maailman synty tarina on maailman loppu tarina

Näitä kahta voi verrata tieteelliseen synty tarinaan.
Eli maailman loppu on yhtä paljon pielessä, kun uskonnollinen synty tarinakin.
5249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Baabelin tornin luona n. 2400 eKr ihmiskunta alkoi rakentaa tornia, mutta Jumala tuhosi sen ja hajotti kielet. Myöhemmin hän tuhosi monia ihmisten kaupunkeja ja murhasi avainhenkilöitä. Jotta ihmiskunta ei edistyisi.
Nykyinenkin teknosfääri luultavasti tuhotaan tai toisaalta ihmiskunta. On ollut eväitä, vaan ALIENIT hallitsevat salaa tätä MATRIXIA.

Äänestä
  • Baabelin tornin perustukset on varmasti helppo löytää.

    Äänestä

  • Jumala sekoitti ihmisen kielen ettei he ymmätäneet-toisiaan,niihe hajaantuisvat yli maan.

    Äänestä

Nykyistä aurinkoamme pidetään kaikkena kaikessa maapallon olemassaolon kannalta. Usein ei mieleen johdu, että tuon Isän lisäksi meillä on kaukainen Äiti, joka menehtyi synnyttäessään meidät. Oli punainen jättiläinen, joka räjähti supernovana ja tuon supernovan aineksista mekin olemme saaneet alkumme.

Jumala ei ole jättänyt meitä täysin tietämättömäksi kaukaisen äitimme suhteen? Itse olen ajattellut että kaikki mikä tällä aurinkokunnalla on punaista väriltään kuvastaa jotenkin kaukaisen äitimme kohtaloa. Kun olen asiaa meditoinut Genesis 1. luvun perusteella niin vasta kolmantena päivänä Jumala otti valosta vihreän ja loi vehreyden. Ennen kolmatta päivää oli päävärinä epäilemättä punainen tai oranssi.

Se mikä on sinertävää kuten taivas ja meri kuvastavat nykyisen isä aurinkomme voimaa. Sekä myös ehkä aurinkokuntamme tulevaisuutta. Sain eräänlaisen väriopin Genesistä lukemalla. Jumala loi valoa käyttäen kaiken. Otti valosta käyttöön värin toisensa jälkeen ja innotui värien perusteella luomaan sen minkä loi. Esim. kasvikunnasta käytetään nimeä VIHREYS. Aivan samoin on olemassa PUNAISUUS, ORANSSIUS, SINISYYS, JNE.

Äänestä

Voiko nykytiede milloinkaan selvittää maailman ja elämän synnyn arvoitusta. Entä jos jokin asia tai aminohappo on kuluttanut itsensä loppuun asti eikä sitä enää ole olemassa. Siis sellainen asia tai aminohappo, joka oli VÄLTTÄMÄTÖN elämän alkumetreillä, mutta ei enää tarpeellinen keskivaiheessa tai lopussa.

Siinä tapauksessa meilä on käsissämme palapeli, josta puuttuu yksi tai useampia paloja. Tai voidaan sanoa jopa että puttuu kaikki tietyntyyppiset palat.

Elämän rekonstruktoiminen saattaa olla mahdotonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinhelppoatodentaa kirjoitti:

Näitä kahta voi verrata tieteelliseen synty tarinaan.
Eli maailman loppu on yhtä paljon pielessä, kun uskonnollinen synty tarinakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu