Maailman onnellisin maa vainoaa toisinajattelijaa

"Suomi on uudessa YK:n raportissa listattu maailman onnellisimmaksi maaksi. Onko onnellisuus kuitenkin pelkkää julkisuuskuvaa, eräänlaista propagandaa, kun seurataan esimerkiksi itsemurhatilastoja, leipäjonoja sekä ns. vihapuhetta sekä viime aikoina paljon puhutusta toisinajattelijan vangitsemisesta kertovaa journalismia.

Paljastusuutissivusto MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinia on vainottu Suomen valtion toimesta jo useamman vuoden ajan".

http://kokemakelainen.net/2018/03/22/maailman-onnellisin-maa-vainoaa-toisinajattelijaa/

Vaikka Janitskinia ei olla vielä edes syytetty mistään, hän on ollut vangittuna Suomen antaman kansainvälisen pidätysmääräyksen johdosta elokuusta lähtien Andorran ruhtinaskunnassa. Andorran korkein oikeus on Suomen valtion suorittaman painostuksen johdosta päättänyt viimein luovuttaa Janitskinin Suomeen.

Syynä Janitskinin pidätykseen ja vangitsemiseen on hänen perustamaansa MV-lehteä koskevat rikosepäilyt. Janitskini halutaan Suomeen kuitenkin vielä vasta kuulusteluja varten, jotka ulkomailla jo pitkään vakituisesti asuva mies on pyytänyt saada suorittaa videoyhteyden välityksellä.

Lisäksi voidaan kysyä, miksi Janitskinin tulee tulla Suomeen Espanjassa toimivan suomen kieliseen lehteen liittyvien rikosepäilyjen johdosta, sillä asian tutkinnassa tulisi noudattaa julkaisun kotimaan lakeja.

Janitskin on tuonut mediassaan ilmi poliitikkojen rikoksia, kavalluksia ja muita hyväveli-verkoston salaisuuksia. Lehdessä on puitu myös välillä kärkkäästikin maahanmuuttoa ja ulkomaalaisten tekemää rikollisuutta sekä julkaistu esimerkiksi seksuaalirikollisten nimiä ja valokuvia, kuten esimerkiksi Kokemäen Kauvatsalla 17-vuotiaan porilaisen tytön elävältä polttaneen turvapaikanhakijana maahan tulleen henkilön tietoja.

Lisäksi poliisi on estänyt Janitskinin presidentinvaalikampanjoinnin lähes kokonaan, josta johtuen 20 000 kannattajakorttia ei ihan saatu täyteen.

Samaan aikaan Suomen lehdistö on pysynyt asiasta vaiti sekä mustamaalannut ajojahdin uhria. Samalla on kauhisteltu esimerkiksi Venäjän presidentinvaaleja, joissa väitetään tapahtuneen juurikin vastaavanlaista vilppiä, kuin nyt viimeisimmissä Suomen presidentinvaaleissa. Venäjän viranomaiset estivät tunnetun oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin osallistumisen vaaleihin ihan samalla tavalla kuin Suomen valtio Janitskinin.

Nyt kun Suomen viranomaiset ovat saaneet pienen ruhtinaskunnan painostettua luovuttamaan Janitskinin, keskusrikospoliisin miehet hakevat toisinajattelijan Suomeen pitkäänkin tutkintavankeuteen, jonka jälkeen hänet voidaan tuomita jopa useaksi vuodeksi vankeuteen. Vankeuteen siis mistä? Kirjoitetusta tekstistä, videoista ja valokuvista? Samalla kun raiskaajat selviävät ehdollisilla tuomioilla ja oikeat rikolliset istuvat Arkadianmäellä.

Elämmekö me muka oikeasti maailman onnellisimmassa maassa? Meillä totuuden kertominen kansan hädästä on leimattu ”vihapuheeksi.” Toisinajattelijoita vainotaan ja poljetaan maahan perustuslaissa luvattu sananvapaus. Näin luodaan julkisuuskuva maailman onnellisimmasta valtiosta, jossa on vähiten korruptiota, jossa oikeuslaitos on riippumaton ja poliisi puolueeton. Kuoren alta kuitenkin paljastuu, että olemme Pohjois-Korean tiellä. Ottamalla demokraattisen valtion kansalaisvapaudet pois pikkuhiljaa kukaan ei lopulta huomaa niiden hävinneen☑️
32498
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Eikö Pohjois-Koreakaan mennyt Suomen edelle? Siellä valtion päämieskin on aina iloisen näköinen, kun taas meillä aina otsa kurtussa.

1Äänestä
  • Aloittaja taitaa olla noita salaliittouskovaisia

    1Äänestä

Häkkikanakin on onnellinen jos se ei koskaan pääse häkistään.

1Äänestä

Sen takia Pohjois-Korea halus suomessa kokoustaa kun täällä on sama meininki kun nillä itellään.

1Äänestä

On tämä niin hullua että järki ei voi sitä selittää. Aloittaja toi esillle asian ytimen.

1Äänestä
  • Kyllähän tuon voi selittää köykäisesti, onnellisuus galluppi on tehty niiden 700 000 Suomalaisen keskuudessa jotka syövät mielialalääkkeitä vakituisesti, pikku pööllyssä on helppo elää onnellisena, eikö ne pahimmat lennäkin toisinaan ?

    Late Lapista. SSSS Ry!

    1Äänestä

  • Suomen ainoa poliittinen vanki joka oli niin iso kivi eliitin kengässä, että hänet täytyi saada pois rötöksiä paljastamasta. Tämä on asian ydin. Ei mikä muu väitetty, tai kenties keksitty rike. Tuomio on sitten niin mielivaltainen ja järjenvastainen kohtuuttomuudessaan kuin olla voi. Terroristikin murhatessaan ihmisiä mielin määrin, selviää häneen verrattuna päänsilityksellä kärjistetysti sanottuna. Ei tätä normaalin ihmisen oikeustaju voi käsittää.

    1Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Suomen ainoa poliittinen vanki joka oli niin iso kivi eliitin kengässä, että hänet täytyi saada pois rötöksiä paljastamasta. Tämä on asian ydin. Ei mikä muu väitetty, tai kenties keksitty rike. Tuomio on sitten niin mielivaltainen ja järjenvastainen kohtuuttomuudessaan kuin olla voi. Terroristikin murhatessaan ihmisiä mielin määrin, selviää häneen verrattuna päänsilityksellä kärjistetysti sanottuna. Ei tätä normaalin ihmisen oikeustaju voi käsittää.

    Suurimmat rikolliset saavat maassamme tuhota maata niinkuin ehtivät, ja kansa vaan ihastelee heitä osin ainakin. Poliitikot kauttaaltaan persuja lukuunottamatta tekevät rikosta maatamme kohtaan, kun myyvät sitä pala palata pois. Puolassa Unkarissa Tsekissä ja muissa vastaavissa maissa on kunnon päättäjät jotka eivät petä maataan. He puolustavat kulttuuriaan, länsimaista kulttuuria, kristinuskoa toisin kuin meidän niljakkeet. Jos tällaisia tyyppejä olisi ollut sotien aikaan, heidät olisi laitettu linnaan maanpetoksesta. Nyt tällaisia henkilöitä kansa jumaloi suunnilleen. Laittakaa asiat oikeisiin uomiinsa ja mittasuhteisiin.

    Äänestä

    Ajatelkaa nyt aikuisen oikeasti, että kumpi on suurempi rikos, terroristinen murhaaminen, vai se että ihminen paljastaa vääryyksiä? Jotkut muut väitetyt rikokset on siinä vielä mukana, mutta kumpi on suurempi rikos? Eikö oikeustaju sano, että murhaaminen vaatisi monta vuotta linnaa, mutta totuuksien ja vääryyksien paljastaminen on vain hyvä asia että maan johto tervehtyisi. Että johto palvelisi kansaa eikä itseään. Eliitti ei tietenkään tätä hyväksy että joku heidän rikoksia paljastaa, ja siitä vaino. Tämä on täysin loogistakin tavallaan.

    Ilja käytti laittomasti muiden lehtien uutisia, varasti kuvia jotka ammattikuvaaja on TYÖKSEEN ottanut ja mm. levitteli valeuutisia koskien SPR:n ja muidenkin auttajajärjestöjen toimintaa. Ilja on yksinkertaisesti rikollinen joka ei kunnioita totuutta eikä tekijänoikeuksia. Jos minä otan valokuvan ja joku käyttää sitä luvatta niin teen välittömästi rikosilmoituksen siitä. En anna armoa amatööreille.

    Äänestä

  • eiarmoailjalle kirjoitti:

    Ei noitakaan voi verrata murhaamisiin ja raiskaamisiin. Suhteellisuudentajua pliis.

    Miksi ette vaadi niitä tilille jotka myyvät maamme pois, esimerkiksi liittovaltiolle? Suhteellisuudentajua please.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Ei noitakaan voi verrata murhaamisiin ja raiskaamisiin. Suhteellisuudentajua pliis.

    Niin, että pitäisi olla suhteellisuudentajua kun ilja varastaa ammattikuvaajan ja toimittajan palkan käyttämällä luvatta omassa lehdessään materiaalia joka on tarkoitettu vain kaupallisen laillisen lehden käyttöön? Tekijänoikeusrikos on rikos ja vie aina joltakulta leivän suusta. Toisen lehden kuvia ja juttuja EI SAA KÄYTTÄÄ luvatta. Ilja syyllistyi piratismiin.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Miksi ette vaadi niitä tilille jotka myyvät maamme pois, esimerkiksi liittovaltiolle? Suhteellisuudentajua please.

    Ilja väitetyt rikokset, vaikka ne totta olisivatkin, ovat hyttysen ininää todellisten konnien pahoihin tekoihin verrattuna. He sentään tuhoavat maamme, mutta Ilja on vain paljastanut näiden konnien tekoja. Onko teistä hyvä että konnien pahat teot salataan? Miksi ne pitää painaa villaisella? Miksi? Tiedän että ette vastaa näihin kysymyksiin.

    Äänestä

  • iljaonpiraatti kirjoitti:

    Niin, että pitäisi olla suhteellisuudentajua kun ilja varastaa ammattikuvaajan ja toimittajan palkan käyttämällä luvatta omassa lehdessään materiaalia joka on tarkoitettu vain kaupallisen laillisen lehden käyttöön? Tekijänoikeusrikos on rikos ja vie aina joltakulta leivän suusta. Toisen lehden kuvia ja juttuja EI SAA KÄYTTÄÄ luvatta. Ilja syyllistyi piratismiin.

    Tuokaan ei ole murhaan verrattavissa oleva rikos. Ei vaikka voissa paistaisi. Murha on rikos ihmisyyttä vastaan, mutta joku tekijänoikeusrikos ei. Joten suhteellisuudentajua kiitos.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Tuokaan ei ole murhaan verrattavissa oleva rikos. Ei vaikka voissa paistaisi. Murha on rikos ihmisyyttä vastaan, mutta joku tekijänoikeusrikos ei. Joten suhteellisuudentajua kiitos.

    Ei minulla ole mitään erikoisia sympatioita Iljaa kohtaan, tai entistä lehteään kohtaan, varsinkin kun mv on jossain määrin antisemitistinen. Mutta se siinä lehdessä on positiivista että nostaa ns. kissan pöydälle eri asioissa, toisin kuin asioita pimittävä valtamedia. Haluan että oikeudenmukaisuus toteutuu, ja tässä Iljan tapauksessa ei siitä ole tietoakaan.

    Äänestä

ei salli kansainvälisiä vaalitarkkailijoita kuten ei Kokoomuskaan Suomessa.

1Äänestä

Ei Ilja ole mikään toisinajattelija vaan isänmaallinen yöyhöttäjä ja rikollinen jolla on kontollaan satoja rikoksia mm. laillisia lehtiä vastaan tehtyinä laittomina juttulainauksina ja valokuvavarkauksina sekä laittomia uhkauksia ja väkivaltaan yllyttämistä. Iöja saa ansaitsemansa RANGAISTUKSEN!

1Äänestä
  • jahas! 30 egun sakot!

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Kyllä Suomi suvaitsee toisinajattelijoita. Valehtelijat ja kunnianloukkaajat ovat kokonaan toinen asia. Meidän laissa on määritelty kunnianloukkaus ja Janitskin on syyllistynyt siihen jo satoja kertoja.

1Äänestä
  • Rikollisen ja väärintekijän kunniaa on loukattu kertomalla vääryyksistä julkisesti.
    Kansan ei tule tietää mistään mikä koskee Suomen kansan rikollisia.

    Äänestä

  • Sipilä on valehdellut enemmän. Lisäksi syyllinen suomalaisten murhiin
    ja raiskauksiin matujen kautta. Sipilä linnaan.

    Äänestä

  • Suomalaisten kannalta tuo Sipilä, KEPU, on ahne amaa etua ajava rikollishuijari, joka törkeästi ajaa vain omaa ja lähipiirinsä etuja ostaa ja lahjoo valhe-valta-median hiljaiseksi.
    Siksi tuo ahne Sipilä ja ahneen Sipilän lähipiiri käynnistivät törkeän poliittisen ajojahdin MV-lehteä ja Iljaa vastaan !

    Äänestä

Oliko jollekulle jotenkin epäselvää, että Androrran on pakko noudattaa kansainvälisiä luovutussopimuksia ja poliisin interpol-sopimusta kun kyse on rikollisesta joka halutaan Suomeen tuomiolle? Andorra hoiti velvoitteensa tekemällä luovutuspäätöksen. Kansainvälinen järjestelmä on olemassa siksi, että kukaan ei voisi paeta oikeutta vaan jokainen rikollinen jää lopulta kiinni missä päin tahansa maailmaa.

Äänestä
  • Kuka hänet on tuominnut rikolliseksi, sinä vai?

    Äänestä

  • poika_parka_ kirjoitti:

    Kuka hänet on tuominnut rikolliseksi, sinä vai?

    Minä, valtio, poliisi, kansa, järjestöt, ylipäätään kaikki. Iljaa epäillään pitkästä listasta rikoksia alkaen laittomista uhkauksista, tekijänoikeusrikoksista, rahanpesurikoksista jne. Satoja rikoksia kaikkiaan samalla henkilöllä. Ilja on saatanan rikollinen kusipää Putinisti.

    Äänestä

  • Taivas varjele!
    "Minä, valtio, poliisi......" ja lässyn lässyn........
    .
    Yllä on valhemedian aivopesemän reppanan sairas vuodatus.
    Miten suomalainen voi kirjoittaa tuollaista tekstiä. Kyseisen kirjoittajan täytyy olla sairas herkkäuskoinen hyysäri/vajakki/matu-tulkin-kanssa.

    Äänestä

  • mekaikkiyhdessä kirjoitti:

    Minä, valtio, poliisi, kansa, järjestöt, ylipäätään kaikki. Iljaa epäillään pitkästä listasta rikoksia alkaen laittomista uhkauksista, tekijänoikeusrikoksista, rahanpesurikoksista jne. Satoja rikoksia kaikkiaan samalla henkilöllä. Ilja on saatanan rikollinen kusipää Putinisti.

    Eihän epäily tee kenestäkään rikollista, vaan ne näytöt. Missä ne on? Vai keksitäänkö niitä päät sauhuten parhaillaan? Kuinka aikuiset ihmiset voivat väittää että rikollisen tekee epäily? Keneltä olette sen tuomiovallan saaneet?

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Eihän epäily tee kenestäkään rikollista, vaan ne näytöt. Missä ne on? Vai keksitäänkö niitä päät sauhuten parhaillaan? Kuinka aikuiset ihmiset voivat väittää että rikollisen tekee epäily? Keneltä olette sen tuomiovallan saaneet?

    Taitaa käydä samoin kuin Auerin jutussa, kunnei muuta pystytä
    todistamaan, tehdään siitä pedofiili. Tiedä sitten miten.

    Äänestä

Andorraan ei kannata yrittää paeta Suomen viranomaisilta. Laki on laki ja poliisi toimii Andorrassakin oikein. Suomen isänmaallisille rikollisille viimeinen turvapaikka on Venäjä. Jos Suomessa ahdistaa olla kun isänmaallisia natseja vainotaan niin paetkaa Venäjälle sitten!

Äänestä

On tämä aika maa, kun totuuden kertomisesta voi joutua linnaan.
Tällätavalla eliitti voi tietysti tehdä mitä haluaa, kenenkään puuttumatta.

Äänestä

Kesäpäivä Hölmölässä

Mä oppilas ylimmäinen oon maailman sopimusten;
niin kauas kuin muisti riittää, näen ongelmia ongelmineen.
Kas, kaunoinen Suomi tuolla vöin hopeisin hohtelee,
ja maahantunkeutujien aallot sen väkeä raiskailee,
ja maahantunkeutujien aallot sen väkeä raiskailee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Onnela_tulee_mtv3 kirjoitti:

"Suomi on uudessa YK:n raportissa listattu maailman onnellisimmaksi maaksi. Onko onnellisuus kuitenkin pelkkää julkisuuskuvaa, eräänlaista propagandaa, kun seurataan esimerkiksi itsemurhatilastoja, leipäjonoja sekä ns. vihapuhetta sekä viime aikoina paljon puhutusta toisinajattelijan vangitsemisesta kertovaa journalismia.

Paljastusuutissivusto MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinia on vainottu Suomen valtion toimesta jo useamman vuoden ajan".

http://kokemakelainen.net/2018/03/22/maailman-onnellisin-maa-vainoaa-toisinajattelijaa/

Vaikka Janitskinia ei olla vielä edes syytetty mistään, hän on ollut vangittuna Suomen antaman kansainvälisen pidätysmääräyksen johdosta elokuusta lähtien Andorran ruhtinaskunnassa. Andorran korkein oikeus on Suomen valtion suorittaman painostuksen johdosta päättänyt viimein luovuttaa Janitskinin Suomeen.

Syynä Janitskinin pidätykseen ja vangitsemiseen on hänen perustamaansa MV-lehteä koskevat rikosepäilyt. Janitskini halutaan Suomeen kuitenkin vielä vasta kuulusteluja varten, jotka ulkomailla jo pitkään vakituisesti asuva mies on pyytänyt saada suorittaa videoyhteyden välityksellä.

Lisäksi voidaan kysyä, miksi Janitskinin tulee tulla Suomeen Espanjassa toimivan suomen kieliseen lehteen liittyvien rikosepäilyjen johdosta, sillä asian tutkinnassa tulisi noudattaa julkaisun kotimaan lakeja.

Janitskin on tuonut mediassaan ilmi poliitikkojen rikoksia, kavalluksia ja muita hyväveli-verkoston salaisuuksia. Lehdessä on puitu myös välillä kärkkäästikin maahanmuuttoa ja ulkomaalaisten tekemää rikollisuutta sekä julkaistu esimerkiksi seksuaalirikollisten nimiä ja valokuvia, kuten esimerkiksi Kokemäen Kauvatsalla 17-vuotiaan porilaisen tytön elävältä polttaneen turvapaikanhakijana maahan tulleen henkilön tietoja.

Lisäksi poliisi on estänyt Janitskinin presidentinvaalikampanjoinnin lähes kokonaan, josta johtuen 20 000 kannattajakorttia ei ihan saatu täyteen.

Samaan aikaan Suomen lehdistö on pysynyt asiasta vaiti sekä mustamaalannut ajojahdin uhria. Samalla on kauhisteltu esimerkiksi Venäjän presidentinvaaleja, joissa väitetään tapahtuneen juurikin vastaavanlaista vilppiä, kuin nyt viimeisimmissä Suomen presidentinvaaleissa. Venäjän viranomaiset estivät tunnetun oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin osallistumisen vaaleihin ihan samalla tavalla kuin Suomen valtio Janitskinin.

Nyt kun Suomen viranomaiset ovat saaneet pienen ruhtinaskunnan painostettua luovuttamaan Janitskinin, keskusrikospoliisin miehet hakevat toisinajattelijan Suomeen pitkäänkin tutkintavankeuteen, jonka jälkeen hänet voidaan tuomita jopa useaksi vuodeksi vankeuteen. Vankeuteen siis mistä? Kirjoitetusta tekstistä, videoista ja valokuvista? Samalla kun raiskaajat selviävät ehdollisilla tuomioilla ja oikeat rikolliset istuvat Arkadianmäellä.

Elämmekö me muka oikeasti maailman onnellisimmassa maassa? Meillä totuuden kertominen kansan hädästä on leimattu ”vihapuheeksi.” Toisinajattelijoita vainotaan ja poljetaan maahan perustuslaissa luvattu sananvapaus. Näin luodaan julkisuuskuva maailman onnellisimmasta valtiosta, jossa on vähiten korruptiota, jossa oikeuslaitos on riippumaton ja poliisi puolueeton. Kuoren alta kuitenkin paljastuu, että olemme Pohjois-Korean tiellä. Ottamalla demokraattisen valtion kansalaisvapaudet pois pikkuhiljaa kukaan ei lopulta huomaa niiden hävinneen☑️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu