Heippa kaikille!
Minulla on mukava appiukko ja anoppi. He ovat myös kelpo isovanhemmat lapsillemme. Ongelma on näiden kahden välinen parisuhde. Olivat pari vuotta sitten jo eroamassa, mutta pysyivät jostain ihmeen syystä yhdessä.
Anoppi ja appi asuvat sen verran kaukana, että kun kyläillään, ollaan sitten useampi päivä kerralla. Meillä he käyvät useimmiten yksi kerrallaan, jolloin kaikki sujuukin mukavasti. Juttu luistaa ja yhdessäolo on kaikinpuolin leppoisaa. No, on vaimollani äitinsä kanssa tiettyjä ongelmia, mutta pääosin homma toimii.
Mutta annas kun mennään kylään heille. Pari päivää jaksetaan näytellä, että ihan ok menee. Sitten alkaan anopin kuittailu ja hattuilu miehelleen. Suhtautuminen on lähinnä halveksivaa. Appiukko menee hiljaiseksi. Jotenkin tunnen itseni narriksi, kun joudun katselemaan vierestä. Vaimoni on samaa mieltä. Ja se ensimmäisen parin päivän näytteleminen menee jotenkin niin pahasti yli ja tuntuu falskilta, kun tietää, että todellisuus ei ole sielläpäinkään.
Olemme ottaneet sen linjan, että emme puutu. Eipä sitä kahden ihmisen välisistä asioista ja suhteen taustoista voi muut lopulta tietää. Ammattiapua taas ei appiukko halua. On vaan niin väsyttävää, kun illalla juttutuokion tunnelmaa hallitsee anopin viisastelevat ja pahantahtoiset kommentit appiukon jokaiseen sanomiseen.
Lapsetkin ovat ääneen ihmetelleet meille, että "miksi mummo ei voi puhua vaarille ystävällisesti?" Mitäpä siihen voi sanoa? Hyvä kysymys. Mummon käytös ei ole esimerkillistä.
Siis minulle on todellakin samantekevää, miten arkensa kahdestaan elävät. Kerta kerralta minun on kuitenkin vaikeampaa sietää heitä samanaikaisesti. Kuten totesin, ongelma on heidän meilläpäin käyntien osalta enimmäkseen ratkennut siten, että käyvät eri aikaan.
Pari kertaa vuodessa on kuitenkin kaiketi heillä kylässä käytävä. Neljää vuorokautta kauempaa en kerralla enää nykyään suostu viipymään. Lapset saavat silloin tällöin jäädä pidemmäksi aikaa, kun haluavat.
Tässäpä vain tilitin. Lieneekö kellään samansuuntaisia kokemuksia? Miten olette kanssakäymisissä? Ovatko välit vielä plussan puolella?
Minulla on mukava appiukko ja anoppi. He ovat myös kelpo isovanhemmat lapsillemme. Ongelma on näiden kahden välinen parisuhde. Olivat pari vuotta sitten jo eroamassa, mutta pysyivät jostain ihmeen syystä yhdessä.
Anoppi ja appi asuvat sen verran kaukana, että kun kyläillään, ollaan sitten useampi päivä kerralla. Meillä he käyvät useimmiten yksi kerrallaan, jolloin kaikki sujuukin mukavasti. Juttu luistaa ja yhdessäolo on kaikinpuolin leppoisaa. No, on vaimollani äitinsä kanssa tiettyjä ongelmia, mutta pääosin homma toimii.
Mutta annas kun mennään kylään heille. Pari päivää jaksetaan näytellä, että ihan ok menee. Sitten alkaan anopin kuittailu ja hattuilu miehelleen. Suhtautuminen on lähinnä halveksivaa. Appiukko menee hiljaiseksi. Jotenkin tunnen itseni narriksi, kun joudun katselemaan vierestä. Vaimoni on samaa mieltä. Ja se ensimmäisen parin päivän näytteleminen menee jotenkin niin pahasti yli ja tuntuu falskilta, kun tietää, että todellisuus ei ole sielläpäinkään.
Olemme ottaneet sen linjan, että emme puutu. Eipä sitä kahden ihmisen välisistä asioista ja suhteen taustoista voi muut lopulta tietää. Ammattiapua taas ei appiukko halua. On vaan niin väsyttävää, kun illalla juttutuokion tunnelmaa hallitsee anopin viisastelevat ja pahantahtoiset kommentit appiukon jokaiseen sanomiseen.
Lapsetkin ovat ääneen ihmetelleet meille, että "miksi mummo ei voi puhua vaarille ystävällisesti?" Mitäpä siihen voi sanoa? Hyvä kysymys. Mummon käytös ei ole esimerkillistä.
Siis minulle on todellakin samantekevää, miten arkensa kahdestaan elävät. Kerta kerralta minun on kuitenkin vaikeampaa sietää heitä samanaikaisesti. Kuten totesin, ongelma on heidän meilläpäin käyntien osalta enimmäkseen ratkennut siten, että käyvät eri aikaan.
Pari kertaa vuodessa on kuitenkin kaiketi heillä kylässä käytävä. Neljää vuorokautta kauempaa en kerralla enää nykyään suostu viipymään. Lapset saavat silloin tällöin jäädä pidemmäksi aikaa, kun haluavat.
Tässäpä vain tilitin. Lieneekö kellään samansuuntaisia kokemuksia? Miten olette kanssakäymisissä? Ovatko välit vielä plussan puolella?
Vastaukset 10
Vanhimmat
tulla kulkiessani kaupoissa, että tuon kaltainen "keskustelu" vanhempien pariskuntien kesken tuntuu olevan ihan tavallista. Monesti todella ihmettelen kuinka mies voi puhua vaimolleen niin epäkunniottavaan sävyyn ja tietenkin myös päinvastoin. Tuntuu uskomattomalta monen kymmenen vuoden avioliiton jälkeen ettei kahden ihmisen välillä tunnu olevan minkäänlaista arvostusta. Mutta en tietenkään tee mitään johtopäätöksiä ihmisten välisistä suhteista sivustakuulijana vaan toivon, että kotona kahden kesken asiat ovat sentään vähän paremmin.
Kyllä vanha viisaus: kala ja vieras alkavat vanheta kahden päivän päästä pitää paikkansa aina vaan.
Arki ei kestä useamman yökyläläisen kestitsemistä kahta yötä kauempaa aikaa,
on vieras sitten rakas oma lapsi perheineen tai joku muu sukulainen.
Kahden ihmisen huusholli täyttyy monisataprosenttisesti kun vieraaksi tulee kokonainen perhe. Jo ruokatalous huolestuttaa anoppia, vaikka toisitte kaiken tullessanne, sillä kyllä emäntä aina toivoo voivansa emännöidä.
Siivouksetkaan eivät ehkä hänen itsensä mielestä ole olleet riittävät. Jos miniä tai tytär rupeaa oitis järjestelmään paikkoja ja siivoskelemaan - oman perheen jälkiä - niin anoppi sattaa ajatella olevansa kykenemätön emännöimään, kun vieraat tuolla tavalla ovat heti harjan varressa.
Kukapa silloin on lähin, johon puretaan mielipaha. Aviomies! Hän on vuosikymmenet ollut siinä, ja on helppo hänelle kimpaantua, kun rakkaille vieraille ei halua. Kun ei ole edes syytäkään. On vain väsynyt vieraisiin, hälinään, touhuamiseen.
Pappaparka.
Vanhassa viisaudessa on varmasti ainakin osatotuus, toden totta. Ne kaksi vuorokautta menevät aina aivan mukavasti. Täytynee yrittää pitää kiinni tästä sopivaksi koetusta kerta-annoksesta. Se on sitten vain tahdon asia.
Sama kahden päivän sääntö kyllä pätee myös heidän - onneksi harvoin - vieraillessa meillä yht'aikaa. Anopin käytös appea kohtaan alkaa vajota kohti pohjamutia. Silloin ei siis pitäisi olla kyse ruokataloudesta ja siivouksesta. Tosin anoppi auttelee tosi paljon ja oma-aloitteisesti köksähommissa ja appiukkokin muissa huushollin töissä. Eli eivät ole työläännyttäviä vieraita siinä mielessä.
Viimeksi olivat viisi yötä. Kyllä siinä ainakin kaksi oli "liikaa". Mutta milläs ne vieraat saisi sen tajuamaan. Ei sitä viitsisi sanoa, että olisikohan vieraiden aika lähteä. Siihen en ole koskaan mennyt, mihin anoppi aina vieraiden lähtiessä, eli "voi joko te nyt lähdette, olisitte nyt vielä...." (vaikka ei sitä kenties edes tarkoita)
Monen 'vanhan' pariskunnan välit ovat tuliset. Ihan kestotuliset. Sanotaan, kuten tuossa yhdessä viestissä olikin viisasti , että kalat haisevat jo kolmantena...Yksi sanonta lisää: Sellaista naista ei olekaan, jokei miestään hauku kerran päivässä. Eihän se toisaalta pidä paikkaansa, mutta kukaan, ei edes oma lapsi, tiedä todella syvimmän suhteen olemusta vanhemmillaan. Se "teeskentely" eka päivinä voi olla ihan oikeaa välittämistä ja iloisuutta. Anoppisi saattaa olla aika temperamenttinen. Kun ovat yhdessä noilla eväillä pysyneet, miksei vastakin.
Ei myötätunto toiselle silti pahaksi ole, anopillekaan, sillä hänellä voi mennä huonosti:)
En pidä niin merkityksellisenä nalkutusta ja vähättelyä, jos siihen ei liity puolison kokemaa alistamista/henkistä väkivaltaa tai muuta siihen verrattavaa, ja pahempaakin. Voithan sinä sitä ihan suoraa kysyä, että oletteko tosissanne vai koemmeko vain ettei kaikki loksaa kohilleen.
Lapenlapsille mummi ja pappa ovat hellä ja kaunis asia, siksi olisi toki suotavaa, että vierailunne toimisi sovussa. Toimiikohan se silloin, kun lapsenne ovat siellä päinsä?
Kyllä anoppi ihan oikeasti välittää ja iloitsee vierailuistamme, kuten appikin. Sitten vain kun se alun ilo on vähän laantunut, sieltä alkaa tulla se kodin perusilmapiiri esiin.
Ilmeisesti appi ei koe asiaa alistamisena tai henkisenä väkivaltana. Minä kyllä kokisin ja pahasti. Ilmeisesti olen herkkänahkaisempi. Olen monesti vaimolleni sanonutkin, että minä en tuollaista kuuntelisi hetkeäkään.
On appi sitten joskus anopille kuulemma räjähtänytkin. Eli epäilen (ja itseaisassa anoppikin on juuri tätä mieltä), että hän kuitenkin vain nieleskelee ja sitten paine kattilassa käy joskus sietämättömäksi, kun sitä ei pura ajoissa.
Vaimon kertoman mukaan anopin ja apen kommunikaatio on ollut tuota niin kauan, kuin hän muistaa.
Anoppi on minulle kahden kesken kertonutkin oman näkemyksensä tilanteesta ja sen taustoista, joten se on selvillä. Appiukko on joskus marjareissulla myös sivunnut asiaa, ja olen kokenut, että hän ei siitä sen enempää halua avautua. Tämän vuoksi olen sillä kannalla, että annan asian olla omalta osaltani. Kahden kauppa ja sillä hyvä.
Osuit heidän kannaltaan naulan kantaan tuossa kerran päivässä hakkumisessa. Joistakin lasten kommenteista olen ymmärtänyt, ettei tilanne ole ainakaan parempi silloin, kun lapset ovat heillä keskenään. Poikamme myös potee jonkin verran koti-ikävää heillä ollessaan.
Taitaa siis olla niin, että on vain parasta säännöstellä vierailujen taajuutta ja pituutta. Siihen kai minulla on oikeus ja ehkä velvollisuuskin. En minäkään halua tilannetta, jossa olen saanut kertakaikkiaan tarpeekseni. Vaimon sukulaisissa on niitäkin, jotka ovat tähän tilanteeseen joutuneet suhteessa anoppiini. Täytyy kuitenkin muistaa, että on siellä niitä hyviäkin hetkiä ja että anoppi ja appi ovat yksitellen mukavia ihmisiä ja - kuten sanoit - lapsille tärkeitä isovanhempina.
Sanonta on aivan karmea. En ainakaan itse tule miestäni haukkuneeksi kerran päivässä! Enkä yleensäkään hauku tai vähättele häntä. Sehän kertoisi vain omasta tyhmyydestäni, kun olisin mennyt ääliön kanssa naimisiin. Vapaassa Suomessa, jossa puolison saa ihan itse valkata!! Enkä puolestani kuuntelisi mieheltänikään jatkuvaa haukkumista, vähättelyä ja arvostelua. Ehei. Kuitenkin asiat olemme saanee selvitettyä "rauhanomaisemminkin". Äänen kohoaminen ei ole mikään ongelma, hiirulaiselämää emme vietä. Mutta toisen kunnioitus kuuluu kyllä parisuhteemme itsestäänselvyyksiin -puolin ja toisin.
Omata appivanhempani ovat eronneet, mutta siskoni appivanhemmat ovat aivan kuin äsken kuvailemasi. Heidän seurassaan ei kestä paria tuntia kauempaa. Kummatkin yksitellen ihania ihmisiä, mutta yhdessä hirviöitä. Etenkin vaimo haukkuu kokoajan miestänsä, mitä typerimmistä ja loukkaavimmista asioista. Kaiken maailman nolot jutut tuodaan julkisesti esille ja koko tilan ilmapiiri on kuin suoraan tulivuoren reunalta. Toooosi ahdistavaa.
Kerran keskustelin siskoni kanssa asiasta ja kävi ilmi, että pariskunta on ollut vuosia eroamassa. Syitä mm. miehen jatkuva pettäminen ja jopa pidemmät vieraat suhteet ja tämän lisäksi vaimo on kieltäytynyt kokonaan harrastamasta seksiä n. viisi vuotta sitten jne. jne. Kauheasti kaikkia ongelmia, joita en edes tiedä. Miehen rakastajat olivat esimerkiksi soitelleet vaimolle jne. Kuitenkin nämä taustatiedot saivat vähän enemmän perspektiiviä esim. vaimon käyttäytymiseen.
Joka tapauksessa itse pyrin välttelemään seuraa, jossa he ovat yhdessä, mutta sinulle se saattaa olla hankalampi juttu. Että tiedä sitten.
Tollaset avioliitot syövät uskoani parisuhteeseen. Ehkä ihmisen on tarkoitus ollakin yksin...Pelottavaa...
käydä näinkin: tapettuaan vaimonsa eläkeläismies selitti oikeudessa viimen kyllästyneensä 30 v jatkuneeseen nalkutukseen.
Varmaankin kävisimme anopilla ja apella paljon harvemmin, jos meillä ei olisi lapsia isovanhempiaan kaipaamassa. Täytyy tosiaan olla hyvä syy, että tuollaista jaksaa edes tovin.
Siinäpä parisuhteen mallia. Olemme monet kerrat keskustelleet lasten kanssa siitä, miten huonoa esimerkkiä mummo ja vaari näyttävät keskinäisestä kanssakäymisestä. Täytyy vain toivoa, etteivät itse kuunaan toimi samalla tavoin.
Onneksi minun vanhempieni parisuhde (hehheh, oikein hävettää verrata näin, onneksi vaimoni on tismalleen samaa mieltä) on kuin eri planeetalta. Siinä lapsille vertailukohtaa. Ja itselle myös.
On usein tullut pohdittua, miten puolisoa voi esim. arvostella rankastikin, mutta silti rakastavasti. Ne sananvalinnat, äänensävy, katseet ja eleet ovat kokonaisuutena niin merkittävästi erilaiset vaikka asiasisältö voisi olla sama, kuin toisiaan halveksivalla pariskunnalla.
Tiedän että se harmittaa vierasta.Kuitenkin nämä kuittailut kuuluvat vanhojen parien normaaliin elintapoihin.Ollaan jo niin tuttuja keskenään että tiedetään tarkoin,milloin toinen esittää "vieraskoreaa" jutuissaan.Naiset ne vaan pakkaavat olemaan vanhemmiten sellaisia miehensä ojentajia ja neuvojia.Usein siihen on syynsäkin.Niistä vain ei vieras tiedä,eikä niistä edes kerrota.Kuitenkin se "kuittailu" kertoo että rakkautta piisaa.Kunhan olet itsekin naimisissa 40 vuotta,niin huomaat samat elkeet omassa hellapoliisissa.Yritäpäs mennä heidän juttuihinsa jomman kumman puolelle.Lennät ulos kuin leppäkeihäs.Se on vain RAKKAUTTA.Opit sen kyllä Sinäkin aikoinaan.Käy kylässä ja hymyile partaasi.Nauti vierailuistasi.Teitä lapsinenne odotetaan.Huomaa vielä.Kun se kuittailu alkaa,voit olla varma että silloin teidän katsotaan kuuluvan perheeseen.Ei tarvitse olla enää vieraskorea.Ollaan kotoväen kesken.Tuttuahan se on.