Älä koskaan ala leikata niitä

Niekka

Teininä minulla oli hyvin vaaleat huomaamattomat säärikarvat. Sitten menin ensimmäisen kerran ajelemaan ne. Tilalle kasvoi paksut ja tummat. Samoin kävi kainaloille. Mummoikään ehdittyäni huomasin ylähuulen toiselle puolelle päällä karvan ja menin höylällä sen vetäisemään pois ja siihen alkoi kasvaa lisää ja sakeammin karvoja. Kun toiseen puoleen en koskenut, niin siinä ei taas kasva. Nyt olen puoli viiksekäs. Kunpa olisin älynnyt pinseteillä sen yhden nyppäistä pois, niin ei tätäkään riesaa olis tullut. Ja sitten vielä väitetään, ettei ajelu vaikuta. Kyllä vaan vaikuttaa.

3

834

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pelkkäkaupunkilegenda

      Ajelu ei lisää karvankasvua, mutta aiempi hento karvoitus alkaa vahvistumaan kun karva on yhtä paksua latvaan saakka. Värikin yleensä muuttuu koska karva voi olla juuresta tummempaa. Jos karvoitus tuntuu lisääntyneen ajelusta, karvaa olisi kasvanut ilman ajeluakin lisää, mutta olisi kasvanut ohuena ja hentona.

      Eihän iho ja sisällä oleva karvatuppi edes "tiedä" onko naapurikarva katkaistu. Karvatuppiakaan ei ala syntymään lisää sen vuoksi että jo olemassa olevat karvat katkaistaan.
      Nyppiminen voi heikentää karvankasvua koska karvatuppi kärsii siitä kun karva "nyhdetään" pois väkivalloin.

    • Niekka

      Niin näinhän sitä sanotaan. Jännä vaan että kokemukseni esim. karvan kasvusta on toinen. Miksi toinen puoli eli jota leikkaan "viiksistäni" kasvaa vauhdilla ja toinen ei....

    • monenlaistalegendaa

      Jos karvojen leikkaus oikeasti kasvattaisi karvoja, niin suurimmalla osalla ihmisistä olisi paksut, pitkät ja tuuheat hiukset. Kuitenkin puolet yli 40-vuotiaista naisista kärsii hiusten lähdöstä, vaikka niitä on leikelty koko elämän ajan. Tarjoamasi havainto ei siis käy hoitokeinosta.

      Ikä säätelee varsin pitkälle, miten karvat kasvavat. Pikkulapsena niitä ei juurikaan ole, teini-iässä ne alkavat ilmaantua ja ovat vahvimmillaan parikymppisenä. Sen jälkeen karvojen kasvu alkaa enemmän tai vähemmän taantua tai kasvutapa muuttuu. Kuten monet naiset saavat viikset vaihdevuosi-iässä, miehet kaljuuntuvat ja saavat ukkokarvoja jne. Karvojen poistolla ei ole paljoakaan merkitystä asialle.

      Miksi ihmeessä ajelit vain toisen puolen huulesta, mikset molempia? Olisikohan, että karvat kasvoivat muutenkin vain toisella puolella. Karvojen kasvussa voi olla puolieroja. Ainakin itselläni toisella puolella päätä on 1/3 vähemmän hiuksia kuin toisella, äidilläni sama ilmiö.

      Olen milloin sheivannut ja milloin epiloinut teini-iästä lähtien (n. 30 vuoden ajan), enkä ole mikään apina vieläkään. Karvojen kasvu ei ole myöskään mainittavasti heikentynyt, tosin esim. säärikarvat irtoavat helposti ja kivuttomasti. Kulmakarvat ovat ennallaan nyppimisestä huolimatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      86
      1358
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1081
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      875
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      715
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      700
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      186
      638
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      548
    Aihe