en enää

jaksa hoitaa poikani/miniäni lapsia/taloutta. Heillä on niin valtavat vaatimukset, sillä en ole vanha (57) vielä, mutta olen ollut ikäni raskaassa ammatissa, josta jouduin jäämään eläkkeelle selkä vikojen takia. Nyt he olettavat, että joudan heidän kotiapulaiseksi. "Eikö mummi kävisi nyt meillä pesemässä ikkunat, siivouskin on ollut retuperällä" tyyiin puhuvat. Kävin muutaman kerran, mutta lopetin sen. Sanoin että nyt riittää. Lapsiakin on aika monta, eli heissäkin paljon hoitamista. Nyt otan vain lapset luokseni päiväksi silloin kun minulle sopii. Mitä siitä seurasikaan? Miniäni haukkuu ystävilleni, että hänellä on laiska anoppi, joka ei välitä edes lapsenlapsistaan. Rakastan heitä. Kuitenkin olen se kauhein ihminen, ja miniäni ei edes sano päivää kun kohtaamme. Ei ole pyydetty sen jälkeen kylään, ei lasten synttäreille, ei jouluna. Poikani tuo lapset, ja aistin hänestäkin viielyden, mutta kuitenkin pystymme puhumaan.
71105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

anna heidän vaan itse hoitaa siivouksensa. mikä sisäkkö sinä heille olet? jos aikuiset ihmiset eivät itse osaa hoitaa talouttaan, niin hukkukoot omaan paskaansa. melkoista kanttia osoittaa, että tohtivat edes kysyä sinua heille siivoamaan. toisaalta, jos se vaikuttaa siihen, kuinka usein näet lapsenlapsiasi, niin sitten se on kyllä vähän surku. mutta että miniäsi viitsii tuollaisia asioita suustaan päästää, niin se kertoo daamin henkisistä lahjoista enemmän kuin vähemmän.

Äänestä
  • En näe lapsenlapsiani muulloin kun he tarvitsevat hoitajaa. Jos minä pyydän lapsia luokseni, niin viesteihin (soittaa en edes uskalla) ei edes vastata. Lapsenlapseni kyselee, että miksi et mummi käy koskaan meillä? Suunnittelee jopa nukkumapaikkaa minulle omaan huoneeseen. Voi kun se koskee, sillä en totuutta voi niin pienille kertoa. Pakko kai joskus, sillä he luulevat kohta, ettei mummi rakasta heitä. Nyt kuulen lasten suusta, kuinka mummia kotona äiti sanoo pöljäksi. Eikö aikuinen ihminen käsitä, miten pienet imevät suorastaan joka sanan, ja muistavat vielä kaikki. Itse kyllä en vahingossakaan puhu muuta kuin hyvää heidän äidistä/isästä.

    Äänestä

Tiedän, että sinulla on paha mieli, mutta oikeassa olet. Sinulla on oma elämä ja nyt alat nauttia siitä. Tiedän monta kohtalotoveriasi, ovat aivan uupuneita hoitamaan lapsenlapsia. Viimeksi yksi kertoi, että joutui ottamaan 4v:n terveyskeskukseen, kun oli itse kaatunut ranteensa ja luvannut hakea tämän tarhasta (sattui sillä matkalla). Soitti miniälle, mutta hänellä oli salivuoro ja se piti käyttää, miniä kyllä haki sitten lapsen terveyskeskuksesta.
Itse autan aika paljon, mutta se menee minun ehdoilla, minulle ilmoitetaan aikaisessa vaiheessa avun tarpeesta ja joka kerta kumpikin kiittää. En tiskaa enkä siivoa, kastikekin on tehty usein valmiiksi, jos ruokaa tarvitaan.
Kerran minulla oli jokin este ja pahoittelin sitä, niin vävyni sanoi, että ne ovat heidän lapset ja heidän kuuluu huolehtia hoitaja, ei ole sinun murheesi. Aina välillä kun käyn täällä, huomaan kuinka hyvin minulla nämä anoppiasiat ovat.

Äänestä

Näitä hyväksikäyttäjiä löytyy paljon. Oma miniä valitteli kun en ollut sellainen supermummo kuin tuttavalla, jonka äiti todellakin tuli heille piiaksi ja siivoojaksi ja hoiti lapset. Sitä kyllä saa tehdä niin kauan kuin kaikki on saatu irti mitä voidaan, jos antaa näin kohdella. Teit oikein kun sanoit ettet jaksa eikä terveytesi salli, niin minäkin sanoin. Harvemmin tapaan enää lapsenlapsia, se on kyllä ihan kamalaa. Mutta veikkaan että heidät olisi vierotettu heti kun siivousvoimani olisivat loppuneet muutenkin. Vanhempien kunnioitus on hukassa!

Äänestä

Sympatiat sinulle! Olen kokenut saman! Se on kuin olisi joutunut hiirenä kissan saaliiksi voimatta tehdä mitään asiantilan parantamiseksi. Et voi kuin odottaa. Aloite lähentymiselle on tultava heiltä. Miniä/poika ärsyyntyvät, jos yrittää mennä korjaamaan välejä. Esim. minulta vaadittiin anteeksipyyntöä, mutta ei se tyydyttänyt heitä, koska heidän asenteensa oli vihamielinen. Eivät kyenneet antamaan anteeksi sitä, etten ollut riittävästi tukenut heitä taloudellisesti. Jos olisin rikas, olisin käsittänyt katkeruuden minua kohtaan, mutta pitäähän sitä jopa iäkkäänkin elää.
Tiedän, että tämä on loppujen lopuksi aika yleinen ongelma, liittyy niin moneen muuhun yhteiskunnassa ilmeneviin asenteisiin ja vaatimuksiin. Ihmissuhteista on tehty kertakäyttötavaraa, eikä vanhuus ole millään tavoin kunniassa. Olen yrittänyt korvikkeeksi etsiä elämääni hauskoja harrastuksia, ja olen yrittänyt työstää suruani mummouden menetyksestä reilusti suremalla asiaa. On se myös niin, että menettävät ne lapsenlapsetkin mummon vanhempiensa toimesta. Ja se se vasta surettaakin.
Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle jatkossa! Kestämistä!

Äänestä
  • Huh kuinka surullista!
    Olen itse kahden jo aikuisen lapsen äiti ja tiedän kuinka tärkeitä isovanhemmat ovat lapsille ja päinvastoin.
    Olenkin äärimmäisen onnellinen, että erosta huolimatta yhteydet isovanhempiin ovat säilyneet entiseen malliin, jos ei paremminkin.
    Tämä on taas varmaan niitä ns. kiristys juttuja, eli jos ei mene näin tai noin, niin siitä on seuraus tämä ja tämä.
    Sijaiskärsijänä on loppujen lopuksi lapsi, hän joka on kuitenkin syytön kaikkeen.
    Toivottavasti saisin pitää lapseni ja heidän perheensä osana elämääni loppuun asti.
    Voimia ja jaksamista kaikille teille, toivotaan parempaa huomista.

    Äänestä

Ei todellakaan se sinun jopisi ole. Vanhemmat hoitakoon tenavansa. Nykyisin vain on itsekkyys valtavassa kurssissa kaikilla elämän aloilla, pitää päästä saleille, harrastuksiin, bailaamaan ym. vaikka on lapsia talo pullollaan. Koska tottakai kaikilla on oikeus lapsiinkin!!! En ymmärrä tätä, itse lapsiani lahjoina pitävä, yksilöllisinä IHMISINÄ eikä pelkkinä kauramoottoreina kuten jotkut tenaviaan kutsuvat. Lapset olemme hoitaneet ihan itse, samoin kotimme. Tottahan toki saamme välillä apua lastenhoitoon, varsinkin kun vierailemme mummolassa. Silloin kysyttyämme josko sopii voimme ottaa mieheni kanssa iltavapaan kahdestaan. Olemme ulkona kahden maks. neljä iltaa vuodessa. Tuo on tuskin liikaa.

Tottakai. Aina löytyy hyväksikäyttäjiä puolin ja toisin. Meillä kävi lopulta niin, että tuumasin anopilleni, joka aina odotti minun auttavan häntä kun hänelle sopi, että kysyypä poikaansa. Minä kun touhuan aikatavalla omien vanhempieni luona oman kotini lisäksi... Pahastihan sekin varmaan oli, mutta hällä väliä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anoppi minäkin kirjoitti:

jaksa hoitaa poikani/miniäni lapsia/taloutta. Heillä on niin valtavat vaatimukset, sillä en ole vanha (57) vielä, mutta olen ollut ikäni raskaassa ammatissa, josta jouduin jäämään eläkkeelle selkä vikojen takia. Nyt he olettavat, että joudan heidän kotiapulaiseksi. "Eikö mummi kävisi nyt meillä pesemässä ikkunat, siivouskin on ollut retuperällä" tyyiin puhuvat. Kävin muutaman kerran, mutta lopetin sen. Sanoin että nyt riittää. Lapsiakin on aika monta, eli heissäkin paljon hoitamista. Nyt otan vain lapset luokseni päiväksi silloin kun minulle sopii. Mitä siitä seurasikaan? Miniäni haukkuu ystävilleni, että hänellä on laiska anoppi, joka ei välitä edes lapsenlapsistaan. Rakastan heitä. Kuitenkin olen se kauhein ihminen, ja miniäni ei edes sano päivää kun kohtaamme. Ei ole pyydetty sen jälkeen kylään, ei lasten synttäreille, ei jouluna. Poikani tuo lapset, ja aistin hänestäkin viielyden, mutta kuitenkin pystymme puhumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu