Kiina laittaa sanktioita USAlle!

Nyt tästä riemu syntyy kun koko läntinen maailma ja Kiina ja Venäjä laittavat keskenään toisilleen sanktioita minkä kerkee!
Tälläkertaa vuorossa on USA,sitä saa mitä tilaa!PUAHHAHHAHHAHHAAA!
585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Aloittaja

Iskeekö Kiina takaisin?
Kiina on jo ilmoittanut varovaisista, kolmen miljardin dollarin vastatoimista, mutta nämä saattavat olla vasta alkusoittoa. Kiinan valtiollinen Global Times -lehti kertoo, että Kiinan johto on vasta aloittanut selvityksen vastatoimien vaihtoehdoista.

Äänestä
Aloittaja

Kiinalla olisi halutessaan suuri määrä keinoja haitata Yhdysvaltain elinkeinoelämää ja valtiontaloutta. Kiina on Yhdysvaltain raskaasti velkaantuneen talouden suurin lainoittaja. Jo epäily, että Kiina kiristäisi lainoitusta Yhdysvalloille voisi saada korkotason nousuun.

Äänestä

Kiina on poikkeus muista ja heillä on aika hurja etu, sillä "kaikki" maailman tavarathan valmistetaan kiinassa ja kiinalaisilla työntekijöillä iphonea myöten :D.. eli kiina vois periaatteessa pysäyttää koko maailman ja laittaa koko maailman vararikkoon ja kaaokseen sulkemalla ns rahahanat

Äänestä

Trump teki toistaiseksi tuhoisimman päätöksensä
Enää ei tarvitse jossitella kauppasodan mahdollisuudella. Se alkoi.

Äänestä

ei o totta,,,,kiinalle ei pakotteita asetetan,,,,,miksikö,,,,,,koska ei pystyy kuka siihen tarttuu----käy huonosti,,,,,kiina ei suostu millä hinnalla lähte saastaisella mallilla,,,niin,kuin erittäin,pieni vähemmisto yrittää jo reilu 40 v vaikuttaman/jopa pakottaman / muita siihen , ymmärtämän,,
et muut eivät ole MUUt,,,vain muuta..... taloudellisesti,,,ja sotilallisesti onkin tunnustettava,
kiinanmahdin tosiasiaksi,,,,
kummankin näyttävät ymmärtäneet sen tosiasian,,,valkei o helppoa tunnusraa omalle porukalle....
-----siis TRAMPIN DONU JA REMLIN PUTTE,,,,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissamies57 kirjoitti:

Nyt tästä riemu syntyy kun koko läntinen maailma ja Kiina ja Venäjä laittavat keskenään toisilleen sanktioita minkä kerkee!
Tälläkertaa vuorossa on USA,sitä saa mitä tilaa!PUAHHAHHAHHAHHAAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu