Puola rakentaa itärajalleen 1200 kilometriä aitaa

jonka korkeus on kaksi metriä.
– Aita pitää rakentaa niin, että se takaa turvallisuuteemme. Meidän täytyy varmistaa, etteivät villisiat pääse maahamme,
https://demokraatti.fi/kovat-keinot-kayttoon-puola-rakentaa-itarajalleen-1200-kilometria-aitaa-jonka-korkeus-on-kaksi-metria/
Mamujako?
13204
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Täällä on turha rakentaa aitaa, koska villisiat tuodaan rajan yli busseilla.
Lisäksi eräs henkilö sanoi tuntevansa kaikki villisiat, joten mitään
tartuntavaaraa ei ole. Villisikojen elättäminen on vain todella kallista.

Äänestä

Hehheheee, loistavaa Puola, vaikka savolaisketku Jyrki Boy (kok), Suomen alas ajaja, ei tykkää uhkailee ties millä!!

2Äänestä

Etelästä on tulossa maahantunkeutujia jotka saattavat tuoda paiseruton eurooppaan. Näistä ei kukaan ole huolissaan.

1Äänestä

Tuokaa suomeen kaikki tautiset villisiat, siis oikeat, loput. Tännehän tuotetaan jo kaikki raivotautiset koiratkin euroopasta, Venäjältä. Ihanaa, suomi, ihanaa, olemme kaatopaikka, ihanaa, ja vielä vitun onnellisisa siitäkin.

2Äänestä
  • Suomi on maailman onnellisin maa, koska ihmiset ovat niin tyhmiä,
    etteivät tajua todellisuutta. Rikollinen ei ole enää rikollinen, raiskaajaa
    täytyy ymmärtää, lääkkeiden tai ruoan vieminen vanhuksilta hyväksytään.
    Mitä tyhmempi esitys, sitä varmemmin menee läpi. Hallitus ajaa rikkaiden
    etuja, koska katsovat itse kuuluvansa heihin. Kansanedustajasta on tullut
    omanedunedustaja. Veronmaksajien rahoilla on mukava elellä.

    2Äänestä

Tuosta Puolan aidasta ei hypi tenavatähti Kataloinenkaan yli, liekö piir ustukset tilattu Trumpilta ?

Late Lapista. SSSS Ry!

1Äänestä

Suomen tasavallan (mikä on tasavalta, kansanvalta ei ainakaan) mukaan rajoja ei voi sulkea, kertoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja palautettavia saa piilottaa jos ei jää kiinni. No huh-hu.
Tämäkö on sitä tasavaltaa, ettei kansan mielipidettä voi kuunnella.

Jos kansaa todellakin kuunneltaisiin, niin rajat olisivat kiinni eikä tänne vaan käveltäisi korkeamman elintason ja loppuelämän ilmaisen oleskelun vuoksi. Paperit hukkuivat Välimereen, mutta kännykät pysyivät kuivina.

Noista elitasopakolaisista ei ole työntekijöiksi, onhan se jo nähty. Ovat pelkkä rikollisjoukko.
Viron, Puolan ja Unkarin politiikka sopisi Suomeenkin. Rikolliset omanedun tavoittelijat hallituksessa kuitenkin haraavat vastaan, eikä suurta enemmistöä kansasta haluta kuunnella. He pelkästään kyykyttävät kansaa.
Hienoa, äänestäkää edelleen noita luusereita, niin itsenäisyytemme ei koskaan pelastu. Isiemme veret vuotivat turhaa.

Äänestä
  • Ruotsi, Suomi mamuja kaikkialla, Virossa tuskin ollenkaan, samaa Eu,n sääntösosetta syödään.

    Äänestä

  • britit.viisastui kirjoitti:

    Ruotsi, Suomi mamuja kaikkialla, Virossa tuskin ollenkaan, samaa Eu,n sääntösosetta syödään.

    Pummien tulo maahan loppuu heti, jos ei anneta niille fyrkkaa, safkaa ja asuntoa. Ei tarvita mitään aitoja kuten nähdään Baltian maista.

    Äänestä

Sähköaita on hyvä.

1Äänestä

Tanskassakin demarit vaatii rajat kiini. Lisää aitoja vain

Äänestä

Venäjärajalle ainakin 1 km rajanylityspaikoista saatava paremmat turva-aidat, ehkä asemasta suuntaansa 5 km, jotta ei pakolaiset hapuile ym vihreetmiehet, joutuvat kiertään kauempaa suorämeiköissä. Hyvä olisi kaivinkoneella tehdä vesihautoja 2-5 km välein, olisi pettävää naapurin marssia upottavassa, se hidastaa hyökkäystä, lisäksi panssariesteitä lähelle teidenvarsia, jotta helppo levitellä tielle etenemisen hidastamiseksi. Ja paljon lisää elektroniikkavalvontaa niin, että suljettu piiri, jottei vihulainen sammuta tunniksi. Estetään hyperkypertoimet.

1Äänestä

Suomessa pitäisi aidata koko hallitus ja melkien koko eduskunta mamuttajineen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


milloin.suomi kirjoitti:

jonka korkeus on kaksi metriä.
– Aita pitää rakentaa niin, että se takaa turvallisuuteemme. Meidän täytyy varmistaa, etteivät villisiat pääse maahamme,
https://demokraatti.fi/kovat-keinot-kayttoon-puola-rakentaa-itarajalleen-1200-kilometria-aitaa-jonka-korkeus-on-kaksi-metria/
Mamujako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu