Aito avioliitto ry on kutistunut

Tätä palstaa mainostarkoitukseen käyttänyt AA-yhdistys on kuihtunut lopun edellä.

Puheenjohtaja Koivulan lisäksi yhdistyksen kautta toimii enää noin 4 naista ja 1 mies ja hekin enimmäkseen vain omissa nimissään.
Joitakin entisiä aktiiveja kirjoittelee silloin tällöin myös omissa nimissään.

Heidän Facebook-sivulleen on edellinen juttu ilmestynyt lähes 2 viikkoa sitten, joten todella hiljaista on
AA:n varsinainen nettisivusto on vieläkin hiljaisempi ja seuraavaksi tulevaksi tapahtumaksi he ilmoittavat Syyskokouksen-2016.

Mitään kuvia, saatika tietoja yhdistyksen kokoontumisista ei ole kuulunut pitkiin aikoihin.

Jossain vaiheessa tuo aktiivi-viisikko aloitti oman lähetyksensä Radio Patmoksessa, jolla ei ole kuuntelijoita muutoinkaan ja nyt heidänkin lähetyksensä on kai loppunut.

Yksittäisiä marttyyri-kirjoituksia heiltä on tullut parista hävitystä kansalaisaloitteesta ja nyt uudempana Koivula löi kirveensä kiveen sijaissynnytys-asiassa, kun on tavaksi tullut vastustaa vähemmistöjen oikeuksia, kunnes joku korjasi hänelle, että sijaissynnyttäjiä tarvii enimmäkseen heterot.

Heidän ja kumppaniensa EU-aloite ja varsinkin sen hoitaminen oli kai se viimeinen niitti heidän kannattajilleen.

124

1367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onkohan niitä aktiiveja fuduja ollut Aa-kerhossa koskaan edes kymmentä kerralla.
      Samat naamat ja niiden aivopierut kun tuli vastaan joka paikassa ja nyt nekin harvat on ilmeisesti heittäneet pyyhkeen kehään.

      Kaipa ne hitaimmatkin Aa-fudut jo ymmärtää, että turpiin tuli, matsi on ohi eli lähdetään kotiin.

    • En ole huomannutkaan, että joku yhdistys mainostaisi täällä.

      • Xyz5

        Ei sokea kana jyvää löydä?

      • Xyz5 kirjoitti:

        Ei sokea kana jyvää löydä?

        Haluatko näyttää minulle esimerkin?

      • Sivusta_huomautan
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Haluatko näyttää minulle esimerkin?

        Kyllä täällä silloin sen avioliittolakiuudistuksen aikoihin spammattiin noita AA-juttuja niin yli tarpeen, että sitä saattoi pitää silkkana mainostuksena.

      • Sivusta_huomautan kirjoitti:

        Kyllä täällä silloin sen avioliittolakiuudistuksen aikoihin spammattiin noita AA-juttuja niin yli tarpeen, että sitä saattoi pitää silkkana mainostuksena.

        Toki täällä sellaista on paljonkin, suoria kopioita toisten kirjoituksista, ohjelmamainostusta, sen kaltaisia asioita, mutta mistä tiedät , että joku yhdistys niitä levittelee?

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Toki täällä sellaista on paljonkin, suoria kopioita toisten kirjoituksista, ohjelmamainostusta, sen kaltaisia asioita, mutta mistä tiedät , että joku yhdistys niitä levittelee?

        Ei yhdistys mitään levittele, vaan yhdistyksen jäsenet sekä kannattajat tekevät sitä - ilmeisesti ihan kehotettuna tekemään niin.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ei yhdistys mitään levittele, vaan yhdistyksen jäsenet sekä kannattajat tekevät sitä - ilmeisesti ihan kehotettuna tekemään niin.

        Niinpä. Yhdistys ei levittele . Sen jäsenet kenties levittelevät materiaalia ja kannattavat luultavasti levittelevät , ehkä jopa kehotettuna. Eli mikä oli varmaa välittämässä , joka aloituksessa esitettiin?

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Niinpä. Yhdistys ei levittele . Sen jäsenet kenties levittelevät materiaalia ja kannattavat luultavasti levittelevät , ehkä jopa kehotettuna. Eli mikä oli varmaa välittämässä , joka aloituksessa esitettiin?

        Ehkä se, että yhdistys on vointu kehottaa mainostamaan. Oletan kuitenkin että mainonta on ollut täällä vain kiusanteko mielessä.

      • "...mitähän asiallista eroa tässä mahtaa olla siihen, että yhdistys tekisi nuo avaukset?"

        Periaatteessa ei ole mitään eroa.

      • Toisaalta kun ei tiedä, tulee levittäneeksi arvailujaan totuutena. Sillä tavalla myös mustamaalataan.

      • NIin onko? usko.vainen ei ole osannut kertoa miten jäseneksi liitytään, eikä itseasiassa osaa vieläkään vaikka taisi aiheesta laittaa tänne aloituksen.

        Se pelkkä 40€ maksaminen ei nimittäin riitä jäseneksi pääsyyn, ainakaan heidän omien nettisivujensa mukaan.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Toisaalta kun ei tiedä, tulee levittäneeksi arvailujaan totuutena. Sillä tavalla myös mustamaalataan.

        En minä ainakaan väitä arvailujani "totuuksiksi". Silloin kun puheena oleva ja palstalla hartaasi mainostettu taho ei suostu kertomaan itsestään mitään todella merkitsevää, tehdään tietysti päätelmiä sen tiedon perusteella joka on olemassa. Tältä vältyttäisiin helposti sillä, että po. taho noudattaisi asiallista läpinäkyvyyttä.

      • Itse veikkaisin että "usko.vainen" on sen verran epävakaa muuallakin kun tällä palstalla että on yhdistyksenkin kannalta enemmän rasite kun sellainen jota jäseneksi halutaan.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        NIin onko? usko.vainen ei ole osannut kertoa miten jäseneksi liitytään, eikä itseasiassa osaa vieläkään vaikka taisi aiheesta laittaa tänne aloituksen.

        Se pelkkä 40€ maksaminen ei nimittäin riitä jäseneksi pääsyyn, ainakaan heidän omien nettisivujensa mukaan.

        Kyllä linkin mukaan 40 % on varsinaisen jäsenen vuosimaksu vuonna 2018.

        https://holvi.com/shop/AitoAvioliitto/product/c764ed90bbff5ac5635fef5fdfc8c71b/

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Itse veikkaisin että "usko.vainen" on sen verran epävakaa muuallakin kun tällä palstalla että on yhdistyksenkin kannalta enemmän rasite kun sellainen jota jäseneksi halutaan.

        Silti olen henkkoht varma että hän on maksanut jäsenmaksunsa ja on jäsen, vaikka häntä ehkä ei sellaiseksi ihan kybällä haluttaisikaan. Mitään jonoahan varsinaiseen jäsenyyteen on tuskin havaittu, ja rahaahan Aa tarvitsee jos mitä.

      • mummomuori kirjoitti:

        "...mitähän asiallista eroa tässä mahtaa olla siihen, että yhdistys tekisi nuo avaukset?"

        Periaatteessa ei ole mitään eroa.

        Se periaatteellinen ero on siinä että esim.minä voisin postata sivut täyteen jonkun yhdistyksen materiaalia, varsinkin , jos tietäisin sen ärsyttävän muita ja haluaisin ärsyttää. Jos sitä yhdistystä syytetään siitä, syytös kohdistuu väärin. Se on minusta se periaatteellinen ero.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kyllä linkin mukaan 40 % on varsinaisen jäsenen vuosimaksu vuonna 2018.

        https://holvi.com/shop/AitoAvioliitto/product/c764ed90bbff5ac5635fef5fdfc8c71b/

        Tiedän toki mitä linkissä lukee mutta Aa:n sivuilla kerrotaan että tuo ei suinkaan riitä.

        No, ehkäpä se Aa:n sivujen tieto on virheellinen, tosin en usko että on.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Silti olen henkkoht varma että hän on maksanut jäsenmaksunsa ja on jäsen, vaikka häntä ehkä ei sellaiseksi ihan kybällä haluttaisikaan. Mitään jonoahan varsinaiseen jäsenyyteen on tuskin havaittu, ja rahaahan Aa tarvitsee jos mitä.

        Pointti on juuri se, Aa:n sivujen mukaan, että jäsenyys voidaan evätä vaikka olisikin maksanut tuon maksun.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        En minä ainakaan väitä arvailujani "totuuksiksi". Silloin kun puheena oleva ja palstalla hartaasi mainostettu taho ei suostu kertomaan itsestään mitään todella merkitsevää, tehdään tietysti päätelmiä sen tiedon perusteella joka on olemassa. Tältä vältyttäisiin helposti sillä, että po. taho noudattaisi asiallista läpinäkyvyyttä.

        toki vältyttäisi.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Pointti on juuri se, Aa:n sivujen mukaan, että jäsenyys voidaan evätä vaikka olisikin maksanut tuon maksun.

        Räyhis tuskin täällä räyhäisi aamusta iltaan kaikille Aa:ta ja Patmosta vähänkin arvosteleville jos hänen maksunsa olisi palautettu ja jäsenyytensä hylätty. Eikös hän jo tänään toisessa ketjussa kiittänyt Aa:n puolesta sivupersoonaansa, joka oli "liittynyt jäseneksi".

        Se on kyllä helppo uskoa, että Aa ei hyväksy varsinaiseksi jäseneksi ketään jota on syytä epäillä kaappausaikeista. Pari tusinaa "homottajaahan" tuon silloin valtaisi kevyesti.

        Veikkaan että "usko.vainen" kuvittelee olevansa jäsen. Edellisellä kerrallahan se yritti selittää että kannatusjäsen on sama kun varsinainen jäsen.

        :-)

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Veikkaan että "usko.vainen" kuvittelee olevansa jäsen. Edellisellä kerrallahan se yritti selittää että kannatusjäsen on sama kun varsinainen jäsen.

        :-)

        Voi tietysti olla niinkin, onhan sillä aika persoonallinen mielikuvitus ja sen tuotteena muun muassa "useita sijoitusasuntoja" omistuksessaan. Minä kuitenkin uskon, että on varsinainen jäsen, vaikka sinä et uskoisikaan. 😉

        Tuo kannatusjäsensekoilu ilmeni vaiheessa jossa varsinaiselle jäsenyydelle ei ollut mitään nappia. Kestihän se kyllä aika hiton kauan. 😀

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Se periaatteellinen ero on siinä että esim.minä voisin postata sivut täyteen jonkun yhdistyksen materiaalia, varsinkin , jos tietäisin sen ärsyttävän muita ja haluaisin ärsyttää. Jos sitä yhdistystä syytetään siitä, syytös kohdistuu väärin. Se on minusta se periaatteellinen ero.

        "Jos sitä yhdistystä syytetään siitä, syytös kohdistuu väärin. Se on minusta se periaatteellinen ero. "

        Joo, olet tuossa ihan oikeassa. Mutta miksi kukaan markkinoisi jotain yhdistystä, jos ei vähintään kannata sitä? Toki voi käyttää tuota mustamaalamiseenkin, eli näin saada joku yhdistys näyttämään hyvin negatiiviselta, vaikka olevinaan kannattaja olisikin.

    • Tämä oli vain yhden asian yhdistys. Kunhan taas jotain tapetille vastustettavaa tulee, niin varmaan tulee jälleen uusi yhdistys. Entiseen tapaan.

      • Ja kaiken päälle voin todeta olleeni taas oikeassa: kyseessä oli maan surkuhupaisin yhdistys.

      • pienillä

        seuraava yhdistys on vapaanhuoruuden ja sodomanmallin yhdistys
        puheenjotajana saatana
        halltuksen jäsenenä äpäryyden ja luoonon vastaissuuden hmiset

      • pienillä kirjoitti:

        seuraava yhdistys on vapaanhuoruuden ja sodomanmallin yhdistys
        puheenjotajana saatana
        halltuksen jäsenenä äpäryyden ja luoonon vastaissuuden hmiset

        Oliko tuo Aitoavion virallinen tiedote?

      • torre12 kirjoitti:

        Ja kaiken päälle voin todeta olleeni taas oikeassa: kyseessä oli maan surkuhupaisin yhdistys.

        AA-yhdistyksestä on tehty kattava tietopaketti alla olevalle sivustolle.
        ttps://fi-fi.facebook.com/aitoavioliittoaivopierut/

      • torre12 kirjoitti:

        Oliko tuo Aitoavion virallinen tiedote?

        Ovat näköjään alkaneet panna kotiviiniä. Eipä siinä mitään; hyvä harrastus joka säästää selvää rahaa.

      • torre12 kirjoitti:

        Ja kaiken päälle voin todeta olleeni taas oikeassa: kyseessä oli maan surkuhupaisin yhdistys.

        Jos tarkastellaan sitä, mitä fundamentalistit kokevat uhkaksi. Niitä ovat yleensä modernisaatio (lukuun ottamatta tekniikkaa ja erityisesti IT teknologiaa), niin muut uskonnot, kaikki mikä liittyy sekularisaatioon sekä evoluutioteoria ja abortit.

        Voidaankin kai odottaa jotain naisten oikeuksien vastaista yhdistystä, tai yleensä demokratian vastaista yhdistystä. Mikä ettei abortteihin liittyvää tai sitten vieläkin rajumpaa islamin vastaista yhdistystä?

        Luonnollisesti kaikki vastustaminen käännetään muotoon ”puolustaminen”.

        >Luonnollisesti kaikki vastustaminen käännetään muotoon ”puolustaminen”.

        Todella. Vastustaminen on sanana kielteissävyinen, kun taas puolustaminen on lähtökohtaisesti oikein ja myönteistä. Kuitenkin on aika vaikea puolustaa mitään, ellei samalla vastusta jotain. Myös todella huonoja asioita ja käytäntöjä voidaan puolustaa – ja puolustetaankin.

        Ei välttämättä tarvitse vastustaa jos puolustaa jotain. Puolustamisella ymmärrän että tuodaan niitä myönteisiä puolia esiin, mietitään miten saada lisää myönteisyyttä tai puolustetaan syytöksiä vastaan jne.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ei välttämättä tarvitse vastustaa jos puolustaa jotain. Puolustamisella ymmärrän että tuodaan niitä myönteisiä puolia esiin, mietitään miten saada lisää myönteisyyttä tai puolustetaan syytöksiä vastaan jne.

        Jolloin vastustetaan niitä syytöksiä... 😉

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jolloin vastustetaan niitä syytöksiä... 😉

        Tarkoitatko että niiden syytöksiä, jotka eivät hyväksy tuota puolustamista?

    • Trumpjee

      Älkää murehtiko, aa- yhdistys pysyy vaikka nyt onkin hieman hiljaisempaa. Ahvio ja kumpp. tulevat julistamaan aa asiaa kaikille, aivan varmasti.

      • Onko Ahvio siis nykyään Aitoavioliitto ry:ssäkin virallisesti mukana? Missä asemassa hän siellä on?

      • Ahvio ja Patmos sekä Aitoavio ry. ???

        No nämä ovat samaa lössiä.

      • torre12 kirjoitti:

        Ahvio ja Patmos sekä Aitoavio ry. ???

        No nämä ovat samaa lössiä.

        Aito Ahvio on niin herkkäuskoinen ihminen, että uskoo jopa omiin juttuihinsakin.

        Patmoslaisista Meller ei ainakaan näytä uskovan omiin juttuihinsa.

        Jotkut tekee vääryyttä rahasta ja toiset uskovat siihen oikeastikin.

      • näinooon

        Totta tuo, että Jumalan tahtoa julistetaan kuten ennenkin!

      • näinooon kirjoitti:

        Totta tuo, että Jumalan tahtoa julistetaan kuten ennenkin!

        Kyseessä taitaa oikeammin olla kuitenkin se tulkinta Jumalan tahdosta, ei Jumalan tahto.

        Ainakaan Jumalanne ei ole missään ilmaissut että hän ei hyväksyisi samaa sukupuolta olevien avioliittoa mitä tuo ko. yhdistys nimenomaisesti vastusta.

        Lisäksi, ko. yhdistys, on kertonut että se ei ole uskontoihin sitoutunut joten varsin omituista jos sellainen yhdistys sitten vain sen teidän Jumalanne tahtoa julistaisi. Eikös vain?

      • näinooon kirjoitti:

        Totta tuo, että Jumalan tahtoa julistetaan kuten ennenkin!

        Aitoavio tosiaan on opettanut Jumalan tahtoa pieleen. Aivan naurettavaa koko poppoo.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Kyseessä taitaa oikeammin olla kuitenkin se tulkinta Jumalan tahdosta, ei Jumalan tahto.

        Ainakaan Jumalanne ei ole missään ilmaissut että hän ei hyväksyisi samaa sukupuolta olevien avioliittoa mitä tuo ko. yhdistys nimenomaisesti vastusta.

        Lisäksi, ko. yhdistys, on kertonut että se ei ole uskontoihin sitoutunut joten varsin omituista jos sellainen yhdistys sitten vain sen teidän Jumalanne tahtoa julistaisi. Eikös vain?

        "Kyseessä taitaa oikeammin olla kuitenkin se tulkinta Jumalan tahdosta, ei Jumalan tahto."

        Täsmälleen näin.

      • evita-ei.kirj

        Mitenköhän kävisi jos kaikkea muutakin kirjoitettua tekstiä voitaisiin tulkita itse kukin miten haluaa.
        Esim, jos kirjoitan "asun omakotitalossa". Se on minun tulkintani. Jotkut voivat tulkita sen vaikka näin, voithan sinä asua, mutta minusta sinä asut paremminkin kaava-alueella jossa on paljon muidenkin taloja. Et ole ainoa. Jotkut onko talosi varmasti sinun oma, onko se edes talo. Ei voi tietää. Hankalaksi menee.

      • No etkös sinäkin tulkitse sitä Raamatun kirjoitettua tekstiä siten että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole sallittu?

        Vai oletko jo nykyisin siis sitä mieltä että Raamattu ei kiellä samaa sukupuolta olevien aivoliittoa?

        Siinä kirjoitetetussa tekstissähän Raamattussa ko. kieltoa ei ole, kuten tiedät.

      • evita-ei.kirj
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        No etkös sinäkin tulkitse sitä Raamatun kirjoitettua tekstiä siten että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole sallittu?

        Vai oletko jo nykyisin siis sitä mieltä että Raamattu ei kiellä samaa sukupuolta olevien aivoliittoa?

        Siinä kirjoitetetussa tekstissähän Raamattussa ko. kieltoa ei ole, kuten tiedät.

        No. Siinä asiassa ei ole edes sitä "taloa", mitä voisi tulkita.

      • evita-ei.kirj kirjoitti:

        No. Siinä asiassa ei ole edes sitä "taloa", mitä voisi tulkita.

        No kieltääkö siis Raamattu sinin mielestäsi sen smaa sukupuolta olevien avioliiton vai ei?

        Unohdit vastata.

      • evita-ei.kirj
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        No kieltääkö siis Raamattu sinin mielestäsi sen smaa sukupuolta olevien avioliiton vai ei?

        Unohdit vastata.

        Etkö ymmärtänyt vastauksestani että, Raamatussa ei puhuta siitä asiasta mitään, miten siitä voisi tulkita yhtään mitään.

      • evita-ei.kirj kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt vastauksestani että, Raamatussa ei puhuta siitä asiasta mitään, miten siitä voisi tulkita yhtään mitään.

        Eli Raamattu ei siis kiellä samaa sukupuolta olevien avioliittoa?

      • evita-ei.kirj kirjoitti:

        Mitenköhän kävisi jos kaikkea muutakin kirjoitettua tekstiä voitaisiin tulkita itse kukin miten haluaa.
        Esim, jos kirjoitan "asun omakotitalossa". Se on minun tulkintani. Jotkut voivat tulkita sen vaikka näin, voithan sinä asua, mutta minusta sinä asut paremminkin kaava-alueella jossa on paljon muidenkin taloja. Et ole ainoa. Jotkut onko talosi varmasti sinun oma, onko se edes talo. Ei voi tietää. Hankalaksi menee.

        >Esim, jos kirjoitan "asun omakotitalossa". Se on minun tulkintani.

        Kyllä se on jokaisen järkevän ihmisen tulkinta, jos puhut totta. Asumisella ja omakotitalolla on kummallakin yksi ylivoimainen päämerkitys, ja jos haluaa kehitellä muita, jää äkkiä keskustelemaan älykkäitä ihan itsensä kanssa.

        Sen sijaan esimerkiksi Raamatun kanssa on niin, että jos luet tekstiä tasan kuten siinä sanotaan, esim.jos kauhistelet sitä miten amalekilaiset tapettiin viimeiseen imeväiseen Herran käskystä, sinulle tullaan heti selittämään että tulkitset väärin etkä edes voi ymmärtää tuota selvää tekstiä ilman jonkin "Hengen" vaikutuksen alaisuutta, jolloin sinulle selviää että amalekilaisten vauvojen ja äitien lahtaaminen olikin tasan oikein kun kerran heidän isänsä ja miehensä kehtasivat vastustaa Jumalan kansaa.

      • evita-ei.kirj kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt vastauksestani että, Raamatussa ei puhuta siitä asiasta mitään, miten siitä voisi tulkita yhtään mitään.

        Eipä niin. Avioliitto tuohon aikaan tarkoitti aika tavalla eri asioita kuin nykyään.

    • pe.ku_mainosmiehenä

      Pe.ku on pitänyt Aa:ta tällä palstalla eniten esillä. Paskayhdistys on saanut ilmaista mainosta, kun pe.ku on näitä Aa-ketjujaan availla.

      • Olkaa.hyvä

        Paskayhdistys on saanut paskamainetta.

    • Lisäähiiliä

      Onnistuivatko luteriaanit sammuttamaan liekin?

    • Eihän tuolla puuhakerholla koskaan ollut mitään todellisia mahdollisuuksia onnistua. Aika epätoivoista ja turhaa taistella asiaa vastaan jota kannattaa suurin osa Suomalaisista. Ja Suomi on vielä onneksi demokratia.

      • Siinä se kyllä on onnitunut, että ääntä tuli ja paljon. Eli medianäkyvyys saavutettiin.

    • näinoon

      Mutta aito avioliitto on ja pysyy ja on ollut voimassa jo 6000 vuotta ja jatkuu aina hamaan siihen saakka kun taivasten valtakunta avautuu kaikille Herramme omille. Siellä emme enää mene naimisiin, vaan kaikki olemme yhtä ja samaa toisiaan rakastavaa suurta yhteisöä rajattomien rersurssien turvatessa ikuisuutemme. Amen

      • Avioliitto tuli noin 1000 vuotta sitten Eurooppaan. En ole kuullut sitä aikaisemmin olleista avioliitoista.

      • Tuolloin 6000 vuotta sitten miehellä saattoi olla lukuisia vaimoja. Vanhan testamentin kunnioitetuilla mieshahmoilla oli monia vaimoja.

        Moniavioisuus ei taida olla raamatunvastaista.

        Toki Uuden testamentin puolella suositellaan, että seurakuntien vetäjien tulisi olla yhden vaimon miehiä. Kai yksivaimoisuus siihenkin aikaan vielä oli mainitsemisen arvoista?

      • TotuusSattuuQC
        torre12 kirjoitti:

        Avioliitto tuli noin 1000 vuotta sitten Eurooppaan. En ole kuullut sitä aikaisemmin olleista avioliitoista.

        No onhan avioliittoja toki ollut kauemmin mutta kirkko alkoi tunkea sormensa avioliittoon varsin myöhään. Mutta onnistui sitten niin hyvin että monopolisoi avioliiton itselleen sadoiksi vuosiksi. Ja sen takia moni kuvittelee nykyäänkin että avioliitto olisi jotenkin automaattisesti kirkollinen ja uskonnollinen asia.

      • TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Vaikeaa on löytää mitään kunnon avioliittoa ennen vuotta 1000.

        Liitot olivat aikoinaan vain keskinäisiä sopimuksia yhdessä elämisestä. Katolinen kirkko oli keskeinen vaikuttaja avioliittojen tuloon.

      • korjaustahieman
        torre12 kirjoitti:

        Avioliitto tuli noin 1000 vuotta sitten Eurooppaan. En ole kuullut sitä aikaisemmin olleista avioliitoista.

        Jumalan tarkoittama liitto miehen ja naisen välille tuli Eurooppaan heti apostolien jälkeen, lähinnä siis Roomaan.

      • TotuusSattuuQC kirjoitti:

        No onhan avioliittoja toki ollut kauemmin mutta kirkko alkoi tunkea sormensa avioliittoon varsin myöhään. Mutta onnistui sitten niin hyvin että monopolisoi avioliiton itselleen sadoiksi vuosiksi. Ja sen takia moni kuvittelee nykyäänkin että avioliitto olisi jotenkin automaattisesti kirkollinen ja uskonnollinen asia.

        "...sen takia moni kuvittelee nykyäänkin että avioliitto olisi jotenkin automaattisesti kirkollinen ja uskonnollinen asia. "

        Tuo on aivan totta. Jos historiaa ei juuri tunne, sitä voi kuvitella kaikenlaista.

      • korjaustahieman kirjoitti:

        Jumalan tarkoittama liitto miehen ja naisen välille tuli Eurooppaan heti apostolien jälkeen, lähinnä siis Roomaan.

        Siis eikö sitä ennen saanut mennä yhteen kenen kanssa halusi? Siis vaikka mies ja nainen?

      • torre12 kirjoitti:

        Siis eikö sitä ennen saanut mennä yhteen kenen kanssa halusi? Siis vaikka mies ja nainen?

        Raamatussa on myös homoliittoja.
        Jeesuksen kantaisä Daavid oli biseksuaali ja avioliitossa myös Joonaksen kanssa.

        Myöhemmin kristityt ovat käännösvirheillään muuttaneet sen homoliiton nimen joksikin ystävien liitoksi.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Ihanaa kuinka Daavid rakasti Joonatania kuin omaa sieluaan. Ja kuinka miehen rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus. Siitä Daavid tiesi kaiken, kuten minäkin.

      • >Siellä emme enää mene naimisiin, vaan kaikki olemme yhtä ja samaa toisiaan rakastavaa suurta yhteisöä rajattomien rersurssien turvatessa ikuisuutemme.

        Elagu vaba seks! Kõigile! 😁

    • surullista.se.on

      Asia tuskin on mihinkään poistunut eikä KOSKAAN poistu. Sen ymmärtää varmaan pinimmätkin ajatteluvehkeet omaava?
      Miksi sitten asiasta ei "jauheta" jatkuvasti?
      Jos Pe.Ku haluaa tuhota itsensä ja muita, emme ole vastuullisia siitä. Pe.Ku ihan itse tuhoaa itseään ja muita. Emme kanna siitä vastuuta enempää. Sen kantaa Pe.Ku itse samanmielisineen.
      Tulee aika, jolloin joudutte vastuuseen teoistanne ja synnin kannustamisesta.
      Te vastaatte omista teoistanne ja kirjoituksistanne, joita tekoja nekin ovat sen lisäksi, että ne ovat myös ajatuksianne = sielujenne maisema.
      Totuus on ja pysyy. Sille te ette voi mitään. Emme mekään.
      Totuus vaan on ja pysyy.
      Onnea valitsemallenne tielle. Ei kateeksi käy.

      • Raamatun mukaan juurikin tuo sinun tekemä tuomitseminen on oikea kuolemansynti.

        Matt: 7:1-2
        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

      • ystävällinen.varoitus
        Pe.ku kirjoitti:

        Raamatun mukaan juurikin tuo sinun tekemä tuomitseminen on oikea kuolemansynti.

        Matt: 7:1-2
        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

        Tuomitsinko?
        Eikös Raamattu kerro hyvin selvästi, että tuomio tulee?
        Minäkö sen nyt tein?
        Oletko sitä mieltä todella?
        Kannattaisiko ottaa todellisuus mukaan elämään?

        Kun teet jotain, sinä vastaat siitä. Kun kirjoitat jotain, sinä vastaat siitä.
        Se on sinun teko ja sinä kannat vastuusi teoistasi. Onko se vaikeaa?

        En minä ketään tuomitse. En todellakaan.
        Minä kommentoin asioita vain ulkopuolisena toteajana.

        Onhan tämä asia itsellenikin ollut pohdittava asia, että joudun omista teoistani tuomiolle. En sinun tai kenenkään ihmisen vaan Jumalan eteen.
        Sitten on ollut vähän pakko alkaa miettimään vastuullisesti asioita, sillä en halua vastata typeryyksistä tai vääryyksistä. Se ei ole mieluista minulle.

        Jos sanon, että joudut tuomiolle, en minä ole se tuomari.
        En ymmärrä, että miten joku voi kuvitella, että minä olin se tuomari nyt ja langetin tuomion.. joka oli mikä? Katkoinko kätesi tai teinkö tuomion täytäntöönpanon?
        En.
        Olisi ihan hyvä ajatella asioita sinunkin.

      • ystävällinen.varoitus kirjoitti:

        Uudelleen annoit helvetintuomion.

        Raamatun mukaan vain Jumalalla on oikeus tuomita eläviä ja kuolleita ja sinä vaan otat valtikan itsellesi omalta Jumalaltasi.
        Luepas nuo alla olevat jakeet .
        Ne on sinunlaisiasi varten Raamatussa.

        Matt: 7:1-2
        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

      • oletko.monta

        Miksi puhut itsestäsi monikossa?

      • ajattelisit.edes.vähän
        Pe.ku kirjoitti:

        Uudelleen annoit helvetintuomion.

        Raamatun mukaan vain Jumalalla on oikeus tuomita eläviä ja kuolleita ja sinä vaan otat valtikan itsellesi omalta Jumalaltasi.
        Luepas nuo alla olevat jakeet .
        Ne on sinunlaisiasi varten Raamatussa.

        Matt: 7:1-2
        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

        No jouduitko helvettiin?
        Jos et, niin mihin se tuomio jäikään? Oliko sitä sittenkään?
        Minusta tuntuu, että et ymmärrä sitä, että mikä se tuomio on.
        Kun tuomio tulee, se on siinä ja mihinkään et enää mene.
        Tuomio on todellinen.
        Onko vaikea hahmottaa todellisuutta?

      • ystävän.varoitus

        Sori peku, olen väsynyt. Ei ole tarkoitukseni satuttaa sinua.

        Sinä satutat itse itseäsi, jos teet väärin tai vääryyttä.
        Minä uskon, että tajuat asiat ihan hyvin, kun vähän mietit.
        En halua polkea sinua matalaksi.

        Tiedän että ihmisen ego kasvaa ja tämä yrittää sitten suojella egoaan, minkä on itselleen rakentanut.
        Jos on kuvitellut olevansa oikeassa ja oikeutettu, tai jotain itseään enemmän, se sattuu, kun itse rakentamaltaan jalustaltaa tippuu.

        Jatka vaan kirjoittelua. Ole ystävällinen ihmisille. Älä käy heidän kimppuunsa.
        Jos käyt, niin miksi?

        Ihan jokainen meistä joutuu tuomiolle. Sille emme voi mitään.
        Se on jo määrätty tapahtuvaksi. Se tapahtuu.
        Siihen asti voimme parantaa elämäämme, auttaa toisiamme ja olla ystäviä.
        Jos tekee jotain väärin, voi sen pyytää anteeksi jotta se voidaan unohtaa.

        Sanoi Jeesus sille kivitettävälle naisellekin " paranna tapasi".
        Se nainen, jota ei sitten kivitetty, koska kivittämiseen olisi tarvittu synnitön ihminen.
        (löytyy Raamatusta).

        Hyvää yötä.

      • ystävän.varoitus kirjoitti:

        Tuo kirjoitus osoittaa sinun itse pudonneen alustalta ja sinun pitäisikin katsoa peiliin ja osoittaa itsellesi tuo kirjoituksesi.

      • ystävällinen.varoitus kirjoitti:

        Tuomitsinko?
        Eikös Raamattu kerro hyvin selvästi, että tuomio tulee?
        Minäkö sen nyt tein?
        Oletko sitä mieltä todella?
        Kannattaisiko ottaa todellisuus mukaan elämään?

        Kun teet jotain, sinä vastaat siitä. Kun kirjoitat jotain, sinä vastaat siitä.
        Se on sinun teko ja sinä kannat vastuusi teoistasi. Onko se vaikeaa?

        En minä ketään tuomitse. En todellakaan.
        Minä kommentoin asioita vain ulkopuolisena toteajana.

        Onhan tämä asia itsellenikin ollut pohdittava asia, että joudun omista teoistani tuomiolle. En sinun tai kenenkään ihmisen vaan Jumalan eteen.
        Sitten on ollut vähän pakko alkaa miettimään vastuullisesti asioita, sillä en halua vastata typeryyksistä tai vääryyksistä. Se ei ole mieluista minulle.

        Jos sanon, että joudut tuomiolle, en minä ole se tuomari.
        En ymmärrä, että miten joku voi kuvitella, että minä olin se tuomari nyt ja langetin tuomion.. joka oli mikä? Katkoinko kätesi tai teinkö tuomion täytäntöönpanon?
        En.
        Olisi ihan hyvä ajatella asioita sinunkin.

        Heh. On turha sanoa, ettei tuomitse, mutta tuomio tulee.

        Koska et voi tietää mitä tuomioita kullekin tulee, et voisi puhua tuomioista kellekään.

      • "Tulee aika, jolloin joudutte vastuuseen teoistanne ja synnin kannustamisesta."

        Miksi et lue itseäsin noihin? Ihan samalla tavalla sinäkin vastaat synneistäsi - myös valehtelusta.

      • mummomuori kirjoitti:

        "Tulee aika, jolloin joudutte vastuuseen teoistanne ja synnin kannustamisesta."

        Miksi et lue itseäsin noihin? Ihan samalla tavalla sinäkin vastaat synneistäsi - myös valehtelusta.

        Mitäs luulet mummomuori, tulisiko siitä toimivaa parodiaa, jos vetäisin tuolla samalla itsevarmuudella ja ylimielisyydellä kuin nimimerkki "surullista... pinimmätkin ajatteluvehkeet omaava". Mutta ateistisesta näkökulmasta?

        Ei varmaankaan ja toisaalta, toisen tyylin plagiointi tuntuu ajatuksena liian haastavalta.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Ehkä tulisi, ehkä ei. Toisaalta, henkilö ei ehkä tarkoittanut sitä parodiaksi, ja siksi se onkin oikeastaan enemmän surkuhupaista.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ehkä tulisi, ehkä ei. Toisaalta, henkilö ei ehkä tarkoittanut sitä parodiaksi, ja siksi se onkin oikeastaan enemmän surkuhupaista.

        Ei se tarkoittanut ja totta, parodiahorisontti oli ylitetty. Mutta ateistisesta näkökulmasta ja samalla Zeppeliinin kokoisella itsetunnolla voisi syntyä ihan käypää huumoria.

    • Aa:n aivosähkökäyrä näyttää nyt tältä _______________________________________________________

      • Trumpjee

        Eipäs, se on erään ateistin joka istui pyrätuolissa

      • Trumpjee kirjoitti:

        Eipäs, se on erään ateistin joka istui pyrätuolissa

        Ja ihan samalta näyttää uskovienkin aivosähkökäyrät kuoleman jälkeen, ja sinun myös.

      • Trumpjee kirjoitti:

        Eipäs, se on erään ateistin joka istui pyrätuolissa

        Aito aviosta ei ole kuulunut vähään aikaan enää mitään eli kyllä sen EEG näyttää suoraa viivaa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Aito aviosta ei ole kuulunut vähään aikaan enää mitään eli kyllä sen EEG näyttää suoraa viivaa.

        Ei kuullu mitään.
        Syyskokous ja stratekiapäiväkin oli niin vähäväkisiä, joista he eivät kehtaa puhua.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Ei kuullu mitään.
        Syyskokous ja stratekiapäiväkin oli niin vähäväkisiä, joista he eivät kehtaa puhua.

        Aa on kutistunut kuin pässin kivekset.

        (wanha suomalainen sanalasku ;-)

      • Pe.ku kirjoitti:

        Ei kuullu mitään.
        Syyskokous ja stratekiapäiväkin oli niin vähäväkisiä, joista he eivät kehtaa puhua.

        "Syyskokous ja stratekiapäiväkin oli niin vähäväkisiä, joista he eivät kehtaa puhua. "

        Aika vähän noista oli kuvia tai uutisia. Mutta yhdistystoiminta on vaihtelevaa ja yleensä jää aina muutama aktiivi sitä ylläpitämään.

        Yleensä viimeinen sammuttaa valot. Mutta ei aina.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Yleensä viimeinen sammuttaa valot. Mutta ei aina.

        Tarvitseeko valoja sammuttaa jos ne eivät koskaan edes ole olleet päällä?

        :-)

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Tarvitseeko valoja sammuttaa jos ne eivät koskaan edes ole olleet päällä?

        :-)

        Järjen valoa ei, mutta sen Airamin katosta kyllä.

        Tuo valojen sammuttelun lätkähallista mainitsi vertauskuvana jo yksi helluntailainen (muistini mukaan) joka ihmetteli, että miksi Aa aloitti jatkoajan vaikka peli oli jo ohi eli uusi avioliittolaki oli hyväksytty.
        .
        Oikeastaan Aa:ssa ei ole koskaan mitään todellista edes aloitettu, eli mitäpä siellä voitaisiin lopettaakaan. Tai no.. haaveilu.

    • evita-ei.kirj

      Hyvinhän tuo on voinut kun tälläkin palstalla jotkut vaalivat heidän muistoaan jatkuvasti. Pe.kukin muistuttaa jatkuvasti, ettei vain pääse unohtumaan.

      • :D No, vaalien muistoa!!

      • Juu, Pe.ku on paras mainostaja Aa:lle 🤗

      • >Hyvinhän tuo on voinut kun tälläkin palstalla jotkut vaalivat heidän muistoaan jatkuvasti.

        Kyllä sitä voi muistella vaikka pikaistuksissaan tappamaansa kärpästä, ja kärpänen se silti oli eikä kirahvi.

      • mummomuori kirjoitti:

        :D No, vaalien muistoa!!

        Olen tehnyt AA-yhdistyksestä pelkkiä asiallisia aloituksia.

        Joskus olen laittanut linkin alla olevalle informaatiosivustolle, joka toimii tietopankkina, tarjoten kaiken oleellisen tiedon heidän toiminnasta.

        ttps://fi-fi.facebook.com/aitoavioliittoaivopierut/

      • Pe.ku kantaa huolta tällä palstalla Aito aviolitto yhdistyksestä.

        Jotta tuskasi hepottuisi, kerro sinulle ja muille Seta-mielisille ystävillesi, että Aa voi hyvin ja toimii aktiivisesti 🤗

        Aito avioliitto-ohjelma tulee edellenkin torstaisin klo 13 Radio Patmokselta (peitto 4,7milj. kuulijaa ) ja netistä (peitto rajaton). Kuuntele myös arkistosta 🤗

        Uusia jäseniä tulee ja otetaan edellenin vastaan. Liity sinäkin jo jäseneksi koska olet jo niin kauan tehnyt anonyymina yhdistystä tunnetuksi tällä palstalla.

        Tervetuloa, minä tarjoan kakkukahvit ☕️🍰

        Täältä voit liittyä jäseneksi
        https://holvi.com/shop/AitoAvioliitto/

      • usko.vainen kirjoitti:

        Pe.ku kantaa huolta tällä palstalla Aito aviolitto yhdistyksestä.

        Huvittavaa että et edelleenkään tiedä miten jäseneksi tullaan.

        Jos olisit jäsen niin tietäisit.

        :-)

      • mummomuori kirjoitti:

        :D No, vaalien muistoa!!

        Vaalien muistoa kunnioittaen ja seuraavia odottaen, Repe 🦍

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Vaalien muistoa kunnioittaen ja seuraavia odottaen, Repe 🦍

        :D Kyllä ne jonkin uuden vihajärjestön pystyyn laittaa.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Pe.ku kantaa huolta tällä palstalla Aito aviolitto yhdistyksestä.

        Jotta tuskasi hepottuisi, kerro sinulle ja muille Seta-mielisille ystävillesi, että Aa voi hyvin ja toimii aktiivisesti 🤗

        Aito avioliitto-ohjelma tulee edellenkin torstaisin klo 13 Radio Patmokselta (peitto 4,7milj. kuulijaa ) ja netistä (peitto rajaton). Kuuntele myös arkistosta 🤗

        Uusia jäseniä tulee ja otetaan edellenin vastaan. Liity sinäkin jo jäseneksi koska olet jo niin kauan tehnyt anonyymina yhdistystä tunnetuksi tällä palstalla.

        Tervetuloa, minä tarjoan kakkukahvit ☕️🍰

        Täältä voit liittyä jäseneksi
        https://holvi.com/shop/AitoAvioliitto/

        Miten hullu oletkaan!

        Aitoavio yhdistys ei aiheuta kenelläkään "tuskaa". Se kun on Suomen surkuhupaisin yhdistys.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Juu, Pe.ku on paras mainostaja Aa:lle 🤗

        No millekäs sinä olet parasta mainosta? Joillekin nimimerkkienpelastusiskuryhmille, jotka tulevat tuommoiset prinsessat pelastamaan ja laittamaan ilkeät "hakkerit" asioihin? :D

        Minä kerron. Sinä olet parasta mainosta uskonnollisen fanaattisuuden nolaamisen etenemiselle.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Pe.ku kantaa huolta tällä palstalla Aito aviolitto yhdistyksestä.

        Jotta tuskasi hepottuisi, kerro sinulle ja muille Seta-mielisille ystävillesi, että Aa voi hyvin ja toimii aktiivisesti 🤗

        Aito avioliitto-ohjelma tulee edellenkin torstaisin klo 13 Radio Patmokselta (peitto 4,7milj. kuulijaa ) ja netistä (peitto rajaton). Kuuntele myös arkistosta 🤗

        Uusia jäseniä tulee ja otetaan edellenin vastaan. Liity sinäkin jo jäseneksi koska olet jo niin kauan tehnyt anonyymina yhdistystä tunnetuksi tällä palstalla.

        Tervetuloa, minä tarjoan kakkukahvit ☕️🍰

        Täältä voit liittyä jäseneksi
        https://holvi.com/shop/AitoAvioliitto/

        Oletko perustanut mitään "Pelastetaan lettas" -järjestöä? Siihen voisimme kaikki liittyä niin saataisiin näkyvyyttä asialle ja poliisikin tutkimaan se selvittämättä jäänyt kaappaustapaus kunnolla loppuun saakka! Niin siis olithan sinä tosiaan hälyttänyt ne polisit asialle kuten kerroit tehneesi? Ettei tämä saamattomuutesi takia seiso?

      • mummomuori kirjoitti:

        :D Kyllä ne jonkin uuden vihajärjestön pystyyn laittaa.

        ":D Kyllä ne jonkin uuden vihajärjestön pystyyn laittaa. "

        Ehkä jonkun entistäkin mitättömämmän voivat perustaa.

        Aika tekee tehtävänsä heidänkin joukossaan ja osa aktivisteista on jo varmaan kääntänytkin takkiaan huomatessaan olleensa väärässä.
        Monille viimeinen niitti oli EU-aloitteensa, jossa osa kannattajistakin huomasi johdon valehtelevan heille päin naamaa.
        Heillä itselläänkin kasvaa lapsia, jotka aikuisikään päästyään sanovat heille suorat sanat.
        Lukemattomia kertoja on muissa perheissä huomattu vanhempien tulevan järkiinsä vasta sitten kuin omatkin lapset heitä ojentaa.

        Ehkä tuo on vienyt kannatusta, kun paljastuu näitä epärehellisiä piirteitä...

    • kapulakieltä

      Viimeisenä sammutetaan järjen valot.

      • AA:ssa oli järjenvalo sammunut jo ennen syntymistään :)

        Viimeisenä sammuu pelkät valot.

    • Trumpjee

      Miksi vihaatte niin paljon jotain yhdistystä. En minäkään vihaa ketään, enkä tuhlaa aikaani ja tarmoa kenenkään vihaamiseen. AA-yhdystyksessä on hyviä ja kilttejä ihmisiä ja he haluavat vain kaikkille parasta. Jättäkää viha pois ja rakastakaa.

      • Ei kai mitään yhdistä tarvitse vihata ? :D

        Jos joku tekee vääryyksiä, kyllä niistä vain tulee keskustella. Toiminta on vain sen verran kyseenalaista. Toki yksittäiset jäsenet voivat olla ihan ok, mutta tällaisen toiminnan kannattaminen ei sitä ehkä ole?

      • Trumpjee

        Vihjaatko että AA-yhdistys tekee vääryyksiä? Mitä vääryyksiä se sitten tekee? Se on täysin laillinen yhdistys eikä ole missään rikkonut lakia. Sinä teet väärin kun puhut valhetta.

      • No samoin sinulta voisi kysyä, että miksi AA-yhdistys käyttää niin paljon aikaa hakatessaan päätään seinään? Avioliittolakiuudistus tuli ja on voimassa. Asia on loppuunkäsitelty.

      • "Allekirjoitettu on (Aitoavion kansalaisaloite). Homot hirteen ja sitten roviolle".

        Ei siellä kaikki ole "hyviä ja kilttejä", vaan osa lietsoo murhaa.

      • torre12 kirjoitti:

        "Allekirjoitettu on (Aitoavion kansalaisaloite). Homot hirteen ja sitten roviolle".

        Ei siellä kaikki ole "hyviä ja kilttejä", vaan osa lietsoo murhaa.

        No huh huh! Tai no enpä ihmettele kun tälläkin palstalla meno on samaa. En tiedä muistatko nähneesi, mutta usko.vainen on esim. myöntänyt hyväksyvänsä kansallisosialismin joiltain osin. Tarkoittikohan hän juuri jotain tuollaista?

      • Trumpjee kirjoitti:

        Vihjaatko että AA-yhdistys tekee vääryyksiä? Mitä vääryyksiä se sitten tekee? Se on täysin laillinen yhdistys eikä ole missään rikkonut lakia. Sinä teet väärin kun puhut valhetta.

        Vääryys on se, että se levittää disinformaatiota sekä vihamielisyyttä.

      • Trumpjee

        "Vääryys on se, että se levittää disinformaatiota sekä vihamielisyyttä"

        Olet nyt sekoittanut mv-lehden ja AA_yhdistyksen. Sinä se taidat itse levittää dissausta.

      • Trumpjee kirjoitti:

        "Vääryys on se, että se levittää disinformaatiota sekä vihamielisyyttä"

        Olet nyt sekoittanut mv-lehden ja AA_yhdistyksen. Sinä se taidat itse levittää dissausta.

        En ole, huollelisen tutustumisen jälkeen on ikävä kyllä niin, että disinformaatiota levittää myös Aa-yhdistys.

    • Kirjakääröt

      Job.12:12 Biblia (1776). Vanhoilla on taito, ja pitkä-ijällisillä ymmärrys. Kirjoitetaan:iällisillä.

    • Kertokaa nyt lesbot ja homot miltä tuntuu kun Jumala ei siunaa teidän avioliitonne vaikka miten rukoilette? Eikö kannattaisi rukoilla että Jumala tekee tiedät heteroksi että saatte siunauksen ?

      • Ei.luotu.eikirj

        Miksi kukaan tarvitsisi jonkun olemattoman jumalan jotain olematonta siunausta avioliitolleen? Eihän avioliitolla ole suomessa mitään tekemistä uskonnon kanssa.

      • inkatolonen

        Nyt on jo kymmeniä homoliittoja, jotka ovat saaneet virallisestikin Jumalan siunauksen.

      • Taitaa olla niin, ettei ihminen sitä voi päättää?

      • Trumpjee

        "Taitaa olla niin, ettei ihminen sitä voi päättää?"

        Pyhien kirjoitusten mukaan sen päättää Jumala, ateistien mukaan taas siunausta ei edes ole olemassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe