelua eikä puhuta yhtään mitään väestönkasvun taittamisen tärkeydestä.

    Väestöräjähdys kehitysmaissa on paha asia, mutta väestöräjähtäjien päästäminen kehittyneisiin maihin on mielipuolista!

    Kilkuttelet täyttä asiaa! Kukaan ei voi olla niin tyhmä etteikö ymmärtäisi tuota.
    Tulokkaiden suosijoiden täytyy olla vakavasti asennevammaisia.

    Islam oppina ja toteuttuna sotii täysin vastoin vihreiden pyhimpiä tavoitteita. Miten he ja vasurit voivat puhua ja toimia niin täysin tavoitteidensa ja periaatteidensa vastaisestai?

    Äänestä

  • Kyseessä on tarttuva aivosairaus, jonka alkuperä Suomessa lienee Helsingin vedessä. Välttäkää Helsinki ja antakaa sairauden näivettyä sinne!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nööööp kirjoitti:

Niina Ratilainen on myöskin juuri se valtuutettu, joka Turun valtuustossa on ajamassa eteenpäin Helsingin mallia, jossa paperittomille turvapaikanhakijoille taattaisiin palvelut, eli sosiaaliturvaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa veronmaksajien kustantamana.
https://urly.fi/V2x

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu