Juuri kun alkaa unohtamaan kaiken ja näyttää siltä

Henkinen kuten fyysinenkin väkivalta ovat asioita, joita kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. Ne ovat täysin turhia kokemuksia, jotka kuitenkin pirullisesti koituvat jonkun osalle.

Huonoista muistoista tuskin täysin pääsee koskaan. Aina jokin vastaan tuleva ihminen, asia tai paikka liittyy raskaisiin aikoihin ja saa mielessä aikaan rankkojen muistojen vyöryn. Muistikuvat henkisestä väkivallasta ovat omanlaisensa suru, joka kulkee mukana, mutta onneksi keventyy vuosien myötä.

Kiusaamisprosessi voi viedä uskon myös ammattiauttajiin. Moni joutuu turvautumaan toipumisessa aikaan ja omaan apuun. Koska kenelläkään ei ole niin vahvoja läheisiä tai ystäviä, joille voisi puhua kokemastaan niin paljon, kuin olisi tarvis, on tärkeää kirjoittaa kokemaansa ulos ja purkaa tunteitaan liikkumalla. Aika auttaa suhteuttamaan asioita. Se auttaa ymmärtäämän, kuinka väärässä kiusaajat ovat olleet. Yleensähän he tekevät ja ovat juuri sitä, mitä väittävät uhrin tekevän ja olevan. Jossain vaiheessa uhri voi huomata olevansa selviytyjä.

Ikävintä kaikessa on, että yhteiskunta ei vieläkään pysty käsittelemään henkistä väkivaltaa, joka rehottaa kouluissa ja työpaikoilla. Ongelmaa ei joko tunnisteta tai haluta tunnustaa. Edelleenkin uhreille jaellaan heppoisia ohjeita, mutta tekijät eli todelliset ongelmakimput saavat jatkaa toimintaansa rauhassa.