SDP oli Leninin apupuolue vuonna 1918

Vuonna 1917 saavutettu Suomen itsenäisyys oli vaarassa heti ensi metreillä. Lenin ja hänen bolsevikkihallituksena miettivät, miten he voisivat toteuttaa sosialistisen vallankumouksen Suomessa ja palauttaa Suomen Neuvosto-Venäjän yhteyteen sosialistisena Neuvosto-Suomena.

Suomen sosialidemokraatit suostuivat Leninin liittolaisiksi. SDP empi aluksi, mutta suostui pian bolsevikkien apupuolueeksi tammikuussa 1918. SDP:n johto suunnitteli bolsevikkien kanssa Suomen vallankumouksen, jota ryhdyttiin toteuttamaan 27.1.1918. SDP:n ja bolsevikkien junailemassa kapinassa otettiin käyttöön Venäjän lokakuun vallankumouksen koetellut keinot: murhat, ryöstöt, murhapoltot, pidätykset ja kaikki muu paha. Jotta voitto varmistuisi, Lenin lähetti Suomeen junalasteittain aseita ja sotilaita. Suomessa oli tsaarin vallan perua jo valmiiksi 40 000 venäläistä sotilasta. Heitä bolsevikit yllyttivät liittymään Suomen punakaarteihin, mutta onneksi useimmat heistä eivät liittyneet.

Juuri itsenäistyneen Suomen hallituksella ei ollut armeijaa, mutta vapaaehtoisten isänmaanystävien voimin koottiin armeija kapinallisten kukistamiseksi. Mannerheimin johtama Suomen armeija, nk. valkoinen armeija, pelasti Suomen. Ikuinen kiitos valkoisen armeijan urheille sotilaille. Heidän ansiostaan meillä on vapaa demokraattinen isänmaa.
678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomen demareille tunnustaa Suomen itsenäisyyden, kunhan tekevät heti kapinan ja ottavat vallan.
Taka-ajatuksena oli " eroaminen yhdistymistä varten" eli yksi suuri ja yhteinen sosialistinen valtio, jota Lenin ja bolsevikit hallitsisivat.

Äänestä

Stallari: "Mistään ei löydy mitään todistetta tälle väitteelle. Mitään neuvotteluja Leninin ja SDP:n välillä ei ollut."

Kansallisuuspolitiikasta kts Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1 ss 50-66.
Neuvottelut sdp:n kanssa mm. ss. 170-172. Punainen valtiosopimus ss. 240-251.

"Toisin oli valkealla puolella, missä koulutettiin pojat Saksassa ammattitappajiksi ja neuvoteltiin sotilaiden ja aseiden lähettämisestä. Tämän kieron maanpetoksellisen toiminnan tavoitteena oli alistaa Suomi Saksan osavaltioksi."

Jääkärien koulutus oli osa itsenäisyysliikettä. Saksa tuki itsenäistymistä myös aseilla. Saksa oli ensimmäisiä tunnustajia.

"Valkoiset juonet menivät solmuun, kun sosiaalidemokraatit pelastivat Euroopan romahduttamalla pskatunkion syksyllä 1918."

Paksua valetta. Keisarin Saksa romahti taistelussa länsivaltoja vastaan. Lenin oli solminut rauhan Saksan kanssa.

" Silloin loppui lahtaus Suomessakin ja porvarit päästivät paitsi pisulin housuseen, myös punavankeja ison joukon vapaaksi. "

Teloitukset päättyivät toukokuussa 1918. Punavankeja vapautettiin suurin joukoin, niin että syyskuun alussa oli jäljellä noin 23 000 ja vuoden lopussa 6 700.

Äänestä

Bolsevikkihallitus piti huolen suomalaisista liittolaisistaan. Tuhansia punakapinallisia pakeni toukokuussa 1918 kapina- ja maanpetosrikoksiaan Neuvosto-Venäjälle. Sieltä käsin he jatkoivat taisteluaan Suomea ja sen hallitusta vastaan. Vuonna 1939 Stalin ja Kuusinen (entinen SDP:n puheenjohtaja) liittoutuivat perustamalla Terijoen hallituksen.

Äänestä

Jos punikit Venäläisten kanssa olisivat voittaneet sisällissodan , niin Suomi kuuluisi edelleen Venäjään. Sitten vasta Suomessa olisi kurjat olot, asuttaisiin vanhoissa mökki rähjöissä. Joissa ei olisi mitään mukavuuksia , ei sähköä ei saunaa ei vessaa.
Suomeen olisi tullut kolhoosit.

Äänestä
  • ylistäisivät Stalinia maasta taivaaseen. Hehän olisivat omassa taivaassaan.

    Äänestä

  • Punaisten voitto olisi tosiaankin merkinnyt sitä, että Suomesta olisi tullut Neuvostoliiton osa. Neuvosto-Suomen diktaattori olisi ollut Otto Ville Kuusinen. Kuusinen kuoli 1960-luvulla, minkä jälkeen hänelle olisi rakennettu mausoleumi Senaatintorille. Kaikkien suomalaisten velvollisuutena olisi ollut vierailla siellä katsomassa Kuusisen balsamoitua ruumista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kivennapa kirjoitti:

Vuonna 1917 saavutettu Suomen itsenäisyys oli vaarassa heti ensi metreillä. Lenin ja hänen bolsevikkihallituksena miettivät, miten he voisivat toteuttaa sosialistisen vallankumouksen Suomessa ja palauttaa Suomen Neuvosto-Venäjän yhteyteen sosialistisena Neuvosto-Suomena.

Suomen sosialidemokraatit suostuivat Leninin liittolaisiksi. SDP empi aluksi, mutta suostui pian bolsevikkien apupuolueeksi tammikuussa 1918. SDP:n johto suunnitteli bolsevikkien kanssa Suomen vallankumouksen, jota ryhdyttiin toteuttamaan 27.1.1918. SDP:n ja bolsevikkien junailemassa kapinassa otettiin käyttöön Venäjän lokakuun vallankumouksen koetellut keinot: murhat, ryöstöt, murhapoltot, pidätykset ja kaikki muu paha. Jotta voitto varmistuisi, Lenin lähetti Suomeen junalasteittain aseita ja sotilaita. Suomessa oli tsaarin vallan perua jo valmiiksi 40 000 venäläistä sotilasta. Heitä bolsevikit yllyttivät liittymään Suomen punakaarteihin, mutta onneksi useimmat heistä eivät liittyneet.

Juuri itsenäistyneen Suomen hallituksella ei ollut armeijaa, mutta vapaaehtoisten isänmaanystävien voimin koottiin armeija kapinallisten kukistamiseksi. Mannerheimin johtama Suomen armeija, nk. valkoinen armeija, pelasti Suomen. Ikuinen kiitos valkoisen armeijan urheille sotilaille. Heidän ansiostaan meillä on vapaa demokraattinen isänmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu