Henkilökohtaisesti hyväksyn eri rotuiset ihmiset, seksuaali vähemmistöt, rikkaat, köyhät, sairaat ja terveet. Ainoa mitä en hyväksy on Islam ja muslimit. Ne ei kuulu nykyaikaiseen yhteiskuntaan, raakalaismaisen uskontonsa takia.
YLE taas ihannoi muslimeita kaikkein eniten, samoin suomen evankelisluterilainen kirkko.
YLE taas ihannoi muslimeita kaikkein eniten, samoin suomen evankelisluterilainen kirkko.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ranskassa taas eilen MUSLIMI tappoi ihmisiä.
Ei se kyllä ole silloinkaan.
Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?
Meillähän on aina ollut monikulttuurinen maailma. Nyt jotkut tahot ovat tuhoamassa sitä, sekoittamalla kulttuurit yhteen.
Miksi pitäisi hyväksyä ja suvaita kulttuureja, jotka eivät suvaitse muita... Ei ole mitään mieltä suvaita suvaitsemattomuutta.
Hieno kirjoitus. Ja tosiaan sellainen tasapuolinen monikulttuurisuus, missä myös naisia, eikä pelkkiä miehiä suosittaisi olisi terveempää.
Silti koko mokutushömppä joutaisi mielestäni romukoppaan kun ei vaan toimi. On vain monoa tarjolla. Siis monokulttuuriväkeä jostain hornantuutista.
Ja kultturia ilman ylimääräisiä palkintoja.
Miksi suvakit ei halua kristittyjä maahan, tai puhu heidän tulon puolesta? Heillä olisi sopeutumisedellytykset huippuluokkaa jo lähtökohtaisesti. Siksi eivät halua, kun suvakit yleensä ovat kristinuskon vihaajia, jumalattomia ihmisiä.
Suomen mamujen enemmistö on venäläusiä, virolaisia ja muita valkoihoisia mamuja. Immonenkin on muslimin kaa naimisissa; samoin ben Z.
Tässä esimerkki monikulttuurisuudesta. Miksei musunaista käsketty toiseen huoneeseen isän vierailun ajaksi?
https://www.kansalainen.fi/itavalta-musliminainen-esti-toisen-potilaan-isan-paasyn-potilashuoneeseen/
Itse olisi sylkäissyt tuon rättipään päälle, solvannut ja nauranut ja olisin mennyt tyttäreni luo vaikka väkivaltaa käyttäen.
Tyhmä pelkuriäijä. Suomalaisilla on sama vika, pelkuruus.
Minä en hyväksy ketään, joka ei miellytä minua. Toiset kulttuurit eivät kiinnosta yhtään. Ei ole ainuttakaan asiaa, joka tekisi elämästä paremman hyväksymällä epämiellyttäviä asioita.
Toisista on kiva pistää susi lammasaitaukseen.
Aloittaja ei hallitse suomen kielen sanojen sisältöä. Ihannoiminen ob väärä sana siihen ettei vihata esim. Muslimeita vaan tehdään yhteistyötä yhteiskuntaan sopeuttamiseksi ( kirkko: lähimmäisenrakas, mitä esim. Lahkolainen laura ei ole) , tietoa tarjoava törpöille. Minua ei ihmisten uskonto haittaa. Huumeiden myyjä ja kellarivaras vihastutti vaikka oli sinisilmäinen suomalaispoika.
Mitenköhän meidän metoo-näyttelijät mahtaisivat suhtautua, jos joku muslimimiesohjaaja tekisi täällä realistisen sotaelokuvan "Sodan naiset" vaikka Syyria ja muu Lähi-itä aiheenaan? Ihailevasti ja myönteisesti? Torakatkin olisivat ihan ok iholla? Ja joukkoraiskaukset?
Onko muslimeissa älykköjä? Tatu Vanhasen tutkimukset on muuten erinomaisia.