Ätmi ihmettelee

Ätmi oli eilen seurakunnan tilaisuudessa ja ätmi meni istumaan sille puolelle, jossa oli tyhjiä tuoleja, eikä lähelläkään muita, siis käytävän viereen.
Ätmi hakeutuu aina sellaiseen paikkaan, ettei olisi vaaraa, että kukaan nainen tulee lähelle.
Yht'äkkiä ätmi huomais, kun nainen lähestyi ätmiä ja ätmi ajatteli, että nuori nainen menee varmaan istumaan kauas ätmistä.
Ätmin järkytyjseksi nainen istui ätmin edessä olevalle tuolille.
Siis mitä tämä nyt oikein on, eihän kukaan nainen tule ätmin läheisyyteen, mutta tämä nainen tuli.
Ätmi meni tilanteesta sekaisin ja oli joutua pakokauhun valtaan, kun ätmi ei osaa olla naisen kanssa.
Onneksi nainen ei alkanut puhumaan ätmille mitään, koska silloin ätmi olisi mennyt vasta paniikkiin.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset tajuta, ettei ätmi osaa olla naisen kanssa ja ätmi menee paniikkiin.
Joten ätmi pyytää naisilta, että älkää tulko ätmin lähelle, se aiheuttaa ätmile ahdistusta, koska ette te kuitenkaan ätmistä välitä, tulette vain kiusallanne ätmin viereen.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ÄtmiPaniikissa kirjoitti:

Ätmi oli eilen seurakunnan tilaisuudessa ja ätmi meni istumaan sille puolelle, jossa oli tyhjiä tuoleja, eikä lähelläkään muita, siis käytävän viereen.
Ätmi hakeutuu aina sellaiseen paikkaan, ettei olisi vaaraa, että kukaan nainen tulee lähelle.
Yht'äkkiä ätmi huomais, kun nainen lähestyi ätmiä ja ätmi ajatteli, että nuori nainen menee varmaan istumaan kauas ätmistä.
Ätmin järkytyjseksi nainen istui ätmin edessä olevalle tuolille.
Siis mitä tämä nyt oikein on, eihän kukaan nainen tule ätmin läheisyyteen, mutta tämä nainen tuli.
Ätmi meni tilanteesta sekaisin ja oli joutua pakokauhun valtaan, kun ätmi ei osaa olla naisen kanssa.
Onneksi nainen ei alkanut puhumaan ätmille mitään, koska silloin ätmi olisi mennyt vasta paniikkiin.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset tajuta, ettei ätmi osaa olla naisen kanssa ja ätmi menee paniikkiin.
Joten ätmi pyytää naisilta, että älkää tulko ätmin lähelle, se aiheuttaa ätmile ahdistusta, koska ette te kuitenkaan ätmistä välitä, tulette vain kiusallanne ätmin viereen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu