Jo termi "työpaikkakiusaaminen" on vähättelevä. Se kertoo vain pienestä nälvimisestä.
Työpaikkakiusaamisen kitkemiseksi on lainsäädäntö, joka hyvin tiedetään toimimattomaksi.
Käypä hoito ja yleinen asenne on kehottaa työpaikkaväkivallasta "nillittäjää" kehittämään huumorintajuaan ja katsomaan peiliin. Hänen on myös hyvä miettiä, miksi hänen käytöksensä provosoi henkisen, ammatillisen ja taloudellisen väkivallan. Miksi hän menikään aiheuttamaan uhkailun, leimaamisen tai omaisuuden rikkomisen, miksi kehtasi sairastua ja esittää ikäviä väitteitä.
Uhria kielletään puhumasta tapahtuneesta, unohtamaan, menemään muualle ja jatkamaan elämäänsä. Sama ohjeistus tulee esimiehiltä, luottamushenkilöiltä, työterveyshuollolta sekä työnantajan rahoittamilta muilta konsulteilta. Miksi? Koska samaiset tahot ovat kehittäneet kyseiset ohjeet päästäkseen hankalasta asiasta mahdollisimman vähällä vaivalla joutumatta vastuuseen. Kätevintä on hankkiutua uhrista eroon. Näin toimitaan, koska uutta osaavaa työvoimaa eli uusia uhreja on aina tarjolla.
Nämä kivikautiset asenteet ja käytännöt ovat tabu, joka aikanaan nousee jonkinlaiseen #metoo -keskiöön ja vasta sitä kautta murtuu. Toivottavasti tämä tapahtuu enemmin kuin vuosikymmenten päästä.
MeToo ja väkivalta työpaikoilla
1ennustelija
0
299
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san671901- 541186
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182990Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122938- 92921