tukevaa terrori iskua. Ranskan iskun motiivi on nyt tiedossa. Suomen ISIS terrori odottelee oikeuden käyntiä. Milloin saadaan kokea tämä. Olemmehan haalineet P-Korean kaveriksemme, tosin Syyriankin hallituksen kaveri, Katalonian kaveri kävi kylässä. Suomen kohtalo on saada terrori teko maaperälleen, milloin se on kuin krapula, laulun sanoin minä päätän, en todellakaan, mutta mielelläni seuraan. Vanhemmiten tullut sen verran laiskaksi, viisaaksi, että kaikille tulille, nuotioille ei olisi tarpeellista mennä lämmittelemään, siinä olisi oppia Suomenkin päättäjille.
Onkohan odotetavissa Turunpuukottajan vapauttamist
joko.tänään
15229
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No turha on kenenkään sanoa, ettei ole varoitettu päättäjiä asiasta jo vuosia. Että silleen.
Kyl määki turuus, saa matti ja teppokin laitella LP-nippuun.
Miksi suomen pitää imeä itseensä terrori iskuja. Suomen kansa tuskin hyväksyy viimeaikojen toimintaa. Pressa ok hoitaa ulkopoliitiikan, mutta vanhuuden höperönä hän ei näe kokonaisuutta, vaaraa, vaarassa matkailu, jäähalli, ym. "että kaikille tulille, nuotioille ei olisi tarpeellista mennä lämmittelemään"." Ilmestyskirja. Nyt. Elokuvan ehkäpä kuuluisin kohtaus on taisteluhelikopterien hyökkäys vietnamilaiskylään niiden kaiuttimista soivan Wagnerin Valkyyrien sotaanlähtö -sävelmän tahdittamana", tuho tuoksuu ja tulee tuoksumaan Suomessakin tuota pikaa, kiitos päättäjillemme.
Montako suomalaista tapetaan, kun olemme Katalonialaiseten ystäviä.
Supon mukaan liki 400 seurannassa olevaa nytkin.Siitä joukosta ei kukaan tiedä milloin vinkaisee päänupissa "Allahin tahto" ja puukot kourissa Suomalaisten kimppuun! Näitä sattuu kuten hyvin tiedämme ! Erikoiseksi asian tekee se,että osa meistä suomalaisistakin innolla mukana tuossa matujen tarhaus puuhassa ja pitävät vieläpä hyvänä asiana pimeän keskiajan tuomista sivistystä pilaamaan.
No se on sitä Suomen " Nollatoleranssia " terroristien suojelemista Suomessa tuo Supon tarkailu. Että silleen.
Supon tiedot ovat todella "luotettavia" Turunkin tapaus sen osoitti. Suomen alueelta löytyy vajaat 50 000 asustelijaa, väärät paperit, hukassa, muuten vaan piilosilla, Euroopan alueelta lapsia kadoksissa 10 000, outoa. Supo kerro, että 50 000 on listoilla mieluummin.
No eiköhän sitä pitäisi vaatia todellisia karkoittamistoimia noiden tarkkailujen sijaan ?
Että silleen.
Suojelupoliisi askaroikoon omiaan. Uusi ryhmä joka toimisi pelkästään pakolais asioiden kanssa. Nykyiset toimijat on pätevyytensä näyttäneet. 3miljardia mennyt mamuille, luulisi jotain rahaa olevan uusiin virkoihinkin, osastoon.
No jos asia meinataan hoitaa kuntoon otetaan nuo kaikki tarkailtavat leirille ja karkoitetaan Suomesta. Kerran se kirpaisee ja asia on kunnosssa. Että silleen.
Minä voisin vapauttaa puukottajan tuskistaan leikkaamalla siltä elukalta pään irti.
No tuo sopeutttamista ja kotouttamista on kokeiltu monessa maassa, mutta ei näytä onnistuvan. Onko ihan pakko jatkaa saa järjettömyyttä, kun mitää hyötyä siitä ei ole ?
Uudet konstit käyttöön tarkailtavat leirille Lappiin ja pois pääsee vain lähtemällä Suomesta heti.
Että silleen.
Aktiivimalli sitoo liikaa resusseja, Suomen, SWE,n ja Saksan passeilla avustusten keräämiseen eri maissa kuluu aikaa. Tukikohtani on Suomi, hyvät yhteydet.
Voisiko espanja lennättää edes muutaman lentokoneellisen kulkukoiria, rokotettuja ja ei tietenkään sekarotuisia, siellähän ei tietenkään niitä olekkaan. Kaikki paskat vaan tänne nuotanperälle, kiitos
No mitä me tehdään noilla terveysviranomaisilla, kun ne ei uskalla määrätä tuontikieltoa noille huijareiden koirille ? Että silleen.